Lue keskustelun säännöt.
Miksi jotkut suuttuu, kun sanon olevani isätön?
28.01.2023 |
Minulla ei ole koskaan ollut isää, vaikka se ihminen samassa asunnossani asuikin silloin kun olin lapsi. Mutta sitä ihmistä ei voi tekojensa takia sanoa isäksi, enkä ole varhaislapsuuden jälkeen sanonutkaan. Meillä ei ole koskaan ollut mitään vanhemman ja lapsen välisen suhteen kaltaista suhdetta, täysin vieras ihminen.
Miksi silti jotkut suuttuu siitä kun sanon, että minulla ei ole ollut koskaan isää?
Yleensä nämä ovat sellaisia, joilla on ainakin ollut molemmat hyvät vanhemmat.
Kommentit (907)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?
Se vieras mies, jonka kanssa asun, joka siitti minut ja jonka tulen perimään. Olisikohan tämä tyhjentävä määritelmä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän "isä" oli juuri tuollainen. Ei ollut isä, eikä edes huoltaja, koska ei ollut tunnustanut isyyttä.
Täytyy sanoa, että onneksi. Mieluummin näin kuin jonkun luuserin nimi tiedoissani. Nyttemmin hän on kuollut, aiheutti kauhean sotkun eteiseen vielä silloinkin.
Kyllä siinä oli pikkupaikkakunnan opettajalla ihmettelemistä, kun sanoin koulussa, että en aio tehdä isänpäiväkorttia, koska minulla ei ole isää. Papalle tein kortin kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Niissä asioissa, joissa oli pakko
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Niitä pakkotilanteita oli tasan kaksi. Passi ja ajokortti. Siinä viitattiin sanalla huoltaja. Muuten ei mainittu sanallakaan mitään missään.
Huoltaja taas on eri asia. Huoltaja voi olla vaikka kunta.
Kysyttiin. Vastasin. Taas yksi kokemuksen nollaaja. Hän kirjoitti kaksi kertaa nimensä asiakirjaan kohtaan Huoltoltaja. Muuten häntä ei ollut eikä hänestä tarvinnut puhua. Kuka puhuu olemattomasta?
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?Se vieras mies, jonka kanssa asun, joka siitti minut ja jonka tulen perimään. Olisikohan tämä tyhjentävä määritelmä?
Eli isä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?Tai isä? Miten olis?
Ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
En sanoisi noin sellaisen kuullen.
Me kaksi, joilla on psykopaattivanhempi, puhuimme joskus keskenämme aiheesta. Hän, jonka vanhempi on kuollut, sanoi, että minullekin olisi parempi, että omani olisi kuollut ja olen samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?Tai isä? Miten olis?
Ei käy.
Kauhea tunnelataus yhteen sanaan. Mikäs siinä, isä hän nyt kuitenkin on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Ihan yleisesti, ei vain tähän asiaan liittyen, ihmettelen kovasti ihmisiä, joilla on tarve päteä ihmeellisellä tavalla vänkäämällä asioissa, joissa heillä ei ole mitään osaa eikä arpaa ja vielä pahemmaksi menee, jos kyseessä on oma ystävä, jonka ei kuuluisi käyttäytyä niin tai sitten kyseessä on joku arka ja loukkaava asia.
Esimerkiksi ystäväni menee hedelmöityshoitoon ja minä, jota asia ei omakohtaisesti koske, alan määritellä miten asiasta pitää puhua. Tai joku on kokenut seksuaaliväkivaltaa ja kertoo kokemuksestaan ja minä alan ihmetellä, että mites nyt noin, kyllä se pitäisi tuntea näin.
Mitä se on toisilta pois osoittaa ymmärrystä ja myötätuntoa sitä kohtaan, jota se asia ihan tosiasialisesti koskee ja pitää oma suunsa kiinni?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?Tai isä? Miten olis?
Ei käy.
Kauhea tunnelataus yhteen sanaan. Mikäs siinä, isä hän nyt kuitenkin on.
Ei se siitä isäksi muutu, vaikka miten jankkaisit. Joten miksi jankkaat?
Sinä saat sanoa omaa isääsi isäksesi. Eikö se riitä? Anna muiden ihmisten olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Mutta tämän itsensä isättömäksi kokevan mielen mukaan pitää elää? Miksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ehkä heitä hämmentää tuo että olet lapsuutesi elänyt isäsi kanssa saman katon alla, mutta et syystä tai toisesta kelpuuta hänen isyyttään.
Yleensä noin sanotaan jos isää ei ole ollut kuvioissa lainkaan. Sellaista nimittäin on, ja se on ihan eri asia.
