Miten te oikein keksitte lapselle aina tilannesidonnaisen seuraamuksen (rangaistuksen)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun on taas löytynyt täydellisiä äitejä täydellisine lapsineen kommentoimaan. Hienoa, jos teidän lapset aina tottelee ja uskoo kun sanotaan ei. Hienoa, jos teidän lapsia pystyy kasvattamaan pelkillä kehuilla ja kannustamisella.

Kaikki lapset ei kuitenkaan ole tällaisia. Sanonpa vain, että olisitte aika sormi suussa haastavammin käyttäytyvän lapsen kanssa. Ja ei, se helppo tai haastava käytös ei välttämättä ollenkaan ole seurausta äidin kasvatustyylistä vaan voi olla lapsen synnynnäisen temperamentin aiheuttamaa.

Ap on negaatiokierteessä...

Olen aina ja joka ikinen päivä kehunut lasta monta kertaa päivässä, sillä hän tietenkin monta kertaa päivässä toimii hyvin ja kuten pitääkin. Eli suurin osa kasvattamisestani on kehuja ja kannustamista. Mutta silti lapsi käyttäytyy välillä niin, että ei tottele, uhmaa ja toimii tarkoituksella kielletyllä tavalla.

Jos osaat neuvoa miten pääsee negatiivisesta kierteestä pois, niin kuulen mielelläni. Kehut ja kannustus ei ole vastaus tähän, koska niitä on jo muutenkin aina ollut paljon. Ap

Sulla on ongelmia ruokailutilanteessa ja siirtymissä. Ei niitä sillä ratkota että kehut jossain muussa tilanteessa.

Ja tyhjä kehuminen ei ole fiksua, vaan se kehu pitää oikeasti ansaita.

Ihan ekaksi estäisin ihan fyysisesti sen vessan pöntön saatavuuden. Sulje vessan ovi. Rajaa se tila jossa puetaan päälle.

Pöydässä istukaa niin, ettei yksinkertaisesti yletä potkimaan.

Miettisin myös että onko lapsi liian väsynyt siinä ulos lähtiessä eli onko ajankohta ylipäätään järkevä.

Ruokailussa sitä ajankohtaa myös, että onko oikeasti edes nälkäinen vai onko liian nälkäinen. Ja mieti se ruoan koostumus. Mun refluksilapsi kykeni syömään pitkään ihan sosemaista ruokaa, esikoinen taas inhosi, jos laitoin ruoka-aineita sekaisin eli kastikekin piti laittaa viereen, ei päälle.

Itse en edelleenkään kykene syömään esimerkiksi pyreitä, koska inhoan sitä, että siellä sosessa on sattumia. Tulee yökkäysrefleksi.

Lapsen makuaisti on myös kehittyvä vielä, ei hän maista ruokia kuten aikuinen. Ja esimeksi laktoosi-intoleranssi voi myös saada ällöämään maitoa, vaikkei lapsi osaa istä sinulle sanoa.

Minusta edelleen tuntuu, että tämä aloitukseni ja kommenttini ymmärretään ihan väärin. Tiedän, että meillä siirtymät ja ruokailut on haastavia. Siksi kehunkin lasta aina, kun toimii hienosti juuri niissä. Miksi kuvittelisin, että niihin tehoaisi se, kun kehun siitä että keräsi lelunsa? En kuvittele. Koko aloitus koskee tilannesidonnaisuutta. Ja minun lapseen ei tunnu vaikuttavan nuo, että hankalien tilanteiden onnistuessa häntä kehutaan aina juuri niissä. Jatkan silti kehumista, mutta ei se poista tottelemattomuutta.

Ja joo, rajaan tilan jossa puetaan. Silloin ei pääse vessanpönttöön heittämään mitään. Mutta silloin heittää pipon vaikka niin korkealle kaapin päälle, että en saa sitä sieltä ilman tikkaita. Tai heittäytyy lattialle niin lötköksi makaamaan, että häntä on mahdoton pukea jos ei pue itse ja tosiaan ei suostu noissa tilanteissa pukemaan itse.

Ei meillä ole niin isoa ruokapöytää, että lapsen voisi laittaa istumaan niin, että hän ei yllä potkimaan yhdenkään muun tuolia, jalkoja tai pöydän jalkoja. Ei meille edes mahtuisi noin isoa ruokapöytää.

Lapseni on nirso ruoan suhteen. Huomioin kyllä hänen mieltymyksen ruoan koostumuksen ja maun suhteen, jos se on mitenkään mahdollista. Mutta aina ei ole, koska hänellä on oikeasti vain kaksi lenpiruokaa ja muista ei tykkää vaikka koostumus tai maku olisi mikä. Ja joo, on maistatettu vauvasta asti monia makuja ja joo lapsi osallistuu ruoanlaittoon ja leipomiseen ja joo on ollut sormiruokailut ja tarrapalkinnot ja vaikka mitkä.

