Missä asiassa pidät kulissia? Edes pientä?

Hyvää yötä

Vierailija kirjoitti:

Habituksestani tulee mieleen menestyvä ja koulutettu keski-ikäinen bisnesnainen, olen älykäs ja tiedän aika paljon asiasta kuin asiasta. Todellisuudessa myyn seksipalveluita sen verran, että saan mukavasti perustarpeet katettua ja matkusteltua pari kertaa vuodessa. Olen onnellinen näin ja vapaa kuin taivaan lintu, en halua tuhlata ainoata elämääni oravanpyörässä pyörimiseen, enkä toisaalta jaksa tästä seuraavaa paheksuntaa. Selitän jotain umpimähkäistä, jos ihmiset kyselevät, mitä elääkseni teen.

mistä sinut löytää?

Vierailija kirjoitti:

Tämä on melko samanlainen kuin salaisuuksia ketju. Olen keski-ikäinen työssä käyvä. Minua pidetään iloisena ja mukavana. Tosiasiassa olen melko ahdistunut. Minulla on olla mt-ongelmia pitkään. Ei kuitenkaan niin pahoja, että olisin toimintakyvytön.

No tuo nyt ei sukupuolesta johdu! Samaa son taa saa kaikki, pitää itse jaksaa vaatia ja vaatia! Nyt uudestaan eri lääkärille ja menet ihan suoraan sinne psykiatriselle polille juttelemaan etkä esitä reipasta kun sanot että nyt on niin paha ettet pärjää. Kyllä sitä apua saa kun vaatii sitkeästi. Tosin kaikki eivät jaksa.

Väitän tapailevani niin nuoria naisia, että kaltaiseni semisedän ei ole järkeä alkaa seurustelemaan ja tuoda näytille.

Olen aseksuaali. Kokeilin seksiä melkein 15 vuotta sitten enkä jäänyt sille tielle.

Vierailija kirjoitti:

Esitän olevani kiltti, ystävällinen, huumorintajuinen, mukava, huomaavainen ja empaattinen ystävä. Tosiasiassa olen erittäin vihainen, katkera, kateellinen ja narsistinen.  Muut eivät huomaa sitä lainkaan tai jos huomaavatkin, niin esittävät osansa hyvin. Nimittäin sen, että heistä minä olen ihana ihminen, josta kaikki pitävät ja jonka kanssa on helppo tulla toimeen kuten he väittävät vaikka eivät oikeasti ajattele niin.

Voi olla myös, että joku varoo sinua ja antaa sen vuoksi sinun ymmärtää näin. Itse tunnistan sala-myrkylliset ihmiset ja leikin mukana, en jaksa vääntöä ja draamaa jota pikkumaiset, kateelliset ihmiset saavat aikaan. En anna heille syitä enkä aseita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esitän olevani kiltti, ystävällinen, huumorintajuinen, mukava, huomaavainen ja empaattinen ystävä. Tosiasiassa olen erittäin vihainen, katkera, kateellinen ja narsistinen.  Muut eivät huomaa sitä lainkaan tai jos huomaavatkin, niin esittävät osansa hyvin. Nimittäin sen, että heistä minä olen ihana ihminen, josta kaikki pitävät ja jonka kanssa on helppo tulla toimeen kuten he väittävät vaikka eivät oikeasti ajattele niin.

Voi olla myös, että joku varoo sinua ja antaa sen vuoksi sinun ymmärtää näin. Itse tunnistan sala-myrkylliset ihmiset ja leikin mukana, en jaksa vääntöä ja draamaa jota pikkumaiset, kateelliset ihmiset saavat aikaan. En anna heille syitä enkä aseita.

Ja kukaan muu ei ole niin perso kehuille. Siinä missä herkempi huomaisi epäaitouden, tällaiset ihmiset ei ikinä jos puhutaan heistä.

Vierailija kirjoitti:

Esitän olevani kiltti, ystävällinen, huumorintajuinen, mukava, huomaavainen ja empaattinen ystävä. Tosiasiassa olen erittäin vihainen, katkera, kateellinen ja narsistinen.  Muut eivät huomaa sitä lainkaan tai jos huomaavatkin, niin esittävät osansa hyvin. Nimittäin sen, että heistä minä olen ihana ihminen, josta kaikki pitävät ja jonka kanssa on helppo tulla toimeen kuten he väittävät vaikka eivät oikeasti ajattele niin.

Osalle menee varmasti läpi mutta jotkut, luultavasti useammat kuin luulet, huomaa ja aavistaa kyllä. Varsinkin jos on omassa historiassa tällaista ollut aiemmin. Ootko kuullu munan kuorilla kävelystä ikinä?

