Lue keskustelun säännöt.
Kuinka pitkään jaksat tapailla, jos ei heti "klikkaa"?
Olen tapaillut pari kertaa erästä tyyppiä. Ei ole ollut vielä mitään fyysistä, jos hartiahierontaa ei lasketa. Ei pusuja tms.
Hän on kaikinpuolin mukava, silmääni miellyttävä eli komea, juttuisa ja kunnollinen kaveri. Juttu meillä luistaa, mutta rentous ja ns huumori puuttuu.
Käymämme keskustelut ovat mielestäni liiankin asiapitoisia, vaikka taidetaan ollakin molemmat melko pidättyväisiä. Tapaamiskerrat meinaavat suurinpiirtein uuvuttaa minut, ja vaikka keskustelemme paljon ihan kaikenlaisista asioista, edellisistä suhteista, ahdistumisista, politiikasta, liikunnasta, kavereista tms. Välillä myös tuntuu, että hän ei aina koe hiljaisuutta hyväksi, vaan saattaa kysyä jo viidennettä kertaa, miten viihdyn työssäni ja onko mulla tavotteita mihin seuraavaksi. Sitten tulee vähän sellainen liiallinen smalltalkki uupumus, kun ei jaksa koko aikaa puhua vain asiaa ja asiaa.
Välillä yritän heittää rennoksi ja vitsiä tms, mutta tuntuu, että ne oikein tartu toiseen ja tunnelma ei oikein vapaudu missään vaiheessa.
Voi olla, että meillä on vaan täysin erilaiset huumorintajut, eikä meillä ikinä klikkaa tän kummemmin, eikä siinä mitään, sitten ei.
Itse kysynkin, silloin kun tapasit kumppanisi tai jos tapailet ylipäätään jotakuta, klikkasiko teillä heti vai vasta ajan kuluessa? Kuinka kauan jaksat katsoa tilannetta, jos tuntuu, että yhteinen huumori, helppous olla, ei meinaa tulla? Pitäisikö sen heti tulla?
Kommentit (182)
Miksi ihmeessä viettäisin hetkeäkään ihmisen kanssa kenen seurassa en viihdy? Eri asia jos kyseessä on esim työkaveri jonka kanssa on pakko tulla toimeen ja tehdä asioita yhdessä työn merkeissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Klikkasi heti juuri niin että juttelu oli erittäin rentoa ja helppoa. Keskustelut venyivät tuntien mittaisiksi eikä huomannut ajan kulua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En menisi enää edes toisille treffeille. En usko, että se tilanne siitä paranisi. Joidenkin kanssa on helppo olla (ja se helppous alkaa heti ensimmäisestä 5 minuutista) ja toisten kanssa ei. Ja en tarkoita, että jollain olisi kaikkien kanssa vaikeaa (näinkin voi kyllä varmasti olla). Esimerkiksi mun yksi exäni oli sellainen, että tottakai mulla klikkasi hänen kanssaan, mutta ystäväni valitteli, että ei ollenkaan osannut keskustella ko. henkilön kanssa erilaisten kommunikointityylien vuoksi.
Olen myös ollut rekrytoinneissa mukana työpaikallani ja sama klikkaaminen tai ei-klikkaaminen on havaittavissa myös työhaastatteluissa. Joidenkin kanssa on luontevaa ja toisten ei.
Kyllä ja yleensä narsistien ja sosiopaattien kanssa on hyvä olla aluksi. Siksi suosittelen jotta saisit hyvän suhteen miettimään vähän enemmän.
En menisi toisille treffeille jos ekoilla ei klikkaa, ja olen tällä päätynyt todella onnelliseen pitkään suhteeseen. Jos kumppanista joutuisin luopumaan olisin joko yksin (epätodennäköistä löytää yhtä hyvää) tai toimisin ihan samoin.
Ei kemiat miettimällä syty. -eri
Vierailija kirjoitti:
Toiset ihmiset vaan ovat hitaampia syttymään. Minullakin on usein käynyt niin, että ensimmäiset kolme tapaamista tuntuu vaivaannuttavilta, mutta pikku hiljaa kun tutustuu lisää niin alkaa myös kiinnostumaan lisää ja lisää. Ei näille ole olemassa mitään sääntöjä tai määrättyjä aikatauluja. Ja pitää myös muistaa että se "hyvä paperilla" eli pinnallisesti täydellinen tyyppi, ei välttämättä olekaan henkisesti yhtään omaa tyyppiäsi.
