Miten te oikein keksitte lapselle aina tilannesidonnaisen seuraamuksen (rangaistuksen)

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä voi kyllä poistaa lapsen pöydästä. Vaikka lapsi sitä haluaakin, niin seuraus on ikävä: hänelle tulee nälkä, kun ei syö mitään. Pitää vaan sitten katsoa, että lapsi ei syö ennen seuraavaa ateriaa mitään.

Lapseni ei tunnu kärsivän nälästä samalla tavalla kuin jotkut toiset. Hänelle on usein jäänyt nälkä, koska ei ole suostunut syömään sitä mitä ruokana on. Ei se tunnu häntä haittaavan, että seuraavan kerran ruokaa on vasta seuraavalla aterialla. Ei millään tavalla edes valita nälkäänsä. On vain tyytyväinen, että pääsi pois pöydästä. Ja sama saattaa toistua seuraavallakin aterialla eikä tällöinkään nälkä tunnu haittaavan häntä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun on taas löytynyt täydellisiä äitejä täydellisine lapsineen kommentoimaan. Hienoa, jos teidän lapset aina tottelee ja uskoo kun sanotaan ei. Hienoa, jos teidän lapsia pystyy kasvattamaan pelkillä kehuilla ja kannustamisella.

Kaikki lapset ei kuitenkaan ole tällaisia. Sanonpa vain, että olisitte aika sormi suussa haastavammin käyttäytyvän lapsen kanssa. Ja ei, se helppo tai haastava käytös ei välttämättä ollenkaan ole seurausta äidin kasvatustyylistä vaan voi olla lapsen synnynnäisen temperamentin aiheuttamaa.

Ap on negaatiokierteessä...

Olen aina ja joka ikinen päivä kehunut lasta monta kertaa päivässä, sillä hän tietenkin monta kertaa päivässä toimii hyvin ja kuten pitääkin. Eli suurin osa kasvattamisestani on kehuja ja kannustamista. Mutta silti lapsi käyttäytyy välillä niin, että ei tottele, uhmaa ja toimii tarkoituksella kielletyllä tavalla.

Jos osaat neuvoa miten pääsee negatiivisesta kierteestä pois, niin kuulen mielelläni. Kehut ja kannustus ei ole vastaus tähän, koska niitä on jo muutenkin aina ollut paljon. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei meillä mietitä tuollaista. Lapsi voi luottaa vanhempaansa ja siihen, että vanhemman sana pitää. Jos kerron, että nyt lähdetään viemään pakettia postiin, niin sitten mennään, en kesken matkan keksi, että eikun leikkipuistoonhan minä haluan. Paketin vieminen on tärkeä juttu, 3v saa luvan kantaa sitä, joten ei hän visko pipoaan vessanpyttyyn, minähän tarvitsen häntä avukseni!

Me emme siis ole tekemässä mitään pikaista juttua, meillä on yhteinen asia toimitettavana!

Lapsi ei halua olla syömässä, joten lautanen pois ja lapselle todetaan, että se on sitten kiitos ruuasta. Meillä lapset tosin tietävät, että seuraavan kerran yhtään mitään on tarjolla vasta parin tunnin kuluttua, joten ihan turha kiukuta seuraavaksi, luotettava vanhempi toteaa, että äsken oli ruoka-aika, seuraavaksi on välipala, sinun tulee nyt jaksaa odottaa.

Ei rangaistuksia, sillä tekee elämänsä vain hankalaksi. Sen sijaan vanhempana pidetään kiinni siitä,  mitä on tullut sanottua ja jokaisena päivävä osoitetaan lapselle, miten tärkeä hän on koko perheen hyvinvoinnille, miten tarpeellinen hän on.

Nämä on ihan hyviä neuvoja mutta mitäs sitten kun se lapsi viskaa paketin hankeen ja heittäytyy äksäksi maahan tai joku muu skenaario? Eli mitä teet silloin kun lapsi ei tottelekaan? Jokainen uhmaikäinen uhmaa joskus

Niinpä. Kiitos kun ymmärsit, mitä aloituksellani tarkotin.

