Lue keskustelun säännöt.
Voisiko joku selittää, mitä hyötyä on siitä, että parisuhteessa puhutaan kaikista ongelmista?
01.02.2023 |
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista. Tai syy ongelmille on oma mustat ajatukset.
Miksi siitä pyydetään puhutaan? Eikö puhuminen vain tuhoa parisuhteen?
Puhun ongelmista esim.
- puolison sukulaiset. Et itse kestä heitä, mutta et voi pyytää puolisoasi tuhoamaan omia välejään.
- puolison lapset. Et itse kestä heitä, mutta et voi kieltää tulemasta.
- puolison pitkät työpäivät. Et pidä niistä, mutta puoliso ei voi vähentää niitä.
- oma kateus tai mustasukkaisuus. Liittyy mihin tahansa, mitä puoliso tekee. Tajuat, että se on oman pään sisäinen ongelma.
Siis kyse kaikessa on sinun omasta ongelmastasi, ei objektiivisesta ongelmasta, jonka voi ratkaista jotenkin. Jos puoliso jo tietää näkökulmasi, niin miksi silti aina pyydetään keskustelemaan? Mitä hyötyä sillä vatvomisella on?
Kommentit (128)
Puhumattomat asiat ovat puolisoiden välissä. Mitä enemmän on puhumattomia asioita, sitä kauempana puolisot ovat toisistaan henkisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Vierailija kirjoitti:
Siksihän niistä puhutaan, että löydetään yhteinen, molemmille sopiva ratkaisu. Usein kompromissi.
Puolison sukulaiset: Minä kerro(i)n puolisolleni, että hän voi tottakai tavata omia sukulaisiin niin usein kuin haluaa, mutta itse en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani vierailuihin. En ylipäänsä ole ihminen, joka tykkää käydä kylässä. Hänen sukulaisensa saavat tottakai käydä myös meillä, mutta minä haluan aina tietää etukäteen, jos vieraita on tulossa (yllätysvieraat eivät ole meille tervetulleita) ja jos minulla on töitä, opintoja, harrastuksia tai muita omia asioita, niin en välttämättä itse heitä ole tapaamassa.
Puolison lapset: Puolisoni on kertonut minulle, kuinka hän toivoo, että toimimme minun lapseni suhteen. Minä olen kertonut hänelle, etten tietenkään odota hänen lähtevän aina mukaan kun haluan vierailla lapseni luona, enkä odota puolisoni olevan kotona, kun lapseni vierailee täällä.
Puolison pitkät työpäivät: MInä olen meillä se, jolla on pitkiä työpäiviä. Tottakai haluaisin tietää, jos puolisoni jotenkin kärsisi niistä. En voisi lyhentää päivien pituutta, mutta voisin yrittää panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, mitä meillä on.
Oma kateus tai mustasukkaisuus: Erittäin tärkeä puheenaihe. Molempien pitää tietää, mitkä ovat meidän parisuhteemme rajat, ettei loukkaa niitä tahtomattaan. Ja haluaisin kyllä puolisoni kertovan, jos hän yhtäkkiä alkaisi kokea mustasukkaisuuden tunteita jostain syystä.
Puhun siitä, että nuo keskustelut on jo käyty, ja tiettyyn kompromissiin päästy.
Olen ymmärtänyt, että silti pitäisi puhua. Ja kysyn miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Eihän keskustelusta ole mitään hyöytyä, jos sen perusteella ei tehdä mitään muutoksia. Eli tyhjästä keskustelemisesta ei ole hyötyä, olet aivan oikeassa.
AP, mitä hyötyä on olla parisuhteessa, jossa on paha olla? Miten pahaksi kuvittelet olosi sinkkuna?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Eihän keskustelusta ole mitään hyöytyä, jos sen perusteella ei tehdä mitään muutoksia. Eli tyhjästä keskustelemisesta ei ole hyötyä, olet aivan oikeassa.
AP, mitä hyötyä on olla parisuhteessa, jossa on paha olla? Miten pahaksi kuvittelet olosi sinkkuna?
En puhu parisuhteesta, jossa on paha olla, vaan arkipäivisistä asioista. Esim. Eksäni oli tosi sukurakas, jota minä en ole. Hänen vanhempansa tulivat joka viikko kylään. Vanhemmissa itsessään ei ollut mitään vikaa, vaan vika oli minun päässäni. En jaksanut puhua säästä ja muista ihmisistä joka viikko.
