Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkään jaksat tapailla, jos ei heti "klikkaa"?
Olen tapaillut pari kertaa erästä tyyppiä. Ei ole ollut vielä mitään fyysistä, jos hartiahierontaa ei lasketa. Ei pusuja tms.
Hän on kaikinpuolin mukava, silmääni miellyttävä eli komea, juttuisa ja kunnollinen kaveri. Juttu meillä luistaa, mutta rentous ja ns huumori puuttuu.
Käymämme keskustelut ovat mielestäni liiankin asiapitoisia, vaikka taidetaan ollakin molemmat melko pidättyväisiä. Tapaamiskerrat meinaavat suurinpiirtein uuvuttaa minut, ja vaikka keskustelemme paljon ihan kaikenlaisista asioista, edellisistä suhteista, ahdistumisista, politiikasta, liikunnasta, kavereista tms. Välillä myös tuntuu, että hän ei aina koe hiljaisuutta hyväksi, vaan saattaa kysyä jo viidennettä kertaa, miten viihdyn työssäni ja onko mulla tavotteita mihin seuraavaksi. Sitten tulee vähän sellainen liiallinen smalltalkki uupumus, kun ei jaksa koko aikaa puhua vain asiaa ja asiaa.
Välillä yritän heittää rennoksi ja vitsiä tms, mutta tuntuu, että ne oikein tartu toiseen ja tunnelma ei oikein vapaudu missään vaiheessa.
Voi olla, että meillä on vaan täysin erilaiset huumorintajut, eikä meillä ikinä klikkaa tän kummemmin, eikä siinä mitään, sitten ei.
Itse kysynkin, silloin kun tapasit kumppanisi tai jos tapailet ylipäätään jotakuta, klikkasiko teillä heti vai vasta ajan kuluessa? Kuinka kauan jaksat katsoa tilannetta, jos tuntuu, että yhteinen huumori, helppous olla, ei meinaa tulla? Pitäisikö sen heti tulla?
Kommentit (182)
Max 3 krt. Mä ns sarjadeittailin reilu vuoden.
Ekalla kerralla kahvilassa, tokalla kerralla esim museossa ja kolmas kerta picnic. Tässä on 3 täysin erilaista paikkaa ja näkee heti miten minuun suhtaudutaan.
Oli kivaa, aikansa. Kävin yli 100 krt ensi treffeillä. Tokilla treffeillä alle 20 ja kolmanisilla muistaakseen 5.
3 kanssa aloin seurustelemaan ja yhden näistä menin tilaisuuteen, jossa tapasin miesystäväni.
Tuskin olisin muuten häntä ikinä tavannut
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ystävystyn helposti ihmisen kanssa. Joten voisin kai tapailla vaikka kuinka kauan, jos saadaan joku keskinäinen kosketuspinta aikaan. Sen ei tarvitse olla seksiä.
2 kertaa.
1 kerta voi mennä jännityksen piikkiin. Jos ei toisella kertaa ole jo vahvaa seksuaalista kiinnostusta tapailu on turhaa.
Kyllä sitä kipinää pitää olla aika pian, tai mieluiten heti. Mulla ei yhdestäkään "järkisuhteesta" tullut mitään, tämän miehen kanssa klikkasi heti. Ja klikkaa yhä, 12 v avioliittoa takana.
Karhunpalvelus se on sille toisellekin hukata hänen aikaansa, vaikka ei tosissaan kiinnosta. Vain incel haluaa panna ihmistä, joka ei häntä edes tosissaan halua.
Mulle kävi niin, että tapailukumppani jäi hengaamaan kaverina. Pari kuukautta meni ja alettiin seurustelemaan. Nyt on häät tulossa. Meillä on hauskaa ja helppoa yhdessä. Ei ehkä mitään suurta kipinää, mutta todella hyvää elämää. En vaihtais mihinkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En enää yksiä treffejä pidemmälle. Ei se vaan toimi jos ei kipinä syty. Olen kokeillut ja pidemmän päälle vaan masentaa jos ei ole yhteistä huumoria ja hauskanpitoa, ei herää kiinnostus ihmistä kohtaan.
Jaksan tapailla niin kauan kuin seksiä on saatavilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En edes aloita mitään tapailua, jos en ole jo valmiiksi aidosti kiinnostunut tyypistä.
