Työkaverilla on outo ajatuksenjuoksu

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ehkä liity aiheeseen, mutta en tiedä, mihin se liittyy. Tein haun "outo puhe" ja sain mm. tämän keskustelun.

Vein tänään auton huoltoon, ja saatuani viestin siitä että työ on valmis, menin asiakaspalvelupisteeseen. Henkilö jonka kanssa olin asioinut ei ollut paikalla, joten jäin hetkeksi odottamaan ja sitten päätin käydä huollon puolella kysymässä. 

Kävelin huoneen ohi, jonka ovi oli auki ja huoneessa istui nuorehko mies kummallisessa asennossa (jalat ylös nostettuna); en ehtinyt asiaa liiemmin ajatella, sillä mies sinkaisi pystyyn ja kysyi, mitä haluan. Kerroin. ("Sain ilmoituksen, että autoni on valmis ja noudettavissa.") Hän naurahti hermostuneesti, poistui huoneesta ja liikkua vähän sen näköisenä, että johonkin on kiire mutta suunta hukassa. Pidin sitä vähän outona, mutta en paljon välittänyt - minua kiinnosti vain autoni saaminen.

Mies riensi hakemaan huoltoraportin, mutta säikähti siinä olevaa runsasta tekstimäärää. Sitten hän sanoi jotain todella outoa: "Käyn hakemassa (...), JOTTA EN PUHU SUUNI OHI." Nyökkäsin, ja atellin mielessäni: Wow. Olin juuri lukenut skitsofreniasta ja ajatellut, että ilmiö on harvinaisen selkeä. Ja nyt edessäni oli, ei ehkä skitsofreeninen, mutta epäilemättä outo tapaus.

Mies hihkaisi ja pomppasi sivulle, hän sanoi minulle vielä: "Löydän hänet kyllä jostain... näin, kuinka hän hetki sitten SUHAHTI jossain!" Ajattelin, että selvä. Selvä tapaus. Pakkomielle höpsöttelyyn. Hänen olemuksensa ei ollut keimaileva, se oli vain ylivirittyneen oloinen.

Mihin tuo käytös liittyy, ja miksi? 

Nyt mietin, saattoiko se johtua minun vaatetuksestani, olin vaan jossain haalareissa vaikka olen nainen. Vieraita lapsia se ainaki innostaa olemaan tuttavallisia. Enpä tiedä... Johtui mistä johtui, mitä tuollainen käytös on, stressinhallintaa?

Palasin vielä sanomaan, että heti kun ko. mies poistui huoneesta ja näin hänen liikkumistapansa, kieltäydyin palvelusta. Sanoin - kahdesti - että jään istumaan ja odottamaan, kiitos. Sanoin sen määrätietoisesti, en jäänyt odottamaan lupaa. Menin istumaan. Hän ei sanonut sanaakaan ja siitä tiesin, että kieltäytymiseni ei hänelle sopinut.

Ja on juuri tämänkaltaisten henkilöiden reaktio kieltäytymiseen on mielenkiintoinen. Mitä he tekevät? Ensin he ovat vakavia, päässä kai raksuttaa. Siiten he luikkivat ja aloittavat performanssinsa, jolla vievät huomion...

"Rekisterinumero!?!" Minä tyhmä menin lankaan, ja kerroin sen. Jolloin mies pinkaisee kohti seinän lokeroissa olevia raportteja, samalla kun hän huudahtaa innoissaan kolme etunimeä, jotka alkavat samoilla kirjaimilla kuin rekisteritunnus... Hän siis vei mua ihan 5/0. Sitten hän lähestyi vielä varovasti, olihan hän saanut jo 2 kieltoa. "Onko se tämä raportti - ei voi olla... ONKO..." Hän palloili tätä hiukan neuroottisesti, ikään kuin ei uskoisi, että rekisteritunnus voi olla todellinen. Mä olin jo aika poikki odotettuani huoltoa monta tuntia, joten sanoin vaan jotain "se sen täytyy olla."

Mutta siis toi kielloista villiintyminen ja päinvastaisen tekeminen, keinona manipulointi. Vähän kärppämäisesti. Toinen tapaus oli Super Dry -myymälän miesmyyjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ei ehkä liity aiheeseen, mutta en tiedä, mihin se liittyy. Tein haun "outo puhe" ja sain mm. tämän keskustelun.

Vein tänään auton huoltoon, ja saatuani viestin siitä että työ on valmis, menin asiakaspalvelupisteeseen. Henkilö jonka kanssa olin asioinut ei ollut paikalla, joten jäin hetkeksi odottamaan ja sitten päätin käydä huollon puolella kysymässä. 

Kävelin huoneen ohi, jonka ovi oli auki ja huoneessa istui nuorehko mies kummallisessa asennossa (jalat ylös nostettuna); en ehtinyt asiaa liiemmin ajatella, sillä mies sinkaisi pystyyn ja kysyi, mitä haluan. Kerroin. ("Sain ilmoituksen, että autoni on valmis ja noudettavissa.") Hän naurahti hermostuneesti, poistui huoneesta ja liikkua vähän sen näköisenä, että johonkin on kiire mutta suunta hukassa. Pidin sitä vähän outona, mutta en paljon välittänyt - minua kiinnosti vain autoni saaminen.

