Lue keskustelun säännöt.
"Olen parempi vanhempi, kun olen onnellinen ja seuraan sydäntäni"
14.02.2023 |
Onko muita, joita ärsyttää tuo sanonta mediassa ja/tai tuttavapiirissä?
Yleensä tuo siis liittyy tilanteeseen, jossa suhteellisen pienten lasten vanhempi on tehnyt jonkinlaisen syvästi lapsiin vaikuttavan elämänmuutoksen. Vieläpä usein sellaisen, joka muuttaa todella paljon lapsen perhesuhteita.
Mielestäni on lapsia alentavaa ja heidän ajatuksensa/tunteensa mitätöivää sanoa jotakin tuollaista pelkkien oletusten varassa. En usko, että useinkaan lapsilta on asian aiheuttamista tunteista kysytty ja jos onkin, niin eihän se lapsi rehellisesti vastaa palvomalleen vanhemmalle.
Näkisin ilolla, että joku sanoisi ennemmin esimerkiksi näin: "Perheemme hajosi minun päätökseni vuoksi. Se on valitettavaa, mutta asia, joka vain tuntui minulle pakolliselta. Otan asiasta vastuun ja yritän parhaalla mahdollisella tavalla tukea lapsiani tässä asiassa."
Onko minulla tässä aloituksen takana tiettyjä asenteita? On varmasti ja ne vaikuttavat siihen, miltä minusta tällaiset keskustelut tuntuvat. En vastusta eroamista, jos ei kerta kaikkiaan halua olla enää kumppanin kanssa yhdessä. Mutta vastustan esim. dramaattisia eroja, jossa ihan yhtäkkiä hylätään edellinen perhe ja muutetaan uuden kumppanin luokse.
Rehellisesti tuollaisessa aiheutetaan omalle lapselle kovat hylkäämistraumat. Lisäksi laitetaan oma lapsi tilanteeseen, jossa hänen toinen vanhempi myös kokee ison trauman, josta kestää paljonkin aikaa päästä eteenpäin. Ei ole vastuullinen vanhempi, jos ei kykene tosiasioita myöntämään. Erot tulisi tehdä aina keskustellen ja niin, ettei lapsen elämäntilanne muutu kerralla liian dramaattisesti. Jos siis kyse on ihan normaaleista ihmisistä, eikä esim. persoonallisuushäiriöisistä.
Itse jo neljänkympin ylittäneenå olen sitä mieltä, että se noin 18 vuotta on lopulta sen verran lyhyt aika, että kyllä lapsi pitäisi laittaa ykköseksi joka tilanteessa.
Kommentit (111)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lukutaidossa on kyllä joillakin pahasti vikaa.
Ero voi joskus olla pakollinen. MUTTA jos sitä perustelee sillä, että lapsetkin ovat onnellisempia kun minä seuraan sydäntäni, niin silloin puhut lasten suulla tilanteessa, jossa ei pitäisi, etkä ota omasta elämästäsi vastuuta. Et sinä voi oikeasti tietää lapsen todellisia tunteita. Voit vain olla läsnäoleva ja myöntää itsellesi sen, että lapsi saattaa tuntea muitakin tunteita kuin pakahduttavaa onnea itsensä löytäneen vanhemman puolesta.
Totta, et voi tietää lasten todellisia tunteita.
Et siis voi tietää, miten iloisia ja onnellisia lapset ovat siitä erosta.
Kannattaisiko lapset siis pitää erossa argumentoinnista, ellei ero ole tapahtunut nimenomaan siitä syystä, että toinen vanhempi on ollut konkreettinen uhka lapsen turvallisuudelle ja hyvinvoinnille?
Siitähän tässä oli kysymys. Että voiko vanhempien onnen etsinnästä johtuvia eroja perustella lasten onnella?
-eri.
Tuo kysymys on sellainen johon harva varsinkin suhteesta toiseen lennost lähtenyt pystyy rehellisesti vastaamaan. Aina tulee samat kliseet ja kulunedt fraasit vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Minä taas en haluaisi antaa lapselle sellaista mallia, että minun vaihtelevat tunteeni, tarpeeni ja impulssini menisivät hänen elämänsä vakauden edelle.
Niin. Harva normaali ihminen näin haluaa tehdä. Sitten on ihmisiä jotka ovat omien sanojensa mukaan valinneet tuollaisen tavan elää.