Ap

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Onpa teillä kaikilla täydellisiä ja hyväkäytöksisiä lapsia, jotka eivät koskaan ole hankalia! Harmi, että elävässä elämässä tällaisia on näkynyt harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Meillä on juuri samanlaista kuin kirjoitit. Ja minäkin haluaisin tosiaan niitä vinkkejä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun on taas löytynyt täydellisiä äitejä täydellisine lapsineen kommentoimaan. Hienoa, jos teidän lapset aina tottelee ja uskoo kun sanotaan ei. Hienoa, jos teidän lapsia pystyy kasvattamaan pelkillä kehuilla ja kannustamisella.

Kaikki lapset ei kuitenkaan ole tällaisia. Sanonpa vain, että olisitte aika sormi suussa haastavammin käyttäytyvän lapsen kanssa. Ja ei, se helppo tai haastava käytös ei välttämättä ollenkaan ole seurausta äidin kasvatustyylistä vaan voi olla lapsen synnynnäisen temperamentin aiheuttamaa.

Ap on negaatiokierteessä...

Olen aina ja joka ikinen päivä kehunut lasta monta kertaa päivässä, sillä hän tietenkin monta kertaa päivässä toimii hyvin ja kuten pitääkin. Eli suurin osa kasvattamisestani on kehuja ja kannustamista. Mutta silti lapsi käyttäytyy välillä niin, että ei tottele, uhmaa ja toimii tarkoituksella kielletyllä tavalla.

Jos osaat neuvoa miten pääsee negatiivisesta kierteestä pois, niin kuulen mielelläni. Kehut ja kannustus ei ole vastaus tähän, koska niitä on jo muutenkin aina ollut paljon. Ap

Sulla on ongelmia ruokailutilanteessa ja siirtymissä. Ei niitä sillä ratkota että kehut jossain muussa tilanteessa.

Ja tyhjä kehuminen ei ole fiksua, vaan se kehu pitää oikeasti ansaita.

Ihan ekaksi estäisin ihan fyysisesti sen vessan pöntön saatavuuden. Sulje vessan ovi. Rajaa se tila jossa puetaan päälle.

Pöydässä istukaa niin, ettei yksinkertaisesti yletä potkimaan.

Miettisin myös että onko lapsi liian väsynyt siinä ulos lähtiessä eli onko ajankohta ylipäätään järkevä.

Ruokailussa sitä ajankohtaa myös, että onko oikeasti edes nälkäinen vai onko liian nälkäinen. Ja mieti se ruoan koostumus. Mun refluksilapsi kykeni syömään pitkään ihan sosemaista ruokaa, esikoinen taas inhosi, jos laitoin ruoka-aineita sekaisin eli kastikekin piti laittaa viereen, ei päälle.

Itse en edelleenkään kykene syömään esimerkiksi pyreitä, koska inhoan sitä, että siellä sosessa on sattumia. Tulee yökkäysrefleksi.

Lapsen makuaisti on myös kehittyvä vielä, ei hän maista ruokia kuten aikuinen. Ja esimeksi laktoosi-intoleranssi voi myös saada ällöämään maitoa, vaikkei lapsi osaa istä sinulle sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Meillä on juuri samanlaista kuin kirjoitit. Ja minäkin haluaisin tosiaan niitä vinkkejä.

Ap

Miksi luulet, että rankaiseminen auttaa? Todennäköisemmin tuloksena on vain pahemmin uhmaava lapsi.

Varaa aika perheneuvolaan, jotta saat vinkkejä normaaliin vuorovaikutukseen. Ajattelumallisi on niin pahasti pielessä, että sitä ei palstaneuvoilla korjata.

Ja niihin tilanteisiin ei pidä jäädä venkuamaan yhtään, vaan edetä ystävällisesti ja rauhallisesti kuin juna. Niin että aikuinen on aina askelen pidemmällä kuin se lapsi.

Minä olen pukemistilanteessa perceilevän lapsen viskannut autoon tai rattaisiin ilman niitä vaatteita. Määränpäästä riippuen joskus ottanut vaatekappaleita kassiin mukaan. Talvipakkasella olen viskannut hänet vaatteiden kanssa terassille pukemaan, jos ei sisällä muuten kiinnostele. Rajua on, mutta pukeminen alkoi sujua hienosti.

