Lue keskustelun säännöt.
Miten te oikein keksitte lapselle aina tilannesidonnaisen seuraamuksen (rangaistuksen)
26.01.2023 |
Kaikissa kasvatusneuvoissa sanotaan, etenkin nykyään, että jos lapsi toimii väärin, niin siitä seuraava seuraamus (rangaistus) täytyy liittyä juuri siihen tilanteeseen. Ei siis niin, että jos lapsi kaataa ihan tahallaan ja tarkoituksella maidon lattialle, niin häneltä perutaan karkkipäivä. Vaan niin, että joutuu pyyhkimään lattian eikä saa uutta maitoa sillä aterialla. Tämä esimerkkitilanne oli helppo, mutta sitten on paljon tilanteita, joissa ainakaan minä en millään keksi tilannesidonnaista seuraamusta. Olenko ainoa, jonka mielestä se on välillä mahdotonta. Laitan muutamia esimerkkejä.
Ollaan lähdössä ulos, koska minun pitää viedä paketti postiin ja tarkoitus on vain kipaista siellä postissa nopeasti, muuhun ei ole aikaa. Lähtiessä lapsi heittäytyy lattialle, ei suostu pukemaan eikä suostu että autan vaan juoksee karkuun ja heittää tarkoituksella pipon vessanpönttöön, että ei voitaisi lähteä.
Lapsi ei halua olla syömässä, koska ruokana on jokin muu kuin hänen lempiruoka. Sen vuoksi potkii muiden jalkoja pöydän alla. Pöydästä poistaminen ei olisi rangaistus vaan palkinto, koska hän ei halua olla siinä pöydässä eikä syömässä.
Soitan lyhyen puhelun pankkiin ja lapsi tulee tarkoituksella huutamaan viereeni häiritäkseen puhelua.
Kommentit (199)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Lapsi aistii sinun kireytesi ruokailun suhteen (joka ymmärrettävää kun asiasta on ollut huolta) ja ahdistuu tilanteesta. Ruokailuun pitäisi saada rauhallisuutta ja luonnollisuutta, ei pakottamista. Siis tilanne jossa kaikki syövät yhdessä sen kummemmin siitä numeroa tekemättä luonnollisena asiana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Pakottaminen ei edelleenkään ole ratkaisu syömisongelmiin. Päinvastoin se aiheuttaa vastareaktion lapsessa. Ruokailu ei saa olla tahtojen taisto vaan rento ja miellyttävä hetki.
Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon. Ateriaan kuuluu eri osia kuten salaattia, pääruoka ja lisuke. Lapsi saa valita vaikka mieleisensä lisukkeen.
Voin vakuuttaa, ettei yksikään ravitsemusterapeutti suosittele lapsen istuttamista pakolla ruuan ääressä. Se on todennäköisesti ongelmienne syy eikä seuraus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä.
Kyllä, tämä on selkeä ja noin toimin usein. Mutta kun on usein myös tilanteita, joissa se poistaminen tilanteesta on palkinto. Ks. aloituksen esimerkit. Ruokailuesimerkissä kuvasinkin jo miten. Pukemisesimerkissä poistaminen on palkinto siksi, että silloin pystyi estämään uloslähdön kuten halusikin. Puheluesimerkissä poistaminen on palkinto, koska poistamisessa sai huomioni kesken puheluni.
Ap
Sinulla on ihan vääristynyt ajatusmalli. Ei se ole mikään palkinto, että poistetaan ruokapöydästä ja muu perhe jää sinne syömään. Myöskään pukemistilanne ei ole palkinto, koska uloslähtöhän ei esty sillä, että lapsi temppuilee. Puheluesimerkissä saa huomiosi hetkeksi, mutta ei pysyvästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Syökö se lapsi päiväkodissa?
Vain jos on niitä hänen lempiruokia, muuten ei. Sama koskee tilanteita, joissa läsnä on joku toinen aikuinen minun sijaan.
