IS: Ida, 28, meni Tinder-treffeille finni poskella mies sai hepulin
Finni on liikaa, kävelytreffeille pitäisi laittaa mekko päälle?
"Onko Tinder nuorten naisten paratiisi? Ida Erämaan, 28, mukaan kiinnostuneita miehiä kyllä riittää, mutta kiinnostuksen taso on sitten kokonaan toinen juttu."
Kommentit (620)
Vierailija kirjoitti:
Iidan ongelma on se että hän loukkaantuu kaikesta mikä koskee hänen ulkonäköään. Hän haluaa kuulla kehuja persoonallisuudestaan. Miehet ovat vain kehuneet vääriä asioita, koska Iida on päättänyt mitä asioita miehen tulee hänessä arvostaa. Hän on valinnut jo ennalta miesten puolesta. Persoonallisuutta on vähän kyseenalaista kehua ennen kuin toisen tuntee, koska tuolla tinderissä on niin paljon mt-tapauksia, jotka feikkaavat hetken ja sitten paska osuu tuulettimeen. Kehut pitää myös ansaita. Jos ottaa nokkiinsa kaikesta, on parempi olla yksin ja miettiä miksi on sellainen. Sen tulevan kumppanin idealisoimisen hintana on yksinäisyys, joten välttäkää sitä.
Kyllä kuka vaan vähintään pettyisi tai jopa loukkaantuisi, jos treffikumppani tekee u-käännöksen jonkun finnin vuoksi tai antaa olettaa, ettei kehtaa näyttäytyä naisen kanssa jos tämä ei ole pukeutunut mekkoon ja näytä riittävän naiselliselta. Eikä tuo Idan kokemus miehestä, joka lähes mielenosoituksellisesti alkoi räpläämään puhelintaan heti kun Ida yritti keskustella ollut mitään valintaa miesten puolesta. Mies ei arvostanut häntä lainkaan. Tuossa tekstissä oli paljon esimerkkejä, joita tavallisen aivotoiminnan omaava ihminen pitää idioottimaisena toimintana toiseen tutustuttaessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy on taas miehissä. Jännä juttu, että naisilla se syy ei ikinä ole siellä peilissä. :)
Ida kun alkaisi etsimään tasoistaan miestä, niin varmana löytäisi kunnon miehen, ja jos ei, niin sitten täytyy naisen laskea rimaa.
No miten se on Idan syy, että nämä miehet ovat myös valinneet hänet? Treffeille asti. En ymmärrä logiikkaas.
Öö, miksi Ida, ja muutkin naiset, valitsee tasoaan parempia miehiä, ja sitten valittaa. Valitkaa huonompia miehiä. Unohtakaa korkeasti koulutetut, Instagram-mallit, kaupunkilaiset ja muut Chadit. Kunnon miehiä on vaikka kuinka paljon kirkonkylillä ja maaseudulla.
No miksi nää Chadit valitsee Idan, ollakseen sit vain törttöjä? Miksi he eivät valitse "tasoisiaan" naisia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus kun katsoo uimahalleissa ja uimarannoilla näitä hirvittäviä laardiläjiä niin oikeasti miettii, että miesparat kun joutuu moista työstämään. En yhtään ihmettele teitä miehet kun valikoitte.
Ja silti suurempi osa miehiä on ylipainoisia. Et enämpi naiset joutuu niitä laardikasoja työstämään...
Ja edelleen suurempi osa naisia on ihan lihavia. Et enämpi miehet joutuu niitä laardikasoja työstämään.
Ei, tilastollisesti on enemmän ylipainoisia miehiä, kuin naisia. Ei nää faktat mihinkään muutu, vaikka niin toivoisit. Mut onneks yhdenkään miehen (eikä naisen) ole pakko yhtään ketään koskaan. Kaikki kanssakäyminen on ihan vapaaehtoista. Eli en ymmärrä, miksi ketään pitäisi sääliä?
Huomattava osa näistä tilastoissa ylipainoisista miehistä on vaan treenannut hieman keskivertoa enemmän. Esimerkiksi jos minä olisin normaalipainoinen rasvaprosenttini olisi n. 5.
Kyllä ne on treenanneet sitä keskivartaloa. Se puolipallo siinä edessä ei ole lihasta vaikka kuinka väitätte niin.
Lihavuuden määrittely
Aikuisväestön lihavuus luokitellaan painoindeksin mukaan.
- Ihminen on ylipainoinen tai lihava, kun hänen painoindeksinsä on 25 kg/m tai enemmän.
- Ihminen on lihava, kun hänen painoindeksinsä on 30 kg/m tai enemmän.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.
Eli lihavia naisia on ikäluokasta riipumatta 10% enemmän kuin miehiä. Toki ylipainoisia eli lievästi lihavia miehiä on hieman alle 15% enemmän kuin naisia, mutta sellasia oikein lihavia naisia on silti miehiä enemmän
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 19 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Thl.
