Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Ihan sama mitä ne on, siltikään näihinkään mt-tapauksiin ei tarvi vasten tahtoaan pitää yhteyttä.

Mun äidillä on jotain mt-puolen ongelmia, jo alakouluikäisenä olen kuunnellut hänen avioliiitto-ongelmiaan ja äitini on tehnyt mitä ihmeellisimpiä asioita, valehdellut minusta viranomaisille jne. Hän ei nää teoissaan mitään vikaa, hirveät haukkumiset aikusena minulle on jo seuraavana päivänä unohtanut. Jos yritän asiasta puhua, hän sanoo "en muista sanoneeni että olet paha ihminen mutta kai olen sanonut, voi anteeksi jos sinusta tuntuu että olen sanonut niin". Eli kieltää kaiken tekemänsä ja jos asialle on todistajia, menee marttyyri-moodiin- "voi kun minä olen niin epäonnistunut" ja odottaa että vakuutellaan että et ole.

Olen silti yhteyksissä, mutta rajatusti. Aiemmin yritin pitää läheiset välit, koska on välillä tavallinen ja mukava, mutta sitten otti pelinappulaksi selkäni takana lapseni, jonka kohdalla tilanne meni tosi pahaksi ennenkuin äitini temput selvisivät minulle, ja sen jälkeen olen vetänyt tiukan rajan. Voin kuvitella äitini avautuvan tuon lehtijutun tyylisesti.

Tuo lapseni aikuisena taas sitten veti kovan irtioton minuun varmaan osittain noiden asioiden takia ja ei tulisi koskaan mieleen häntä siltikään syyllistää tai vaatia olemaan yhteydessä. Autetaan taloudellisesti ja käytännön asioissa jos tarvitsee ja lapsi valitsee onko yhteydessä ja miten ja kuinka paljon. Jotain minussa meni pysyvästi rikki kaiken tuon seurauksena, mutta en tosiaan sitä lapselleni koskaan tule sanomaan, ei ole hänen taakkansa kantaa minun tunteitani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.
Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Sinä siis olisit tyytyväinen, vaikka olisi koulusta palatessa tervehditty lyömällä kämmenellä poskelle kun kuitenkin olit jotain tehnyt tai suunittelit tekeväsi?

Pakotettu syömään tomaatista ruokaa vaikka suu oli rakoilla? 

Rangaistu yökastelusta seisottamalla alasti rappukäytävässä?

En todellakaan pidä yhteyttä noihin vanhemman irvikuviin vaikka miten itkee ja ulisee että olen asioita vääristelevä, kiittämätön lapsi. 

Et ole yhtään heitä parempi kun kutsut meitä kaltoinkohdeltuja lumihiutaleiksi joilla on päässä vikaa

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Sinun kokemuksesi kuulostaa kamalilta mutta ymmärräthän että ne ovat sinun kokemuksiasi. Et voi tietää mitenkään onko Hesarin kirjoituksen taustalla samanlainen tilanne.

Jos kokee oman vanhempansa pelkäksi taakaksi niin miksi ihmeessä pitää yhteyttä, vain koska on äiti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa hirveästi tuodaan ilmi, kuinka tyytyväiset ja tasapainoiset sisarukset osoittavat, että lapsuus on ollut hyvä ja vika olisi sitten lapsessa itsessään, jos hän on tyytymätön lapsuuteensa ja kärsii mielenterveysongelmista. Läheiseni on kokenut täysin erilaisen lapsuuden kuin 10 vuotta vanhempi sisaruksensa. Sisarus muisteli ihanaa lapsuuttaan ja järkyttyi, kun tuttavani sanoi suoraan, että hän muistaa lapsuudestaan riidat ja alkoholismin, jotka alkoi tämän isomman sisaruksen jo muutettua kotoa. Vanhemmat voivat myös suosia jotain lapsistaan toisten/toisten kustannuksella.

On myös mahdollista, että se sisaruksista, joka kokee lapsuutensa olleen vaikein, on itseasiassa jo lapsena ja nuoruudessaan tarvinnut ja saanut kaikkein eniten huomiota ja tukea. Meitä on 5 sisarusta syntynyt 11 vuoden haarukassa ja 4 kokee, että vanhin tarvitse erityispaljon huomiota vaativan persoonallisuutensa vuoksi. Hän pahoittaa yhä aikuisena herkästi mielensä ja on usein riidoissa joko jonkun sisaren, äidin tai ystävän kanssa sellaisista aiheista kuin erilaiset näkemykset peruskoulutuksen tasosta, pandemian hoidosta, julkisen terveydenhuollon asemasta jne. Emme ole poliitikkoja kukaan, joten usein kummastelen niin ehdotonta ja intohimoista suhtautumista aiheisiin, että pitää suuttua ja katkoa välejä.