Ap
Tuossa on jo kehittynyt epäterve ruokailutapa jossa syöminen yhdistyy tietyn ihmisen läsnäoloon ja hänen maanitteluunsa ja uhkailuunsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lapsi jolle lukuisat kiellot ja käskyt eivät tehoa, ei yleensä tottele sen paremmin niiden rangaistustenkaan takia. Tulee vain kierre jossa joudut uhkailemaan aina vain suuremmilla rangaistuksilla eikä se johda mihinkään muuhun kuin että et sitten niitä voi kuitenkaan toteuttaa.
Terveisin Jääräpäisen lapsen äiti
Kiitos tästä kommentista. Anna minulle muutama neuvo sitten, jos ei edes seuraamukset tehoa. Ja en siis ole nyt rangaistusren perään vaan tilannesidonnaisten seuraamusten.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä kyse? Ymmärtääkö oikeasti syy-seuraus-suhdetta vielä?
Meidän yhdellä tenavalla tätä vääntöä on ollut vaikka muille jakaa. Ja juuri joutunut miettimään samoja, mikä seuraamus sopii mihinkin. Kaikki lapset ei ole tällaisia, ja meilläkin vain yksi, mutta juuri sellainen jonka kanssa saa oikeasti miettiä että mitä hittoa.
Yksi vinkki, kaikesta ei tarvitse antaa seuraamusta. Voi vain todeta että näin tällä kertaa. Esim ruokailusta en antaisi seuraamusta (enää, tuli niitäkin kokeiltua). Kaikesta ruoasta ei voi kukaan pitää. Sitten voi ottaa vaikka leipää tai hedelmän. Ja poistua pöydästä.
Vaateshowsta en myöskään antaisi seuraamusta, on ihan tosi tavallista että tenava riehuu siirtymistilanteissa. Ensi kerralla vain ennakoisin niin, että otan pipot, hanskat ja muun irtotavaran itselleni, ja ne puetaan vasta autossa. (lapsen voi laittaa pesemään sen itse likaamansa pipon kun tulette takaisin, mutta jos on kyse tosi pienestä, niin hän ei välttämättä osaa yhdistää asioita toisiinsa - miksi tätä pestään)
Tai esim puhelimeen viereen huutaminen, on niin klassinen huomionhaku-yritys, josta seuraamuksen antaminen vain pahentaa juttua jatkossa. Lapsellehan kelpaa huomioksi myös negatiivinen seuraamus. Eli hän ei ole siitä moksiskaan. Sai huomiota, ja jatkossa toimii taatusti samalla tavalla, huutaa vieressä, saa huomiota eli sen seuraamuksen!
Yksi juttu mikä meillä on toiminut, vaikka lapsella oli vielä aika heikko syy-seuraus-käsitys: lapselle kerrotaan että sinä saat valita.
Pelkkä sohvalla hyppimiskielto voi olla kuin tuuleen huutaisi, mutta jos selittää sen näin: Jos hypit sohvalla, telkkari menee kiinni. Jos istut, niin voidaan katsoa yhdessä tätä ohjelmaa. Sinä valitset, miten teet. Jos hypit, telkkari mene kiinni. Jos istut sohvalla, voidaan katsoa ohjelma.
Lapsi saa näennäisesti valita. Ja usein sitten valitseekin sen, joka on hänelle lopputulokseltaan parempi.
Ja yksi vielä tärkeämpi, mikä on toiminut; lapsen huonosta käytöksestä (sinunkin esimerkeissäsi 2/3) hirveän iso osa johtuu huomionhakuisuudesta. Kävin kerran verkkokurssin jossa tämä selitettiin seuraavasti; jokaiselle lapselle annetaan yhteistä aikaa vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä.
Sen yhteisen tekemisen valitsee lapsi.
Se ajoitetaan joka päivä samoihin aikoihin, esim ennen iltapalaa, jolloin siihen voidaan viitata aiemmin jos lapsi rupeaa hankalaksi "jaksapa vielä hetki, tänään meillä on vielä yhteistä aikaa tulossa klo 19"
Ja se sanoitetaan lapselle, että sinun kanssasi on tosi kiva viettää aikaa. Onpa todella kiva istua vierekkäin ja -- tehdä mitä ikinä.
Kun lapsi tietää, että hän saa huomiota varmasti joka päivä, se huono huomionhakuisuus vähenee aivan hurjan paljon.