Missä kohtaa tuossa naisia olis enemmän? Vanhemmiten tilanne sit muuttuu.Käsittääkseni alle 16v ei lasketa naisiksi tai miehiksi. Suosittelen myös lukemaan tuon kohdan jossa on lihavuuden määritelmä sekä että lihavia naisia on yli 10% enemmän kuin miehiä, ikäluokasta riippumatta. Ehkä se kohta löytyy tällöin sinullekin.
Myös lihavia on 20-59-vuotiaissa enemmän miehissä kuin naisissa. Tuon jälkeen naisten lihavuus nousee merkittävästi (mummot tuppaa olemaan pyöreitä), kun taas miesten lihavuus laskee merkittävästi (tynnyrivatsat sai sydänkohtauksen ja loput kuihtuu todella hoikaksi, vanhaksi eläneet papat on yleensä hoikkia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, jotka leveilevät rahollaan, saavat ne bombot ja golddiggerit ja insta silikoni naiset hiusten pidennyksineet hakevat juuri sitä rikasta elättäjää. Nuo naiset ovat hyvin kaukana normaalista naisesta joita nämä miehet sanomisiensa mukaan etsivät.
En etsi muuta kuin seksiä ja sitä saa noin. Hauskaa että naisilla on toisille naisille noita nimityksiä. Onko se normaali nainen joka nimittelee muita naisia?
Valehtelet siis saadaksesi seksiä? Etkö saa sitä muuten? Ja sitten ihmetellään, kun joku avautuu huonoista kokemuksista.
Jos seksiä saisi miehenä "muuten", niin miehet eivät varmaan valehtelisi.
Eli olet epärehellinen ihminen, todennäköisesti narsisti ja psykopaatti , joka valehtelee saadakseen mitä haluaa.
Tilastojen perusteella uskallan väittää, että tuokin kirjoittaja on ihan vain mulkku. Narsisteja ja psykopaatteja on sen verran vähän väestössä, että heitä tuskin näihin ketjuihin kovin usein eksyy.
Nykytutkimuksen mukaan narsisteja on n. 10-12 % kaikesta väestöstä, n. 20-vuotiaista on n. 20 % narsisteja. Se, monellako näistä on voitu diagnosoida ns. narsistinen persoonallisuushäiriö on epäselvää, koska eivät hakeudu hoitoon. Että kyllä niitä täälläkin on...
Tuo selittää hyvin miksi 65% lapsista on käenpoikasia.
Juu, ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo Idan juttuhan kertoo vain totuuden miehistä. Miehet ovat pinnallisia ja itsekeskeisiä ja etsivät vaan pillua. Juurihan täälläkin oli pitkä ketju siitä Hesarin jutusta, missä se tohtorismies kertoi että incelit radikalisoituu kun rivät oaa pillua.
Kyllä se seksi on miehelle keskiarvoisesti tärkeämpää kuin naiselle, joten ihmettelen suuresti miksi suhteissakaan ei harrasteta seksiä riittävästi. Eli ihan oletuksena pistetään se puoliso kärsimään. Siinä ei ole järkeä ja ihmettelen että omalle rakkaalle voi tehdä niin. Kun nyt tiedät että miehet haluavat seksiä, niin osaat miellyttää sitä unelmien prinssiä paremmin. Muista kertoa mistä sinä tykkäät ja mitä sinä kaipaat, silloin helpotat puolestasi sen miehen hommaa.
Seksi voi olla tärkeää, mutta sen päälle ei voi rakentaa kestävää parisuhdetta. Milloin vaan voi tulla tilanteita, että jompikumpi ei pysty seksiä harrastamaan ja kumppani joutuu "kärsimään". Parisuhde on paljon muutakin, kuin pelkkää toisen seksuaalista miellyttämistä. Ja jos sun mielestä naisen pitää miellyttää "paremmin" sitä unelmien prinssiä, niin sitten saa miehet mennä itseensä koska tuon on toimittava yhtä hyvin myös toiseen suuntaan ja siihen unelmien "prinsessaan" pitää myös panostaa, vaikka se panos ei liittyisi seksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katselin youtubessa videoita, jossa amerikkalainen tyyppi kyselee ihmisiltä, mikä on heidän oma arvosanansa ulkonäön perusteella itselleen ja sitten käy kyselemässä randomisti muilta samaa arvosanaa ottamansa valokuvan perusteella. Jokainen joka on arvioinut ulkonäkönsä tyyliin 8-10 on lähes poikkeuksetta saanut vastakkaiselta sukupuolelta arvosanaksi 4-7. Eikä ollut väliä oliko kyseessä mies vai nainen. Ne, jotka ovat vastaavasti arvioineet itsensä ulkonäöllisesti tuohon alempaan kategoriaan, saavat puolestaan lähes poikkeuksetta muilta paljon korkeampia arviointeja.
Eli ne ihmiset jotka ovat mielestään rumia/eivät niin viehättäviä, ovatkin todellisuudessa muiden silmissä yleensä kauniimpia, kuin nämä itse itseään viehättävinä ja hyvännäköisinä lähtökohtaisesti pitämänsä ihmiset.
