Lue keskustelun säännöt.
Minusta on tullut ihmisvihaaja
13.02.2023 |
Nyt se sitten viimein tapahtui, minusta tuli kaiken p.skan jälkeen mitä elämä on suoltanut niskaan katkera ja vihainen keski-ikäinen nainen. Aina ajattelin että vältän tämän keinolla millä hyvänsä ja yritin ajatella positiivisesti koska aidosti uskon positiivisuus kerryttää lisää positiivisuutta. Mutta turpiin vain tuli, vuosi vuodelta pahemmin. Nyt on läheiset kuolleet, en saanut ikinä onnellista parisuhdetta enkä koe mitään yhteyttä keneenkään ihmiseen. Lähinnä toivon että joku atomipommi kohta räjähtäisi ja päättyisi tämä kaikki turhuus.
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minua pelottaa että minusta tulee myöhemmin katkera. Onko vinkkejä, miten sen pystyisi mahdollisesti ennaltaehkäisemään?
No enpä voi antaa vinkkejä kun itse näköjään epäonnistuin. pahasti. t. Ap
Älä ajattele noin, tämä on maailman tekoja,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos voisin jotenkin auttaa niin auttaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomasin keski-ikäisenä saman kuin ap. Mulle on ihan sama, vaikka maapallo räjähtäisi.
Odottelen vaan että ydinsota vihdoin alkaa tai edes alien-invaasio. t. Ap
No anna peräaukkoa niin helpottaa. Voin läpsiäkkin kunnolla kannikat punaisiksi.
M50
Haluatko kohdata Ritarin, idiootti? Et uskalla. Kukaan teistä ei uskalla, koska olette juoppoja hulluja.
Nyt kyllä kuulostaa ennemminkin että sinulla ap on päässä pissiä.
Kannattaa hakea am.apua jostain.
GestBasthis.
No eihän kaikki löydä sitä oikeaa. Ihan turhaan uhriudut. Ostat kato ison kurkun kaupasta niin alkaa peräaukkokin supistelemaan survonnan tahdissa. Suljet sitten vaan silmäsi ja ajattelet vaikka Vesa-Matti Loiria nykykuosissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet täydellinen lisä näiden katkerien akkojen joukkoon.
M33
Joillekin ihmisille elämän peli on heti syntymästä saakka säädetty vaikeusasteeltaan kaakkoon. Useimmille tulevat luonnollisesti ensin mieleen selkeästi vammaiseksi luokiteltavat (inhottavaa käyttää sanaa "luokitella" ihmisistä kirjoitettaessa) ihmiset, joiden haasteet ovat selviä heti alusta lähtien. Enkä tosiaan halua vähätellä heitä.
Mutta sitten on niitä, joilla pitäisi pintapuolisesti olla kaikki edellytykset saavuttaa vähintäänkin se keskiverto "normaalielämä", mutta jotka tippuvat salakavalan hitaasti pois kyydistä, usein kenenkään sitä tajuamatta. Monesti heillä on paitsi taustallaan monenlaisia traumaattisia kokemuksia, joille he vieläpä ovat tavallista haavoittuvampia, mutta lisäksi heidän luontaisia ominaisuuksia ei oltu koskaan tarkoitettu tähän maailmaan. Cocktailina tästä voi tulla hyvin myrkyllinen yhdistelmä, koska sitä ei tosiaan helpolla edes ala käsittämään koko asian ollessa altaan syvimmän pään tasoa.
Vaikuttaisi siltä, että sinä(kin) kuulut tähän pieneen joukkoon. Sitä ulkopuolisuuden tunnetta, jota ei sanoilla voi kuvata, eikä tunteilla tai eleillä viestiä niin että toinen sen oikeasti sydämessään ymmärtäisi on tuskallista kantaa sisällään. Useimmat pystyvät käsittämään vain pintapuolisen osan tästä ja helposti kuittaavat sen joko taas-yhtenä-masennuksena tai lapsellisena vetistelynä; Kärsijän oma kokemus on hyvin kaukana kummastakin. Pintapuoliset ja sinänsä läheisetkään sosiaaliset kontaktit eivät tätä tunnetta paranna.
Tiettyyn rajaan saakka henkistä tuskaa ja kipua voi käyttää polttoaineena itsensä ymmärtämiseen ja löytämiseen. Valitettavan usein se ei kuitenkaan lähde saatuaan vastauksia, vaan herättää vain lisää kysymyksiä tai ajaa umpikujaan loukkoon. Toivon vilpittömästi, ettet sinä ajaudu siihen loukkoon - vaikka sinulla onkin täysi oikeus juuri omaan tunnekokemukseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko positiivinen ajattelu tarkoittanut olevinaan "negatiivisten" tunteiden torjumista? Jos niitä on vuosikymmenet varastoitunut kehoon, ehkä sitä painekattilaa purkamalla alkaa elämä taas tuntuakin joltain ja yhteys ihmisyyteen löytyä.
Tämä mullakin tuli mieleen. On tutkittu, että juuri se tunne, mitä yrittää tukahduttaa, kasvaa voimakkaimmaksi.
Itsellä ollut vihan tunteen kanssa vähän tuota painimista. Yritän opetella, että on ok tuntea vihaa, koska muuten se kytee koko ajan pinnan alla voimaakkaana ja aiheuttaa myös katkeruutta.
Vierailija kirjoitti:
Olet täydellinen lisä näiden katkerien akkojen joukkoon.
M33
Yritä sinä olla vähennys.
Olet arvokas ja hyvä ihminen. Älä unohda sitä. Haluaisin antaa sinulle voimahalauksen.
Olen joutunut itsekin paljon kärsimään, ja monta vuotta meni, ennen kuin sain takaisin luottamuksen vastakkaista sukupuolta kohtaan. Olin avioliitossa jossa hölmönä hyväuskoisena elin, rakastan ja luottaen, mutta vaimoni olikin sarjapettäjä. Ja olin se viimeinen joka sai tietää.
Repivän eron jälkeen olin yksinäinen ja ahdistunut, oireilin, ja lopulta pelkäsin ihmisiä. Olin sairauslomallakin stressin, ahdistuksen ja uupumuksen vuoksi. Menin järven rannalle, löysin lukitsemattoman soutuveneen, ja luulin että se olisi merkki päättää päiväni. Meloin yhdellä melalla sen keskelle järveä ja yritin hypätä veteen, mutta itsesuojeluvaisto lopulta löytyi.
Pitkään meni,ennen kuin aloin parantua. Aloin taas elää, harrastaa ja liikkua ihmisten parissa. Olen tutustunut harrastuksen parissa kiinnostavan naiseen, olemme käyneet muutaman kerran yhdessä kahvilla, mutta en oikein vieläkään uskalla enkä luota enempää. Kirjoitin hänelle kirjeen, ja hän ymmärsi elämäntilanteeni, ja viestittelemme silloin tällöin.
Uskon vasta nyt, noin 4 vuoden jälkeen, että elämä voi jotenkin vielä voittaa.