Väärä asenne vai..?
Lainaan Aleynan tekstiä: " Kuten Sanis (?), myös minä olen erittäin ylpeä miehestäni, joka opiskelee ammattikoulussa ja valmistuu ihan rehelliseksi duunariksi, vieläpä sellaiselle alalle johon jatkuvasti tarvitaan lisää työvoimaa (metalliala). Monet miehen tuttavista sen sijaan vain haaveilevat sen oman pizzerian perustamisesta ja nopeasta rikastumisesta...tai unelmaduunista, missä kädet eivät likastu, ei tule hiki, ja palkka on hyvä...lainkaan muistamatta että heillä ei ole minkäänlaista koulutusta, ei ammattia :/"
Ihmettelen kovasti ko. asiaa. Siis miksi hyvin harvat, ainakin arabit, afrikkalaiset..., nuoret miehet 18-40 v. lähtevät tavallisiin ammatteihin opiskelemaan? En halua väheksyä pizzeriatöitä, ne ovat töitä siinä missä muutkin. Palkka noilla aloilla on vaan ihan järkyttävä, laiton usein.
Oma miehenikin ennen Suomeen tuloaan kyseli, mitä voisi tehdä Suomessa. Tiesin erään hänen maalaisensa miehen Suomesta, jolla oli ravintolayritys. Hän päätti sitten kysyä töitä sieltä. Ensimmäisen kesän n. 1kk hän oli töissä tuossa ravintolassa n. 2 E/h palkalla. Myös sunnuntait samalla palkalla. Ihan kamalaa. Sitten mieheni viisastui ja lähti opiskelemaan suomen kieltä. Hyvä että viisastui, sillä nyt hän opiskelee ammattikoulussa ja tulevaisuutemme näyttää valoisammalta!!!
Mieheni maahanmuuttaja-kaverit haaveilevat juuri noista asioista, joita Aleynankin tuttava-maahanmuuttajat: Helposta duunista, rikastumisesta tai ravintolan perustamisesta.... ja ilman opiskelua tietenkin!
Onko Suomen yhteiskunta antanut vääränlaisen viestin maastaan? Sellaisen, että täällä pärjää ilman koulutusta ja kielitaitoa, vai mistä tuo asenne moniin ulkomaalaisiin on tullut?
Onnea Aleynan miehen metallialan opiskeluihin, samoin erään toisen täällä kirjoittelevan, jonka afrikkalainen mies opiskelee leikkausalisairaanhoitajaksi! Heitä ja heidän kaltaisiaan Suomi tarvitsee!
Kommentit (87)
Onko todellakin näin, että tällä palstalla ei saa sanoa mielipidettään, ja jos sen uskaltaa sanoa niin heti on tuhma tai tyhmä. Otin kantaa kahdella eri kirjoituksella, ja tämä toinen kirjoitus oli kirjoitettu ns ' huumorimielellä' Saranda kyseli, että missä on etnisiä ruokaravintoloita, en minä tiedä missä niitä on siellä missä sinä asut, mutta sen tiedän, että Helsinki on niitä pullollaan, on hyvää ja huonoa, aivan kuten suomalaisissakin ravintoloissa.
Ja vielä minähän kirjoitin, että omalle miehelleni kelpaa työ kuin työ, hän ei valikoi, ei narise ja on muutenkin perustyytyväinen, asunnut Suomessa hieman yli vuoden. Mutta hakemuksia ollaan laitettu kaikenlaisiin työpaikkoihin, mutta ei ole tärpännyt, ja ollaankin mietitty, että paras tapa työllistyä Suomessa on hankkia suomalainen tutkinto, kuten Sarandankin mies on tehnyt ja monen muun palstalaisen.
t. emmi
Emmi69:
Onko todellakin näin, että tällä palstalla ei saa sanoa mielipidettään, ja jos sen uskaltaa sanoa niin heti on tuhma tai tyhmä. Otin kantaa kahdella eri kirjoituksella, ja tämä toinen kirjoitus oli kirjoitettu ns ' huumorimielellä' Saranda kyseli, että missä on etnisiä ruokaravintoloita, en minä tiedä missä niitä on siellä missä sinä asut, mutta sen tiedän, että Helsinki on niitä pullollaan, on hyvää ja huonoa, aivan kuten suomalaisissakin ravintoloissa.
