Lue keskustelun säännöt.
Lapsen raivokohtaukset. Miten jaksaa niitä itse?
30.01.2023 |
Mistä te löydätte jaksamisen ottaa vastaan lapsen raivokohtaukset? Jotka alkaa aika yllättäen jostain mikä ei mennytkään hänen tahdon mukaan. Ja niihin ei tunnu auttavan mikään, ei syli ei muu, kun ne alkaa vaan lapsi huutaa ja raivoaa ainakin puoli tuntia. Oma hermo meinaa lopulta mennä. Yritän silloin mennä eri huoneeseen mutta lapsi tulee perässä roikkuen vaatteissani kuin takiainen ja raivoaa. Jos laitan oven välistä kiinni alkaa hakkaamaan nyrkeillä ovea (muuten ei hakkaa onneksi nyrkeillä mitään). Neuvokaa miten jaksaa itse noissa tilanteissa kun ei pääse edes minuutiksi viereiseen huoneeseen rauhoittumaan itse. Toinen vanhempi ei asu samassa eli ei voida noissa tilanteissa vuorotella.
Kommentit (110)
Jos tuntuu, että et yksin jaksa, hae nopeasti ammattiapua. Se voi helpottaa molempien elämää.
En tiedä lapsen ikää, mutta esim. neuvolasta voi kysyä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko paljon aikaa, kun nämä kohtaukset alkoivat? Taphtuuko niitä muiden läsnäollessa, lukuunottamatta isäänsä. Tapahtuuko päiväkodissa. Entä silloin, kun leikkii kotona muiden lasten kanssa.
Poikani sai samanikäisenä kauheita raivareita. Hänet piti silloin jättää rauhaan, kaikki tilanteeseen puuttuminen esim. koskeminen vain pahensi asiaa. Sen parempia neuvoja en osaa antaa, mutta lohdutuksen sana, nyt teininä poika on kuin viilipytty, joka ei menetä hermojaan mistään!
Vierailija kirjoitti:
Poikani sai samanikäisenä kauheita raivareita. Hänet piti silloin jättää rauhaan, kaikki tilanteeseen puuttuminen esim. koskeminen vain pahensi asiaa. Sen parempia neuvoja en osaa antaa, mutta lohdutuksen sana, nyt teininä poika on kuin viilipytty, joka ei menetä hermojaan mistään!
Tämäkin lohduttaa, kiitos. Miten itse jaksot tuolloin kun hän oli pieni?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rauhoittavia lääkkeitä?
Adhd lääkitys?Nepsy lapsi?
Ei, vaan ap kasvattaa epävakaata persoonallisuushäiriötä hylkäämisellään ja pakoilullaan.
Ap ei edes kerro aloituksessa edes lapsen ikää, vaikka ikätasollakin on merkitystä. Silti neuvojia täällä riittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hommaa kuulosuojaimet tai vastamelukuulokkeet. Se auttaa edes vähän kun osa huudosta blokkautuu pois. Mun lapsi on onneksi sitä sorttia että haluaa raivota yksin, joten on voinut itse siirtyä vaan kauemmas...
Idioottimainen neuvo. Lapsi haluaa tulla kuulluksi ja raukkamainen äiti pakoilee fyysisesti ja peltorien sisään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rauhoittavia lääkkeitä?
Adhd lääkitys?Nepsy lapsi?
Ei, vaan ap kasvattaa epävakaata persoonallisuushäiriötä hylkäämisellään ja pakoilullaan.
Ap ei edes kerro aloituksessa edes lapsen ikää, vaikka ikätasollakin on merkitystä. Silti neuvojia täällä riittää.
