Onko lupa luovuttaa ja ns. hylätä lapsi tässä tilanteessa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Mies joutuu kuitenkin maksamaan elareita siihen asti kunnes lapsi on 18-vuotias. Kyllä minua ainakin kyrsisi, jos minä joutuisin maksamaan esim. 200€/kk vuosien ajan lapsesta, jota en saisi edes nähdä.

Vaan 200 €/kk. Eihän sillä saa mitään.

Mutta 500 eurolla jo saakin, kun otetaan huomioon myös äidin osuus 200e ja lapsilisä 100e. Harva lapsi kuluttaa edes sitä kuussa.

Jos lasket asumiskulut, vakuutukset, vaatteet, ruoan, harrastukset, lääkärit, kännykän kuluineen, myöhemmin läppärin jne niin äkkiäkös se 500 hurahtaa.

18-vuotiaaksi kasvattaminen vie noin 130 000 euroa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Mies joutuu kuitenkin maksamaan elareita siihen asti kunnes lapsi on 18-vuotias. Kyllä minua ainakin kyrsisi, jos minä joutuisin maksamaan esim. 200€/kk vuosien ajan lapsesta, jota en saisi edes nähdä.

Vaan 200 €/kk. Eihän sillä saa mitään.

Mutta 500 eurolla jo saakin, kun otetaan huomioon myös äidin osuus 200e ja lapsilisä 100e. Harva lapsi kuluttaa edes sitä kuussa.

Jos lasket asumiskulut, vakuutukset, vaatteet, ruoan, harrastukset, lääkärit, kännykän kuluineen, myöhemmin läppärin jne niin äkkiäkös se 500 hurahtaa.

18-vuotiaaksi kasvattaminen vie noin 130 000 euroa.

Kuukaudessa menee pelkästään lapsen ruokaan vähintään 150 euroa. Vaatteisiin, harrastuksiin, puhelimeen, silmälaseihin yms menee myös.

Lapsen asumiseen menee rahaa. Viimeistään koululaisella on oltava oma huone.

Terveyteen menee rahaa. Julkinen terveydenhuolto on täysin kuralla joten vakuutus.

Polkupyörä, luistimet, sukset jne

Pienemmällä lapsella on päivähoitomaksu joka nielee jo reilut puolet siitä 500 eurosta. Alaluokilla on maksullinen iltis ja kesäisin on pakko käyttää leirejä ja muita hoitojärjestelyjä, jotka maksaa.

Koulusta ei saa kaikkia tarvikkeita, oppikirjojakin pitää ostaa.

Ja teinit ne vasta maksaakin, ja se lapsilisäkin loppuu alaikäisenä.

Antakaa äidin ja lapsen olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Christiiina kirjoitti:

Mies joutuu kuitenkin maksamaan elareita siihen asti kunnes lapsi on 18-vuotias. Kyllä minua ainakin kyrsisi, jos minä joutuisin maksamaan esim. 200€/kk vuosien ajan lapsesta, jota en saisi edes nähdä.

Vaan 200 €/kk. Eihän sillä saa mitään.

Mutta 500 eurolla jo saakin, kun otetaan huomioon myös äidin osuus 200e ja lapsilisä 100e. Harva lapsi kuluttaa edes sitä kuussa.

Minusta on aina yhtä liikuttavaa, miten joku lapseton mies möhkää siitä, mitä lapsi maksaa. 500 eurolla kuussa maksaa päiväkoti-ikäisen päivähoidon ja ruuan. Ja jotain vaatteita ja varusteita, ei todellakaan edes kaikkia niistä.

pitää luovuttaa paljon aikaisemmin. ei tarvitse katsella tuollaista ollenkaan. liekö edes miehesi lapsi. voi olla myös posteljoonin tekemä. 

