Lue keskustelun säännöt.
"Olen parempi vanhempi, kun olen onnellinen ja seuraan sydäntäni"
14.02.2023 |
Onko muita, joita ärsyttää tuo sanonta mediassa ja/tai tuttavapiirissä?
Yleensä tuo siis liittyy tilanteeseen, jossa suhteellisen pienten lasten vanhempi on tehnyt jonkinlaisen syvästi lapsiin vaikuttavan elämänmuutoksen. Vieläpä usein sellaisen, joka muuttaa todella paljon lapsen perhesuhteita.
Mielestäni on lapsia alentavaa ja heidän ajatuksensa/tunteensa mitätöivää sanoa jotakin tuollaista pelkkien oletusten varassa. En usko, että useinkaan lapsilta on asian aiheuttamista tunteista kysytty ja jos onkin, niin eihän se lapsi rehellisesti vastaa palvomalleen vanhemmalle.
Näkisin ilolla, että joku sanoisi ennemmin esimerkiksi näin: "Perheemme hajosi minun päätökseni vuoksi. Se on valitettavaa, mutta asia, joka vain tuntui minulle pakolliselta. Otan asiasta vastuun ja yritän parhaalla mahdollisella tavalla tukea lapsiani tässä asiassa."
Onko minulla tässä aloituksen takana tiettyjä asenteita? On varmasti ja ne vaikuttavat siihen, miltä minusta tällaiset keskustelut tuntuvat. En vastusta eroamista, jos ei kerta kaikkiaan halua olla enää kumppanin kanssa yhdessä. Mutta vastustan esim. dramaattisia eroja, jossa ihan yhtäkkiä hylätään edellinen perhe ja muutetaan uuden kumppanin luokse.
Rehellisesti tuollaisessa aiheutetaan omalle lapselle kovat hylkäämistraumat. Lisäksi laitetaan oma lapsi tilanteeseen, jossa hänen toinen vanhempi myös kokee ison trauman, josta kestää paljonkin aikaa päästä eteenpäin. Ei ole vastuullinen vanhempi, jos ei kykene tosiasioita myöntämään. Erot tulisi tehdä aina keskustellen ja niin, ettei lapsen elämäntilanne muutu kerralla liian dramaattisesti. Jos siis kyse on ihan normaaleista ihmisistä, eikä esim. persoonallisuushäiriöisistä.
Itse jo neljänkympin ylittäneenå olen sitä mieltä, että se noin 18 vuotta on lopulta sen verran lyhyt aika, että kyllä lapsi pitäisi laittaa ykköseksi joka tilanteessa.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Minä olen eronnut. En tosin omasta halustani, vaan mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Olin jo alun alkaen sitä mieltä, että jos on lapsia, on vanhemman velvollisuus mennä pariterapiaan. Tai olisi ollut, meillä ei tapahtunut.
Se pitää vain sanoa, että minusta kyllä tuli parempi vanhempi eron jälkeen. Se, että sai viikon lepoaikaa, niin jaksoi viikon olla lapsille täysin läsnä. Toisen viikon tein pitkää päivää, toisella viikolla olin jo iltapäivät kotona.
Mutta, eipä se paljoa auttanut. Toinen lapsemme alkoi oireilemaan erittäin pahasti. Lopputuloksena minusta tuli erovastainen ihminen. Olen turhia eroja vastaan.
Miten määrittelet turhan eron?