Te olette näköjään eri mieltä, mutta minun mielestäni sellainen on turha ero, jossa toinen eroaa, koska oma pääkoppa ei sovi johonkin tilanteeseen. Ja olisi ollut loukkaavaa kieltää vanhempia tulemasta.
Eikö teillä muilla muka ole elämässänne asioita, joiden haluaisitte olla toisin, mutta eivät kuitenkaan ole riittävän painavia eroon? Ja jos tuollaisesta eroaa, niin voisi saman tien muuttaa erakoksi jonnekin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän niistä puhutaan, että löydetään yhteinen, molemmille sopiva ratkaisu. Usein kompromissi.
Puolison sukulaiset: Minä kerro(i)n puolisolleni, että hän voi tottakai tavata omia sukulaisiin niin usein kuin haluaa, mutta itse en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani vierailuihin. En ylipäänsä ole ihminen, joka tykkää käydä kylässä. Hänen sukulaisensa saavat tottakai käydä myös meillä, mutta minä haluan aina tietää etukäteen, jos vieraita on tulossa (yllätysvieraat eivät ole meille tervetulleita) ja jos minulla on töitä, opintoja, harrastuksia tai muita omia asioita, niin en välttämättä itse heitä ole tapaamassa.
Puolison lapset: Puolisoni on kertonut minulle, kuinka hän toivoo, että toimimme minun lapseni suhteen. Minä olen kertonut hänelle, etten tietenkään odota hänen lähtevän aina mukaan kun haluan vierailla lapseni luona, enkä odota puolisoni olevan kotona, kun lapseni vierailee täällä.
Puolison pitkät työpäivät: MInä olen meillä se, jolla on pitkiä työpäiviä. Tottakai haluaisin tietää, jos puolisoni jotenkin kärsisi niistä. En voisi lyhentää päivien pituutta, mutta voisin yrittää panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, mitä meillä on.
Oma kateus tai mustasukkaisuus: Erittäin tärkeä puheenaihe. Molempien pitää tietää, mitkä ovat meidän parisuhteemme rajat, ettei loukkaa niitä tahtomattaan. Ja haluaisin kyllä puolisoni kertovan, jos hän yhtäkkiä alkaisi kokea mustasukkaisuuden tunteita jostain syystä.
Puhun siitä, että nuo keskustelut on jo käyty, ja tiettyyn kompromissiin päästy.
Olen ymmärtänyt, että silti pitäisi puhua. Ja kysyn miksi.
Yksinkertaisesti siksi, että kertomatta ei kukaan voi tietää, mitä haluat, tarvitset, toivot jne. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja siksi pitää sanoa ääneen, mitä ajattelee. Ei tietenkään kaikkea. Puhuminenhan ei tarkoita sitä, että jatkuvasti pitää olla äänessä eikä mitään saisi jättää omaksi tiedokseen, jos niin luulit. Mutta elämä on paljon helpompaa, kun puhuu eikä oleta toisen tietävän sanomattakin, missä mättää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän niistä puhutaan, että löydetään yhteinen, molemmille sopiva ratkaisu. Usein kompromissi.
Puolison sukulaiset: Minä kerro(i)n puolisolleni, että hän voi tottakai tavata omia sukulaisiin niin usein kuin haluaa, mutta itse en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani vierailuihin. En ylipäänsä ole ihminen, joka tykkää käydä kylässä. Hänen sukulaisensa saavat tottakai käydä myös meillä, mutta minä haluan aina tietää etukäteen, jos vieraita on tulossa (yllätysvieraat eivät ole meille tervetulleita) ja jos minulla on töitä, opintoja, harrastuksia tai muita omia asioita, niin en välttämättä itse heitä ole tapaamassa.
Puolison lapset: Puolisoni on kertonut minulle, kuinka hän toivoo, että toimimme minun lapseni suhteen. Minä olen kertonut hänelle, etten tietenkään odota hänen lähtevän aina mukaan kun haluan vierailla lapseni luona, enkä odota puolisoni olevan kotona, kun lapseni vierailee täällä.
Puolison pitkät työpäivät: MInä olen meillä se, jolla on pitkiä työpäiviä. Tottakai haluaisin tietää, jos puolisoni jotenkin kärsisi niistä. En voisi lyhentää päivien pituutta, mutta voisin yrittää panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, mitä meillä on.
