Areenassa Luojan lapset (v-lestadiolaisista)

On kummallista että lähiystävien kanssa puhuessa kukaan ei pidä noita sääntöjä ihan raamatullisina. Monet puhujatkin sanoo, saati papit jotka tuntee raamattua vielä paremmin että ne on ihmisistä lähtöisin ja syntyneet 70-luvun harha vuosina. Silti niitä noudatetaan tai ainakin jotkut noudattaa osana uskon kilvoitusta, vaikka niin ei saisi tehdä. Keisarin uuden vaatteet satu tulee mieleen eli kaikki näkee, että tässä on menty harhaan mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä julkisesti. Pienissä piireissä puhutaan ja sääntöjä ei enää noudateta kuin osittain. Onhan tässä jotain hyvin kummallista. Miksi koko sääntö rakennelma keksittiin 70-luvulla? Nykyisin ei uusia sääntöjä enää synny, ei ennen sitäkään. Nykyiset säännöt on siten 50 vuoden takaista elämää. Silti niitä yhä noudatetaan muka uskon kilvoituksen hengessä vaikka säännöt on siitä niin kaukana kuin itä lännestä. Pienikin määrä ihmisten oppeja hapattaa koko taikinan. 

Vierailija kirjoitti:

On kummallista että lähiystävien kanssa puhuessa kukaan ei pidä noita sääntöjä ihan raamatullisina. Monet puhujatkin sanoo, saati papit jotka tuntee raamattua vielä paremmin että ne on ihmisistä lähtöisin ja syntyneet 70-luvun harha vuosina. Silti niitä noudatetaan tai ainakin jotkut noudattaa osana uskon kilvoitusta, vaikka niin ei saisi tehdä. Keisarin uuden vaatteet satu tulee mieleen eli kaikki näkee, että tässä on menty harhaan mutta kukaan ei uskalla sanoa sitä julkisesti. Pienissä piireissä puhutaan ja sääntöjä ei enää noudateta kuin osittain. Onhan tässä jotain hyvin kummallista. Miksi koko sääntö rakennelma keksittiin 70-luvulla? Nykyisin ei uusia sääntöjä enää synny, ei ennen sitäkään. Nykyiset säännöt on siten 50 vuoden takaista elämää. Silti niitä yhä noudatetaan muka uskon kilvoituksen hengessä vaikka säännöt on siitä niin kaukana kuin itä lännestä. Pienikin määrä ihmisten oppeja hapattaa koko taikinan. <

Hyvin sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Eikö se ole kuitenkin ihmisen tehtävä arvioida onko viisasta antaa raskaudelle mahdollisuus? Ottaen huomioon fyysisen ja psyykkisen terveydentilan ynnä muuta. Siis sehän suorastaan on ihmisen vastuulla, ihminenhän sitä seksuaalista aktiivisuutta harjoittaa omasta tahdostaan. Sitten jos on sitä mieltä, että raskaus ei "vaaranna" mitään, haluaa antaa mahdollisuuden raskautumiselle ja sen jälkeen se on Jumalan käsissä. Siis ei niin, että meille on annettu nämä lapset. Vaan niin, että me omasta tahdostamme olemme toimineet ja antaneet mahdollisuuden raskaudelle ja sitten meille on annettu nämä lapset. Omaa vastuuta ja osuutta asiohin ei pitäisi kieltää. 

Pitäisi olla ihmisen vastuu ja vapaaehtoisuus. 

Onko ongelma siinä että usko ja elämä menevät sekaisin ihmisillä? Kyllähän ne kulkee yhdessä ja usko vaikuttaa elämän valintoihin mutta jos elämä muuttuu tärkeimmäksi. Herätykset nousee silloin kun usko on muuttunut epäpuhtaaksi. Siihen tarttuu ihmisten väliset ilmiöt mitkä on kaikissa maailman ryhmissä nähtävillä mutta erona maallisiin ryhmiin on se, että niitä aletaan pitää uskon merkkinä. Tarvitaan uskon puhdistajia ja herättäjiä jotka muistuttaa mihin koko usko perustuu. Tämä sama sykli toistuu kymmenien tai satojen vuosien välein.

