Mitä kuuluu neljänkympin kriisiin? Kokemuksia?

Miehen vaihto useimmilla

Jos et tunne itseäsi ja osaa katsoa peiliin. Parisuhde menee ainakin uusiksi.

Vieraat miehet himottavat. Tyttöjen laivaristeilyjä. Tyttöjen Lapin hiihtoreissuja. Turkin matkoja.

Aviomiehessä alkoi ilmetä ikääntymisen merkkejä. Otin nuoremman rakastajan.

Aloin 40-vuotiaana näyttää nelikymppiseltä. Jotenkin aloin muuttua näkymättömäksi jollen sitä jo ennen ollut. Ensimmäisiä vaivoja alkoi ilmetä kropassa. Ei hyvää eikä huonoa kriiseilyä mutta nuo vaan oli faktat.

Minä ainakin vanhenin emotionaalisesti ja fyysisesti aivan yhtäkkiä nelikymppisenä. Oli kyllä rankkoja vuosiakin: toisen vanhemman kuolema ja toisen sairaudet. Tuntuu että elämä alkaa mennä alamäkeä kiihtyvällä tahdilla loppua kohti, eikä terveitä ja hyviä vuosia ole enää tuhlattavaksi. Sellainen kitkerä sivumaku tuli elämään kun terveyden ja koko elämän tilapäisyys tuli niin selväksi. Vaikka mitä tekisi, niin joka vuosi väsyttää ja paikkoja kolottaa taas vähän enemmän. Tuntuu ettei mitään voi enää siirtää tulevaisuuteen, vaan elämää pitää elää tässä ja nyt niin kuin haluaa.

Tulee kaikenlaisia sairauksia ja vanhat pahenee, on raihnainen ja vanha olo. Sen takia tietysti sitten alkaa miettiä miten tässä pärjää kun mummotkin jättää jälkeensä kadulla ja kävelee hetkessä jo satojen metrien päässä edeltä, että elääkö edes viisikymppiseksi. Iho on harmaa ja roikkuu kasvoista, riutuneet luisevat kasvon piirteet on tullut mistä läheiset on huomauttanut että näytän luurangolle. Lääkäristä yritän kysyä apua, mutta tuskin sieltä mitään tulee muuta kuin ne normaalit buranat ja hyvän mielen toivotukset. Kotiin vaan kuolemaan.

En ole huomannut itselläni neljänkympin kriisiä. Täytän tänä vuonna 43. Mun mielestä tämä on hyvä ikä. Toki elämässä on samoja ongelmia kuin aina ennenkin, mutta tällä kymmenellä on ollut ainakin toistaiseksi aika seesteistä. En koe vanhenemista negatiivisena asiana.

Nelikymppisenä osaa jo myöntää itselleen, ettei enää ole kovinta hottia vientimarkkinoilla. Onneksi pääomaa on kertynyt, että voi aloittaa Gambian matkailut.

Ensimmäistä kertaa avioliittoni aikana aloin ihan oikeasti flirttailla työpaikalla ikäiselleni, mukavalle, ihanalle naiselle. Ja ihan oikeasti olen ensimmäistä kertaa valtavan pitkään aikaan kunnolla ihastunut.

Ennnen olin epävarma itsestäni. Päälle nelikymppisenäkin tajusin olevani hyvännäköinen ja aloin elää enemmän. Nauttia enemmän. Stressata vähemmän.

Kannatti elää parikymppisenä terveesti. Tulokset näkyvät nyt.

Minulle tuli kriisi lisäksi siitä, kun nyt nelikymppisenä elämän tavoitteet on oikeastaan ihan kaikki saavutettu.

Opinnot / tutkinto: hankittu.

Vakituinen virka: hankittu; ei ylenemishaaveita eikä tavoitteita; vaan halu tehdä juuri tätä työtä niin pitkään kuin annetaan.

Lapset: hankittu (kasvatustyö vielä kesken).

Omakotitalo: ostettu ja maksettu.

Kesämökki: ostettu ja maksettu.

Sijoitusasunto: ostettu ja maksettu.

Nyt olen pohtinut tarkkaan, mitä pitäisi tavoitella?

Vai pitäisikö antaa vaan mennä pitkää ja loivaa liukua monttuun asti?

