Lue keskustelun säännöt.
Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?
Kommentit (595)
Vierailija kirjoitti:
Irtisanouduin ja jäin työttömäksi. Myönsin sukulaisille, että edellinen työni oli melko raskas, ja että etsin jotain muuta. Sukulaiset voivottelevat tilannettani ja kannustavat että "kyllä sinä töitä saat". Oikeasti vedin itseni aivan piippuun edellisessä työssä, ja ajatuskin paluusta töihin (edes muihin hommiin) aiheuttaa ahdistusta.
En vuosiin ole ollut näin onnellinen, on aikaa rauhoittua, syventyä rakastamaani harrastukseen, heräillä rauhassa ilman stressiä ja kiirettä.. mutta tätä ei saa tietenkään sanoa ääneen, että viihdyn työttömänä.
Töissä ollessani oksentelin stressistä, joskus jopa kesken työpäivän. Ylävatsakivut olivat valtavat. Purskahtelin satunnaisesti itkuun, kun tuntui että tunnit loppuvat päivästä kesken, ja joudun juoksemaan paikasta toiseen. Aloin unohdella asioita ja heräillä öisin.
Saikkua en halunnut, koska silloin olisin myöntänyt olevani "heikko". Ja en usko että olisin kunnolla pystynyt lepäämään saikulla, tietäen että joutuu kuitenkin jossain vaiheessa palaamaan töihin. Joten tylysti irtisanouduin.
Puoliso oli tietysti aluksi vihainen, koska olin jättänyt vakityön. Mutta nyt on huomannut miten koti on jälleen puhdas, ruokaa on pöydässä, iloinen, virkeä vaimo odottamassa kotona. Lapsikin saa huomiota eikä häntä tarvitse näännyttää ylipitkillä päiväkotipäivillä.
Mutta tosiaan, kulissini on "voi kamalaa olen työtön".
Been there, done that :) Hugs!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En pidä minkäänlaista kulissia, mutta silti jotkut luulevat että minulla, yh-äiti olen rikas ja saan rahaa jatkuvasti jostakin. Todellisuudessa olen pienipalkkainen, olen kertonut palkkani, mutta se riittää hyvin kun elämme säästeliäästi. Pystymme matkustelemaan kun katsomme milloin, minne ja minkä hintainen majoitus yms. lisäksi maksan ylimääräisiä lyhennyksiä asuntolainaan nyt kun korot ovat olleet matalalla. Joillekin jotka ovat tottuneet ihan erilaiseen kulutustasoon se tuntuu olevan ihan mahdotonta ymmärtää etteivät kaikki kuluta samalla tavalla arkena. Jos itse eläisimme samalla tavalla kuin jotkut kaverini ei minulla todellakaan olisi varaa matkusteluun yhtään millään tavalla.
Minulla on eräs pitkäaikainen ystäväporukka, jonka ghostaamista olen harkinnut jo vuosia. Tunnen että olen kasvanut heistä täysin erilleen, meillä on aivan erilaiset arvot, keskustelunaiheet ja käsitykset hauskanpidosta. En myöskään ole oikeasti antanut heille anteeksi joitakin menneisyydessä tapahtuneita asioita enkä tunne heitä kohtaan luottamusta.
Silti pidän kulissia yllä ja teeskentelen, että minusta on kivaa heidän seurassaan.
Väitän, ettei tulisi mieleenkään osallistua mihinkään somekeskusteluun ja ihmettelen miten jollain onkin aikaa tuhlattavaksi.
Käyn av:lla kommentoimassa vähintään päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esitän, että pidän äidistäni ja äitini puolen sukulaisistani, vaikka todellisuudessa he ovat äärimmäisen meriitti- ja statuskeskeisiä ihmisiä, joilla ei ole juurikaan sosiaalista älykkyyttä empatiasta puhumattakaan. Erityisen paljon inhoan omaa isoäitiäni, joka antoi minun traumatisoitua vierestä katsomalla nuoruudessani ja nyt käytän työterveyspalveluita jatkuvasti jaksaakseni vaikean, traumatisoivan lapsuuden aiheuttamien oireiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä miksei eilistä viestiäni julkaistu, mutta tässä sama lyhennettynä:
Pidän kulissia sen suhteen, että "minä pärjään kyllä". Totuus on, etten pärjää, en ollenkaan, mutta kun ei ole vaihtoehtoja: erityislapsen äitinä laiminlyön terveyttäni siihen pisteeseen saakka, että olen sairastuttanut itseni useammalla tavalla (mm. lääkitykset fyysisiin vaivoihin). Teen näin, koska en saa apua mistään, ja pistän lapseni muiden asioiden edelle.
