Mikä on motivoinut teidät pudottamaan painoa?
Olen ollut ylipainoinen koko aikuisikäni, mutta paino on tasaisesti noussut ylipainon alarajoilta merkittävän ylipainon puolelle. Tällä hetkellä bmi 36,8. Pieni tasaisena pysyvä ylipaino ei minua haittaisi, mutta lihominen vaan jatkuu. Viime aikoina myös ennen kapeahko vyötäröni on alkanut kasvamaan ja ympärysmitta on jo yli 100 cm. Se ei ainakaan ole terveellistä.
Ahdistaa vaan tämä jatkuva lihominen, mutta se ei silti tunnu olevan riittävä motivaattori elämäntapamuutokselle. Pelkään, että saan jonkun sairauden kohta. Ikääkin jo 35.
Kommentit (43)
Haluan mennä rannalle bikineissä ja tuntea oloni hyväksi. Eipä siinä muuta.
Eikös tuossa ollut itselläsikin jo monta motivaatioperustetta? Nykyään kun on hyviä lääkkeitä, mikset hakisi tukea ja apua prosessiisi?
Itsellä motivaationa oli ihan mahtuminen vaatteisiin, huonon kehityksen muuttaminen paremmaksi ja ihan ulkonäkö.
Sen ymmärtäminen, että vähän päälle kolmekymppisenä ylipainolleen ja omalle terveydelleen pystyi vielä tekemään jotain suhteellisen helposti, kun ei ollut vielä elintapasairauksia tai vanhuuden heikkoutta.
Siinä vaiheessa, jos lihominen olisi jatkunut samaa tahtia, niin nelikymppisenä 170 kiloisena diabeetikkona polvet paskana muutosten tekeminen olisi ollut jo paljon vaikeampaa.
Lisäksi halusin vielä pystyä tekemään elämäni aikana jotain muuta, kuin syödä ja juoda.
Ei mikään vieläkään:(
Diabetes on, polvikipuja on, korkea verenpaine. Silti ruoka voittaa aina taistelun.
N 38 98kg ja 161cm
Jos tulee jokin karmea syömishimo, niin yleensä riittää, että menen peilin eteen katsomaan vatsaani. Kannattaa nostaa ihan paitaa ja katsoa sitä tynnyrimäistä kumpua ja pohtia miten kurjalta se näyttää ja kuinka sydänkohtaus ja diabetes odottaa ihan nurkan takana. Sitten juon lasin vettä ja syön purkkaa. Jospa se siitä vaimenee. Mutta kyllähän se niin on, että suklaa ainakin osaa seireenien lauluja.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään vieläkään:(
Diabetes on, polvikipuja on, korkea verenpaine. Silti ruoka voittaa aina taistelun.
N 38 98kg ja 161cm
Luuletko, että tulet missään vaiheessa voittamaan taistelua? Nuo lähtökohdat eivät lupaa kovin pitkää ja tervettä loppuelämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään vieläkään:(
Diabetes on, polvikipuja on, korkea verenpaine. Silti ruoka voittaa aina taistelun.
N 38 98kg ja 161cmLuuletko, että tulet missään vaiheessa voittamaan taistelua? Nuo lähtökohdat eivät lupaa kovin pitkää ja tervettä loppuelämää.
Pakko sanoa, että pitkään eläminen ei kiinnosta,kun sen joutuu tekemään lihavana.en vain ymmärrä,miksi minulla ei kestä motivaatio paria päivää pitempään. -sama-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään vieläkään:(
Diabetes on, polvikipuja on, korkea verenpaine. Silti ruoka voittaa aina taistelun.
N 38 98kg ja 161cmLuuletko, että tulet missään vaiheessa voittamaan taistelua? Nuo lähtökohdat eivät lupaa kovin pitkää ja tervettä loppuelämää.