Ruokatilanteesta poistaisin pöydästä, ei lapset nälkään kuole. Tietenkään sitten hänelle ei tarjoilla jälkkäriä, eikä herkkuja myöhemmin samana päivänä. Jos ihan älytöntä sekoilua on, sama annos odottaa häntä seuraavalla aterialla. Lapsi myös tietää sen, ja saa näin vapauden valita käyttäytyä toisella tavalla

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ole koskaan ollut mitään rangaistuksia.

Edes koirilla.

Kirjoitinkin seuraamus. Sana rangaistus oli vain suluissa, jotta kaikki ymmärtäisi mitä tarkoitan. Ja kyllä lapsella on oltava välillä teoista seuraamuksia, jotta hän oppii. Se on kasvattamista. Koirista en osaa sanoa mitään.

Ap

Ei ole ollut mitään tuollaisia seuraamuksia.

Ennakoimalla ja positiivisella vahvistamisella meillä on kasvatettu kolme lasta aikuisiksi.

Ja lukematon määrä koiria.

Miten sinä olisit toiminut tuossa ruokailuesimerkissä, jos pelkkä kielto ei tehoa?

Ap

Ei ole koskaan ollut tuollaista tilannetta. Miksi se käyttäytyy noin? Minun mieleeni tulee mieleen se että hän on oppinut saamaan huomiota häiriökäytöksellä.

Käyttäytyy noin, koska haluaa pois pöydästä kun ei ole tarjolla lempiruokaa. Ja toivoo, että poistetaan pöydästä sen potkimisen vuoksi. Eli se on keino yrittää saada haluamansa. Kiellot vain innostaa lisää. Ap

Miksi lapsen olisi pakko syödä? Anna olla syömättä, jos ei kelpaa.

Minkä ikäisestä kyse? Ymmärtääkö oikeasti syy-seuraus-suhdetta vielä? 

Meidän yhdellä tenavalla tätä vääntöä on ollut vaikka muille jakaa. Ja juuri joutunut miettimään samoja, mikä seuraamus sopii mihinkin. Kaikki lapset ei ole tällaisia, ja meilläkin vain yksi, mutta juuri sellainen jonka kanssa saa oikeasti miettiä että mitä hittoa. 

Yksi vinkki, kaikesta ei tarvitse antaa seuraamusta. Voi vain todeta että näin tällä kertaa. Esim ruokailusta en antaisi seuraamusta (enää, tuli niitäkin kokeiltua). Kaikesta ruoasta ei voi kukaan pitää. Sitten voi ottaa vaikka leipää tai hedelmän. Ja poistua pöydästä.

Vaateshowsta en myöskään antaisi seuraamusta, on ihan tosi tavallista että tenava riehuu siirtymistilanteissa. Ensi kerralla vain ennakoisin niin, että otan pipot, hanskat ja muun irtotavaran itselleni, ja ne puetaan vasta autossa. (lapsen voi laittaa pesemään sen itse likaamansa pipon kun tulette takaisin, mutta jos on kyse tosi pienestä, niin hän ei välttämättä osaa yhdistää asioita toisiinsa - miksi tätä pestään)

Tai esim puhelimeen viereen huutaminen, on niin klassinen huomionhaku-yritys, josta seuraamuksen antaminen vain pahentaa juttua jatkossa. Lapsellehan kelpaa huomioksi myös negatiivinen seuraamus. Eli hän ei ole siitä moksiskaan. Sai huomiota, ja jatkossa toimii taatusti samalla tavalla, huutaa vieressä, saa huomiota eli sen seuraamuksen! 

Yksi juttu mikä meillä on toiminut, vaikka lapsella oli vielä aika heikko syy-seuraus-käsitys: lapselle kerrotaan että sinä saat valita.

Pelkkä sohvalla hyppimiskielto voi olla kuin tuuleen huutaisi, mutta jos selittää sen näin: Jos hypit sohvalla, telkkari menee kiinni. Jos istut, niin voidaan katsoa yhdessä tätä ohjelmaa. Sinä valitset, miten teet. Jos hypit, telkkari mene kiinni. Jos istut sohvalla, voidaan katsoa ohjelma. 