Ei lapsen tehtävä herranjestas ole kelpuuttaa isyyttä. Tuolla logiikallahan lapsen pitäisi hyväksyä mikä tahansa vanhemman tekemä teko
On vanhemman tehtävä luoda suhde lapseen. Lapsen tehtävä ei ole tehdä sitä.
Jos vanhemmuus on jostain "kelpuuttamisesta" kiinni, ni mun teiniltä kysyttäessä sillä ei olis isää/äitiä joka toinen päivä.
Miksei ap voi sanoa, miten asia oli? Oli isä, mutta tämä ei ollut läsnä.
Ohis
Mikäli et vielä ymmärtänyt, niin tässä on kyse jostain ihan muusta, kuin teinisi oikkuilevista mielipiteistä.
Ap sanoi miten asia oli. Hänellä ei ollut isää, koska kyseinen ihminen jättäytyi ventovieraaksi ihmiseksi alusta alkaen, eikä vaivautunut luomaan mitään suhdetta lapseen tai lapsiin.
Vanhemmuus, isyys tai äitiys, on vanhemman tehtävä, ei lapsen. Vanhemmuuteen kuuluu myös suhteen luominen lapseen. Jos ei edes sitä tee, on jotain aika perustavanlaatuisesti pielessä, eikä silloin kuulukaan olla mikään vanhempi.
Mikä olisi sinun mielestäni sovelias nimitys henkilölle, joka on siittänyt/synnyttänyt lapsen, tunnustanut tämän omakseen, elää saman katon alla muttei hänellä ole emotionaalista yhteyttä lapseen?
Se tuli jo selväksi, ettei häntä mielestäsi kuuluisi kutsua vanhemmaksi. Mutta pakkohan häneen on jotenkin viitata.
Vieras mies?
Tuntematon?
Se?
Ihminen?Tai isä? Miten olis?
Ei käy.
Kauhea tunnelataus yhteen sanaan. Mikäs siinä, isä hän nyt kuitenkin on.
Ei se siitä isäksi muutu, vaikka miten jankkaisit. Joten miksi jankkaat?
Sinä saat sanoa omaa isääsi isäksesi. Eikö se riitä? Anna muiden ihmisten olla.
Ja sä saat sanoa isääsi vaikka siaksi, mutta isä hän on. Isä on lapsen miespuolinen vanhempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Mutta tämän itsensä isättömäksi kokevan mielen mukaan pitää elää? Miksi?
Lue ajatuksella viesti 312.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Mutta tämän itsensä isättömäksi kokevan mielen mukaan pitää elää? Miksi?
Hieno termi koettu isättömyys. Ap voisi ottaa käyttöön.
Isäni on kuollut. Siitä ihmisestä kenen sukusolusta synnyin ja jonka kanssaäiti joskus asui, minulla ei ole mitään tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Mutta tämän itsensä isättömäksi kokevan mielen mukaan pitää elää? Miksi?
Lue ajatuksella viesti 312.
Niin? Toimii molempiin suuntiin. Ihan suotta sä arvotat sen toisen loukkaantumista ja sanot että katso peiliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin mieluummin kuolleen isän lapsi kuin sellaisen, joka yritti tappaa minut ollessani lapsi. Hän kuoli vasta myöhemmin.
Mutta toki näiden kylläsullaision-vänkääjien mielestä minun olisi pitänyt sanoa tyyliin, että minulla on huonot väkit isän kanssa tjsp, vain koska heidän herkät mielensä ei kestä ajatusta, että jollain ei ole isää.
Kyse ei ole siitä, ettei "herkät mielet kestä" sitä että sanot itseäsi isättömäksi. Voit sanoa niin ja suurin osa ketjussa on samaa mieltä siitä, että isätön voi olla monella tapaa ja monesta syystä. Se, mikä ihmisiä loukkaa ja voi suututtaakin, on tuo "olisin mieluummin kuolleen isän lapsi" asenne. Sinulla on oikeus olla sitä mieltä. Mutta ei voi tulla yllätyksenä, että se saattaa loukata heitä, joiden isä todella on kuollut heidän ollessa lapsia tai vielä kohdussa.
Jos se loukkaa, kannattaa muiden syyllistämisen sijaan mennä itseensä ja pohtia, miksi se loukkaa.
Jos ei vieläkään selviä, niin apua on kyllä saatavilla. Mutta vaihtoehto ei voi olla, että muiden pitää aina elää tämän loukkaantujan mielen mukaan.
Mutta tämän itsensä isättömäksi kokevan mielen mukaan pitää elää? Miksi?
Missä kohtaa tämä isätön on pahoittanut mielensä siitä, että se kenen isä on kuollut on sanonut isänsä kuolleen?
Tai isä? Miten olis?