Tää on mielenkiintoista, mutta itse asiassa aika loogista. Ihmiset, jotka panostavat paljon ulkonäköönsä, myös arvostelevat omaa ulkonäköään kriittisemmin ja ne, jotka eivät ole tyytyväisiä ulkonäköönsä, tekevät erilaisia toimia parantaakseen ulkonäköään. Taas ne, joita ei oma ulkonäkö paljoa kiinnosta ja joiden mielestä se on ihan riittävän hyvä, eivät panosta ulkonäköönsä. Eli aika loogista, että itseään kriittisemmin arvioivat ovat sitten huolitellumpia, treenatumpia jne., eli paremman näköisiä.
:D pidän itseäni ehkä ulkonäöllisesti 4-5 ja ei kyllä flaksi käy.
Ehkä sun epävarmuus sitten paistaa läpi liiaksi.
Itsetunto on kyllä ihan kohdallaan, enkö ole epävarma itsestäni. Kyllä sillä turpavärkillä on tuolla deittipalveluissa se suurin merkitys, luonne korostuu vasta tavatessa. Kun et pääse edes suutasi avaamaan, niin eihän tuo epävarmuus voi millään lailla paistaa läpi, kun en edes epävarma itsestäni ole.
Älä hyvä ihminen käytä niitä deittipalveluja, ne perustuu täysin pinnallisuuteen ja seksiin. Jos haluat parisuhteen, ala deittailemaan ilman mitään nettejä tai äppejä.
Olen liian ujo sellaiseen, harmillisesti. On noita suhteita 20-30v löytynytkin pari pidempää netin kautta, nyt 30+ sinkkuna on aivan helvetin vaikeaa löytää parisuhdetta, pitäis olla rahaa, statusta ja hienot koulut käytynä, jotta netistä löytäis edes seksiseuraa, parisuhteesta puhumattakaan.
Joo vissiin. Nehän ovat ainoita, joilla mitään seuraa ikinä on. Taidat olla provo.
No onhan tuolla jotain +120kg tai +10v vanhempia tarjolla, mutta enpä minä ihan niiin epätoivoinen ole.
Taitaa olla vähän Idari, jos kuvittelee mitään parempaa Tinder-tarjonnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus kun katsoo uimahalleissa ja uimarannoilla näitä hirvittäviä laardiläjiä niin oikeasti miettii, että miesparat kun joutuu moista työstämään. En yhtään ihmettele teitä miehet kun valikoitte.
Ja silti suurempi osa miehiä on ylipainoisia. Et enämpi naiset joutuu niitä laardikasoja työstämään...
Ja edelleen suurempi osa naisia on ihan lihavia. Et enämpi miehet joutuu niitä laardikasoja työstämään.
Ei, tilastollisesti on enemmän ylipainoisia miehiä, kuin naisia. Ei nää faktat mihinkään muutu, vaikka niin toivoisit. Mut onneks yhdenkään miehen (eikä naisen) ole pakko yhtään ketään koskaan. Kaikki kanssakäyminen on ihan vapaaehtoista. Eli en ymmärrä, miksi ketään pitäisi sääliä?
Huomattava osa näistä tilastoissa ylipainoisista miehistä on vaan treenannut hieman keskivertoa enemmän. Esimerkiksi jos minä olisin normaalipainoinen rasvaprosenttini olisi n. 5.
Kyllä ne on treenanneet sitä keskivartaloa. Se puolipallo siinä edessä ei ole lihasta vaikka kuinka väitätte niin.
Lihavuuden määrittely
Aikuisväestön lihavuus luokitellaan painoindeksin mukaan.
- Ihminen on ylipainoinen tai lihava, kun hänen painoindeksinsä on 25 kg/m tai enemmän.
- Ihminen on lihava, kun hänen painoindeksinsä on 30 kg/m tai enemmän.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.
Eli lihavia naisia on ikäluokasta riipumatta 10% enemmän kuin miehiä. Toki ylipainoisia eli lievästi lihavia miehiä on hieman alle 15% enemmän kuin naisia, mutta sellasia oikein lihavia naisia on silti miehiä enemmän
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 19 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Thl.
Missä kohtaa tuossa naisia olis enemmän? Vanhemmiten tilanne sit muuttuu.Käsittääkseni alle 16v ei lasketa naisiksi tai miehiksi. Suosittelen myös lukemaan tuon kohdan jossa on lihavuuden määritelmä sekä että lihavia naisia on yli 10% enemmän kuin miehiä, ikäluokasta riippumatta. Ehkä se kohta löytyy tällöin sinullekin.
Myös lihavia on 20-59-vuotiaissa enemmän miehissä kuin naisissa. Tuon jälkeen naisten lihavuus nousee merkittävästi (mummot tuppaa olemaan pyöreitä), kun taas miesten lihavuus laskee merkittävästi (tynnyrivatsat sai sydänkohtauksen ja loput kuihtuu todella hoikaksi, vanhaksi eläneet papat on yleensä hoikkia).