Ja ei se pariterapiakaan takaa, että pysytään yhdessä. Joskus se jopa vahvistaa eroajatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Kulissithan ne on tärkeä pitää. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Kulissithan ne on tärkeä pitää. :D
Oletko sinä sitten niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä yksityisyyden rajoista, ja jotka avautuvat puolitutuille ja vähän vieraammillekin vuodattamalla kaiken mahdollisen omasta ja läheisten terveydentilasta, ihmissuhteista, parisuhteen keskinäisistä ongelmista, lasten kouluhaasteista, kaverihuolista ja vaikka terveystiedoista, jne? Siinä ei tosiaan ole "kulisseja" mutta ei kyllä ole mitään rajojakaan. Jotkut sitten taas ovat terveellä tavalla yksityisiä ihmisiä, eivätkä pui omia asioitaan ihan kenen kanssa tahansa. Tuollainen tietynlainen rajattomuus omien asioiden vuotamisessa on muuten oire siitä, että ihan kaikki ei ole kunnossa. On tervettä kunnioittaa omaa ja läheisten yksityisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta tuntuu, aikuinen kokee tarvetta selittää ja perustella eroa itselleen, kun sanoo, näin lapsetkin voivat paremmin.
Itselleni ainakin tuli sellainen fiilis, kun tuttavani jokin aika sitten kertoi erostaan.
Tottakai eroa täytyy selittää ja perustella - kaikkein järjettömintä ja vastuuttomintahan olisi juuri ero, jota ei pysty edes itselleen selittämään ja johon ei ole mitään perusteita! Sekö sitten olisi hyvä asia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukutaidossa on kyllä joillakin pahasti vikaa.
Ero voi joskus olla pakollinen. MUTTA jos sitä perustelee sillä, että lapsetkin ovat onnellisempia kun minä seuraan sydäntäni, niin silloin puhut lasten suulla tilanteessa, jossa ei pitäisi, etkä ota omasta elämästäsi vastuuta. Et sinä voi oikeasti tietää lapsen todellisia tunteita. Voit vain olla läsnäoleva ja myöntää itsellesi sen, että lapsi saattaa tuntea muitakin tunteita kuin pakahduttavaa onnea itsensä löytäneen vanhemman puolesta.
Totta, et voi tietää lasten todellisia tunteita.
Et siis voi tietää, miten iloisia ja onnellisia lapset ovat siitä erosta.
Kannattaisiko lapset siis pitää erossa argumentoinnista, ellei ero ole tapahtunut nimenomaan siitä syystä, että toinen vanhempi on ollut konkreettinen uhka lapsen turvallisuudelle ja hyvinvoinnille?
Siitähän tässä oli kysymys. Että voiko vanhempien onnen etsinnästä johtuvia eroja perustella lasten onnella?
-eri.
Mitä väliä, miten asian täysin ulkopuolisille esittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Vai voisiko kyse olla ihan vain siitä, ettei ihan oikeasti halua niitä syvimpiä suhteen päättämisen syitä levitellä. Haaskoille on turha selittää, vaan on helpompi vain todeta jotain latteuksia.
Voin kertoa, että ero tuntui pahalta ja se on varmasti elämäni suurin epäonnistuminen, mutta suhteeseen jääminen olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto. Jos olisin jatkanut suhdetta lasten isän kanssa, lapset olisivat vaurioituneet vielä enemmän siinä ilmapiirissä. Tämänkö halusit kuulla? Onko sinulla nyt hyvä mieli?
Olisi viisampaa olla olla sanomatta mitään latteuksia ja erityisesti sanoa niitä netissä julkisesti tuosta asiasta. Olisi sitten vaan hiljaa eikä selittelisi itselleen asioita parhain päin vaikka totuus olisi jotain ihan muuta.
Ei se ole asian selittämistä itselleen parhain päin, jos nyt jotain latteuksia nettikeskusteluiden trolliketjuissa kirjoittelee tai jos joillekin puolitutuille jotain sanoo. Sehän on se, miten asian kuittaa muille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Miksi et voisi sanoa jotain tyyliin tämä oli kaikista huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
Kaikille on kuitenkin selvää, ettei se ole mikään optimiratkaisu, paitsi ehkä sille itsekkäälle pettäjälle/jättäjälle, joka tuota ap:n mainitsemaa lainia hokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Miksi et voisi sanoa jotain tyyliin tämä oli kaikista huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
Kaikille on kuitenkin selvää, ettei se ole mikään optimiratkaisu, paitsi ehkä sille itsekkäälle pettäjälle/jättäjälle, joka tuota ap:n mainitsemaa lainia hokee.
