Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmeessä ihmiset ystävystyy ja muodostaa kaveriporukoita?
04.02.2023 |
Tämä on minulle ikuinen mysteeri. Tutuille jotkut uudetkin tuttavuudet tuntuu laittelevan viestiä ja kyselevän ties minne. Työporukassakin vähemmän talossa olleet on jo hitsautuneet osaksi porukkaa, minä olen yhä aika ulkopuolinen. Olen yrittänyt jutella ja olla mukava mutta kun siihen ystävystymiseen ei IKINÄ tule aloitetta toiselta osapuolelta niin se sitten aina jää. Tuntuu että olen jäänyt aika paljosta paitsi kun ei ole ollut ikinä mitään porukkaa jonka kanssa käydä baareissa, festareilla tai tapahtumissa ja nyt 26 vuotiaana iski se että sellaisen nuoruuden saaminenkin alkaa olla jo ohi.
Kommentit (160)
Olen 65 vuotias eikä ole koskaan ollut ystävää. Lapsuuden kaverit ovat jääneet kun oma elämä kulki päin per..ja muilla meni hienosti.
Onneksi on lapset ja lapsenlapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikä auta "muuttaa omaa käytöstään" kun ei tiedä että mikä konkreettisesti on sellaista jota pitäisi muuttaa. Toisaalta täällä on myös neuvottu, ettei pidä muuttaa itseään sellaiseksi kuin olettaa toisten haluavan. Which is it?
Olipa taas uhriutuva kommentti. Eli ihan sama mitä sinulle vastaa, niin kaiken väännät negaksi.
Ystävällisyys, kohteliaisuus, peruskäytöstavat, huomavaisuus ja kiitollisuus ovat esimerkiksi hyviä malleja, mitä harrastaa, jos haluaa ihmissuhteita ja ystäviä.
Jos "omana itsenään" oleminen on sinulle sitä, että suhtaudut kaikkiin negatiivisesti, vaativasti, inhottavasti, syyllistävästi tai ironisesti, suosittelen muuttamaan käyttäytymistäsi.
Ei tuo ollut uhriutumista vaan fakta. Ehket ymmärrä jos sosiaaliset taidot on sinulle itsestäänselviä. Teet vain outoja oletuksia. Mutta siis kiitollisuus- mistä? Miten tämä liittyy ystävystymiseen? En kyllä kieltämättä halua edes tutustua pakkopositiivisiin ihme hattarassa liiteleviin ihmisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen keskustelu ja ongelma. Jännä huomata, kuinka negatiivisesti on suhtauduttu ihan hyviin neuvoihin koskien oman käytöksen muuttamista. Jos on 10 vuotta toiminut tietyllä tavalla joka ei selvästikään toimi, niin miksei kokeilisi jotain uutta?
Olen itse viimeisen vuoden verran ollut mukana eräässä ryhmässä, jossa on ollut jännä seurata erilaisia persoonia. Tällä hetkellä mukana on useampi hiljainen introvertti ja pari oudompaa tapausta. Kokemukseni mukaan osa ihmisistä käyttäytyy itse niin, että heihin on todella vaikeaa saada kontaktia. Osa on näitä minä-minä -luonteita, ettei sitä vaan jaksa kuunnella. Toisilta puuttuu melkein kokonaan minkäänlainen sosiaalinen osaaminen, he laukovat suustaan mitä sattuu, yleensä negatiivista ja arvostelevaa juttu.
Eli suosittelen katsomaan peiliin ja muuttamaan omaa käytöstään, jos haluaa ystäviä ja kuulua johonkin ryhmään. Ihan peruskäytöstavoilla ja ystävällisyydellä potkii jo pitkälle.
No justhan täällä on kyselty konkreettisia neuvoja. Esim. mikä sinun mielestäsi tekee noista oudoista oudon oloisen? Mitä kaikkea kuuluu semmoisiin peruskäytöstapoihin, joilla saa ystäviä?
Kun ei se pelkkä peiliin katsominen auta, jos ei yhtään tiedä että *mikä* siinä omassa itsessä on sitten outoa tai vääränlaista.
Tuo nyt menee vähän saivarteluksi, koska on vaikeaa antaa täsmällisiä neuvoja tuntematta ihmistä ja tämän kommunikointityyliä.