Nyt en kyllä ollenkaan ymmärrä miten kummassa sinua loukkasin? Vai loukkasinko? Enkai minä nyt herran jumala pyytänyt sinua viisaamaan niitä etnisiä ruokaravintoloita, kunhan olen mieheni kanssa sitä asiaa miettinyt, että miksi niin moni ulkomaalainen yrittäjä täällä perustaa kannattamattoman yrityksen? Kun meillä täällä tosiaan on pieneen kaupunkiin tukittuna joka kadunkulmaan samoja pizzoja myyvä ravintola, joten ei ole ihme että on pakko palkata pimeää työvoimaa kun pizzan myyntihinta kilpailun vuoksi ei kata edes valmistuskuluja. Peräsin siis niitä minun mielestäni " oikeasti tuottavia" yrityksiä, niitä ei meillä täällä ole. Ja loppuun laitoin kysymyksen muiden paikkakuntien tilanteesta, koska ajattelin, että onko se vain täällä meillä missä on pizzerioita, eikä mitään muita? Niin että saisit kyllä nyt mennä itseesi ajatuksiesi kanssa, ettei täällä saa sanoa mielipidettään... Kun minun kanssa keskustelee, voi olla ainakin aivan 100% varma, että mielipiteensä saa sanoa, enkä kirjoita mitään ketään loukatakseni tai muiden ajatuksia mollatakseni. Sitä paitsi, en edes mielestäni ollut kanssasi eri mieltä.
Siis se tärkein tuli jo tuossa lauseessa ! Minä ' yleistin' eli yleensä kun kirjoittelee palstalle, ja jos esittää eriävän mielipiteen, olen huomioinnut, että moni suutahtaa tai muuten arvioi kirjoituksen väärin.
Minä vain vastasin sinun kirjoitukseesi ' en siis suutahtanut tai etsinyt sinulle etnisiä ravintoloita ' Eikö se ole tosi asia, etten tiedä missä sinä asut, ja sinähän se taisit kysellä niistä etnisistä ravintoloista, mainitsin vain, että Helsingistä löytyy.
Mutta sinä tai ketään toinenkaan kirjoittaja ei ole loukannut, suututtanut tai muutenkaan häirinnyt normaali elämääni. Ainahan ei voi miellyttää muita omilla ajatuksillaan ja mielipiteillään ja se vastuu täytyy ottaa, kun näille palstoille kirjoittaa.
Joten ' peace' :-)) t. emmi
Kirjoituksesi ainoastaan herätti minussa omia ajatuksia, ei muuta. Minusta täällä suurin ongelma on lainaaminen: jos lainaat jonkun tekstiä, oletetaan heti että kirjoitettu mielipide on vastakommentti (positiivinen tai negatiivinen) lainaukseen ja minä ainakin käytän lainauksia vain ajatuksien pohjana ja tukena, ihan sama kuka ne on kirjoittanut ja mitä muuta samassa viestissä kirjoitettiin...
Eli hyvä sitten ettet suutahtanut, enkä minä suutahtanut. Kunhan tässä kirjoittelun tohinassa kuitenkin muistettaisiin olla vihjailematta, että joku pitäisi jonkun muun ajatuksia tyhminä tai epämiellyttävinä...
Sinun kirjoituksia on aina ollut mukava lukea, ja koskaan en ole huomannut niissä vähätteleviä tai muutenkaan muita sorsivia mielipiteitä. Jotenkin vaan rupesi harmittamaan, että ihmiset siis me vaimot jaotellaan miehemme tiettyihin raameihin, eli vaikkapa pitsanpaistajiin tai moppaajiin. Ja yhtenä päivänä luin, että juuri aasialaiset luulevat olevansa parempia kuin esim. afrikkalaiset jne .. Minä en usko näihin yleistyksiin ollenkaan, kaikki ollaan yksilöitä ja omanlaisiaan ihmisiä löytyy maailman joka kolkasta. Me suomalaiset itse asiassa teemme nämä jaottelut eri kulttuurien välillä ja nostamme tietyt paremmille tasoille, kun taas toiset ovat niitä luusereita ja sossun asiakkaita.
Terppa taas emmi :-))
Itse olen kannustanut häntä opiskelemaan, pitkään etsi sitä " omaa" juttuaan, ja kun tietokoneet ovat aina kiinostaneet ja vapaa-aikakin pitkälti kului tietokoneiden parissa, päätyi hän lopulta sille alalle opiskelemaan. Nyt opinnot vievätkin miltei kaiken ajan, hän todella paneutuu tehtäviin ja kaikista kursseista on saanut parhaita arvosanoja. Toivottavasti tämä poikii sitten myöhemmin, mitään leppoisaa työtä ei odotakaan vaan haastavia tehtäviä joissa voi hyödyntää osaamistaan ja koulutustaan.
