Säälittää, kun kukaan ei käy oikeissa kukkakaupoissa enää. Minä vuonna Sinä kävit viimeksi?
Ne harvat jotka ostavat kukkia, ostavat kukkansa hypermarketeista minihinnalla.
Kommentit (716)
Just viime perjantaina kävin ostamassa viikonloppukukat tutusta kukkakaupasta.
Höpö höpö! Tietysti käyn. Välillä haen vaimolle kukkia...
Vierailija kirjoitti:
Voin suositella Porvoon kukkataloa. Valtava valikoima upeita kimppuja valmiiksi sidottuna ja kaiken lisäksi todella edullinen. Aina ohi ajaessani käyn siinä ja ostan myös vieraskukat siitä.
Kukkakaupoissa on eroa. Lähempänä oleva on valitettavasti sellainen, että kauppias ei oikein osaa sitoa näyttäviä kimppuja. Tilasin sieltä kerran kimpun, joka oli todella kallis ja vaatimattoman näköinen. Oikein harmitti, kun en hakenut kauempaa Porvoosta, koska olisin saanut samalla rahalla muhkean, upean kimpun.
Ei ole mukavaa mennä vieraisille kökön kimpun kanssa, vaikka kukkiahan nekin tietysti ovat. Uskallan sanoa, että olisin itse tehnyt hienomman, vaikka siis huomioidaan, että kaupassa oli kovat hinnat. Kesäisin meillä on koko ajan itse keräämiäni kukkakimppuja useassa huoneessa. Kerään omasta puutarhasta ja luonnosta.
Kun asuu Helsingin puolella ,ei edes omaa autoa.Miksi lähtisin Porvooseen asti kukia ostamaan.Ihan hyviä maljakko kukkia ole saanut Itis Prisma ja Citymarket.Omaa tontia ei ole,johon kukia ostaisin.Parvekeseni taas paahtaa aurinko aamusta iltaan,kuivuvat hetkessä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Mä käyn joka perjantai ostamassa uusia tuorekukkia kotiin viikonlopuksi. En tosiaan halua mitään persoonattomia marketin peruskimppuja. On meitä muitakin paljon jotka ostaa säännöllisesti kukkia kukkakaupoista, ei ne kaupat muuten olisi pystyssä.
useimmille se on harrastus. eletään miehen siivellä ja huvikseen pidetään kukkakauppaa
Jaa että hautausalalla menee huonosti sen takia, että ihmiset ei enää osta satojen eurojen kukkalaitteita lyhyttä tilaisuutta varten?
Mistä vetoa, että vaikka nyt kaikki alkaisi ostaa 100-300 kukkalaitteita hautajaisiin, niin hinnat ei silti laskisi mihinkään, vaan päinvastoin hintoja nostettaisiin vedoten suureen kysyntään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukkakaupat kiskoo ihan älyttömiä hintoja?
Samankokoinen ja ihan samanlainen tulppaanikimppu maksaa kukkakaupassa 2-3-kertaisen hinnan kuin marketeissa. Kukkakaupan tulppaani eivät edes olleet enää nupulla, vaan osittain avautuneet, kuka sellaista haluaisi?
Hoito ja laatu maksaa. Lisäksi yrittäjälle on jäätävä jotain käteen. Monet haluavat viedä kukkia kun ne ovat vähän avautuneet eli ns. kauneimmillaan.
Mikä laatu, kun tuottaja ja alkuperämaa on täysin sama? Kyseessä siis ihan samaa tavaraa.
Ja kyllä ne nupulla olevat kukat aina avautuu, siitä ei varmaan tarvitse huolia. Mutta nupulla ostettaessa ollut kukka taas yleisesti kestää pidempään.