Minulle outo tarkoittaa esim. ihmistä joka ei tervehdi tai vastaa kun hänellä puhutaan. Outoa on, kun kesken ryhmäkeskustelun joku heittää yhtäkkiä ihme juttua salaliittoteorioista tai koronarokotuksista. Tai että aletaan vängätä omaa mielipidettä, eikä yhtään kuunnella muiden mielipiteitä (ehdottomuus/kykenemättömyys kuunnella muita mielipiteitä). Myös ongelmia tuo kykenemättömyys asettua mitenkään toisen asemaan, ja jatkuvat (pyytämättömät) neuvot.
Tai itsekäs on sellainen, jolta ei saa suunvuoroa, ja joka puhuu vain itsestään olematta ollenkaan kiinnostunut mitä minulle kuuluu.
Mielestäni peruskäytöstapoihin kuuluu tervehtiminen ja siihen vastaaminen, ystävällinen ja auttavainen käytös, toisten huomiointi, kannustaminen ja positiivinen elämänasenne, näin jotakin listatakseni. Loput voit vaikka googlettaa 🤭
Sinun ajatusmaailmassasi yksinäiset vaikuttaa olevan samanlaisia ja aika kamalanoloisia ihmisiä joilla ei ole edes alkeellisimpia käytöstapoja.
Vierailija kirjoitti:
Saa kivittää, mutta jos muhun haluaa kaverustua, niin yritän heti aistia toisesta onko hän etsimässä sydänystävää vai riittääkö satunnainen ja pintapuolinen. Koska syvällistä mulla ei ole tarjolla. Kevyempiä kaveruuksia voi mahtua mun elämään lisääkin, mutta yhtään tosiystävää ei. Tosiystävissä on sama juttu, kuin lapsissakin; vaikka ovatkin rakkaita, ei resurssit riitä liian monelle. Jos aistin yhtään ripustautumista, niin vetäydyn heti, koska en halua tuottaa pettymyksiä.
Miten tämä ripustautuminen voisi näkyä? Itse kyllä kaipaan samanlaista sydänystävää kuin teininä, mutta tiedän ettei se ole realistista joten yritän hillitä käytöstäni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Tässä se taas huomattiin, eli valikoivuus. Perheelliset ihmiset eivät kelpaa.
Kyllä tottakai kelpaa, mutta ne perheelliset joiden kanssa olen jutellut ovat olleet kiinnostuneita hyvin eri jutuista. En osaa luontevasti jutella mistään vauvajutuista yms, enkä samastua vaikkapa yhden samanikäisen työkaverin "vauva valvottaa ja taaperolla on allergioita" juttuihin. Eivät hekään saa hirveästi jutuistani irti. Ap
Oletko kokeillut ystävysty vaikka jonkun 80 vuotiaan yksinäisen kanssa? Heillä ei ole enää mitään vauvan kakka juttuja tai vastaavia, vaan he voivat olla hyvinkin samalla viivalla kanssasi useiden juttujen suhteen.
Täällä av:lla on hyvin usein kehotettu yksinäisiä osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja menemään ystävätoimintaan mukaan.
Ilmeisesti vapaaehtoityöt ja ystävätoiminta ei kiinnosta ystävättömiä yhtään. Harmi, sillä Suomessa on paljon yksinäisiä vanhuksia ja muitakin, jotka tarvitsisivat ystävän.
Esimerkiksi SPR ilmoittaa seuraavasti:
"Kuka voi olla vapaaehtoinen ystävä?
Kuka tahansa voi tulla mukaan ystävätoimintaan ja olla ystävä yksinäiselle. Jos sinulla on kyky kuunnella ja olla läsnä, olet sopiva vapaaehtoiseksi ystäväksi. Erityistaitoja ei tarvita.
Ystävätoiminta on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille; nuorille, iäkkäämmille, opiskelijoille, perheellisille ja yksineläjille. Voit valita sinulle sopivan tavan auttaa.
Voit tavata ystävääsi henkilökohtaisesti, olla ystävä verkon välityksellä tai osallistua ryhmätoimintaan. Voit sitoutua pidemmäksi aikaa tai osallistua toimintaan kertaluonteisesti."
Suosittelen kokeilemaan ja yllättymään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikä auta "muuttaa omaa käytöstään" kun ei tiedä että mikä konkreettisesti on sellaista jota pitäisi muuttaa. Toisaalta täällä on myös neuvottu, ettei pidä muuttaa itseään sellaiseksi kuin olettaa toisten haluavan. Which is it?
