Hesarin mielipidepalstalla äiti valittaa, ettei lapsi halua pitää yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo me ollaan ihan kauheita vanhempia ja te olette ihan täydellisiä.

Samanlaisia nepsylapsia tekin olitte, siihen ei vaan saanut mitään apua mistään ja yritettiin pärjätä kuitenkin.

Katsokaa niitä teidän omia kultamussukoita jotka ei enää tiedä onko ne edes tyttöjä vai poikia ja tulkaa sitten kuittailemaan että kumman kasvatusmetodit on paremmat.

Palstan translakiulisijalla mitään omia lapsia ole. Tuolla vihan määrällä olet karkottanut luotasi isovanhemmatkin.

Minun isovanhemmat on kuolleet, kuten omanikin.

Kyllä se pistää vihaksi, että haukutte täällä kokonaista sukupolvea ja kasvatusta, kun omat lapsenne ovat uutisissa jatkuvasti joko sukupuolidysforiasta tai väkivallasta.

Toi sukupuoliasia ei liity tähän alkuperäiseen keskusteluun millään lailla..

Ei liity moneen muuhunkaan ketjuun, mutta noille trolleille tällä viikolla maksetaan transasian haukkumisesta, niin sitä tunkevat sitten jokaiseen mitä lounaaksi-keskusteluunkin..

Vierailija kirjoitti:

Olipa äiti tai lapsi, niin on henkisesti vikaa, jos on läheisriippuvainen. 

Tietenkin on myös huonosti kohdeltuja ihmisiä, väkivaltaa, perustarpeiden laiminlyöntiä ja heitteillejättöä. Silloinkin ongelmista pääsee ja pärjää elämässä, jos ei jää jumiin uhri-identiteettiin, vaikkei vanhempi suostuisikaan prosessoimaan asiaa. 

Mutta myös terapiassa syntyneet valemuistot ovat tutkitusti mahdollisia. Jotkut terapeutit toimivat taitamattomasti, eräs kertoi minulle että hän tarjoaa asiakkaalle erilaisia ongelmia ja niiden prosessointi auttaa, vaikkei ongelma olisikaan todellinen, kunhan vain asiakas uskoo itse niihin. Hän kertoi, että monilla keski-ikäisillä on kriisi, jolloin jos ei muuta syytä löydy, hän tarjoaa ongelmaksi lasten aikuistumista ja siitä johtuvaa tyhjyyden ja tarpeettomuuden tunnetta. Monet tarttuvat kuulema siihen ja sitten sitä työstetään, jolloin asiakas voi kohta paremmin, eikä ole merkitystä oliko hänellä tuo ongelma vai ei. Terapia on usein kuviteltujen ongelmien työstämistä ja auttaa silti, jos todellisia ei löydy. Valitettavasti tällaiset terapeutit saavat joskus aikaan ihmissuhteiden riitautumista ja jopa valemuistoja. 

Totta. Itselläni vakava sairaus aiheutti ahdistusta, kun eläke evättiin. Psykiatri yritti väkisin tyrkyttää moneen kertaan ongelmaksi lapseni itsenäistymistä ja kotoa muuttoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo me ollaan ihan kauheita vanhempia ja te olette ihan täydellisiä.

Samanlaisia nepsylapsia tekin olitte, siihen ei vaan saanut mitään apua mistään ja yritettiin pärjätä kuitenkin.

Katsokaa niitä teidän omia kultamussukoita jotka ei enää tiedä onko ne edes tyttöjä vai poikia ja tulkaa sitten kuittailemaan että kumman kasvatusmetodit on paremmat.

Palstan translakiulisijalla mitään omia lapsia ole. Tuolla vihan määrällä olet karkottanut luotasi isovanhemmatkin.

Minun isovanhemmat on kuolleet, kuten omanikin.

Kyllä se pistää vihaksi, että haukutte täällä kokonaista sukupolvea ja kasvatusta, kun omat lapsenne ovat uutisissa jatkuvasti joko sukupuolidysforiasta tai väkivallasta.

Toi sukupuoliasia ei liity tähän alkuperäiseen keskusteluun millään lailla..

Ei liity moneen muuhunkaan ketjuun, mutta noille trolleille tällä viikolla maksetaan transasian haukkumisesta, niin sitä tunkevat sitten jokaiseen mitä lounaaksi-keskusteluunkin..

