Lue keskustelun säännöt.
"ADHD:n diagnostisiin kriteereihiin lisätään pakollinen todiste ala-asteen koulupsykologikäynneistä."
25.01.2023 |
"ADHD:n diagnostisiin kriteereihiin lisätään pakollinen todiste ala-asteen koulupsykologikäynneistä. Jos potilaalla ei ole käyntejä koulupsykologilla ala-asteelta, ei diagnoosia enää voida asettaa, kertoo psykiatrian erikoislääkäri Werneri Rottenstein.
ADHD:sta on muodostunut muotisairaus ja uudet diagnostiset kriteerit helpottavat ruuhkaa tutkimusjonoissa, kun karsintoja voi suorittaa jo alkumetreillä sanoo Rottenstein."
Kommentit (124)
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Jos lapsella / nuorella on oikeasti adhd, niin kyllä se on passitetty koulupsykalle aivan taatusti, jossain vaiheessa peruskoulua. Vaikeudet koulussa ja/tai käytöksessä on oikeasti isoja, jos on hoitamaton adhd. Ihan jokaisella tuntemallani adhd-lapsella ja -nuorella on näin.
Poikkeuksena ne, jotka on diagnosoitu jo ennen kouluikää, silloin "ongelma" tiedossa ja hoitokontakti jo muualle.
T. adhd-pojan äiti
Höpöhöpö.
Ei kaikki adhd:t tarvitse peruskoulussa psykologia.
Mun tyttäreni selviytyi loistavasti peruskoulusta ja lukiosta. Ei ollut ylivilkas säheltäjä vaan unohteleva ja unelmoiva haahuilija joka harvoin sai mitään ajoissa tehtyä. Toki kaikenlaista ongelmaa oli, varsinkin murrosiässä.
Sai aikuisena ADHD -diagnoosin, ihan omasta aloitteestaan lähti selvittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän joku keksi siihenkin jonkun rokotteen, sitten ongelma on ratkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin viime vuosien aikana pitkään, että minulla on ADHD, mutta kun mietin lapsuuttani ja vanhempieni kertomuksia minusta, ei minulla ollut juuri mitään vaikeuksia missään asioissa. Hoidin omat aamupalat, välipalat ja iltapalat jo ekalla luokalla tai ehkä jo eskarissa. Puin itse päälleni. Ehdin aina ajoissa, vaikkakin viime tingassa, joka paikkaan. Joskus unohtui joku kirja, mutta niin unohtui muillakin. Osasin istua ruokapöydässä rauhassa, joskaan en jalat pöydän alla. Luin kokeisiin aina vikana iltana, mutta niin taisi suurin osa muukin lukea. Höpötin usein tunneilla kaverin kanssa, mutta niin höpötti kaverinikin. Saatoin jumittua haaveilemaan kesken oppitunnin, mutta aivan varmasti muutkin haaveilivat. Tein pakkotoimintoja keskittyessä, mutta aika moni muukin tekee.
Aikuisena käytännön asiat tuntuivat haastavilta. Rahaa en osannut säästää. Menin tunteiden perässä. Jätin kouluja kesken. En jaksanut samassa työssä kuin hetken. Olin teini-iästä lähtien koko ajan ahdistunut, masentunut ja pelkäsin tulevaa ja joskus jopa mietin kuolemaa itseinhoni syvimmissä pohjukoissa. Tuntui siltä kuin en tietäisi kuka olen ja mitä haluan. En tiedä vielä 20 vuotta myöhemminkään. Tunne-elämältäni olin epävakaa ja pelkäsin jatkuvasti jääväni yksin ja hylätyksi. En kokenut osaavani elää aikuisen elämää itsenäisesti.
Olen edelleen se, joka ei jaksa lukea kirjoja loppuun, höpöttää liikaa ja unohtelee välillä avaimet kotiin. Mutta en minä silti ole mielestäni tarpeeksi ADHD, vaikka meemit ja tiktokit ovat täynnä myös itseeni sopivia oireita ja piirteitä.
Luulen, että omat vaikeuteni johtuvat lapsuuden kasvuympäristöstä yhdistettynä ikäviin elämäntapahtumiin ja tiettyyn neurologiseen herkkyyteen, jota ihan kaikilla ei ole, mutta monilla on. En väitä etteikö concerta selkeyttäisi ajatuksia ja tekisi minusta tehokkaampaa, mutta ehkä lopulta itsetutkiskelu ja terapia riittävät ihan hyvin.