Oma kateus tai mustasukkaisuus: Erittäin tärkeä puheenaihe. Molempien pitää tietää, mitkä ovat meidän parisuhteemme rajat, ettei loukkaa niitä tahtomattaan. Ja haluaisin kyllä puolisoni kertovan, jos hän yhtäkkiä alkaisi kokea mustasukkaisuuden tunteita jostain syystä.
Puhun siitä, että nuo keskustelut on jo käyty, ja tiettyyn kompromissiin päästy.
Olen ymmärtänyt, että silti pitäisi puhua. Ja kysyn miksi.
Yksinkertaisesti siksi, että kertomatta ei kukaan voi tietää, mitä haluat, tarvitset, toivot jne. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja siksi pitää sanoa ääneen, mitä ajattelee. Ei tietenkään kaikkea. Puhuminenhan ei tarkoita sitä, että jatkuvasti pitää olla äänessä eikä mitään saisi jättää omaksi tiedokseen, jos niin luulit. Mutta elämä on paljon helpompaa, kun puhuu eikä oleta toisen tietävän sanomattakin, missä mättää.
Kts viestini nro 30
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Eihän keskustelusta ole mitään hyöytyä, jos sen perusteella ei tehdä mitään muutoksia. Eli tyhjästä keskustelemisesta ei ole hyötyä, olet aivan oikeassa.
AP, mitä hyötyä on olla parisuhteessa, jossa on paha olla? Miten pahaksi kuvittelet olosi sinkkuna?
En puhu parisuhteesta, jossa on paha olla, vaan arkipäivisistä asioista. Esim. Eksäni oli tosi sukurakas, jota minä en ole. Hänen vanhempansa tulivat joka viikko kylään. Vanhemmissa itsessään ei ollut mitään vikaa, vaan vika oli minun päässäni. En jaksanut puhua säästä ja muista ihmisistä joka viikko.
Te olette näköjään eri mieltä, mutta minun mielestäni sellainen on turha ero, jossa toinen eroaa, koska oma pääkoppa ei sovi johonkin tilanteeseen. Ja olisi ollut loukkaavaa kieltää vanhempia tulemasta.Eikö teillä muilla muka ole elämässänne asioita, joiden haluaisitte olla toisin, mutta eivät kuitenkaan ole riittävän painavia eroon? Ja jos tuollaisesta eroaa, niin voisi saman tien muuttaa erakoksi jonnekin.
Pari tuntia sitten teit avauksen tuosta vierailuasiasta ikään kuin kyse olisi nykyisestä suhteestasi, nyt se olikin muka eks. Siinä kirjoitit, että te vierailette heillä, nyt väität, että he vierailevatkin teillä. Vie aika lailla uskottavuuttasi.
Meillä tuollaiset asiat kuten suhtautuminen vierailuihin ja molempien sukulaisiin + ystäviin keskusteltiin heti suhteen alkuvaiheessa. Puolisoni tiesi alusta alkaen minun olevan ihminen, joka ei pidä sukulaisvierailuista, ei vieraana eikä vieraiden kestitsijänä. Hän olisi halutessaan voinut jatkaa sellaisen ihmisen etsimistä, joka on sosiaalisempi ja vieraanvaraisempi. Ja kääntäen: hän olisi voinut sanoa minulle, että hän haluaa kumppaninsa olevan mukana joka kerta, kun menee käymään sukulaisillaan ja että hänen sukulaisensa ovat koska tahansa tervetulleita kylään. Silloin minä olisin tiennyt, että on aika etsiä kumppani, jolle sopii se, että hän itse hoitaa sukulaisvierailunsa, sukulaisten joululahjat yms, jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että moni parisuhde pn kaatunut liikaan keskusteluun. Ylimainostettua keskustelu.
Ei, vaan parisuhteista suuri osaa kaatuu puhumattomuuteen. Kun ei keskustella, ei opita tuntemaan ja ymmärtämään toista ja siitähän ei seuraa kuin ongelmia. Keskustelu on luonnollisesti eri asia kuin ylianalysointi, joka on kyllä yksi tapa tuhota parisuhde. Liika on liikaa kaikessa, mutta keskustelu on silti tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Tuollaiset asiat kerrotaan ennen kuin sitoudutaan avoliittoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Eihän keskustelusta ole mitään hyöytyä, jos sen perusteella ei tehdä mitään muutoksia. Eli tyhjästä keskustelemisesta ei ole hyötyä, olet aivan oikeassa.