Nuorempana kärsin psyykkisistä ongelmista, jotka puolestaan johtuivat traumoista. Vaikka kuinka sitä hain, en koskaan saanut kunnollista apua mihinkään, pelkkää jutustelua hoitajan kanssa pätkittäin. Traumakokemukseni on dokumentoitu, koska olen ollut niiden vuoksi tutkittavana jo pienenä lapsena, mutta tästäkin huolimatta suhtautuminen terveydenhuollossa on ollut vähättelevää. Alan ammattilaisilla on ollut vankkumaton usko siihen, että juuri minun psyykeeni ei tule romahtamaan, ja tämä on näkynyt aikuisenakin kriisitilanteissa (mm. läheisen kuolema): siinä missä joku muu olisi jo vähintään saikulla, minä en saa edes sitä pahamaineista lääkereseptiä tuekseni. Itsemurhayrityksen jälkeen sain taksilipukkeen kotimatkalle psykiatrisen sairaalan päivystyksestä keskellä yötä, koska eivät uskoneet minun olevan vaaraksi itselleni.
Eli kulissini on "minä pärjään kyllä"- ja maan viranomaiset tekevät kaikkensa, jotta tuo kulissi pysyisi pystyssä.
Kiitos että kirjoitit tämän, olen aina luullut olevani ainoa.
En pysty enää lukemaan mitään henkilökuvauksia edes, kun ihan pieneen ryppyyn rakkaudessakin joku saa ammattiapua 3 vuotta samalla kun itse en ole koskaan saanut mitään apua, vaikka olen kärsinyt ja traumatisoitunut aivan järkyttävästi. En lähde edes listaamaan koska en halua ajatella niitä, yritän vain pitää kulissia pystyssä, mutta tosiasiassa juon ueamman kerran viikossa, siitä on tullut minulle ainoa selviytymiskeino. Täyä juomista on tosin edeltänyt 10 v jatkunut elämäntilanne, ja juomaan aloin vasta n. puoli vuotta sitten. Eli yli 9v jaksoin, nyt en enää, kun myös ikää alkaa tulla.
Kiitos itsellesi, kun vastasit! Olen pahoillani meidän molempien puolesta, kuten myös kaikkien muiden, jotka ovat kokeneet samaa. Minä en juo, mutta syön liikaa. Olen miettinyt pitäisikö yrittää siirtää riippuvuussuhde johonkin päihteeseen.
<3 <3
Ei kannata siirtää. Vaikka kai se on ihan sama sinänsä.
Itse en edes ole helposti addiktoituva, mutta en vain enää jaksa elämää selvinpäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Töissä että olen rautahermoinen ja järkkymätön, vaikka kuinka menisi palikat pitkin lattioita ja pasmat sekaisin. Toisaalta, ei kai se ole kulissia, jos pää kestää ja pinna venyy. Edes töissä.
Eikö tätä kutsuta ammattimaiseksi käytökseksi, että vaikka homma kuin menis kuin vituralleen, niin hermot pitää ja ulospäin näytetään rauhalliselta, että ei tässä mitään, asia korjataan.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs pitkäaikainen ystäväporukka, jonka ghostaamista olen harkinnut jo vuosia. Tunnen että olen kasvanut heistä täysin erilleen, meillä on aivan erilaiset arvot, keskustelunaiheet ja käsitykset hauskanpidosta. En myöskään ole oikeasti antanut heille anteeksi joitakin menneisyydessä tapahtuneita asioita enkä tunne heitä kohtaan luottamusta.
Silti pidän kulissia yllä ja teeskentelen, että minusta on kivaa heidän seurassaan.