Tottakai tuottaja ja alkuperämaa on sama. Luuletko että kukkakauppiaille on joku eri maa josta kukat tulevat? Laatu tulee siitä, että kukkia huolletaan, kuten kastellaan, leikataan uudet imupinnat, säilytetään oikeassa lämpötilassa, valossa ja muutenkin tarkastetaan päivittäin. Luuletko että näitä hommia marketissa joku tekee? Huoh "nupulla ollut kukka kestää pitempään" no älä. Tottakai monet ostavat nupulla olevia sen takia että kestävät pitempään. Mutta jos viet esim. onnittelukimpun jollekin, niin silloin tuskin vihreitä nuppuja haluaa viedä.
Harmittaa, että tällaisia asenteita voi olla nykyisin pienyrittäjiä kohtaan, ikään kuin he yrittäisivät petkuttaa teitä. Haluaako ihmiset oikeasti, että kaikki erikoisliikkeet ja palvelut lakkautetaan ja kaikki vain haetaan vain marketeista. Pitäisikö kaikki hää- ja hautajaiskukatkin ostaa marketeista, kun halvalla saa? Niin surullista.

Mitä surullista. Sen kun lakkautetaan.
Viime viikolla ostin 45 euron kukkakimpun systerille, käytiin synttärikahveilla hänen luonaan.
En osta marketeista kuin siivouspäivän vaatimattoman kimpun silloin tällöin.
Välillä ostan myös lahjakortteja kukkakaupasta ja annan ystäville esim. synttärilahjaksi. Saavat sitten mieleisensä kukat hakea ja silloin kun itse haluavat kukista nauttia.
Joulukuussa kävin vimeksi, tarkemmin siis joulun alla kukat ostamassa vanhemmille ja isovanhemmille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Liian kalliit hinnat karkottaa asiakkaat. Laitan pihakukkia ja hoidan hautaa. Kukat ostan Tokmannin puutarhamyymälästä ja Prismasta. Pienet kukkakaupat ovat hinnoitelleet itsensä korkkasi. En osta ylihintaisia täysin samanlaisia kukkia. Ei ole mun päänsärky.
a) pienten kukkakauppojen puutarhakukat eivät ole huomattavasti kalliimpia kuin Tokmannin
b) pienten kukkakauppojen puutarhakukat ovat huomattavasti paremman valikoiman sisältämiä kuin Tokmannin
Eli eivät ole täysin samanlaisia, eivätkä kalliitakaan. Valikoima vain parempi ja runsaampi.
Kaikkea muuta. Pieneen kukkakauppaan ei mahdu Prisman puutarhamyymälän valikoimaa.
Meillä on suuri erillinen Prisman puutarhamyymälä.Täällä on keväisin ulkona ne pienten kukkakauppojen puutarhakukkavalikoimat. Itse ostan osan puutarhakukista tuollaisesta pienestä kukkakaupasta, ja osan haen vähän kauempaa puutarhamyymälästä (Viherpaja, hyvä valikoima).
Marketeissa ei ole näkynyt erillisiä puutarhamyymälöitä, mutta ehkä joillain pikkupaikkakunnilla on noin? Tosin itse olen pikkupaikkakunnalta kotoisin, ja siellä on Prisman edessä keväisin ja kesäisin puutarhamyymälän teltta, eli Prisma ei yritä sille alueelle sielläkään astua.
Eiköhän jokaisessa suuremmassa Prismassa ole erillinen puutarhamyymälä.
Okei, en ole käynyt niin suuressa Prismassa sitten. Tuo pienen kotipaikkakuntani Prisman pihalla keväisin ja kesäisin oleva puutarhamyymälän teltta on siis yksityisyrittäjän, ei Prisman.
Ainakaan Prismasta ei saa kunnon kukkia. Monta kertaa olen haksahtanut mutta heti ovat menneet pahaksi. Siis ihan ruukkukukatkin.
Ruusukimppuakin kokeilin mutta kun illalla laitoin maljakkoon, niin jo aamulla ne oli nuupaahtaneet ihan kokonaan!
Jo ei enää. Kukkakaupan kukat kestää paljon paremmin, jopa vähän huolimatontakin kastelua.
Vierailija kirjoitti:
Niin, mieti vähän....atzalea marketissa 7.90
Kukkakaupassa 15.00, mikä siinä kukkakaupan atzaleassa on erilaista?