Vierailija kirjoitti:

Eron jälkeen, minut jätettiin, eli todella tiukalla budjetilla.

Kollegani meni ohi autolla, kun kuvitteli haluan liikuntaa.

Menin järjestelytoimikuntaan siksi, että sain viedä mukaani syömättömät ruuat.

Laihduin 42-44 kokoon 36-38 syömällä mm puuroa.

Olin heinäkuussa päivystylsvuorossa, monta heinäkuuta. Aamuisin olin torilla töissä ja illaksi tulin töihin.

Torin palkka koostui pitkälti myymättömistä tuotteista.

Kaikki muuttui, kun ensiksi asuntolaina loppui ja lapset muutti pois kotoa.

Esikoinen asuu asunnossa, tyttöystävän vanhemmat maksavat käytännössä kaiken ja kuopus asuu ex.n kanssa ex.n nykyisen naisystävän kodissa.

Minä taas asun miesystäväni kodissa.

Kukaan meistä ei maksa kenellekään vuokraa, koko ns alkuperäinen perhe asuu pummilla muiden nurkissa

Myin perheasunnon pois tosi hyvään hintaan ja ostin ytimestä asunnon, joka on vuokralla. Lainaa hyvin vähän

Pitää tarkentaa. Miesystäväni on hyvätuloinen, hän sanoi ei ota minulta rahaa.

Ex ja kuopus asuu isossa maalaistalossa. Ex llä menee paljon aikaa liikkumiseen, koska talon sijainti.

Ex.n naisystävä sanoi hän ei huoli minulta rahaa, vaikka kuopukseni asuu hänen luonaan

Ja sanoi ei minun ex maksa, koska sijainti.

Heillä on perheyritys ja tienaavat hyvin. Kuopus tekee siellä myös töitä ja saa pientä korvausta.

Esikoisen tyttöystävän isä omistaa asunnon, jossa esikoinen asuu tyttöystävän kanssa.

Olen kysynyt isältä lapseni osuutta. Isä vastasi hän kyllä ilmoittaa, kun on rahaa vailla.

Me kaikki 4 ns asumme pummilla muiden nurkissa, mutta luvan kanssa

En kerro kuinka huonosti mulla oikeesti menee. Kaikki nyt tajuaa että menee huonosti, mutta että kuinka.

Ihan hiljattain oli ns kavereita joilta en salannut mitään, ja toivoin ja jopa pyysin apua. No eivät ole enää kavereita. Parempi että on pinnallisia kavereita joille pitää kulissia! Saan kyllä silloon tällöon jotkut hienot vermeet niskaan ja meen heidän kanssaan ravintolaan syömään. Muuten kituttaa yksin kotona t- paidassa.

Nopealla lueskelulla yllätyin, ettei ketjusta löytynyt homoseksuaaleja, jotka olisivat vielä kaapissa. Tavallaan hyvä jos tällainen tabu ei ole enää yhtä vahvasti olemassa!

Esitän köyhää yksinhuoltajaa. Ihmiset olettaa automaattisesti minun yh:na olevan köyhä. Hyvin vaatimaton tyylini ja ulkonäköni varmasti edesauttaa asiaa. Useampi tuttava on surkutellut minulle viime aikoina, miten pärjäämme tässä taloustilanteessa kun kaikki niin kallista.

Oikeasti minulla on muhkea osakesalkku, uusi velaton auto, velaton omistusasunto jne. Me eletään hyvin säästeliäästi ja vaatimattomasti ihan omasta halusta.

Miksi teen näin? En halua aiheuttaa kateutta enkä varsinkaan puheita että me yh:t saataisi jotain muhkeita Kelan tukiaisia.

Ihan omalla työllä ja säästäväisyydellä olen tähän päässyt.

En nauti olleenkaan perheesta ja pienistä lapsistani, haluan olla yksin. Vaan silloin voin olla oma itseeni enkä arvoton palvelija. Odotan milloin lapset kasvaa..

Aviomies ei vieläkään tiedä 12 yhteisen vuoden jälkeen minun sairastavan erästä sairautta.

Mikä on maailman homoin nimi?

- P ut1n 😄

Olen sairastanut yli melkein 20 vuotta bulimareksiaa. Olen "parantunut" noin 5 vuotta sitten, mutta pskat olen. Tää on edelleen osa mua, tai pikemminkin mä oon osa tätä sairautta.