Vähitellen ympärille alkaa muotoutua kokonaisen kulttuuri. Sillä on omat säännöt ja normit, tavat miten eletään. Alkaa muodostus hierarkkioita ja joillekin annetaan valta ajatella kaikkien puolesta. Tietää mikä on kenellekin oikein ja mikä ei. Arki alkaa pyöriä tässä ympyrässä. Perustetaan kerhoja, raamattuluokkia, nuorten iltoja, leirejä, retkiä, eläkeläisten kerhoja, leirikeskuksia, opistoja, pyhäkouluja jne. Yhtäkkiä onkin muodostunut kokonainen oma uskonto. Seurat ja usko ei enää riitä vaan sen rinnalle rakentuu uskonto joka on kuin mikä tahansa muukin uskonto. On normit ja johtomiehet ja ylimmät sanan selittäjät. Jeesus ja uskon yksinkertaisuus unohtuu kokonaan kaiken tämän jopa maalliselta tuntuvan yhteisö-tekemisen keskellä. Alunperin Jeesus lähetti uskovaiset maailman keskelle viemään kaikille tarkoitettua ilosanomaa, mutta uskovaiset rakentavat muurin ja eristäytyvät omiin joukkoihin elämään keskenään sen sisälle. Unohtaneena alkuperäisen käskyn.

Vapauteen Kristus meidät vapautti. Pitäkää siis puolenne älkääkä antautuko uudelleen orjuuteen. Te, joiden oikeamielisyys perustuu lain noudattamiseen, joudutte eroon Kristuksesta ja jäätte ilman armahdusta.

Kristuksen Jeesuksen yhteydessä ympärileikkaus ei hyödytä yhtään enempää kuin esinahkakaan. Vain sillä on väliä, että uskoo ja että sen vuoksi myös rakastaa.

Tehän olitte jo hyvässä vauhdissa. Kuka teidät sai kääntymään pois totuudesta? Ainakaan se ei johdu Kristuksesta, joka kutsuu teitä. Pieni määrä taikinajuurta hapattaa koko taikinan.

Vierailija kirjoitti:

Onko ongelma siinä että usko ja elämä menevät sekaisin ihmisillä? Kyllähän ne kulkee yhdessä ja usko vaikuttaa elämän valintoihin mutta jos elämä muuttuu tärkeimmäksi. Herätykset nousee silloin kun usko on muuttunut epäpuhtaaksi. Siihen tarttuu ihmisten väliset ilmiöt mitkä on kaikissa maailman ryhmissä nähtävillä mutta erona maallisiin ryhmiin on se, että niitä aletaan pitää uskon merkkinä. Tarvitaan uskon puhdistajia ja herättäjiä jotka muistuttaa mihin koko usko perustuu. Tämä sama sykli toistuu kymmenien tai satojen vuosien välein.

Vähitellen ympärille alkaa muotoutua kokonaisen kulttuuri. Sillä on omat säännöt ja normit, tavat miten eletään. Alkaa muodostus hierarkkioita ja joillekin annetaan valta ajatella kaikkien puolesta. Tietää mikä on kenellekin oikein ja mikä ei. Arki alkaa pyöriä tässä ympyrässä. Perustetaan kerhoja, raamattuluokkia, nuorten iltoja, leirejä, retkiä, eläkeläisten kerhoja, leirikeskuksia,

Ryhmien toiminnan, normit, valta-asettelut ja vääristyneet painotukset näkee parhaiten ulkoa päin. Ihmiset jotka kasvaa sisällä ei kykene erottamaan, miten tapaa elää tietyn kaavan mukaisesti on mennyt ohi henkilökohtaisen uskon ja omantunnon vapauden.

Nainen saa opettaa lapsia. Eli " alempiarvoisia." Nainen saa opettaa naisia. Eli " samanarvoisia".Nainen ei saa opettaa miehiä eli naista " ylempiarvoisia". 