Lapsi saa näennäisesti valita. Ja usein sitten valitseekin sen, joka on hänelle lopputulokseltaan parempi. 

Ja yksi vielä tärkeämpi, mikä on toiminut; lapsen huonosta käytöksestä (sinunkin esimerkeissäsi 2/3) hirveän iso osa johtuu huomionhakuisuudesta. Kävin kerran verkkokurssin jossa tämä selitettiin seuraavasti; jokaiselle lapselle annetaan yhteistä aikaa vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä.

Sen yhteisen tekemisen valitsee lapsi.

Se ajoitetaan joka päivä samoihin aikoihin, esim ennen iltapalaa, jolloin siihen voidaan viitata aiemmin jos lapsi rupeaa hankalaksi "jaksapa vielä hetki, tänään meillä on vielä yhteistä aikaa tulossa klo 19"

Ja se sanoitetaan lapselle, että sinun kanssasi on tosi kiva viettää aikaa. Onpa todella kiva istua vierekkäin ja -- tehdä mitä ikinä. 

Kun lapsi tietää, että hän saa huomiota varmasti joka päivä, se huono huomionhakuisuus vähenee aivan hurjan paljon. 

Joka päivä, suunnilleen samaan aikaan, aina lapselle sanoittaen, jokaiselle lapselle oma 15 min. (jos tätä on vaikea toteuttaa, hätätapauksessa kelpaa yhteinen aika myös muiden touhujen yhteydessä esim autossa, tai iltapesuilla, tai läksyjä tehdessä - se pitää sanoittaa lapselle - kiva sinun kanssa tässä mennä yhdessä, ollaan kahdestaan, ihan omaa aikaa kun mennään autolla/mennään saunaan/tehdään läksyjä - sun kanssa on kiva viettää aikaa! )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Meillä on juuri samanlaista kuin kirjoitit. Ja minäkin haluaisin tosiaan niitä vinkkejä.

Ap

Olen tuo jolle vastasit. Minkä ikäinen lapsi sulla on? Omani on viisi. Ainoa toimiva on ollut käydä ns kauppaa lapsen kanssa. Jos syöt viisi haarukallista niin riittää. Jos et niin sama ruoka on edessä seuraavalla aterialla.

Olen myöskin luopunut välipalasta melkein kokonaan kotona. Päiväkodissa toki syö sitä ja siellä sitten tankannut niin että iltaruoka ei maistu. Joskus valmistan iltaruuan iltapalaksi jotta varmasti ehtii tulla vähän nälkä.

Tosi ärsyttävä ongelma. Pidän lämmintä ruokaa (sisältää meillä paljon lämpimiä ravintorikkaita kasviksia kuten palkokasveja, kaaleja, pinaattia, kesäkurpitsaa...) tärkeämpänä kuin välipaloja jotka ovat viljapainotteisia. (Toki niissä seassa marjoja ja leivällä kasviksia mutta eivät mielestäni riitä.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun on taas löytynyt täydellisiä äitejä täydellisine lapsineen kommentoimaan. Hienoa, jos teidän lapset aina tottelee ja uskoo kun sanotaan ei. Hienoa, jos teidän lapsia pystyy kasvattamaan pelkillä kehuilla ja kannustamisella.

Kaikki lapset ei kuitenkaan ole tällaisia. Sanonpa vain, että olisitte aika sormi suussa haastavammin käyttäytyvän lapsen kanssa. Ja ei, se helppo tai haastava käytös ei välttämättä ollenkaan ole seurausta äidin kasvatustyylistä vaan voi olla lapsen synnynnäisen temperamentin aiheuttamaa.

Ap on negaatiokierteessä...

Olen aina ja joka ikinen päivä kehunut lasta monta kertaa päivässä, sillä hän tietenkin monta kertaa päivässä toimii hyvin ja kuten pitääkin. Eli suurin osa kasvattamisestani on kehuja ja kannustamista. Mutta silti lapsi käyttäytyy välillä niin, että ei tottele, uhmaa ja toimii tarkoituksella kielletyllä tavalla.