Koska a) en pitäisi eroa huonona vaihtoehtona ko. tilanteessa ja b) tuo olisi jo liiallista avautumista, jos kyseessä on vieras ihminen tai puolituttu. Eli toisin sanoen: en haluaisi sanoa noin. Sillä ei yksinkertaisesti ole mitään väliä eikä merkitystä kenenkään elämään, mitä jollekin täysin ulkopuoliselle, mahdollisesti vielä aika vieraalle ihmiselle sanoo. Vähän sama juttu kuin jos lasta kiusataan koulussa ja puolituttu kysyy, mitä meille kuuluu - en lähde avautumaan ongelmista, vaan sanon, että "mitäs tässä, ei kummempaa, han kivasti".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Miksi et voisi sanoa jotain tyyliin tämä oli kaikista huonoista vaihtoehdoista vähiten huono.
Kaikille on kuitenkin selvää, ettei se ole mikään optimiratkaisu, paitsi ehkä sille itsekkäälle pettäjälle/jättäjälle, joka tuota ap:n mainitsemaa lainia hokee.
Millä lailla tuo "tämä oli vähiten huono vaihtoehto" eroaa ketjussa kritisoiduista fraaseista? Ja millä perusteella ne muut fraasit sitten ovat huonoja - ja ketä ne vahingoittavat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta ei ole mustavalkoisesti väärin tai oikein eikä sillä yleensä tarkoiteta mitään ihan mustavalkoisesti kun noin sanotaan.
Mun vanhempani erosivat lopulta äidin tarttuessa mahdollisuuteen uudesta onnesta. Hän oli kuitenkin ennen sitä tukenut sairastunutta isääni vuosia ja kiitoksen sijaan katsellut sellaista pskaa vuosia, mitä ei varmaan kukaan täällä itsekästä lapsen kodin hajottamista kauhisteleva katsois itsekään vaan just hajottaisi sen lasten kodin kun ei kestä miestä. Vaikka me kyllä, lapset, voimme hyvin kotona.
En kyllä osannut olla onnellinen äidin uudesta onnesta, mutten sitä mitenkään kapinoinutkaan. Elämästä tuli masentavaa muuttojen jne järjestelyjen myötä mutta jos jollekin pitäisi kantaa siitä kaunaa niin kai isälleni joka sen perheen pilasi eikä voinut lopettaa prseilyä vaikka vuosia oli aikaa älytä arvostaa vaimoaan. No hänkin on kärsinyt hirveästi typeryydestään että mitään syytä ei ole olla katkera hänellekään, eihän sitä tarkoittanut.
Uudessa rakastumisessa ja onnessa oli kinkkua se, että äiti kuvitteli kaiken järjestyvän ja olevan hyvin koska oli itse onnellinen. Hän ei osannut kiinnittää huomiota asioihin, mitkä lähtivät menemään pieleen. Siihen sortuu varmasti todella moni isä ja äiti tälläkin palstalla, joka kertoo kuinka hienosti lapsilla menee heidän eronsa jälkeen ja kuinka koko perhe on nyt onnellisempi. Tosi moni teidän lapsista voi huonosti ettekä sitä huomaa. Ja se ongelma ei välttämättä ole just se ero, se olikin hyvä juttu, mutta se, että että luulette lapsen voivan hyvin kun itse voitte ettejä jaksa murehtia. Ette ole ihan tarpeeksi skarppina. Esim. Teidän lapsia kiusataan koulussa, niille on kehittymässä syömishäiriö, mutta ette huomaa mitään kun kokeestakin alkoi tulla kymppejä kun isä ja äiti erosi ja isä on kaiken ajan jonkun uuden keski-ikäisen muikkelin kanssa..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Kulissithan ne on tärkeä pitää. :D
Oletko sinä sitten niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä yksityisyyden rajoista, ja jotka avautuvat puolitutuille ja vähän vieraammillekin vuodattamalla kaiken mahdollisen omasta ja läheisten terveydentilasta, ihmissuhteista, parisuhteen keskinäisistä ongelmista, lasten kouluhaasteista, kaverihuolista ja vaikka terveystiedoista, jne? Siinä ei tosiaan ole "kulisseja" mutta ei kyllä ole mitään rajojakaan. Jotkut sitten taas ovat terveellä tavalla yksityisiä ihmisiä, eivätkä pui omia asioitaan ihan kenen kanssa tahansa. Tuollainen tietynlainen rajattomuus omien asioiden vuotamisessa on muuten oire siitä, että ihan kaikki ei ole kunnossa. On tervettä kunnioittaa omaa ja läheisten yksityisyyttä.