Kannanotto translakiin ei ole haukkumista. Se on mielipide. Opettele kunnioittamaan toisten mielipiteitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Tuo on vain sinun näkemyksesi, että et ole mt-ongelmainen. Lapsi voi olla toista mieltä ja on ehkä yrittänyt sanoakin, että ei jaksa sinun käytöstä. Jossain vaiheessa se jaksaminen vaan loppuu ja sitten käy noin. Itse en jaksa enää olla vanhempi omalle äidilleni, joka aiheuttaa jatkuvasti draamaa ja ongelmia perhepiirissä. Yrittää myös sotkea minut niihin omiin keitoksiinsa ja pakottaa valitsemaan puolia. En suostu enää osallistumaan moiseen toimintaan, mutta hän ei näe itsessään varmaan mitään vikaa. Eli sinuna katsoisin hyvin hyvin syvälle peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukaan vanhempi ei ole täydellinen! Jokainen on tehnyt virheitä. Syyt näihin vaihtelevat, osa johtuu siitä että on tehnyt ratkaisut senhetkisen tilanteen valossa. Jälkeenpäin tämä on voinut osoittautua vääräksi. Uskoakseni useimmat vanhemmat kokevat syyllisyyttä jostain. Näin myös itse teen.

Jos on tehnyt parhaansa, virheineen päivineen, enempään ei olisi voinut pystyä. Tämä täytyy molempien osapuolien ymmärtää.

Sekin on ymmärrettävä, että jos oma paras on vahingollista toista kohtaan, ihmissuhde voi katketa.

Tarkoitatko että vanhemmat toimivat niin, että he eivät ajattele lapsensa etua vaan pelkästään omaansa? Ehkä tuosta kannattaa vielä  keskustella. 

Tarkoitan, mitä kirjoitin. Jos ihminen toimii tavoilla, jotka vahingoittavat toista, ei pidä odottaa, että se toinen haluaa jatkaa suhdetta. "Tein parhaani" ei vapauta vastuusta. Joidenkin parasta on väkivalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo me ollaan ihan kauheita vanhempia ja te olette ihan täydellisiä.

Samanlaisia nepsylapsia tekin olitte, siihen ei vaan saanut mitään apua mistään ja yritettiin pärjätä kuitenkin.

Katsokaa niitä teidän omia kultamussukoita jotka ei enää tiedä onko ne edes tyttöjä vai poikia ja tulkaa sitten kuittailemaan että kumman kasvatusmetodit on paremmat.

Palstan translakiulisijalla mitään omia lapsia ole. Tuolla vihan määrällä olet karkottanut luotasi isovanhemmatkin.

Minun isovanhemmat on kuolleet, kuten omanikin.

Kyllä se pistää vihaksi, että haukutte täällä kokonaista sukupolvea ja kasvatusta, kun omat lapsenne ovat uutisissa jatkuvasti joko sukupuolidysforiasta tai väkivallasta.

Toi sukupuoliasia ei liity tähän alkuperäiseen keskusteluun millään lailla..

Ei liity moneen muuhunkaan ketjuun, mutta noille trolleille tällä viikolla maksetaan transasian haukkumisesta, niin sitä tunkevat sitten jokaiseen mitä lounaaksi-keskusteluunkin..

Kannanotto translakiin ei ole haukkumista. Se on mielipide. Opettele kunnioittamaan toisten mielipiteitä. 

Ne mielipiteet voi esittää ihan omaan ketjuunsa.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Okei , yksi monista lapsista tulee äidin luo ja alkaa kertomaan kerta toisensa jälkeen miten hän koki sitä ja tätä hänelle epämieluisaa lapsena ja nuorena. Äiti kuuntelee ystävällisesti, on aidosti pahoillaan ja pyytää anteeksi , ettei ole pystynyt toimimaan lapselle mieluisammin. Hän on kohdellut kahta muuta lastaan samalla tavalla mielestään. Lapset ovat syntyneet 2 vuoden välein.

Vain tällä yhdellä on traumoja ja syyttelyä.

Äiti on parhaansa tehnyt , hänkin on vain ihminen,,, ja pyytänyt anteeksi . ( vaikka tietää ,ettei mitään anteeksipyydettävää ole)

Näitä traumaihmisiä on maailma pullollaan,

eikä niitä kukaan voi parantaa. Ei terapeutit , ei isä eikä äidit. Monille se vaan in sisäänrakennettu ominaisuus.

Onhan näitä tutkittu. Samoissa tilanteissa toinen tuntee , että häntä on ollut aivan kammottava tilanne elämässä ja toinen ei muista tapahtumasta mitään. Revi siitä sitten.