Jos osaat neuvoa miten pääsee negatiivisesta kierteestä pois, niin kuulen mielelläni. Kehut ja kannustus ei ole vastaus tähän, koska niitä on jo muutenkin aina ollut paljon. Ap

Sulla on ongelmia ruokailutilanteessa ja siirtymissä. Ei niitä sillä ratkota että kehut jossain muussa tilanteessa.

Ja tyhjä kehuminen ei ole fiksua, vaan se kehu pitää oikeasti ansaita.

Ihan ekaksi estäisin ihan fyysisesti sen vessan pöntön saatavuuden. Sulje vessan ovi. Rajaa se tila jossa puetaan päälle.

Pöydässä istukaa niin, ettei yksinkertaisesti yletä potkimaan.

Miettisin myös että onko lapsi liian väsynyt siinä ulos lähtiessä eli onko ajankohta ylipäätään järkevä.

Ruokailussa sitä ajankohtaa myös, että onko oikeasti edes nälkäinen vai onko liian nälkäinen. Ja mieti se ruoan koostumus. Mun refluksilapsi kykeni syömään pitkään ihan sosemaista ruokaa, esikoinen taas inhosi, jos laitoin ruoka-aineita sekaisin eli kastikekin piti laittaa viereen, ei päälle.

Itse en edelleenkään kykene syömään esimerkiksi pyreitä, koska inhoan sitä, että siellä sosessa on sattumia. Tulee yökkäysrefleksi.

Lapsen makuaisti on myös kehittyvä vielä, ei hän maista ruokia kuten aikuinen. Ja esimeksi laktoosi-intoleranssi voi myös saada ällöämään maitoa, vaikkei lapsi osaa istä sinulle sanoa.

Minusta edelleen tuntuu, että tämä aloitukseni ja kommenttini ymmärretään ihan väärin. Tiedän, että meillä siirtymät ja ruokailut on haastavia. Siksi kehunkin lasta aina, kun toimii hienosti juuri niissä. Miksi kuvittelisin, että niihin tehoaisi se, kun kehun siitä että keräsi lelunsa? En kuvittele. Koko aloitus koskee tilannesidonnaisuutta. Ja minun lapseen ei tunnu vaikuttavan nuo, että hankalien tilanteiden onnistuessa häntä kehutaan aina juuri niissä. Jatkan silti kehumista, mutta ei se poista tottelemattomuutta.

Ja joo, rajaan tilan jossa puetaan. Silloin ei pääse vessanpönttöön heittämään mitään. Mutta silloin heittää pipon vaikka niin korkealle kaapin päälle, että en saa sitä sieltä ilman tikkaita. Tai heittäytyy lattialle niin lötköksi makaamaan, että häntä on mahdoton pukea jos ei pue itse ja tosiaan ei suostu noissa tilanteissa pukemaan itse.

Ei meillä ole niin isoa ruokapöytää, että lapsen voisi laittaa istumaan niin, että hän ei yllä potkimaan yhdenkään muun tuolia, jalkoja tai pöydän jalkoja. Ei meille edes mahtuisi noin isoa ruokapöytää.

Lapseni on nirso ruoan suhteen. Huomioin kyllä hänen mieltymyksen ruoan koostumuksen ja maun suhteen, jos se on mitenkään mahdollista. Mutta aina ei ole, koska hänellä on oikeasti vain kaksi lenpiruokaa ja muista ei tykkää vaikka koostumus tai maku olisi mikä. Ja joo, on maistatettu vauvasta asti monia makuja ja joo lapsi osallistuu ruoanlaittoon ja leipomiseen ja joo on ollut sormiruokailut ja tarrapalkinnot ja vaikka mitkä.

Ap

Laitan vielä linkin, nuo vinkit ovat kurssilta Positive Parenting Solutions. 

https://www.positiveparentingsolutions.com

Ensimmäinen "luento" taisi olla ilmainen, loput voi ostaa jos haluaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

Meillä on juuri samanlaista kuin kirjoitit. Ja minäkin haluaisin tosiaan niitä vinkkejä.

Ap

Miksi luulet, että rankaiseminen auttaa? Todennäköisemmin tuloksena on vain pahemmin uhmaava lapsi.