AP, mitä hyötyä on olla parisuhteessa, jossa on paha olla? Miten pahaksi kuvittelet olosi sinkkuna?
En puhu parisuhteesta, jossa on paha olla, vaan arkipäivisistä asioista. Esim. Eksäni oli tosi sukurakas, jota minä en ole. Hänen vanhempansa tulivat joka viikko kylään. Vanhemmissa itsessään ei ollut mitään vikaa, vaan vika oli minun päässäni. En jaksanut puhua säästä ja muista ihmisistä joka viikko.
Te olette näköjään eri mieltä, mutta minun mielestäni sellainen on turha ero, jossa toinen eroaa, koska oma pääkoppa ei sovi johonkin tilanteeseen. Ja olisi ollut loukkaavaa kieltää vanhempia tulemasta.Eikö teillä muilla muka ole elämässänne asioita, joiden haluaisitte olla toisin, mutta eivät kuitenkaan ole riittävän painavia eroon? Ja jos tuollaisesta eroaa, niin voisi saman tien muuttaa erakoksi jonnekin.
Pari tuntia sitten teit avauksen tuosta vierailuasiasta ikään kuin kyse olisi nykyisestä suhteestasi, nyt se olikin muka eks. Siinä kirjoitit, että te vierailette heillä, nyt väität, että he vierailevatkin teillä. Vie aika lailla uskottavuuttasi.
Meillä tuollaiset asiat kuten suhtautuminen vierailuihin ja molempien sukulaisiin + ystäviin keskusteltiin heti suhteen alkuvaiheessa. Puolisoni tiesi alusta alkaen minun olevan ihminen, joka ei pidä sukulaisvierailuista, ei vieraana eikä vieraiden kestitsijänä. Hän olisi halutessaan voinut jatkaa sellaisen ihmisen etsimistä, joka on sosiaalisempi ja vieraanvaraisempi. Ja kääntäen: hän olisi voinut sanoa minulle, että hän haluaa kumppaninsa olevan mukana joka kerta, kun menee käymään sukulaisillaan ja että hänen sukulaisensa ovat koska tahansa tervetulleita kylään. Silloin minä olisin tiennyt, että on aika etsiä kumppani, jolle sopii se, että hän itse hoitaa sukulaisvierailunsa, sukulaisten joululahjat yms, jne.
Huoh, en ole tehnyt sitä avausta. En edes lukenut.
Ap
No tietääkö puolisosi, mitä noista kertomistasi asioista/ongemista itse ajattelet? Että ne on susta johtuvia, etkä niitä pysty/halua alkaa muuttamaan?
Puhumalla koitetaan 1. kartoittaa ongelmaa, että mitä on kyse, miksi tällainen ongelma on ja 2. ratkaista ongelmaa, voisiko ongelmaa pienentää tai saada pois, ja kuinka tämä voisi tapahtua
Jos toinen ei edes tiedä, missä ongelman juuri on, niin on hyvin todennäköistä, että hän haluaa, että kerrot oman näkemyksesi asiasta. Että hän 1. tietää paremmin miten asia on 2. voi miettiä, voiko asiaa muuttaa, ja jos ei, niin onko asia niin iso ja häiritsevä pitkän päälle, että valitsee vaikka sitten lähteä mieluummin suhteesta.
Salailu asioiden syistä suhteessa, eikä se, ettei kerro meinaako ongelmalle tehdä jotakin, ei ole kovin reilua. Suhteessa on toista kohtaan reilua olla avoimin kortein. Hän valitsee sinut jos haluaa ongelminesi päivinesi.
Jos ei ole halua koittaa tehdä häiritseville ongelmille suhteessa mitään, suhteessa ei vättämättä ole tulevaisuutta pidemmän päälle. Olet ehkä oikeassa, että eroamista saattaa nopeuttaa se, että kerrot avoimesti, ettet meinaakaan tehdä mitään ongelmille (esim. kateus ja mustasukkaisuus, ettet kestä hänen lapsiaan) ja että odotat, että toinen vain sietää näitä isoja ongelmia.
Jos haluaa toimivan suhteen niin normaalia olisi kuitenkin koittaa ratkaista niitä ongelmia. Niistä halutaan puhua sen takia, ettei ne onvat moempien aia läheisessä suhteessa.
