Lue keskustelun säännöt.
Lapsen raivokohtaukset. Miten jaksaa niitä itse?
30.01.2023 |
Mistä te löydätte jaksamisen ottaa vastaan lapsen raivokohtaukset? Jotka alkaa aika yllättäen jostain mikä ei mennytkään hänen tahdon mukaan. Ja niihin ei tunnu auttavan mikään, ei syli ei muu, kun ne alkaa vaan lapsi huutaa ja raivoaa ainakin puoli tuntia. Oma hermo meinaa lopulta mennä. Yritän silloin mennä eri huoneeseen mutta lapsi tulee perässä roikkuen vaatteissani kuin takiainen ja raivoaa. Jos laitan oven välistä kiinni alkaa hakkaamaan nyrkeillä ovea (muuten ei hakkaa onneksi nyrkeillä mitään). Neuvokaa miten jaksaa itse noissa tilanteissa kun ei pääse edes minuutiksi viereiseen huoneeseen rauhoittumaan itse. Toinen vanhempi ei asu samassa eli ei voida noissa tilanteissa vuorotella.
Kommentit (110)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poikani oli taaperona täysi riiviö - megalomaanista kiukkua, pään takomista seiniin ja sellaista kiljumista, että oikeasta korvastani lähti osittain kuulo.
Nyt parikymppisenä on ihana, tasapainoinen ja fiksu nuorimies. Rauhallinenkin. :)
Hyvää kannattaa odottaa. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Mun poikani oli taaperona täysi riiviö - megalomaanista kiukkua, pään takomista seiniin ja sellaista kiljumista, että oikeasta korvastani lähti osittain kuulo.
Nyt parikymppisenä on ihana, tasapainoinen ja fiksu nuorimies. Rauhallinenkin. :)
Hyvää kannattaa odottaa. Tsemppiä!
Tämä lohduttaa. Kiitos sinulle.
Ap
Lasten kanssa töitä tekevänä multa pari juttua.
Lapsi kokee hurjaa turvattomuutta, siksi seuraa sua raivoten mutta ei kuitenkaan rauhotu vaikka yrität ottaa edes syliin. Jossain kohdassa on siis luultavimmin käynyt niin, että lapsen luottamus siihen että sinä autat häntä tunnepuuskansa läpi ei ole toteutunut. Lapsi haluaa sun lähelle, mutta ei osaa ottaa sitä myöskään vastaan, koska hän ei luota että voit auttaa häntä.
Aika moni sanoo täällä aivan hirveän väärin, että tällaisen lapsen kohdalla pitäisi jättää lapsi omilleen, poistua tilasta tai "kohauttaa olkapäitä". SUN läsnäolo turvallisena tukipilarina on se kaikista tärkein asia. Ymmärrän että se ei ole helppoa, jos omat tunteet nousee samalla tapaa pintaan. Pohtisin vanhempana itse miksi lapsen raivokohtaukset herättävät sinussa itsessäsi niin vahvan reaktion. Miten sinä pystyt opettamaan lapselle tunnesäätelyä, jos sun omatkaan tunteet ei pysy tasaisina? Hienoa että sulla on tapa rauhottua omassa huoneessa, mutta lapsi ei tossa iässä vielä osaa sitä tapaa hyödyntää. Se tarvitsee sua. Asettaudu siis lapsen kenkiin ja ymmärrä että hän ei vielä osaa mitään tapoja hallita tunteitaan, se on oikeasti aika pelottavaa!
Eli, tsekkaa siis omat tunteet eka ja opettele rauhottumaan noissa tilanteissa. Laskeudu lapsen tasolle, ja ole lämpimästi läsnä. Osoita olemuksellasi että "hei, mä ymmärrän että sulla on nyt vaikeaa" (sano tämä mieluusti myös ääneen). Laskeudu vaikka ristiasentoon lattialle ja seuraa lapsen raivoa. Puolessa tunnissa raivo hellittää, ja saattaa jopa tulla syliin. Useinhan toi raivo purkautuu sitten loputtomana nyyhkyttelynä, joka on hieno hetki ohjata lapsi sun syliin ja näyttää, että tästäkin tunnemyrskystä selvittiin. Tällä tapaa se lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan: seuraamalla sinua. Muista, että tämän reaktion sulta pitää olla jatkuvaa ja toistuvaa, että lapsesta tulisi itsevarmempi tunteidensa kanssa. Raivokohtauksien määrä ja kesto myös vähenee.
Pidät lasta ns jäähypenkillä, olet läsnä ja kerrot koko ajan vaikka kuulosuojaimet päässä lapselle että miksi teet niinkun teet. Oletko varma ettei lapsella ole jotakin nepsy-oireita? Tuossa iässä tunteiden ilmaisua opetellaan ja aikuinen auttaa tässä. Oletko jutellut lapsen kanssa rauhallisessa tilanteessa miten tunteita voi näyttää kun suututtaa? Harjoittelee niitä vaikka muuten vain eikä odota siihen kun tilanne sekunnissa napsahtaa katki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Emma135 kirjoitti:
Lasten kanssa töitä tekevänä multa pari juttua.