Hyvin osaan uskotella jopa omalle äidille että kaikki on hyvin, kun käyn syömässä. Ja äiti ihmettelee miksi oon alipainoinen eikä se paino millään nouse vaikka syön ns.hyvin...

Parempaan päin oon menossa, mutta kaunistelen tätä asiaa koska en halua satuttaa ketään enempää joten pakko pitää ne kulissit kunnossa.

Anteeksi läheiseni jos tämän luette.

Että suoriudun hyvin vanhemmuudesta. Tosiasiassa olen joka päivä ahdistunut ja jossain määrin myös kadun lasten hankkimista. Lapsista on jatkuva huoli, ikinä ei saa olla rauhassa, koko ajan pitää olla valmis lähtemään töistä kun lapsi on alkanut oksentaa päivähoidossa, kouluun pitää muista viedä sukset, kuljettaa lapsi harrastukseen jne. En jaksaisi tällaista, mutta vanhemmuutta ei voi perua. Kyse ei ole siitä, etten rakastaisi lapsiani, vaan siitä, etten kykene olemaan vanhempi.

Esimerkiksi siinä, että jaksan ja pärjään, vaikken jaksa vaan olen koko ajan äärirajoilla. No, kulissia pidän vain tuntemattomille tai puolitutuille, kyllä läheiset melkein kaikki tietävät jos kuuntelevat. Juttu taitaa olla siinä, etteivät usko.

Teeskentelen montaa asiaa että olen menestynyt, onnellinen ja minulla on monta hyvää ystävää. Todellisuus on jotain aivan muuta. En ole onnellinen eikä ystäviä ole ainuttakaan ei edes kavereita. Olen masentunut ja yrittänyt itsemurhaa monta kertaa. Voi kun pääsisin tästä eroon kaikesta, mutta yrityksistä huolimatta mikään ei ole muuttunut.

Olen ihminen, jota monet pitävät eettisenä ja viisaana, mutta tosiasiassa minulla on ollut salasuhde varatun ihmisen kanssa jo kolmen vuoden ajan. 

Yleensä en osallistu näihin keskusteluihin, mutta... Sen verran kopsahti, että josko nyt.

Kaikki on periaatteessa hyvin. On avioliitto, lapset, talo, lemmikki, keskiluokkaista työtä ja sosiaalisia suhteita, hyviä ystäviä jne.

Mutta en voi olla miettimättä, että asioilla on kaksi puolta. Toisaalta olen perinteinen perheenäiti, leivon, autan, hoidan kotia, käyn töissä, tapaan silloin tällöin kavereita jne. Mitään suurempaa ongelmaa ei ole.

Toiselta puolelta: Olen räpiköinyt koko aikuisen elämäni mt-ongelmien kanssa, masennusta, ahdistusta. Verenpaine alkaa keski-ikäistyessä nousta, ja olen siis ylipainoinen mt-ongelmainen ja aivan kuolemanväsynyt, vuosia sitten sp-tautikin tarttui kiusaksi (omassa suhteessa, siihen ei liity muuta kuin huonoa tuuria). Käyn terapiassa. Vaikka olen saanut siitä apua, tuntuu ettei se auta riittävästi. Onneksi on lääkkeet. Lasten kanssa on raskasta - rakastan heitä yli kaiken, mutta he ovat nuoria ja energisiä, kenties hieman adhd-piirteisiä ja mietin jatkuvasti tarvitsemmeko jotain lisäapua (koulusta jo haettu ym), pitäisikö lapsia tutkia enemmän, vai antaa heidän kasvaa rauhassa, olenko riittävä vanhempi vai näkyvätkö oman jaksamiseni ongelmat paljonkin lapsille.

Ja huomaan pysähtyväni miettimään, mikä osa tästä on minä, mikä on kulissia. Ja vaikka nämä kaikki asiat ovat totta, voivatko ne olla totta samaan aikaan. Mulla on vaikeuksia yhdistää näitä puolia itsessäni. Vihaan sitä, jos annan valheellisen kuvan itsestäni jonkinlaisena keskiluokkaisena perusmammana jolla ei ole suurempia ongelmia - haluaisin, että asioista puhuttaisiin rehellisesti ja että voisin yhdistää nämä kaksi puolta itsessäni avoimesti. Toisaalta en halua myöskään jumittua vain ongelmaiseen kuvaan itsestäni, sillä paljon hyvääkin tässä on.

Ja mietin, ajattelevatko muutkin elämästään tähän tapaan, vai onko tämä muille jotenkin helpompaa? Nysväänkö aivan turhaan?