Lainasit minua. Ihan turhaan yrität puolustella vanhempien kaltoinkohtelua ja kai ymmärrät, että myös te sisarukset olette voineet kiusata ja kaltoinkohdella sisarustanne, joka on käytöksestänne traumatisoitunut? Kyllä neljä voi ulossulkea pois joukosta yhden, eikä se tarkoita, että ne neljä olisivat oikeassa. Mietipä sitä.

Tuttavani on minulle hyvin läheinen kuin myös sisaruksensa. Isosisarus on aika ollut vaativampi ja hyvin temperamenttinen, tuttavani taas todella rauhallinen ja vähään tyytyväinen. En tunne ketään, kenen kanssa olisi koskaan riidellyt. On työstänyt terapiassa lapsuuttaan alkoholistivanhempien kanssa ja minusta on kauheaa, että kun kerron tuttavani kärsineen vanhempiensa alkoholismista ja kokeneen erilaisen lapsuuden kuin sisaruksensa, niin hänen vihjataan olevan itse hankala ja ikään kuin ansainneen sen luonteensa vuoksi. Järkyttävää.

Juu niin varmasti. Ja ystävät on kamalia ja jatkaa sitä kaltoinkohtelua kuin myös pomo tai lapsen opettaja. Jossain vaiheessa voinee peiliin katsomisen lisäksi tällainen lapsuuden perheeseensä perustyytyväinen sisarus myös laskea ihan todennäköisyyksiä. Jos yhdellä on vaikeaa vähän joka paikassa niin mikä on mielestäsi todennäköisyys että vika on joka kerran muissa, eikä koskaan tässä draaman keskiössä olevassa henkilössä? Sun mielestäsi on kohtuullinen reaktio pätkiä välit jos vaikka ystäväperhe ei tulekaan kylään koska perheen isä on sairastunut? Ja näitä vastaavia riittää..

Kyseessä on rakas siskoni, jonka kanssa olen mielelläni yhteyksissä aina, mutta jos hän päättää suuttua jostain rajojen sulkemisesta pandemian aikana PERHEELLEEN niin minkä me sille voimme? En minä niitä rajoja aukikaan saa hänen mielikseen

Sisaruksellasi on varmasti ongelmia, kuten kirjoitat. Mutta ymmärrätkö, että ne hyvin suurella todennäköisyydellä johtuu nimenomaan lapsuudesta ja siitä kuinka häntä on kohdeltu? Ja tässä ei nyt puhuta sisarussuhteista, vaan vanhempien ja lapsen välisestä suhteesta. Pointtini oli ja on edelleen, että se, että sisarukset ovat kokeneet lapsuuden eri tavoin, ei kerro siitä, että toisen kokemus ei pitäisi paikkaansa.

Ensinnäkin lapsuudessa voi tapahtua traumaattisia asioita joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa kuten joku kertoi sairaudesta tai onnettomuudesta. Toisekseen mikään ei tue väittämää, että kaikki henkiset ongelmat johtuvat juuri lapsuuden perheestä. Kumman kokemukset ovat oikeammat, Harryn vai Williamin? Molemmat kokivat saman trauman, toinen on kääntynyt perhettään vastaan vuosikymmeniä myöhemmin, toinen ei.

Alla tutkimustietoa joka ottaa kantaa eri persoonallisuushäiriöihin ja niiden suhteeseen lapsuuden olosuhteisiin:

https://www.duodecimlehti.fi/duo12936

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.potila…

Öh, vihjaatko että jos katkaisee välit vanhempiinsa, kyseessä olisi persoonallisuushäiriö? Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on yleinen häikäilemättömillä rikollisilla. Epävakaus liittyy moniin ongelmiin, mutta tyypillistä molemmille on impulssikontrollin hallinnan vaikeus ja aggressiivinen käyttäytyminen. 

Kannattaa olla vähän varovaisempi noitten kotipsykiatristen diagnoosien kanssa. 

Olin 26vuotias kun kävin viimeisen kerran kotona. Isäpuoli iski heti kättelyssä mattopiiskalla selkään ja selitys oli sama kuin lapsuudessa "jos  olet niin tyhmä ettet ymmärrä mitä teit, en mä sitä sulle selitä!" En ollut edes kenkiä saanut pois,hädintuskin oven kiinni takanani.