Lapsi kokee hurjaa turvattomuutta, siksi seuraa sua raivoten mutta ei kuitenkaan rauhotu vaikka yrität ottaa edes syliin. Jossain kohdassa on siis luultavimmin käynyt niin, että lapsen luottamus siihen että sinä autat häntä tunnepuuskansa läpi ei ole toteutunut. Lapsi haluaa sun lähelle, mutta ei osaa ottaa sitä myöskään vastaan, koska hän ei luota että voit auttaa häntä.
Aika moni sanoo täällä aivan hirveän väärin, että tällaisen lapsen kohdalla pitäisi jättää lapsi omilleen, poistua tilasta tai "kohauttaa olkapäitä". SUN läsnäolo turvallisena tukipilarina on se kaikista tärkein asia. Ymmärrän että se ei ole helppoa, jos omat tunteet nousee samalla tapaa pintaan. Pohtisin vanhempana itse miksi lapsen raivokohtaukset herättävät sinussa itsessäsi niin vahvan reaktion. Miten sinä pystyt opettamaan lapselle tunnesäätelyä, jos sun omatkaan tunteet ei pysy tasaisina? Hienoa että sulla on tapa rauhottua omassa huoneessa, mutta lapsi ei tossa iässä vielä osaa sitä tapaa hyödyntää. Se tarvitsee sua. Asettaudu siis lapsen kenkiin ja ymmärrä että hän ei vielä osaa mitään tapoja hallita tunteitaan, se on oikeasti aika pelottavaa!
Eli, tsekkaa siis omat tunteet eka ja opettele rauhottumaan noissa tilanteissa. Laskeudu lapsen tasolle, ja ole lämpimästi läsnä. Osoita olemuksellasi että "hei, mä ymmärrän että sulla on nyt vaikeaa" (sano tämä mieluusti myös ääneen). Laskeudu vaikka ristiasentoon lattialle ja seuraa lapsen raivoa. Puolessa tunnissa raivo hellittää, ja saattaa jopa tulla syliin. Useinhan toi raivo purkautuu sitten loputtomana nyyhkyttelynä, joka on hieno hetki ohjata lapsi sun syliin ja näyttää, että tästäkin tunnemyrskystä selvittiin. Tällä tapaa se lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan: seuraamalla sinua. Muista, että tämän reaktion sulta pitää olla jatkuvaa ja toistuvaa, että lapsesta tulisi itsevarmempi tunteidensa kanssa. Raivokohtauksien määrä ja kesto myös vähenee.
Kiitos kun jaksoit kommentoida noin pitkästi. Ensimmäisen uhmaiän vuoden jaksoin ja kestin rauhallisena kaikki lapsen raivarit hermostumatta itse niissä. Silti raivarit ei lyhentyneet eikä vähentyneet. Eli ei mennyt noin kuin kirjoitat, että oma rauhallisuus lyhentäisi raivarit. Vuoden siihen pystyin.
Toisena uhmavuonna aloin tuntea epätoivoa raivarien tullessa ja kestäessä niin pitkään. Edelleen pysyn jonkun 20 min rauhallisena, mutta kun raivo vain jatkuu vaikka miten yritän pitää sylissä ja olen rauhallinen niin hermoni alkaa kiristyä. Tunnen epätoivoa, avuttomuutta, keinottomuutta kun raivoaminen ei vain lopu. Ja mielessäni alkaa kulkemaan se miten raivarin vain jatkuessa ja jatkuessa myöhästymme taas jostain tärkeästä, kuten on käynyt monta kertaa ja toivon vain että huuto loppuisi. Hän kyllä raivarien aikana tulee syliin, mutta syli ei rauhoita häntä. Hänen raivarit ei pääty nyyhkytykseen vaan ne loppuu yhtä äkisti ja yllättäen kuin ovat alkaneetkin, ilman nyyhkytyksiä.
Summa summarum: tunnen itse keinottomuutta. Vuoden jaksoin ja pystyin. Enää en osaa olla viilipytty, vaikka yritän. Miten palata takaisin viilipytyksi?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pidät lasta ns jäähypenkillä, olet läsnä ja kerrot koko ajan vaikka kuulosuojaimet päässä lapselle että miksi teet niinkun teet. Oletko varma ettei lapsella ole jotakin nepsy-oireita? Tuossa iässä tunteiden ilmaisua opetellaan ja aikuinen auttaa tässä. Oletko jutellut lapsen kanssa rauhallisessa tilanteessa miten tunteita voi näyttää kun suututtaa? Harjoittelee niitä vaikka muuten vain eikä odota siihen kun tilanne sekunnissa napsahtaa katki.
