Lue keskustelun säännöt.
Mies ei selviydy arjen pyörittämisestä
04.02.2023 |
Onko kenelläkään muulla miestä, jolla ei yksinkertaisesti energia ja rahkeet riitä tavallisesta arjesta selviytymiseen hetkellisesti yksin ilman että kunto romahtaa ja seurauksena on mielenterveysoireita?
Olen viime aikoina toden teolla havahtunut siihen, että näyttää siltä ettei mun mieheni vaan yksinkertaisesti kykene tavalliseen arkeen. Selvennykseksi, tavallisella arjella tarkoitan sitä, että päivittäin täytyy tiskata, laittaa ruokaa tai ainakin huolehtia että jämiä on jääkaapissa, lämmittää jos on takka, huolehtia koiran ruokinnasta ja lenkityksestä, siivota edes illalla hiukan, viedä roskat, ruokkia lapset, tehdä lumitöitä jne. Viikottain täytyy käydä kaupassa, pestä pyykkiä, siivota isommin ja lämmittää sauna. No se ei ole pakollinen. Eikö nuo ole ihan joka perheessä arjessa tapahtuvia asioita vai onko minulla vääristynyt käsitys?
Miehellä on vuosia ollut vaikeuksia selvitä näistä. Hän ahdistuu koko päiväksi ja lamaantuu, jos tietää että hänen pitäisi tänään tehdä kotitöitä. Vaikka itse hommiin menisi max tunti yhteensä, ei hän voi tehdä päivän aikana mitään muuta vaan torkkuen kerää voimia muun ajan. Hänelle ottaa kai voimille ajatus siitä että pitäisi tehdä jotain. Auton korjausta yms omia juttujaan tekee mielellään, ja se syökin usein arjen pyörityskykyä häneltä entisestään. Siksi olen päässyt helpommalla, kun teen suurimman osan itse. En voi luottaa, että hän tekee sovittua koiran iltapissatusta, koska voi yhtä hyvin olla makoilemassa sängyssä silloin. Ruuanlaittovastuuta en voi jättää hänelle, koska hän ei vaan tee mitään ruokaa silloin, ja riutuu itsekin koko päivän ravinnotta. Normaalisti teen kaikki ruuat, mutta myös laitan ne hänelle lautaselle ja keitän kahvit, voitelen leivän jne.
Välillä hänellä on myös kausia, kun on vuodepotilas eikä pysty osallistumaan arkeen lainkaan koska kokee että on ollut niin rankkaa, että pitää levätä viikkoja.
Koska olen pyörittänyt tätä sirkusta vuosia yksin saamatta lainkaan lomaa, alan olla siinä kunnossa että itkien kysyin mieheltä voisinko minäkin saada joskus lomailla tekemättä mitään niin että hän hoitaisi perheen. Vastasi, että tottakai, hän on reipas ihminen jolta hoituu kyllä arjen pyöritys. Hänelle sopi, että hän vastaisi kaikesta arkityöstä. Tämän viikon olenkin sitten levännyt. Jääkaappi ammottaa tyhjyyttään, perhe ei ole syönyt viikon aikana yhtään lämmintä ruokaa, talossa on kylmä, kukaan minua lukuunottamatta ei ole peseytynyt, roskis on sama kuin sunnuntaina. Lapsilta loppuu puhtaat vaatteet, kaupassa ei ole käyty viikkoon. Kysyttäessä ei edes tiedä onko kaapeissa ruokatarpeita. On tosi kärttyisen ja loukkaantuneen oloinen. Mitä ihmettä? Äijä nukkuu kuusi vuotta selvitäkseen yhden viikon minun arjestani, ja tämä on tulos?
Olen tietysti myös huolissani hänestä, eihän tuo ole normaalia mutta kun on mielestään ihan hyvässä kunnossa, aina vaan on joku ulkopuolinen syy miksi on väsynyt. Väh. kerran viikossa on myös kipeäksi tulossa. Ei koe tarvitsevansa apua. Ei ole töissä.
