Onko täällä joku joka on jo nuorena hakenut kumppania "järkikriteereillä"?

Mitä järkikriteereitä? Ei nyt ole 1800-luku jossa naisen ainoa taloudellinen toimeentulo oli mennä naimisiin.

Vierailija kirjoitti:

Mitä järkikriteereitä? Ei nyt ole 1800-luku jossa naisen ainoa taloudellinen toimeentulo oli mennä naimisiin.

- taloudelliset

- sukulaiset

- mielenterveys

- koulutus

- käytöstavat

Luulen, että tunne edelläkin menevät ainakin tiedostamattaan pisteyttävät ihmisiä myös "järkiperusteilla" ja ihastuvat sitten niihin, jotka ovat omassa kriteeristössään laadukkaampia. Se mies jolla sattuu olemaan varallisuutta ja komea ulkomuoto aiheuttaa ihastumisreaktion todennäköisemmin kuin köyhä ja ruma. Eli liskoaivot tekevät järkipäätöksen ilman että tietoinen minä sitä edes tajuaa.

Sitten on tietenkin nyrkkimagneetit ja renttuihin rakastujat, jotka ovat käytöksessään kaiken järjen ja logiikan tavoittamattomissa.

Naraistit hakee järkikriteereillä

Jotkut ihmiset eivät vain ole kovin tunteellisia tai helposti ihastuvia, mutta haluavat silti kumppanin ja ehkä perheen. Tällöin on aika luonnollista valita järkiperusteilla kumppani, joka on mukava ja jonka kanssa tulee hyvin toimeen ja jolla on asiat muutenkin kunnossa. Itse en ole tällainen, mutta eräs ystäväni on.

Etsin järkikriteereillä ja löysin melkein täydellisen miehen, johon tunsin intohimoa. Se yksi kohta, josta soi hälytyskello jo alussa, tuhosi suhteen, jossa rakkaus ei kuitenkaan ollut kuollut.

Tuntui epäreilulta, kun jouduin jättämään pitkään rakastamani miehen vain yhden syyn vuoksi.  Olin n taistellut pitkään suhteemme eteen, antanut sille kaikkeni. Voimani loppuivat ja minun täytyi pelastaa itseni ja tulevaisuuden unelmani. Samalla uskoin, että hänkin pelastuu vain,  jos tulee jätetyksi ja ottaa vihdoin oman vastuun hälytyskelloni soittamasta asiasta.  

Ero oli siis rakastava teko minulta hänelle. Suhteessa ei koskaan ollut kolmansia osapuolia, mikä teki erosta vieläkin vaikeamman ja vaati kamppailua pysyä päätöksessä. En voinut nähdä häntä, koska intohimot välillämme. Meistä ei voinut tulla eron jälkeen ystäviä.

Olen ihmisenä vahva.  Olen onnellinen, että sain rakastaa niin täydellisesti kuin vain olen voinut ja hän rakasti myös minua. Hän tuhosi, nyt hän katuu tyhmyyttään, mutta minulla ei ole tarvetta palata vanhaan, vaikka edelleen rakastan ja hän on hoitanut ongelmansa. Jätän hänet kasvattamaan rauhassa lapsensa aikuiseksi ja minä kasvatan omat lapseni.

Jossain määrin, mutta enemmänkin poissulkevien järkikriteerien avulla. Halusin puolison, joka on kaikinpuolin vakaa. Ei mt-ongelmia, ei ongelmia elämänhallinnan kanssa, ei päihde- tai muita riippuvuuksia, ei taloudellisia ongelmia jne.

Nuorena menin enemmän tunne edellä ja pieleen meni. Sitten tein itselleni listan mitä ominaisuuksia haluan puolisossani olevan ja valitsin sen "järki" -linjan. Onnistui paremmin ja olen edelleen 30 vuoden jälkeen naimisissa saman miehen kanssa ja hyvin menee. 

Rakastuminen ja intohimo ovat ykköskriteerit. Sukulaisiaan kukaan ei ole saanut valita ennen syntymäänsä ja terveyskään ei ole välttämättä omissa käsissä. Tosin en edes rakastu renttuihin, joten siinä mielessä ei ole ollut tarvetta miettiä järkisyitä.

Tinderissä etsin puolisoa järkikriteereillä eli menen treffeille vain sellaisten kanssa, jotka läpäisevät kriteerini. Treffeillä sitten paljastuu, onko kemiaa, ja jos ei ole, niin seuraava.

Kaikki tuntemani tinderöitsijät toimivat näin.

Minä hain järkikriteereillä, ja olen tyytyväinen. Kriteerini oli se, että kelpuutan ainoastaan itseeni umpirakastuneet naiset. Sitten kun tällainen, muilta osin täysjärkisen oloinen nainen minuun hullaantui, menin hänen kanssaan naimisiin. Avioliittoa on nyt kestänyt 22 vuotta, eikä loppua näy.

Kaveripiirissä on ollut kaksi tuollaista, jotka pariutuivat ja perustivat perheen parikymppisenä järkikriteerein. Kolmikymppisenä erosivat ja vaihtoivat intohimosuhteeseen.

Kutsun tuota rimaksi, jonka jäljeen on tilaa intohimolle ja suhteelle. Mulle järkikriteerit on mm. ei vakavia mt-ongelmia tai riippuvuuksia, työssä käyvä ja pystyy elättämään itsensä, joku koulutus peruskoulun jälkeen, samankaltaiset arvot, käytöstavat hallussa. En usko (enää) siihen, että voi tai kannattaa sokeasti rakastua ihmiseen, joka ei lopulta ole ns. samalla viivalla kanssasi. Nuorena olin naiivi ja olisin varmaan vastannut toisin.

Minä. Tapasin mieheni 16-vuotiaana. Näin jo silloin, että kiltti, fiksu ja hauska mies on hyvä aviomieheksi ja lasteni isäksi. Hän on myös komea.

Hän oli vasta 19-vuotias, joten olen vuosien aikana (22 vuotta) kouluttanut hänestä lähes täydellisen. :D Lapsista tuli myös fiksuja ja rauhallisia. Itse olen hankalampi.

Ihastuin kerran joitakin vuosia sitten töissä hyvin seksikkääseen (ei ehkä edes kovin komeaan) mieheen, siinä oli todella sitä himoa, jota en samalla tavalla kokenut mieheni kanssa alussa, vaikka häneenkin tunsin vetoa.

Onneksi mitään ei tapahtunut, sillä tuo toinen mies olisi parisuhteessa luultavasti sietämätön pidemmän päälle, kovin impulsiivinen ja herkkä, levoton ja huoleton. Hyvä tyyppi silti, mutta ei minulle. Kävin tätä asiaa läpi paljonkin ja mietin mitä itse toivon kumppanilta.

Oma puoliso on edelleen kiltti ja rauhallinen. Ikinä ei tarvitse pelätä, että loukkaisi minua ja seksikin on edelleen hyvää. Mikäs sen kivempaa kuin harrastaa seksiä ihmisen kanssa, joka käsittelee sua täydellisesti. :)

Elämässä on muutakin kuin parisuhde, jännitystä ja iloa voi löytää elämäänsä monin tavoin. Huuma menee kuitenkin AINA ohi.