Ei meillä ainakaan ole sellaista tunnetta tullut vieläkään. Me ollaan oltu yhdessä nyt 14 vuotta. Vaimo näytti silloin siltä että ainakaan tuota en halua ja ei vieläkään herätä mitään erityisiä tunteita minussa vaikka vuosikaudet oltu naimisissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksan tapailla niin kauan kuin seksiä on saatavilla.
Miksi tyydyt sellaiseen huonoon seksiin. Seksi on hyvää vasta pitkässä suhteessa. Meillä vaimo alkoi vasta kymmenen vuoden päästä oikein kunnolla skruittailemaan orgasmeista.
Mulla on suhteet alkanut kaveritasosta, eli ensi ollaan oltu ystäviä ja siitä kehittynyt pikkuhiljaa suhteeksi.
Nykyisen aviomieheni kanssa oltiin 7 vuotta naapureina, ennen kuin "klikkasi". Ja sitten, kun tämä oivallus syntyi se olikin menoa. Tunnettiin jo toisemme ja nopeasti edettiin siitä perhe-elämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käykö ap siis treffeillä vai työhaastatteluissa? En oikein ottanut selvää, mutta ei ihme jos kipinöitä ei lennä. Politiikasta puhuminen tappaa nekin vähän halut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan tapailla niin kauan kuin seksiä on saatavilla.
Miksi tyydyt sellaiseen huonoon seksiin. Seksi on hyvää vasta pitkässä suhteessa. Meillä vaimo alkoi vasta kymmenen vuoden päästä oikein kunnolla skruittailemaan orgasmeista.
Sulla kesti kymmenen vuotta tyydyttää vaimosi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaksan tapailla niin kauan kuin seksiä on saatavilla.
Miksi tyydyt sellaiseen huonoon seksiin. Seksi on hyvää vasta pitkässä suhteessa. Meillä vaimo alkoi vasta kymmenen vuoden päästä oikein kunnolla skruittailemaan orgasmeista.
Minulla on ollut monta kertaa hyvää seksiä heti alusta lähtien uuden kumppanin kanssa. Ei se ole suhteen pituudesta kiinni vaan omasta ja kumppanin seksuaalisesta yhteensopivuudesta ja itsetunnosta.
Vierailija kirjoitti:
En edes aloita mitään tapailua, jos en ole jo valmiiksi aidosti kiinnostunut tyypistä.
Mulla on juuri se ongelma, että ne joista olen kiinnostunut, eivät ole kiinnostuneita musta. Joten käyn sitten treffeillä ihan ok tyyppien kanssa eikä ikinä ole herännyt suurempaa kiinnostusta.
Jaksoin sinkkuaikoina deittailla ehkä vajaan kuukauden näitä ei-klikkaajia. Kun tapasin mieheni, klikkasi samantien.
Vierailija kirjoitti:
Max 3 krt. Mä ns sarjadeittailin reilu vuoden.
Ekalla kerralla kahvilassa, tokalla kerralla esim museossa ja kolmas kerta picnic. Tässä on 3 täysin erilaista paikkaa ja näkee heti miten minuun suhtaudutaan.
Oli kivaa, aikansa. Kävin yli 100 krt ensi treffeillä. Tokilla treffeillä alle 20 ja kolmanisilla muistaakseen 5.
3 kanssa aloin seurustelemaan ja yhden näistä menin tilaisuuteen, jossa tapasin miesystäväni.
Tuskin olisin muuten häntä ikinä tavannut
Menit miehen kanssa johonkin tilaisuuteen ja pokasit sieltä toisen miehen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
@35 hyvä kysymys. Yhden miehen kanssa klikkasi äkkiä, eli hänen kanssaan oli helppo olla ja ei tarvinnut smalltalkata jatkuvasti. Oli vaan helppo.
Kavereiden kanssa sama juttu, mun kanssa klikkaa parhaiten sellaisten hiljaisempien ihmisten kanssa, introverttiys yhdistää. Siis toki tulen toimeen kaikenlaisten kanssa, mutta kun on kaksi introverttiä, molemmat ymmärtää toisen rauhan tarpeen ja sitten jutut klikkaa, nauretaan ja jutellaan asioista, ja sitten voidaan olla taas puoli tuntia hiljaa, eikä siinä ole mitään outoa. Tällaista samanlaista yhteyttä kaipaan, eli introverttiä miestä, jonka kanssa jutellaan, nauretaan meitä naurattaville asioille ja sitten voidaan olla taas hiljaa jotain touhuten tai ei mitään touhuten.
