Lue keskustelun säännöt.
Suututko tai huudatko miehelle koskaan?
en ehkä sittenkään vielä valmis luopumaan
14.02.2023 |
Meillä sattui ensimmäisen kerran (!) vajaa kymmeneen vuoteen, että kerrankin suutuin miehelle. Mainitsin ohimennen, että lopetin kahvin juonnin. Hän sanoi välittömästi, että sitten voimmekin luopua kahvinkeittimestä.
Tästä suutuin ja sanoin vihaisesti korotetulla äänellä, että "sinä et koske siihen" (miehellä on tapana karsia tavaroita, aina kun tulee tilaisuus.) Tähän hän sanoi, että "noin et puhu minulle, minulle ei huudeta".
Onko nyt niin, että puolisolle ei saisi näyttää vihastumista? Olen kai aina sitten jotenkin onnistunut hymistelemään asiat, ja nyt kun heti näytin tunteeni, niin se ei olekaan ok.
En ole aiemmin puolisolle "huutanut", lapsille tulee enemmänkin suututtua.
Huudetaanko teillä? Vai meneekö suhde heti poikki?
Kommentit (47)
Niin sovimme asian heti samantien. En osaa ottaa kantaa tähän räyhääviin naisiin, meillä mies on se dominoivampi osapuoli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin avioliittojen paras ominaisuus näkyy olevan se, ettei ääntä koroteta. Meillä sitä ei niin säikähdetä. Valitsen mielelläni liiton, jossa vakavin koskaan esiintyvä ongelma on satunnainen äänten korottaminen :).
Tämä on totta ja hyvä näkökulma.
Vaihtoehto saattaa olla paljon toksisempi, eli passiivis-aggressiivinen käytös, piilov*ttuilu, ilkeily, marttyyriksi heittäytyminen / uhriutuminen, jotka kumuloituvat pitkään jatkuessaan todella toksiseksi asenteeksi toista kohtaan.
Helpompi joskus huutaa hetken, ja sen jälkeen halata ja pyytää vilpittömästi anteeksi.
Ja olettaa, että aina voi tehdä väärin, kunhan halaa ja pyytää anteeksi. Puoliso oppii olemaan hiljaa siitä, että kokee toiminnan hyvin loukkaavana, mutta koska marttyyriksi heittäytyminen eli toiminnan lopettamisen vaatiminen on huono vaihtoehto, niin minkäs teet. Huutaminen on tunteiden näyttämistä eli hyvä asia, se pitää hyväksyä.
Hermostun kyllä, mutta en huuda yhtään kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin avioliittojen paras ominaisuus näkyy olevan se, ettei ääntä koroteta. Meillä sitä ei niin säikähdetä. Valitsen mielelläni liiton, jossa vakavin koskaan esiintyvä ongelma on satunnainen äänten korottaminen :).
Mistä päättelet, että niillä jotka eivät huuda, olisi väistämättä muita vakavia ongelmia? Tai että huutamattomuus olisi paras ominaisuus? Iso plussa se kyllä on, en ikimaailmassa ottaisi huutavaa puolisoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joidenkin avioliittojen paras ominaisuus näkyy olevan se, ettei ääntä koroteta. Meillä sitä ei niin säikähdetä. Valitsen mielelläni liiton, jossa vakavin koskaan esiintyvä ongelma on satunnainen äänten korottaminen :).
Mistä päättelet, että niillä jotka eivät huuda, olisi väistämättä muita vakavia ongelmia? Tai että huutamattomuus olisi paras ominaisuus? Iso plussa se kyllä on, en ikimaailmassa ottaisi huutavaa puolisoa.
Viittasin tapauksiin joista tiedän, ja joista asianomainen itse korottaa tämän asian ylimmäksi. En ole väittämässä että kaikki matalavolyymiset suhteet olisivat automaattisesti kylmiä ja onnettomia, jos tätä oletit.
t. se jolle kommentoit
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hermostun kyllä, mutta en huuda yhtään kenellekään.
Miten näytät hermostuksesi? Ilmeettömästi? mistä toinen osapuoli tietää, että olet hermostunut?
"Tähän hän sanoi, että "noin et puhu minulle, minulle ei huudeta"."
Mahtava mies sinulla. Tämä on lause, jonka jokaisen ihmisen pitäisi opetella: vaatia toista kommunikoimaan asiallisesti.
Hirvittää kuunnella vuodesta toiseen kerrostalossa, kun naiset rääkyvät ja räyhäävät miehilleen. Ja miehet turruttavat oloaan oluella, kun eivät osaa sanoa, että ei ole ok, eivätkä osaa erota.
Jos rehellisesti korottaa ääntään kerran vuodessa ja ymmärtää sen jälkeen pyytää anteeksi. Mielestäni se on ok.
Mutta jos on tarvetta säännöllisesti, vähintään kerran kuussa rääkyä tavalla, joka värisyttää naapurienkin seiniä, niin kannattaisi hakeutua hoidon piiriin.