Ap

Yksinkertainen ratkaisu: älä pidä lasta pöydän ääressä vaan voi poistua, jos ruoka ei kelpaa.

Uloslähtötilanteet olen hoitanut niin, että pipo ja käsineet puetaan vasta ulkona. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisestä kyse? Ymmärtääkö oikeasti syy-seuraus-suhdetta vielä? 

Meidän yhdellä tenavalla tätä vääntöä on ollut vaikka muille jakaa. Ja juuri joutunut miettimään samoja, mikä seuraamus sopii mihinkin. Kaikki lapset ei ole tällaisia, ja meilläkin vain yksi, mutta juuri sellainen jonka kanssa saa oikeasti miettiä että mitä hittoa. 

Yksi vinkki, kaikesta ei tarvitse antaa seuraamusta. Voi vain todeta että näin tällä kertaa. Esim ruokailusta en antaisi seuraamusta (enää, tuli niitäkin kokeiltua). Kaikesta ruoasta ei voi kukaan pitää. Sitten voi ottaa vaikka leipää tai hedelmän. Ja poistua pöydästä.

Vaateshowsta en myöskään antaisi seuraamusta, on ihan tosi tavallista että tenava riehuu siirtymistilanteissa. Ensi kerralla vain ennakoisin niin, että otan pipot, hanskat ja muun irtotavaran itselleni, ja ne puetaan vasta autossa. (lapsen voi laittaa pesemään sen itse likaamansa pipon kun tulette takaisin, mutta jos on kyse tosi pienestä, niin hän ei välttämättä osaa yhdistää asioita toisiinsa - miksi tätä pestään)

Tai esim puhelimeen viereen huutaminen, on niin klassinen huomionhaku-yritys, josta seuraamuksen antaminen vain pahentaa juttua jatkossa. Lapsellehan kelpaa huomioksi myös negatiivinen seuraamus. Eli hän ei ole siitä moksiskaan. Sai huomiota, ja jatkossa toimii taatusti samalla tavalla, huutaa vieressä, saa huomiota eli sen seuraamuksen! 

Yksi juttu mikä meillä on toiminut, vaikka lapsella oli vielä aika heikko syy-seuraus-käsitys: lapselle kerrotaan että sinä saat valita.

Pelkkä sohvalla hyppimiskielto voi olla kuin tuuleen huutaisi, mutta jos selittää sen näin: Jos hypit sohvalla, telkkari menee kiinni. Jos istut, niin voidaan katsoa yhdessä tätä ohjelmaa. Sinä valitset, miten teet. Jos hypit, telkkari mene kiinni. Jos istut sohvalla, voidaan katsoa ohjelma. 

Lapsi saa näennäisesti valita. Ja usein sitten valitseekin sen, joka on hänelle lopputulokseltaan parempi. 

Ja yksi vielä tärkeämpi, mikä on toiminut; lapsen huonosta käytöksestä (sinunkin esimerkeissäsi 2/3) hirveän iso osa johtuu huomionhakuisuudesta. Kävin kerran verkkokurssin jossa tämä selitettiin seuraavasti; jokaiselle lapselle annetaan yhteistä aikaa vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä.

Sen yhteisen tekemisen valitsee lapsi.

Se ajoitetaan joka päivä samoihin aikoihin, esim ennen iltapalaa, jolloin siihen voidaan viitata aiemmin jos lapsi rupeaa hankalaksi "jaksapa vielä hetki, tänään meillä on vielä yhteistä aikaa tulossa klo 19"

Ja se sanoitetaan lapselle, että sinun kanssasi on tosi kiva viettää aikaa. Onpa todella kiva istua vierekkäin ja -- tehdä mitä ikinä. 

Kun lapsi tietää, että hän saa huomiota varmasti joka päivä, se huono huomionhakuisuus vähenee aivan hurjan paljon. 

Joka päivä, suunnilleen samaan aikaan, aina lapselle sanoittaen, jokaiselle lapselle oma 15 min. (jos tätä on vaikea toteuttaa, hätätapauksessa kelpaa yhteinen aika myös muiden touhujen yhteydessä esim autossa, tai iltapesuilla, tai läksyjä tehdessä - se pitää sanoittaa lapselle - kiva sinun kanssa tässä mennä yhdessä, ollaan kahdestaan, ihan omaa aikaa kun mennään autolla/mennään saunaan/tehdään läksyjä - sun kanssa on kiva viettää aikaa! )

Kiitos näistä neuvoista. Tuntuu, että sinä ymmärsit millaisia asioita ja tilanteita tarkoitan. Kokeilen tuota lapsi saa valita vinkkiä. Sellaista olen jo tehnytkin, mutta lisään sitä.