Mitä ihmettä tällaiselle ihmiselle voi tehdä? Hän ei teknisesti pärjäisi itsenäisesti asuen, mutta tuskin kuitenkaan saisi osastohoitopaikkaa. Onko minun velvollisuuteni vaimona hoitaa häntä vaikka hän olisi missä kunnossa? Mikä tällaiseen auttaa? Onko jollain omakohtaista kokemusta siitä, että ajatus kotitöistä lamaannuttaa mutta olet päässyt siitä eroon? Voisiko hän harjoittelemalla tottua kotitöihin? Minä kyllä tavallisesti jaksan tätä arkea pyörittää, mutta on todella ahdistava ajatus että en ihan oikeasti voisi koskaan hellittää ilman että koko perhe kärsii. Alan pian kallistua siihen, että seuraavan kerran kun tulen kipeäksi, pyydän anopin hoitamaan koko perhettä. Siinäpä ihmettelee, miksi poikansa ei terveenä voi hoitaa.
Kommentit (431)
Vierailija kirjoitti:
Sairas ihminen, pellolle potkaistavako? Voi tätä nykyajan "rakkautta"... Pelkkää itserakkautta, itsekkyyttä, kyselyä mitä minä saan tästä... Rakkaus on tekoja. Toisille.
Onhan sekin rakkautta omia lapsia kohtaan jos potkii alkoholisti vanhemman ulos, siis sairaan ihmisen joka on haitallinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ihminen on masentunut, niin ei se selviydykään. Lähtisin lääkäristä selvittämään asiaa. Kyllähän nyt normaalikuntoinen ihminen selviytyy sellaisista kuin pyykinpesu tai ruuan antaminen/tekeminen lapsille.
Mutta nepsy tai masentunut ei välttämättä selviydy väsymättä, masentuntu ei saa yksinkertaisesti asiaa aikaiseksi, tai jos on vaikka saanut jossain päänkolautuksessa aivovamman https://www.aivosaatio.fi/diagnoosi/aivovammat/, niin sellainen ihminen yksinkertaisesti väsyy.
Tuli vaan mieleen että jos nainen/äiti toimisi noin, vaikka kyseessä olisi syvä masennus tai mikä, niin sympatiaa ei tippuisi vaan hän olisi huono nainen/äiti kun ei hoida vastuutaan ja lasu tehty vaikka kotona olisi toinenkin vanhempi. 🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuossa välttämättä ole kyse mistään kummoisesta.
Kaikkia ei vain kiinnosta tehdä kotitöitä. Itsellenikin koti on lepopaikka eikä mikään orjatyömaa. Kyllä tiskiä kertyy, puhtaat vaatteet vähissä ja lakanatkin pitäisi vaihtaa mutta ei vain jaksa kiinnostaa. Mielenkiintoni ja energiani kohdistuu elämässä kaikkeen muuhun. Silloin tällöin kerään motivaatiota ja tempaisen kaikki kotityöt samana päivänä, sitten taas annan olla pari viikkoa. En juurikaan tee ruokaa kotona, käyn lounailla ja ravintoloissa. Olen toisaalta käyttänyt energiani ja aikani niin hyödykseni että jos tuollaisesta tulisi puolisolta valittamista niin ei olisi mitään ongelmaa palkata siivojaa ja huoltomiestä lapioimaan lumia pihalta.
t. mies30
Kirjoittelin tuossa jo ylempänä ja tämä kuvaus osuu minuun täysin. Tiskit, pyykit ja ruuanlaittaminen on ihan pakkopullaa. Autoa saatan laittaa kymmenen tuntia putkeen tai vaikka edistää koodausprojektia. Silti olen ihan hyvin selvinnyt omakotitalossa yksin. Lumiakaan ei ole pakko aina kolata, painaa vaan menemään nelivedolla.