Halasin äitiä,annoin synttärilahjan ja lähdin.Äiti ei ymmärrä miksen enää käy, ainoa tytär. Ei näe isäpuoleni "kasvatuksessa" mitään vikaa. Rakastan,mutta myös vihaan äitiä kun ei koskaan puolustanut.

Isäni oli alkoholisti mutta hyvä ihminen. Vanhempani erosivat kun olin ekaluokalla ja olisin  halunnut asua isän kanssa. Isäpuoleni tuli siis kuvioihin heti kun ero oli selvä.

14vuotiaana aloin viettää paljon aikaa isäni luona vaikka isäpuoli uhkaili että tulee sosiaaliviranomaisten ja poliisien kanssa hakemaan minut sieltä.  En luovuttanut eikä tullut. 

Isän hautajaisissa itkin, isäpuolen hautajaisissa tanssin ja nauran. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?

No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.

Evvk. En koskaan anna anteeksi mm seuraavia asioita:

-Me lapset jouduttiin katsomaan vierestä, kun äiti harrasti seksiä vaihtuvien kumppaneiden kanssa ja myöhemmin pysyvämmän miehensä kanssa.

-kotona pidettiin illanviettoja, jossa ryypättiin ja poltettiin pilveä

-kotiin ei ostettu ruokaa. Kouluruoka oli äidin mielestä riittävää. Rahat käytettiin äidin tarpeisiin.

-äidin mies raivostui 1,5v siskolleni, joka ei ehtinyt potalle ja huusi ja haukkui tätä. Äiti katsoi vierestä. Myös muita tällaisia raivokohtauksia oli pientä lasta kohtaan.

-äiti tilaili täysi-ikäisen isosiskoni tiedoilla tavaroita ja piilotti laskut.

Äiti ei ymmärrä, miksi lapset eivät halua pitää yhteyttä. Me lapset ollaan kiittämättömiä pahiksia ja hän on meidät yksinhuoltajana kovalla työllä kasvattanut.

Tsemppiä! Äitisi mielestä muistosi ovat varmaan harhaisia.

Vierailija kirjoitti:

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen! Jokainen on tehnyt virheitä. Syyt näihin vaihtelevat, osa johtuu siitä että on tehnyt ratkaisut senhetkisen tilanteen valossa. Jälkeenpäin tämä on voinut osoittautua vääräksi. Uskoakseni useimmat vanhemmat kokevat syyllisyyttä jostain. Näin myös itse teen.

Jos on tehnyt parhaansa, virheineen päivineen, enempään ei olisi voinut pystyä. Tämä täytyy molempien osapuolien ymmärtää.

Sekin on ymmärrettävä, että jos oma paras on vahingollista toista kohtaan, ihmissuhde voi katketa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa hirveästi tuodaan ilmi, kuinka tyytyväiset ja tasapainoiset sisarukset osoittavat, että lapsuus on ollut hyvä ja vika olisi sitten lapsessa itsessään, jos hän on tyytymätön lapsuuteensa ja kärsii mielenterveysongelmista. Läheiseni on kokenut täysin erilaisen lapsuuden kuin 10 vuotta vanhempi sisaruksensa. Sisarus muisteli ihanaa lapsuuttaan ja järkyttyi, kun tuttavani sanoi suoraan, että hän muistaa lapsuudestaan riidat ja alkoholismin, jotka alkoi tämän isomman sisaruksen jo muutettua kotoa. Vanhemmat voivat myös suosia jotain lapsistaan toisten/toisten kustannuksella.

On myös mahdollista, että se sisaruksista, joka kokee lapsuutensa olleen vaikein, on itseasiassa jo lapsena ja nuoruudessaan tarvinnut ja saanut kaikkein eniten huomiota ja tukea. Meitä on 5 sisarusta syntynyt 11 vuoden haarukassa ja 4 kokee, että vanhin tarvitse erityispaljon huomiota vaativan persoonallisuutensa vuoksi. Hän pahoittaa yhä aikuisena herkästi mielensä ja on usein riidoissa joko jonkun sisaren, äidin tai ystävän kanssa sellaisista aiheista kuin erilaiset näkemykset peruskoulutuksen tasosta, pandemian hoidosta, julkisen terveydenhuollon asemasta jne. Emme ole poliitikkoja kukaan, joten usein kummastelen niin ehdotonta ja intohimoista suhtautumista aiheisiin, että pitää suuttua ja katkoa välejä.