No just tämä. Voi olla että temperamentti on eri lapsilla erilainen ja että jokainen heistä ei ole tullut kohdatuksi oikealla tavalla, mutta miten yksi ja sama äiti voi kohdata ja kohdella kaikkia eri temperamentteja? Onhan äidilläkin oma temperamentti, joka rajoittaa. Ei ennen tuollaista vaadittu. Tuntuu epäreilulta, että vaatimustaso kasvaa jälkikäteen, ja jos et ole pystynyt kaikkeen mitä et ole edes tiennyt että olisi pitänyt, olet yhtäkkiä hylkiö. 

Vierailija kirjoitti:

Tämän päivän ihmiset tekisivät itsemurhan, jos heillä olisi edes uhka joutua keskitysleirille. Keskitysleiriltä selvinneet pärjäsivät elämässään 10x paremmin kuin tämän päivän lähes virheettömästi kohdellut lapset. 

Kyllä taas laatuargumenttia pukkaa. Niin että keskitysleireille vaan kaikki, joilla on omasta mielestään ollut huono lapsuus? Kylläpä alkaavat pärjäämään. Jepjep nyt taas.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Tuo on vain sinun näkemyksesi, että et ole mt-ongelmainen. Lapsi voi olla toista mieltä ja on ehkä yrittänyt sanoakin, että ei jaksa sinun käytöstä. Jossain vaiheessa se jaksaminen vaan loppuu ja sitten käy noin. Itse en jaksa enää olla vanhempi omalle äidilleni, joka aiheuttaa jatkuvasti draamaa ja ongelmia perhepiirissä. Yrittää myös sotkea minut niihin omiin keitoksiinsa ja pakottaa valitsemaan puolia. En suostu enää osallistumaan moiseen toimintaan, mutta hän ei näe itsessään varmaan mitään vikaa. Eli sinuna katsoisin hyvin hyvin syvälle peiliin.

Siis, mitääh? Projisoitko omaan äitiisi kokemiasi tunteita minuun? En minä ole aiheuttanut draamaa enkä ongelmia enkä pyytänyt ketään valitsemaan puolia. Eikä missään tapauksessa minun lasteni ole koskaan tarvinnut toimia minulle vanhempana. Ymmärrä nyt että en ole kuten äitisi. 

Vierailija kirjoitti:

Haluatte vääntää äidin tässä tarinan pahikseksi. Itse ihan hyvin ymmärrän hänen ajatuksensa. Myös lapsi voi olla passiivisaggressiivinen ja tuollainen hyökääminen on yksi vallankäytön muoto sellaiselle.

Voi olla, voi olla. Mutta läsnäoleva vanhempi kaiketi olisi opettanut hänelle muitakin keinoja, jos hänellä on enimmäkseen terveet tavat tehdä asioita, käsitellä tunteita jne.

Missä ne vanhemmat olivat ja mitä tekivät, kun lapsesta tuli passiivisaggressiivinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa hirveästi tuodaan ilmi, kuinka tyytyväiset ja tasapainoiset sisarukset osoittavat, että lapsuus on ollut hyvä ja vika olisi sitten lapsessa itsessään, jos hän on tyytymätön lapsuuteensa ja kärsii mielenterveysongelmista. Läheiseni on kokenut täysin erilaisen lapsuuden kuin 10 vuotta vanhempi sisaruksensa. Sisarus muisteli ihanaa lapsuuttaan ja järkyttyi, kun tuttavani sanoi suoraan, että hän muistaa lapsuudestaan riidat ja alkoholismin, jotka alkoi tämän isomman sisaruksen jo muutettua kotoa. Vanhemmat voivat myös suosia jotain lapsistaan toisten/toisten kustannuksella.

On myös mahdollista, että se sisaruksista, joka kokee lapsuutensa olleen vaikein, on itseasiassa jo lapsena ja nuoruudessaan tarvinnut ja saanut kaikkein eniten huomiota ja tukea. Meitä on 5 sisarusta syntynyt 11 vuoden haarukassa ja 4 kokee, että vanhin tarvitse erityispaljon huomiota vaativan persoonallisuutensa vuoksi. Hän pahoittaa yhä aikuisena herkästi mielensä ja on usein riidoissa joko jonkun sisaren, äidin tai ystävän kanssa sellaisista aiheista kuin erilaiset näkemykset peruskoulutuksen tasosta, pandemian hoidosta, julkisen terveydenhuollon asemasta jne. Emme ole poliitikkoja kukaan, joten usein kummastelen niin ehdotonta ja intohimoista suhtautumista aiheisiin, että pitää suuttua ja katkoa välejä.