Lapseni on vain osapäiväisesti hoidossa, niin vietän hänen kanssaan joka päivä paljon aikaa. Hän saa jo minun läsnäoloa ja aikaa monta tuntia joka päivä.

Ap

On tottunut pompottamaan sinua päivät pitkät...

Katsele Supernannyn jaksoja. Siellä on paljon hyviä vinkkejä sinullekin. Just tuosta, että lapsi ja äiti on liian symbioosissa ja äiti on luisunut palvelijaksi. Ja lapsi voi huonosti sen takia.

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Meillä on juuri samanlaista kuin kirjoitit. Ja minäkin haluaisin tosiaan niitä vinkkejä.

Ap

Olen tuo jolle vastasit. Minkä ikäinen lapsi sulla on? Omani on viisi. Ainoa toimiva on ollut käydä ns kauppaa lapsen kanssa. Jos syöt viisi haarukallista niin riittää. Jos et niin sama ruoka on edessä seuraavalla aterialla.

Olen myöskin luopunut välipalasta melkein kokonaan kotona. Päiväkodissa toki syö sitä ja siellä sitten tankannut niin että iltaruoka ei maistu. Joskus valmistan iltaruuan iltapalaksi jotta varmasti ehtii tulla vähän nälkä.

Tosi ärsyttävä ongelma. Pidän lämmintä ruokaa (sisältää meillä paljon lämpimiä ravintorikkaita kasviksia kuten palkokasveja, kaaleja, pinaattia, kesäkurpitsaa...) tärkeämpänä kuin välipaloja jotka ovat viljapainotteisia. (Toki niissä seassa marjoja ja leivällä kasviksia mutta eivät mielestäni riitä.)

Ravitsemussuosituksissa on edelleen välipalat, joten niistä luopuminen on typeryyttä. Muutenkin vaikuttaa hölmöltä tuoda sama annos eteen, jota lapsi ei halunnut uudelleen ja uudelleen.

Syöttäisitkö aikuisellekin ruokaa, josta hän on jo kieltäytynyt? Nirsous ei parane tuolla tavalla vaan lapselle tulee kammo tiettyjä ruokalajeja kohtaan, joita äiti tuputtaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä. 

Lähtökohtaisesti lasta ei rangaista vaan selitetään miksi ei saa toimia niin kuin toimii. Tarpeen vaatiessa poistetaan mahdollisuus toimia kuten toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Lapsi jolle lukuisat kiellot ja käskyt eivät tehoa, ei yleensä tottele sen paremmin niiden rangaistustenkaan takia. Tulee vain kierre jossa joudut uhkailemaan aina vain suuremmilla rangaistuksilla eikä se johda mihinkään muuhun kuin että et sitten niitä voi kuitenkaan toteuttaa.

Terveisin Jääräpäisen lapsen äiti

Mulla on niin hyvä mielikuvitus, että ei tuota vaikeuksia keksiä rangaistuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.

Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi luulet, että rankaiseminen auttaa? Todennäköisemmin tuloksena on vain pahemmin uhmaava lapsi.

Varaa aika perheneuvolaan, jotta saat vinkkejä normaaliin vuorovaikutukseen. Ajattelumallisi on niin pahasti pielessä, että sitä ei palstaneuvoilla korjata.

Ei perheneuvola auta jos on oikeasti haastavan temperamentin lapsi. Se on nähty. Ap:lle suosittelen lämpimästi noita paria keinoa jotka meillä tehosi. Jos näkisit meidän muksun, niin näkisit että minulla on kyllä kompetenssia tulla tähän ketjuun. :) Tarrojen keräämiset on tosiaan yhtä tyhjän kanssa. Nro  32

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.

Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap

Syökö se lapsi päiväkodissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.

Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap

Kyllä syö, kun on tarpeeksi nälkä. Painostaminen vain pahentaa tilannetta. Lopetatte ruuasta numeron tekemisen. Tuolla tyylillä ruokailutilanteista tulee lapselle ahdistavia ja seurauksena on syömishäiriö. Kun lopetat painostamisen ja rauhoitat ruokailutilanteet, alkaa ruokakin maittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Miksi et anna sen lapsen poistua pöydästä? Tähän et ole vastannut.

Koska se ei sitten syö ja on nälässä eikä syö vaikka on nälässä. Lapsen painon suhteen on ollut huolta, ollaan oltu alipainon takia neuvolan tiiviimmässä seurannassakin jossain vaiheessa. Ja siellä sanottu, että tarvitsee enemmän ravintoa. Nälkä ei kasvata tätä lasta syömään enemmän tai paremmin tai seuraavalla aterialla. Nälkä ei haittaa häntä itseään. Mutta hänen kasvua ja kehitystä syömättä jättäminen haittaa. Ap

Lapsi syö kun ruokailutilanne on hänelle mielyttävä ja rauhallinen, ei silloin kun häntä käsketään syömään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen pukemistilanteessa perceilevän lapsen viskannut autoon tai rattaisiin ilman niitä vaatteita. Määränpäästä riippuen joskus ottanut vaatekappaleita kassiin mukaan. Talvipakkasella olen viskannut hänet vaatteiden kanssa terassille pukemaan, jos ei sisällä muuten kiinnostele. Rajua on, mutta pukeminen alkoi sujua hienosti.