Ei saa ottaa äidiltä lasta pois. Et kuulu lapsen elämään tai ajoista sopimisiin, mies ehkä kuuluisi jossain määrin lapsen elämään, mutta miehen pitää itse sopia tapaamisajat. Vauva tai pikkulapsi voi hämmentyä jos on "kaksi äitiä" (tai kaksi kotia) eli toinen on äitipuoli ikäänkuin, ei tee hyvää lapselle. Äitipuoli on tavallaan vieras nainen (tai isäpuoli vieras mies). Ellei ole siinä iässä että tajuaa enemmän ja roolit ovat selkeät, eli ei leikitä äitiä tai isää jos ei ole. Äitien ei pitäisi joutua taistelemaan lapsestaan, varsinkin jos on hyvä äiti, se voi rasittaa kohtuuttomasti pikkulapsiaikana tai vauva aikaan. Mitä heidän parisuhteessa tapahtui, jos nainen karttaa miestä.

Vierailija kirjoitti:

Ei saa ottaa äidiltä lasta pois. Et kuulu lapsen elämään tai ajoista sopimisiin, mies ehkä kuuluisi jossain määrin lapsen elämään, mutta miehen pitää itse sopia tapaamisajat. Vauva tai pikkulapsi voi hämmentyä jos on "kaksi äitiä" (tai kaksi kotia) eli toinen on äitipuoli ikäänkuin, ei tee hyvää lapselle. Äitipuoli on tavallaan vieras nainen (tai isäpuoli vieras mies). Ellei ole siinä iässä että tajuaa enemmän ja roolit ovat selkeät, eli ei leikitä äitiä tai isää jos ei ole. Äitien ei pitäisi joutua taistelemaan lapsestaan, varsinkin jos on hyvä äiti, se voi rasittaa kohtuuttomasti pikkulapsiaikana tai vauva aikaan. Mitä heidän parisuhteessa tapahtui, jos nainen karttaa miestä.

Se ns isäkinhän on myös vieras mies sille lapselle.

Plus että isällä ei ole mitään hajua siitä miten ylipäätään ollaan vanhempi, kun jo vaimon raskauspahoinvointi ja lapsen kyytiminen lääkäriin on ns isälle liikaa.

Lasuilla vainoaminen tuolla historialla on yksinkertaisesti täydellisen anteeksiantamatonta toimintaa ja sataa loppupeleissä sekin sitten viattoman lapsen niskaan, koska verottaa äidin jaksamista ja elämänuskoa.

Vierailija kirjoitti:

Tehkää Lasu että voivat antaa teille tapaamisajat. 

Luitko juttua ? Tämä lapsen äiti yrittää pitää kiinni tapaamisajoista mutta kun tämä isä ja tämä aloittaja niitä säätää, kun on muuta keksineet just silloin kun olisi tapaaminen, nyt syyttää että lapsen äiti on hankala. Tehkööt lapsen isästä lasun ja kertokoot että on paljon tärkeämpää menoa kun on sovitut tapaamiset. Lapselle on tärkeää pitää kiinni sovituista ajoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tehkää Lasu että voivat antaa teille tapaamisajat. 

Luitko juttua ? Tämä lapsen äiti yrittää pitää kiinni tapaamisajoista mutta kun tämä isä ja tämä aloittaja niitä säätää, kun on muuta keksineet just silloin kun olisi tapaaminen, nyt syyttää että lapsen äiti on hankala. Tehkööt lapsen isästä lasun ja kertokoot että on paljon tärkeämpää menoa kun on sovitut tapaamiset. Lapselle on tärkeää pitää kiinni sovituista ajoista.

Lapsen isä ei myöskään auta edes saamaan lasta lääkäriin, ei jousta kun se äiti sairastuu mikä heijastuu suoraan lapseen tietenkin ja jos isä remontoi, lapsi ei pääse tapaamaan isäänsä - aivan kuin lapsiperheissä ei remontoitaisi niin että lapset silti tavataan ja hoidetaan.