Voi, älä suotta tuhlaa aikaasi huonoon seuraan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen antanut ymmärtää että tulen todella vakavaraisesta ja arvostetusta suvusta. Todellisuudessa vanhempani ovat perusduunareita, meillä vaan sattuu olemaan sama sukunimi kuin eräällä tunnetulla suvulla.
Yllättävää kuinka paljon erilaisia ovia aukeaa kun ihmiset kuvittelevat voivansa hyötyä siitä että tuntevat sinut.
Oikeastaan aika siistiä. =) Eihän se sinun vikasi ole, jos muut ovat tittelinkipeitä. =)
En missään. En ole koskaan pitänyt tai edes yrittänyt pitää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Että olisin jatkuvasti työelämässä - kun en siis ole. Olen tehnyt tänä vuonna töitä 3 päivää.
Puhun tosi surkeasti englantia. En vaan osaa, aivot eivät koskaan ottaneet vastaan vieraiden kielten oppimista. Luulen, että mulla on jonkinlainen oppimisvaikeus, sekä add tai asperger tms muu neurokirjon häiriö. Salaan myös sen, etten välillä käy päiväkausiin ulkona. Tätä ei tiedä edes perheeni.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eräs pitkäaikainen ystäväporukka, jonka ghostaamista olen harkinnut jo vuosia. Tunnen että olen kasvanut heistä täysin erilleen, meillä on aivan erilaiset arvot, keskustelunaiheet ja käsitykset hauskanpidosta. En myöskään ole oikeasti antanut heille anteeksi joitakin menneisyydessä tapahtuneita asioita enkä tunne heitä kohtaan luottamusta.
Silti pidän kulissia yllä ja teeskentelen, että minusta on kivaa heidän seurassaan.
Joo, mä tiedän sut. Jaksat aina tapaamisten jälkeen valittaa kaikille jotka jaksaa kuunnella tästä sun porukasta. Yks on liian äänekäs, toinen liian porvari, kolmas liian jämähtänyt jne..
Jätä ne ihmiset rauhaan. Opettele hyväksymään erilaisuutta ja keskity ihmisten hyviin puoliin. Myös niihin omiisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esitän miehelleni että BDSM on tosi kivaa ja olen ihan innoissani hänen ajatuksestaan että minun pitää olla myös muiden miesten kanssa. Oikeasti BDSM on mulle pakkopullaa hänen mielikseen ja olen onnistunut vetkuttamaan (kiitos korona!) jo pitkään muiden miesten tapaamista. Mutta nyt hän vie meidät alan bileisiin ja siellä sitten pitäisi jonkun kanssa puuhastaa. Ehkä mulla on silloin menkat.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan vihreiden nuorten keskuudessa jätän lihan syönnin pois, mutta kotona ja yksin lounaalla syön lihaa ja mäkkäriä.
Ei tule ainakaan riitelyä ruuasta työpaikalla. Toisaalta saat päivän kasvisannokset työpaikalla.
Periaatteessa aina kodin ulkopuolella on kulissit. En kerro kellekään asioistani, vaan esitän iloista ja aktiivista. Lisäksi esitän köyhempää kuin olen.
Oi, ota minut joskus mukaasi jos toteutat tuon <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työpaikan vihreiden nuorten keskuudessa jätän lihan syönnin pois, mutta kotona ja yksin lounaalla syön lihaa ja mäkkäriä.
Tuohan on ihan tyhmää. Minä tykkään provosoida ja söisin tahallani oikein mehevän tirskuvaa lihaa noiden nuorten edessä. Lisäksi kertoisin äänestäväni perussuomalaisia.
Ei niitä nuoria tuo häiritse tai kiinnosta. Lähinnä huvittaa, kun itse yrittää puputtaa kasviksiaan kaikessa hiljaisuudessa, ja sitten joku tulee kovaan ääneen puhumaan samaan pöytään, että kyllä pitää kasvissyönnistä aina tehdä numero, liha se miehen tiellä pitää, jne. Terveisin vihreä nuori...
Kerran pidin kun esitin puuta näytelmässä. Tavan elämässäni ei tarvetta pitää mitään kulisseja. Olen sellainen kuin olen.
Itse kerron taustastani rehellisesti. Näin aika usein selviää, että on muitakin akateemisia, jotka ovat ponnistaneet suorastaan kurjista oloista parempaan elämään.