Jos tämä systeemi ei ole patriarkaalinen ja naista halveksuva, niin mikähän sitten olisi. 

Uusimmassa Kotiliedessä 3.9. on aiheesta artikkeli.

"Hengellinen väkivalta tarkoittaa uskolla perusteltua kontrollointia, manipulointia, syyllistämistä ja pelottelua. Siihen liittyvät teemat ovat yksi psykoterapeutti ja tietokirjailija Katriina Järvisen osaamisalueista.

Hänen vastaanotolleen hakeutuu asiakkaita etenkin kolmesta uskonyhteisöstä: lestadiolaisuudesta, helluntailaisuudesta ja Jehovan todistajista.

Yhteistä näille ryhmille ovat Järvisen mukaan yhteisön korostunut merkitys ja se, että yksilön uskon lujuus on suurennuslasin alla.

Uskon palavuutta saatetaan mitata lähes kaikilla henkilökohtaisen elämän osa-alueilla: ihmissuhteissa, seksissä, lapsiluvussa, päihteiden käytössä ja ajanvietossa.

Yhteisöt puuttuvat yksilön elämässä asioihin, joihin kenelläkään ei ole oikeutta puuttua, Järvinen tiivistää.

Elämäntapaohjeiden tarkoitus on suojata uskovaisia yhteisön ulkopuoliselta pahalta maailmalta.

Yleensä näihin yhteisöihin liittyy ajatus, että ainoastaan meidän yhteisömme pelastuu tuholta tai helvetiltä, Järvinen sanoo.

Seksuaalisuus on normaali ihmisen kehitykseen liittyvä asia. Itsetyydytyksen avulla ihminen oppii tuntemaan oman kehonsa ja mieltymyksensä, sanoo psykiatrian erikoislääkäri, psykoterapeutti ja kliininen seksologi Peppi Sievers.

Sievers on taustaltaan myös teologian tohtori ja pappi. Siksi hänen asiakkaikseen hakeutuu paljon ihmisiä hengellisistä taustoista. Asiakkaista noin kolmasosa tulee jostain uskonyhteisöstä.

Vastaanotollaan Sievers on nähnyt, millaisia seurauksia seksuaalisuuden kontrolloimisella voi olla. Seksuaalisuus voi näyttäytyä häpeällisenä ja sinkkuus ainoana vaihtoehtona suurperheelle. Omia rajoja ei välttämättä ole"

Milloin vl-joukossa herätään huomaamaan mielenterveyteen liittyvät ongelmat jotka ei johdu Jeesuksesta ja hänen armollisuudestaan vaan ihmisten kovuudesta ja ankarista säännöistä?

"Joitakin vuosia sitten liminkalainen Sari Kurtti ei olisi voinut kuvitellakaan, että hänen elämässään tulee aika, jolloin hän arkiaamuisin lähtee vain yhden lapsen kanssa kävelylle. Eikä varsinkaan sitä, että heillä olisi noilla kävelyillä mukanaan oma koira. 30 vuotta perheenäitinä on ollut täyttä elämää.

Nyt on helpompi aika; ei ole enää koko ajan mahdoton hästäys päällä.

Sarin ja Juhan 17 lapsesta kahdeksan asuu kotona, yhdeksän on muuttanut pois. Lapsista viisi on perustanut oman perheen.

Kyllähän sitä monenlaista on ollut, Sari toteaa.

Yksi haastavimmista vaiheista oli se, kun rakennustyömaalla työskennellyt Juha putosi telineiltä, ja maassa ollut kivi murskasi osan pääkallosta. Mies sai vakavan aivovamman. Saman päivän iltana syntyi Sarin ja Juhan 15. lapsi.

Mietin, että tajuaakohan minun mies koskaan, että meillä on tämä vauva.

Jumalan tahto oli, että tajusi: nopean hoitoon pääsyn ja kahden leikkauksen ansiosta Juha on pitkän sairausloman jälkeen toipunut työkuntoon.