Näin se menee. Tää ikäluokka, joka täällä toisiaan arvostelee, on sitä vielä, missä miesten lihavuus on yleisempää. Et ihan kaikesta ei voi nyt naisiakaan syyttää. Mummoilla ne kerrostumat ovat hyvästä sikäli, et luut haurastuvat. Anoppi just oli kaatunut, mut selvisi kolhuitta, kun oli vielä suojaava kerros. On 84v. eli vanhaksi ja täysin terveenä elänyt, vaikka kerroksista löytyy!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, jotka leveilevät rahollaan, saavat ne bombot ja golddiggerit ja insta silikoni naiset hiusten pidennyksineet hakevat juuri sitä rikasta elättäjää. Nuo naiset ovat hyvin kaukana normaalista naisesta joita nämä miehet sanomisiensa mukaan etsivät.
En etsi muuta kuin seksiä ja sitä saa noin. Hauskaa että naisilla on toisille naisille noita nimityksiä. Onko se normaali nainen joka nimittelee muita naisia?
Valehtelet siis saadaksesi seksiä? Etkö saa sitä muuten? Ja sitten ihmetellään, kun joku avautuu huonoista kokemuksista.
Niin teen. Naiset meikkaavat näyttääkseen paremmalta, on korsetteja ja pushuppeja jne. Se on ihan sama asia. Saanhan minä muutenkin, mutta noin saan paljon pienemmällä vaivalla. Sovitaan niin että jos nainen ei ole meikannut, niin minä en valehtele.
Eihän se laittautuminen ole valehtelua, kun sen näkee ensisilmäyksellä. Ei naiset esitä, etteivät ole laittautuneet. Tällä logiikalla sun tarttee kertoa heti alkuun, et puhut pelkkää p*skaa. Sen jälkeen se on naisten oma valinta, jatkaako kanssasi sänkyyn asti. Ei muuten mitään väliä, kypsemmät naiset näkee kyllä lävitseai ilmankin, mut surullista, kuinka monta naivia nuortanaista kyynistät, ennenkuin oppivat. Ja siitä sit kärsii muut miehet.
Ai esim pushupit eivät anna mielikuvaa erilaisista rinnoista mitä ne todellisuudessa ovat? Älä naurata. Te naiset hyvesingaloitte omia tekemisiänne, tai sitten ette todellakaan näe objektiivisesti yhtään mitään. Olkaa omia itsejänne ja tulkaa sitten sanomaan. Kyynistän ainoastaan rahan perässä juoksioita, ja minkäs minä sille voin jos nainen kiihottuu rahasta. Ihan samoin naiset luovat meikeillä ja muilla mielikuvaa. Hauskinta on että vaikka olisin rikas, niin miksi nainen kuvittelee saavansa seksillä osuuden minun omaisuudestani?
Ei. Koska jokainen yli 20-vuotias aikuinen tietää, että B-kupista ylöspäin mitkään luomurinnat eivät näytä luonnostaan sellaisilta kuin push up -liivien kanssa. Kaikki tietävät, että ainoastaan silikonirinnat ovat ilman tukea pystyssä törröttävät pallot. Ei se rintaliivien käyttäminen sen kummempaa valehtelua ole kuin hiusten laittaminen. Jokainen tietää, että saunan jälkeen kuivatut hiukset ovat ihan tavallisesti, valuvat hartioita pitkin kohti maata, eivätkä ne ole itsestään kiinni, tupeerattu, lakattu, kampauksilla, jne.
Itse asiassa sellaisia rintaliivejä on melko vaikea saada, jotka eivät rintaa tukiessa saisi sitä näyttämään vähän ryhdikkäämmältä. Poikkeuksena ovat urheiluliivit, mutta ne toisaalta painavat liivit lyttyyn, eli eivät anna realistista kuvaa nekään. Ja mitä olen miehiä elämäni aikana tavannut, suurin osa mieluummin tykkää sellaisista rintaliivikauppojen liiveistä, jotka näyttävät kauniilta ja tukevat rintoja, kuin jostain urheilukaupan treenitopeista. Joten tässäkin on kyse mieltymyksistä - jotkut miehet sitten tykkäävät niistä rintaliiveistä, joita esimerkiksi sinä kritisoit.
Sinua voisin huojentaa sellaisella tiedolla, että eiväthän kaikki naiset käytä push up -liivejä. Jotkut eivät käytä rintaliivejä ollenkaan ja jotkut käyttävät esim. mainitsemiani urheiluliivejä. Ehkä he olisivat enemmän sinun makuusi? Samoin kaikki naiset eivät meikkaa, joten miksi välittää meikkaavista naisista, jos ihanteesi on meikitön? Heitäkin kyllä löytyy, ja paljon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus kun katsoo uimahalleissa ja uimarannoilla näitä hirvittäviä laardiläjiä niin oikeasti miettii, että miesparat kun joutuu moista työstämään. En yhtään ihmettele teitä miehet kun valikoitte.
Ja silti suurempi osa miehiä on ylipainoisia. Et enämpi naiset joutuu niitä laardikasoja työstämään...