Eihän sitä voi täälläkään kukaan tietää, mikä jossain tuntemattomassa on sellaista, ettei ystävystyminen onnistu. Itseään ja omaa tilannettaan pitää koittaa analysoida. Esim. omia kehityskohtiani vuosien varrella on olleet mm. sairaalloinen arkuus, mustavalkoisuus ja tuomitsevuus, surkea itsetunto, liiallinen tarvitsevuus...
Minä myös kirjoitin tuossa aiemmin omaan itseen tutustumisesta ja siitä, ettei yritä olla, mitä olettaa toisten haluavan. Sillä tarkoitan, ettei muuta omaa luontaista persoonansa vain, jotta "saisi ystäviä". Jos on varsinaisia ongelmia ihmissuhteissa, kuten nuo omat listaamani, sellaiset kannattaa käsitellä, mutta esim. introvertin ei tarvitse tekeytyä luontonsa vastaisesti ja hyvinvointinsa kustannuksella supersosiaaliseksi (kokemusta on) eikä tarvitse esim. keksiä itselleen "eksoottisia" kiinnostuksenkohteita tehdäkseen vaikutuksen toisiin, kuten joku aiemmin kommentoi, vaan selvittää, mistä aidosti on kiinnostunut. Olla, mitä luonnostaan on, ja seurata elämässä sitä, mikä aidosti liikuttaa, hyväksyen, että jotkut ihmiset pitävät ja haluavat tutustua paremmin, toiset eivät.
Niitä ystäviä tai porukoita muodostuu siellä missä käyt. Työpaikalla, harrastuksissa, juhlissa, ja muissa. Itse olen yhtäkkiä huomannut tutustuneeni ihmisiin avantosaunalla, samat ihmiset samaan aikaan, paikallisjuniin pubivisassa, Zumbatunnilla, aloitin koripallon aikuisena. Liity myös naisten treffit -ryhmään facebookissa, siellä järjestetään kivoja tapaamisia. Kotoa kukaan ei hae, täytyy lähteä ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avaa suunsa. Siinä se. Tulee naisia ja miehiä. Tarttuu haaviin väistämättä.
Vierailija kirjoitti:
Saa kivittää, mutta jos muhun haluaa kaverustua, niin yritän heti aistia toisesta onko hän etsimässä sydänystävää vai riittääkö satunnainen ja pintapuolinen. Koska syvällistä mulla ei ole tarjolla. Kevyempiä kaveruuksia voi mahtua mun elämään lisääkin, mutta yhtään tosiystävää ei. Tosiystävissä on sama juttu, kuin lapsissakin; vaikka ovatkin rakkaita, ei resurssit riitä liian monelle. Jos aistin yhtään ripustautumista, niin vetäydyn heti, koska en halua tuottaa pettymyksiä.
Luin ensin kirjoitustasi karvat pystyssä, mutta kyllä, olen täysin samaa mieltä. Minunkin elämäni on nyt sen verran täynnä, että aikaa ei ole yhdellekään tosiystävälle. Nyt tilanne on sellainen, tulevaisuudessa ehkä toisin.
Minulla on perhe, hyvin tärkeä isosisko ja pari hyvää ystävää, joten heidän kanssaan ja muissakin asioissa vapaa-aikani on täynnä. En voi ottaa siihen enää yhtään enempää, mutta kavereita sydämeeni mahtuu kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Avaa suunsa. Siinä se. Tulee naisia ja miehiä. Tarttuu haaviin väistämättä.
Tämä. Ja sitten se juttu, joka on mielestäni tärkeää, eli naisia ja miehiä. Olen nainen ja minulla on kavereina sekä naisia, että miehiä. Tämä asia, että kavereina on myös miehiä, voi olla monelle ongelmallinen asia, mutta minulle ja kavereilleni se ei ole sitä ollenkaan.
Minulle on ihan sama mitä roikkuu tai on roikkumatta toisen jalkojen välissä tai mikä hänen suuntautumisensa on, mutta meillä saattaa silti juttua riittää vaikka kuinka. En ole kovin ennakkoluuloinen ja samanlaisia ovat ihanat kaverini ja ystävänikin.