Olisi kyllä hienoa jos työttömät ulkomaalaiset kiinnostuisivat dunnarin töistäkin ja kouluttautuisivat alalle, jossa olisi hyvät työllisyysnäkymät. Mieheni on tehnyt myös duunarihommia, mutta tiedän ettei pidemmän päälle jaksaisi sellaista työtä.
Työnhaku ei varmasti tule olemaan helppoa, mutta uskon että kyllä hän hyvän työpaikan jostain kivenalta kaivaa. Eipä se työnhaku helppoa ollut minullekaan, vaikka olen koulutettu suomalainen. Pitkään valmistumisen jälkeen työskentelin samassa työpaikassa kuin ennen opiskeluiden aloittamista, nyt vihdoin tärppäsi ja pääsin " oikeisiin" töihin.
Emme tunne kovin montaa ulkomaalaista täällä suomessa, mutta kaikki heistä joko opiskelevat tai/ja käyvät töissä. Yhtään lusmuilevaa taivaanrannan maalaria en tunne, pikemminkin päinvastoin.
Siihen minä pyrinkin. Vaikka välillä olisin eri mieltä, yritän asetella sanani niin, että vastapuoli ymmärtäisi minun olevan asiasta eri mieltä yleisellä tasolla (tai vain että haluan tuoda uuden näkökulman keskusteluun olematta edes eri mieltä), ei muiden valintoja moittien tai arvostellen. :o)
Minullakin saa yleensä helpoiten nuo yleistykset nostamaan karvat pystyyn... Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin se, että haukutaan albaaneita loisiksi ja Italian venepakolaisiksi! :oDDD *nauraa* Tietenkin osa heistä tätäkin on, mutta moni ei. Samoin kuin osa meidän tuttavista on niitä yhteiskunnan hyväksikäyttäjiä ja osa taas mielummin näkisi nälkää kuin olisi tekemättä rehellistä työtä... :o)
Tätä pitsanpaistoa olen seurannut henkilökohtaisesti aika läheltä ja kun ketju koskee sitä, tulee ehkä vähän kärkkäitäkin ajatuksia tuotua julki, vaikkevat ne toki kaikkia koske, eivätkä edes läheskään kaikkia pizzeriayrittäjiä. Muutamia sellaisiakin nimittäin voin ilokseni sanoa tuntevani, joilla työntekijät ovat laillisia ja homma kaikinpuolin kunnollista. *peukku pystyssä*
Emmi69:
Sinun kirjoituksia on aina ollut mukava lukea, ja koskaan en ole huomannut niissä vähätteleviä tai muutenkaan muita sorsivia mielipiteitä. Jotenkin vaan rupesi harmittamaan, että ihmiset siis me vaimot jaotellaan miehemme tiettyihin raameihin, eli vaikkapa pitsanpaistajiin tai moppaajiin.Terppa taas emmi :-))
Senniina:
Pygmi, että laitoit tuon viimeisen lauseen kirjoitukseesi, koska olis pian joku saattanut syyttää yleistämisestä;-). En muuten tiennytkään, että turkkilaiset ovat arabialaisia, heh. Aina sitä oppii jotain uutta!
t. Senni, jonka pitsamaalainen mies puhuu täydellistä suomea ja haaveilee duunarin työstä
Mahtaa olla niin, että kun itsekukanenkin kertoo kokemuksiaan erinäisistä ihmisistä/ asioista / tapahtumista, niin helposti siitä saa sen kuvan, että kirjoittaja yleistää, vaikka se ei olisi kirjoittajan alkuperäinen tarkoitus.
On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikilla ihmisillä on kaikista ihmisistä ja asioista erilaisia kokemuksia ja kaikilla on oma erilainen " totuutensa " .
Kuten tuokin, että oliko se nyt Jomar, joka tunsi kenialaisia aloilta, joilta ei työllisty ja jotka eivät opettele suomea, kun taas minulla on toisenlaisiakin käsityksiä, toki noita Jomarinkin ( ? ) kaltaisia, mutta muitakin. Tässä taas huomaamme, että ei voi tosiaankaan yleistää.