Varaa aika perheneuvolaan, jotta saat vinkkejä normaaliin vuorovaikutukseen. Ajattelumallisi on niin pahasti pielessä, että sitä ei palstaneuvoilla korjata.

Ei rangaistus vaan seuraamus. Älä ymmärrä tahallasi väärin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tähän ketjuun on taas löytynyt täydellisiä äitejä täydellisine lapsineen kommentoimaan. Hienoa, jos teidän lapset aina tottelee ja uskoo kun sanotaan ei. Hienoa, jos teidän lapsia pystyy kasvattamaan pelkillä kehuilla ja kannustamisella.

Kaikki lapset ei kuitenkaan ole tällaisia. Sanonpa vain, että olisitte aika sormi suussa haastavammin käyttäytyvän lapsen kanssa. Ja ei, se helppo tai haastava käytös ei välttämättä ollenkaan ole seurausta äidin kasvatustyylistä vaan voi olla lapsen synnynnäisen temperamentin aiheuttamaa.

Ap on negaatiokierteessä...

Olen aina ja joka ikinen päivä kehunut lasta monta kertaa päivässä, sillä hän tietenkin monta kertaa päivässä toimii hyvin ja kuten pitääkin. Eli suurin osa kasvattamisestani on kehuja ja kannustamista. Mutta silti lapsi käyttäytyy välillä niin, että ei tottele, uhmaa ja toimii tarkoituksella kielletyllä tavalla.

Jos osaat neuvoa miten pääsee negatiivisesta kierteestä pois, niin kuulen mielelläni. Kehut ja kannustus ei ole vastaus tähän, koska niitä on jo muutenkin aina ollut paljon. Ap

Sulla on ongelmia ruokailutilanteessa ja siirtymissä. Ei niitä sillä ratkota että kehut jossain muussa tilanteessa.

Ja tyhjä kehuminen ei ole fiksua, vaan se kehu pitää oikeasti ansaita.

Ihan ekaksi estäisin ihan fyysisesti sen vessan pöntön saatavuuden. Sulje vessan ovi. Rajaa se tila jossa puetaan päälle.

Pöydässä istukaa niin, ettei yksinkertaisesti yletä potkimaan.

Miettisin myös että onko lapsi liian väsynyt siinä ulos lähtiessä eli onko ajankohta ylipäätään järkevä.

Ruokailussa sitä ajankohtaa myös, että onko oikeasti edes nälkäinen vai onko liian nälkäinen. Ja mieti se ruoan koostumus. Mun refluksilapsi kykeni syömään pitkään ihan sosemaista ruokaa, esikoinen taas inhosi, jos laitoin ruoka-aineita sekaisin eli kastikekin piti laittaa viereen, ei päälle.

Itse en edelleenkään kykene syömään esimerkiksi pyreitä, koska inhoan sitä, että siellä sosessa on sattumia. Tulee yökkäysrefleksi.

Lapsen makuaisti on myös kehittyvä vielä, ei hän maista ruokia kuten aikuinen. Ja esimeksi laktoosi-intoleranssi voi myös saada ällöämään maitoa, vaikkei lapsi osaa istä sinulle sanoa.

Minusta edelleen tuntuu, että tämä aloitukseni ja kommenttini ymmärretään ihan väärin. Tiedän, että meillä siirtymät ja ruokailut on haastavia. Siksi kehunkin lasta aina, kun toimii hienosti juuri niissä. Miksi kuvittelisin, että niihin tehoaisi se, kun kehun siitä että keräsi lelunsa? En kuvittele. Koko aloitus koskee tilannesidonnaisuutta. Ja minun lapseen ei tunnu vaikuttavan nuo, että hankalien tilanteiden onnistuessa häntä kehutaan aina juuri niissä. Jatkan silti kehumista, mutta ei se poista tottelemattomuutta.

Ja joo, rajaan tilan jossa puetaan. Silloin ei pääse vessanpönttöön heittämään mitään. Mutta silloin heittää pipon vaikka niin korkealle kaapin päälle, että en saa sitä sieltä ilman tikkaita. Tai heittäytyy lattialle niin lötköksi makaamaan, että häntä on mahdoton pukea jos ei pue itse ja tosiaan ei suostu noissa tilanteissa pukemaan itse.