Myös kavereitteni ja ystävieni ikähaitari on iso, sillä ystävyys ei katso ikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kyllä siis ollut yksittäisiä kavereita mutta nämäkin kaverisuhteet on yleensä kestäneet vain sen muutaman vuoden, ovat muuttuneet yksipuoleisiksi ja lopahtaneet täysin. Olen oikeasti ollut ihan ihmeissäni seuraamassa kun yhdelle tällaiselle kaverille täysin uudet tuttavuudet (siis juuri jotkut ryhmätyökaverit, baarissa äkkiseltään tavatut tutun tutut, yms) laittoi viestejä ja snäppejä ja ties mitä ihan tuosta vaan. Kyselivät kahville, juttelivat. Töissä tuntuu olevan sama ilmiö, joku tapaa jonkun uuden tutun ja nämä on heti kavereita. Ap
Tarkkailepa näitä ihmisiä. He ovat ystävällisiä, iloisia, mukavia, he osaavat kuunnella ja jutella, eivätkä valita ja ruikuta. He avautuvat elämästään, ovat muiden elämästä hyvällä tavalla kiinnostuneita ja luotettavia ihmisiä.
Eivät välttämättä ole ollenkaan tuollaisia. Todella päinvastaisiakin hyvin usein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä harrastat? Liity nyt johonkin ryhmään tai seuraan, kurssille. Padel, TFW, crossfit , näitä voi aloittaa ilman aiempaa kokemusta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Tässä se taas huomattiin, eli valikoivuus. Perheelliset ihmiset eivät kelpaa.
Kyllä tottakai kelpaa, mutta ne perheelliset joiden kanssa olen jutellut ovat olleet kiinnostuneita hyvin eri jutuista. En osaa luontevasti jutella mistään vauvajutuista yms, enkä samastua vaikkapa yhden samanikäisen työkaverin "vauva valvottaa ja taaperolla on allergioita" juttuihin. Eivät hekään saa hirveästi jutuistani irti. Ap
Oletko kokeillut ystävysty vaikka jonkun 80 vuotiaan yksinäisen kanssa? Heillä ei ole enää mitään vauvan kakka juttuja tai vastaavia, vaan he voivat olla hyvinkin samalla viivalla kanssasi useiden juttujen suhteen.
Täällä av:lla on hyvin usein kehotettu yksinäisiä osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja menemään ystävätoimintaan mukaan.
Ilmeisesti vapaaehtoityöt ja ystävätoiminta ei kiinnosta ystävättömiä yhtään. Harmi, sillä Suomessa on paljon yksinäisiä vanhuksia ja muitakin, jotka tarvitsisivat ystävän.
Esimerkiksi SPR ilmoittaa seuraavasti:
"Kuka voi olla vapaaehtoinen ystävä?
Kuka tahansa voi tulla mukaan ystävätoimintaan ja olla ystävä yksinäiselle. Jos sinulla on kyky kuunnella ja olla läsnä, olet sopiva vapaaehtoiseksi ystäväksi. Erityistaitoja ei tarvita.Ystävätoiminta on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille; nuorille, iäkkäämmille, opiskelijoille, perheellisille ja yksineläjille. Voit valita sinulle sopivan tavan auttaa.
Voit tavata ystävääsi henkilökohtaisesti, olla ystävä verkon välityksellä tai osallistua ryhmätoimintaan. Voit sitoutua pidemmäksi aikaa tai osallistua toimintaan kertaluonteisesti."
Suosittelen kokeilemaan ja yllättymään.
Siis mehän olemme itse tuon ystävätoiminnan tarpeessa. Nuo vanhukset ja muut kai haluaa ns normaalia seuraa eikä tämmöisiä outoja hiippareita joita me olemme ilmeisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saa kivittää, mutta jos muhun haluaa kaverustua, niin yritän heti aistia toisesta onko hän etsimässä sydänystävää vai riittääkö satunnainen ja pintapuolinen. Koska syvällistä mulla ei ole tarjolla. Kevyempiä kaveruuksia voi mahtua mun elämään lisääkin, mutta yhtään tosiystävää ei. Tosiystävissä on sama juttu, kuin lapsissakin; vaikka ovatkin rakkaita, ei resurssit riitä liian monelle. Jos aistin yhtään ripustautumista, niin vetäydyn heti, koska en halua tuottaa pettymyksiä.
Miten tämä ripustautuminen voisi näkyä? Itse kyllä kaipaan samanlaista sydänystävää kuin teininä, mutta tiedän ettei se ole realistista joten yritän hillitä käytöstäni.
Eli minkälaista ystävyyttä tarkoitat? Haluaisitko siis oikeasti sydänystävän, jonka kanssa voisi kulkea käsikynkkää, pukeutua samanlaisesti ja hihittää yhdessä?