Kaikilla on omanlaisensa, joillain hyvät, joillain huonot, kokemukset ihmisistä ja asioista. Pitäisi kai vaan muistaa ottaa ihminen ihmisenä, eikä tietyn maalaisena.
Voi olla, että minullakin saattaa olla tietyn maalaisia kohtaan ennakkoluuloja, jos olen kohdannut sen maalaisilta huonoja asioita. Kuten halveksuntaa miestäni kohtaan, tai jotain. Ja minullakin kun on semmonen huono piirre kuin norsun muisti.
Ja tuo kielihommakin. Ei kertakaikkiaan voi yleistää, että jonkun maalaiset ei halua oppia suomea ja jonku taas haluaa. Näin se vaan on.
Joku kirjoitti, että vaikka hälle puhutaan englanniksi, niin hän vastaa suomeksi. Minä myös harrastan tuota.:)
Tiedät varmaan, minun tietävän, että turkkilaiset eivät ole arabeja.:)
Olipas muuten tullut paljon kirjoituksia.:)
Emmi69:
Kun täällä nyt yleistetään ihan mielivaltaisesti ja nimitellään ihmisiä pitsamaiden kasvateiksi niin mieheni kavereista suurin osa on afrikkalaisia ja moni heistä heiluttelee luutaa ihan työkseen siis iltatyönään. Ei se tee heistä kuitenkaan harjamaiden kansalaisia, tai että heidän geenit sopisivat paremmin siivoamiseen kuin meidän muiden.
Turkkilaisilla saattaa olla hyvät geenit tuolla ruuanlaiton puolella kuten kaikilla välimeren maiden miehillä (taas yleistän) Ja ainakin omasta mielestäni on ihan hyvä, että ulkomaalaiset tuovat yrittäjyyttäkin Suomeen, varsinkin noiden homeisten lihapulla-ravintoloiden kilpailijoiksi (taas yleistyy) Mikäs sen ihananampaa kuin mm. afganistanilainen hyvin maustettu kana ja sitä ei osaa tehdä kuin afganistanilaiset. Eikä suomalaisten tekämät pitsatkaan maistu samalta kuin turkkilaisten tekemät pitsat. Että silleen ... Eikös se ole sama mitä työkseen tekee, kunhan siitä nauttii ja saa vaivan palkkaakin ? Ei meistä kaikista ole parturi-kampaajiksi tai lääkäreiksi, mutta jokaiselle löytyy aivan varmasti se oma juttunsa.Senniina ihan rupesi harmittamaan, mutta lippu korkealle ja eteenpäin !
t. emmi
En tarkoittanut " mielivaltaisesti nimitellä ihmisiä pitsamaiden kasvateiksi " . Se oli vain lyhyt ja ytimekäs ilmaisu asialle.:)
Ja tiedätkö, että minun mielestäni ( käytän sitä sanaa taas..) ) " pitsamaiden ihmisten " pitsat ovat useimmiten parempia, kuin suomalaisten pitsat.:) Mutta tokikaan, emmehän voi TÄTÄKÄÄN yleistää.:) Kai suomalaistenkin pitsat joskus edes ovat herkullisia.:) Itsekin, jos pitsaa tekee mieli, niin käytän juurikin näitä maahanmuuttajien pitserioita. Mutta nyt kun täällä on tullut ilmi, että ne ovatkin laittomia, niin ei varmaan pitäisi käyttää. Kuka nyt haluaisi laittomuuksia tukea?! Mutta toisaalta, ei kai SITÄKÄÄN voi yleistää, että
kaikki maahanmuuttajien pitseriat ovat laittomia, vai voiko? En itse näistä kuvioista tiedä yhtikäs mitään. Mutta jotenkin vaikea uskoa, että Suomessa, jossa asioita kai kuitenkin valvotaan, niin voisi laiton yritys kauaa pysyä pystyssä, vai voiko? Sanokaa te, jotka tiedätte!
Ja toisekseen tuntemani afrikkalaiset, jotka siivoavat, vitsailevat asialla itsekin. Kun menevät töihin siis siivoamaan, saattavat vitsailla menevänsä pelaamaan ice hockey.:))
Eli Emmi, voit ihan hyvin sanoa harjamaan kasvatit varmaankin kunhan sanot sen huumorilla, etkä pilkallisesti.:)
Ugh, olen puhunut!:)
Öitä!:)
Ystävällisesti, Pygmi
P.s En nyt kohdista tätä varsinaisesti kellekään henk.koht., mutta eikö olisikin kivempi vaihtaa kokemuksia/ ajatuksia/ mielipiteitä, kun se tehtäisiin ystävälliseen sävyyn, eikä epäystävällisesti vai mitä olette mieltä?:)
Ja oikeasti eikö ole hyvä, että jokainen tekee sitä mitä osaa ja mikä kiinnostaa.