Ei meillä ole niin isoa ruokapöytää, että lapsen voisi laittaa istumaan niin, että hän ei yllä potkimaan yhdenkään muun tuolia, jalkoja tai pöydän jalkoja. Ei meille edes mahtuisi noin isoa ruokapöytää.

Lapseni on nirso ruoan suhteen. Huomioin kyllä hänen mieltymyksen ruoan koostumuksen ja maun suhteen, jos se on mitenkään mahdollista. Mutta aina ei ole, koska hänellä on oikeasti vain kaksi lenpiruokaa ja muista ei tykkää vaikka koostumus tai maku olisi mikä. Ja joo, on maistatettu vauvasta asti monia makuja ja joo lapsi osallistuu ruoanlaittoon ja leipomiseen ja joo on ollut sormiruokailut ja tarrapalkinnot ja vaikka mitkä.

Ap

Miksi pakotat lapsen istumaan pöydässä jos ei syö? Anna lähteä niin loppuu potkiminen.

Moni aikuinenkin on nirso. Pakottaisitko aikuisen nirson syömään vasten tahtoaan?

Siis kaikissa noissa yllä kuvatuissa tilanteissa otan lapsen siihen syliin/kasvotusten, ja kerron tiukasti miksi tuollainen käytös ei sovi. Ja että lähtiessä nyt vaan puetaan jne. Ei ole tullut edes mieleen jaella jotain rangaistuksia. Jos lapsi ei halua istua pöydässä niin ei ole pakko, parempihan se on poistua omiin hommiinsa kuin häiritä muita. Usein ihan vaan vedän sen tuolin kauemmas pöydästä jos alkaa potkiminen, aika nopeasti se lapsi yleensä sitten kuitenkin haluaa syödä. Jos ei halua pukea niin otan syliin ja puen, no en tietysti väkisin vaan sitten ei auta kuin odottaa että tilanne rauhoittuu jos ihan yli menee (kuopuksella oli taipumus saada semmoisia itkupotkuraivari-kilareita, joihin ei auta kuin aika). Oletan siis että tää lapsi on joku ihan pieni kun tilanteet on tuommoisia.

Vierailija kirjoitti:

Meillä tuo pöydästä poisto ja seuraavana vasta välipala parin tunnin päästä, ei ole mikään rangaistus lapsen näkökulmasta vaan juuri se mitä hän haluaakin. Hän pärjää vaikka koko päivän pelkällä aamupalalla. Ei todellakaan ole valittamassa nälkää jos poistan pöydästä lounaalla.

Välipalalla sitten syö iloisena ja päivällisellä taas jättää syömättä. Olen sitten tarjonnut lounasruokaa taas välipala-aikaan mutta jättäisi taas syömättä. Iltapalalla sitten syö hyvällä halulla. En keksi muuta ratkaisua kuin että kaikki ateriat olisi lämmintä ruokaa ja puurot, leivät, jogurtit, marjat, hedelmät jne jätetään pois ja niitä saa vain lämpöisen ruuan syötyään.

Vinkkejä tähän?

En ole pakottanut koskaan lasta syömään, syö silloin kun on nälkä. Ei ole pakko syödä hirveästi eri aterioita päivässä. Meillä kuunnellaan omaa kehoa, eli lapsen ruokailut menee vähän kausittaisina; välillä syö jatkuvasti ja välillä syö vähemmän ja harvoin. 

Tämä ei tarkoita silti sitä, että syötäisiin milloin sattuu ja ihan eri aikoihin, vaan esim. illallinen syödään yhdessä ja siinä vaiheessa on lapsellakin yleensä nälkä.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäisestä kyse? Ymmärtääkö oikeasti syy-seuraus-suhdetta vielä? 

Meidän yhdellä tenavalla tätä vääntöä on ollut vaikka muille jakaa. Ja juuri joutunut miettimään samoja, mikä seuraamus sopii mihinkin. Kaikki lapset ei ole tällaisia, ja meilläkin vain yksi, mutta juuri sellainen jonka kanssa saa oikeasti miettiä että mitä hittoa. 

