Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?

Vanhemmiten ei palaudu karapulasta niin nopeasti kuin nuorena. Pitää nykyisin aina ajoittaa juhliminen niin ettei tarvitse karapulaisen näköisenä lähteä ihmisten ilmoille koska se hävettäisi. Jossain kaupassa kehtaa korkeintaan käydä hätätilassa toivoen ettei vaan törmää tuttuihin.

Vaikkei kukaan kiinnittäisi mitään huomioo, kun keski-ikäisenä muuttuu muutenkin näkymättömäksi, rupsahtaen, aamulla näyttäen petolinnulta niin itseään vaivaisi se karapulaisen näköinen naama. 

Vierailija kirjoitti:

Esitän että olen tyytyväinen elämääni ja että kaikki on kuten pitääkin. Oikeasti olen jättänyt tuhansia asioita tekemättä vain koska häpeän itseäni niin paljon. Ja jätän edelleen. Tulen luultavasti olemaan joskus vanhana mummona todella katkera, nyt jo harmittaa 30 hukattua vuotta.

Monet ovat kuule yhtä tyytymättömiä vaikka olisi tehnyt vaikka mitä. Suurin osa varmasti kokee ettei ole ihan kaikessa onnistunut mutta mitäs siitä. 

Todellisuudessahan katkeruus ei suinkaan auta meitä voimaan hyvin, vaan ankkuroi kokijansa mustaan mutaan. Emme pääse vapaasti eteenpäin elämässä ennen kuin päästämme irti menneisyyden rajoittavista kokemuksista, tunteista ja ajatuskaavoista.

https://hidastaelamaa.fi/2013/08/kysy-psykologilta-mita-keinoja-on-oppi…

En tiedä miksei eilistä viestiäni julkaistu, mutta tässä sama lyhennettynä:

Pidän kulissia sen suhteen, että "minä pärjään kyllä". Totuus on, etten pärjää, en ollenkaan, mutta kun ei ole vaihtoehtoja: erityislapsen äitinä laiminlyön terveyttäni siihen pisteeseen saakka, että olen sairastuttanut itseni useammalla tavalla (mm. lääkitykset fyysisiin vaivoihin). Teen näin, koska en saa apua mistään, ja pistän lapseni muiden asioiden edelle. 

Nuorempana kärsin psyykkisistä ongelmista, jotka puolestaan johtuivat traumoista. Vaikka kuinka sitä hain, en koskaan saanut kunnollista apua mihinkään, pelkkää jutustelua hoitajan kanssa pätkittäin. Traumakokemukseni on dokumentoitu, koska olen ollut niiden vuoksi tutkittavana jo pienenä lapsena, mutta tästäkin huolimatta suhtautuminen terveydenhuollossa on ollut vähättelevää. Alan ammattilaisilla on ollut vankkumaton usko siihen, että juuri minun psyykeeni ei tule romahtamaan, ja tämä on näkynyt aikuisenakin kriisitilanteissa (mm. läheisen kuolema): siinä missä joku muu olisi jo vähintään saikulla, minä en saa edes sitä pahamaineista lääkereseptiä tuekseni. Itsemurhayrityksen jälkeen sain taksilipukkeen kotimatkalle psykiatrisen sairaalan päivystyksestä keskellä yötä, koska eivät uskoneet minun olevan vaaraksi itselleni.  

Eli kulissini on "minä pärjään kyllä"- ja maan viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta tuo kulissi pysyisi pystyssä. 

Vierailija kirjoitti:

Esitän kiireistä yrittäjää.

Tämä on yksinkertaisesti markkinointikikka. Kun myyn eioota, ihmiset haluavat ostaa ja maksavat palveluistani päät märkinä enemmän. Näin pystyn valkkaamaan asiakkaista kertat päältä ja elelemään mukavasti 3pv työviikolla.

"Työmatkoista" 90% on oikeasti vapaa-ajan matkoja. Milloin museoihin, kansallispuistoihin, tai hylättyihin paikkoihin joiden tutkimista harrastan. En jää tästä kiinni koska kerron vain että työmatkalla ehdin samalla käymään siellä ja täällä.

m39

Hatunnosto👍🏼! Eihän se ole tyhmä, joka pyytää, vaan joka maksaa. Yleisellä tasolla; mikä ala? Ei ole tarkoitus käräyttää.