Onko sinua koskaan tutkittu epävakaan persoonallisuuden/(äärimuodossa pers. häiriön) suhteen? Tuossa kirjoittamassasi nimittäin aika paljon enemmänkin sinne viittaavia piirteitä. Joitain näitä impulsiivisuuteen liittyviä piirteitähän on sekä ADHD:ssa että siinä, mutta tuo hylkäämispelko ja ahdistus ja tunteiden perässä meneminen kuulostavat enemmänkin epävakaalta.
ADD/ADHD:n kanssa homma menee enemmänkin niin, että lääkitys auttaa elämään sitä elämää jota todella haluaa ja pitämään pyörät pyörimässä siihen suuntaan.
Itseasiassa RSD on ihan peruskauraa adhd:ssa ja usein huono itsetunto, itseinho ja ahdistus myös. Tunteiden säätelyn ongelma myös.
Vierailija kirjoitti:
Tämä poissulkee diagnoosit aikuisilta.
Miten niin?
Minä kävin koulu psykologilla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin alaasteella psykologilla
Enkä edes tiedä miksi. Kai sitten riehuin liikaa.
.
T. DI
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Jos lapsella / nuorella on oikeasti adhd, niin kyllä se on passitetty koulupsykalle aivan taatusti, jossain vaiheessa peruskoulua. Vaikeudet koulussa ja/tai käytöksessä on oikeasti isoja, jos on hoitamaton adhd. Ihan jokaisella tuntemallani adhd-lapsella ja -nuorella on näin.
Poikkeuksena ne, jotka on diagnosoitu jo ennen kouluikää, silloin "ongelma" tiedossa ja hoitokontakti jo muualle.
T. adhd-pojan äiti
Siis eihän kaikissa kouluissa edes ole koukupsykologia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minunkin tyttärelläni näin jälkeenpäin ajatellen ongelma näkyi jo lapsena, vaikka diagnoosi tuli vasta 21-vuotiaana. Ne lukemattomat kerrat, kun etsin tytön tavaroita, reppua tai takkia pitkin lähitienoon metsiä, joissa tiesin tytön viihtyvän leikkimässä. Oli myöhästelyä ja unohtamista ja aivan poikkeuksellista fyysistä kestävyyttä ja kykyä liikkua. Ja sitten toisessa ääripäässä se, että piirtäessään tyttö saattoi jähmettyä tunneiksi yhteen asentoon ja nousi vasta kun kuva oli valmis.
Mutta tytär oli esikoinen, olen itsekin ollut vähän rasavilli lapsi, enkä minä osannut tunnistaa ongelmia. Tytöllä on jäätävä muisti, joten koulu sujui hyvin arvosanojen valossa. Ongelmiin törmättiin vasta kun tyttö muutti omilleen ja aloitti opiskelut, joissa tuli hyvin nopeasti seinä vastaan totaalisen uupumuksen muodossa. Arjen hallinta ei sitten enää onnistunutkaan, kun äiti ei ollut muistuttamassa ja nalkuttamassa ja hoitamassa hänen juoksevia asioitaan.
Me etsittiin kerran yötä myöten lapsen hukkaamia kotiavaimia koulumatkalta. Ne löytyi sitten lopulta lumihangesta, paikasta mistä ei kuuluisi edes kulkea.
Niin, tarkoittaako lumihangessa kulkeminen sitä että lapsella on adhd, vai sitä että lapsi on lapsi?
Itse näkisin että lapsuus on kaventunut huomattavasti. Koulun itseohjautuvuuden vaatimus ja toisaalta ohjattujen harrastusten täyttämä vapaa-aika, vapaan fyysisen leikin vähentyminen ja reviirin kaventuminen ovat kaikki lapsia kuormittavia tekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Jos lapsella / nuorella on oikeasti adhd, niin kyllä se on passitetty koulupsykalle aivan taatusti, jossain vaiheessa peruskoulua. Vaikeudet koulussa ja/tai käytöksessä on oikeasti isoja, jos on hoitamaton adhd. Ihan jokaisella tuntemallani adhd-lapsella ja -nuorella on näin.
Poikkeuksena ne, jotka on diagnosoitu jo ennen kouluikää, silloin "ongelma" tiedossa ja hoitokontakti jo muualle.
T. adhd-pojan äiti
Höpöhöpö.
Ei kaikki adhd:t tarvitse peruskoulussa psykologia.