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Hyvin sanottu. Eräs ystäväni jäi vasten todellista tahtoaan suhteeseen, jossa hänen kumppani halusi todella paljon olla ja jolle ero olisi ollut maailmanloppu. Ystäväni ei kuunnellut itseään koska halusi olla kumppanilleen mieliksi eikä halunnut satuttaa tätä eroamalla. Suhteessa tehtiin lapsetkin, kunnes ystäväni olo kävi niin sietämättömäksi, että lopulta erosi. Hän on eron jälkeen käsitellyt asiaa terapiassa ja tajunnut, että käyttäytyi siksi noin, että hänelle on lapsuudessa annettu malli, ettei omaa sisintä kuunnella vaan miellytetään muita ja uhrataan itsensä muiden vuoksi ja kärsitään hampaat irvessä. Toivottavasti hän katkaisi nyt kierteen omien lastensa kohdalta.
Hän masentui pahasti suhteen loppuaikoina ja suhde lapsiin kärsi. Eron jälkeen olo helpotti ja samalla myös suhde lapsiin parani, vaikka hän näkeekin heitä paljon vähemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
5v kituutin huonossa parisuhteessa. Olin stressaantunut ja aina väsynyt. En eronnut, koska tuntui että olen se ainoa oljenkorsi joka vielä pitää perhettä koossa. Ex oli jopa yrittänyt itsaria. Ei me silti koskaan huudettu, paiskottu tavaroitu, lyöty toisiamme. Olimme vain onnettomia tahoillamme.
Lopulta elämä puuttui peliin. Rakastuin, erosin ja kyllä mullistin hetkellisesti lasten elämän. Ei se mullistus kuitenkaan ollut heille niin suuri kuin olin kuvitellut ja pelännyt. Molemmat sopeutuivat pian ja vanhempi lapsi sanoi joskus, että rakastaa molempia vanhempiaan, mutta on iloinen että olen nyt onnellinen ja että hänen elämänsä muuttui paremmaksi eron myötä. (On jo aikuinen- erosta on aikaa 10v)
Nuoremman lapsen opettaja ihmetteli ääneen että miten on mahdollista että eromme näkyi kuopuksen arvosanoja nostavasti. Oli koulussa rauhallisempi kuin aiemmin.
En yleistäisi, mutta meillä elämä on nyt parempi. Exäkin löysi kouluiän rakkautensa ja on onnellinen. Onnellisempi kuin koskaan minun kanssani.
15v en 5v
Jos 15 vuotta "kituutit" huonossa suhteessa, miksi hemmettissä kituuttamisen aikana piti ne lapset hankkia?? Tämä on juuri sitä itsekkyyttä ja itsekeskeisyyttä. Minä minä minä.
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No on se lapsille vahingollista, jos sekä isällä ja äidillä on liiton ulkopuolinen suhde ja yhdessä sinnitellään vain lasten takia. Ei lapset tyhmiä ole. Eikä lapsille kannata valehdella.
[quoteilija]No on se lapsille vahingollista, jos sekä isällä ja äidillä on liiton ulkopuolinen suhde ja yhdessä sinnitellään vain lasten takia. Ei lapset tyhmiä ole. Eikä lapsille kannata valehdella.[/quote]
On varmasti. Mutta ei tuo kirjoittamasi liity aloittajan aiheeseen mitenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Vai voisiko kyse olla ihan vain siitä, ettei ihan oikeasti halua niitä syvimpiä suhteen päättämisen syitä levitellä. Haaskoille on turha selittää, vaan on helpompi vain todeta jotain latteuksia.
Voin kertoa, että ero tuntui pahalta ja se on varmasti elämäni suurin epäonnistuminen, mutta suhteeseen jääminen olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto. Jos olisin jatkanut suhdetta lasten isän kanssa, lapset olisivat vaurioituneet vielä enemmän siinä ilmapiirissä. Tämänkö halusit kuulla? Onko sinulla nyt hyvä mieli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Vai voisiko kyse olla ihan vain siitä, ettei ihan oikeasti halua niitä syvimpiä suhteen päättämisen syitä levitellä. Haaskoille on turha selittää, vaan on helpompi vain todeta jotain latteuksia.
Voin kertoa, että ero tuntui pahalta ja se on varmasti elämäni suurin epäonnistuminen, mutta suhteeseen jääminen olisi ollut vielä huonompi vaihtoehto. Jos olisin jatkanut suhdetta lasten isän kanssa, lapset olisivat vaurioituneet vielä enemmän siinä ilmapiirissä. Tämänkö halusit kuulla? Onko sinulla nyt hyvä mieli?