Esitän tykkääväni työpaikalla joistakin ihmisistä ja olen aina ystävällinen. Tosiasiassa inhoan muutamaakin. Meikkibimbo, joka jollain ihme konstilla päässyt esimiesasemaan. Juoruileva ja ilkeä akka, joka laistaa kaikesta työstä ja häiritsee muiden töitä. Psyyketapaus, joka paasaa omista kuukautisistaan ruokapöydässä ja muutenkin käyttäytyy ihan sopimattomasti. Erityisherkkä vinkuja, joka saa itsensä hysteeriseen vapinaan jauhaessaan siitä, miten kaikki on niin ilkeitä ja häntä vastaan.

Kaipa se nyt kuuluu ihan normielämään olla toisille ok, vaikkei heistä pitäisikään. Onneks ei tartte vapaa-aikana nähdä ja omat työt sujuu hyvin, etätöissä olen nykyään miltei aina.

Käytän heroiinia usein arki - itaisin ja dokaan ja kokkeloin viikonloppuisin. 

Duunissa täytyy pitää pukua.  Huomasin ajatusteni vähän puuroutuvan, joten pyysin helpompia tehtäviä ja muutenkin yritän pitää kulissia. Yritän kerätä massia, että voisin matkustella. 

Vierailija kirjoitti:

Esitän, että uskon näihin "sukupuoli on tunne ja voi olla mitä vaan maan ja taivaan väliltä tai vaikka niiden ulkopuolelta"-juttuihin tietyissä piireissä, esim. somessa, töissä ja tiettyjen kavereiden kanssa. En jaksa sitä vihaaja-foobikko-möykkäämistä, mikä seuraisi, jos myöntäisin, että oikeasti uskon sukupuolen olevan biologinen tosiasia ja noiden muiden olevan identiteettejä, joita osa haluaa jostain mulle käsittämättömästä syystä kutsua sukupuoliksi.

Kannattaa kuutenkin itselle myöntää asia.

Mua söi aiemmin vahvasti tää että tyypit jotka on syntymässä miehiksi määritetty ovat yhtäkkiä jotain kunnianaisia.

Nykyisin olen sillä kannalla että saattavat he transnaisia olla ja kuulua yleiskielessä joukkoon naiset, ja se ei ole mitään minulta pois - ihan samalla tavoin kuin naiseus ei ole mitään lisää minulle.

Enemmän taitaa nykyisin kiusata muut bionaiset jotka haluavat puhua "meistä naisista" ja "naiseudesta" - kun en koe meikkaamattomana pääosin housujenkäyttäjänä olevani yhtään samankaltainen.

Mulla ei ole minkäänlaista filtteriä muuten kuin siinä että kukaan ei taida tietää että en ilmeisesti enää pysty täyttämään lomakkeita ja siksi olen ulosotossa.

Tulot jatkuvasti köyhyysrajalla ja en vaan saa tehtyä vaadittavia selvityksiä. Vissiin ainakin päivähoitomaksut ja toimimattoman toiminimen rangaistusverot niskassa, ja näemmä on helpompaa elää negatiivisella euromäärällä kuussa kuin selvittää asiat.

Esitän monen ihmisen kohdalla sietäväni heitä. Todellisuudessa en haluaisi olla missään tekemisissä.

Esitän olevani köyhempi kuin olenkaan.

Jos nyt alkaisin rehellisesti postaamaan menojani ja ostojani, niin moni epäilis mun esittävän. Etenkin duunissa. Siellä ei kukaan tunne mua.

Että olen täysin hetero, vaikka luulevat homoksi tai vähintään bi seksuaaliksi. On jotenkin helpompi olla oma itsensä näin.

Elän suuren susilauman ydinreviirillä. Muutin tänne voidakseni tarkkailla susia, suden jälkiä, kaatoja, kiimamerkkejä, kulkureittejä ym. Sudet ovat aina olleet minulle intohimo.  

En missään nimessä voi kertoa asiasta avoimesti kyläläisille. Lähinnä esitän neutraalia asiassa, en lähde mukaan susikauhisteluihin, mutta en myöskään tuo esiin tai lähde perustelemaan omia oikeita mielipiteitäni.

Raha-asioissa pidän tiukkaa kulissia, ja elämme tiukasti alemman keskiluokan arkea. Perheellä on 30vuotta vanha Toyota, asumme kerrostalokolmiossa. Ruokana päivittäin ihan tavallista kotiruokaa, ravintoloissa tai muissa huvituksissa ei käydä. Edes vaimo ei tiedä paljonko oikeasti tienaan. En koe asiasta mitään häpeää, en vain halua missään nimessä että muut ihmiset alkavat kärkkymään rahojani, tai että niillä alettaisiin hankkimaan kaikenmaailman lomamatkoja ja "luksusta".