Onko tällaiset raivarit nepsy-oire? Ne kuitenkin tulee tilanteissa, joissa jokin ei mennyt kuten halusi ja raivarin aihe on että vaatii sen tilanteen menevän kuten haluaa. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erityisen äitinä kiinnittyy huomio noihin raivareitten yht'äkkisyyteen, alkuun ja loppuun, ja siihen, ettei syli rauhoita. Kaikilla lapsilla ei ole nepsyoireta, mutta joillakin kuitenkin on. En tiedä, saako enää neuvoloista mitään apua, mutta jos teillä sattuisi olemaan siellä terkka, jolla on kokemusta ja ymmärrystä lapsen kehityksestä, niin voisi olla hyvä paikka ottaa puheeksi. Ihan jo vaikka siksi, ettet väsymyksessäsi hoksaa mitään sellaista keinoa, jonka käyttämiseen et itse edes haluaisi ryhtyä.
Vierailija kirjoitti:
Erityisen äitinä kiinnittyy huomio noihin raivareitten yht'äkkisyyteen, alkuun ja loppuun, ja siihen, ettei syli rauhoita. Kaikilla lapsilla ei ole nepsyoireta, mutta joillakin kuitenkin on. En tiedä, saako enää neuvoloista mitään apua, mutta jos teillä sattuisi olemaan siellä terkka, jolla on kokemusta ja ymmärrystä lapsen kehityksestä, niin voisi olla hyvä paikka ottaa puheeksi. Ihan jo vaikka siksi, ettet väsymyksessäsi hoksaa mitään sellaista keinoa, jonka käyttämiseen et itse edes haluaisi ryhtyä.
Jään tätä miettimään. Neuvolaan on vaikea saada aikaa ja terkka on joka ikinen kerta eri ja joku uusi, lääkärit on jotain ulkomaalaisia huonoa suomea puhuvia terveyskesluslääkäreitä. Voi olla että joku toinen paikka olisi parempi avun saamiseen.
Miten teillä erityisen ns. raivarit tai vastaavantapaiset kohtaukset rauhoitetaan?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Keksikää ratkaisu siihen tunteeseen tai tilanteeseen mikä raivon sai aikaan. Ei se raivo tyhjästä tule.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Keksikää ratkaisu siihen tunteeseen tai tilanteeseen mikä raivon sai aikaan. Ei se raivo tyhjästä tule.
Olen tätä miettinyt paljon. Mutta miten ratkaista se, että lapsi usein haluaa jotain mitä ei ole mahdollista saada? Ja raivo syntyy siitä, että tilanne ei mennyt kuten halusi.
Ap
Aikuisilla ainakin B-vitamiinivaje edesauttaa hermojen menettämistä, pieni B-vitamiinilisä saattaisi lapsellekin ihan hyvää tehdä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omaan jaksamiseen vastamelukuulokkeet. Joku simppeli puuha, mitä voit tehdä lapsen raivotessa, vaikka värittäminen. Juo teetä, imeskele pastillia.
Raivarien laannuttamiseen lapsen harhautus jollain ihan muulla asialla, vitsillä, musiikilla, suihkulla, parvekkeelle viemällä.
Meidän lapsella on jatkunut tuollaiset yhtäkkiset raivokohtaukset vielä kouluikään asti. Eivätkä ne ole mitään tyyliin opeta ettei karkkia voi aina saada vaan raivokohtaukset oikeasti alkavat todella oudoista asioista.
Todennäköisesti ovat jotain nepsyoireita. Itselläni oli samaa lapsena. Muistan aina, kuinka voimattomia omatkin vanhempani olivat kanssani. Onneksi raivokohtaukset ovat vähentyneet reilusti.
Ja perus neuvot eivät tähän auta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksikää ratkaisu siihen tunteeseen tai tilanteeseen mikä raivon sai aikaan. Ei se raivo tyhjästä tule.
Olen tätä miettinyt paljon. Mutta miten ratkaista se, että lapsi usein haluaa jotain mitä ei ole mahdollista saada? Ja raivo syntyy siitä, että tilanne ei mennyt kuten halusi.
Ap
Tulee mieleeni ystäväni, ihan reippaasti aikuinen nainen, joka on autistinen. Saa raivo- ja itkukohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista silloin, kun asiat eivät mene niin kuin hän halusi tai kuvitteli.
- Ihastus ei osannut telepaattisesti tietää, että ystäväni on ihastunut häneen, eikä kysynyt koko viikkoon ystävääni treffeille. Hysteeristä itkua viikon ajan.
- Sämpylät paloivat pohjasta mustiksi. Hysteerinen raivoaminen ja sämpylät pitkin seiniä, jonka jälkeen lohdutonta itkua monta tuntia.
