Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea? Kuolettavan tylsä parisuhde
30.01.2023 |
Ollaan 40 molemmin puolin ja yksi lapsi 10 v. Huomaan, että olen jo pitkään, siis useita vuosia, ollut jotenkin lamaantunut ja etsinyt syytä työstä, mielenterveydestä, raudanpuutteesta, mistä milloinkin. Mikään ei huvita, mikään ei tunnu miltään. Nyt olen tullut siihen tulokseen, että syynä on kuolettavan tylsä parisuhde ja muutenkin sosiaalisen elämän puute.
Mies on täydellinen isä ja laittaa aamupalat niin lapselle kuin minullekin. Siivoaa, ulkoiluttaa koiraa, tekee vaativaa työtä ja on tasainen ja nähdäkseni onnellinen. Hän elää elämäänsä kaavamaisesti eikä koskaan tee mitään suunnittelematonta tai spontaania. Seksiä meillä ei ole ollut vuosikausiin, ei mitään läheisyyttäkään, sillä se vaatisi varmaan miehen kalenterin ja pääkopan uudelleenohjelmointia. Ystäviä hänellä ei ole, eikä sen puoleen minullakaan. Viikonloput tehdään normaaleja asioita, kuten pitkiä kävelyjä perheen kesken, mutta mitään puhuttavaa meillä ei ole, kuuntelemme vain lapsen juttuja ja pidämme huolta säännöllisistä ruoka-ajoista. Varmaan tämä olisi jonkun unelma. Mutta minun ei, ja kun yritän puhua epämääräisestä pahasta olosta miehelleni, hän ei alkuunkaan ymmärrä, mikä täydellisessä elämässämme voisi olla vialla. Vian siis täytyy olla minussa.
Tiedän, että näin ei saisi tuntea, sillä minullahan on asiat hyvin, mutta olen uskomattoman turhautunut ja välillä ihan raivoissanikin, vaikka tiedän, että omapa on asiani, kun olen mennyt naimisiin robotin kanssa. Nyt on kuitenkin niin, että en mitenkään voi rikkoa lapseni perhettä vain sen takia, että itse kaipaisin välillä jotain elämänmakua elämääni, yhdessä nautittua viinilasillista, läheisyyttä, ystävien kanssa p*skanpuhumista, ihan mitä vain, joka ei olisi etukäteen hyväksi todettua ja ohjelmoitua. Mitään pettämistä en haikaile, en toista miestäkään, en nuoruutta, vaan ihan tähän ikävaiheeseen ja perhetilanteeseen sopivaa hauskanpitoa. Mutta mies vain ihmettelee, että eikö meillä muka ole hauskaa yhdessä.
Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa ja miten sen ratkaisitte?
Kommentit (115)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla jokin traumatausta kun traumatisoituneet ihmiset kokee hirveän tylsänä ja raskaana/ ahdistavana tasaisen elämän?
Ei ole, ja vaikka olisikin, niin en ihan ymmärrä, miksi elämänhalu pitää heti diagnosoida.
Onko teillä parisuhdeaikaa kahden kesken?
Laittakaa lapsi viikonlopuksi yökylään kummien tms luo ja lähtekää pikaiselle kylpyläviikonlopulle tai Tukholman risteilylle (Helsingin kautta)
Sinä muodostat 50% siitä parisuhteesta.
Joten myös sinä pystyt sen laatuun vaikuttamaan paljon.
Tee asialle jotain! Aloita vaikka joku harrastus, joka vie mukanaan. Tai sitten eroa, mutta älä jää paikallesi nysväämään ja katkeroitumaan. Jokainen meistä lopulta elää omaa elämäänsä itseään varten!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuossahan ne vastaukset on omassa tekstissäsi. Ei seksiä, ei läheisyyttä, ei puhuttavaa, pelkkää ohjelmoitua arkea.
Vähemmästäkin ihminen lamaantuu. Jos miehen mielestä elämänne on täydellistä ja sinä kuolet pystyyn niin tiedät itsekin mikä on se vaihtoehto on.
"Ystäviä hänellä ei ole, eikä sen puoleen minullakaan"
"itse kaipaisin välillä jotain elämänmakua elämääni, yhdessä nautittua viinilasillista, läheisyyttä, ystävien kanssa p*skanpuhumista"
Sinulla ei itselläsikään ole ystäviä joiden kanssa voisit tehdä jotain kivaa ja puhua, ja tämä(kin) on siis jollain ihmeellisellä tavalla miehesi syytä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä parisuhdeaikaa kahden kesken?
Laittakaa lapsi viikonlopuksi yökylään kummien tms luo ja lähtekää pikaiselle kylpyläviikonlopulle tai Tukholman risteilylle (Helsingin kautta)
Ei meillä kyllä ole, ja olen lakannut sellaista yrittämästä, kun ei miestä kiinnosta. Hän mieluummin menee koko perheenä, eli ottaa lapsen mukaan. Taitaa viihtyä lapsen seurassa enemmän kuin minun. Ja tässä vaiheessa on enää vaikea kuvitella, mitä puhuisimme tai tekisimme yhdessä jossain laivalla... tämä on jatkunut tällaisena liian pitkään.