Mies riensi hakemaan huoltoraportin, mutta säikähti siinä olevaa runsasta tekstimäärää. Sitten hän sanoi jotain todella outoa: "Käyn hakemassa (...), JOTTA EN PUHU SUUNI OHI." Nyökkäsin, ja atellin mielessäni: Wow. Olin juuri lukenut skitsofreniasta ja ajatellut, että ilmiö on harvinaisen selkeä. Ja nyt edessäni oli, ei ehkä skitsofreeninen, mutta epäilemättä outo tapaus.

Mies hihkaisi ja pomppasi sivulle, hän sanoi minulle vielä: "Löydän hänet kyllä jostain... näin, kuinka hän hetki sitten SUHAHTI jossain!" Ajattelin, että selvä. Selvä tapaus. Pakkomielle höpsöttelyyn. Hänen olemuksensa ei ollut keimaileva, se oli vain ylivirittyneen oloinen.

Mihin tuo käytös liittyy, ja miksi? 

Nyt mietin, saattoiko se johtua minun vaatetuksestani, olin vaan jossain haalareissa vaikka olen nainen. Vieraita lapsia se ainaki innostaa olemaan tuttavallisia. Enpä tiedä... Johtui mistä johtui, mitä tuollainen käytös on, stressinhallintaa?

Palasin vielä sanomaan, että heti kun ko. mies poistui huoneesta ja näin hänen liikkumistapansa, kieltäydyin palvelusta. Sanoin - kahdesti - että jään istumaan ja odottamaan, kiitos. Sanoin sen määrätietoisesti, en jäänyt odottamaan lupaa. Menin istumaan. Hän ei sanonut sanaakaan ja siitä tiesin, että kieltäytymiseni ei hänelle sopinut.

Ja juuri tämänkaltaisten henkilöiden reaktio kieltäytymiseen on mielenkiintoinen. Mitä he tekevät? Ensin he ovat vakavia, päässä kai raksuttaa. Siiten he luikkivat ja aloittavat performanssinsa, jolla vievät huomion...

"Rekisterinumero!?!" Minä tyhmä menin lankaan, ja kerroin sen. Jolloin mies pinkaisee kohti seinän lokeroissa olevia raportteja, samalla kun hän huudahtaa innoissaan kolme etunimeä, jotka alkavat samoilla kirjaimilla kuin rekisteritunnus... Hän siis vei mua ihan 5/0. Sitten hän lähestyi vielä varovasti, olihan hän saanut jo 2 kieltoa. "Onko se tämä raportti - ei voi olla... ONKO..." Hän palloili tätä hiukan neuroottisesti, ikään kuin ei uskoisi, että rekisteritunnus voi olla todellinen. Mä olin jo aika poikki odotettuani huoltoa monta tuntia, joten sanoin vaan jotain "se sen täytyy olla."

Mutta siis toi kielloista villiintyminen ja päinvastaisen tekeminen, keinona manipulointi. Vähän kärppämäisesti. Toinen tapaus oli Super Dry -myymälän miesmyyjä.

Jos joku kertois mulle tällaisesta asiakaspalvelijasta, en ehkä uskoisi. Mutta voi että, kuka näitä palkkaa!?

Ap hän on ihan selkeä asperger. Ottaa kaiken kirjaimellisesti. Hänen sosiaalinen mielikuvitus ei riitä siihen, mitä ajat kommenteissasi takaa.

Mun ex aviomies oli samanlainen. Jatkuvasti tuli riitoja, kun hän oli niin musta-valkoinen ja tulkitsi kaiken kirjaimellisesti. Lastemme kanssa ex on riidoissa jatkuvasti samasta syystä. Ex oli matematiikkanero, yliopistokoulutus todella matemaattiselta alalta. Mutta kommunikointikyvytön.

Hänellä ei ollut virallista diagnoosia, mutta epäilen autismin kirjoa. Hänellä oli myös pakkomielle numeroihin. Laski koko ajan ottamansa askeleet. Muisti tarkkaan kuinka monta askelta oli esimerkiksi makuuhuoneesta keittiöön.

Ei ymmärtänyt yhtään vitsejä ja sarkasmia, koska otti kaiken kirjaimellisesti. Hän jopa välillä itki (!!!) kun joku kertoi vitsin ja sanoi, että ei niin saa sanoa. Kun luuli että se oli fakta.

Kerran ex sai järkyttävän huutoraivon kun kysyin vapaapäivänä että tehtäisiinkö tänään jotain kivaa. Hän huusi että mitä kivaa, tee jotain asian eteen ja suunnittele se päivä. Eli hänen kanssaan ei voinut keskustella ja suunnitella asioita vuorovaikutteisesti.

Hänellä oli myös töissä ongelmia. Ei kyennyt dialogeihin työkavereiden kanssa ja oli jatkuvasti riidoissa.