Olivatko siis naimisissa, halusiko mieskin vauvan? Vai pettikö ehkäisy, ja nainen päätti yksin lapsen pitämisestä? Tuossa tilanteessa ymmärrän, että mies jättänyt naisen ihan sama minkä ikäinen vauva on ollut, jos miehen luottamus petetty noin merkittävässä asiassa. Jokaisella on oikeus päättää ryhtyykö vanhemmaksi vai ei, mutta vain nainen voi yksin päättää synnyttääkö lapsen, vahinko tai ei. Usein näissä lapsensa hylännyt isä kuvioissa on se toinenki puoli tarinaa, joka menee niin että yhdessä sovittu ehkäisy pettänyt ja nainen miehen kannasta välittämättä päätyy pitämään lapsen, tiedostaen että isän osallistuminen lapsen elämään tulee olemaan olematonta tai vähäistä.

Jos taas ovat olleet naimisissa ja mieskin yhtä lailla halunnut lapsen ja sitä toivonut, kuulostaa erikoiselta ratkaisulta tuo yhtäkkinen hylkääminen. Jonkinlainen elämänmuutoksen aiheuttama shokkitila, terapiaan hakeutuminen ensisijainen apu.

Joo, yläasteikäiseen voikin mennä se yli 500€ kuussa kaikkineen, mutta ei kai läppäriä ja kännykkää osteta joka kuukausi uutta, ja asioita voi ostaa käytettynäkin.

En ymmärrä miten alle 7 vuotiaaseen saa menemään yli 500€ joka kuukausi, jos ei vielä kännykkää, läppäriä tai matkustamista ole. Yksi edullinen harrastus. Eihän niitä uusia vaatteita joka ikinen kuukausi tarvi ostaa. Kuinka helvetisti ihmiset käyttää rahaa ruokakauppaan? Lidliin ei tietenkään voi mennä vaan ne luomuruoat on pakko ostaa siitä kalleimmasta lähikaupasta?

Vierailija kirjoitti:

Olivatko siis naimisissa, halusiko mieskin vauvan? Vai pettikö ehkäisy, ja nainen päätti yksin lapsen pitämisestä? Tuossa tilanteessa ymmärrän, että mies jättänyt naisen ihan sama minkä ikäinen vauva on ollut, jos miehen luottamus petetty noin merkittävässä asiassa. Jokaisella on oikeus päättää ryhtyykö vanhemmaksi vai ei, mutta vain nainen voi yksin päättää synnyttääkö lapsen, vahinko tai ei. Usein näissä lapsensa hylännyt isä kuvioissa on se toinenki puoli tarinaa, joka menee niin että yhdessä sovittu ehkäisy pettänyt ja nainen miehen kannasta välittämättä päätyy pitämään lapsen, tiedostaen että isän osallistuminen lapsen elämään tulee olemaan olematonta tai vähäistä.

Jos taas ovat olleet naimisissa ja mieskin yhtä lailla halunnut lapsen ja sitä toivonut, kuulostaa erikoiselta ratkaisulta tuo yhtäkkinen hylkääminen. Jonkinlainen elämänmuutoksen aiheuttama shokkitila, terapiaan hakeutuminen ensisijainen apu.

Kaipa se mies on sen lapsen halunnut kun heti on seuraavankin hankkinut.

Ei se naimisissa oloa vaadi.

Ja jos ei kerran haluaisi lasta, miksi vainoaa eksäänsä ja lasta?

Vierailija kirjoitti:

Joo, yläasteikäiseen voikin mennä se yli 500€ kuussa kaikkineen, mutta ei kai läppäriä ja kännykkää osteta joka kuukausi uutta, ja asioita voi ostaa käytettynäkin.

En ymmärrä miten alle 7 vuotiaaseen saa menemään yli 500€ joka kuukausi, jos ei vielä kännykkää, läppäriä tai matkustamista ole. Yksi edullinen harrastus. Eihän niitä uusia vaatteita joka ikinen kuukausi tarvi ostaa. Kuinka helvetisti ihmiset käyttää rahaa ruokakauppaan? Lidliin ei tietenkään voi mennä vaan ne luomuruoat on pakko ostaa siitä kalleimmasta lähikaupasta?