Ja edelleen suurempi osa naisia on ihan lihavia. Et enämpi miehet joutuu niitä laardikasoja työstämään.
Ei, tilastollisesti on enemmän ylipainoisia miehiä, kuin naisia. Ei nää faktat mihinkään muutu, vaikka niin toivoisit. Mut onneks yhdenkään miehen (eikä naisen) ole pakko yhtään ketään koskaan. Kaikki kanssakäyminen on ihan vapaaehtoista. Eli en ymmärrä, miksi ketään pitäisi sääliä?
Huomattava osa näistä tilastoissa ylipainoisista miehistä on vaan treenannut hieman keskivertoa enemmän. Esimerkiksi jos minä olisin normaalipainoinen rasvaprosenttini olisi n. 5.
Kyllä ne on treenanneet sitä keskivartaloa. Se puolipallo siinä edessä ei ole lihasta vaikka kuinka väitätte niin.
Lihavuuden määrittely
Aikuisväestön lihavuus luokitellaan painoindeksin mukaan.
- Ihminen on ylipainoinen tai lihava, kun hänen painoindeksinsä on 25 kg/m tai enemmän.
- Ihminen on lihava, kun hänen painoindeksinsä on 30 kg/m tai enemmän.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.
Eli lihavia naisia on ikäluokasta riipumatta 10% enemmän kuin miehiä. Toki ylipainoisia eli lievästi lihavia miehiä on hieman alle 15% enemmän kuin naisia, mutta sellasia oikein lihavia naisia on silti miehiä enemmän
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 19 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Thl.
Missä kohtaa tuossa naisia olis enemmän? Vanhemmiten tilanne sit muuttuu.Käsittääkseni alle 16v ei lasketa naisiksi tai miehiksi. Suosittelen myös lukemaan tuon kohdan jossa on lihavuuden määritelmä sekä että lihavia naisia on yli 10% enemmän kuin miehiä, ikäluokasta riippumatta. Ehkä se kohta löytyy tällöin sinullekin.
Myös lihavia on 20-59-vuotiaissa enemmän miehissä kuin naisissa. Tuon jälkeen naisten lihavuus nousee merkittävästi (mummot tuppaa olemaan pyöreitä), kun taas miesten lihavuus laskee merkittävästi (tynnyrivatsat sai sydänkohtauksen ja loput kuihtuu todella hoikaksi, vanhaksi eläneet papat on yleensä hoikkia).
Tuo tilasto on thl:n sivuilta, johon luotan enemmän kuin päästä keksimiisi tilastoihin. Lihavia naisia nyt vain sattuu olemaan 10% enemmän ikäluokasta riippumatta, hyväksyt sinä sitä tai et.

Tarkoitatko tätä: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
Etkö osaa katsoa noita graafeja? Lihavien osuus ikäryhmittäin. (mutta sori, mullakin oli tuolla näppäilyvirhe, eli siis 30-59v ikäluokassa lihavia miehiä on enemmän).
Jos jurpo on imenyt pornosta mielikuvansa siitä, miltä rintojen pitäisi näyttää niin ihan turha syyttää jotain random-naista siitä, että hänen luomurintansa eivät vastaa odotuksia. Voisin kuvitella, että suurin osa naisista ei jatkuvasti yritä saada rintojaan näyttämään suuremmilta vaan ainoastaan käyttää alusvaatteita.
Vierailija kirjoitti:
Syy on taas miehissä. Jännä juttu, että naisilla se syy ei ikinä ole siellä peilissä. :)
Ida kun alkaisi etsimään tasoistaan miestä, niin varmana löytäisi kunnon miehen, ja jos ei, niin sitten täytyy naisen laskea rimaa.
Ei se ole noin yksinkertaista. Siellä nykyisen riman alla on ihan yhtälailla miehiä, joilla ei ole riittävästi sosiaalisia taitoja ylläpitää parisuhdetta. Mä en tule koskaan ymmärtämään, miksi miehet kuvittelevat että naisen riman alla on ne aidot kultakimpaleet ja siellä riman yläpuolella pelkkiä chad-pelimies-lentäjälääkäreitä. Mikä tahansa tuon Idan rima onkin, samoja ongelmia on miehissä pituudesta, painosta, palkasta tai hiusten määrästä riippumatta. Tuo Ida myös sanoi artikkelissa, että on tavannut ihan hyviäkin miehiä, mutta parisuhde ei muista syistä ole lähtenyt käyntiin. Tuokin on ihan normaalia, ettei jonkun kanssa osu kohdilleen vaikka ihminen olisikin ihan ok.
Ida myös toteaa: "Tärkeintä on, millaista sen ihmisen kanssa on jutella, onko hän mukava ja kohtelias ja fiksu. Tällaiset asiat merkitsevät minulle paljon enemmän kuin ulkonäkö. Pitää tulla sellainen olo, että tämän tyypin kanssa voisi olla kivaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus kun katsoo uimahalleissa ja uimarannoilla näitä hirvittäviä laardiläjiä niin oikeasti miettii, että miesparat kun joutuu moista työstämään. En yhtään ihmettele teitä miehet kun valikoitte.