Mutta sinä oletkin yksin, tässä kuviossa ei lapset ja koirat ruokkimatta. Ihan eri asia aikuisen elää yksikään kuin pellossa, kuin että siitä kärsii lapset ja eläimetkin.
Olen viesti 334, eli en tuo jota sinä lainasit, vaan tuo jota lainaamasi henkilö lainasi.
Halusin vain sanoa että hyvä huomio. Olen tällä hetkellä poikamies koska olen halunnut keskittyä elämässä muihin asioihin, mutta tästä on varmasti hyvä puhua jos löydän jonkun elämään rinnalleni. Siis tästä että en ole kovin innokas kotitöiden suhteen. Sitten asia täytyy käsitellä ja sopia, että jos menee ihan mahdottomaksi niin otetaan vaikka siivooja ja minä kustannan sen. Ei tietenkään ole kiva jos tilanteesta kärsisi muu perhe ja mahdolliset eläimet, mutta asialle on kiva löytää ratkaisu. Mielestäni ulkopuolisten palkkaaminen on ihan hyvä ratkaisu vai mitä mieltä olette?
Vierailija kirjoitti:
Käykö hän töissä? Nalkutatko paljon kotitöistä? Jos niin, voi mies mennä "pois päältä" eli lamaantua vaatimuksista.
Tämä tuli itsellekin heti ensimmäisenä mieleen tuosta aloituksesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannettu miesvihasta. N23
Pick-me girl.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmiannettu miesvihasta. N23
Pick-me girl.
Ei ole nainen ollenkaan. Spessu taas esittämässä nuorta naista miesvihaulinoineen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n kirjoitus oli aivan kuin oma kirjoitukseni. Olin suorastaan hämmästynyt.
Olen itse ajautunut samaan loukkoon, en tiedä, onko järkeä suostua tekemään kaikki, mutta kun on pakko toisaalta.
Joku kysyi, mitä ap:n mies tekee tai miten saa aikansa kulumaan. Oma mies tekee ristikoita noin 10-12 tuntia vuorokaudessa.
Jos yöksi on luvattu lumisadetta, hän varmuuden vuoksi jo illalla alkaa valittaa joko selkäänsä, jalkojaan tms., jotta välttyy mokomalta hommalta kuin kolaamiselta.
Meillä onkin nyt ongelma edessä. Olen sairastunut vakavasti. Kukahan tekee kotihommat?
Vierailija kirjoitti:
Ap:n kirjoitus oli aivan kuin oma kirjoitukseni. Olin suorastaan hämmästynyt.
Olen itse ajautunut samaan loukkoon, en tiedä, onko järkeä suostua tekemään kaikki, mutta kun on pakko toisaalta.
Joku kysyi, mitä ap:n mies tekee tai miten saa aikansa kulumaan. Oma mies tekee ristikoita noin 10-12 tuntia vuorokaudessa.
Jos yöksi on luvattu lumisadetta, hän varmuuden vuoksi jo illalla alkaa valittaa joko selkäänsä, jalkojaan tms., jotta välttyy mokomalta hommalta kuin kolaamiselta.
Meillä onkin nyt ongelma edessä. Olen sairastunut vakavasti. Kukahan tekee kotihommat?
Lisään vielä tähän omaan kirjoitukseeni. En ole koskaan ollut ns. nalkuttava akka. Olen pitänyt mottonani, että laiska töitään laskee. Nyt kuitenkin tuntuu, ettei jaksa enää yksin hoitaa kaikkea. Ja mies ei ole aina ollut tuollainen. Kun lapsemme olivat pieniä, hän teki paljonkin kotihommia. Nyt omat lapsemme ovat jo isoja ja asuvat omillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa siltä että hänellä on ihan oikeasti mielenterveysongelmia.
Mut ei meidän normaalielämä ole tuollaista suorittamista joka päivä.