Mun tyttäreni selviytyi loistavasti peruskoulusta ja lukiosta. Ei ollut ylivilkas säheltäjä vaan unohteleva ja unelmoiva haahuilija joka harvoin sai mitään ajoissa tehtyä. Toki kaikenlaista ongelmaa oli, varsinkin murrosiässä.
Sai aikuisena ADHD -diagnoosin, ihan omasta aloitteestaan lähti selvittämään.
Itselläni on ollut sama tilanne kuin tyttärelläsi.
Vaikka tätä ketjua lukiessa saakin sen mielikuvan, että diagnoosilla vältellään töitä niin itse lähdin tutkimaan aluksi vaan oireita, koska en kyennyt valmistumaan ajoissa ajatuksien harhaillessa ja halusin työelämään siinä, missä kaikki muutkin luokkakaverini halusivat. En minä siitä diagnoosista niin muutoin välitä ja työelämässä en puhu siitä juurikaan ihmisten ennakkoluulojen vuoksi.
Olen nyt myöhemmin kyennyt opiskelemaan lisää ja syventämään ammattitaitoani jopa työaikana. Työelämässä olen ollut nyt reilu 10 vuotta ja ihan samanlainen keskituloinen veronmaksaja kuin suurinosa suomalaisista aikuisista on.
Tsemppiä tyttärellesi. Tylsänä keskituloisena ja tavallisena veronmaksajana oleminen ei ole yhtään huono tulevaisuus, jos se jossain vaiheessa elämää näyttänyt siltä, ettei siihen kykene. Kysymykseni onkin epäilijöille, että miksi halutaan syrjäyttää nuoria ennakkoluulojen vuoksi pois työelämästä? Eikö se olisi yhteiskunnan etu, että jokainen aikuinen kykenee työelämään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tyttöjen ja naisten diagnoosit vähenevät siis entisestään.
Nimenomaan. Naisten add/adhd katoaa maailmankartalta. Esim. Mulla ala-asteella käytös pahimmillaan 8 eli sama kuin niillä villeillä pojilla. Syy eri eli en pystynyt seurata, unohdin kirjat jumppavaatteet ym ja hölisin tunneilla. Luulivat etten osaisi lukea kun olin tylsistynyt ja jouduin käydä jossakin erityisopettajalla tai kuraattorilla, varmaan vain kerran. Psykologia en muista koskaan ala-asteella tavanneeni. Varmaan ne tapasi jotka laitettiin tarkkikselle. Ihan käsittämätön kriteeri. Nyt mun 3v tytöllä pahoja raivareita eli oireita näkyy. Ei kukaan ole ottanut psykologia puheeksi nytkään.
Werneri Rottensteinia ei ole, katsokaa nimipalvelusta. Sukunimeä 0 kappaletta Suomessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Jos lapsella / nuorella on oikeasti adhd, niin kyllä se on passitetty koulupsykalle aivan taatusti, jossain vaiheessa peruskoulua. Vaikeudet koulussa ja/tai käytöksessä on oikeasti isoja, jos on hoitamaton adhd. Ihan jokaisella tuntemallani adhd-lapsella ja -nuorella on näin.
Poikkeuksena ne, jotka on diagnosoitu jo ennen kouluikää, silloin "ongelma" tiedossa ja hoitokontakti jo muualle.
T. adhd-pojan äiti
Ei mun kouluaikana ollut mitään psykologeja.
Eritt.todnäk adhd vm 66
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siis sattuu pääsemään psykologille. Meillä poika kävi eskarissa psykologin juttusilla ja jonotti seuraavaa käyntiä yläkoulun kasille asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin viime vuosien aikana pitkään, että minulla on ADHD, mutta kun mietin lapsuuttani ja vanhempieni kertomuksia minusta, ei minulla ollut juuri mitään vaikeuksia missään asioissa. Hoidin omat aamupalat, välipalat ja iltapalat jo ekalla luokalla tai ehkä jo eskarissa. Puin itse päälleni. Ehdin aina ajoissa, vaikkakin viime tingassa, joka paikkaan. Joskus unohtui joku kirja, mutta niin unohtui muillakin. Osasin istua ruokapöydässä rauhassa, joskaan en jalat pöydän alla. Luin kokeisiin aina vikana iltana, mutta niin taisi suurin osa muukin lukea. Höpötin usein tunneilla kaverin kanssa, mutta niin höpötti kaverinikin. Saatoin jumittua haaveilemaan kesken oppitunnin, mutta aivan varmasti muutkin haaveilivat. Tein pakkotoimintoja keskittyessä, mutta aika moni muukin tekee.