Ja silti suurempi osa miehiä on ylipainoisia. Et enämpi naiset joutuu niitä laardikasoja työstämään...
Ja edelleen suurempi osa naisia on ihan lihavia. Et enämpi miehet joutuu niitä laardikasoja työstämään.
Ei, tilastollisesti on enemmän ylipainoisia miehiä, kuin naisia. Ei nää faktat mihinkään muutu, vaikka niin toivoisit. Mut onneks yhdenkään miehen (eikä naisen) ole pakko yhtään ketään koskaan. Kaikki kanssakäyminen on ihan vapaaehtoista. Eli en ymmärrä, miksi ketään pitäisi sääliä?
Huomattava osa näistä tilastoissa ylipainoisista miehistä on vaan treenannut hieman keskivertoa enemmän. Esimerkiksi jos minä olisin normaalipainoinen rasvaprosenttini olisi n. 5.
Kyllä ne on treenanneet sitä keskivartaloa. Se puolipallo siinä edessä ei ole lihasta vaikka kuinka väitätte niin.
Lihavuuden määrittely
Aikuisväestön lihavuus luokitellaan painoindeksin mukaan.
- Ihminen on ylipainoinen tai lihava, kun hänen painoindeksinsä on 25 kg/m tai enemmän.
- Ihminen on lihava, kun hänen painoindeksinsä on 30 kg/m tai enemmän.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.
Eli lihavia naisia on ikäluokasta riipumatta 10% enemmän kuin miehiä. Toki ylipainoisia eli lievästi lihavia miehiä on hieman alle 15% enemmän kuin naisia, mutta sellasia oikein lihavia naisia on silti miehiä enemmän
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 19 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Thl.
Missä kohtaa tuossa naisia olis enemmän? Vanhemmiten tilanne sit muuttuu.Käsittääkseni alle 16v ei lasketa naisiksi tai miehiksi. Suosittelen myös lukemaan tuon kohdan jossa on lihavuuden määritelmä sekä että lihavia naisia on yli 10% enemmän kuin miehiä, ikäluokasta riippumatta. Ehkä se kohta löytyy tällöin sinullekin.
Myös lihavia on 20-59-vuotiaissa enemmän miehissä kuin naisissa. Tuon jälkeen naisten lihavuus nousee merkittävästi (mummot tuppaa olemaan pyöreitä), kun taas miesten lihavuus laskee merkittävästi (tynnyrivatsat sai sydänkohtauksen ja loput kuihtuu todella hoikaksi, vanhaksi eläneet papat on yleensä hoikkia).
Tuo tilasto on thl:n sivuilta, johon luotan enemmän kuin päästä keksimiisi tilastoihin. Lihavia naisia nyt vain sattuu olemaan 10% enemmän ikäluokasta riippumatta, hyväksyt sinä sitä tai et.
Tarkoitatko tätä: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
Etkö osaa katsoa noita graafeja? Lihavien osuus ikäryhmittäin. (mutta sori, mullakin oli tuolla näppäilyvirhe, eli siis 30-59v ikäluokassa lihavia miehiä on enemmän).
Puhut lihavuudesta, vaikka tilastossa puhutaan ylipainosta. Lisäksi alkuun otit mukaan alle 16v ihmiset, ja nyt et ota huomioon vanhimpia. Tilastojen mukaan edelleen lihavia naisia on ikäluokasta riippumatta 10% enemmän kuin miehiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, jotka leveilevät rahollaan, saavat ne bombot ja golddiggerit ja insta silikoni naiset hiusten pidennyksineet hakevat juuri sitä rikasta elättäjää. Nuo naiset ovat hyvin kaukana normaalista naisesta joita nämä miehet sanomisiensa mukaan etsivät.
En etsi muuta kuin seksiä ja sitä saa noin. Hauskaa että naisilla on toisille naisille noita nimityksiä. Onko se normaali nainen joka nimittelee muita naisia?
Valehtelet siis saadaksesi seksiä? Etkö saa sitä muuten? Ja sitten ihmetellään, kun joku avautuu huonoista kokemuksista.
Jos seksiä saisi miehenä "muuten", niin miehet eivät varmaan valehtelisi.
Eli olet epärehellinen ihminen, todennäköisesti narsisti ja psykopaatti , joka valehtelee saadakseen mitä haluaa.
Tilastojen perusteella uskallan väittää, että tuokin kirjoittaja on ihan vain mulkku. Narsisteja ja psykopaatteja on sen verran vähän väestössä, että heitä tuskin näihin ketjuihin kovin usein eksyy.
Nykytutkimuksen mukaan narsisteja on n. 10-12 % kaikesta väestöstä, n. 20-vuotiaista on n. 20 % narsisteja. Se, monellako näistä on voitu diagnosoida ns. narsistinen persoonallisuushäiriö on epäselvää, koska eivät hakeudu hoitoon. Että kyllä niitä täälläkin on...