Minä en voisi ottaa elämääni sellaista, en edes lähelle sellaista. Monelle muullekaan sellainen ystävyys ei ole mielekästä, vaan painajaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä kyllä sama ihmetyttää myös keski iän ylittänyttä naisihmistä . Vielä muutamia vuosia eläkkeelle jäämistä.
Töissä olen mukavana mukana ja yritän kuulua joukkoon, olla ME. Mutta haaleaksi on jäänyt. (😰)Tässä rivitalossa asuessani tervehdin kaikkia ja vaihdan muutaman sanan , jonkun kanssa juttelemme enemmänkin. Kutsuin tätä rouvaa kerran lenkille kanssani ja kerran kahville kun olin just leiponut juustokakku . Hän ei ennättänyt kummallakaan kerralla. ( huokaus )
Käyn kerran viikossa jumpassa ja kerran viikossa myös eräässä vapaaehtoistyössä, parhaani mukaan olen lähestynyt niissäkin mukana olevia.
Tuloksetta.Serkkuni kanssa ( asuu 120 km päässä) käyn silloin tällöin baarissa, matkoilla, yleisötapahtumissa ja kesäisin joillakin keikoilla. No, eipä niissä ystävysty.
Kaikkialla ovat liikkeellä jo "omalla porukalla".En edes hae ensisijaisesti parisuhdetta. Vaan ystäviä ja hyviä naisporukoita joiden porukkaa voisin minäkin kuulua.
Se onkin mahdoton yhtälö.Pisti silmään tuo, että ei ehtinyt lenkille tai kahville ja sinä olet heti pettynyt.
Hänellä on varmaan ollut oikeasti suunniteltu meno ja ei ehtinyt.
Minä olen opetellut välttelemään ihmisiä, jotka kuvittelevat, että minulla on vain luppoaikaa yhtäkkiä tehdä heidän kanssaan jotain. Ja jos on omia menoja, loukkaannutaan.
Eli ihan konkreettinen esimerkki. Teen vuorotyötä, joten vapaat viikolla. Olin suunnitellut ensimmäisenä vapaana käyväni kaupassa ja samalla hoitamassa äitini ostokset. Illalla oli tyttö tulossa kylään.
Toisena vapaana oli gyne aika varattu ja sen jälkeen fysioterapeutti. Loppu päivän ajattelin pestä pyykit ja siivota.
Naapurin rouva loukkaantui, kun en ehtinyt lenkille ja sen jälkeen hänen luo istumaan iltaa viinilasillisen äärellä.
Kun olin suunnitellut vapaille ihan omia menojaEn ole viestin kirjoittaja, mutta mielestäni tuollainen ex tempore -ehdotus on ihan hyvä tapa viestiä toiselle, että olisi mukavaa viettää aikaa yhdessä. Siitä on helppo kieltäytyä, on ymmärrettävää, ettei aina sovi. Sitten pallo onkin toisella, ja hän voi ehdottaa jotain, jos haluaa. Jos ei ehdota, tulkitsisin minäkin ettei kaipaa uutta ystävää.
Tuommoisessa ex tempore - ehdotuksessa ei pidä asettaa toista "selkä seinää vasten" tilanteeseen vaan tehdä semmoinen ainakin ajankohdan kannalta avoimempi ehdotus. Silloin siihen jää puolin ja toisin neuvotteluvaraa. Itse kullakin voi olla aivan perusteluja kiireitä ja aiemmin sovittuja menoja ilman että olisi tarkoitus olla mitenkään liian torjuva.
Minä suosin vanhojen kavereidenkin kanssa semmoista käytäntöä että sovimme usein tekstiviestein tavallisesti edellisenä päivänä jonkun tarkemmin ajan ja paikan tapaamiselle. Sen pohjalta voi tehdä sitten omat suunnitelmansa ja olla sovittuun aikaan paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En valitettavasti ymmärrä ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan muiden ihmisten kanssa ja muodostamaan edes kaverisuhteita. Ymmärrän asian jotenkin, jos ihmistä on kiusattu aikoinaan tai kohdeltu muuten kaltoin, mutta kaikilla tämä ei ole asiaan syynä, vaan joku muu on. Jos kavereiden saaminenkaan ei onnistu, niin usein syy löytyy itsestä, ei kaikista muista.