Vaimolle olen kertonut että en ole saanut omaa koulutusta vastaavaa työtä, vaikka luin itseni tohtoriksi teen tylsää suunnitteluinsinöörin työtä.

Vierailija kirjoitti:

Esitän, että olen tyytyväinen itsenäinen ihminen ja että matkustelen mielelläni yksin. Oikeasti kaipaisin kovasti seuraa elämääni ja matkoille.

Kuin itseni kirjoittama. Noin tulee varmaankin olemaan kohdallani sitten, kun avioero on selvä. Varmaan esitän, että olen tyytyväinen itsellinen nainen, mutta itsekseni kuitenkin ajattelen, että olisi kiva löytää mies. Matkusteluun, patikointiseuraksi, elokuviin... Itseksenikin noita voin toki harrastaa, ei siinä mitään, sillä elättäjälle ja maksajalle ei tarvetta ole. En kyllä itsekään enää ala ketään elättämään. 

Voi olla vaikea löytää ketään, kun olen aika introvertti sekä aluksi ujo, ja netin kautta tuntuu jotenkin "hölmöltä" alkaa etsimällä etsimään seuraa.

N kohta 50

Terveyden tilastani, syön verenpaine-ja diabeteslääkkeitä sekä kourakaupalla särkylääkkeitä, närästää ja siihenkin päivittäin lääkettä, selkä on ihan paskana ja polviin reistaa.

Toki on ihmisiä, jotka tietävät, mutta esim vanhemmilleni tai sisarelleni en asiasta puhu, vaikka ollaan vähintäin kerran viikossa tekemisissä, ovat ammattisairastajia, sairaudet paljon pahempia kuin minun niin jotenkin olen ajautunut rooliin, jossa minua ei muka mikään vaivaa.

Vierailija kirjoitti:

Esitän että olen tyytyväinen elämääni ja että kaikki on kuten pitääkin. Oikeasti olen jättänyt tuhansia asioita tekemättä vain koska häpeän itseäni niin paljon. Ja jätän edelleen. Tulen luultavasti olemaan joskus vanhana mummona todella katkera, nyt jo harmittaa 30 hukattua vuotta.

Vielä ei ole liian myöhäistä aloittaa uusi päivä uudella asenteella.

Jos olet jo hukannut 30 vuotta, miksi jatkaa samalla tyylillä kun voit rikkoa rutiinit ja alkaa elää omannäköistä elämää. Ja kuule häpeälle voit mielessäsi kaivaa montun ja jättää sen sinne.

siitä että vihaan työkavereitani .

Vierailija kirjoitti:

Terveyden tilastani, syön verenpaine-ja diabeteslääkkeitä sekä kourakaupalla särkylääkkeitä, närästää ja siihenkin päivittäin lääkettä, selkä on ihan paskana ja polviin reistaa.

Toki on ihmisiä, jotka tietävät, mutta esim vanhemmilleni tai sisarelleni en asiasta puhu, vaikka ollaan vähintäin kerran viikossa tekemisissä, ovat ammattisairastajia, sairaudet paljon pahempia kuin minun niin jotenkin olen ajautunut rooliin, jossa minua ei muka mikään vaivaa.

Hyvä närästyslääke on Silicea (annospusseissa).

Tarttee vaan kattoo ettei kahteen tuntiin ennen sitä tai sen jälkeen ota muita lääkkeitä kun lääkkeen imeytyminen saattaa heikentyä.

Itse olen suhteellisen hyvässä asemassa oleva, fiksu ihminen. Teen kovasti töitä ja olen uskoakseni ihan pidetty kaveri. Vapaa-ajalla sitten olenkin vauvapalstalla ja provoan. Olen sisältä ihan rikki ja yritän saada provoamalla vahvistusta tuskaisille ajatuksilleni, ja täällä se onnistuu hyvin.

Esitän lähipiirilleni ihan tavallista, nuorta naista joka ei vaan vielä tiedä mitä tekisi elämällään, mitä opiskelisi tai mitä työtä tekisi. Oikeasti olevan vaikeasti masentunut ja kuolema pyörii mielessä käytännössä päivittäin. Kotoa poistuminen on tuskaa. Toisinaan on todella vaikeaa ylläpitää tätä kulissisa, mutten halua järkyttää perheenjäseniäni totuudella.

Ai nii ku jos on jollain rikoksilla aiheutettu joku ihottuma jollekin ja peittää meikillä niin kato ihminen ei ole silloin aito. Ei näe sitä "aitoutta" kun on meikkiä. Mä ihan oikeasti kyseenalaistan tuollaisen ajatusmaailman.