Voi =%#`!" #%¤¤)!!!! Hurraahuuto subjektiiviselle päivähoito-oikeudelle!
En voi ottaa työpaikkaa vastaan, koska lapsillemme ei riitä hoitopaikkoja. Kohta veronmaksajat pääsevät makselemaan minulle työttömyyskorvausta, pelkästään laiskojen äitien takia! Kyllä vituttaa!
Lähipiirissä on äiti, joka tahtoo säilyttää esikoisensa hoitopaikan ja pitää häntä siksi hoidossa vaikka on itse kotona. Muutamassa perheessä lapset viihtyvät päiväkodissa paremmin kuin kotona (Ja äidit vielä kehtaavat mainostaa tätä!!!!) ja jossakin perheessä kolmen lapsen äiti on väsynyt kun kaikki lapset ovat niin pieniä ja valvovat. (Niin, enpä olisi arvannut että jos tekee kolme lasta kolmessa vuodessa, ei esikoinen ole täysi-ikäinen kuopuksen syntyessä. Ja kukapa olisi uskonut, että vanhemmat lapset eivät opi nukkumaan täysiä öitä heti kun istukka on syntynyt?)
Hävetkää laiskat loiset jotka netissä roikutte kun toiset hoitavat lapsianne!!!
Kommentit (263)
ja avarakatseisuutta. Pahimmillaan se on tätä.
Pitää tehdä lapsia vain niin monta, että jaksaa hoitaa jokaisen 3-vuotiaaksi kotona. Mutta lapsia pitää tehdä kuitenkin vähintään kaksi, sillä ainoat lapset kärsivät suunnattomasti sisarusten puuttesta.
ei ole lapsia. Juuri valta osa päiväkodin tädeistäkin vastustaa sitä että kotona olevat äidit kuskaavat isointa lasta hoitoon. kysykääpä vaikka! ja jotkut heistä pitävät isompaa 10 tuntia ja yli hoidossa...
Eri asia on, saatko siihen paikkaan mine haluaisit...
Joten mikä oikeasti on työhönmenosi este?
Joten saat toki hoitopaikan lapsillesi.
Voisitko kertoa tuon myös toimittajille, jotka ovat viime päivinä uutisoineet monista tapauksista, joissa vuorotyötä tekevä yh joutuu jäämään kotiin, koska HOITOPAIKKOJA EI SAA!!!!
Voisitko kaikessa viisaudessasi tulle kertomaan sen tänne?
Samalla voisit kertoa vaikka hoitotakuusta, eli kaikki pääsevät hoitoon 6kk sisällä. Olisi hienoa kuulla jonkun sanovan tuon livenä. Pakkohan sen on totta olla, koska lakikirjassa niin lukee, vai mitä? Mikään muu ei ole mahdollista.
P. S. Saanko arvata, asut Helsingissä tai lähialueella?
van päinvastasessa suunnassa kuin kummankaan työ. Työmatkaan menee siis aamull reilu tunti normaalin 20minuutin sijasta. Lapsi joutuu heräämään tosi aikasin jne. Kilometreissä ei hirvee matka, mutta kun on kehätie iha tukossa aamulla. Seistään autossa ruuhkassa.
Sanoivat, että voi hakea siirtoa lähemmäs päiväkotiin, mutta voi varautua kahden vuoden siirtojonoon. Että silleen. kilometrkin säteellä olis kolme päiväkotia ja usea ryhmäperhepäiväkoti. Mutta missään ei tilaa. Ja tiedän vaikka kuinka monta virikehoitolasta. Ottaa päähän.
Kyllä täälläkin hoitopaikat pursuavat lapsista, silti jokainen sitä tarvitseva pääsee päivähoitoon (tai vuorohoitoon, jos sille tarve). Hoitopaikka ei silloin välttämättä ole se lähin, toiset joutuvat kiikuttamaan kaupungin toiselle puolella, mutta hoitopaikka löytyy!
Minäkään en saanut alueeltani hoitopaikkaa, kun kotiäidit varaavat lapsilleen paikat. Tämä etu tulee vielä loppumaan.
Paljon vaikeampi niille lapsille oli löytää hoitopaikkaa ennen subjektiistä hoitopaikkaa.
Kunnallisissa päiväkodeissa ryhmät muodostetaan aina elokuussa, jos haet muuhun aikaan vuodesta sinun lapsesi todennäköisesti sijoitetaan minne tahansa missä on tilaa.
