Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?

Huohh kirjoitti:

Yleensä en osallistu näihin keskusteluihin, mutta... Sen verran kopsahti, että josko nyt.

Kaikki on periaatteessa hyvin. On avioliitto, lapset, talo, lemmikki, keskiluokkaista työtä ja sosiaalisia suhteita, hyviä ystäviä jne.

Mutta en voi olla miettimättä, että asioilla on kaksi puolta. Toisaalta olen perinteinen perheenäiti, leivon, autan, hoidan kotia, käyn töissä, tapaan silloin tällöin kavereita jne. Mitään suurempaa ongelmaa ei ole.

Toiselta puolelta: Olen räpiköinyt koko aikuisen elämäni mt-ongelmien kanssa, masennusta, ahdistusta. Verenpaine alkaa keski-ikäistyessä nousta, ja olen siis ylipainoinen mt-ongelmainen ja aivan kuolemanväsynyt, vuosia sitten sp-tautikin tarttui kiusaksi (omassa suhteessa, siihen ei liity muuta kuin huonoa tuuria). Käyn terapiassa. Vaikka olen saanut siitä apua, tuntuu ettei se auta riittävästi. Onneksi on lääkkeet. Lasten kanssa on raskasta - rakastan heitä yli kaiken, mutta he ovat nuoria ja energisiä, kenties hieman adhd-piirteisiä ja mietin jatkuvasti tarvitsemmeko jotain lisäapua (koulusta jo haettu ym), pitäisikö lapsia tutkia enemmän, vai antaa heidän kasvaa rauhassa, olenko riittävä vanhempi vai näkyvätkö oman jaksamiseni ongelmat paljonkin lapsille.

Ja huomaan pysähtyväni miettimään, mikä osa tästä on minä, mikä on kulissia. Ja vaikka nämä kaikki asiat ovat totta, voivatko ne olla totta samaan aikaan. Mulla on vaikeuksia yhdistää näitä puolia itsessäni. Vihaan sitä, jos annan valheellisen kuvan itsestäni jonkinlaisena keskiluokkaisena perusmammana jolla ei ole suurempia ongelmia - haluaisin, että asioista puhuttaisiin rehellisesti ja että voisin yhdistää nämä kaksi puolta itsessäni avoimesti. Toisaalta en halua myöskään jumittua vain ongelmaiseen kuvaan itsestäni, sillä paljon hyvääkin tässä on.

Ja mietin, ajattelevatko muutkin elämästään tähän tapaan, vai onko tämä muille jotenkin helpompaa? Nysväänkö aivan turhaan?

Iso halaus sinulle

Töissä en paljasta miten pihalla asioista oikeasti olen. 

Että en olisi jatkuvasti uuvuksissa ja miettisi töissä irtisanoutumista päivittäin vaikka jäisin tyhjän päälle. Sain perinnön jonka voisin sijoittaa tai sitten vetää lonkkaa 4 vuotta himassa. Jälkimmäinen houkuttelisi, mutta tuskin saisin enää koskaan töitä sen jälkeen ja sitten olisi rahat menneet.

Vierailija kirjoitti:

Fb postausten perusteella muut luulevat varmaan parisuhteemme olevan onnellinen ja normaali. No ei oikeasti ole, haluaisin vaan erota.[/quote

Miksi et eroa? Eikö se olisi helpompaa?

Yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Yritän olla kuormittamatta muita liikaa.

että elän onnellisessa avoliitossa - not 

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja masennuksesta. Yritän olla kuormittamatta muita liikaa.

Samoin. Kosketti tuo lause Yritän olla kuormittamatta muita liikaa. Halaus.

En ole mielestäni koskaan pitänyt kulisseja. Minun on aina ollut ihan helppoa kertoa esim. työkavereille kommelluksistani, menetyksistäni ja noloista tilanteista tai vaikkapa raha-asioista. Olen ollut aina varmaankin muiden mielestä liiankin avoin omista asioistani. Tai no en ole halunnut hehkuttaa parisuhdettani, vaikka meillä on mennyt mieheni kanssa aina hirveän hyvin ja olemme todella kiintyneitä toisiimme ja rakastamme edelleen vahvasti yli kahdenkymmenen vuoden jälkeenkin. Parisuhdehehkutusta pidetään teennäisenä, sen olen huomannut. Ilmeisesti siksi, että hyvä parisuhde on aika harvinaista. 

Nyt viimeisen vuoden aikana olen huomannut, että olen hirveän perso tekemään ylitöitä, puhtaasti ylimääräisen rahan takia. Ylimääräisen rahan tulo tekee minut iloiseksi. Ja olen kateellinen jos työkaveri ehtii varaamaan itselleen rahakkaan ylityövuoron :(  Se nolottaa minua ja todellakaan en sitä halua näyttää muille, että veetuttaa. 

Minä olen köyhä kuin kirkonrotta, vaikka en siltä näytä (siis köyhältä).

En kehtaa sanoa etten ole koskaan ollut lentokoneessa. Tosin, jos tarjolla olis joku helteinen etelänmatka, niin ei kiinnostaisikaan, ei sen puoleen.

En tiedä mikä minussa on kulissia ja mikä totta. On perhe ja avioliitto, mutta en osaa olla puolisoni lähellä. En kyllä oikein osaa olla yksinkään. En tiedä, mitä toivoisin, mistä minä alan ja mistä kulissi, olen pitänyt niitä liian kauan ylhäällä.