Kenet olen sinun mielestä hylännyt? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/miten-rauho…
Olen minä noita neuvoja netistä lueskellut. Mutta ne on minusta kirjoitettu helppoihin tilanteisiin. Tuossakin neuvotaan menemään hetkeksi yksin toiseen huoneeseen. Mutta ei neuvota mitä sitten kun ei pääse, vaan lapsi raivarissaan seuraa mukana vaatteissa roikkuen. Ap
Se HETKEKSI pois meneminen tarkoittaa, että vanhempi hillitsee omat hermonsa. Ei sitä, että nytpä hylätään se lapsi raivoihinsa rangaistuksena. Ymmärrätkö tätä eroa? Sinun tehtäväsi on olla vakaa ja turvallinen aikuinen, saatavilla lapselle, vaikka tällä on paha olla ja joka pelkää hylkäämistä. Opettaa keinoja rauhoittua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/miten-rauho…
Olen minä noita neuvoja netistä lueskellut. Mutta ne on minusta kirjoitettu helppoihin tilanteisiin. Tuossakin neuvotaan menemään hetkeksi yksin toiseen huoneeseen. Mutta ei neuvota mitä sitten kun ei pääse, vaan lapsi raivarissaan seuraa mukana vaatteissa roikkuen. Ap
Istu sen lapsen viereen ja juttele sen kanssa kunnes rauhoittuu. Ja seuraavalla kerralla teet saman ennen kuin raivari pääsee noin pitkälle.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.mll.fi/vanhemmille/vinkkeja-lapsiperheen-arkeen/miten-rauho…
Olen minä noita neuvoja netistä lueskellut. Mutta ne on minusta kirjoitettu helppoihin tilanteisiin. Tuossakin neuvotaan menemään hetkeksi yksin toiseen huoneeseen. Mutta ei neuvota mitä sitten kun ei pääse, vaan lapsi raivarissaan seuraa mukana vaatteissa roikkuen. Ap
Se HETKEKSI pois meneminen tarkoittaa, että vanhempi hillitsee omat hermonsa. Ei sitä, että nytpä hylätään se lapsi raivoihinsa rangaistuksena. Ymmärrätkö tätä eroa? Sinun tehtäväsi on olla vakaa ja turvallinen aikuinen, saatavilla lapselle, vaikka tällä on paha olla ja joka pelkää hylkäämistä. Opettaa keinoja rauhoittua.
Niin. Itse tarkoitin hetkeksi pois menemisellä sitä, että olisin puoli minuutti tai minuutin eri huoneessa rauhoittumassa, etten vaan ala huutamaan itse. Mikä ihmeen hylkääminen se nyt on? Etenkin kun sanon lapselle että äidin pitää mennä minuutiksi eri huoneeseen rauhoittumaan, että äitikin ei hermostuisi. En minä ole missään kirjoittanut, että hylkäisin hänet rangaistuksena. Kaikkea te keksittekin. Ap
Ap
Emma135 kirjoitti:
Lasten kanssa töitä tekevänä multa pari juttua.
Lapsi kokee hurjaa turvattomuutta, siksi seuraa sua raivoten mutta ei kuitenkaan rauhotu vaikka yrität ottaa edes syliin. Jossain kohdassa on siis luultavimmin käynyt niin, että lapsen luottamus siihen että sinä autat häntä tunnepuuskansa läpi ei ole toteutunut. Lapsi haluaa sun lähelle, mutta ei osaa ottaa sitä myöskään vastaan, koska hän ei luota että voit auttaa häntä.
Aika moni sanoo täällä aivan hirveän väärin, että tällaisen lapsen kohdalla pitäisi jättää lapsi omilleen, poistua tilasta tai "kohauttaa olkapäitä". SUN läsnäolo turvallisena tukipilarina on se kaikista tärkein asia. Ymmärrän että se ei ole helppoa, jos omat tunteet nousee samalla tapaa pintaan. Pohtisin vanhempana itse miksi lapsen raivokohtaukset herättävät sinussa itsessäsi niin vahvan reaktion. Miten sinä pystyt opettamaan lapselle tunnesäätelyä, jos sun omatkaan tunteet ei pysy tasaisina? Hienoa että sulla on tapa rauhottua omassa huoneessa, mutta lapsi ei tossa iässä vielä osaa sitä tapaa hyödyntää. Se tarvitsee sua. Asettaudu siis lapsen kenkiin ja ymmärrä että hän ei vielä osaa mitään tapoja hallita tunteitaan, se on oikeasti aika pelottavaa!