Kun Sari puhuu elämän mukanaan tuomista haasteista, kaikesta kuulee, että luottamus Taivaan Isään, positiivinen asenne ja huumori ovat auttaneet eteenpäin.

Itselläni on semmoinen luonne, että ei luovuteta. Olen aina lähtenyt lenkille ja harrastamaan ja siten saanut päätä tuuletettua. Usko on kuitenkin ollut vaikeina aikoina ainut turva.

Jatkuu

Jatkoa 

Liikunnan, musiikinkuuntelun ja laulamisen lisäksi ompelu on ollut käsistään taitavalle Sarille henkireikä. Nykyisin hän ompelee itsensä ja omien lastensa lisäksi vaatteita kymmenelle lapsenlapselleen.

Viisi vuotta sitten Sari valmistui koruartesaaniksi. Opiskeluaikana Kurteille syntyi kaksi lasta, joista toinen on erityislapsi. Hänen sairauksistaan ei tiedetty ennen syntymää.

Kun lähdin osastolta kotiin, oli sellainen olo, että on niin hirveästi asioita, että pää ei suodata kaikkea. Ajattelin siinä sumussa, että ei tässä auta: otetaan yksi asia kerrallaan. Katsotaan, mitä seuraavissa kokeissa ilmenee ja mennään sen mukaan.

Ensimmäiset kaksi vuotta erityislapsen syntymän jälkeen olivat raskaita. Lapsi oli paljon sairaalassa, ja hänelle tehtiin useita leikkauksia.

Vaikeaa se oli, henkisesti ja fyysisesti. Mutta kummasti sitä mentiin, kun oli pakko. Juha hoiti lapsia kotona, ja koulu antoi muuta ajateltavaa, Sari muistelee.

Miehen loukkaantuminen, kaksi vaikeaa keskenmenoa ja erityislapsen syntymän mukana tulleet haasteet uuvuttivat Saria niin, että hän haki ja sai ammattiapua.

Se auttoi. Minulle sattui huippu ammatti-ihminen: hän ei koskaan edes kysynyt lasten lukumäärää. Se oli sivuseikka, pääasia oli selvitä eteenpäin.

Sari toteaa, että moni ihminen tarvitsee jossakin elämänvaiheessa ulkopuolista apua.

On älyttömän viisasta hakea ajoissa apua, koska ihminen ei ole kone. Avun hakeminen ei ole nolo asia.

Sari kertoo, että välillä mahdollinen uusi raskaus on mietityttänyt, jopa pelottanut.

Erityisesti siinä kohtaa, kun ei itse ollut täysin kunnossa ja lapsia oli syntynyt tiheään. Mies aina jaksoi kannustaa, että kyllä me yhdessä jaksetaan. Sillä oli valtavan iso merkitys.

Sarille iso perhe on suuri rikkaus ja lahja. Kun Kurttien kuopus syntyi viisi vuotta sitten, Sari oli äärettömän onnellinen.

Mietin vauvaa katsellessani, että onko tämä totta, että me ollaan saatu vielä terve lapsi. Se tuntui ihmeelliseltä.

Jatkoa 

Jatkuu 

Sari kokee, että aviopuolisoiden välisellä suhteella on suuri merkitys vanhempien jaksamiseen. Riitojakin on toki tullut, niin kuin niitä normaalielämässä välillä tulee. Molemminpuolinen kunnioitus on tärkeää.

Juha on ottanut minua ja minun jaksamistani huomioon ja osallistunut lastenhoitoon ja kotitöihin täysillä.

Suuri työmäärä ja kasvatusvastuu ovat välillä väsyttäneet. Joskus iltaisin on vain jaksanut kaatua sänkyyn ja ristiä kädet.

Sen verran jaksoin rukoilla, että anna minulle huomiselle voimia.

Tämänhetkiseen elämäänsä Sari saa iloa monenlaisista asioista. Päällimmäisenä mielessä on ilo siitä, että on saanut säilyä uskomassa.