Puhut asiaa. On aika outoa että joku lähtee omaa eroaan ja sen syitä sekä uutta eron syynä ollutta uutta suhdettaan hyvinkin yksityiskohtaisesti avaamaan oikeilla nimillä tuikituntemattomille ihan netissä ja lehdissä asti. Rajattomuutta ja läheisten yksityisyyden kunnoittamattomuutta se on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Minä taas en haluaisi antaa lapselle sellaista mallia, että minun vaihtelevat tunteeni, tarpeeni ja impulssini menisivät hänen elämänsä vakauden edelle.
Entä jos perhe on sisäisesti epävakaa? Vanhemmat riitelevät ja kyräilevät, koska eivät enää rakasta toisiaan? He masentuvat, koska ei ole hyvä olla koska on muutettu ihmisinä eikä haluta elämältä enää samoja asioita kuin kumppani?
Kyllä ihmiset osaavat ne erotkin ihan punnita tarkkaankin eivätkä yhdestä mammojen illasta baarissa saa kipinää laittaa lusikoita jakoon ja uuden penan kanssa yhteen, kun kehui kerran kauniiksi ja pimpsassa sykähti. Aliarvioit toisia aikuisia koska haluat kontrolloida heitä ja päättää heidän puolestaan mikä heille on SINUN mielestäsi parhaaksi.
Jotkut eroaa heti kun ongelmia ja jotkut ei millään. Kuka on sanonut, että pitäisi olla niin auvoinen suhde, kun sinulla on ollut tai kuvittelet, että se pitäisi olla.
On ihmisiä, jotka ihan oikeasti kuvittelevat, että tietävät kaiken toisen suhteesta tai tunteista. Sitten on nämä, jotka esittävät, että tietävät.
Aina suhde neuvojen tai puuttumisen takana ei ole mikään hyvää hyvyyttään aloitettu tarkoitus. Voi olla ihan muita syitä yrityksessä erottaa esim. jotkut.
Voihan sitä ollakin kamalaa välillä, mutta eroaminen on ihan henkilökohtainen päätös aina.
Mutta kyllä henkilön päässä tai tunnetiloissa on jotain vikaa, jos vaikka pitkäikäisestä liitosta hyppää jonkun kelkkaan tuosta vaan, varsinkin jos ei ole ikinä ollut sen toisen puolelta mitään erityisen moitittavaa käytöstä. Jos on ollut kaikkea ihmeellistä niin vähän eri.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Kulissithan ne on tärkeä pitää. :D
Oletko sinä sitten niitä ihmisiä, joilla ei ole mitään käsitystä yksityisyyden rajoista, ja jotka avautuvat puolitutuille ja vähän vieraammillekin vuodattamalla kaiken mahdollisen omasta ja läheisten terveydentilasta, ihmissuhteista, parisuhteen keskinäisistä ongelmista, lasten kouluhaasteista, kaverihuolista ja vaikka terveystiedoista, jne? Siinä ei tosiaan ole "kulisseja" mutta ei kyllä ole mitään rajojakaan. Jotkut sitten taas ovat terveellä tavalla yksityisiä ihmisiä, eivätkä pui omia asioitaan ihan kenen kanssa tahansa. Tuollainen tietynlainen rajattomuus omien asioiden vuotamisessa on muuten oire siitä, että ihan kaikki ei ole kunnossa. On tervettä kunnioittaa omaa ja läheisten yksityisyyttä.