Pakollisia asioita on ruoan teko pari kertaa viikossa, kauppatilauksen tekeminen kerran viikossa, viikkosiivous (imurointi, petivaatteiden vaihto, nopea moppaus koska koiratalous, vessojen pesu, kylppärin pesu). Päivittäin sit robotti-imuri imuroi, astiat lykätään koneeseen ja tyhjennetään kone, viedään roskat ja käytetään koirat
Luettelit tässä just ihan samat asiat kuin ap aloituksessaan, tai no, ap asuu omakotitalossa joten lisänä lumityöt ja takka, nekö on se työleiri? Lumitöitä tosin tuskin joka päivä tehdään, mutta onhan ne tehtävä silloin kun lunta on satanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mies oli aikaisemmin tuollainen. Hän on autismin kirjolla ja tunnistaa itsessään myös PDA-piirteet.
Ajan myötä tilanne on meillä parantunut. Mies on löytänyt itselleen sopivat rutiinit ja oppinut hyväksymään, että tietyt jutut on tehtävä. Nykyään hän selviää arjesta ihan hyvin, ikää vähän yli 40 v. Kymmenen vuotta sitten kaikki oli minun harteillani.
Meillä on auttanut ensinnäkin asioista puhuminen ja toiseksi se, että yhdellä lapsella diagnosoitiin autismi, ja sen seurauksena mies itsekin hakeutui tutkimuksiin. Diagnoosi ei sinänsä muuta mitään, mutta lisääntynyt itseymmärrys jollain tavalla kuitenkin auttaa ilmeisesti.
Mä mietin, että miten sun mies olisi pärjännyt ilman sinua silloin aikaisemmin? Olisiko hänen asuntonsa ollut niin kuin kauheuksien himohamstraajakodissa?
Tapasimme tosi nuorina :D Mies asui ennen tapaamistamme opiskelija-asuntolassa, jossa oli myös ruokala, ruokailut hoituivat siellä. Huone oli pieni ja tavaraa vähän, pyykit hän kuljetti lapsuudenkotiinsa. Mulla meni aikansa ennen kuin tajusin, että miehelle arjen pyörittäminen oli tuskaa, hän taisi alkuun tsempata mun kanssa. Varmaan sitten lasten syntyessä kuorma kävi hänelle liian suureksi, en ihan tarkalleen muista.
Missä vaiheessa se burn-out oli sitten tullut? Kertomasi mukaan oli toipumassa kun tapasitte, mutta eihän mies ollut ehtinyt edes opintoja suorittaa eikä ollut työelämässä. Eikä ollut elänyt itsenäisesti vaan itse asiassa asuntola kuulostaa palvelujen laajuuden perusteella tukiasumiselta.
Eikö mies oikeasti ole hoidon piirissä? Burn-out menee ajan kanssa ohi eikä tarvitse kuin vuosia odotella? Että ei tarvitse myöntää, että syy on oikeasti neurologinen poikkeavuus tai psyykkinen? Ellei miehesi ole vain yksinkertaisesti heikkolahjainen.
Burnout ei välttämättä lähde itsestään vaan lepäämällä vuosissakaan. Jos/kun hermosto menee kunnolla jumiin, se täytyy vähitellen uudelleen erikseen tietoisesti opettaa vähä vähältä toimimaan taas normaalimmin. Krooninen väsymysoireyhtymä -nimellä ainakin tätä kutsutaan. Ei oo tahdosta kiinni, ei voi ihminen valita olla täysin toimintakykyinen, mutta voi valita pieniä asioita, joilla voi ehkä ajan kanssa kuntoutua johonkin asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän tuota avautumista jaksa kukaan lukea. Ei ihme että miehesi väsyy.
Moneen mieheen varmaan kolahtaa,kun tunnistaa tästä oman käytöksensä.
Kuulostaa ihan multa. Itselläni on vaikea traumatausta, masennus, krooninen väsymysoireyhtymä ja burnout. Oireilee juuri noin, että on uupunut, vaikea saada asioita tehtyä, lamaantuu jos kokee ylikuormitusta ja stressiä. Liiasta aktiivisuudesta saattaa tulla romahdustila, jolloin olen todella väsynyt ihan fyysisesti, jopa pieni kuume saattaa nousta.