Olen kiitollinen siitäkin, että Taivaan Isä on antanut voimia ison perheen hoitamiseen ja on selvitty monenlaisista isoista asioista.

Sarille on tärkeää, että suhde lapsiin on hyvä ja että aikuisetkin lapset voivat tulla vapaasti kotiin.

Olen iloinen, että meillä on hyvät välit myös epäuskoisten lasten kanssa. Olen puhunut heille silloin, kun he ovat kieltäneet uskon, ja he kyllä tietävät, mistä saavat avun, jos tulee synninhätä.

Sari kertoo opetelleensa ajattelemaan, että tärkeintä on se, että on itse uskomassa.

Kun perheessä on pieniä, murrosikäisiä ja aikuisia lapsia, monena saa olla, kuten Sari toteaa.

Onhan se välillä rankkaa. Ikää tulee, ei ihan samalla lailla jaksa kuin nuorena. Mutta meillä on mukavaa yhdessä.

Suuressa perheessä on paljon juhlia, ja se tuo elämään mukavan lisämausteen.

Sari on elämänsä aikana oppinut, että myös vaikeista asioista ja tilanteista voi selvitä.

Onhan ne kovia elämänkohtaloita. Olemme miehen kanssa monesti miettineet, että miten olemme selvinneet. Eihän siihen ole muuta vastausta kuin että Taivaan Isä on antanut voimia. Vaikeuksien kautta olen oppinut olemaan tyytyväinen pienistä asioista.

Nuoria äitejä ja isiä Sari rohkaisee luottamaan Taivaan Isään.

Kyllä Jumalalla on vara antaa voimia. Päivä kerrallaan kun menee eteenpäin, kyllä sitä selviää.

Julkaistu Päivämiehessä 8.2.2017"

Tuli niin pitkä viestiketju etten enää kirjoita omia ajatuksia. Jokinen voi silti miettiä erityisesti lihavoituja kohtia. 

Ei elämän tarvitsisi kenelläkään olla tuollaista raatamista uupuneena päivästä toiseen.  Että kunhan nyt päivä kerrallaan selviää. Kamalaa luettavaa. 

"Juha on ottanut minua ja minun jaksamistani huomioon"

Jos on 17 (!) lasta, niin tuosta voisi kyllä olla perustellusti ihan eri mieltä... 

Että joku voi puhua muista ihmisistä tiolla tavalla,   

"epäuskoisina". Ja vielä omista lapsista...

Vierailija kirjoitti:

"Juha on ottanut minua ja minun jaksamistani huomioon"

 

Jos on 17 (!) lasta, niin tuosta voisi kyllä olla perustellusti ihan eri mieltä... 

Olis nyt edes jonkun vuoden voinut antaa vaimon olla rauhassa!

Just,  työtapaturma eikä ole varmuutta selviääkö ja ei lastenteko loppunut siihenkään...

Vierailija kirjoitti:

Just,  työtapaturma eikä ole varmuutta selviääkö ja ei lastenteko loppunut siihenkään...

Eivät kyllä voineet tietää yhdeksää kuukautta etukäteen työtapaturmasta samoihin aikoihin vauvan syntymän kanssa. Noin voi käydä kelle tahansa.

Sain käsityksen että mies toipui lopulta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just,  työtapaturma eikä ole varmuutta selviääkö ja ei lastenteko loppunut siihenkään...

Eivät kyllä voineet tietää yhdeksää kuukautta etukäteen työtapaturmasta samoihin aikoihin vauvan syntymän kanssa. Noin voi käydä kelle tahansa.

Sain käsityksen että mies toipui lopulta.

Perheeseen syntyi 2 lasta vielä tuon työtapaturman jälkeen.