Ainakin itselläni kukkakaupan kukat ovat paljon pitkäikäisempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, mieti vähän....atzalea marketissa 7.90
Kukkakaupassa 15.00, mikä siinä kukkakaupan atzaleassa on erilaista?Ainakin itselläni kukkakaupan kukat ovat paljon pitkäikäisempiä.
Sama täällä. Marketeista en myöskään uskalla enää ostaa viherkasveja, koska niissä on niin usein ollut tauteja ja ötököitä, jotka ovat harmillisesti levinneet muihinkin kasveihini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukkakaupat kiskoo ihan älyttömiä hintoja?
Samankokoinen ja ihan samanlainen tulppaanikimppu maksaa kukkakaupassa 2-3-kertaisen hinnan kuin marketeissa. Kukkakaupan tulppaani eivät edes olleet enää nupulla, vaan osittain avautuneet, kuka sellaista haluaisi?
Hoito ja laatu maksaa. Lisäksi yrittäjälle on jäätävä jotain käteen. Monet haluavat viedä kukkia kun ne ovat vähän avautuneet eli ns. kauneimmillaan.
Mikä laatu, kun tuottaja ja alkuperämaa on täysin sama? Kyseessä siis ihan samaa tavaraa.
Ja kyllä ne nupulla olevat kukat aina avautuu, siitä ei varmaan tarvitse huolia. Mutta nupulla ostettaessa ollut kukka taas yleisesti kestää pidempään.
Tottakai tuottaja ja alkuperämaa on sama. Luuletko että kukkakauppiaille on joku eri maa josta kukat tulevat? Laatu tulee siitä, että kukkia huolletaan, kuten kastellaan, leikataan uudet imupinnat, säilytetään oikeassa lämpötilassa, valossa ja muutenkin tarkastetaan päivittäin. Luuletko että näitä hommia marketissa joku tekee? Huoh "nupulla ollut kukka kestää pitempään" no älä. Tottakai monet ostavat nupulla olevia sen takia että kestävät pitempään. Mutta jos viet esim. onnittelukimpun jollekin, niin silloin tuskin vihreitä nuppuja haluaa viedä.
Harmittaa, että tällaisia asenteita voi olla nykyisin pienyrittäjiä kohtaan, ikään kuin he yrittäisivät petkuttaa teitä. Haluaako ihmiset oikeasti, että kaikki erikoisliikkeet ja palvelut lakkautetaan ja kaikki vain haetaan vain marketeista. Pitäisikö kaikki hää- ja hautajaiskukatkin ostaa marketeista, kun halvalla saa? Niin surullista.
Mitä surullista. Sen kun lakkautetaan.
No kaikki eivät ole sinun kanssa samaa mieltä onneksi, idiootti. Sen kun hankit hää- ja hautajaiskukat yms. marketista sitten, laadusta tai saatavuudesta ei ole taetta. Ehkä sinulla ei ole kokemusta vielä vastaavista ainakin jutuistasi päätellen.
Itse ostan isommat ja persoonallisemmat onnittelukimput kukkakaupasta mutta arkisemmat kukat vaikka viemisenä jollekin kylään tai itselle usein marketista, ihan käytännön syistä kun niitä on siinä helposti saatavilla niin kiva viedä kaverille vaikka suklaarasia ja kukkia lähimarketista eikä sitten siinä alkaa etsiä lähintä kukkakauppaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kukkakaupat kiskoo ihan älyttömiä hintoja?
Samankokoinen ja ihan samanlainen tulppaanikimppu maksaa kukkakaupassa 2-3-kertaisen hinnan kuin marketeissa. Kukkakaupan tulppaani eivät edes olleet enää nupulla, vaan osittain avautuneet, kuka sellaista haluaisi?
Hoito ja laatu maksaa. Lisäksi yrittäjälle on jäätävä jotain käteen. Monet haluavat viedä kukkia kun ne ovat vähän avautuneet eli ns. kauneimmillaan.