Ymmärrän, että voi olla vaikea kertoa ajatuksia toiselle, jos ne omat ajatukset ovat tosiasiassa aika ikäviä. Se voi tosiaan huonontaa myös suhdetta. Ei oe silti reiua salata tärkeitä asioita toiselta. Oletko ajatellut sellaista vaihtoehtoa, että käsittelisit noita ongelmia ja koittaisit tehdä niile jotain, että suhteenne voisi paremmin? Vaikuttaa nyt siltä, että sulla on sen verran syviä ongemia itsesi kanssa, että voisi olla hyvä ratkaisua käydä niitä läpi jonkun terapeutin kanssa.
Joitain asioita ei myöskään voi välttämättä muuttaa, mutta suhtautumista niihin voi. Keskustemalla voi saada myös uusia näkökantoja asioihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Miksi ihmeessä olet ihmisen kanssa, jolla on lapsia, kun et kuitenkaan kestä niitä? Tuliko sinulle muka yllätyksenä, että lapset viettävät aikaa myös isänsä kanssa? Tuo, että lasten pitää pysytellä poissa silmistäsi, koska sinä aikuisena ihmisenä et pysty sopeutumaan, on täysin väärä lähtökohta. Jos sinä et kestä lapsia, sinä et asu samassa osoitteessa, jossa lapset viettävät aikaansa. Piste.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh, kyllä avoimuus on aina parempi kuin asioiden peittely. Kun se mieltä painava asia voi tulla ulos sitten jotain toista kautta. Kiukutteluna, piilovittuiluna, sulkeutumisena jne. Siinä sitten ihmetellään kun kommunikaatio ei toimi ja toinen on piiloaggressiivinen ja etäinen.
Niin, totta kai se näkyy joka kerran, kun se anoppi tulee kylään, mutta mikä etu siitä on, että puhuu asiasta?
Tilanne siis se, että asiasta on jo sanonut. Puoliso tietää, että asia on ongelma. Ei tarvitse olla piiloaggressiivinen, vaan toinen tietää, miksi toinen on etäinen.
No olethan sinä sitten jo asiasta puhunut jos puoliso tietää. Mitä sitten jos puolisosi haluaa puhua asiasta? Suostutko siihen?
En tarkoita, ettei jompi kumpi suostuisi, vaan peräänkuulutan, mikä on se hyöty, mistä puhutaan.
Pahimmillaanhan keskustelu päättyy siihen, että tulee riitä, koska kumpikaan ei ymmärrä toista. Parhaimmillaan keskustelu päättyy siihen, että saa emoatiaa, että voi voi, kun susta tuntuu pahalta, kun lapset tulevat viikonlopuksi, mutta eihän he montaa vuotta enää tule.
Mutta MIKSI tämä keskustelu pitäisi käydä joka viikonloppu?
Eihän sitä käydäkään joka viikonloppu vaan kerran. Ja tarvittaessa joskus tulevaisuudessa tarkistetaan tilanne, koska esimerkiksi lapset kasvavat ja siten tilanteet muuttuvat. Sinä olet itse alunperinkin sitoutunut avo- tai avioliittoon tietäen, että puolisollasi on lapsia ja hän haluaa heitä tavata. Miksi et avannut suutasi silloin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos parisuhteessa on ongelma, jota ei voi ratkaista.
Sitten erotaan. Ei ole terve parisuhde, jos ongelmia ei pystytä ratkomaan yhdessä.
Ei kaikkia ongelmia voi ratkoa. Ne täytyy vain kestää. Se on ihan normaalia elämää.
Nimeä ongelma, jota ei mielestäsi voi ratkoa. Katsotaan yhdessä, voiko vai ei.
Mikä tahansa asia joka ärsyttää joko molempia tai jompaa kumpaa mutta mikä ei muutu miksikään. Aloituksessakin niitä lueteltiin.
Ja kuten voit huomata ketjusta, aloituksessa mainittuihin ongelmiin löytyi kaikkiin ratkaisu. Yleisellä tasolla, jos jokin ärsyttää, aloitetaan sillä että pohditaan, miksi ärsytyksen tunne tulee. Onko syynä turhautuminen, kyllästyminen, väsymys, stressi vai mikä? Kun löydetään syy, ryhdytään toimenpiteisiin syyn poistamiseen tai vähintäänkin vähentämiseen. Ei ole välttämättä helppoa, mutta ratkaisu löytyy varmasti, jos on tarpeeksi tahtoa. Sillä ei ainakaan mikään ratkea, että jo valmiiksi päättää, että ratkaisua ei ole ja jääräpäisesti pysyy näkemyksessään.