Ei ole todellakaan normaalis. Silsi en kerro kenellekään mitään, mistä ei muuten tykätä, mutta nimettömänä saatan joitain henkilökohtaisuuksia kertoa esim. tällaisilla palstoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enemmän kuulostaa siltä, että se toinen kieltää eron syyt täysin, koska ei voi tai halua niitä nähdä.
Kun tämä ei autakaan, niin heittäydytään dramaattiseksi ja voihkitaan, että ajatelkaa nyt edes lapsia, vaikka lapsilla olisi koko ajan ollut asiat ihan hyvin.
Jos on elänyt omasta mielestään hyvässä liitossa, jossa lapsilla on asiat hyvin, ja sitten kumppani haluaakin erota, niin kyllä siinä mielestäni on syytä pikkuisen dramaattiseksi heittäytyäkin. Enemmän ihmetyttäisi, jos asia ei herättäisi minkäänlaista draamaa.
Omasta mielestään hyvässä liitossa elänyt ei tarkoita, että se toinen liitossa elänyt ajattelisi samoin.
Hyvä liitto tarkoittaa ainakin minulle liittoa, missä molemmilla, plus mahdollisilla lapsilla, on hyvä elää.
Joku syyhän sillä toisella on siihen eroon, ei kai kukaan hyvästä liitosta halua erota.
Joskus se eron syy voi olla yksinkertaisesti se, että henkilöllä on paha olla itsensä kanssa, mahdollisesti ikäkriisi ja sitä kautta jopa masennus. Se paha olo heijastuu tunne-elämään ja kaikki tunteet häviää.
Itse väitän, että elin hyvässä parisuhteessa 28 vuotta, meillä oli hyvä olla yhdessä ja seksielämäkin toimi. Silti mies jätti, kärsi omasta tunnekylmyydestä, oli esittänyt jo vuoden että kaikki hyvin. En ollut ajatustenlukija. Ei rakkautta voi pakottaa ja päästin menemään. Nyt 8 kk myöhemmin alan itse toipumaan, mutta poika oireilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Tuon ääneen kuuleminen ei tunnu millään tavalla pahalta. Tiedän sen itsekin ja olen ihan itse osannut näillä aikuisen aivoillani hoksata asian. Voin sanoa tuon ääneen, koska niin se on. Se on realiteetti ja selviö, ei mikään suuri paljastus, mitä me muut emme kestä kuulla.
Samaten, tuo kommentti on juuri se SYY miksi erosin. Ei mikään heitto tai selittely. Vaan ihan se syy. Halusin kuunnella itseäni, jotta voin olla parempi ja rakastavampi ihminen itseäni ja muita kohtaan. Jotta voin taata lapselleni elämäniloisen ja hyvinvoivan, jaksavan vanhemman enkä sitä rahjustavaa haamua joka olin, joka tahtoo jatkuvasti pakoon elämästään. Minulla ei ollut enää hyvä suhteessa vaikka siinä ei periaatteessa kummoista vikaa ollutkaan. En vain rakastanut puolisoani enää. En kai koskaan kunnolla rakastanutkaan, vaan kokemattomana pienikin ihastus riitti ja kuuluihan seurustelu asiaan. Kiintymys, kaveruus ja tuttuus piti yhdessä, ei rakastuminen ja rakkaus. Arki ei lopulta tuntunut yhtään omalta enkä uskonut voivani olla siinä se kliseinen paras versio itsestäni ja paras äiti lapselleni. Kuin olisi ollut väärän jalan puristava kenkä jalassa jatkuvasti. Nuorena tekee virheitä, valitsee siis vaikkapa väärän kumppanin, ja se kuuluu kasvuun ja oppimiseen. Näin nelivitosenakin tulen varmasti tekemään virheitä, mutta koska kellään ei sitä kristallipalloa ole, niin sisintään se on lopulta kuunneltava