Olisi viisampaa olla olla sanomatta mitään latteuksia ja erityisesti sanoa niitä netissä julkisesti tuosta asiasta. Olisi sitten vaan hiljaa eikä selittelisi itselleen asioita parhain päin vaikka totuus olisi jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täyttä p a s k a a tuo sanonta, jolla yritetään vain värittää oma itsekäs valinta mustasta valkoiseksi. Ei sanoja itsekään usko tuohon.
Minä taas en koe tarvetta selitellä kenellekään eroani ja muuttoa lapsen kanssa 900km päähän. Se riittää, että asianosaiset itse tietää mitä on tullut tehtyä, muille ei asiat kuulu. Niin makaa kuin petaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen eronnut. En tosin omasta halustani, vaan mies vaihtoi minut lennosta toiseen. Olin jo alun alkaen sitä mieltä, että jos on lapsia, on vanhemman velvollisuus mennä pariterapiaan. Tai olisi ollut, meillä ei tapahtunut.
Se pitää vain sanoa, että minusta kyllä tuli parempi vanhempi eron jälkeen. Se, että sai viikon lepoaikaa, niin jaksoi viikon olla lapsille täysin läsnä. Toisen viikon tein pitkää päivää, toisella viikolla olin jo iltapäivät kotona.
Mutta, eipä se paljoa auttanut. Toinen lapsemme alkoi oireilemaan erittäin pahasti. Lopputuloksena minusta tuli erovastainen ihminen. Olen turhia eroja vastaan.
Tämä on myytti, jota hoetaan, jolla aikuiset oikeuttavat itsekkäät tekonsa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Milloin se lapsi saa kuunnella todellista sisintään? Uusi mies pyörimään omaan kotiin ei yleensä sitä ole. Eikä lapsi ole onnellisin silloin kuin äiti/isä on onnellisin uuden p^nonsa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinno, yleensä on helpompaa olla hyvä vanhempi kun itsekin voi hyvin ja on onnellinen. Lapset haistavat kulissit eikä sellainen epävarmuus tee hyvää kasvavalle mielelle. En ikinä tahtoisi antaa lapsilleni sitä mallia ettei todellista sisintä saisi kuunnella ja että suhteissa ja tilanteissa jossa itsellä on huono olla, olisi pakko hampaat irvessä pysyä muiden takia.
Milloin se lapsi saa kuunnella todellista sisintään? Uusi mies pyörimään omaan kotiin ei yleensä sitä ole. Eikä lapsi ole onnellisin silloin kuin äiti/isä on onnellisin uuden p^nonsa kanssa.
Niin. Mitenköhän sellaisen tyttölapsen psyyke voi kehittyä normaalisti jos hänen ensimmäisen 10-12 elinvuoden aikana lapsen isällä on äidin lisäksi kaksi tai useampaa uutta avioliittoa/suhdetta jotka päättyvät eroon? Vaikea nähdä etteikö sellaisella olisi negatiivisia vaikutuksia lapseen.
Vierailija kirjoitti:
Selkeästi tämä on monelle vaikea asia kun aloituksen todellisesta aiheesta ei meinaa päästä keskustelemaan. Sen sijaan tulee paljon erojen puolustelijoita.
Kukaan ei ole missään kohtaa kieltänyt eroamista tai sanonut, että eroaminen olisi väärin tai huono juttu. Joskus parisuhteesta on lähdettävä. Mutta on vähän arveluttavaa heti erottua heitellä aloituksen kaltaisia kommentteja. Kyseinen kommentti valitettavasti kuulostaa selittelyltä. Siltä, että ehkä eron motiivit tuntuvat itsestä vähän huonoilta, mutta yritetään oikeuttaa ja selittää asiaa parhain päin. Eli kommentit kertovat lausujastaan enemmän kuin siitä mitä mahdolliset toiset ihmiset erosta ajattelisivat. Todennäköisesti muut eivät ajattele paljon mitään.
Vaikka ero olisi lopulta lapsillekin parempi asia, voi ero olla tapahtumahetkellä lapsille kivulias paikka. Siinä lapsen elämä mullistetaan häneltä mitään kysymättä. Lapset sopeutuvat, koska on pakko sopeutua. Ymmärrän, että tämän ääneen sanominen voi tuntua pahalta. Ja tottakai on aina niitä perheitä, joissa lapset rukoilevat eroa. Eli ei tarvitse niitä esimerkkejä tulla kertomaan. Mutta monelle lapselle tilanne on aluksi vaikea. Myös tästä syystä "onnellinen äiti on onnelliset lapset" -sanonta voi kuulostaa esim vastaeronneen suusta oudolta.