Lainasit minua. Ihan turhaan yrität puolustella vanhempien kaltoinkohtelua ja kai ymmärrät, että myös te sisarukset olette voineet kiusata ja kaltoinkohdella sisarustanne, joka on käytöksestänne traumatisoitunut? Kyllä neljä voi ulossulkea pois joukosta yhden, eikä se tarkoita, että ne neljä olisivat oikeassa. Mietipä sitä.

Tuttavani on minulle hyvin läheinen kuin myös sisaruksensa. Isosisarus on aika ollut vaativampi ja hyvin temperamenttinen, tuttavani taas todella rauhallinen ja vähään tyytyväinen. En tunne ketään, kenen kanssa olisi koskaan riidellyt. On työstänyt terapiassa lapsuuttaan alkoholistivanhempien kanssa ja minusta on kauheaa, että kun kerron tuttavani kärsineen vanhempiensa alkoholismista ja kokeneen erilaisen lapsuuden kuin sisaruksensa, niin hänen vihjataan olevan itse hankala ja ikään kuin ansainneen sen luonteensa vuoksi. Järkyttävää.

Juu niin varmasti. Ja ystävät on kamalia ja jatkaa sitä kaltoinkohtelua kuin myös pomo tai lapsen opettaja. Jossain vaiheessa voinee peiliin katsomisen lisäksi tällainen lapsuuden perheeseensä perustyytyväinen sisarus myös laskea ihan todennäköisyyksiä. Jos yhdellä on vaikeaa vähän joka paikassa niin mikä on mielestäsi todennäköisyys että vika on joka kerran muissa, eikä koskaan tässä draaman keskiössä olevassa henkilössä? Sun mielestäsi on kohtuullinen reaktio pätkiä välit jos vaikka ystäväperhe ei tulekaan kylään koska perheen isä on sairastunut? Ja näitä vastaavia riittää..

Kyseessä on rakas siskoni, jonka kanssa olen mielelläni yhteyksissä aina, mutta jos hän päättää suuttua jostain rajojen sulkemisesta pandemian aikana PERHEELLEEN niin minkä me sille voimme? En minä niitä rajoja aukikaan saa hänen mielikseen

Sisaruksellasi on varmasti ongelmia, kuten kirjoitat. Mutta ymmärrätkö, että ne hyvin suurella todennäköisyydellä johtuu nimenomaan lapsuudesta ja siitä kuinka häntä on kohdeltu? Ja tässä ei nyt puhuta sisarussuhteista, vaan vanhempien ja lapsen välisestä suhteesta. Pointtini oli ja on edelleen, että se, että sisarukset ovat kokeneet lapsuuden eri tavoin, ei kerro siitä, että toisen kokemus ei pitäisi paikkaansa.

Ensinnäkin lapsuudessa voi tapahtua traumaattisia asioita joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa kuten joku kertoi sairaudesta tai onnettomuudesta. Toisekseen mikään ei tue väittämää, että kaikki henkiset ongelmat johtuvat juuri lapsuuden perheestä. Kumman kokemukset ovat oikeammat, Harryn vai Williamin? Molemmat kokivat saman trauman, toinen on kääntynyt perhettään vastaan vuosikymmeniä myöhemmin, toinen ei.

Alla tutkimustietoa joka ottaa kantaa eri persoonallisuushäiriöihin ja niiden suhteeseen lapsuuden olosuhteisiin:

https://www.duodecimlehti.fi/duo12936

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.potila…

Öh, vihjaatko että jos katkaisee välit vanhempiinsa, kyseessä olisi persoonallisuushäiriö? Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on yleinen häikäilemättömillä rikollisilla. Epävakaus liittyy moniin ongelmiin, mutta tyypillistä molemmille on impulssikontrollin hallinnan vaikeus ja aggressiivinen käyttäytyminen. 

Kannattaa olla vähän varovaisempi noitten kotipsykiatristen diagnoosien kanssa. 

Ei, minä vihjaan että minun sisarellani, jonka olen tuntenut pian 50 vuotta saattaa olla jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja koska sinä et meitä kumpaakaan tunne, et voi siihen sanoa oikein juuta etkä jaata.

Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys on kansainvälisten tutkimusten mukaan 5-15% väestöstä, joten on jokseenkin todennäköistä, että jokainen meistä tuntee sellaisen läheisestikin. Siksi tuo vieraiden ihmisten paremmin tietäminen on vain huvittavaa. Ja nyt riittää inttäminen mun osalta, etsi vertaistuki muista keskustelijoista.