Oletko liian kranttu? Kelpaako sinulle kaveriksi vaikka eri ikäinen ihminen kuin itse olet? Tai eri näköinen, kokoinen muotoinen tai värinen ihminen? Kelpaako köyhä, työtön, matalasti/korkeasti koulutettu, rikkaampi/köyhempi? Tai lapseton, jos sinä olet lapsekas tai toisin päin?
Entä odotatko liikaa muilta ihmisiltä? Odotatko, että he ovat vain ja ainoastaan sinun kanssasi tai että sinä saat ladella ehtisi, jota muiden pitää noudattaa? Esimerkiksi määrittää ne muut kaverit? Onko sinulle ok, että kaverilla/kavereilla on muutakin elämää kuin sinä?
Osaatko kuunnella ja olla hiljaa vai oletko koko ajan hiljaa ja toisen pitäisi olla sinun pellesi ja viihdyttäjäsi?
Minua on kyllä kiusattu, ala-asteella kävi niin että kaveriporukasta yksi tytöistä alkoi kiusaamaan ja käänti kaikki muutkin tuohon mukaan. Siis suhteellisen rajua kiusaamista, jäi kerran rysän päältä kiinni siitä että laittoi toisten tavaroita reppuuni. Levitti myös valheita minusta. Vanhemmillanikaan ei varsinaisesti ollut sosiaalista elämää joten sieltä ei tullut mallia, äitini pitää edelleen ihmisiin yhteyden ottamista ja muiden soittamisia häiritsemisenä.
En ole kranttu mutta usein tuntuu että mielenkiinnonkohteet ei mene yhteen muiden kanssa, varsinkaan näin kun alan olla siinä iässä että yllättävän monella samanikäisellä naisella alkaa olla lapsia/lapsihaaveita. Minulle ajatus on outo, kun tuntuu että en ole vielä edes henkisesti siinä railakkaassa nuoruusvaiheessa elämässäni.
En ymmärrä edes oikein tuota kohtaa siitä että latelisin muiden menoja tai odottaisin muiden viettävän aikaa vain minun kanssani, kun ketään ei oikein tunnu kiinnostavan viettää aikaa kanssani edes vähäsen. Ap
Tässä se taas huomattiin, eli valikoivuus. Perheelliset ihmiset eivät kelpaa.
Kyllä tottakai kelpaa, mutta ne perheelliset joiden kanssa olen jutellut ovat olleet kiinnostuneita hyvin eri jutuista. En osaa luontevasti jutella mistään vauvajutuista yms, enkä samastua vaikkapa yhden samanikäisen työkaverin "vauva valvottaa ja taaperolla on allergioita" juttuihin. Eivät hekään saa hirveästi jutuistani irti. Ap
Oletko kokeillut ystävysty vaikka jonkun 80 vuotiaan yksinäisen kanssa? Heillä ei ole enää mitään vauvan kakka juttuja tai vastaavia, vaan he voivat olla hyvinkin samalla viivalla kanssasi useiden juttujen suhteen.
Täällä av:lla on hyvin usein kehotettu yksinäisiä osallistumaan vapaaehtoistyöhön ja menemään ystävätoimintaan mukaan.
Ilmeisesti vapaaehtoityöt ja ystävätoiminta ei kiinnosta ystävättömiä yhtään. Harmi, sillä Suomessa on paljon yksinäisiä vanhuksia ja muitakin, jotka tarvitsisivat ystävän.
Esimerkiksi SPR ilmoittaa seuraavasti:
"Kuka voi olla vapaaehtoinen ystävä?
Kuka tahansa voi tulla mukaan ystävätoimintaan ja olla ystävä yksinäiselle. Jos sinulla on kyky kuunnella ja olla läsnä, olet sopiva vapaaehtoiseksi ystäväksi. Erityistaitoja ei tarvita.Ystävätoiminta on tarkoitettu kaikenlaisille ihmisille; nuorille, iäkkäämmille, opiskelijoille, perheellisille ja yksineläjille. Voit valita sinulle sopivan tavan auttaa.
Voit tavata ystävääsi henkilökohtaisesti, olla ystävä verkon välityksellä tai osallistua ryhmätoimintaan. Voit sitoutua pidemmäksi aikaa tai osallistua toimintaan kertaluonteisesti."
Suosittelen kokeilemaan ja yllättymään.
Siis mehän olemme itse tuon ystävätoiminnan tarpeessa. Nuo vanhukset ja muut kai haluaa ns normaalia seuraa eikä tämmöisiä outoja hiippareita joita me olemme ilmeisesti.