Olen luonut kuvan itsestäni, jossa olen todella köyhä. Totuus on, että olen rikas, mutten jaksa rahan ruinaajia, jotka pahimmillaan ovat itkeneet miten haluan heidän k..levan, kun en auta ja maksa heidän laskuja. Olen siis aikoinaan auttanut ja jäivät velkaa kymmeniätuhansia. 

Vierailija kirjoitti:

että elän onnellisessa avoliitossa - not 

Tämä on varmaan aika monella. Vaikka tilanteet ovat erilaisia. Toisilla voi olla vain hetkellisesti hieman vaikeaa ja sitten on niitä, joiden tilanne on sama kuin itselläni. Parisuhde on jo aikaa sitten loppunut kokonaan ja puheyhteyskin katkennut, mutta olosuhteiden pakosta asutaan vielä saman katon alla. Olin juuri eräässä tilaisuudessa, jossa olleet ihmiset tuntevat myös (ex)puolisoni.  He kyselivät, että mitäs "Kallelle"  kuuluu ja onko teillä lomasuunnitelmia jne. En kehdannut sanoa, että olemme eronneet, koska tosiaan vielä sama osoite. Vastailin kysymyksiin vaan hymyillen, että hyvin menee ja on suunnitelmia. En halunnut, että kyselijöille tulee kiusallinen olo, jos olisin alkanut tilittämään, että kaikki on päin persettä.

Esitän töissä joustavampaa ja nopeammin reagoivampaa kuin oikeasti olen.

Päällimmäisenä syynä hankala työkaverini, josta pääsee nopeimmin eroon myötäilemällä tai ainakin olemalla väittämättä vastaan.

Tiedän olevani luonteeltani kiltti ja liiankin pehmeä, mutta syvimmän perusolemukseni muuttaminen on osoittautunut aiottua hankalammaksi. Minusta tuntuisi vaikealta pistää tuolle hankalalle työkaverille vastaan joka kerta, koska tällainen "vastaanpitäminen" on ollut itselleni niin uppo-outoa niin monta vuotta. Tiedän kyllä, että rajat pitää pitää ja niin edes päin, mutta tällä hetkellä näillä mennään.

Joo, uusi työpaikka on hakusessa. Pikimmiten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esitän, että meillä on ihan tavallinen perhe. Välttelen puhumasta (aikuisista) lapsistani, koska kahdella on masennusta/ADHD/ahdistushäiriö eivätkä opiskele, eivätkä tee kyllä mitään muutakaan. Vihaan niitä keskusteluja, kun kysellään Mites teidän Ville-Maria, mitäs hän opiskelikaan? Ensinnäkin lapseni ovat kieltäneet minua puhumaan asioistaan ja toiseksi koen epäonnistuneeni täysin, kun kumpikin nuori on kotona eivätkä mene elämässä eteenpäin kuten muut enkä osaa auttaa heitä. Pari kaveria tietää totuuden, mutta esimerkiksi omat vanhempani tai edes lasten isä ei tiedä tilannetta.

Toinen sairastui 17-vuotiaana ja hänellä on vahva tukiverkko, lukio on silti edelleen kesken kaikesta tuesta huolimatta. Kaikki ahdistus kulminoituu kouluun.

Toinen sairastui 19-vuotiaana. Kaikesta huolimatta olen itse pysynyt työelämässä, vaikka huoli nuorista on kova. En kuitenkaan kaipaa sääliä tai varsinkaan arvostelua. Tarpeeksi kipeä asia muutenkin.

Ymmärrän hätäsi äitinä, mutta ettet vaan tulisi itse mahdollistaneeksi ja ylläpitäneeksi tätä kaikkea omalla toiminnallasi?

Millä tavalla lapsiani auttaisi, jos puhuisin heidän ongelmistaan töissä ja sukulaisille? Mielelläni otan vinkit vastaan, jos on jotain tarjota, kun ammattilaisetkaan eivät osaa auttaa. Nuoret asuvat omillaan ja elävät itsenäisesti (tuilla), mutta eivät opiskele.

Asuminen. Työpaikan nuoret ostelevat asuntoja ja itse eronneena yksinhuoltajana (jonka asiat ei menneet putkeen liitossa asuessa) koen että se juna meni. Asun kalliilla alueella vuokra-asunnossa ja yritän olla niinkuin muutkin.

Alkoholin ja bilehuumeiden käyttö.

Olen ulospäin iloinen ja auttavainen. työpaikallakin monet sanovat että näkemiseni piristää. Jotkut myös ihastelevat kun olen todella hoikka ja aina laitettu lähes 50 vee nainen.

Totuus on aivan muuta. olen koko aikuisikäni kärsinyt anoreksiatyyppisestä epätyypillisestä syömishäiriöstä. nyt taas tiukka ketodieetti menossa. Voin huonosti fyysisestikin kun saan liian vähän ravintoa. Meikkaan, jottei tummat silmänaluset näy. Ei ole ystäviä tai harrastuksia. Olen masentunut ja ahdistunut.

Valehtelen duunissa, että minulla on perhettä vaikka ei ole

Pidän yllä kulissia siitä, että minulla olisi jonkinlainen elämä. Ystäviä ja harrastuksia ja vapaa-ajan menoa. Jotenkin hävettää asian todellinen laita hävettää liikaa.