Naiset ovat harvoin tyytyväisiä siihen mitä valitsevat. Sinä voit vaikuttaa parisuhteen laatuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eroamallako niitä ystäviä tulee? Mä teen kaikkea kivaa ja spontaania ystävien kanssa, miehen kanssa elellään tasaista arkea, sillä hän introverttina ei kaipaa työnsä lisäksi mitään extraa. Ihan tyytyväinen olen.
Vierailija kirjoitti:
"Ystäviä hänellä ei ole, eikä sen puoleen minullakaan"
"itse kaipaisin välillä jotain elämänmakua elämääni, yhdessä nautittua viinilasillista, läheisyyttä, ystävien kanssa p*skanpuhumista"
Sinulla ei itselläsikään ole ystäviä joiden kanssa voisit tehdä jotain kivaa ja puhua, ja tämä(kin) on siis jollain ihmeellisellä tavalla miehesi syytä?
Ei se ole miehen syytä, vaan ihan omaani. Pikkulapsiaika oli raskasta meille molemmille ja ystävät, joilla ei vielä siinä vaiheessa ollut omia lapsia, jäivät siinä kokonaan. En syytä miestäni mistään, sillä hän on omanlaisensa ja minä omanlaiseni, mutta monestakin syystä arkemme on muuttunut sellaiseksi, että se tyydyttää miestä, mutta ei minua. Siksipä tässä ihmettelenkin, miten muut ovat tällaisen tilanteen ratkaisseet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täysin normaali tunne naisille, joilla on lapset tehtynä. Osa eroaa, osa ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala elää! Harrasta, tutustu ihmisiin, tee kaikkea hauskaa lapsesi kanssa. Käy elokuvissa, museoissa, teatterissa.
Lopeta valittaminen.
Mies tottuu ja menee kuin juna raiteillaan monta vuotta, ihan tyytyväisenä.
Nainen innostuu, tylsistyy ja väsyy, odottaen parisuhteen tuovan kuin itsestään loiston elämään. Kun näin ei tapahdu, nainen ottaa eron, saadakseen sen kaiken ihanuuden elämäänsä ja mies jää paikoilleen miettimään että mitähän vittua.
Ja taas on yksi avioerolapsi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä parisuhdeaikaa kahden kesken?
Laittakaa lapsi viikonlopuksi yökylään kummien tms luo ja lähtekää pikaiselle kylpyläviikonlopulle tai Tukholman risteilylle (Helsingin kautta)
No eikö tuosta aloituksesta käynyt jo selväksi, että ei ole, ap:n mies ei halua/pysty/osaa tehdä mitään spontaania tai arjesta poikkeavaa. Tuskin tähän auttaa neuvot, että tehkää sitä tai tätä.
Ap, sinun täytyy nyt vain päättää, millaista elämää haluat itse elää. Teillähän ei ole mikään normaali parisuhde, jos seksiäkään ei ole ollut ollenkaan vuosiin. Jos miehelle puhuminen ei auta, niin sitten on tehtävä valinta, pidätkö perheen kasassa siihen asti, kun lapsi on aikuinen tyytyen tuohon mitä nyt on vai lähdetkö suhteesta elämään omannäköistä elämää. Tarinastasi ei kyllä käy ilmi, onko sinulla/teillä ystäviä, joiden kanssa viettää vapaa-aikaa, illanviettoja jne?
No ihan ekaksi aloitat jonkin harrastuksen ja etsit itsellesi kavereita. Eihän elämä voi olla vain yhden asian varassa. Saat energiaa uusista omista jutuista. Miehen kanssa vakava keskustelu siitä, että parisuhteenne on ihan kuollut, koska eihän tuo enää kuulosta parisuhteelta. Jos mies ei halua tehdä mitään muutosta asioiden eteen niin ehkä teidän ei enää kannata olla yhdessä.
Ratkaisin rakastumalla toiseen ja eroamalla. Haluamani mies koeajoi minut pari kertaa ja palasi vähin äänin kotiin. Nyt olen yksin kahden lapsen kanssa, rahat loppu ja sydän paskana.
Jos jotain hyvää haluaa tilanteesta etsiä, niin ainakaan ei ole enää tylsää, että kai se siinä mielessä toimi. En kuitenkaan suosittele.
Niin, olette oikeassa, osa teistä. Minun pitäisi riuhtaista itseni irti tästä lamaannuksesta, alkaa harrastaa ja tutustua ihmisiin. Pitää perhe sellaisena kuin se on, yrittää toteuttaa itseäni suhteen ulkopuolella (en tarkoita pettämistä). Vaikeaa se kyllä on, kun tuntuu, että aina kun tulee kotiovesta sisään, niin ilmat pakenee keuhkoista. Tuntuu myös, että on vaikea muodostaa aitoa suhdetta lapseen, koska hän ei opi tuntemaan minua sellaisena kuin oikeasti olisin, vaan jonkun valjun ja väsyneen version.
Onko sinulla jokin traumatausta kun traumatisoituneet ihmiset kokee hirveän tylsänä ja raskaana/ ahdistavana tasaisen elämän?