No sulla on ainakin prosentit ihan levähtäneet ties minne. Narsismi on hyvin pysyvä persoonallisuuden piirre, jos koko väestöstä 10-12% on narskuja niin silloin 20-vuotiaista prosenttiosuus on samaa luokkaa. Vai miten selität, että myöhemmin määrä putoaa 8-10% kun ihminen vanhenee? Kuoleeko ne narsistit pois vai onko jossain piilossa parantola, joka saa heidät parannettua tästä häiriöstä? Vai onko määrä noussut ja jatkossa väestöstä narsisteja onkin jo 20%? Niin paljon kysymyksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet, jotka leveilevät rahollaan, saavat ne bombot ja golddiggerit ja insta silikoni naiset hiusten pidennyksineet hakevat juuri sitä rikasta elättäjää. Nuo naiset ovat hyvin kaukana normaalista naisesta joita nämä miehet sanomisiensa mukaan etsivät.
En etsi muuta kuin seksiä ja sitä saa noin. Hauskaa että naisilla on toisille naisille noita nimityksiä. Onko se normaali nainen joka nimittelee muita naisia?
Valehtelet siis saadaksesi seksiä? Etkö saa sitä muuten? Ja sitten ihmetellään, kun joku avautuu huonoista kokemuksista.
Niin teen. Naiset meikkaavat näyttääkseen paremmalta, on korsetteja ja pushuppeja jne. Se on ihan sama asia. Saanhan minä muutenkin, mutta noin saan paljon pienemmällä vaivalla. Sovitaan niin että jos nainen ei ole meikannut, niin minä en valehtele.
Eihän se laittautuminen ole valehtelua, kun sen näkee ensisilmäyksellä. Ei naiset esitä, etteivät ole laittautuneet. Tällä logiikalla sun tarttee kertoa heti alkuun, et puhut pelkkää p*skaa. Sen jälkeen se on naisten oma valinta, jatkaako kanssasi sänkyyn asti. Ei muuten mitään väliä, kypsemmät naiset näkee kyllä lävitseai ilmankin, mut surullista, kuinka monta naivia nuortanaista kyynistät, ennenkuin oppivat. Ja siitä sit kärsii muut miehet.
Ai esim pushupit eivät anna mielikuvaa erilaisista rinnoista mitä ne todellisuudessa ovat? Älä naurata. Te naiset hyvesingaloitte omia tekemisiänne, tai sitten ette todellakaan näe objektiivisesti yhtään mitään. Olkaa omia itsejänne ja tulkaa sitten sanomaan. Kyynistän ainoastaan rahan perässä juoksioita, ja minkäs minä sille voin jos nainen kiihottuu rahasta. Ihan samoin naiset luovat meikeillä ja muilla mielikuvaa. Hauskinta on että vaikka olisin rikas, niin miksi nainen kuvittelee saavansa seksillä osuuden minun omaisuudestani?
Näet siis, että sellaiset naisella on? Rintaliivejä pitää useimman käyttää ihan käytännön syistä, harvemmin se on ajateltu miehiä viekottelemaan katalin taka-ajatuksin. Kehuskelet valheellisesti naisille olevas rikas, jotta saat heidät sänkyyn ja samalla halveksit heitä, kun he tulevat kanssasi sänkyyn luullessaan sinun olevan rikas? Silti haluat itse sänkyyn tällaisten lokkien kanssa? Miksi et sit vain lähesty näitä meitä, jotka emme kohottele rintojamme valheellisesti tai käytä meikkiä. Ihan omana itsenäs? Vai saatko itse tuosta jotain sairasta mielihyvää, että oot sängyssä halvettavien naisten kanssa?
Onpa herttaista, että oot oppinut uuden sanan, joka ei kuitenkaan sovi tähän keskusteluun millään tavalla.No kerropas sinä miksi minä en saisi valehdella naiselle joka valehtelee todelliset motiivinsa? Kaksinaismoralismi kukoistaa jälleen.
Koska kaksi väärää, ei tee yhtä oikeaa. Et toivottavasti ajattele myöskään, että koska sinun pyöräsi varastettiin, voit varastaa sen naapurin pyörän?
Huono vertaus. Saanko varastaa oman pyöräni takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin?
Tuleeko yllätyksenä että komeimmilla miehillä on varaa vaatia, ja Tinderiin eksyy pinnallisia tyyppejä?
Ida ei varmaankaan itse ollut pinnallinen swaippaillessaan, ehei...
Tämä.
Idalla on kaksi vaihtoehtoa.
a) virittele ulkonäköä ja miellytä miestä. Näin Ida saa komistuksen pidettyä hieman pdiempään kuvioissa, kunnes tämä löytää kaunottaren jota piirittää
b) laske rimaa ja katsele omantasoisiasi miehiä. Niitä jotka nyt swaippaat vasemmalle kun komeampiakin on "saatavilla" (hetkeksi aikaa)
Mies, joka et pääse treffeille, sinulla on kaksi vaihtoehtoa:
a) virittele ulkonäköä ja miellytä naista.
b) laske rimaa ja katsele omantasoisiasi naisia. Niitä, jotka nyt swaippaat vasemmalle.