Tämäpä juuri. Jos lapselle vaikka ostaa 200-300e maksavan puhelimen, jonka oletetaan kestävän 2-3 vuotta niin eihän se meinaa kuin noin 10e/kk kustannuksia, jos siis jakaa tasaisesti tuolle ajalle. Sama juttu läppärin kanssa. Harrastusvarusteet ja vaatteet kannattaa ostaa lapselle käytettynä, koska lapsen kasvaessa jäävät niin nopeasti pieneksi, ettei ole järkeä ostaa uutena kun käyttöaika on niin lyhyt. Näitä on pilvinpimein tarjolla kirppareilla ja tori.fissä.

Ihan samalla tavalla myös sen etävanhemman luona täytyy olla lapsen takia enemmän tilaa, joten vähän hassuja argumentteja, että etän velvollisuus olisi maksaa myös lähin lapsesta aiheutuvat kalliimmat asumiskulut.

Vierailija kirjoitti:

Joo, yläasteikäiseen voikin mennä se yli 500€ kuussa kaikkineen, mutta ei kai läppäriä ja kännykkää osteta joka kuukausi uutta, ja asioita voi ostaa käytettynäkin.

En ymmärrä miten alle 7 vuotiaaseen saa menemään yli 500€ joka kuukausi, jos ei vielä kännykkää, läppäriä tai matkustamista ole. Yksi edullinen harrastus. Eihän niitä uusia vaatteita joka ikinen kuukausi tarvi ostaa. Kuinka helvetisti ihmiset käyttää rahaa ruokakauppaan? Lidliin ei tietenkään voi mennä vaan ne luomuruoat on pakko ostaa siitä kalleimmasta lähikaupasta?

Alle 7-vuotiaasta veloitetaan päivähoitomaksu 250-300 euroa. Päälle vaatteet, ruoka, vakuutus jne niin siihenpä se humpsahtaakin se sun 500.

Tuonikäinen myös kasvaa oaljon ja kuluttaa käyttövaatteensa. Tarvitaan varavaatteet jne.

Päivähoidon ulkoiluvaatteet ja kengät pitää olla laadukkaat.

Mihin ne lapset laitetaan ydinperheissä, kun remontoidaan? Jos on illanistujaisia ja mökkireissuja, niin lapset laitetaan hyllylle odottamaan isän ja äidin oikeutetun vapaan takia? Tästä kuviosta puuttuu perusajatus, että se vanhemmuus on kuitenkin se pesti joka menee useinkin monenkin asian edelle. Se vastuu ei ole mikään pallo, jota heitellään kun elämässä sattuu olemaan nyt vähän muutakin. Se on työ josta ei tule aina mitään kiitosta tai kerry ylityötyötunteja joita joku korvaa. Silloin kun lapsi sairastaa, niin onko se liikaa pyydetty että päästään autolla lääkäriin? Äiti kuitenkin valvoo lapsen kanssa ja hoitaa. Niin onko se isältä suurikin myönnytys ajaa autoa? Pienen lapsen perheessä tapahtuva ero vaatii vanhemmilta joustoa. Ei vauvaa ja taaperoa voi vekslata kahden kodin välillä. Miten mies on tuon vastuunsa hoitanut? Entäs äidin jaksaminen Pienen vauvan kanssa? Tuo ettei edes silloin tällöin sairaana liikene aikaa kuulostaa, että äiti on todella ollut erittäin yksin lapsen kanssa. Ja isä luona kyläillään, kun muulta elämältä sattuu jäämään aikaa. Ja nyt kun tuo kyläily ei sovi, vaan lapsen pitäisi edes jollain tavalla olla myös osa elämää. Lapsi laitetaan hyllylle. Ja yhdessä rintamana hymyillen ollaan "raivohullua" äitiä ojentamassa, joka hoitaa yksin kaiken mahdollisesti. Ja selitetään että meillä nyt on tässä kaikkea remonttia ja parisuhdeaikaa, että etkö sä nyt vähän vois vielä joustaa. Niin onko se ihme, jos se pinna katkeaa? Ja mistä tuossa luovutaan, jos sitä vastuuta ei alunperinkään ole kannettu? Siitä ettei lapsi sujahtanutkaan sinne häntäpäähän priorisoituna, vaan onkin tarpeineen ja kaikkineen ihan elävä ihminen.