Hih, mä taas extroverttina saatan kokea tilanteen hiljaisemman tyypin kanssa todella ahdistavana. Ja siis työelämässä IT-alalla olen paljonkin hiljaisten koodareiden jne. kanssa tekemisissä, ja siellä se menee hyvin, koska on yhteinen tavoite ja hyvin täydennetään toisiamme (koodari tekee sellaista, mitä mä en osaa, ja mä teen sellaista, mitä se introvertti koodari ei halua tehdä, siis puhun asiakkaalle ja pomoille, ja homman saamiseksi maaliin kumpikin tarvii toisiaan), mutta treffeillä! Se on ihan eri asia.
Jos mua jännittää myös, niin mähän alana selittää ihan mahdottoman paljon. Ihan hirveää. Ja jos toinen ei sano mitään. Apua! Joo, suurin osa mun suhteista ja niistä treffeistä, joille on tullut jatkoa, onkin ollut toisen extrovertin kanssa.
Kuitenkin mun BriggsMyers-deittianalyysissä lukee, että mulle voisi sopia introvertti kumppani ja rehellisesti noiden itseni kaltaisten miesten kanssa hommasta ei ole kyllä tullut oikein mitään. Että varmaan muhun pätee toi, ettei saisi ekojen treffien jälkeen vielä luovuttaa, vaan yrittää vaan uudelleen niin kauan, että jännitys hälvenee ja mun pälpätys hiljenee ja ehkä se toinenkin saisi suunsa auki.
Tilanteet ovat kiusallisia sinulle, mutta usko pois, vähintään yhtä kiusallisia ne ovat sille hiljaiselle osapuolelle.
Olen melko hiljainen ja ollut treffeillä selittäjän kanssa, siis sellaisen, joka oikeasti puhuu ihan_koko_ajan. Se todellakin oli kamalaa. Tuollaisessa seurassa menen entistä enemmän kuoreeni, ja sitten toinen ihmettelee kun olen niin sulkeutunut. Mitäpä muutakaan voi olla jos ei saa suunvuoroa? Päällekö sitä pitäisi puhua? Selittäjätyypistä usein myös huomaa, ettei häntä edes kiinnosta se toinen osapuoli, vaan enemmän kiinnostaa päästä selittämään niitä omia juttujaan. Jos jossain välissä saan kerrottua jotain omia juttujani, toinen ei tartu niihin, vaan siirtyy taas nopeasti kertoilemaan omistaan. Yleensä otan näiden kanssa asenteen että selittäköön sitten, minä kuuntelen.
Mutta joo, ei kyllä ainakaan omalla kohdallani toimi vastakohdan kanssa.
Mä taas olen noin 70% introvertti, eli kaipaan paljon omaa aikaa. Mutta kun olen ihmisten seurassa, olen sosiaalinen ja ystävällinen. Minullakin tulee ahdistunut olo hiljaisten ihmisten kanssa. Heistä ei tule fiilis, että ovat introvertteja, vaan pikemminkin jotenkin tyhjämielisiä. Ajattelen, että kai heillä on jotain ajatuksia tai tunteita tai edes käytöstapoja? Jotain, mitä voi ilmaista ääneen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En menisi enää edes toisille treffeille. En usko, että se tilanne siitä paranisi. Joidenkin kanssa on helppo olla (ja se helppous alkaa heti ensimmäisestä 5 minuutista) ja toisten kanssa ei. Ja en tarkoita, että jollain olisi kaikkien kanssa vaikeaa (näinkin voi kyllä varmasti olla). Esimerkiksi mun yksi exäni oli sellainen, että tottakai mulla klikkasi hänen kanssaan, mutta ystäväni valitteli, että ei ollenkaan osannut keskustella ko. henkilön kanssa erilaisten kommunikointityylien vuoksi.
Olen myös ollut rekrytoinneissa mukana työpaikallani ja sama klikkaaminen tai ei-klikkaaminen on havaittavissa myös työhaastatteluissa. Joidenkin kanssa on luontevaa ja toisten ei.
Kyllä ja yleensä narsistien ja sosiopaattien kanssa on hyvä olla aluksi. Siksi suosittelen jotta saisit hyvän suhteen miettimään vähän enemmän.
Myöhemmin narsistiksi paljastunut mies oli myös autismin kirjolla niin oli tollanen jäykkä epähuumorintajuinen. En tajunnut narsistiksi kuin liian myöhään kun toi assi peitti sen.
Ollaan vaan kavereita = en halua nähdä sinua enää