Pakko sanoa, että pitkään eläminen ei kiinnosta,kun sen joutuu tekemään lihavana.en vain ymmärrä,miksi minulla ei kestä motivaatio paria päivää pitempään. -sama-
Oletko ikinä jaksanut sen aikaa, että olisit saanut edes pieniä onnistumisen kokemuksia? Ne auttavat jaksamaan. Toinen on sitten mielekkään tekemisen keksiminen syömisen tilalle. Iltoihin pitäisi saada muutakin sisältöä, kuin sohvalla mässääminen.
Itse olen yrittänyt nostaa painoa mutta vaikeata on. Pyörin vuosia 68-74kg ja nyt viime kesänä vihdoin meni 80 rikki, nyt on taas tipahtanut ja pysyttelee 77kg. Saliharrastuksen aloitin noin 10v sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään vieläkään:(
Diabetes on, polvikipuja on, korkea verenpaine. Silti ruoka voittaa aina taistelun.
N 38 98kg ja 161cmLuuletko, että tulet missään vaiheessa voittamaan taistelua? Nuo lähtökohdat eivät lupaa kovin pitkää ja tervettä loppuelämää.
Pakko sanoa, että pitkään eläminen ei kiinnosta,kun sen joutuu tekemään lihavana.en vain ymmärrä,miksi minulla ei kestä motivaatio paria päivää pitempään. -sama-
Oletko ikinä jaksanut sen aikaa, että olisit saanut edes pieniä onnistumisen kokemuksia? Ne auttavat jaksamaan. Toinen on sitten mielekkään tekemisen keksiminen syömisen tilalle. Iltoihin pitäisi saada muutakin sisältöä, kuin sohvalla mässääminen.
4 vuotta sitten sain tupakalla pois 10kg. Lopetin tupakoinnin niin paino nousi nopeasti 15kg. Sen jälkeen en ole kertaakaan onnistunut :/
-sama-
Kait se on itsensä hengiltä syömisessä sama, kuin dokaamisessa. Ei kait sitä pysty lopettamaan ennen kuin on löytänyt sen oman pohjansa ja sitten vaan jännätään, että löytyikö se niin ajoissa, että pystyy vielä pelastamaan itsensä.
Ennen vaikuttimena oli ulkonäkö, nykyään terveys. Ylipaino tekee perussairauksien sairastamisesta aika tuskaista.
Monikin asia. Terveys, liikkuvuus, läski on hyvin nopeasti tiellä. Minulla jo 65-kiloisena pahastikin, vaikka olen silloin vielä juuri ja juuri normaalipainossa bmi:n mukaan. Oma paino on noin 55 kiloa, siinä tuntuu hyvältä.
Lisäksi ihan peilikuva sekä halu pukeutua omiin, kauniisiin vaatteisiin. Jokaisen raskauden jälkeen olen joutunut pudottamaan 20-30 kiloa. Ja töitä sen eteen on saanut tehdä, että ei ole vain imetellessä pudonnut niinkuin kai joillakin.
Nuorempana ulkonäköasiat ja nyt vanhempana terveydelliset syyt.
Vaimo sanoi, ettei innostu enää petipuuhista, koska olen kerännyt painoa.
Eipä mulla muuta.
Rakkaus. Olen halunnut olla extra-kaunis rakkaalleni. Nyt ei ole rakasta, on vain läskiä :(
Aiheutin itselleni nivelrikon. Nivelrikko on etenevä sairaus, se siis etenee myös sormiin, ranteisiin jne. Jaloissa alkoi tuntua outoja tuntemuksia. Tajusin, että se on alkava diabetes.
Sinun kohdallasi ihosi vielä palautuisi laihdutuksen jälkeen normaaliksi. Ei ole kiva mennä sitä leikkauttamaan ja elää mahdollisesti kiristävien (tutulla kiristää koko alavartalon ympäri menevä arpi) arpien kanssa. Muista aina tämä iho asia ja se että sinulla on vielä nyt siihen mahdollisuus vaikuttaa, mutta ei kauaa.
Oma terveys. Sekä henkinen että fyysinen. Yksinkertaisesti.