Että osuikin taas eteen ketju missä lähes jokainen vastaus pistää vihaksi. Herranjumala millä tasolla ihmisten luetun ymmärtäminen on, joko luetaan muttei ymmärretä, löydetään kirjoituksesta jotain mitä siellä ei edes sanota, tai käsitetään asiat miten halutaan. Ja omia oletuksia replyt täynnä.

Missään ei kerrottu kumman aloitteesta ero tapahtui ennen kuin ap tarkensi asiaa, mutta mies on pettäjä ja hylännyt lapsensa jo ennen eroa, ja ap kodinrikkoja. Missään ei kerrottu etteikö mies olisi osallistunut lapsen hoitoon yhdessäolon aikana, mutta ei ole osallistunut eikä osannut, eikä osaa kukaan muuten kukaan muukaan mies. Missään ei kerrottu että lasta ollaan haalimassa väkisin täyspäiväisesti miehen uuteen perheeseen, mutta häntä ollaan adoptoimassa sinne väkisin. Missään ei kerrottu mitä lastensuojeluilmoitukset tarkalleen ottaen koskivat ja miksi ne torpattiin, mutta lapsen äitiä kiusataan aiheettomilla lasuilla. Missään ei kerrottu että ap on yksin miettimässä pitäisikö vain luovuttaa, mutta hän täällä häärää omine itsekkäine agendoineen miehen tullessa narun nokassa perässä. Niin justiinsa. Lukekaa nyt oikeasti nuo aloittajan postaukset uudelleen ajatuksella ja miettikää kantaanne asioihin tiedettyjen seikkojen perusteella, älkääkä alkako lynkkaamaan toista minkään kuvitellun perusteella. On totta että tarinan toinen puoli puuttuu, mutta ei se ole mikään syy alkaa vetämään sitä hatusta.

Näemmä tänne ei kannata laittaa minkään valtakunnan kysymystä, paitsi jos haluaa vastaukseksi että nainen on pettäjä ja mies sika. Palstan lähin vastine olisi tilanne jossa pyydät apua tulipalon sammuttamiseen, ja valtaosa paikalle tulijoista saapuisikin sinne sytytysnestepullojen kanssa. Missä on ihmisten kyky sympatiaan ja tuottaa oikeasti rakentavaa kritiikkiä?

Minun silmiini tilanne näyttäytyy siten, että ap puolisoineen on koettanut hyvinkin kovasti löytää tietään tapaamisten onnistumiseen ja isä-lapsi-suhteen edistämiseen, mutta kapuloita lentää rattaisiin. On koetettu sovitella ja toimia yhteistyössä mutta asiat vain jatkavat takkuamistaan. Ap ei ole kiistänytkään etteikö heilläkin olisi oma osansa kalenteroinnin epäonnistumisiin, mutta äidille ei sovi mikään sitäkään vähää koska hän ei ota huomioon muita kuin itsensä. Kuinka paljon kyse on hänen osaltaan kiusanteosta, ja kuinka paljon taas oikeista aikatauluongelmista, sitä me emme tiedä. Kyse on ollut isän oikeuksien turvaamisesta, ei omimisesta. Vaikka ap:n ja puolisonsa kohdalla onkin ollut joissain kohden kyse remonteista tai ns. turhista menoista niin tuskin läheskään joka kohdalla on ollut niin, ja kai kaikilla ihmisillä saa olla omakin elämä. Kuinka moni täällä olisi valmis olemaan suunnittelematta koskaan mitään vain koska toisen osapuolen käytös vaatii moista? Hyppää kun käsketään, tai älä hyppää ollenkaan.