Miten pinnallisesti täydellinen liittyy klikkaamiseen muuten kuin että ne just saattaa olle heitä, joiden kanssa joku koittaa viritellä pitkäänkin vaikka mitään yhteistä ei ole?
Nimenomaan heti klikkaaminen ei liity paperiominaisuuksiin mitenkään vaan siihen, että toinen on just omaa tyyppiä .
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja nykyisellä miehelläni ei heti klikannut. Hän oli kaikin puolin mukava, komea ja miellyttävää seuraa, mutta en tuntenut varsinaista vetoa häneen. Hän myönsi saman. Päätimme kuitenkin pysyä ystävinä, koska viihdyimme toistemme seurassa. Tulevan n. puolen vuoden ajan olimme ystäviä ja ne tunteet alkoivat hitaasti kasvaa. Lopulta olin niin ihastunut, että minun oli pakko tunnustaa hänelle ja hän myönsi tuntevansa minua kohtaan samoin. Aloimme seurustella ja olemme olleet yhdessä nyt melkein neljä vuotta.
Tapailemasi mies saattaa olla todella ujo eikä meinaa osata rentoutua. Voit ehkä nostaa asian esille ja kertoa suoraan, miltä sinusta tuntuu.
Jos ei heti klikkaa niin voi aivan hyvin sopia, että ollaan vaan ystäviä, eikä yrittää väkisin siitä vääntää parisuhdetta tai seurustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hm. Elämäni kaksi parasta naista eivät kumpikaan sytyttäneet suuria tunteita ensin tavattaessa. Toisen kanssa olen tyytyväisenä edelleen ja ensimmäisestä jäi merkitykselliset muistot.
Eihän yhteyden syntyminrn tarkoita välttämättä heti suuria tunteita, itse olen ainskin moiseen aivan liian harkitsevainen. Mutta en lähtisi jatkamaan väkusin vääntämistä sellaisen kanssa, jonka jutut ei lähtökohtaisesti solju omien kanssa yhteen, huumoriaan joutuu varomaan (sama mitä se onkin), keskusteluaiheita joutuu valvomaan jne. Puolisoni kanssa oli ensi hetkestä hauskaa ja helppoa, ja siitä juttu lähti luontevasti syvenemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toiset ihmiset vaan ovat hitaampia syttymään. Minullakin on usein käynyt niin, että ensimmäiset kolme tapaamista tuntuu vaivaannuttavilta, mutta pikku hiljaa kun tutustuu lisää niin alkaa myös kiinnostumaan lisää ja lisää. Ei näille ole olemassa mitään sääntöjä tai määrättyjä aikatauluja. Ja pitää myös muistaa että se "hyvä paperilla" eli pinnallisesti täydellinen tyyppi, ei välttämättä olekaan henkisesti yhtään omaa tyyppiäsi.
Miten pinnallisesti täydellinen liittyy klikkaamiseen muuten kuin että ne just saattaa olle heitä, joiden kanssa joku koittaa viritellä pitkäänkin vaikka mitään yhteistä ei ole?
Nimenomaan heti klikkaaminen ei liity paperiominaisuuksiin mitenkään vaan siihen, että toinen on just omaa tyyppiä .
On muuten aika huono diili olla pinnallisesti täydellinen. Kukaan ei sano sellaiselle ei, vaikka kokisi ettei klikkaa yhtään. Sitten päätyy aivan väärien ihmisten kanssa suhteisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
@35 hyvä kysymys. Yhden miehen kanssa klikkasi äkkiä, eli hänen kanssaan oli helppo olla ja ei tarvinnut smalltalkata jatkuvasti. Oli vaan helppo.
Kavereiden kanssa sama juttu, mun kanssa klikkaa parhaiten sellaisten hiljaisempien ihmisten kanssa, introverttiys yhdistää. Siis toki tulen toimeen kaikenlaisten kanssa, mutta kun on kaksi introverttiä, molemmat ymmärtää toisen rauhan tarpeen ja sitten jutut klikkaa, nauretaan ja jutellaan asioista, ja sitten voidaan olla taas puoli tuntia hiljaa, eikä siinä ole mitään outoa. Tällaista samanlaista yhteyttä kaipaan, eli introverttiä miestä, jonka kanssa jutellaan, nauretaan meitä naurattaville asioille ja sitten voidaan olla taas hiljaa jotain touhuten tai ei mitään touhuten.