Eli, tsekkaa siis omat tunteet eka ja opettele rauhottumaan noissa tilanteissa. Laskeudu lapsen tasolle, ja ole lämpimästi läsnä. Osoita olemuksellasi että "hei, mä ymmärrän että sulla on nyt vaikeaa" (sano tämä mieluusti myös ääneen). Laskeudu vaikka ristiasentoon lattialle ja seuraa lapsen raivoa. Puolessa tunnissa raivo hellittää, ja saattaa jopa tulla syliin. Useinhan toi raivo purkautuu sitten loputtomana nyyhkyttelynä, joka on hieno hetki ohjata lapsi sun syliin ja näyttää, että tästäkin tunnemyrskystä selvittiin. Tällä tapaa se lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan: seuraamalla sinua. Muista, että tämän reaktion sulta pitää olla jatkuvaa ja toistuvaa, että lapsesta tulisi itsevarmempi tunteidensa kanssa. Raivokohtauksien määrä ja kesto myös vähenee.
Tämä. Lue ap ajatuksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Emma135 kirjoitti:
Lasten kanssa töitä tekevänä multa pari juttua.
Lapsi kokee hurjaa turvattomuutta, siksi seuraa sua raivoten mutta ei kuitenkaan rauhotu vaikka yrität ottaa edes syliin. Jossain kohdassa on siis luultavimmin käynyt niin, että lapsen luottamus siihen että sinä autat häntä tunnepuuskansa läpi ei ole toteutunut. Lapsi haluaa sun lähelle, mutta ei osaa ottaa sitä myöskään vastaan, koska hän ei luota että voit auttaa häntä.
Aika moni sanoo täällä aivan hirveän väärin, että tällaisen lapsen kohdalla pitäisi jättää lapsi omilleen, poistua tilasta tai "kohauttaa olkapäitä". SUN läsnäolo turvallisena tukipilarina on se kaikista tärkein asia. Ymmärrän että se ei ole helppoa, jos omat tunteet nousee samalla tapaa pintaan. Pohtisin vanhempana itse miksi lapsen raivokohtaukset herättävät sinussa itsessäsi niin vahvan reaktion. Miten sinä pystyt opettamaan lapselle tunnesäätelyä, jos sun omatkaan tunteet ei pysy tasaisina? Hienoa että sulla on tapa rauhottua omassa huoneessa, mutta lapsi ei tossa iässä vielä osaa sitä tapaa hyödyntää. Se tarvitsee sua. Asettaudu siis lapsen kenkiin ja ymmärrä että hän ei vielä osaa mitään tapoja hallita tunteitaan, se on oikeasti aika pelottavaa!
Eli, tsekkaa siis omat tunteet eka ja opettele rauhottumaan noissa tilanteissa. Laskeudu lapsen tasolle, ja ole lämpimästi läsnä. Osoita olemuksellasi että "hei, mä ymmärrän että sulla on nyt vaikeaa" (sano tämä mieluusti myös ääneen). Laskeudu vaikka ristiasentoon lattialle ja seuraa lapsen raivoa. Puolessa tunnissa raivo hellittää, ja saattaa jopa tulla syliin. Useinhan toi raivo purkautuu sitten loputtomana nyyhkyttelynä, joka on hieno hetki ohjata lapsi sun syliin ja näyttää, että tästäkin tunnemyrskystä selvittiin. Tällä tapaa se lapsi oppii säätelemään omia tunteitaan: seuraamalla sinua. Muista, että tämän reaktion sulta pitää olla jatkuvaa ja toistuvaa, että lapsesta tulisi itsevarmempi tunteidensa kanssa. Raivokohtauksien määrä ja kesto myös vähenee.