Mikä laatu, kun tuottaja ja alkuperämaa on täysin sama? Kyseessä siis ihan samaa tavaraa.
Ja kyllä ne nupulla olevat kukat aina avautuu, siitä ei varmaan tarvitse huolia. Mutta nupulla ostettaessa ollut kukka taas yleisesti kestää pidempään.
Tottakai tuottaja ja alkuperämaa on sama. Luuletko että kukkakauppiaille on joku eri maa josta kukat tulevat? Laatu tulee siitä, että kukkia huolletaan, kuten kastellaan, leikataan uudet imupinnat, säilytetään oikeassa lämpötilassa, valossa ja muutenkin tarkastetaan päivittäin. Luuletko että näitä hommia marketissa joku tekee? Huoh "nupulla ollut kukka kestää pitempään" no älä. Tottakai monet ostavat nupulla olevia sen takia että kestävät pitempään. Mutta jos viet esim. onnittelukimpun jollekin, niin silloin tuskin vihreitä nuppuja haluaa viedä.
Harmittaa, että tällaisia asenteita voi olla nykyisin pienyrittäjiä kohtaan, ikään kuin he yrittäisivät petkuttaa teitä. Haluaako ihmiset oikeasti, että kaikki erikoisliikkeet ja palvelut lakkautetaan ja kaikki vain haetaan vain marketeista. Pitäisikö kaikki hää- ja hautajaiskukatkin ostaa marketeista, kun halvalla saa? Niin surullista.
Eipä tunnu tekevän kukkakaupassakaan, kun esillä on ihan lutsahtaneen ja kukkineen näköisiä kukkia. Kovasti puhutaan laadusta, mutta se laatu ei kumma kyllä näy missään. Mitä se sellainen siis on, ja ennen kaikkea miksi ihmeessä siitä olemattomasta laadusta maksaisi?
Miksei voisi viedä nupulla olevia kukkia onnittelukukiksi? Joissain tulanteissa se voi jopa symboloida tilannetta paremmin kuin avautuneet ja parin päivän kuluttua rätsähtäneet kukat. Kyllä se kimppu ilahduttaa myös varmasti muinakin päivinä kuin silloin kun se on tuotu. Toki jos haluaisin jo avautuneita kukkia viedä, ostaisin ne sen verran ennakkoon, että ehtivät avautua.
Kukkakauppojen kilpailu on asia ihan erikseen. Mutta siitä tuskin kannattaa ainakaan asiakkaita alkaa syyllistää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä? Mä käyn joka perjantai ostamassa uusia tuorekukkia kotiin viikonlopuksi. En tosiaan halua mitään persoonattomia marketin peruskimppuja. On meitä muitakin paljon jotka ostaa säännöllisesti kukkia kukkakaupoista, ei ne kaupat muuten olisi pystyssä.
Tulee mieleen, että miksi? Otat kukkaiskuvia someen joka viikonloppu?
Olen eri kirjoittaja kuin tuo jolta kysyit, mutta siis miksi sinulle tulee edes mieleen, että joku somen vuoksi niitä ostelisi? :D
Eikö kannattaisi ostaa jotain pysyvämpiä kasveja ruukkuun, eikä törsätä leikkokukkiin joka viikko? Tuntuu tuhlaukselta, enkä nyt puhu rahasta vaan yleensä siitä, että niitä ulkomailta asti roudataan ja pidetään muutama päivä pöydällä.
Isänpäiväksi kaksi orkideaa tuli. Joulukukat kyllä ostin marketista ja etenkin ne omat piristyskimput..huono homma.
Mä käyn kerran pari kuussa ostamassa kukkakaupasta kukkakimpun ihan omaksi ilokseni, yleensä viikonlopuksi. Ostaisin viikottain, jos olisi varaa. Joskus ostan myös markettikukkia, mutta ne ovat vähän tylsiä mielestäni, kukkakaupoista saa kauniimpia ja juuri sellaisen kimpun kuin haluaa.