Hih, mä taas extroverttina saatan kokea tilanteen hiljaisemman tyypin kanssa todella ahdistavana. Ja siis työelämässä IT-alalla olen paljonkin hiljaisten koodareiden jne. kanssa tekemisissä, ja siellä se menee hyvin, koska on yhteinen tavoite ja hyvin täydennetään toisiamme (koodari tekee sellaista, mitä mä en osaa, ja mä teen sellaista, mitä se introvertti koodari ei halua tehdä, siis puhun asiakkaalle ja pomoille, ja homman saamiseksi maaliin kumpikin tarvii toisiaan), mutta treffeillä! Se on ihan eri asia.
Jos mua jännittää myös, niin mähän alana selittää ihan mahdottoman paljon. Ihan hirveää. Ja jos toinen ei sano mitään. Apua! Joo, suurin osa mun suhteista ja niistä treffeistä, joille on tullut jatkoa, onkin ollut toisen extrovertin kanssa.
Kuitenkin mun BriggsMyers-deittianalyysissä lukee, että mulle voisi sopia introvertti kumppani ja rehellisesti noiden itseni kaltaisten miesten kanssa hommasta ei ole kyllä tullut oikein mitään. Että varmaan muhun pätee toi, ettei saisi ekojen treffien jälkeen vielä luovuttaa, vaan yrittää vaan uudelleen niin kauan, että jännitys hälvenee ja mun pälpätys hiljenee ja ehkä se toinenkin saisi suunsa auki.
Tilanteet ovat kiusallisia sinulle, mutta usko pois, vähintään yhtä kiusallisia ne ovat sille hiljaiselle osapuolelle.
Olen melko hiljainen ja ollut treffeillä selittäjän kanssa, siis sellaisen, joka oikeasti puhuu ihan_koko_ajan. Se todellakin oli kamalaa. Tuollaisessa seurassa menen entistä enemmän kuoreeni, ja sitten toinen ihmettelee kun olen niin sulkeutunut. Mitäpä muutakaan voi olla jos ei saa suunvuoroa? Päällekö sitä pitäisi puhua? Selittäjätyypistä usein myös huomaa, ettei häntä edes kiinnosta se toinen osapuoli, vaan enemmän kiinnostaa päästä selittämään niitä omia juttujaan. Jos jossain välissä saan kerrottua jotain omia juttujani, toinen ei tartu niihin, vaan siirtyy taas nopeasti kertoilemaan omistaan. Yleensä otan näiden kanssa asenteen että selittäköön sitten, minä kuuntelen.
Mutta joo, ei kyllä ainakaan omalla kohdallani toimi vastakohdan kanssa.
Mä näkisin, että tuo on lähinnä sitä jännitystä, joka toisella purkautuu selittämisellä (siis ei kestä jännittyneenä hiljaisuutta) ja toisella vetäytymisellä. Jos sen jännityksen saisi laukaistua, niin todennäköisesti keskustelu voisi edetä ihan normaalisti vastavuoroisena (sillä tavalla ne vaikka työpaikallakin sujuu vastakohtaisista persoonista huolimatta ihan vastavuoroisesti, kun ei ole mitään keskinäistä jännitettä).
Vaan mites se jännite sitten laukeaa? Jotain hassua pitäisi tapahtua (siis joku pieni haveri tms.) tai sitten vaan antaa aikaa sille asialle.
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa noi friendzone perseilyt, että roikotatte saattohoidossa noita tyyppejä jossain teennäisessä kaverisuhteessa, kunnes olette vähin äänin hävinneet.
On rehellisempää sanoa heti, ettei homma toimi seurustelusuhteen suuntaan. Se että ollaan kavereita ei ole mitään roikottamista. Ihan itse se toinen jää elättelemään turhia toiveitaan jos on kerran selkeästi sanottu, että toisella on vain kaverilliset fiilikset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
@35 hyvä kysymys. Yhden miehen kanssa klikkasi äkkiä, eli hänen kanssaan oli helppo olla ja ei tarvinnut smalltalkata jatkuvasti. Oli vaan helppo.
Kavereiden kanssa sama juttu, mun kanssa klikkaa parhaiten sellaisten hiljaisempien ihmisten kanssa, introverttiys yhdistää. Siis toki tulen toimeen kaikenlaisten kanssa, mutta kun on kaksi introverttiä, molemmat ymmärtää toisen rauhan tarpeen ja sitten jutut klikkaa, nauretaan ja jutellaan asioista, ja sitten voidaan olla taas puoli tuntia hiljaa, eikä siinä ole mitään outoa. Tällaista samanlaista yhteyttä kaipaan, eli introverttiä miestä, jonka kanssa jutellaan, nauretaan meitä naurattaville asioille ja sitten voidaan olla taas hiljaa jotain touhuten tai ei mitään touhuten.