Tämä. Lue ap ajatuksella.
Luin ja kommentoinkin tuohon jo muutama tunti sitten.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Pidät lasta ns jäähypenkillä, olet läsnä ja kerrot koko ajan vaikka kuulosuojaimet päässä lapselle että miksi teet niinkun teet. Oletko varma ettei lapsella ole jotakin nepsy-oireita? Tuossa iässä tunteiden ilmaisua opetellaan ja aikuinen auttaa tässä. Oletko jutellut lapsen kanssa rauhallisessa tilanteessa miten tunteita voi näyttää kun suututtaa? Harjoittelee niitä vaikka muuten vain eikä odota siihen kun tilanne sekunnissa napsahtaa katki.
Jäähyt on menneen talven lumia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Keksikää ratkaisu siihen tunteeseen tai tilanteeseen mikä raivon sai aikaan. Ei se raivo tyhjästä tule.
Olen tätä miettinyt paljon. Mutta miten ratkaista se, että lapsi usein haluaa jotain mitä ei ole mahdollista saada? Ja raivo syntyy siitä, että tilanne ei mennyt kuten halusi.
ApTulee mieleeni ystäväni, ihan reippaasti aikuinen nainen, joka on autistinen. Saa raivo- ja itkukohtauksia mitä ihmeellisimmistä asioista silloin, kun asiat eivät mene niin kuin hän halusi tai kuvitteli.
- Ihastus ei osannut telepaattisesti tietää, että ystäväni on ihastunut häneen, eikä kysynyt koko viikkoon ystävääni treffeille. Hysteeristä itkua viikon ajan.
- Sämpylät paloivat pohjasta mustiksi. Hysteerinen raivoaminen ja sämpylät pitkin seiniä, jonka jälkeen lohdutonta itkua monta tuntia.
- Hävisi pelissä. Nappulat tai peliohjain lentää seinään, jonka jälkeen ystävä ei koske koko peliin moneen vuoteen, jos enää ollenkaan. Pitää onnistua heti kerralla oikein, ja jos ei mene, iskee hysteerinen kohtaus.
- Ihastus ei katsonut häneen päin tarpeeksi pitkään. Hysteerinen romahdus, kun tästä ei nyt tule mitään.
- Autolle ei löydy parkkipaikkaa sieltä, mistä hän ajatteli sen löytyvän. Kamala stressi ja itkukohtaus ratissa.
- Kaveri sanoo, että ystävän suunnitelma asiasta X on vähän riskialtis ja hän ei uskaltaisi. Hysteerinen masennus ja itkukohtaus, kun häntä on arvosteltu näin hirvittävällä tavalla.
ja ei puhuta mistään sellaisesta, että kun meillä kaikilla on joskus huonoja päiviä, vaan kohtaukset ovat hysteerisiä. Niiden sämpylöiden perään itketään kuin joku olisi kuollut, ja kun ihastus ei katsonut oikealla tavalla niin itketään viikko ja suunnilleen ollaan hyppäämässä kaivoon. Ikinä ei tiedä, mikä laukaisee kohtauksen ja miten rajuna se tulee.
Epävakaa persoonallisuus, eli juuri se mitä ap kasvattaa hylkäämisellään.
Laittaisin tulpat korviin ja kävisin tyynen rauhallisesti sohvalle lukemaan kirjaa tai lehteä. Lapselle sanoisin, että äiti lukee tässä nyt niin kauan kuin sinä huudat, ja sitten kun olet rauhoittunut etkä enää huuda, niin voidaan jutella siitä, mikä harmitti. Lapsi saisi kiljua vieressä vaikka millaista raivohuutoa, mutta en ottaisi tulppia pois tai lopettaisi lukemista niin kauan, kuin huuto jatkuisi.
