Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?

Töissä pidän kulissia yllä kokoajan.

Tuntuu että esitän millon mitäkin todellisuudesta poikkeavaa koska en voi olla oma itseni ja sanoa sit mitä ajattelen. Toistan kuin papukaija jotain typriä yrityksen jargonioita, pidän siis kulissia yllä siitä että viihdyn ja teen parhaani työnantajani eteen rahankiilto silmissä.

Vierailija kirjoitti:

En kerro koskaan työpaikan kahviporukassa perheeni murheista tai sairauksista!

Muut levittelevät miestensä ja lastensa kaikki syyhyt, visvat ja mielenterveysongelmat. Olisi perheenjäseniäni kohtaan väärin jos he joskus hakisivat vaikka tänne töihin (iso yritys) ja vastapuolella oleva haastattelija tietäisi, että jaahas...onkohan Lissukan visva jo parantunut 😱

Kuvittelevat siis, että meillä ei koskaan sairasteta ja ovat varmaan kateellisia?

No mutta mikä prinsessa luulet olevasi. Sehän on ihan normaslia, että hävettäviä ja ikäviä ongelmia on. Varo vaan kuule, jos et kerro ja joku kuulee ongelmistasi, niin niistä sitten väkisinkin puhutaan, haluat tai et.

Oikeesti olen samaa mitä. Henkilökohtaisista ongelmista kertominen tai kertomatta jättäminen on henkilökohtaista, mistä kertoo ja kenelle.

Myös avun hakeminen ongelmiin on henkilökohtainen päätös. Mitä apua haluaa hakea, keneltä ja koska, jos haluaa.

Olen pitänyt kulissia yllä joskus aikoinaan lähes 10v kaukana maalla asuville tutuilleja sukulaisille joita näin ehkä kerran vuodessa. Olin sinkku ja kärsin siitä, sitten kun seurustelin vuoden, suhde loppui, niin en viitsinyt / jaksanut kertoa erosta kellekään vaan jatkoin esittämistä että seurustelen ja kaikki on hyvin.

Selvisin selittelyiltä, jatkokyselyiltä ja sääliltä.

Vierailija kirjoitti:

Oma työllisyystilanne.

Ainakun tapailee sukulaisia niin hirveästi kyselevät missä olen töissä ja miten menee ymsyms.

Tuo on hauskaa, koska voi joskus esim. valehdella. Tiedän että yksi on yrittänyt udella mun tekemisistä yhden toisen kautta. Tuo tyyppi kenen kautta kerron asioita, ei tiedä valehtelenko vai en. Tuo ketä utelee kiusallaan tietää asioiden oikean laidan, toisin sanoen kyylä. Kiva olisi kuitenkin nähdä sen naama kun tuo viestinviejänä vie pokkana nuo väärät viestit, jotka tietää valheiksi, mutta ei voi tai kehtaa niitä kiistääkään.

Olen pienituloinen, mutta mulla on varakas puoliso. Köyhäilen pienituloisten työkavereideni seurassa. Tämä kulissin pito on sinänsä helppoa, koska olen elänyt vähävaraisen lapsuuden ja nuoruuden, kokemuspohja on vahva. En varsinaisesti valehtele, jätän vain kertomatta ja myötäelän, en itse voivottele.

Väitän ihmisille että olen onnellisessa avioliitossa, vaikka oikeasti olen tosi yksinäinen tässä kylmässä ja vaikeasti rikkinäisessä liitossa. Yritän ylläpitää tätä kulissia erityisesti sellaisten ihmisten suuntaan, joilla on parempi avioliitto kuin meillä ja joille olen siitä salaa sietämättömän kateellinen.

Kukaan ei tiedä, ettei mulla ole yhtään ystävää, kaveria tai edes tuttavaa enää. Olen aina yksin kotona, teen kaiken yksin, en käy missään.

Vierailija kirjoitti:

Väitän ihmisille että olen onnellisessa avioliitossa, vaikka oikeasti olen tosi yksinäinen tässä kylmässä ja vaikeasti rikkinäisessä liitossa. Yritän ylläpitää tätä kulissia erityisesti sellaisten ihmisten suuntaan, joilla on parempi avioliitto kuin meillä ja joille olen siitä salaa sietämättömän kateellinen.