Persoonallisuushäiriön taustalla on pääasiallisesti geneettinen alttius ja sitten ne lapsuuden/nuoruuden kasvuympäristön kokemukset, etupäässä vanhempi-lapsi-suhde.

Eli jos epäilee sisaruksensa käytöksen syyksi persoonallisuushäiriötä, sitä vahvemmin se sormi osoittaa sinne lapsuuden ja nuoruuden suuntaan, että sieltä se selittävä tekijä löytyy, yleisimmin juuri niistä vanhemmista.

Hyvin moni vanhempi (tai omasta mielestään hyvän lapsuuden hyvien vanhempien kanssa elänyt sisarus), joiden perheessä on vain se yksi-kaksi oireilevaa lasta, menee piiloon sen taakse, että "kaikki on samanlaisen kasvatuksen ja lapsuuden saaneet". Todellisuudessa näin ei ole, lapsia on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja eriarvoisesti, tai sitten lapsille on heidän temperamentin eroavaisuuksien vuoksi osalle lapsuus ollut traumatisoiva ja osalle ei. Kas kun ne samat kokemukset vaikuttavat erilaisiin ihmisiin eri tavalla...

Ja vahingoittaahan voi myös se, että saa lapsuudessaan sisaruksiinsa verrattuna "erityispaljon huomiota ja tukea" - tällainen lapsi ja nuori on todella suuressa riskissä kasvaa siihen harhaan, että hän ansaitsee tätä kohtelua aikuisenakin. Varsinkin jos on jo perusluonteeltaan vaativa ja huomionhakuinen.

Totta kai on olemassa ihmisiä, joilla on jo syntyjään haastava luonne. Mutta vanhempien tehtävä on kasvattaa lapsiaan se lapsen temperamentti huomioiden, ja se vanhempien toiminta, vanhempien lapselle luomat elinolot ym. muokkaa lasta PALJON.

Ei todellakaan helppo tehtävä, ja helposti menee vikaan.

Miten nämä vanhemmat reagoivat kun heitä on kehotettu hakeutumaan hoitoon?

Emä haukkui lasta sairaaksi ja alkoi ulvoa itkupotkua lattialla kun miehensä huomautti emällä itsellään olevan mt-ongelmia. Mikään ei muuttunut, vaan lapsi on edelleen se "sairas" ja syypää emän mielestä joka hoitoon ei hakeutunut.

Lapseni ei halua pitää yhteyttä minuun ja totuuden mukaisesti en minäkään häneen. Olen tehtäväni tehnyt joten velvollisuuteni häntä kohtaan on täytetty. Tosin se oli kymmenen minuutin ponnistus kauan sitten ja äitinsä onnistui vieroittamaan. Ja jottei tulisi epäselvyyksiä niin elatusmaksut on maksettu viimeiseen senttiin. Enempää minulta ei voi vaatia. Vielä ennen kuolemaa on huolehdittava että omaisuus on hävitetty viimeistä senttiä myöten ettei jää taloudellisia epäselvyyksiä kumpaankaan suuntaan. Voi kuulostaa synkältä mutta ei todellisuudessa sellaista ole koska kyse on vain realiteeteista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Eli sinä käytännössä vaadit, että lapsesi pitäisi eritellä sinulle ne teot joilla olet loukannut häntä (mutta joista et itse tiedä mitään), jotta voisit pyytää anteeksi tekoja (joita et edes tiedä tehneesi etkä selvästikään myös kadu)?

Kaksi vaihtoehtoa:

A) sinä olet itse todella hankala gaslight persoona

Tai

B) lapsesi on todella hankala ongelmia tyhjästä keksivä persoona.

Molemmissa tapauksissa on varmaan paras ettette ole väleissä. Ei kaikki ihmissuhteet toimi.

Niin, jos on jotain millä olen loukannut niin haluaisin tietää. Miten kukaan yleensäkään voi katua jotain, jos ei tiedä mitä pitäisi katua? Pitäisikö minun siis nyt katua? 

Ehkä se on sitten tuo B. Olen epäonnistunut kasvattajana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lumihiutaleet täällä taas syyttää omaa mt ongelmia vanhempiensa syyksi. Katsokaa peiliin välillä, sieltä löydätte todelliset syylliset siihen miksi elämänne on kurjaa.

Jos me lapset olemme niin kauheita lumihiutaleita, niin miksi haluatte seuraamme te täydelliset vanhemmat? 

Mä oon vasta 33v. Tunnistan kyllä lumihiutaleen ja uhriutujan kun osa sukupolvestani on näitä.