1-2 asiaa päivässä saa toimitettua. Aina ei edes sitäkään. En vaadi itseltäni liikaa, koska se aiheuttaa romahduksen. Pienin askelin on eteenpäin menty parempaan suuntaan. Edistystä ja jaksamisen lisääntymistä tapahtuu, mutta se on hyvin hidasta. Pidän kyllä täysin mahdollisena, että entisen veroista ja normaalisti jaksavaa minusta ei tule enää koskaan.
Olen ratkaissut asian niin, että käytän ne vähäiset voimavarani mukavien asioiden tekemiseen, koska se tukee kuntoutumistani ja eteenpäin menoani parhaiten. Se on sitten jostain pois, minun tapauksessani kotitöistä, siivoamisesta ja työnteosta. Onneksi asun yksin ja olen lapseton sinkku vailla lemmikkieläimiä, niin kukaan muu ei joudu kärsimään tästä läävästä ja elintavoistani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan multa. Itselläni on vaikea traumatausta, masennus, krooninen väsymysoireyhtymä ja burnout. Oireilee juuri noin, että on uupunut, vaikea saada asioita tehtyä, lamaantuu jos kokee ylikuormitusta ja stressiä. Liiasta aktiivisuudesta saattaa tulla romahdustila, jolloin olen todella väsynyt ihan fyysisesti, jopa pieni kuume saattaa nousta.
1-2 asiaa päivässä saa toimitettua. Aina ei edes sitäkään. En vaadi itseltäni liikaa, koska se aiheuttaa romahduksen. Pienin askelin on eteenpäin menty parempaan suuntaan. Edistystä ja jaksamisen lisääntymistä tapahtuu, mutta se on hyvin hidasta. Pidän kyllä täysin mahdollisena, että entisen veroista ja normaalisti jaksavaa minusta ei tule enää koskaan.
Olen ratkaissut asian niin, että käytän ne vähäiset voimavarani mukavien asioiden tekemiseen, koska se tukee kuntoutumistani ja eteenpäin menoani parhaiten. Se on sitten jostain pois, minun tapauksessani kotitöistä, siivoamisesta ja työnteosta. Onneksi asun yksin ja olen lapseton sinkku vailla lemmikkieläimiä, niin kukaan muu ei joudu kärsimään tästä läävästä ja elintavoistani.
Ja olen siis 43v. nainen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan multa. Itselläni on vaikea traumatausta, masennus, krooninen väsymysoireyhtymä ja burnout. Oireilee juuri noin, että on uupunut, vaikea saada asioita tehtyä, lamaantuu jos kokee ylikuormitusta ja stressiä. Liiasta aktiivisuudesta saattaa tulla romahdustila, jolloin olen todella väsynyt ihan fyysisesti, jopa pieni kuume saattaa nousta.
1-2 asiaa päivässä saa toimitettua. Aina ei edes sitäkään. En vaadi itseltäni liikaa, koska se aiheuttaa romahduksen. Pienin askelin on eteenpäin menty parempaan suuntaan. Edistystä ja jaksamisen lisääntymistä tapahtuu, mutta se on hyvin hidasta. Pidän kyllä täysin mahdollisena, että entisen veroista ja normaalisti jaksavaa minusta ei tule enää koskaan.
Olen ratkaissut asian niin, että käytän ne vähäiset voimavarani mukavien asioiden tekemiseen, koska se tukee kuntoutumistani ja eteenpäin menoani parhaiten. Se on sitten jostain pois, minun tapauksessani kotitöistä, siivoamisesta ja työnteosta. Onneksi asun yksin ja olen lapseton sinkku vailla lemmikkieläimiä, niin kukaan muu ei joudu kärsimään tästä läävästä ja elintavoistani.
Ja olen siis 43v. nainen.