Lainasit minua. Ihan turhaan yrität puolustella vanhempien kaltoinkohtelua ja kai ymmärrät, että myös te sisarukset olette voineet kiusata ja kaltoinkohdella sisarustanne, joka on käytöksestänne traumatisoitunut? Kyllä neljä voi ulossulkea pois joukosta yhden, eikä se tarkoita, että ne neljä olisivat oikeassa. Mietipä sitä.

Tuttavani on minulle hyvin läheinen kuin myös sisaruksensa. Isosisarus on aika ollut vaativampi ja hyvin temperamenttinen, tuttavani taas todella rauhallinen ja vähään tyytyväinen. En tunne ketään, kenen kanssa olisi koskaan riidellyt. On työstänyt terapiassa lapsuuttaan alkoholistivanhempien kanssa ja minusta on kauheaa, että kun kerron tuttavani kärsineen vanhempiensa alkoholismista ja kokeneen erilaisen lapsuuden kuin sisaruksensa, niin hänen vihjataan olevan itse hankala ja ikään kuin ansainneen sen luonteensa vuoksi. Järkyttävää.

Juu niin varmasti. Ja ystävät on kamalia ja jatkaa sitä kaltoinkohtelua kuin myös pomo tai lapsen opettaja. Jossain vaiheessa voinee peiliin katsomisen lisäksi tällainen lapsuuden perheeseensä perustyytyväinen sisarus myös laskea ihan todennäköisyyksiä. Jos yhdellä on vaikeaa vähän joka paikassa niin mikä on mielestäsi todennäköisyys että vika on joka kerran muissa, eikä koskaan tässä draaman keskiössä olevassa henkilössä? Sun mielestäsi on kohtuullinen reaktio pätkiä välit jos vaikka ystäväperhe ei tulekaan kylään koska perheen isä on sairastunut? Ja näitä vastaavia riittää..

Kyseessä on rakas siskoni, jonka kanssa olen mielelläni yhteyksissä aina, mutta jos hän päättää suuttua jostain rajojen sulkemisesta pandemian aikana PERHEELLEEN niin minkä me sille voimme? En minä niitä rajoja aukikaan saa hänen mielikseen

Sisaruksellasi on varmasti ongelmia, kuten kirjoitat. Mutta ymmärrätkö, että ne hyvin suurella todennäköisyydellä johtuu nimenomaan lapsuudesta ja siitä kuinka häntä on kohdeltu? Ja tässä ei nyt puhuta sisarussuhteista, vaan vanhempien ja lapsen välisestä suhteesta. Pointtini oli ja on edelleen, että se, että sisarukset ovat kokeneet lapsuuden eri tavoin, ei kerro siitä, että toisen kokemus ei pitäisi paikkaansa.

Ensinnäkin lapsuudessa voi tapahtua traumaattisia asioita joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa kuten joku kertoi sairaudesta tai onnettomuudesta. Toisekseen mikään ei tue väittämää, että kaikki henkiset ongelmat johtuvat juuri lapsuuden perheestä. Kumman kokemukset ovat oikeammat, Harryn vai Williamin? Molemmat kokivat saman trauman, toinen on kääntynyt perhettään vastaan vuosikymmeniä myöhemmin, toinen ei.

Alla tutkimustietoa joka ottaa kantaa eri persoonallisuushäiriöihin ja niiden suhteeseen lapsuuden olosuhteisiin:

https://www.duodecimlehti.fi/duo12936

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.potila…

Öh, vihjaatko että jos katkaisee välit vanhempiinsa, kyseessä olisi persoonallisuushäiriö? Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on yleinen häikäilemättömillä rikollisilla. Epävakaus liittyy moniin ongelmiin, mutta tyypillistä molemmille on impulssikontrollin hallinnan vaikeus ja aggressiivinen käyttäytyminen. 

Kannattaa olla vähän varovaisempi noitten kotipsykiatristen diagnoosien kanssa. 

Ei, minä vihjaan että minun sisarellani, jonka olen tuntenut pian 50 vuotta saattaa olla jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja koska sinä et meitä kumpaakaan tunne, et voi siihen sanoa oikein juuta etkä jaata.

Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys on kansainvälisten tutkimusten mukaan 5-15% väestöstä, joten on jokseenkin todennäköistä, että jokainen meistä tuntee sellaisen läheisestikin. Siksi tuo vieraiden ihmisten paremmin tietäminen on vain huvittavaa. Ja nyt riittää inttäminen mun osalta, etsi vertaistuki muista keskustelijoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen! Jokainen on tehnyt virheitä. Syyt näihin vaihtelevat, osa johtuu siitä että on tehnyt ratkaisut senhetkisen tilanteen valossa. Jälkeenpäin tämä on voinut osoittautua vääräksi. Uskoakseni useimmat vanhemmat kokevat syyllisyyttä jostain. Näin myös itse teen.

Jos on tehnyt parhaansa, virheineen päivineen, enempään ei olisi voinut pystyä. Tämä täytyy molempien osapuolien ymmärtää.

Sekin on ymmärrettävä, että jos oma paras on vahingollista toista kohtaan, ihmissuhde voi katketa.

Tarkoitatko että vanhemmat toimivat niin, että he eivät ajattele lapsensa etua vaan pelkästään omaansa? Ehkä tuosta kannattaa vielä  keskustella. 

Paljon kuvaavaa, kun äiti kirjoittaa, että lapsuusmuistoja pitäisi muistella ja jutella yhdessä (lue: lapsi ei missään nimessä yksin terapeutin kanssa saisi näitä muistella) ja näille voitaisiin sitten jopa nauraa yhdessä, kun äitikin kertoo oman versionsa muistosta. Kuin gaslightingin oppikirjasta!

Toinen termi, mikä kirjoituksen sävystä tulee mieleen on emotional incest, jos joku asiasta kiinnostunut haluaa lukea. Näitähän äitejä valitettavasti on olemassa ja heidät tunnistaa kyllä hyvin siitä, miten puhuvat joko pienistä tai isoista lapsistaan. Onko sen lapsen elämän tarkoitus toimia äidin itsetunnon nostattajana ja emotionaalisia tarpeisiin vastaajana vaan elää omaa elämää omana itsenään vaikka se ei äidin haaveita ja toiveita vastaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

En. Ajattelen että uhriutujan kanssa on turha väitellä, hän syyttää aina ongelmistaan muita, eikä ole koskaan valmis näkemään itsesään mitään vikaa tai korjattavaa. Maailman pitäisi muuttua jotta uhriutuja olisi tyytyväinen, ei koskaan itse.

Kyllä minä jo lapsena tunnistin äitini häpeän, kun hänellä oli niin huonot lapset. Äiti kadehti avoimesti siskoaan, onka lapset olivat paljon parempia kuin hänen ja äiti kertoi sen meille ääneen. Vertailu tuntui pahalta. Minua kiinnostaa, miten minä olisin voinut olla kauniimpi, hoikempi, iloisempi ja parempi koulussa? Tyhmäkin taisin olla, kun itse en osannut tehdä itsestäni parempaa versiota.

Olipa äiti tai lapsi, niin on henkisesti vikaa, jos on läheisriippuvainen. 

Tietenkin on myös huonosti kohdeltuja ihmisiä, väkivaltaa, perustarpeiden laiminlyöntiä ja heitteillejättöä. Silloinkin ongelmista pääsee ja pärjää elämässä, jos ei jää jumiin uhri-identiteettiin, vaikkei vanhempi suostuisikaan prosessoimaan asiaa. 

Mutta myös terapiassa syntyneet valemuistot ovat tutkitusti mahdollisia. Jotkut terapeutit toimivat taitamattomasti, eräs kertoi minulle että hän tarjoaa asiakkaalle erilaisia ongelmia ja niiden prosessointi auttaa, vaikkei ongelma olisikaan todellinen, kunhan vain asiakas uskoo itse niihin. Hän kertoi, että monilla keski-ikäisillä on kriisi, jolloin jos ei muuta syytä löydy, hän tarjoaa ongelmaksi lasten aikuistumista ja siitä johtuvaa tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunnetta. Monet tarttuvat kuulema siihen ja sitten sitä työstetään, jolloin asiakas voi kohta paremmin, eikä ole merkitystä oliko hänellä tuo ongelma vai ei. Terapia on usein kuviteltujen ongelmien työstämistä ja auttaa silti, jos todellisia ei löydy. Valitettavasti tällaiset terapeutit saavat joskus aikaan ihmissuhteiden riitautumista ja jopa valemuistoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ootteko koskaan miettineet minkälaisia traumoja teidän äideillä ja iseillä mahdollisesti on ja että ovat tehneet parhaansa niillä taidoilla jotka ovat hallinneet?

No ette varmaan kun maailma pyörii vaan sen oman navan ympäri.