Ap tässä.
Esim. Jos sinua ärsyttää puolison lapset. Lapset itsessään ovat hyvätapaisia ja kaikin puolin kivoja lapsia. Mutta sinua ärsyttää.
Ja puoliso on jo tullut puoliväliin vastaan. Vaikka istuttaa lapset omiin huoneisiin viikonlopun ajaksi, ettei heitä tarvi nähdä. Tai vie lapset ulos koko päiväksi. Tai ihan mitä tahansa. Mutta silti sinua ärsyttää, vaikka et näe heitä,
Ketä se hyödyttää, että sanot puolisollesi, että toivoisit, ettei näitä olisi olemassa? Mikä,se hyöty on, jos kerrot, miltä sinusta tuntuu?
Tuollaiset asiat kerrotaan ennen kuin sitoudutaan avoliittoon.
Edelleen: asiat on jo kerrottu ja puhuttu aiemmin. Mutta silti ärsyttää.
Mikä hyöty siitä on, että kymmenen vuotta kertoo tämän ärsytyksensä. Eikö se loukkaa puolisoa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siksihän niistä puhutaan, että löydetään yhteinen, molemmille sopiva ratkaisu. Usein kompromissi.
Puolison sukulaiset: Minä kerro(i)n puolisolleni, että hän voi tottakai tavata omia sukulaisiin niin usein kuin haluaa, mutta itse en halua käyttää vähäistä vapaa-aikaani vierailuihin. En ylipäänsä ole ihminen, joka tykkää käydä kylässä. Hänen sukulaisensa saavat tottakai käydä myös meillä, mutta minä haluan aina tietää etukäteen, jos vieraita on tulossa (yllätysvieraat eivät ole meille tervetulleita) ja jos minulla on töitä, opintoja, harrastuksia tai muita omia asioita, niin en välttämättä itse heitä ole tapaamassa.
Puolison lapset: Puolisoni on kertonut minulle, kuinka hän toivoo, että toimimme minun lapseni suhteen. Minä olen kertonut hänelle, etten tietenkään odota hänen lähtevän aina mukaan kun haluan vierailla lapseni luona, enkä odota puolisoni olevan kotona, kun lapseni vierailee täällä.
Puolison pitkät työpäivät: MInä olen meillä se, jolla on pitkiä työpäiviä. Tottakai haluaisin tietää, jos puolisoni jotenkin kärsisi niistä. En voisi lyhentää päivien pituutta, mutta voisin yrittää panostaa enemmän siihen yhteiseen aikaan, mitä meillä on.
Oma kateus tai mustasukkaisuus: Erittäin tärkeä puheenaihe. Molempien pitää tietää, mitkä ovat meidän parisuhteemme rajat, ettei loukkaa niitä tahtomattaan. Ja haluaisin kyllä puolisoni kertovan, jos hän yhtäkkiä alkaisi kokea mustasukkaisuuden tunteita jostain syystä.
Puhun siitä, että nuo keskustelut on jo käyty, ja tiettyyn kompromissiin päästy.
Olen ymmärtänyt, että silti pitäisi puhua. Ja kysyn miksi.
Yksinkertaisesti siksi, että kertomatta ei kukaan voi tietää, mitä haluat, tarvitset, toivot jne. Kukaan ei osaa lukea toisen ajatuksia ja siksi pitää sanoa ääneen, mitä ajattelee. Ei tietenkään kaikkea. Puhuminenhan ei tarkoita sitä, että jatkuvasti pitää olla äänessä eikä mitään saisi jättää omaksi tiedokseen, jos niin luulit. Mutta elämä on paljon helpompaa, kun puhuu eikä oleta toisen tietävän sanomattakin, missä mättää.
Kts viestini nro 30
En katso enää uudestaan. Se oli jotain niin kuvottavan itsekästä, että en pysty lukemaan sitä toistamiseen. Alan epäillä, että olet trolli, koska ei kukaan täysipäinen lähde uusperhekuvioon, jos ei siedä puolison lapsia.
Tämä. Usein puhumisen sijasta myös vain oletetaan asioita. Vaikkapa oletat jotain sen perusteella mitä toinen on sanonut viisi vuotta sitten ja sitten ällistyt, kun hän ei olekaan enää samaa mieltä.