sillä tiedolla ja kertyneellä taidolla mitä päätöksentekohetkellä on. Olen tyytyväinen päätökseeni. Olemme vanhempina kumpikin sen verran fiksuja ettei mitään deittijonoa ovillamme käy, ei varsinkaan lapsiviikkoina. Uudet kumppanit jos sellaiset löytyy, esitellään vasta kun seurustelusta ajattelee voivan syntyä jotain vakavampaa. Mitään vaihtuvien aikuisten karusellia emme lapselle halua, jos yhteenmuuttoja uusien kanssa ollenkaan. Hyvä uusperhe voi olla ydinperhettä vastaava ja rikkaus. Huono sitten painajaista. Pitää pitää pää kylmänä. Sen haasteen olin kuitenkin valmis ottamaan ennemmin kuin hitaan kuihtumisen sopimattomassa liitossa. En tahtoisi nähdä oman lapsenikaan elämänpalon sammuvan, koska kituuttaisi jossain ja on sen takia poissaoleva ja ärtyisä vanhempi omille lapsilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Tuon ääneen kuuleminen ei tunnu millään tavalla pahalta. Tiedän sen itsekin ja olen ihan itse osannut näillä aikuisen aivoillani hoksata asian. Voin sanoa tuon ääneen, koska niin se on. Se on realiteetti ja selviö, ei mikään suuri paljastus, mitä me muut emme kestä kuulla.
Samaten, tuo kommentti on juuri se SYY miksi erosin. Ei mikään heitto tai selittely. Vaan ihan se syy. Halusin kuunnella itseäni, jotta voin olla parempi ja rakastavampi ihminen itseäni ja muita kohtaan. Jotta voin taata lapselleni elämäniloisen ja hyvinvoivan, jaksavan vanhemman enkä sitä rahjustavaa haamua joka olin, joka tahtoo jatkuvasti pakoon elämästään. Minulla ei ollut enää hyvä suhteessa vaikka siinä ei periaatteessa kummoista vikaa ollutkaan. En vain rakastanut puolisoani enää. En kai koskaan kunnolla rakastanutkaan, vaan kokemattomana pienikin ihastus riitti ja kuuluihan seurustelu asiaan. Kiintymys, kaveruus ja tuttuus piti yhdessä, ei rakastuminen ja rakkaus. Arki ei lopulta tuntunut yhtään omalta enkä uskonut voivani olla siinä se kliseinen paras versio itsestäni ja paras äiti lapselleni. Kuin olisi ollut väärän jalan puristava kenkä jalassa jatkuvasti. Nuorena tekee virheitä, valitsee siis vaikkapa väärän kumppanin, ja se kuuluu kasvuun ja oppimiseen. Näin nelivitosenakin tulen varmasti tekemään virheitä, mutta koska kellään ei sitä kristallipalloa ole, niin sisintään se on lopulta kuunneltava sillä tiedolla ja kertyneellä taidolla mitä päätöksentekohetkellä on. Olen tyytyväinen päätökseeni. Olemme vanhempina kumpikin sen verran fiksuja ettei mitään deittijonoa ovillamme käy, ei varsinkaan lapsiviikkoina. Uudet kumppanit jos sellaiset löytyy, esitellään vasta kun seurustelusta ajattelee voivan syntyä jotain vakavampaa. Mitään vaihtuvien aikuisten karusellia emme lapselle halua, jos yhteenmuuttoja uusien kanssa ollenkaan. Hyvä uusperhe voi olla ydinperhettä vastaava ja rikkaus. Huono sitten painajaista. Pitää pitää pää kylmänä. Sen haasteen olin kuitenkin valmis ottamaan ennemmin kuin hitaan kuihtumisen sopimattomassa liitossa. En tahtoisi nähdä oman lapsenikaan elämänpalon sammuvan, koska kituuttaisi jossain ja on sen takia poissaoleva ja ärtyisä vanhempi omille lapsilleen.