Ehkä ongelma onkin se, että olet uupunut. Silloin kaikki tuntuu todella raskaalta ja se oikein kertautuu.
Voisitko lähestyä tilannetta miettimällä miten itse selviydyt lapsen raivokohtauksesta sen sijaan, että pyrit hirveästi vaikuttamaan lapseen? Menet olohuoneen sohvalle missä tosiaan olet lapsen lähellä, laitat korvatulpat korviin ja mukavaa musiikkia soimaan. Olet koko ajan läsnä, mutta lapsen huomioit sitten vasta kun rauhoittuu. Pidät sylissä jos tulee syliin, mutta muuten annat olla.
Aika moni kommentoija muuten tässä ketjussa kommentoi sitä, että mitä minun pitäisi tehdä lapsen suhteen noissa tilanteissa. Luen kyllä kaikki vinkit ja olen kiitollinen niistä.
Mutta aloitus koski siis omaa jaksamista noissa tilanteissa. Miten pysyä itse viilipyttynä, kun laosen raivari on kestänyt jo minussa roikkuen ja huutaen puoli tuntia, mikään rauhoittelu ei tepsi enkä pääse edes minuutiksi eri huoneeseen yksin rauhoittumaan? Miten rauhoittua itse, kun huomaa että hermot meinaa mennä?
Eli haen neuvoja omaan jaksamiseen ja rauhallisena pysymiseen, en niinkään siihen, että mitä yrittää lapsen suhteen.
Ap
Ei oo lasten kasvatus yhden ihmisen hommaa, kuten olet huomannutkin.
Vaikka olisi kuinka voimaantunut mamma.
Vierailija kirjoitti:
Laittaisin tulpat korviin ja kävisin tyynen rauhallisesti sohvalle lukemaan kirjaa tai lehteä. Lapselle sanoisin, että äiti lukee tässä nyt niin kauan kuin sinä huudat, ja sitten kun olet rauhoittunut etkä enää huuda, niin voidaan jutella siitä, mikä harmitti. Lapsi saisi kiljua vieressä vaikka millaista raivohuutoa, mutta en ottaisi tulppia pois tai lopettaisi lukemista niin kauan, kuin huuto jatkuisi.
Lapsen huudattaminen on pahinta. Tuo on sitä 70-luvun välinpitämätöntä kasvatusta. Lasten annettiin huutaa tuntikausia hädisään. Ei vastata lapsen fyysisiin eikä emotionaalisiin tarpeisiin. Seurauksena tunnekylmiä narsisteja.
Uskomatonta, että joku käyttää kasvatusmetodina edelleen tällaista.
Pienillä lapsilla ei ole vielä aivot kehittyneet niin, että osaisivat säädellä tunteitaan. Toiset ovat toki temperamentiltaan helpompia kuin toiset ja helpommin "harhautettavissa". Tärkeää on, että olet läsnä jolloin lapsella on turvallinen olo. Voit hyvin käyttää kuulokkeita jos se auttaa. Voi olla ettei mikään vippaskonsti auta ennen kuin lapsen tunne laantuu, jolloin voitte sylitellä ja käsitellä tilannetta. On myös tärkeää ettet anna periksi jos kiukun syynä on jonkun sellaisen asian haluaminen johon olet sanonut ei. Lapsesi saattaa olla kuormittunut esim päiväkotipäivästä, ja se purkautuu kotona.
Joillekin lapsille auttaa rakenne (tehkää joka päivä kotona asiat samassa järjestyksessä rutiininomaisesti, rutiinit kuvina seinälle, ei poikkeuksia). Aika on se suurin auttaja.
Nepsyoireita voi olla, mutta esim adhd:ta ei noin pienillä tutkita, koska eivät lähtökohtaisesti osaa hillitä itseään. Keskustelkaa päiväkodissa, millaista lapsen käytös on siellä.
T. Vakaope