Se on tietysti hyvä, että asut yksin, mutta näissä edellä olleissa tapauksissa näin ei ole. Eli ns. masentunut tyyppi siipeilee toisen kustannuksella. Itse kyllä näitä lukiessa tulee mieleen, että olisiko kyse vain laiskuudesta? Miksi tehdä mitään, jos voi olla tekemättäkin. Toinen tekee ja passaa.
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki ole niin energisiä tai palaudu samanlailla. Tai uuvuksissa tai vain haluaa tehdä rauhallisemmin asioita eikä hötkyilemällä suorittaa sataa asiaa päivässä, missä lepo aika?
Luitko tuota aloitusta ollenkaan? Ap:n miehellä ei muuta olekaan kuin sitä lepoaikaa, ei käy edes töissä mutta silti ei saa edes koiraa ulos tai ruokaa pöytään (tai edes itselleen lautaselle). Ap sen sijaa tekee kaiken ja huolehtii lasten, koiran ja omakotitalon lisäksi aikuisesta miehestäkin. Missä hänen lepoaika?
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa ihan multa. Itselläni on vaikea traumatausta, masennus, krooninen väsymysoireyhtymä ja burnout. Oireilee juuri noin, että on uupunut, vaikea saada asioita tehtyä, lamaantuu jos kokee ylikuormitusta ja stressiä. Liiasta aktiivisuudesta saattaa tulla romahdustila, jolloin olen todella väsynyt ihan fyysisesti, jopa pieni kuume saattaa nousta.
1-2 asiaa päivässä saa toimitettua. Aina ei edes sitäkään. En vaadi itseltäni liikaa, koska se aiheuttaa romahduksen. Pienin askelin on eteenpäin menty parempaan suuntaan. Edistystä ja jaksamisen lisääntymistä tapahtuu, mutta se on hyvin hidasta. Pidän kyllä täysin mahdollisena, että entisen veroista ja normaalisti jaksavaa minusta ei tule enää koskaan.
Olen ratkaissut asian niin, että käytän ne vähäiset voimavarani mukavien asioiden tekemiseen, koska se tukee kuntoutumistani ja eteenpäin menoani parhaiten. Se on sitten jostain pois, minun tapauksessani kotitöistä, siivoamisesta ja työnteosta. Onneksi asun yksin ja olen lapseton sinkku vailla lemmikkieläimiä, niin kukaan muu ei joudu kärsimään tästä läävästä ja elintavoistani.
Samoin on minulla. Asun myös yksin, olen ollut kyllä aviossa ja on aikuinen lapsi. Minulla nousi joskus käsittämätön kuume ennenkuin tajusin sen johtuvan uupumuksesta tai stressistä. Olin rasittanut itseäni silloin liikaa. Nykyään osaan säädellä paremmin jaksamistani, kuume tulee harvemmin.
Nytkin olen imuroinut joskus ennen joulua. En vaan saa millään otettua imuria kaapista esiin. Jo ajatuskin uuvuttaa. Sitä lisää se, että säilytystilaa on asunnossa liian vähän ja ennenkuin saan imurin esille joudun ottamaan muita tavaroita ensin pois kaapista.
Asunnossa on kyllä melko siistiä keskimäärin, koska vaatteita ja muita tavaroita en jätä lojumaan koska nekin sitten taas rasittaisivat. Pidän vain senhetkisessä käytössä olevat vaatteet ja tavarat esillä.
Olen monesti miettinyt, että miten jos olisi tässä kumppani, miten hän kestäisi minua tai minä kestäisin häntä.
Jos hän olisi kärsivällinen ja esimerkiksi iltavirkku ja aamuntorkku ainakin viikonloppuisin ja muutenkaan ei olisi pedantti tai kova touhuamaan niin ehkä onnistuisi jotenkin. Tai ainakin antaisi minun olla mikä olen.
Voisi toisaalta piristääkin, mutta täysin toisenlaiseksi ihmiseksi tuskin enää palautuisin.