Eikö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä joskus kun katsoo uimahalleissa ja uimarannoilla näitä hirvittäviä laardiläjiä niin oikeasti miettii, että miesparat kun joutuu moista työstämään. En yhtään ihmettele teitä miehet kun valikoitte.
Ja silti suurempi osa miehiä on ylipainoisia. Et enämpi naiset joutuu niitä laardikasoja työstämään...
Ja edelleen suurempi osa naisia on ihan lihavia. Et enämpi miehet joutuu niitä laardikasoja työstämään.
Ei, tilastollisesti on enemmän ylipainoisia miehiä, kuin naisia. Ei nää faktat mihinkään muutu, vaikka niin toivoisit. Mut onneks yhdenkään miehen (eikä naisen) ole pakko yhtään ketään koskaan. Kaikki kanssakäyminen on ihan vapaaehtoista. Eli en ymmärrä, miksi ketään pitäisi sääliä?
Huomattava osa näistä tilastoissa ylipainoisista miehistä on vaan treenannut hieman keskivertoa enemmän. Esimerkiksi jos minä olisin normaalipainoinen rasvaprosenttini olisi n. 5.
Kyllä ne on treenanneet sitä keskivartaloa. Se puolipallo siinä edessä ei ole lihasta vaikka kuinka väitätte niin.
Lihavuuden määrittely
Aikuisväestön lihavuus luokitellaan painoindeksin mukaan.
- Ihminen on ylipainoinen tai lihava, kun hänen painoindeksinsä on 25 kg/m tai enemmän.
- Ihminen on lihava, kun hänen painoindeksinsä on 30 kg/m tai enemmän.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista naisista lihavia on 19 ja miehistä 17 prosenttia.
Yli 30-vuotiaista suomalaisista aikuisista vähintään ylipainoisia on 63 prosenttia naisista ja 72 prosenttia miehistä. Lihavia on naisista 28 ja miehistä 26 prosenttia.
Eli lihavia naisia on ikäluokasta riipumatta 10% enemmän kuin miehiä. Toki ylipainoisia eli lievästi lihavia miehiä on hieman alle 15% enemmän kuin naisia, mutta sellasia oikein lihavia naisia on silti miehiä enemmän
Suomalaisista 216-vuotiaista tytöistä 19 prosenttia ja pojista 29 prosenttia on ylipainoisia (ml. lihavuus). Lihavia on samanikäisistä tytöistä 4 ja pojista 9 prosenttia.
Nuorista eli 1829-vuotiaista aikuisista ylipainoisia (ml. lihavuus) on naisista 35 ja miehistä lähes puolet, eli 47 prosenttia. Thl.
Missä kohtaa tuossa naisia olis enemmän? Vanhemmiten tilanne sit muuttuu.Käsittääkseni alle 16v ei lasketa naisiksi tai miehiksi. Suosittelen myös lukemaan tuon kohdan jossa on lihavuuden määritelmä sekä että lihavia naisia on yli 10% enemmän kuin miehiä, ikäluokasta riippumatta. Ehkä se kohta löytyy tällöin sinullekin.
Myös lihavia on 20-59-vuotiaissa enemmän miehissä kuin naisissa. Tuon jälkeen naisten lihavuus nousee merkittävästi (mummot tuppaa olemaan pyöreitä), kun taas miesten lihavuus laskee merkittävästi (tynnyrivatsat sai sydänkohtauksen ja loput kuihtuu todella hoikaksi, vanhaksi eläneet papat on yleensä hoikkia).
Tuo tilasto on thl:n sivuilta, johon luotan enemmän kuin päästä keksimiisi tilastoihin. Lihavia naisia nyt vain sattuu olemaan 10% enemmän ikäluokasta riippumatta, hyväksyt sinä sitä tai et.
Tarkoitatko tätä: https://thl.fi/fi/web/elintavat-ja-ravitsemus/lihavuus/lihavuuden-yleis…
Etkö osaa katsoa noita graafeja? Lihavien osuus ikäryhmittäin. (mutta sori, mullakin oli tuolla näppäilyvirhe, eli siis 30-59v ikäluokassa lihavia miehiä on enemmän).
Puhut lihavuudesta, vaikka tilastossa puhutaan ylipainosta. Lisäksi alkuun otit mukaan alle 16v ihmiset, ja nyt et ota huomioon vanhimpia. Tilastojen mukaan edelleen lihavia naisia on ikäluokasta riippumatta 10% enemmän kuin miehiä.
Nyt sekoitat kahden eri kommentoijan kommentteja. Minä puhuin vaan tuosta lihavuudesta, mistä esitin graafinkin ja kerroin, että tilanne kääntyy 60+ ikäisillä, että sitten on lihavia naisia, muttei enää miehiä.
Jos löytäisin squirttaavan naisen, olisin aika valmis suhteeseen.