Mitään isompaa tai pienempää projektia tai elämäntavoitetta en keksi. En halua ostaa moottoripyörää, ei kiinnosta lähteä maailmanympärimatkalle, en halua laittaa parisuhdetta vaihtoon, en halua kiivetä vuorille tai sukeltaa johonkin koralliriuttaan.

Olen vähän kriisissä, kun en enää keksi oikein mitään tärkeää tavoiteltavaa asiaa elämässä. Kaikki on  "valmista".

Lakkasin piittaamasta paskaakaan.

Paranin kiltin tytön syndroomasta.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli kriisi lisäksi siitä, kun nyt nelikymppisenä elämän tavoitteet on oikeastaan ihan kaikki saavutettu.

Opinnot / tutkinto: hankittu.

Vakituinen virka: hankittu; ei ylenemishaaveita eikä tavoitteita; vaan halu tehdä juuri tätä työtä niin pitkään kuin annetaan.

Lapset: hankittu (kasvatustyö vielä kesken).

Omakotitalo: ostettu ja maksettu.

Kesämökki: ostettu ja maksettu.

Sijoitusasunto: ostettu ja maksettu.

Nyt olen pohtinut tarkkaan, mitä pitäisi tavoitella?

Vai pitäisikö antaa vaan mennä pitkää ja loivaa liukua monttuun asti?

Mitään isompaa tai pienempää projektia tai elämäntavoitetta en keksi. En halua ostaa moottoripyörää, ei kiinnosta lähteä maailmanympärimatkalle, en halua laittaa parisuhdetta vaihtoon, en halua kiivetä vuorille tai sukeltaa johonkin koralliriuttaan.

Olen vähän kriisissä, kun en enää keksi oikein mitään tärkeää tavoiteltavaa asiaa elämässä. Kaikki on  "valmista".

Minulla meni kaikki uusiksi, koska mies alkoi kriiseillä.

Oikein hyvä juttu, tuli elämään taas värejä ja uusia mahdollisuuksia. Uusi alku.

Vierailija kirjoitti:

Miehen vaihto useimmilla

Juu, se varaks urheilullinen joka lähti naapurin vetävän pimun matkaan, se vaihdetaan sellaiseen pulleaan sohvaperunaan.

Miksi pitää odottaa joksikin 45 vuotiaaksi, että lapset muuttaneet kotoa ja voi alkaa elämään itselleen, kuten olisi aina halunnut elää?

Osahan on tämän jo ymmärtänyt ja jättää sen typerän 25-45v perhevaiheen pois, joka vie terveyden ja miehen ja tuo lihavuuden ja lopulta palkinnnoksi jää: "koko nuoruus viettämättä".

Minulla oli nelikymppisenä vielä esikouluikäinen lapsi, joten ei tullut kriisejä. Vasta kun 50+ ikäisenä alkoi häämöttää lapsen muutto pois kotoa, tuli mieleen kriisitunnelmia ekan kerran, että millainen loppuelämä minulla on, mitä haluan vielä tehdä elämässä jne.

Eli ikäkriisi liittyy myös elämäntilanteeseen, ei vain ikään numerona.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää odottaa joksikin 45 vuotiaaksi, että lapset muuttaneet kotoa ja voi alkaa elämään itselleen, kuten olisi aina halunnut elää?

Osahan on tämän jo ymmärtänyt ja jättää sen typerän 25-45v perhevaiheen pois, joka vie terveyden ja miehen ja tuo lihavuuden ja lopulta palkinnnoksi jää: "koko nuoruus viettämättä".

En mä ainakaan mitenkään erityisesti odota, että lapset lähtevät pois kotoa. En myöskään mitenkään erityisesti halua elää elämää "itselleni". Viestisi kertoo erikoisesta elämänfilosofiasta.

Mä taidan skipata 4-kympin kriisin, kun löysin kunnollisen suhteen, aloin tekemään lapsia ja sain vielä ylennyksen töissä ensimmäistä kertaa 10 vuoteen. Lapsettomuuden ja uran paikallaan polkemisen kanssa sitten ehdinkin kipuilla sen vajaa 10 vuotta. Ulkonäkö toki on rupsahtanut ja ylipainoa 30 kg, mutta paikkaan asiaa ramppaamalla manikyyrissä, kosmetologilla ja kampaajalla sekä käyttämällä näyttäviä vaatteita ja koruja.