Evvk. En koskaan anna anteeksi mm seuraavia asioita:

-Me lapset jouduttiin katsomaan vierestä, kun äiti harrasti seksiä vaihtuvien kumppaneiden kanssa ja myöhemmin pysyvämmän miehensä kanssa.

-kotona pidettiin illanviettoja, jossa ryypättiin ja poltettiin pilveä

-kotiin ei ostettu ruokaa. Kouluruoka oli äidin mielestä riittävää. Rahat käytettiin äidin tarpeisiin.

-äidin mies raivostui 1,5v siskolleni, joka ei ehtinyt potalle ja huusi ja haukkui tätä. Äiti katsoi vierestä. Myös muita tällaisia raivokohtauksia oli pientä lasta kohtaan.

-äiti tilaili täysi-ikäisen isosiskoni tiedoilla tavaroita ja piilotti laskut.

Äiti ei ymmärrä, miksi lapset eivät halua pitää yhteyttä. Me lapset ollaan kiittämättömiä pahiksia ja hän on meidät yksinhuoltajana kovalla työllä kasvattanut.

Nuo on selkeitä syitä. En minäkään haluaisi pitää yhteyttä päihdevanhempiin, jotka laiminlyövät lasten tarpeita ja aiheuttavat jopa vaikeuksia lapsilleen, kuten tuo tilailu ja laskujen maksamatta jättäminen. Mutta aina ei ole sama tilanne. 

Myös tavalliset, huolehtivat, keskiluokkaiset vanhemmat voivat tulla ghostatuiksi. Esimerkiksi minun lapseni on sanonut että hänellä oli hyvä lapsuus, harrastuksia, kavereita, isoja synttäreitä. Mutta yläkouluaika oli huonoa aikaa ja hän olisi tarvinnut enemmän apua. No, hänellä kuitenkin oli peruskoulun keskiarvo 9,8 niin ei sitä kukaan avun tarvetta kukaan huomannut, ja minulla oli syöpä silloin kun hän oli 9. luokalla. Varmaan en omien ongelmieni vuoksi kaikkea huomannut, mutta ei kukaan muukaan, ei lapsen isä, ei minun äitini, joka oli meillä kun olin sairaalassa, eikä kummit, ei siis kukaan. Nyt meidät on kaikki ghostattu. Ehkä ongelma oli että jäin henkiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Eli sinä käytännössä vaadit, että lapsesi pitäisi eritellä sinulle ne teot joilla olet loukannut häntä (mutta joista et itse tiedä mitään), jotta voisit pyytää anteeksi tekoja (joita et edes tiedä tehneesi etkä selvästikään myös kadu)?

Kaksi vaihtoehtoa:

A) sinä olet itse todella hankala gaslight persoona

Tai

B) lapsesi on todella hankala ongelmia tyhjästä keksivä persoona.

Molemmissa tapauksissa on varmaan paras ettette ole väleissä. Ei kaikki ihmissuhteet toimi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo me ollaan ihan kauheita vanhempia ja te olette ihan täydellisiä.

Samanlaisia nepsylapsia tekin olitte, siihen ei vaan saanut mitään apua mistään ja yritettiin pärjätä kuitenkin.

Katsokaa niitä teidän omia kultamussukoita jotka ei enää tiedä onko ne edes tyttöjä vai poikia ja tulkaa sitten kuittailemaan että kumman kasvatusmetodit on paremmat.

Palstan translakiulisijalla mitään omia lapsia ole. Tuolla vihan määrällä olet karkottanut luotasi isovanhemmatkin.

Minun isovanhemmat on kuolleet, kuten omanikin.

Kyllä se pistää vihaksi, että haukutte täällä kokonaista sukupolvea ja kasvatusta, kun omat lapsenne ovat uutisissa jatkuvasti joko sukupuolidysforiasta tai väkivallasta.

Toi sukupuoliasia ei liity tähän alkuperäiseen keskusteluun millään lailla..

Tämän päivän ihmiset tekisivät itsemurhan, jos heillä olisi edes uhka joutua keskitysleirille. Keskitysleiriltä selvinneet pärjäsivät elämässään 10x paremmin kuin tämän päivän lähes virheettömästi kohdellut lapset. 

Taas tämä sama uhri-identiteetin omaavan avaus. Mitään konkreettista kaltoin kohtelua ei ole äidille esittää, joten keksitään jotain liian vähäisiä haleja, liian vähän kannustavia ja rakastavia sanoja.