Onneksi olen jo eläkeikäinen, ettei töihinmenoa tarvitse miettiä.
Minäkin mietin onko aloittajan mies työttömyyskorvauksella vai sairaslomalla tms. Vai onko tuloton.
Ulkopuolinen apu olisi ehkä tarpeen niin miehelle kuin huushollin pyörittämiseenkin. Riippuen aloittajan perheen taloudellisesta tilanteesta, mutta helpottaisi arkea ja säästäisi kaikkien hermoja.
Mies kun nyt ei ihan hetkessä muutu muuksi.
Sanominen, nalkuttaminen, huomauttelu ei auta. Ennenkuin se asia mikä miestä vaivaa on muuttunut tai hoidettu. Tai sitten hyväksyä tilanne.
Tai sitten erottu ja asutaan eri asunnoissa.
sairaudet ja low energy ihminen on juuri tuollainen ei jaksa normaalia tahtia. miettikää joku suunnitelma keventää kodin pyöritystä. pyykkipäivä,kauppapäivä tms.jolloin voisi olla päiviä jona ei tehdä työtä kotona. moni sairas pitää asiointi päivän ja sit sen jälken lepopäivän sairauden takia.sun on ehkä pakko hyväksyä että mies sairas ei jaksa normi elämää.tutkimukset ja lääkäri olis hyvä käydä.
Vierailija kirjoitti:
Eivät kaikki ole niin energisiä tai palaudu samanlailla. Tai uuvuksissa tai vain haluaa tehdä rauhallisemmin asioita eikä hötkyilemällä suorittaa sataa asiaa päivässä, missä lepo aika?
Tämä on sinänsä ihan validi kommentti, vaikka tähän onkin tullut äkäisiä vastauksia. Joskus voi olla tilanne että enemmän tekevä on liian vaativa ja vaativuudessaan joustamaton, joskus voi olla että vähemmän tekevä on liian välinpitämätön.
Esimerkiksi minun siskolleni on tärkeää, että porkkanat leikataan oikeaoppisesti ruokalajin mukaan kuutioiksi tai suorakulmioiksi, missä järjestyksessä aamutoimet hoidetaan jne. Hän voisi hyvin kirjoittaa AP:n kaltaisen vuodatuksen siitä, että hän tekee kaiken ja ei tuo Verttiina edes porkkanoita osaa leikata oikein vaikka hän itku silmässä pyytää. Minä en kuitenkaan suostu määrittelemään itseäni laiskaksi noin typerän syyn takia, ja siksi en enää esim. lomaile hänen kanssaan koska tiedän että se vain menee tiuskimiseksi ja huutamiseksi. Hänen mielestään syy varmasti on se että minä olen niin laiska enkä suostu tekemään asioita ainoalla objektiivisesti oikealla tavalla.
Toisaalta joissain muissa tilanteissa tunnistan, että toimintani stressaa toisia. Esimerkiksi jätän vaatteita lattialle, itseäni se ei vaivaa, mutta ymmärrän että se haittaa toisia, ja minusta ei ole liikaa pyydetty jos toimin siistimmin silloin kun olen vaikka yökylässä muiden luona tai joku minun luona.
Jokaisen täytyy itse elämässään määritellä missä asioissa joustaa ja missä ei. AP:n tarinan yksityiskohtien perusteella minun mielipiteeni on että AP on tähän asti joustanut äärettömiin ja haluaisi joustaa vähemmän, kun taas hänen miehensä ei ole joustanut oikein ollenkaan. Sama tarina erilaisilla yksityiskohdilla voisi vaikuttaa siltä että AP olisi se osapuoli joka ei halua joustaa ja stressaantuu vääränlaisista porkkananviipaleista.
Siinä kohtaa kun lemmikki ei pääse ulos tarpeilleen niin ei enää voi piiloutua "kaikki ei nyt vaan ole niin energisiä"- kortin taakse.