Joka päivä, suunnilleen samaan aikaan, aina lapselle sanoittaen, jokaiselle lapselle oma 15 min. (jos tätä on vaikea toteuttaa, hätätapauksessa kelpaa yhteinen aika myös muiden touhujen yhteydessä esim autossa, tai iltapesuilla, tai läksyjä tehdessä - se pitää sanoittaa lapselle - kiva sinun kanssa tässä mennä yhdessä, ollaan kahdestaan, ihan omaa aikaa kun mennään autolla/mennään saunaan/tehdään läksyjä - sun kanssa on kiva viettää aikaa! )
Kiitos näistä neuvoista. Tuntuu, että sinä ymmärsit millaisia asioita ja tilanteita tarkoitan. Kokeilen tuota lapsi saa valita vinkkiä. Sellaista olen jo tehnytkin, mutta lisään sitä.
Lapseni on vain osapäiväisesti hoidossa, niin vietän hänen kanssaan joka päivä paljon aikaa. Hän saa jo minun läsnäoloa ja aikaa monta tuntia joka päivä.
Ap
On tottunut pompottamaan sinua päivät pitkät...
Katsele Supernannyn jaksoja. Siellä on paljon hyviä vinkkejä sinullekin. Just tuosta, että lapsi ja äiti on liian symbioosissa ja äiti on luisunut palvelijaksi. Ja lapsi voi huonosti sen takia.
Minusta tuo ei kuulostanut lainkaan tuollaiselta, symbioosilta tai palvelijalta. Tosiaan pitää näköjään olla samanmoinen lapsi itsellä kasvamassa, ennen kuin uskoo, mikä tahdonvoima ja järkähtämättömyys ja peräänantamattomuus voi jollain tenavalla olla.
Mietin ensin kertoisinko, kun kaikki laitetaan sitten siihen piikkiin, ja ihmiset lukee sitten värittynein lasein kaiken, - mutta tosiaan meidän lapsi on nepsy, ja ohjeet ei senkään takia tahdo pysyä päässä. Härvää ja hakee huomiota aivan hirveästi. Mutta eihän se kaikkea selitä. Myös persoonnallisuus on erilainen kuin muilla lapsillamme.
Kaksi muuta lastamme ovat "tavallisia" ja helppoja lapsia. Jopa helppoja.
Nro 32
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä.
Kyllä, tämä on selkeä ja noin toimin usein. Mutta kun on usein myös tilanteita, joissa se poistaminen tilanteesta on palkinto. Ks. aloituksen esimerkit. Ruokailuesimerkissä kuvasinkin jo miten. Pukemisesimerkissä poistaminen on palkinto siksi, että silloin pystyi estämään uloslähdön kuten halusikin. Puheluesimerkissä poistaminen on palkinto, koska poistamisessa sai huomioni kesken puheluni.
Ap
En ymmärrä, miten se on palkinto, että lapsi ei saa huomioita, jota temppuilullaan hakee. Sitähän se toivoo, että saa äidin liimattua itseensä koko ajaksi. Kun jätät parin kiellon jälkeen kokonaan huomioitta, ei se mikään palkinto ole. Päinvastoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Syökö se lapsi päiväkodissa?
Vain jos on niitä hänen lempiruokia, muuten ei. Sama koskee tilanteita, joissa läsnä on joku toinen aikuinen minun sijaan.
Ap
Supernanny kausi 4, jakso 8/8. Hyviä vinkkejä siihen syömiseen, kuten monessa muussakin jaksossa.
Nimenomaan ns nirsoiluun ja valikoivaan syömiseen.
Ap alkaa kuulostaa trollilta, kun mikään neuvo ei kelpaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Syökö se lapsi päiväkodissa?
Vain jos on niitä hänen lempiruokia, muuten ei. Sama koskee tilanteita, joissa läsnä on joku toinen aikuinen minun sijaan.
Ap
Olet onnistunut saamaan aikaan kierteen jossa ruokailuun liittyy valtavan paljon tunteita, valtataistelua ja väärää toimintaa...
Täysin pöpelikössä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Pakottaminen ei edelleenkään ole ratkaisu syömisongelmiin. Päinvastoin se aiheuttaa vastareaktion lapsessa. Ruokailu ei saa olla tahtojen taisto vaan rento ja miellyttävä hetki.
Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon. Ateriaan kuuluu eri osia kuten salaattia, pääruoka ja lisuke. Lapsi saa valita vaikka mieleisensä lisukkeen.
Voin vakuuttaa, ettei yksikään ravitsemusterapeutti suosittele lapsen istuttamista pakolla ruuan ääressä. Se on todennäköisesti ongelmienne syy eikä seuraus.
Kun hän on ihan yksivuotiaasta saakka osallistunut ruoanlaittoon ja leipomiseen. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Enkä istuta häntä pakolla ruoan ääressä vaan yritän kasvattaa siihen, että ruoka-aikana istutaan jonkin aikaa yhdessä pöydässä vaikka keskustelemassa jostain mukavasta (ja toiveenani on, että siinä samalla vaikka vahingossa menisi vähän ruokaa suuhunkin).
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lapsi jolle lukuisat kiellot ja käskyt eivät tehoa, ei yleensä tottele sen paremmin niiden rangaistustenkaan takia. Tulee vain kierre jossa joudut uhkailemaan aina vain suuremmilla rangaistuksilla eikä se johda mihinkään muuhun kuin että et sitten niitä voi kuitenkaan toteuttaa.
Terveisin Jääräpäisen lapsen äiti
Kiitos tästä kommentista. Anna minulle muutama neuvo sitten, jos ei edes seuraamukset tehoa. Ja en siis ole nyt rangaistusren perään vaan tilannesidonnaisten seuraamusten.
Ap
Jos tilanne menee jankkaamiseksi niin meillä auttoi se että rauhoitetaan tilanne hetkeksi ja siirrytään hetkeksi tekemään jotain muuta. Kun kaikki ovat rauhoittuneet niin palataan asiaan puhumalla siitä miksi oltiin tekemässä asioita niin kuin aikuinen halusi ja miksi niin asioiden pitää mennä. Sitten rauhallisesti ja lasta kannustaen palataan tekemään se asia joka oli jäänyt kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisestä kyse? Ymmärtääkö oikeasti syy-seuraus-suhdetta vielä?
Meidän yhdellä tenavalla tätä vääntöä on ollut vaikka muille jakaa. Ja juuri joutunut miettimään samoja, mikä seuraamus sopii mihinkin. Kaikki lapset ei ole tällaisia, ja meilläkin vain yksi, mutta juuri sellainen jonka kanssa saa oikeasti miettiä että mitä hittoa.
Yksi vinkki, kaikesta ei tarvitse antaa seuraamusta. Voi vain todeta että näin tällä kertaa. Esim ruokailusta en antaisi seuraamusta (enää, tuli niitäkin kokeiltua). Kaikesta ruoasta ei voi kukaan pitää. Sitten voi ottaa vaikka leipää tai hedelmän. Ja poistua pöydästä.
Vaateshowsta en myöskään antaisi seuraamusta, on ihan tosi tavallista että tenava riehuu siirtymistilanteissa. Ensi kerralla vain ennakoisin niin, että otan pipot, hanskat ja muun irtotavaran itselleni, ja ne puetaan vasta autossa. (lapsen voi laittaa pesemään sen itse likaamansa pipon kun tulette takaisin, mutta jos on kyse tosi pienestä, niin hän ei välttämättä osaa yhdistää asioita toisiinsa - miksi tätä pestään)
Tai esim puhelimeen viereen huutaminen, on niin klassinen huomionhaku-yritys, josta seuraamuksen antaminen vain pahentaa juttua jatkossa. Lapsellehan kelpaa huomioksi myös negatiivinen seuraamus. Eli hän ei ole siitä moksiskaan. Sai huomiota, ja jatkossa toimii taatusti samalla tavalla, huutaa vieressä, saa huomiota eli sen seuraamuksen!
Yksi juttu mikä meillä on toiminut, vaikka lapsella oli vielä aika heikko syy-seuraus-käsitys: lapselle kerrotaan että sinä saat valita.
Pelkkä sohvalla hyppimiskielto voi olla kuin tuuleen huutaisi, mutta jos selittää sen näin: Jos hypit sohvalla, telkkari menee kiinni. Jos istut, niin voidaan katsoa yhdessä tätä ohjelmaa. Sinä valitset, miten teet. Jos hypit, telkkari mene kiinni. Jos istut sohvalla, voidaan katsoa ohjelma.
