Mitä kuuluu neljänkympin kriisiin? Kokemuksia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen vaihto useimmilla

Juu, se varaks urheilullinen joka lähti naapurin vetävän pimun matkaan, se vaihdetaan sellaiseen pulleaan sohvaperunaan.

Peruna on hyvää. Perunasta on myös moneksi herkuksi.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää odottaa joksikin 45 vuotiaaksi, että lapset muuttaneet kotoa ja voi alkaa elämään itselleen, kuten olisi aina halunnut elää?

Osahan on tämän jo ymmärtänyt ja jättää sen typerän 25-45v perhevaiheen pois, joka vie terveyden ja miehen ja tuo lihavuuden ja lopulta palkinnnoksi jää: "koko nuoruus viettämättä".

Varmaan sen takia, että monella se elämä jota oikeasti haluaa elää johtaisi lasten huostaanottoon ja lasten hylkäämiseen. Ehkä siksi. Lapset pitää huomioida aina kun ne on vastuullasi, ei sitä vain lähdetä ja tehdä mitä vain. Jokaisessa ratkaisussa huomioidaan lasten hyvinvointi ja arjen pysyvyys heidän kohdallaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää odottaa joksikin 45 vuotiaaksi, että lapset muuttaneet kotoa ja voi alkaa elämään itselleen, kuten olisi aina halunnut elää?

Osahan on tämän jo ymmärtänyt ja jättää sen typerän 25-45v perhevaiheen pois, joka vie terveyden ja miehen ja tuo lihavuuden ja lopulta palkinnnoksi jää: "koko nuoruus viettämättä".

Varmaan sen takia, että monella se elämä jota oikeasti haluaa elää johtaisi lasten huostaanottoon ja lasten hylkäämiseen. Ehkä siksi. Lapset pitää huomioida aina kun ne on vastuullasi, ei sitä vain lähdetä ja tehdä mitä vain. Jokaisessa ratkaisussa huomioidaan lasten hyvinvointi ja arjen pysyvyys heidän kohdallaan.

Mä en haikaile sitä elämää, jota "voisi" viettää ilman lapsia. Minusta on hienoa, että saa seurata omien lasten kasvamista ja tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua. Ei ole siis elämää, jota "oikeasti" haluaisin elää. On olemassa asioita, joita haluaisin tehdä nyt, mutta en voi. Jos mulla ei olisi lapsia voisin (todennäköisesti) tehdä niitä, mutta silloin mulla ei olisi tätä perhettä. Voin tehdä niitä (todennäköisesti) sitten, kun lapset ovat isompia/aikuisia, mutta niiden haikailu ei tuota arvoa elämääni, joten parempi keskittyä siihen, mitä on nyt, ja nauttia niistä asioista, jotka ovat elämässä nyt.

Lapsettomana olen saanut tehdä mitä haluan niin ei tullut uutta murrosikää. Rauhoituin ja seestyin, lopetin juoksemasta maailmassa. Varmaan lopetin ne asiat, jotka lapsia saaneet nelikymppisenä aloittaa: matkustelun, "itseni kehittämisen" kursseilla, sitouduin parisuhteeseen enkä etsi vaihdokkia.

Opiskelin uusia juttuja ja hakeuduin sittemmin uuden tutkinnon tekemiseen. Oli aikaa ja virtaa, kun lapset jo isompia. 

Mulla neljänkympin kriisiin kuuluu se että havahduin elämättömään elämääni, en ole saanut aikaiseksi mitään koko elämässäni.

Yritän aloittaa elämääni, 20 vuotta liian myöhässä. Siis lähes kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla neljänkympin kriisiin kuuluu se että havahduin elämättömään elämääni, en ole saanut aikaiseksi mitään koko elämässäni.

Yritän aloittaa elämääni, 20 vuotta liian myöhässä. Siis lähes kaikessa.

Mun piti tehdä toi sama. Nyt on tosin kriisi vaihtumassa viidenkympin kriisiksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää odottaa joksikin 45 vuotiaaksi, että lapset muuttaneet kotoa ja voi alkaa elämään itselleen, kuten olisi aina halunnut elää?

Osahan on tämän jo ymmärtänyt ja jättää sen typerän 25-45v perhevaiheen pois, joka vie terveyden ja miehen ja tuo lihavuuden ja lopulta palkinnnoksi jää: "koko nuoruus viettämättä".

Varmaan sen takia, että monella se elämä jota oikeasti haluaa elää johtaisi lasten huostaanottoon ja lasten hylkäämiseen. Ehkä siksi. Lapset pitää huomioida aina kun ne on vastuullasi, ei sitä vain lähdetä ja tehdä mitä vain. Jokaisessa ratkaisussa huomioidaan lasten hyvinvointi ja arjen pysyvyys heidän kohdallaan.

Mä en haikaile sitä elämää, jota "voisi" viettää ilman lapsia. Minusta on hienoa, että saa seurata omien lasten kasvamista ja tuntea olevansa osa sukupolvien ketjua. Ei ole siis elämää, jota "oikeasti" haluaisin elää. On olemassa asioita, joita haluaisin tehdä nyt, mutta en voi. Jos mulla ei olisi lapsia voisin (todennäköisesti) tehdä niitä, mutta silloin mulla ei olisi tätä perhettä. Voin tehdä niitä (todennäköisesti) sitten, kun lapset ovat isompia/aikuisia, mutta niiden haikailu ei tuota arvoa elämääni, joten parempi keskittyä siihen, mitä on nyt, ja nauttia niistä asioista, jotka ovat elämässä nyt.

Sinä luultavasti teit lapset koska halusit niitä, minä tein koska olin sisäistänyt pakon, että normaali ihminen hankkii vähintään kaksi lasta. En ole ikinä halunnut ainuttakaan eikä minulla ole minkäänlaista hoivaviettiä. Olen miettinyt ja odottanut lasten pois muuttoa siitä asti kun kannoin esikoisen kotiin. En ole myöskään halunnut parisuhdetta. Siinä on kaksi todella pitkää työsuhdetta josta toisesta olen jo hankkiutunut eroon ja viimeisin loppuu kohta, sitten on vapaa. Teen parhaani ja yritän loppuun asti, mutta ei tässä ole lähes kolmeen vuosikymmeneen elämästä nautittu.

Mies ajaa moottoripyöräkortin ja ostaa prätkän, sitten vaimo vaihtuu nuorempaan 😎