NO, ajatelkaa nyt vaikka jotain somalialaista pitsaa paistamassa. Ei kuulosta kovin uskottavalta, ainakaan minun mielestäni. Jopa mieheni naureskeli ajatukselle. Eikä siellä mahtaisi edes asiakkaista riittää, sen verran parjattua kansaa tuntuu somalialaiset olevan. Hehhee!:)
Desta:
Ihan oikeasti, en todellakaan itsekään viitsisi raataa vuodesta toiseen siivousfirmojen surkealla ulkomaalaisten 7 euron tuntipalkalla, saatikka sitten kahdella eurolla!
Tiesitkö, että oikeasti se siivoojan palkka on kaikille ihan yhtä huono, vaikka olisi suomalainen siivooja, jolla on alan koulutus.
Mieheni ei ollut pizzaa nähnytkään ennenkuin muutti Eurooppaan. Ei kyllä ole koskaan pizzeriassa työskennellyt, mutta moni maanmiehensä on. Ei Marokossa tai muissakaan arabimaissa pizza ole mikään kansallisherkku tai jokamiehen bravuuri! Eiköhän niitä pizzerioita pystytetä sen takia, että kuralätyt maistuvat suomalaisille ja tutun pizzeriaan on helppo päästä töihin. Lisäksi yrittäjyyttä arvostetaan paljon enemmän arabimaissa (ja monissa köyhissä maissa) kuin täällä Suomessa. Kuten joku mainitsikin, oma pieni yritys on monelle elinehto.
Ja sinä voit olla ihan mitä mieltä haluat.:) Anna minunkin olla omaa mieltäni.:)
kun miehenne miettivät tulevaisuuden suunnitelmiaan, hakevat sopivaa alaa, opiskelevat kieltä ja ammattiopintoja, tai hakevat töitä, tai aloittavat yrityksen tai tai...
Miten te elätte? Kuka teitä elättää? Monilla on pieniä lapsiakin?
Tämä ei ole rasistinen kysymys, vaikka joku täällä voi sen niin kääntääkin, vaan ihan elämän realiteetteja. Raadatteko te nuoret äidit töissä vauva kainalossa, vai saako miehenne avustusta perheeltään ulkomailta tai teidän perheiltänne Suomesta? Vai ovatko miehenne koti-isiä? Vai kitkutatteko sosiaaliavustuksilla?
Minua ihan oikeasti kiinnostaa?
Meillä minä elätän itseäni ja miestäni käymällä töissä. Palkkani ei päätä huimaa, mutta riittää juuri ja juuri pakollisiin kuluihin. Entäs jos meillä olisikin vauva...???
Jomarille vastata, vaikka tuntuu että me nyt ei ymmärretä toistemme sanomaa ollenkaan ;) että mieheni ei ole perhesuhteilla tänne suomeen tullut opiskelemaan, eikä edelleenkään ole täällä sen vuoksi että minä olen täällä vaan opiskelee ja on opiskelijaviisumilla maassa. Niin ja täytyy sanoa vielä, jos joku hauen kaltainen lukee tätä, ettei mieheni saa eikä ole saanut missään vaiheessa tukia Suomen valtiolta, vaan rahoittaa opinnot omasta pussistaan. Eikä opiskele Tradenomiksi, käsittääkseni Tradenomiksi valmistutaan AMK-pohjalta.
Eikä haaveile tekevänsä töitä Suomessa ja juuri siksi ei opiskele suomenkieltä, toki sitä haluaisi osata sukulaisuussuhteiden vuoksi.
Meni vähän off topic tämä mun viesti, mutta menkööt.
Siis tietenkin saat olla mitä mieltä haluat...ihmettelin vain, että miksi ne arabit ja turkkilaiset on niin luonteva vaihtoehto pizzanpaistajiksi ja somalialainen, ghanalainen tms ei. Ja tottahan se on, että vain muutaman tummaihoisen olen tainnut pizzeriassa nähdä. Mutta siis kyseessä ei ole mikään arabialainen perinneherkku, eli vallan mainiosti somalialainenkin osaisi sen pizzan paistaa. Itse en näe asiassa mitään huvittavaa.