Mies, nainen vai joku muu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän ihmisille että olen onnellisessa avioliitossa, vaikka oikeasti olen tosi yksinäinen tässä kylmässä ja vaikeasti rikkinäisessä liitossa. Yritän ylläpitää tätä kulissia erityisesti sellaisten ihmisten suuntaan, joilla on parempi avioliitto kuin meillä ja joille olen siitä salaa sietämättömän kateellinen.

Mies, nainen vai joku muu?

Mies 50+. Mitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän ihmisille että olen onnellisessa avioliitossa, vaikka oikeasti olen tosi yksinäinen tässä kylmässä ja vaikeasti rikkinäisessä liitossa. Yritän ylläpitää tätä kulissia erityisesti sellaisten ihmisten suuntaan, joilla on parempi avioliitto kuin meillä ja joille olen siitä salaa sietämättömän kateellinen.

Mies, nainen vai joku muu?

Olet kammottava ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Väitän ihmisille että olen onnellisessa avioliitossa, vaikka oikeasti olen tosi yksinäinen tässä kylmässä ja vaikeasti rikkinäisessä liitossa. Yritän ylläpitää tätä kulissia erityisesti sellaisten ihmisten suuntaan, joilla on parempi avioliitto kuin meillä ja joille olen siitä salaa sietämättömän kateellinen.

Mies, nainen vai joku muu?

Olet kammottava ihminen.

Mitä pahaa siinä on että haluaa tarkentaa, mikä on tekstin kirjoittajan sukupuoli? 

Pidin edellisessä työpaikassa sellaista linjaa että muka viihdyn tosi hyvin, vaikka siellä oli joitain vähän ahdistavia epäkohtia. Tämä oli lähinnä itsesuojelua; tiesin olevani joka tapauksessa kohta lähdössä pois.

Olen onnellinen siitä, että omassa elämässäni "oikeus" on voittanut ja "pahuus" jäänyt tappiolle, mutta en voi näyttää iloani estottomasti kaikille tahoille koska tämä lisäisi pahantekijän kärsimystä ja itse olisin näin vajonnut, en nyt hänen tasolleen sentään, mutta sitä kohti kuitenkin.

Siinä, että pärjään ilman muiden apua ja tukea. Olen aiemmin pyytänyt apua tietyissä asioissa tai yrittänyt tukeutua lähimmäisiini huonolla menestyksellä. Niinpä teeskentelen että ei tässä mitään, ei tarvitse kuunnella mun juttuja, ei tarvitse tulla jeesaamaan muutossa vaikka minä jeesasin teitä, en tarvitse kaveria viemään mua leikkaukseen tai tulemaan mua vastaan sairaalaan.

Hyvin harva tietää, etten ole koskaan äänestänyt missään vaaleissa. Toistaiseksi ei ole ollut tarpeeksi luottoa omaan tietopohjaan politiikan saralla, että pystyisi hyvällä omallatunnolla valitsemaan ehdokasta.

Välttelen tilanteita joissa olisin näkyvästi yksinäni silloin kun sosiaalinen koodi edellyttää jonkinmoista seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Välttelen tilanteita joissa olisin näkyvästi yksinäni silloin kun sosiaalinen koodi edellyttää jonkinmoista seuraa.

Tämä on muuten ihan oikea vika maailmassa. Minulla oli nuorempana sinkkuaikana vaihe, että olisin tykännyt käydä leffassa yksinkin, koska kiinnostukset tai aikataulut ei vain aina osu yksiin tuttujen kanssa. Silti monesti jäi menemättä, koska on olevinaan niin silmiinpistävää mennä leffaan yksin.

Että oon niin burn out ertä nukun kaiken töiden jälkeen jäävän ajan. Mitä se toisaalta kenellekään kuuluu.

Että en ole 29v kokematon, poikuuden omaava "mies".

En ole edes kädestä pitänyt, muutaman halauksen olen saanut äidiltä tai joiltain sukulaisnaisilta, siihenpä se fyysinen kontakti naisten kanssa on jäänyt.

Että lapsillani on isoja neuropsykiatrisia haasteita. En jaksa osallistua keskusteluihin, joissa jaetaan kokemuksia kuinka on lapsilla kesätöitä, opintomenestyksiä, stipendejä, kavereita.

Olen silloin vaan hiljaa ja sanon, että "Oi, onpa ihanaa!".