Eli että edes yritä, valitatte vain?
Vierailija kirjoitti:
Saa kivittää, mutta jos muhun haluaa kaverustua, niin yritän heti aistia toisesta onko hän etsimässä sydänystävää vai riittääkö satunnainen ja pintapuolinen. Koska syvällistä mulla ei ole tarjolla. Kevyempiä kaveruuksia voi mahtua mun elämään lisääkin, mutta yhtään tosiystävää ei. Tosiystävissä on sama juttu, kuin lapsissakin; vaikka ovatkin rakkaita, ei resurssit riitä liian monelle. Jos aistin yhtään ripustautumista, niin vetäydyn heti, koska en halua tuottaa pettymyksiä.
Eikä tällaisesta pitäisi kivittää. Jokaisella on oma tilanteensa ja tarpeensa, sitä on kunnioitettava.
Vierailija kirjoitti:
Osa meistä tarvitsisi käytännön neuvoja. Kaikki eivät osaa luonnostaan. Itselle on ollut vaikea tajuta, mikä on sopiva määrä avautumista ja missä vaiheessa se alkaa olla toisesta rasittavaa. Sitten kun varon rasittamasta muita puheillani, menen toiseen äärilaitaan enkä avaudu mistään, mikä ei myöskään ole hyvä. Jotkut kai oppivat nämä jutut lapsuudenkodissa, mutta eivät kaikki.
Minulla on yksi tuttu, joka tutustuu suunnilleen kaikkien tapaamiensa ihmisten kanssa. Hän on semmoinen juttelija, joka puhuu lakkaamatta. Itse en meinaa keksiä mitään jutun juurta vieraiden kanssa enkä haluaisi sanoa mitään tyhmää. Mutta tämä ihminen vaan puhuu rennosti suunnilleen kaiken, mitä pälkähtää päähän, ja hyvin sujuu. Joillakin on sellaiset puhelahjat vaan.
Jutustelua voi opetella. Lopulta ne aiheet on hyvin tavallisia, mistä tavallisissa ihmissuhteissa puhutaan. Voi myös opetella erilaisia eleitä, jotka herättävät luottamusta, nojaa kohti, katsoo silmiin, istuu avoimena (eli ei esim kädet yhdessä, jalat ristissä), voi myös harkiten koskettaa esim laittaa käden ihan hetkeksi harteille (tässä pitää olla vähän tilannetajua, jotkut taas eivät pidä ollenkaan) jne. Tästä on kirjojakin tehty, vahvasta vuorovaikuttamisesta, ja sitä voi kuka vaan oppia.
Eniten uskoisin, että ihmiset saa pitämään itsestään kun ihan aidosti on kiinnostunut heistä. Jos alitajuisesti ajattelee, että onpa tuolla tylsät jutut tai ettei jaksa jutella säästä ja lapsista, se näkyy 99 % ihmisistä läpi. Toinen asia on luottamuksen piiri. Kannattaa jakaa jotain itsestään tai joku "salaisuus". Kun ollaan luottamuksen piirissä, ihmiset antavat itsestään enemmän ja silloin myös helpommin löytyy sitä ystäväpotentiaalia.
Ja sekin kannattaa hyväksyä, ettei suurimmasta osasta tuttuja tai kavereita tule koskaan ystäviä. Siksi kannattaa nauttia niiden ihan kavereidenkin kanssa olemisesta.
Vierailija kirjoitti:
Siis mehän olemme itse tuon ystävätoiminnan tarpeessa. Nuo vanhukset ja muut kai haluaa ns normaalia seuraa eikä tämmöisiä outoja hiippareita joita me olemme ilmeisesti.
Älä nyt anna täällä sellaisten ihmisten määritellä itseäsi, jotka eivät edes tunne sua.
Saa kivittää, mutta jos muhun haluaa kaverustua, niin yritän heti aistia toisesta onko hän etsimässä sydänystävää vai riittääkö satunnainen ja pintapuolinen. Koska syvällistä mulla ei ole tarjolla. Kevyempiä kaveruuksia voi mahtua mun elämään lisääkin, mutta yhtään tosiystävää ei. Tosiystävissä on sama juttu, kuin lapsissakin; vaikka ovatkin rakkaita, ei resurssit riitä liian monelle. Jos aistin yhtään ripustautumista, niin vetäydyn heti, koska en halua tuottaa pettymyksiä.