Baha:
Siis tietenkin saat olla mitä mieltä haluat...ihmettelin vain, että miksi ne arabit ja turkkilaiset on niin luonteva vaihtoehto pizzanpaistajiksi ja somalialainen, ghanalainen tms ei. Ja tottahan se on, että vain muutaman tummaihoisen olen tainnut pizzeriassa nähdä. Mutta siis kyseessä ei ole mikään arabialainen perinneherkku, eli vallan mainiosti somalialainenkin osaisi sen pizzan paistaa. Itse en näe asiassa mitään huvittavaa.
Saniksen kysymykseen; meillä minä käyn töissä ja mies saa opintotukea. Lapsia ei ole vielä, eikä avustuksia saada paitsi siis tuo miehen opintotuki.
Mies on alkanut etsiskellä (lähinnä oman alan) töitä opintojen ohelle, mutta ottaa opiskelun kyllä niin tosissaan, ettei vapaa-aikaa kamalasti jää. Toistaiseksi siis näin.
sanis73:
kun miehenne miettivät tulevaisuuden suunnitelmiaan, hakevat sopivaa alaa, opiskelevat kieltä ja ammattiopintoja, tai hakevat töitä, tai aloittavat yrityksen tai tai...Miten te elätte? Kuka teitä elättää? Monilla on pieniä lapsiakin?
Tämä ei ole rasistinen kysymys, vaikka joku täällä voi sen niin kääntääkin, vaan ihan elämän realiteetteja. Raadatteko te nuoret äidit töissä vauva kainalossa, vai saako miehenne avustusta perheeltään ulkomailta tai teidän perheiltänne Suomesta? Vai ovatko miehenne koti-isiä? Vai kitkutatteko sosiaaliavustuksilla?
Minua ihan oikeasti kiinnostaa?
Meillä minä elätän itseäni ja miestäni käymällä töissä. Palkkani ei päätä huimaa, mutta riittää juuri ja juuri pakollisiin kuluihin. Entäs jos meillä olisikin vauva...???
Minä saan ansiosidonnaista vanhempainpäivärahaa ( Eli siis työtulojen mukaan laskettua. *vääntää rautalangasta.*;) ) mies saa opintotukea ja on opintojen ohella työssä eli ihan oikeaa itse ansaittua palkkaa saa.. Lisäksi saamme vähän asumistukea, koska kuten ehkä tiedätte, niin perheellinen opiskelija ei ole oikeutettu opintotuen asumislisään, vaan täytyy hakea koko perheenä asumistukea. Otetaan siis puolison tulot yms. huomioon sitä laskettaessa. Emme saa, emmekä edes hae toimeentulotukea. Vanhempainloman loputtua palaan taas työelämään.
Mulle tuli mieleen erilaisia juttuja, en lähde kommentoimaan " pizzamaalaisista" tai vastaavista, mutta tuli mieleeni joitain syitä miksi ei haluttaisi ns. duunariksi vaan haaveillaan omasta yrityksestä.
Olen asunut muutamassa ns. kehitysmaassa ja siellä marginaaliryhmät, eli köyhät, slummien asukkaat, etnisen taustan vuoksi marginalisoidut ym. joiden mahdollisuudet saada hyvä työpaikka (tai edes koulupaikka) ovat huonot monesti tienaavat parhaiten perustamalla erilaisia pikku bisneksiä. Esimerkiksi myymällä juomia ja ruokia kadulla, pesemällä toisten autoja, tai tekemällä palveluksia esim. lähettinä.
Ehkä tällaiset mallit nousevat pintaan maassa missä itse huomaa joutuneensa yhtä huonoon asemaan, tai ehkä ajatellaan että vain niin voi täällä tienata vähemmällä raatamisella. Ihan oikeasti, en todellakaan itsekään viitsisi raataa vuodesta toiseen siivousfirmojen surkealla ulkomaalaisten 7 euron tuntipalkalla, saatikka sitten kahdella eurolla!
en ole laittomien töiden kannattaja, mutta kyllä ymmärrän, jos niitä tehdään. mutta ehdottomasti olen sitä mieltäettä viranomaisten pitäisi paremmin valvoa eri firmojen toimintaa, niin valmiita he tuntuvat olevan ottamaan vastaan pimeitä ja alipalkattuja työntekijöitä jos siihen kierteeseen lähtisi.