Vierailija:
Minäkään en saanut alueeltani hoitopaikkaa
Hoitopaikan_kyllä_saa, mutta ei välttämättä siitä seuraavasta korttelista! Tajuatteko, kaksi täysin eri asiaa!!
(Joku otsikko oli laitettava ;)
Itse olen kotona vielä tovin, mutta kyllä se kirpaisee kun viereltä seuraa töihinlähteviä ystäviä. Karsean pitkiä päiviä saavat tehdä aikuiset ja lapset, kun hoitopaikka järjestyy hikisesti jostain kaupungin laidalta :(
Kotona vauvan kanssa olevat kehuskelevat kuinka helppoa on kun esikoinen on lähitarhassa...
Piru vie, kyllä ne äidit voivat kipittää ennemmin sinne pitemmälle tarhaan lastaan kuskaamaan, jotka kotona päivänsä viettävät!!! MUR.
Kuvitteleppa tilanne; työsi takia tarvitset lapsille paikan päivähoidosta. Sellaisia on kunnassanne, mutta ne ovat varapaikkoja myöten täynnä. Seuraava lähin on kaupungissa, tosin 50 km päässä. Ja täysin päinvastaisessa suunnassa kuin sinun työpaikkasi. Sinun on oltava töissä aamulla klo 6.30.
Yritä nyt tajuta, että niitä hoitopaikkoja ei ole! Kyse ei ole nirsoilusta, vaan siitä että realistisesti niitä paikkoja ei ole!!!
Vierailija:
Hoitopaikan_kyllä_saa, mutta ei välttämättä siitä seuraavasta korttelista! Tajuatteko, kaksi täysin eri asiaa!!
Ei luulisi olevan ongelma aikatauluttomalle kotiäidille/isälle kuljettaa lasta pitemmänkin matkan päähän. Tulisi samalla mitattua omat arvot.
- Hakekaa hoitopaikkaa ajoissa! Itse hain paikkaa lapseni ollessa 5 kk, vaikka menin töihin vasta yli vuoden kuluttua siitä. Yllätys yllätys; sain lapseni siihen tarhaan mihin halusinkin.
-Ilmoittakaa hoitohakemuksessa, että teillä ei ole käytössänne autoa hoitomatkoja varten. Näin mahdollisuus lähipäiväkotiin pääsemisestä moninkertaistuu. Autolla kun voi kuskata lasta kauemmaskin...
-Muitakin vaihtoehtoja lastenhoidon järjestämiselle on kuin päiväkoti. Esimerkiksi perhepäivähoitaja, kolmiperhepvähoito, au pair, hoitajan palkkaaminen kotiin... Kokeilitteko niitä vaihtoehtoja ennen kun ruikutatte täällä ettette voi mennä töihin kun ei oo lapselle hoitopaikkaa?
Missä te oikein asutte, kun lähipäiväkodit on täynnä nimenomaan kotona olevien äitien lapsia? Meidän tytön pk on toki täynnä, mutta kotiäitien lapsia siellä on vain kaksi (toinen sossun määräyksestä, toinen on naapurini lapsi ja jonottivat paikkaa 1 v 3 kk!).
Vierailija:
- Hakekaa hoitopaikkaa ajoissa! Itse hain paikkaa lapseni ollessa 5 kk, vaikka menin töihin vasta yli vuoden kuluttua siitä. Yllätys yllätys; sain lapseni siihen tarhaan mihin halusinkin.
Meillä ainakin vaadittiin hakemuksessa tarkka hoitotarpeen alkamisaika, mitä siihen merkitset jos et ole edes vielä hakenut paikkaa. Jos teillä ei siihen tarvi laittaa mitään, ette ilmeisesti ole " ongelmakunnasta" kotoisin ja näinollen lastenhoito-ongelma ei koske teitä.
Työttömyys ja uuden työpaikan haku ei myöskään tule kello kaulassa, eli aina ei ole mahdollisuutta hakea paikkaa kuukausia aikaisemmin.
-Ilmoittakaa hoitohakemuksessa, että teillä ei ole käytössänne autoa hoitomatkoja varten. Näin mahdollisuus lähipäiväkotiin pääsemisestä moninkertaistuu. Autolla kun voi kuskata lasta kauemmaskin...
Jo työpaikasta tietää, että siellä käyvillä on pakko olla auto. (tai siis sinne ei pääse julkisilla) Ja tosiaan pienellä paikkakunnalla on vähän vaikea valehdella ettei omista autoa...