Olet epäonnistuja ja varastanut ne vuodet puolisosi elämästä minkä olit hänen kanssaan. Miksi teit lapsen? Oksettavaa asennetta sinulta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Milloin se lapsi saa kuunnella todellista sisintään? Uusi mies pyörimään omaan kotiin ei yleensä sitä ole. Eikä lapsi ole onnellisin silloin kuin äiti/isä on onnellisin uuden p^nonsa kanssa.
Se että kuuntelee itseään ei tee ihmisestä automaattisesti idioottia. Eikä se tarkoita automaattisesti uusia suhteitakaan. Ei lapsi sellaisessakaan kodissa hyvin voi, missä vanhemmat ovat onnettomia. Tuo on vain teidän defenssi ja sitä aikuisten maalaamista aivottomiksi vain sukukalleuksiaan seuraaviksi olioiksi kun aloitetaan heti se huutaminen uusista panoista, vaikka kukaan vieras ei välttämättä mitenkään eron syihin liity.
Ei se lapsi varmasti onnellisin ole, mutta tuskin myöskään onnettomassa ydinperheessäkään. On siis valittava vanhemmalle ja lapselle vähiten onneton vaihtoehto, joka jättää tilaa tulevalle onnelle. Koska lapsi on vielä liian nuori ja kehittymätön kantamaan kaikkia vastuita, hän ei valitettavasti voi olla päättämässä kaikkea. Hän ei kaikessa voi kuunnella sydäntään, koska hän vasta harjoittelee. Lapsella ei ole sitäkään vähää kykyä ymmärtää mikä on hänelle pitkällä aikavälillä parhaaksi ja nähdä asioihin vaikuttavaa kompleksisuutta kuin aikuisella. Eikä pidäkään. Ei hänellä tarvitse olla tai kuulukaan olla, sillä se on vanhemman tehtävä, josta vanhempi pala palalta luovuttaa vastuuta lapselle. Se pala mitä hän ei koskaan luovuta lapselle on vastuu vanhemman itsensä elämän valinnoista, sen iloista ja suruista, virheistä tai onnistumisista.
Ei ole lapsen taakka, päättää kuusivuotiaana isin ja äidin tekemisistä tai saako hän syödä pelkkää limua ja karkkia eikä koskaan enää mitään muuta ruuaksi tai päättää olla aloittamatta koulunkäyntiä, koska hän mieluummin tekisi muuta ja kokisi olevansa onnellisempi niin. Tiettyyn rajaan asti lapsen onnellisuutta kuunnellaan. Ja sitten on asioita, jossa yksin lapsen onni ja lapsen päätäntä ei ole ainoa huomioon otettava asia. Lapsi ei osaa ajatella, että hänen vanhempiensa kantokyky ja voimavarat, siis lapsen elämän edellytysten takaajat, voivat radikaalisti parantua sillä, että tuttu yksikkö rikotaan kahdeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Milloin se lapsi saa kuunnella todellista sisintään? Uusi mies pyörimään omaan kotiin ei yleensä sitä ole. Eikä lapsi ole onnellisin silloin kuin äiti/isä on onnellisin uuden p^nonsa kanssa.
Se että kuuntelee itseään ei tee ihmisestä automaattisesti idioottia. Eikä se tarkoita automaattisesti uusia suhteitakaan. Ei lapsi sellaisessakaan kodissa hyvin voi, missä vanhemmat ovat onnettomia. Tuo on vain teidän defenssi ja sitä aikuisten maalaamista aivottomiksi vain sukukalleuksiaan seuraaviksi olioiksi kun aloitetaan heti se huutaminen uusista panoista, vaikka kukaan vieras ei välttämättä mitenkään eron syihin liity.