Hih, mä taas extroverttina saatan kokea tilanteen hiljaisemman tyypin kanssa todella ahdistavana. Ja siis työelämässä IT-alalla olen paljonkin hiljaisten koodareiden jne. kanssa tekemisissä, ja siellä se menee hyvin, koska on yhteinen tavoite ja hyvin täydennetään toisiamme (koodari tekee sellaista, mitä mä en osaa, ja mä teen sellaista, mitä se introvertti koodari ei halua tehdä, siis puhun asiakkaalle ja pomoille, ja homman saamiseksi maaliin kumpikin tarvii toisiaan), mutta treffeillä! Se on ihan eri asia.
Jos mua jännittää myös, niin mähän alana selittää ihan mahdottoman paljon. Ihan hirveää. Ja jos toinen ei sano mitään. Apua! Joo, suurin osa mun suhteista ja niistä treffeistä, joille on tullut jatkoa, onkin ollut toisen extrovertin kanssa.
Kuitenkin mun BriggsMyers-deittianalyysissä lukee, että mulle voisi sopia introvertti kumppani ja rehellisesti noiden itseni kaltaisten miesten kanssa hommasta ei ole kyllä tullut oikein mitään. Että varmaan muhun pätee toi, ettei saisi ekojen treffien jälkeen vielä luovuttaa, vaan yrittää vaan uudelleen niin kauan, että jännitys hälvenee ja mun pälpätys hiljenee ja ehkä se toinenkin saisi suunsa auki.
Tilanteet ovat kiusallisia sinulle, mutta usko pois, vähintään yhtä kiusallisia ne ovat sille hiljaiselle osapuolelle.
Olen melko hiljainen ja ollut treffeillä selittäjän kanssa, siis sellaisen, joka oikeasti puhuu ihan_koko_ajan. Se todellakin oli kamalaa. Tuollaisessa seurassa menen entistä enemmän kuoreeni, ja sitten toinen ihmettelee kun olen niin sulkeutunut. Mitäpä muutakaan voi olla jos ei saa suunvuoroa? Päällekö sitä pitäisi puhua? Selittäjätyypistä usein myös huomaa, ettei häntä edes kiinnosta se toinen osapuoli, vaan enemmän kiinnostaa päästä selittämään niitä omia juttujaan. Jos jossain välissä saan kerrottua jotain omia juttujani, toinen ei tartu niihin, vaan siirtyy taas nopeasti kertoilemaan omistaan. Yleensä otan näiden kanssa asenteen että selittäköön sitten, minä kuuntelen.
Mutta joo, ei kyllä ainakaan omalla kohdallani toimi vastakohdan kanssa.
Mä näkisin, että tuo on lähinnä sitä jännitystä, joka toisella purkautuu selittämisellä (siis ei kestä jännittyneenä hiljaisuutta) ja toisella vetäytymisellä. Jos sen jännityksen saisi laukaistua, niin todennäköisesti keskustelu voisi edetä ihan normaalisti vastavuoroisena (sillä tavalla ne vaikka työpaikallakin sujuu vastakohtaisista persoonista huolimatta ihan vastavuoroisesti, kun ei ole mitään keskinäistä jännitettä).
Vaan mites se jännite sitten laukeaa? Jotain hassua pitäisi tapahtua (siis joku pieni haveri tms.) tai sitten vaan antaa aikaa sille asialle.
Olen kyllä työympäristössäkin kohdannut tuollaisia vastaavia selittäjäihmisiä ja reaktioni on sama, vaikka en edes jännitä siinä tilanteessa. Tulen toimeen mutta en erityisemmin pidä tällaisten ihmisten kanssa kommunikoimisesta. Yksinkertaisesti kommunikointityylit ovat liian erilaiset, eikä siihen auta yhtään mikään. Olen kuin eri ihminen (hyvällä tavalla) sellaisten kanssa, joiden tyyli on lähellä omaani. En näe enää mitään syytä varta vasten hakeutua sellaisten ihmisten seuraan, jotka saavat minusta esiin vain huonoimman versioni.