Ruokatilanteesta poistaisin pöydästä, ei lapset nälkään kuole. Tietenkään sitten hänelle ei tarjoilla jälkkäriä, eikä herkkuja myöhemmin samana päivänä. Jos ihan älytöntä sekoilua on, sama annos odottaa häntä seuraavalla aterialla. Lapsi myös tietää sen, ja saa näin vapauden valita käyttäytyä toisella tavalla

Sama täällä. Toki lapselle kerrotaan, että nyt on lähtö edessä puit tai et. Ja saat päättä puetko itse vai auttaako äiti, ja minkä pipon/hanskan jne haluat, niistä voi tehdä vaatejunan tai ottaa pukemiskisan (tässä huomioitava että jos on kiire niin lapsen kannattaa antaa voittaa). Ruokailussa ei ole pakko syödä, hyvä jos edes maistaa. Potkiva lapsi poistetaan pöydästä ja saa tulla myöhemmin kokeilemaan uudestaan (oli pakko ottaa tämä käytäntö, koska lapsella oli taipumusta nälkäkiukkuun, saa siis saman annoksen uudelleen lämmitettynä jonkin ajan päästä). Ja jälkkäriä tai muuta ei tule, jos ei edes maista sitä ruokaa.

Mun nuorempi lapsi on luonteeltaan vahvasti vastarannankiiski ja haluaisi, että asiat tehdään hänen tavallaan.

Mä olen vienyt lapsen pukematta autoon (koska ei ollut niin kylmä että se ois ollut vaarallista), ja pukenut päälle puolipakolla. Pääasia on ollut, että on päästy lähtemään. En ole mitään seurauksia/rangaistuksia harrastanut, koska siinä on lapselle seurausta kerrassaan, että sen on pakko lähteä, vaikka ei tahtoisi.

Ruokapöydässä olen mennyt siitä mistä aita on matalin, näön vuoksi on pitänyt maistaa ja sitten on saanut syödä leipää. Jossain vaiheessa kun lapsi on huomannut, että ruoka on asia josta ei saada sotaa pystyyn on se alkanut syödä niitäkin ruokia joita ei aikaisemmin ole syönyt.

Mä koetan miettiä että mikä on se asia mitä mä haluan (lähtö, rauhallinen ruokailuhetki) ja koetan toimia sitten niin, että se saavutetaan. Olen myös noudattanut sellasta pick your battles-periaatetta, että välillä vaan voi antaa periksi, jo ennen kuin tilanne eskaloituu. Lapset kasvaa ja niille tulee järkeä päähän, toi meidänkin vastarannankiiski on jo 10-vuotias ja ei sen kanssa enää tartte vääntää kuin joskus ja se osaa tehdä kompromisseja. Ei siis ole mennyt ns. pilalle siitä, että olen välillä antanut periksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Tietenkin olen ensin toiminut noin. Kieltänyt, selittänyt miksi ei saa. Sitten kieltänyt tiukemmin jne. Kuten kuvaat. Teillä se toimi, meillä ei. Ja koska jos olen jonkun asian lukuisia kertoja jo kieltänyt, niin pakkohan on alkaa miettiä seuraamuksia kun pelkät kiellot ei tehoa. Ap

Lopeta jankuttaminen. Lapsihan vain nauttii siitä, kun saa pompottaa sinut toistelemaan kieltoja. Kerran neutraalilla äänellä kielto, toisen kerran tiukasti ja kolmannen kerran poisto tilanteesta. Poiston jälkeen huomiotta jättäminen kunnes osaa käyttäytyä. 

Kyllä, tämä on selkeä ja noin toimin usein. Mutta kun on usein myös tilanteita, joissa se poistaminen tilanteesta on palkinto. Ks. aloituksen esimerkit. Ruokailuesimerkissä kuvasinkin jo miten. Pukemisesimerkissä poistaminen on palkinto siksi, että silloin pystyi estämään uloslähdön kuten halusikin. Puheluesimerkissä poistaminen on palkinto, koska poistamisessa sai huomioni kesken puheluni.

Ap

Mietipä ap söisitkö itse, jos joku koko ajan jankkaisi vieressä, että syösyösyösyösyösyö

Ei ole neuvoja, mutta kiva kuulla, että jonkun muunkin lapsi käyttäytyy noin. Haleja ja jaksamista!