Yksi vinkki, kaikesta ei tarvitse antaa seuraamusta. Voi vain todeta että näin tällä kertaa. Esim ruokailusta en antaisi seuraamusta (enää, tuli niitäkin kokeiltua). Kaikesta ruoasta ei voi kukaan pitää. Sitten voi ottaa vaikka leipää tai hedelmän. Ja poistua pöydästä.

Vaateshowsta en myöskään antaisi seuraamusta, on ihan tosi tavallista että tenava riehuu siirtymistilanteissa. Ensi kerralla vain ennakoisin niin, että otan pipot, hanskat ja muun irtotavaran itselleni, ja ne puetaan vasta autossa. (lapsen voi laittaa pesemään sen itse likaamansa pipon kun tulette takaisin, mutta jos on kyse tosi pienestä, niin hän ei välttämättä osaa yhdistää asioita toisiinsa - miksi tätä pestään)

Tai esim puhelimeen viereen huutaminen, on niin klassinen huomionhaku-yritys, josta seuraamuksen antaminen vain pahentaa juttua jatkossa. Lapsellehan kelpaa huomioksi myös negatiivinen seuraamus. Eli hän ei ole siitä moksiskaan. Sai huomiota, ja jatkossa toimii taatusti samalla tavalla, huutaa vieressä, saa huomiota eli sen seuraamuksen! 

Yksi juttu mikä meillä on toiminut, vaikka lapsella oli vielä aika heikko syy-seuraus-käsitys: lapselle kerrotaan että sinä saat valita.

Pelkkä sohvalla hyppimiskielto voi olla kuin tuuleen huutaisi, mutta jos selittää sen näin: Jos hypit sohvalla, telkkari menee kiinni. Jos istut, niin voidaan katsoa yhdessä tätä ohjelmaa. Sinä valitset, miten teet. Jos hypit, telkkari mene kiinni. Jos istut sohvalla, voidaan katsoa ohjelma. 

Lapsi saa näennäisesti valita. Ja usein sitten valitseekin sen, joka on hänelle lopputulokseltaan parempi. 

Ja yksi vielä tärkeämpi, mikä on toiminut; lapsen huonosta käytöksestä (sinunkin esimerkeissäsi 2/3) hirveän iso osa johtuu huomionhakuisuudesta. Kävin kerran verkkokurssin jossa tämä selitettiin seuraavasti; jokaiselle lapselle annetaan yhteistä aikaa vanhemman kanssa 15 minuuttia päivässä.

Sen yhteisen tekemisen valitsee lapsi.

Se ajoitetaan joka päivä samoihin aikoihin, esim ennen iltapalaa, jolloin siihen voidaan viitata aiemmin jos lapsi rupeaa hankalaksi "jaksapa vielä hetki, tänään meillä on vielä yhteistä aikaa tulossa klo 19"

Ja se sanoitetaan lapselle, että sinun kanssasi on tosi kiva viettää aikaa. Onpa todella kiva istua vierekkäin ja -- tehdä mitä ikinä. 

Kun lapsi tietää, että hän saa huomiota varmasti joka päivä, se huono huomionhakuisuus vähenee aivan hurjan paljon. 

Joka päivä, suunnilleen samaan aikaan, aina lapselle sanoittaen, jokaiselle lapselle oma 15 min. (jos tätä on vaikea toteuttaa, hätätapauksessa kelpaa yhteinen aika myös muiden touhujen yhteydessä esim autossa, tai iltapesuilla, tai läksyjä tehdessä - se pitää sanoittaa lapselle - kiva sinun kanssa tässä mennä yhdessä, ollaan kahdestaan, ihan omaa aikaa kun mennään autolla/mennään saunaan/tehdään läksyjä - sun kanssa on kiva viettää aikaa! )

Kiitos näistä neuvoista. Tuntuu, että sinä ymmärsit millaisia asioita ja tilanteita tarkoitan. Kokeilen tuota lapsi saa valita vinkkiä. Sellaista olen jo tehnytkin, mutta lisään sitä.

Lapseni on vain osapäiväisesti hoidossa, niin vietän hänen kanssaan joka päivä paljon aikaa. Hän saa jo minun läsnäoloa ja aikaa monta tuntia joka päivä.

Ap