En kovinkaan. Kerran ja karkuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En jaksa. Harmi, että joskus jaksoin. Meni aikaa hukkaan. Senkin ajan olisin voinut olla nykyisen puolison kanssa. Klikkasin melkein ilman sanojakin sen verta lujaa silloin 14vuotta sitten.
Itse menin sänkyyn kolmannella tapaamiskerralla, koska himotti. Kaksi ekaa kertaa vaan kahvisteltiin ja juttua meillä kyllä syntyy mutta halusin myös kokeilla kuinka sängyssä sujuu. Ja sujuuhan se. Viikonloppuna neljännet treffit tulossa. Itse en jaksaisi pelkkiä keskusteluita loputtomasti, kipinää pitää olla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellei vastapuoli halua jättää juttua ensimmäiseen tapamiseen, käyn treffeillä aina kaksi kertaa. Ekojen treffien viileyden voin laittaa jännityksen piikkiin, mutt jos toisilla treffeillä ei juttu luista niin kolmansia ei tule.
Ja jos neljänsillä treffeillä ei ole vielä suudeltu, viidensiä ei tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla ja nykyisellä miehelläni ei heti klikannut. Hän oli kaikin puolin mukava, komea ja miellyttävää seuraa, mutta en tuntenut varsinaista vetoa häneen. Hän myönsi saman. Päätimme kuitenkin pysyä ystävinä, koska viihdyimme toistemme seurassa. Tulevan n. puolen vuoden ajan olimme ystäviä ja ne tunteet alkoivat hitaasti kasvaa. Lopulta olin niin ihastunut, että minun oli pakko tunnustaa hänelle ja hän myönsi tuntevansa minua kohtaan samoin. Aloimme seurustella ja olemme olleet yhdessä nyt melkein neljä vuotta.
Tapailemasi mies saattaa olla todella ujo eikä meinaa osata rentoutua. Voit ehkä nostaa asian esille ja kertoa suoraan, miltä sinusta tuntuu.
Harvinainen mutta hieno tarina.
Vaikea uskoa, että mies pääsi pois kaverivyöhykkeeltä.
Meillä oli sama ex-miehen kanssa. Kyllä me toimeen tultiin loppuun saakka, mutta aina se jokin puuttui. Ihan hyvät vuodet oli hänen kanssaan, mutta lopulta erottiin, koska kavereita mulla oli jo muutenkin, puolisolta haluan enemmän.
Itse vaihdan naista jos ei ensimmäisillä treffeillä anna tai jos nainen on jotenkin erityinen saatan maksaa myös toiset treffit ennen kuin teen päätöksen vaihdosta
Joskus tapailin pari kuukautta yhtä tyyppiä, joka oli kunnollinen, mukava ja ihan hauska. Mitään vikaa hänessä ei ollut. Ei ollut mitään isoa kipinää. Lopulta kuitenkin sitten ihastuin häneen, mutta hän lähti vaihtoon. Olisi halunnut tavata kun tuli takaisin vaihdosta, mutta ei mulla ollut kiinnostusta siihen, koska ei sitä kipinää kuitenkaan ollut ollut niin paljon, vaikka muuta alkuun uskottelin. Kun tapasin mieheni niin ei ollut mitään epäilystä kipinästä. Olisin jäänyt häntä odottamaan puoleksi vuodeksi ehdottomasti. Eli olen vähän sitä mieltä, että kun ei ole tarpeeksi kipinää niin homma voi helposti lässähtää, vaikka muuten olisikin kivaa. Voihan suhde lähteäkin joskus lentoon ilmankin kipinää tietysti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lopettakaa noi friendzone perseilyt, että roikotatte saattohoidossa noita tyyppejä jossain teennäisessä kaverisuhteessa, kunnes olette vähin äänin hävinneet.
On rehellisempää sanoa heti, ettei homma toimi seurustelusuhteen suuntaan. Se että ollaan kavereita ei ole mitään roikottamista. Ihan itse se toinen jää elättelemään turhia toiveitaan jos on kerran selkeästi sanottu, että toisella on vain kaverilliset fiilikset.
Kerropa, kuinka moni on jäänyt sitten sinun kaveriksi hännystelemään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Politiikasta??!
Ihmiset, jotka haluavat keskustella politiikasta, ovat painajaismaisia treffikumppaneita.
Paitsi meille, jotka tykkäämme puhua politiikasta ja yhteiskunnallisista asioista.
Lopettakaa noi friendzone perseilyt, että roikotatte saattohoidossa noita tyyppejä jossain teennäisessä kaverisuhteessa, kunnes olette vähin äänin hävinneet.