Ei se lapsi varmasti onnellisin ole, mutta tuskin myöskään onnettomassa ydinperheessäkään. On siis valittava vanhemmalle ja lapselle vähiten onneton vaihtoehto, joka jättää tilaa tulevalle onnelle. Koska lapsi on vielä liian nuori ja kehittymätön kantamaan kaikkia vastuita, hän ei valitettavasti voi olla päättämässä kaikkea. Hän ei kaikessa voi kuunnella sydäntään, koska hän vasta harjoittelee. Lapsella ei ole sitäkään vähää kykyä ymmärtää mikä on hänelle pitkällä aikavälillä parhaaksi ja nähdä asioihin vaikuttavaa kompleksisuutta kuin aikuisella. Eikä pidäkään. Ei hänellä tarvitse olla tai kuulukaan olla, sillä se on vanhemman tehtävä, josta vanhempi pala palalta luovuttaa vastuuta lapselle. Se pala mitä hän ei koskaan luovuta lapselle on vastuu vanhemman itsensä elämän valinnoista, sen iloista ja suruista, virheistä tai onnistumisista.
Ei ole lapsen taakka, päättää kuusivuotiaana isin ja äidin tekemisistä tai saako hän syödä pelkkää limua ja karkkia eikä koskaan enää mitään muuta ruuaksi tai päättää olla aloittamatta koulunkäyntiä, koska hän mieluummin tekisi muuta ja kokisi olevansa onnellisempi niin. Tiettyyn rajaan asti lapsen onnellisuutta kuunnellaan. Ja sitten on asioita, jossa yksin lapsen onni ja lapsen päätäntä ei ole ainoa huomioon otettava asia. Lapsi ei osaa ajatella, että hänen vanhempiensa kantokyky ja voimavarat, siis lapsen elämän edellytysten takaajat, voivat radikaalisti parantua sillä, että tuttu yksikkö rikotaan kahdeksi.
Tieteellinen tutkimus kertoo avioerolapsista korutonta kieltään vaikka yrität väittää muuta. Varsinkin suhteesta ja avioliitosta toiseen hyppivien ns sarjaeroajien lapset kärsivät psykkisestä pahoinvoinnista heidän henkisestä epävakaudesta. Mutta sitähän nämä minäminä-ihmiset eivät mieti lainkaan.
Täysin samaa mieltä ap:n kanssa.
"Erosimme ystävinä ja ero oli kaikkien kannalta hyvä juttu. Lapset eivät ole mitenkään oireilleet, vaan ovat tosi onnellisia". Näin vakuutti entinen työkaverini hänet nähdessäni, kun hänen ja miehensä erosta oli muutama kk. Toivon tietysti, että hänen luulemansa asiat pitävät paikkansa. Käytännön kokemukseni on hyvin erilainen. Vaikka en tunne työkaverini lapsia, niin omien ystävien ja sukulaisten eroissa lapset ovat joka ainoassa erossa reagoineet negatiivisesti. Parissa tapauksessa erittäin voimakkaasti. Tällä hetkellä katselen, kun oman lapseni hyvän ystävän vanhemmat tekevät omasta mielestään "ystävällistä" eroa ja ei varmaan tarvitse kertoa, että oikeasti välit ovat kaikkea muuta kuin edes etäisesti kohteliaat - ystävällisestä puhumattakaan. Lapsi on muuttunut iloisesta seurallisesta tytöstä paljon laihtuneeksi erittäin totiseksi ja surullisen oloiseksi varjoksi itsestään.
En tuomitse itse eroa. Asia, jonka jokainen päättää itse. Mutta on kyllä jäätävää hölynpölyä luulla, että lapsen mielestä olisi siistiä. että vanhemmat eroavat. Poikkeus ehkä vahvistaa
Jännä. Jos joku tuollaisen fraasin minulle heittäisi, tuskin muistaisin asiaa enää 5 min kuluttua. Ihme, että jotkut jaksavat jäädä tuollaisiakin pohdiskelemaan. Eikö se nyt ole itsestäänselvyys, että vieraille ei avauduta, eli oli asia sitten ero, lapsen ongelmat koulussa, omat ongelmat työpaikalla, oma äitisuhde, mummon sairastuminen tms, niin aina vieraille ja puolitutuille sanotaan vain jotain latteita fraaseja?