Tottakai tilanne voi olla aluksi lapsille vaikea, eihän kukaan sitä kiistä, vaikka sanoisikin, että pystyy olemaan lapsille parempi vanhempi kun on itse onnellinen tms. Eivät ne ole toisiaan poissulkevia asioita. Ei se eron ottanutkaan vanhempi pysty välttämättä heti eron jälkeen olemaan parempi vanhempi lapsille, koska kyllä siinä menee varmasti kaikilla elämä vähän sekaisin, mutta pidemmällä tähtäimellä pystyy olemaan lapsille parempi vanhempi, kun itse voi hyvin. Ei se minun korvaan kuulosta miltään selittelyltä.
Vierailija kirjoitti:
No on se lapsille vahingollista, jos sekä isällä ja äidillä on liiton ulkopuolinen suhde ja yhdessä sinnitellään vain lasten takia. Ei lapset tyhmiä ole. Eikä lapsille kannata valehdella.
Älkää siis hankkiko niitä liiton ulkopuolisia suhteita. Olette aikuisia ihmisiä, ette mitään kiimaisia kaneja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No on se lapsille vahingollista, jos sekä isällä ja äidillä on liiton ulkopuolinen suhde ja yhdessä sinnitellään vain lasten takia. Ei lapset tyhmiä ole. Eikä lapsille kannata valehdella.
Älkää siis hankkiko niitä liiton ulkopuolisia suhteita. Olette aikuisia ihmisiä, ette mitään kiimaisia kaneja.
Kyllä jokaisen vastuullisen ja hyvän vanhemman täytyy näiden mediassa uutta perhe-/suhdemallia kovaan ja agressiiviseen sävyyn kannattavien mielestä pitää sivusuhteita. Se antaa heidän mielestään siis hyvän mallin lapsille.
He solvaavat normaalia mallia koska sitoutuneisuus, rehellisyys ja uskollisuus ovat 50-luvun jäänteitä jotka tulee heidän mielestään laittaa romukoppaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No harva viittii kertoa puolitutuille, että erottiin kun miehellä on kuppa huorissa pyörimisestä ja satatuhatta ulosotossa.
Mun mielestä voisi sitten sanoa esim ennemmin: "Erinäisistä asioista johtuen en voinut enää olla mieheni kanssa ja vähän huonosti ollaan pystytty eron jälkeen asioista sopimaan. Kurjaa lapsille, mutta koitan tukea heitä parhaani mukaan." kuin tuon otsikon fraasin.
Ap
Mitä väliä sillä on, mitä omasta erosta tai perheasioista kertoo ulkopuolisille, esim. puolitutuille? Itse nimenomaan kertoisin heille jonkin ympäripyöreän, yleispätevä jutun tyyliin "ollaan kaikki onnellisempia näin", vaikka se ei pitäisi paikkaansa. Ei minulla ole mitään velvollisuutta avata ajatuksiani, kokemuksiani tai perheasioitani uteliaille ulkopuolisille. Esim. me juttelimme miehen kanssa ennen eroa ihan hyvässä hengessä, mitenköhän ero tulee vaikuttamaan lapsiin, mutta en todellakaan kertoile ulkopuolisille näitä pohdintoja tai omia huoliani siitä, miten lapset kokevat eron. Puolitutut saavat nimenomaan kuulla jonkin fraasin, joka ei anna heille mitään infoa. Ja minulla on ihan sama, kuinka paljon joku random puolituttu kauhistelee jotakin - suosittelen oman elämän hankkimista, niin mielenkiinto pysyy omissa asioissa. Itse en ole ikinä ollut kiinnostunut ruotimaan muiden eroa, suhdetta tai muitakaan asioita - ei vaan ehdi eikä kiinnosta.
Kannattaisiko lapset siis pitää erossa argumentoinnista, ellei ero ole tapahtunut nimenomaan siitä syystä, että toinen vanhempi on ollut konkreettinen uhka lapsen turvallisuudelle ja hyvinvoinnille?
Siitähän tässä oli kysymys. Että voiko vanhempien onnen etsinnästä johtuvia eroja perustella lasten onnella?
-eri.