- Hävisi pelissä. Nappulat tai peliohjain lentää seinään, jonka jälkeen ystävä ei koske koko peliin moneen vuoteen, jos enää ollenkaan. Pitää onnistua heti kerralla oikein, ja jos ei mene, iskee hysteerinen kohtaus.
- Ihastus ei katsonut häneen päin tarpeeksi pitkään. Hysteerinen romahdus, kun tästä ei nyt tule mitään.
- Autolle ei löydy parkkipaikkaa sieltä, mistä hän ajatteli sen löytyvän. Kamala stressi ja itkukohtaus ratissa.
- Kaveri sanoo, että ystävän suunnitelma asiasta X on vähän riskialtis ja hän ei uskaltaisi. Hysteerinen masennus ja itkukohtaus, kun häntä on arvosteltu näin hirvittävällä tavalla.
ja ei puhuta mistään sellaisesta, että kun meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä, vaan kohtaukset ovat hysteerisiä. Niiden sämpylöiden perään itketään kuin joku olisi kuollut, ja kun ihastus ei katsonut oikealla tavalla niin itketään viikko ja suunnilleen ollaan hyppäämässä kaivoon. Ikinä ei tiedä, mikä laukaisee kohtauksen ja miten rajuna se tulee.
Onko sinulla mitään tietoa tai arvausta miksi lapsi raivoaa? Onko jotain tiettyjä tilanteita vai syntyykö ne tyhjästä? Onko lapselle voinut tapahtua jotain mistä et tiedä? Hoidossa tai isällään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksikää ratkaisu siihen tunteeseen tai tilanteeseen mikä raivon sai aikaan. Ei se raivo tyhjästä tule.
Olen tätä miettinyt paljon. Mutta miten ratkaista se, että lapsi usein haluaa jotain mitä ei ole mahdollista saada? Ja raivo syntyy siitä, että tilanne ei mennyt kuten halusi.
ApTulee mieleeni ystäväni, ihan reippaasti aikuinen nainen, joka on autistinen. Saa raivo- ja itkukohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista silloin, kun asiat eivät mene niin kuin hän halusi tai kuvitteli.
- Ihastus ei osannut telepaattisesti tietää, että ystäväni on ihastunut häneen, eikä kysynyt koko viikkoon ystävääni treffeille. Hysteeristä itkua viikon ajan.
- Sämpylät paloivat pohjasta mustiksi. Hysteerinen raivoaminen ja sämpylät pitkin seiniä, jonka jälkeen lohdutonta itkua monta tuntia.
- Hävisi pelissä. Nappulat tai peliohjain lentää seinään, jonka jälkeen ystävä ei koske koko peliin moneen vuoteen, jos enää ollenkaan. Pitää onnistua heti kerralla oikein, ja jos ei mene, iskee hysteerinen kohtaus.
- Ihastus ei katsonut häneen päin tarpeeksi pitkään. Hysteerinen romahdus, kun tästä ei nyt tule mitään.
- Autolle ei löydy parkkipaikkaa sieltä, mistä hän ajatteli sen löytyvän. Kamala stressi ja itkukohtaus ratissa.
- Kaveri sanoo, että ystävän suunnitelma asiasta X on vähän riskialtis ja hän ei uskaltaisi. Hysteerinen masennus ja itkukohtaus, kun häntä on arvosteltu näin hirvittävällä tavalla.
ja ei puhuta mistään sellaisesta, että kun meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä, vaan kohtaukset ovat hysteerisiä. Niiden sämpylöiden perään itketään kuin joku olisi kuollut, ja kun ihastus ei katsonut oikealla tavalla niin itketään viikko ja suunnilleen ollaan hyppäämässä kaivoon. Ikinä ei tiedä, mikä laukaisee kohtauksen ja miten rajuna se tulee.
Tämä kuulostaa kyllä enemmän epävakaalta persoonallisuushäiriöltä.
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla mitään tietoa tai arvausta miksi lapsi raivoaa? Onko jotain tiettyjä tilanteita vai syntyykö ne tyhjästä? Onko lapselle voinut tapahtua jotain mistä et tiedä? Hoidossa tai isällään?
En osaa sanoa. Väsyneenä ainakin näitä on enemmän. Ja isänsä ei kestä raivareita ollenkaan, luulen että se on osasyynä tähän. Mutta sille asialle en voi mutään. En kuitenkaan usko, että on isällään tai hoidossa olisi tapahtunut jotain mistä en tietäisi. Ap
Hommaa kuulosuojaimet tai vastamelukuulokkeet. Se auttaa edes vähän kun osa huudosta blokkautuu pois. Mun lapsi on onneksi sitä sorttia että haluaa raivota yksin, joten on voinut itse siirtyä vaan kauemmas...