-Muitakin vaihtoehtoja lastenhoidon järjestämiselle on kuin päiväkoti. Esimerkiksi perhepäivähoitaja, kolmiperhepvähoito, au pair, hoitajan palkkaaminen kotiin... Kokeilitteko niitä vaihtoehtoja ennen kun ruikutatte täällä ettette voi mennä töihin kun ei oo lapselle hoitopaikkaa?
Haimme samalla hakemuksella päiväkotiin, perhepäivähoitajalle, ryhmikseen ja vuoropäiväkotiin. Yksityisen palkkaaminen tulee liian kalliiksi.
Missä te oikein asutte, kun lähipäiväkodit on täynnä nimenomaan kotona olevien äitien lapsia? Meidän tytön pk on toki täynnä, mutta kotiäitien lapsia siellä on vain kaksi (toinen sossun määräyksestä, toinen on naapurini lapsi ja jonottivat paikkaa 1 v 3 kk!).
En kerro sen tarkemmin, mutta tämä on pieni kunta johon on lähivuosina muuttanut paljon lapsiperheitä lisää. Ja koska paikka on pieni, kaikki tietävät toistensa asiat, myös sen kuka hoidattaa lapsensa missäkin.
menetin hyvän työpaikan kun lapsille ei järjestynyt hoitopaikkaa, mutta parin kk:n kuluttua paikka järjestyi, ja löysin vielä paremman työpaikan!
ja on liikaa ja silloin laitetaan muutama päiväkoti lakkautuslistalle.
20 on oikeassa, paikkoja olisi varmasti aivan yhtä vaikea saada vaikka kotiäitien lapsia ei päiväkodeissa olisikaan. Paikkojen kokonaismäärää vaan pudotettaisiin rajusti..sitten ei ainakaan sinne lähipäiväkotiin pääsis, kun se lakkautettu kokonaan!
Vierailija:
Minusta holhoamista on se, että valtion on syydettävä rahaa päivähoitojärjestelmään, jotta jokainen äiti jota laiskottaa, voi viedä lapsensa tarhaan. Se, että valtio kieltäytyy kustantamasta kaikille halukkaille hoitoa, ei ole holhoamista. Korostan vielä, että tottakai jokaisella olisi jatkossakin oikeus palkata itse lapsilleen hoitaja, mutta valtio avustaisi hoidon järjestämisessä vain niitä jotka sitä todella tarvitsevat.
En tosiaankaan ole lähtenyt tuosta ajatuksesta! Ihmeellisiä johtopäätöksiä vedät hyvin vähistä tiedoista, haluatko ennemmin väitellä kuin keskustella? Miten sinusta narkkariäidit nykyään pystyvät harkitsemaan tilannettaan yhtään sen paremmin kuin minun ehdottamassani mallissakaan? Narkkarit ovat narkkareita, ja minusta heidän lapsensa pitäisi huostaanottaa. Heidän kykynsä toimia tai tehdä päätöksiä ei pitäisi vaikuttaa normiväestön toimintaan.
Mistä ihmeestä vedit tuon ajatuksen, että minusta muka tilanteet ja jaksaminen ovat pysyviä?? Edelleen, ties kuinka monetta kertaa; psyykkisten ja fyysisten ongelmien takia voisi hakea todistuksen, joka oikeuttaa lasten hoitoon viemisen!
Usko pois, olen törmännyt erittäin vaikeisiin asioihin elämässäni. Olen seurannut vaikeita kohtaloita myös läheltä ja myös työni puolesta. En käsitä miten vaikeuksien näkeminen sai sinut ajattelemaan, että kotona laiskuuttaan oleilevalla äidillä (joka ei ole sairas/masentunut/etätöissä/opiskelija/tms!!!) pitäisi olla oikeus viedä lapsi kunnalliseen hoitoon. Ehkä en sitten ole nähnyt kuitenkaan riittävästi...
Sinä et siis ihan tosissasi vieläkään tajunnut koko ideaa..? Ainoa, mikä loppuisi, olisi LAISKUUDESTA johtuva lasten hoito kunnallisessa päivähoitojärjestelmässä!
En aio enää vastata sinulle, jollet vieläkään käsitä moneen kertaan selitettyä asiaa. Aiheesta keskustelen mielelläni, mutta samoja asioita en jaksa selittää tuhatta kertaa. Jos sinulla on siis joku kysymys tuosta ehdottamastani mallista niin kysy ihmeessä! Mutta älä tee typeriä johtopäätöksiä väärinymmärtämäsi perusteella...