Ei munkaan vanhemmat täydellisiä ole, mutta en syytä niitä mun ongelmista. Katsos itse teet oman elämäsi.

Jos sulla on ollut ruokaa pöydällä ja katto pään päällä, niin hyvät lähtökohdat on elämään, vaikka isä tai äiti ei oliskaan täydellisiä.

Se voi olla vaikea ymmärtää jos on mielenterveysongelmia ja päässä vikaa.

Ajatteletko, että olet jotenkin houkutteleva ja hyvä argumentoija kun haukut ihmisiä hulluiksi, joilla on päässä vikaa?

Ajatteletteko te jotenkin että mielenterveysongelmat olisi ihmisen oma vika tai ilkeyttä, jota pitää pyytää anteeksi? Minusta ne on sairaus, jota kukaan ei ole itselleen valinnut. Kärsimystä ne kyllä voi aiheuttaa muillekin. 

Mutta jos ne mielenterveysongelmat on aiheuttaneet väkivaltaisuutta ja ilkeyttä omia lapsia kohtaan, niin pitää sillä lapsella olla mahdollisuus myös valita olla antamatta anteeksi. Mielenterveysongelmat ei ole mikään vapaakortti kusipäiseen käytökseen tai siihen, että muiden pitää samaa vuosikymmenestä toiseen katsella "koska onhan se sinun äiti".

Ei väkivaltaista puolisoakaan tarvitse pitää elämässä, vaikka se olisi sun lasten toinen vanhempi. Sama omissa vanhemmissa.

Niin siis ymmärrän kyllä, että jos on jotain väkivaltaisia tai ilkeitä tekoja, niin ei niitä tarvitse sietää, ja niitä voi pyytää anteeksi. Mutta silloin pitää pystyä ensin kertomaan mitä ne teot on, mitkä on aiheuttaneet kärsimystä. Muuten on mahdotonta pyytää anteeksi. Esimerkiksi minun lapsi ei ole esittänyt mitään syytöksiä. On vain katkaissut välit ja kieltäytyy puhumasta. En ole mt-ongelmainen, en väkivaltainen enkä ainakaan tahallani ole ollut ilkeä. Ymmärtääköhän nuo nuoret mitä tuskaa he aiheuttavat toisille?

Tuo on vain sinun näkemyksesi, että et ole mt-ongelmainen. Lapsi voi olla toista mieltä ja on ehkä yrittänyt sanoakin, että ei jaksa sinun käytöstä. Jossain vaiheessa se jaksaminen vaan loppuu ja sitten käy noin. Itse en jaksa enää olla vanhempi omalle äidilleni, joka aiheuttaa jatkuvasti draamaa ja ongelmia perhepiirissä. Yrittää myös sotkea minut niihin omiin keitoksiinsa ja pakottaa valitsemaan puolia. En suostu enää osallistumaan moiseen toimintaan, mutta hän ei näe itsessään varmaan mitään vikaa. Eli sinuna katsoisin hyvin hyvin syvälle peiliin.

Siis, mitääh? Projisoitko omaan äitiisi kokemiasi tunteita minuun? En minä ole aiheuttanut draamaa enkä ongelmia enkä pyytänyt ketään valitsemaan puolia. Eikä missään tapauksessa minun lasteni ole koskaan tarvinnut toimia minulle vanhempana. Ymmärrä nyt että en ole kuten äitisi. 

En projisoi. Kerroin vain, että ei hänkään koe olevansa syyllinen mihinkään, vaan kokee olevansa uhri. Me perheenjäsenet olemme eri mieltä asiasta, mutts hän ei näe käytöksessään vikaa. Eli kannattaisi miettiä, onko omassa tapauksessakin asia näin, kieltäydyt ottamasta asiassa vastuuta ja näkemästä omia virheitä, menet vaan uhriviitan suojaan. En yrittänytkään väittää, että olet äitini, vain kaheli tulkitsee kommenttiani noin.

Siinä on tietenkin vika jonka seuraan ei haluta, ei siinä jonka seuraan väkisin yritetään tunkea :D

Äly hoi.

Vierailija kirjoitti:

Siinä on tietenkin vika jonka seuraan ei haluta, ei siinä jonka seuraan väkisin yritetään tunkea :D

Äly hoi.

Narsisti kääntää tilanteen päälaelleen ja aina syyllistää uhria, vaikka tilanne onkin näin epälooginen. Muuten joutuisi etsimään vikaa itsessään, ja narsisti ei sellaista löydä.