Lapsi saa näennäisesti valita. Ja usein sitten valitseekin sen, joka on hänelle lopputulokseltaan parempi.
Ja yksi vielä tärkeämpi, mikä on toiminut; lapsen huonosta käytöksestä (sinunkin esimerkeissäsi 2/3) hirveän iso osa johtuu huomionhakuisuudesta. Kävin kerran verkkokurssin jossa tämä selitettiin seuraavasti; jokaiselle lapselle annetaan yhteistä aikaa vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä.
Sen yhteisen tekemisen valitsee lapsi.
Se ajoitetaan joka päivä samoihin aikoihin, esim ennen iltapalaa, jolloin siihen voidaan viitata aiemmin jos lapsi rupeaa hankalaksi "jaksapa vielä hetki, tänään meillä on vielä yhteistä aikaa tulossa klo 19"
Ja se sanoitetaan lapselle, että sinun kanssasi on tosi kiva viettää aikaa. Onpa todella kiva istua vierekkäin ja -- tehdä mitä ikinä.
Kun lapsi tietää, että hän saa huomiota varmasti joka päivä, se huono huomionhakuisuus vähenee aivan hurjan paljon.
Joka päivä, suunnilleen samaan aikaan, aina lapselle sanoittaen, jokaiselle lapselle oma 15 min. (jos tätä on vaikea toteuttaa, hätätapauksessa kelpaa yhteinen aika myös muiden touhujen yhteydessä esim autossa, tai iltapesuilla, tai läksyjä tehdessä - se pitää sanoittaa lapselle - kiva sinun kanssa tässä mennä yhdessä, ollaan kahdestaan, ihan omaa aikaa kun mennään autolla/mennään saunaan/tehdään läksyjä - sun kanssa on kiva viettää aikaa! )
Kiitos näistä neuvoista. Tuntuu, että sinä ymmärsit millaisia asioita ja tilanteita tarkoitan. Kokeilen tuota lapsi saa valita vinkkiä. Sellaista olen jo tehnytkin, mutta lisään sitä.
Lapseni on vain osapäiväisesti hoidossa, niin vietän hänen kanssaan joka päivä paljon aikaa. Hän saa jo minun läsnäoloa ja aikaa monta tuntia joka päivä.
Ap
Hienoa :) mutta hienosäädä vielä niin, että lapsi saa valita mitä teette, ja se on joka päivä samaan aikaan noin vartti, ja sanoitat lapselle että nyt on tämä meidän kaikkein paras aika päivästä ikinä, juuri sinun kanssasi.
Tiedän että kuulostaa ehkä jotenkin työläältä, mutta kyllä se kannatti. Nro 32
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon puhelimessa puhumisen ainakin voit harjoitella ihan helposti niin, että et vaan anna sen lapsen häiriköidä. Älä kiinnitä huomiota.
Eihän sun tarvitse kenenkään kanssa edes puhua, näyttelet vain puhelua ja jätät lapsen huomiotta. Jos se hermostuu niin hermostuu.
Ei oo lapset käyttäytyneet noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Pakottaminen ei edelleenkään ole ratkaisu syömisongelmiin. Päinvastoin se aiheuttaa vastareaktion lapsessa. Ruokailu ei saa olla tahtojen taisto vaan rento ja miellyttävä hetki.
Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon. Ateriaan kuuluu eri osia kuten salaattia, pääruoka ja lisuke. Lapsi saa valita vaikka mieleisensä lisukkeen.
Voin vakuuttaa, ettei yksikään ravitsemusterapeutti suosittele lapsen istuttamista pakolla ruuan ääressä. Se on todennäköisesti ongelmienne syy eikä seuraus.
Kun hän on ihan yksivuotiaasta saakka osallistunut ruoanlaittoon ja leipomiseen. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Enkä istuta häntä pakolla ruoan ääressä vaan yritän kasvattaa siihen, että ruoka-aikana istutaan jonkin aikaa yhdessä pöydässä vaikka keskustelemassa jostain mukavasta (ja toiveenani on, että siinä samalla vaikka vahingossa menisi vähän ruokaa suuhunkin).