Minua hämmentää se, miten lestadiolaisuudessa monilla usko tuntuu toimivan "vastuuvapautuslausekkeena" eli oma vastuu kokonaistilanteesta pestään. Eli esimerkiksi tilanteessa, jossa vanhemmat ovat kuormittuneita, niin pidetään tiukasti ehkäisykiellosta kiinni. Todetaan vain, että kyllä Jumala omistaan huolehtii ja antaa tarvittavat voimat.

En itse ole lestadiolainen, enkä voisi kuvitella ajattelevani noin, vaikka Jumalaan uskonkin (ihan ev.lut. tavalla). Minä sairastuin vaikeasti ainoan lapsemme synnyttyä. Fyysinen sairauteni ei koskaan parane. Pahimmassa vaiheessa sairauden puhkeamisen aikoihin olin 1,5 vuotta sellaisessa kunnossa, että mies joutui hoitamaan lapsen ja kodin suhteen lähes kaiken, kun en itse kyennyt. Toimintakykyni on nykyisin paljon parempi, mutta tulevaisuudessa odottaa tilastojen valossa toimintakykyni osalta taas huonompia aikoja. Todennäköisesti menetän työkykyni jossain vaiheessa.

Sairauteni vuoksi teimme monta päätöstä. Lapsiluku jäi tähän, koska jo pelkkä raskauden yrittäminen olisi haaste (lääkitykseni täytyisi lopettaa). Emme koskaan hanki haaveidemme omakotitaloa, vaan ostamme kodin, jossa pärjäämme, vaikka en pihatöihin yms kykenisi. Arjesta on karsittu kaikki sellainen kuormittava, joka hankaloittaa sairauttani/vie meidän perheen aikuisten voimia liikaa. Totta kai ajattelemme, että teemme sellaiset ratkaisut, jotka tukevat meidän vanhempien jaksamista ja ainoan lapsemme hyvinvointia. Kyllä minä koen Jumalan huolehtivan minusta ja antavan tarvittavat voimat, mutta ei se estä omaa vastuuta asioista. Jos on elämässä pysyvästi iso vaikea asia, niin siinä tilanteessa ei itse lisätä vettä myllyyn ja hankaloiteta tilannetta entisestään.

Mikähän mahtaa olla lapsen yksilöllisen huomioimisen taso ja määrä, jos lapsia on 17 eli koululuokallinen? Jokainen lapsi eri kasvun vaiheessa. Jokainen saa kerran kuussa äidiltä tai isältä puolen tunnin audienssin omien asioiden kertomista varten?

Vierailija kirjoitti:

Mikähän mahtaa olla lapsen yksilöllisen huomioimisen taso ja määrä, jos lapsia on 17 eli koululuokallinen? Jokainen lapsi eri kasvun vaiheessa. Jokainen saa kerran kuussa äidiltä tai isältä puolen tunnin audienssin omien asioiden kertomista varten?

Monet suurperheiden vanhemmat vetoavat siihen, että kaikki lapset saavat huomiota. Olipa perheessä 1 tai 10 lasta, niin vanhemmilla on vuorokaudessa tunteja 24. Suurperheessä on vielä aikamoinen määrä sitä ruoanlaittoa, pyykinpesua, siivousta ja muuta, kohtuulliset yöunetkin olisi suotavaa nukkua. Se huomion antaminen pyykkiä viikatessa/kauppalistaa tehdessä tms on ihan eri asia, kun rauhallinen ajanvietto ja aito läsnäolo lasta varten.

Enkä tarkoita tällä pahaa, en vain hetkeäkään usko, että kukaan vanhempi voisi antaa esim. 10 lapselle huomiota yhtä paljon kuin yhdelle lapselle. Jopa kaveripiirissä kaikki kahden lapsen vanhemmat sanovat potevansa syyllisyyttä siitä, että eivät pysty antamaan molemmille lapsille yhtä paljon huomiota/kahdenkeskistä aikaa, kun usein se perheen pienin on tarvitsevampi vanhempaa kohtaan. Miten kummassa suurperheessä sitä huomiota riittäisi paljon ja tasaisesti kaikille, jos sitä ei riitä edes kahden lapsen perheissä?