Tiedän yhden perheen, jossa yhdellä lapsella todettiin vasta aikuisena neurologisia ongelmia, jotka aiheuttavat hänelle paljon esteitä niin opiskelussa kuin työelämässäkin. Vasta toisella asteella huomattiin, että jokin oli vialla. Sitä ennen oli ns. kympin tyttö. Syyttää kovasti vanhempiaan tilanteesta ja on katkaissut välinsä. Olisi todella hyvä, jos menisi yhdessä vanhempiensa kanssa terapiaan. Hänen äidiltään on selvästi samanlaisia nepsy -juttuja, mutta ne eivät ole samalla tavalla olleet este, koska äiti ei edes ollut haaveillut korkeakouluopinnoista. Tällaisia juttuja ihmisillä on, ja usein ovat geneettisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa hirveästi tuodaan ilmi, kuinka tyytyväiset ja tasapainoiset sisarukset osoittavat, että lapsuus on ollut hyvä ja vika olisi sitten lapsessa itsessään, jos hän on tyytymätön lapsuuteensa ja kärsii mielenterveysongelmista. Läheiseni on kokenut täysin erilaisen lapsuuden kuin 10 vuotta vanhempi sisaruksensa. Sisarus muisteli ihanaa lapsuuttaan ja järkyttyi, kun tuttavani sanoi suoraan, että hän muistaa lapsuudestaan riidat ja alkoholismin, jotka alkoi tämän isomman sisaruksen jo muutettua kotoa. Vanhemmat voivat myös suosia jotain lapsistaan toisten/toisten kustannuksella.

On myös mahdollista, että se sisaruksista, joka kokee lapsuutensa olleen vaikein, on itseasiassa jo lapsena ja nuoruudessaan tarvinnut ja saanut kaikkein eniten huomiota ja tukea. Meitä on 5 sisarusta syntynyt 11 vuoden haarukassa ja 4 kokee, että vanhin tarvitse erityispaljon huomiota vaativan persoonallisuutensa vuoksi. Hän pahoittaa yhä aikuisena herkästi mielensä ja on usein riidoissa joko jonkun sisaren, äidin tai ystävän kanssa sellaisista aiheista kuin erilaiset näkemykset peruskoulutuksen tasosta, pandemian hoidosta, julkisen terveydenhuollon asemasta jne. Emme ole poliitikkoja kukaan, joten usein kummastelen niin ehdotonta ja intohimoista suhtautumista aiheisiin, että pitää suuttua ja katkoa välejä.

Lainasit minua. Ihan turhaan yrität puolustella vanhempien kaltoinkohtelua ja kai ymmärrät, että myös te sisarukset olette voineet kiusata ja kaltoinkohdella sisarustanne, joka on käytöksestänne traumatisoitunut? Kyllä neljä voi ulossulkea pois joukosta yhden, eikä se tarkoita, että ne neljä olisivat oikeassa. Mietipä sitä.

Tuttavani on minulle hyvin läheinen kuin myös sisaruksensa. Isosisarus on aika ollut vaativampi ja hyvin temperamenttinen, tuttavani taas todella rauhallinen ja vähään tyytyväinen. En tunne ketään, kenen kanssa olisi koskaan riidellyt. On työstänyt terapiassa lapsuuttaan alkoholistivanhempien kanssa ja minusta on kauheaa, että kun kerron tuttavani kärsineen vanhempiensa alkoholismista ja kokeneen erilaisen lapsuuden kuin sisaruksensa, niin hänen vihjataan olevan itse hankala ja ikään kuin ansainneen sen luonteensa vuoksi. Järkyttävää.

Juu niin varmasti. Ja ystävät on kamalia ja jatkaa sitä kaltoinkohtelua kuin myös pomo tai lapsen opettaja. Jossain vaiheessa voinee peiliin katsomisen lisäksi tällainen lapsuuden perheeseensä perustyytyväinen sisarus myös laskea ihan todennäköisyyksiä. Jos yhdellä on vaikeaa vähän joka paikassa niin mikä on mielestäsi todennäköisyys että vika on joka kerran muissa, eikä koskaan tässä draaman keskiössä olevassa henkilössä? Sun mielestäsi on kohtuullinen reaktio pätkiä välit jos vaikka ystäväperhe ei tulekaan kylään koska perheen isä on sairastunut? Ja näitä vastaavia riittää..