6 - 7 v syö samaa edullista perusruokaa kuin aikuinen, riittäviä halpoja kotiruokia voi valmistaa jääkaappiin. Ei ole pakko Woltata edes joka viikko. Lasten siistejä vaatteita saa torista ja vaikka h&m muutamilla euroilla tai kympeillä, mutta niitäkään ei todellakaan joka viikko tarvitse ostella. Ja ne kestävät ja laadukkaat ulkoiluvaatteet ostetaan 6-12kk välein, ei joka kuukausi. Mikä vakuutus? Sairasvakuutus? Aika moni pärjää normi julkisella terveydenhuollolla. Harrastusseuroissa on sitten omat vakuutuksensa jotka kuuluvat harrastuksen kausimaksuun.

Useimmat asiat vaativat aikaa, ja mikä menee johonkin on sitten jostain pois, mutta useimmiten osa niistä on vain pakko hoitaa. Menot ja remontoinnit ovat usein ennalta sovittuja ja kuukaudessa on aika paljon muitakin päiviä joten joustoa tarvittaisiin molemmin puolin, enkä minäkään haluaisi pientä lasta rymyämään jonnekin keskentekoiselle työmaalle työkalujen keskelle tai missä ei ole vaikkapa vettä käytössä vuorokauteen - ja vähiten mistään itsekkäistä syistä. Luulisi ainakin sen jo jokaisen äidinkin ymmärtävän, myös tämän lapsen oman. Kirjoitetun perusteella lapsen äiti vaikuttaa olevan hyvin jyrkkä tahallaan, ja samoin tekeytyvän välillä kykenemättömäksi jotta saa aiheutettua entistä enemmän päänvaivaa. Ap ei ole lähtenyt säätämään omineen asioista ja hanskojen heittämisestä tiskiin, vaan kaikki toiminta ja asioiden miettiminen on selvästikin tapahtunut yhdessä puolisonsa kanssa. En tiedä, taustalla voi olla kaikenlaista varsinkin isän ja äidin aiemman suhteen perukoilta, mutta silti ja sitä huomioon ottamatta tilanne on joka tapauksessa varmasti vaikea ja voimia kuluttava. Siihenhän haukuista ja väheksynnästä onkin kovasti apua.

Oikein kukaan, varsinkaan se yksi joka totesi että lapsen varhaisiän tapaamisten pitäisi aina tapahtua vain äidin luona, ei tunnu huomanneen sitä että aloituksessa täsmennettiin isän asuneen yhdessä lapsen kanssa ennen välirikkoa, ja sen jälkeisessä asioiden tuljaamisessa kuluneen jo kolme vuotta, joten kyse ei ole enää mistään vauvasta vaan jo leikki-ikäisestä taaperosta missä on iso ero. Ei sillä että ymmärtäisin moista kantaa muutenkaan, yleensä kannustetaan totuttamaan lapsia pienestä pitäen uusiin ihmisiin ja ympäristöihin, joten luulisi että lapsen olisi iästä riippumatta hyvä tottua varsinkin niihin ihmisiin joiden olisi tarkoitus pysyä heidän elämässään pysyvästi ja säännöllisesti vaikkei välttämättä täyspäiväisesti, ja eroperheiden vanhempien uudet puolisot kuuluvat väistämättä myös tähän kuvioon vaikka se toiselle osapuolelle myrkkyä olisikin. Vaikea kuvitella mitä turvattomuuden tunnetta lapselle aiheuttaa se, että hän on rakastavan ja osallistuvan vanhemman kanssa molemmissa kodeissa, ja että arkeen osallistuu myös joku ei-vanhempi joka on niin ikään välittävä ja oletetusti pysyvä tekijä. Ja lapsen ollessa tuossa iässä asian ei pitäisi olla hoitamisestakaan kiinni, varsinkin jos asialla on vielä kaksi aikuista.