Ap
Miksi et sitten keskustele mukavista vaan teet ruokailutilanteesta kieltojankkauksen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.
Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap
Pakottaminen ei edelleenkään ole ratkaisu syömisongelmiin. Päinvastoin se aiheuttaa vastareaktion lapsessa. Ruokailu ei saa olla tahtojen taisto vaan rento ja miellyttävä hetki.
Ota lapsi mukaan ruuanlaittoon. Ateriaan kuuluu eri osia kuten salaattia, pääruoka ja lisuke. Lapsi saa valita vaikka mieleisensä lisukkeen.
Voin vakuuttaa, ettei yksikään ravitsemusterapeutti suosittele lapsen istuttamista pakolla ruuan ääressä. Se on todennäköisesti ongelmienne syy eikä seuraus.
Kun hän on ihan yksivuotiaasta saakka osallistunut ruoanlaittoon ja leipomiseen. Ei sillä ole ollut vaikutusta. Enkä istuta häntä pakolla ruoan ääressä vaan yritän kasvattaa siihen, että ruoka-aikana istutaan jonkin aikaa yhdessä pöydässä vaikka keskustelemassa jostain mukavasta (ja toiveenani on, että siinä samalla vaikka vahingossa menisi vähän ruokaa suuhunkin).
Ap
Oletteko käyneet ravitsemusterapeutilla tai perheneuvolassa? Tuo sun systeemi ei toimi kuten itsekin huomaat.
Väitätkö ihan kivenkovaan, että lapsi ei syö päiväkodissakaan muruakaan, ei edes välipalalla, jos ei ole lempiruokaa? Ei edes leipää, maitoa tai näkkäriä kelpuuta muustakaan välipalalla? Vaikea uskoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä.
Kyllä, tämä on selkeä ja noin toimin usein. Mutta kun on usein myös tilanteita, joissa se poistaminen tilanteesta on palkinto. Ks. aloituksen esimerkit. Ruokailuesimerkissä kuvasinkin jo miten. Pukemisesimerkissä poistaminen on palkinto siksi, että silloin pystyi estämään uloslähdön kuten halusikin. Puheluesimerkissä poistaminen on palkinto, koska poistamisessa sai huomioni kesken puheluni.
ApSinulla on ihan vääristynyt ajatusmalli. Ei se ole mikään palkinto, että poistetaan ruokapöydästä ja muu perhe jää sinne syömään. Myöskään pukemistilanne ei ole palkinto, koska uloslähtöhän ei esty sillä, että lapsi temppuilee. Puheluesimerkissä saa huomiosi hetkeksi, mutta ei pysyvästi.
Kyllä poistaminen pöydästä on hänelle palkinto. Usko tai älä. Se on se mitä hän haluaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.
Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap
Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä.
Kyllä, tämä on selkeä ja noin toimin usein. Mutta kun on usein myös tilanteita, joissa se poistaminen tilanteesta on palkinto. Ks. aloituksen esimerkit. Ruokailuesimerkissä kuvasinkin jo miten. Pukemisesimerkissä poistaminen on palkinto siksi, että silloin pystyi estämään uloslähdön kuten halusikin. Puheluesimerkissä poistaminen on palkinto, koska poistamisessa sai huomioni kesken puheluni.
ApSinulla on ihan vääristynyt ajatusmalli. Ei se ole mikään palkinto, että poistetaan ruokapöydästä ja muu perhe jää sinne syömään. Myöskään pukemistilanne ei ole palkinto, koska uloslähtöhän ei esty sillä, että lapsi temppuilee. Puheluesimerkissä saa huomiosi hetkeksi, mutta ei pysyvästi.
Kyllä poistaminen pöydästä on hänelle palkinto. Usko tai älä. Se on se mitä hän haluaa.
Ap
Miksi pyydät neuvoja, kun et suostu niitä kuitenkaan vastaanottamaan, vaan suljet tiukasti silmät omilta virheiltäsi?
Vain jos on niitä hänen lempiruokia, muuten ei. Sama koskee tilanteita, joissa läsnä on joku toinen aikuinen minun sijaan.
Ap