Kyseessä on rakas siskoni, jonka kanssa olen mielelläni yhteyksissä aina, mutta jos hän päättää suuttua jostain rajojen sulkemisesta pandemian aikana PERHEELLEEN niin minkä me sille voimme? En minä niitä rajoja aukikaan saa hänen mielikseen

Sisaruksellasi on varmasti ongelmia, kuten kirjoitat. Mutta ymmärrätkö, että ne hyvin suurella todennäköisyydellä johtuu nimenomaan lapsuudesta ja siitä kuinka häntä on kohdeltu? Ja tässä ei nyt puhuta sisarussuhteista, vaan vanhempien ja lapsen välisestä suhteesta. Pointtini oli ja on edelleen, että se, että sisarukset ovat kokeneet lapsuuden eri tavoin, ei kerro siitä, että toisen kokemus ei pitäisi paikkaansa.

Ensinnäkin lapsuudessa voi tapahtua traumaattisia asioita joihin vanhemmat eivät voi vaikuttaa kuten joku kertoi sairaudesta tai onnettomuudesta. Toisekseen mikään ei tue väittämää, että kaikki henkiset ongelmat johtuvat juuri lapsuuden perheestä. Kumman kokemukset ovat oikeammat, Harryn vai Williamin? Molemmat kokivat saman trauman, toinen on kääntynyt perhettään vastaan vuosikymmeniä myöhemmin, toinen ei.

Alla tutkimustietoa joka ottaa kantaa eri persoonallisuushäiriöihin ja niiden suhteeseen lapsuuden olosuhteisiin:

https://www.duodecimlehti.fi/duo12936

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.potila…

Öh, vihjaatko että jos katkaisee välit vanhempiinsa, kyseessä olisi persoonallisuushäiriö? Epäsosiaalinen persoonallisuushäiriö on yleinen häikäilemättömillä rikollisilla. Epävakaus liittyy moniin ongelmiin, mutta tyypillistä molemmille on impulssikontrollin hallinnan vaikeus ja aggressiivinen käyttäytyminen. 

Kannattaa olla vähän varovaisempi noitten kotipsykiatristen diagnoosien kanssa. 

Ei, minä vihjaan että minun sisarellani, jonka olen tuntenut pian 50 vuotta saattaa olla jonkinlainen persoonallisuushäiriö ja koska sinä et meitä kumpaakaan tunne, et voi siihen sanoa oikein juuta etkä jaata.

Persoonallisuushäiriöiden esiintyvyys on kansainvälisten tutkimusten mukaan 5-15% väestöstä, joten on jokseenkin todennäköistä, että jokainen meistä tuntee sellaisen läheisestikin. Siksi tuo vieraiden ihmisten paremmin tietäminen on vain huvittavaa. Ja nyt riittää inttäminen mun osalta, etsi vertaistuki muista keskustelijoista.

Tuo edellinen kommentti ei ollut alkuperäisen lainaamasi kirjoittajan eli minun, joten intit aivan eri henkilölle.

Kuten kirjoitin pari viestiä takaperin, siskollasi voi olla ongelmia ja aivan hyvin persoonallisuushäiriö. Siltikään sinä et voi oman subjektiivisen kokemuksesi ja toisten sisarustesi kokemusten perusteella poissulkea sitä mahdollisuutta, että vanhempasi tai te sisarukset olette vaikuttaneet sisaresi persoonallisuushäiriön syntyyn. Ulkopuolelta voi tulla ihmisille lapsuudessa vaikka mitä kuormitusta ja yllättäviä asioita, kuten totesit, mutta on vanhempien vastuulla, että lapsi saa käsitellä kokemansa vaikeat asiat ikätasolleen sopivalla tavalla ja tukea tähän.

En myöskään ymmärrä, mitä vertaistukea minun pitää etsiä. Lapsuuteni oli onnellinen ja totesin ainoastaan, etteivät saman perheen sisarukset välttämättä jaa samanlaista lapsuuskokemusta.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän yhden perheen, jossa yhdellä lapsella todettiin vasta aikuisena neurologisia ongelmia, jotka aiheuttavat hänelle paljon esteitä niin opiskelussa kuin työelämässäkin. Vasta toisella asteella huomattiin, että jokin oli vialla. Sitä ennen oli ns. kympin tyttö. Syyttää kovasti vanhempiaan tilanteesta ja on katkaissut välinsä. Olisi todella hyvä, jos menisi yhdessä vanhempiensa kanssa terapiaan. Hänen äidiltään on selvästi samanlaisia nepsy -juttuja, mutta ne eivät ole samalla tavalla olleet este, koska äiti ei edes ollut haaveillut korkeakouluopinnoista. Tällaisia juttuja ihmisillä on, ja usein ovat geneettisiä.

Miten todettiin? Oliko diagnosoija esim. rekkakuski?