Eikö turvattomuuden tunne synny ennemminkin pakotetuista ja ei-luontevista tilanteista, tai siitä ettei edes yritä osallistua ja olla läsnä? Jos isä ei haluaisi olla tekemisissä, tai olisi jossain suhteessa täysin holtiton, tai hänen uusi kumppaninsa tavalla tai toisella huonosti suhtautuva, tilanne olisi toki toinen mutta tämä ei vaikuta nyt siltä. Samoin lasujen tuloksettomuus ei ttosiaankaan ole aina kiinni siitä että ne olisivat turhia. Vaikka aihetta olisi, viranomaisten täytyisi itse saada todennettua niissä mainitut ongelmat. Mikäli niistä ei saada todisteita, vaikkapa onnistuneen peittelyn tai hyvien puheenlahjojen takia, ne eivät johda mihinkään vaikka syytä olisi oikeasti kuinka.Isän aikoinaan tekeillä oleva mutta peruuntunut reissu on niinikään trashattu täysin. Ei ole ennen kuulumatonta että jompikumpi vanhempi on joskus tarvinut hengähdystauon, ja tiettävästi niitä on ennenkin myös toisille taattu ilman tauon saajien raahaamista roviolle. Myös naisille, ja myös perheiden vauva-aikana. Silti yleisen mielipiteen mukaan mies on aina se joka pakenee ja luistaa vastuusta, kun taas nainen tarvitsee siinä kohtaa lepoa ja voimien keräämistä mikä saa aina vain pelkkää ymmärrystä. Taustalla voi kuitenkin olla kaikissa tapauksissa ties mitä eikä likimainkaan aina jotain itsestäänselvää tai kaikille näkyvää. Kyse ei ole aina itsekkyydestä, vaan kriisiytyneessä tilanteessa tuollaisesta voi olla apua kaikille osapuolille, ja jos suunnitelmat ja tukiverkot ovat kunnossa niin eihän asiassa pitäisi olla ongelmaa varsinkin jos yhdessä siitä sovitaan. Missä kohtaa suhdetta tuo oli ajankohtaista, ja mitkä kaikki syyt olivat niitä mihin taukoa tarvittiin, jää tässä kysymysmerkiksi, mutta enemmän merkitseekin se, että asiasta oltiin aiemmin yhdessä sovittu mutta sitten luvan antaja perui puheensa. Oliko hänellä silloin vaikeaa, tuliko muutoksia, tuliko suhteeseen draamaa, aiheuttiko enteilevä ero sabotaasia? Oli miten oli, tietämättä ei tosiaankaan voi tuomita miestä tai miehen uutta puolisoa.

Minua ottaa koppaan se, että joidenkin asioiden pitäisi muka tapahtua aina tietyllä tapaa, koska vain pitää ja näin on aina pitänyt. Ei pidä. Ei kenenkään pidä mitään enempää kuin jaksaa, ei kenenkään pidä hakata ikuisuuksia päätä seinään vain koska. On kertakaikkiaan umpimielistä olettaa että kukaan harkitsisi lapsen hylkäämistä tai hänen suhteensa luovuttamista kevein perustein, joissain tilanteissa on vain pakko miettiä myös niitä kipeämpiä vaihtoehtoja ja myös lopulta toteuttaa ne. Joissain umpikujissa ei vain pääse kääntymään koska kaikkiin tekjöihin on mahdotonta vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi. Eroasiat ovat aina arkoja, mutta usein molemmille. Harvoin ne ovat helppoja kummallekaan, vaikka toista on aina helpompi syytellä, varsinkin ulkopuolellta. Ajoitus on asia josta voidaan aina olla montaa mieltä, mutta tässä ei ole ollut päällekkäisyyksiä ja vaikka käsitykset ovat yksilöllisiä ei todellakaan ole olemassakaan mitään karenssiaikaa mitä itse kunkin pitäisi noudattaa. Kuitenkin, jokainen meistä on viime kädessä vastuussa omasta käytöksestään, myös se loukatuksi itsensä kokeva osapuoli, riipumatta siitä miten asiat etenivät. Kostoon ei ole silti kenelläkään oikeutusta.