Todella raskas ihminen. Eron jälkeen on ollut niin kevyt olo kun ei tarvitsee vääntää kättä arjen asioista.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex aviomies oli samanlainen. Jatkuvasti tuli riitoja, kun hän oli niin musta-valkoinen ja tulkitsi kaiken kirjaimellisesti. Lastemme kanssa ex on riidoissa jatkuvasti samasta syystä. Ex oli matematiikkanero, yliopistokoulutus todella matemaattiselta alalta. Mutta kommunikointikyvytön.

Hänellä ei ollut virallista diagnoosia, mutta epäilen autismin kirjoa. Hänellä oli myös pakkomielle numeroihin. Laski koko ajan ottamansa askeleet. Muisti tarkkaan kuinka monta askelta oli esimerkiksi makuuhuoneesta keittiöön.

Ei ymmärtänyt yhtään vitsejä ja sarkasmia, koska otti kaiken kirjaimellisesti. Hän jopa välillä itki (!!!) kun joku kertoi vitsin ja sanoi, että ei niin saa sanoa. Kun luuli että se oli fakta.

Kerran ex sai järkyttävän huutoraivon kun kysyin vapaapäivänä että tehtäisiinkö tänään jotain kivaa. Hän huusi että mitä kivaa, tee jotain asian eteen ja suunnittele se päivä. Eli hänen kanssaan ei voinut keskustella ja suunnitella asioita vuorovaikutteisesti.

Hänellä oli myös töissä ongelmia. Ei kyennyt dialogeihin työkavereiden kanssa ja oli jatkuvasti riidoissa.

Todella raskas ihminen. Eron jälkeen on ollut niin kevyt olo kun ei tarvitsee vääntää kättä arjen asioista.

Nyt on ihan pakko kysyä miten päädyitte yhteen ja naimisiin saakka. Kuulostaa sen verran raskaalta henkilöltä, että eikö tuo tullut jo seurusteluaikana esille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun ex aviomies oli samanlainen. Jatkuvasti tuli riitoja, kun hän oli niin musta-valkoinen ja tulkitsi kaiken kirjaimellisesti. Lastemme kanssa ex on riidoissa jatkuvasti samasta syystä. Ex oli matematiikkanero, yliopistokoulutus todella matemaattiselta alalta. Mutta kommunikointikyvytön.

Hänellä ei ollut virallista diagnoosia, mutta epäilen autismin kirjoa. Hänellä oli myös pakkomielle numeroihin. Laski koko ajan ottamansa askeleet. Muisti tarkkaan kuinka monta askelta oli esimerkiksi makuuhuoneesta keittiöön.

Ei ymmärtänyt yhtään vitsejä ja sarkasmia, koska otti kaiken kirjaimellisesti. Hän jopa välillä itki (!!!) kun joku kertoi vitsin ja sanoi, että ei niin saa sanoa. Kun luuli että se oli fakta.

Kerran ex sai järkyttävän huutoraivon kun kysyin vapaapäivänä että tehtäisiinkö tänään jotain kivaa. Hän huusi että mitä kivaa, tee jotain asian eteen ja suunnittele se päivä. Eli hänen kanssaan ei voinut keskustella ja suunnitella asioita vuorovaikutteisesti.

Hänellä oli myös töissä ongelmia. Ei kyennyt dialogeihin työkavereiden kanssa ja oli jatkuvasti riidoissa.

Todella raskas ihminen. Eron jälkeen on ollut niin kevyt olo kun ei tarvitsee vääntää kättä arjen asioista.

Nyt on ihan pakko kysyä miten päädyitte yhteen ja naimisiin saakka. Kuulostaa sen verran raskaalta henkilöltä, että eikö tuo tullut jo seurusteluaikana esille.

Oltiin yliopistolla kurssikavereita. Hänen luonteensa oli helpompi silloin. Jotenkin hänen luonteenpiirteensä jyrkkenivät ajan myötä ja kun olimme olleet naimisissa 6 vuotta totesin että en enää kestä ja elämä ei tule helpottumaan vaikka mitä tekisi.

Vierailija kirjoitti:

Hirveän raskasta luettavaa kun ap:n kommenteissa vilisee jotain makaronilaatikkopalavereita(?) ja Sirpoja ja Sirpan kansioita.

En voi sille mitään, että tikahdun nauruun täällä. Voi kansiot sentään.

Onko kyseinen pösilö kenties esimiehen tai isopomon jälkeläinen ja päässyt töihin vain koska johonkin työhön pitää hänet saada? Tuollaiset tyypit tosiaan ovat joka päivä kuin ensimmäistä päivää töissä vaikka olisivat olleet töissä jo useamman vuoden ja heidän työnsä on selkeää, rutiinit aina samat, ja vajaaälyinen palikkakin selviytyy niistä. Tai ehkä hän esittää tyhmää tarkoituksella, ettei hänen tarvitse tehdä töitä? Potkujakaan hän ei tule saamaan jos on pomon lapsi, joten saatte repiä hermojanne ihan rauhassa...