Aikuisena käytännön asiat tuntuivat haastavilta. Rahaa en osannut säästää. Menin tunteiden perässä. Jätin kouluja kesken. En jaksanut samassa työssä kuin hetken. Olin teini-iästä lähtien koko ajan ahdistunut, masentunut ja pelkäsin tulevaa ja joskus jopa mietin kuolemaa itseinhoni syvimmissä pohjukoissa. Tuntui siltä kuin en tietäisi kuka olen ja mitä haluan. En tiedä vielä 20 vuotta myöhemminkään. Tunne-elämältäni olin epävakaa ja pelkäsin jatkuvasti jääväni yksin ja hylätyksi. En kokenut osaavani elää aikuisen elämää itsenäisesti.
Olen edelleen se, joka ei jaksa lukea kirjoja loppuun, höpöttää liikaa ja unohtelee välillä avaimet kotiin. Mutta en minä silti ole mielestäni tarpeeksi ADHD, vaikka meemit ja tiktokit ovat täynnä myös itseeni sopivia oireita ja piirteitä.
Luulen, että omat vaikeuteni johtuvat lapsuuden kasvuympäristöstä yhdistettynä ikäviin elämäntapahtumiin ja tiettyyn neurologiseen herkkyyteen, jota ihan kaikilla ei ole, mutta monilla on. En väitä etteikö concerta selkeyttäisi ajatuksia ja tekisi minusta tehokkaampaa, mutta ehkä lopulta itsetutkiskelu ja terapia riittävät ihan hyvin.
Onko sinua koskaan tutkittu epävakaan persoonallisuuden/(äärimuodossa pers. häiriön) suhteen? Tuossa kirjoittamassasi nimittäin aika paljon enemmänkin sinne viittaavia piirteitä. Joitain näitä impulsiivisuuteen liittyviä piirteitähän on sekä ADHD:ssa että siinä, mutta tuo hylkäämispelko ja ahdistus ja tunteiden perässä meneminen kuulostavat enemmänkin epävakaalta.
ADD/ADHD:n kanssa homma menee enemmänkin niin, että lääkitys auttaa elämään sitä elämää jota todella haluaa ja pitämään pyörät pyörimässä siihen suuntaan.
Itseasiassa RSD on ihan peruskauraa adhd:ssa ja usein huono itsetunto, itseinho ja ahdistus myös. Tunteiden säätelyn ongelma myös.
Joo kyllä. Ne ei tosin ole niinkään osa adhd:tä eli ei johdu välittäjäaineiden epätasapainosta aivoissa, vaan ne on seurausta adhd:sta johtuvista jatkuvista epäonnistumisista useilla elämänalueilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan ok. Jos lapsella / nuorella on oikeasti adhd, niin kyllä se on passitetty koulupsykalle aivan taatusti, jossain vaiheessa peruskoulua. Vaikeudet koulussa ja/tai käytöksessä on oikeasti isoja, jos on hoitamaton adhd. Ihan jokaisella tuntemallani adhd-lapsella ja -nuorella on näin.
Poikkeuksena ne, jotka on diagnosoitu jo ennen kouluikää, silloin "ongelma" tiedossa ja hoitokontakti jo muualle.
T. adhd-pojan äiti
Siis eihän kaikissa kouluissa edes ole koukupsykologia.
Tai sitten käy näin.
Terveydenhoitajan pikadiagnoosi. Jos keskiarvo on 9,5 niin ei voi olla ADHD. Eikä puhettakaan pääsystä koulun psykologille.
Tällä suljetaan pois tehokkaasti myös add-oireiset, joilla harvoin on tarvetta koulupsykologille.
Ihan naurettava ajatus. Minä OLEN koulupsykologi, ja kollegoiden kanssa tuskaillaan sitä, kuinka tutkimusjonot ovat täynnä keskittymisvaikeutta.
Keskitasoisesti oppivan lapsen kohdalla ei ole mitään pakkoa koulupsykologin tutkimukselle, vaikka keskittymisvaikeus olisi. Siinä pyöritetään sitten WISC läpi ja todetaan, että kappas kun oppimiskyky on normaalilla tasolla, kuten tiedettiin. Varsinaiseen keskittymisen arvioon tarjolla olevat testimenetelmät eivät ole kovinkaan hyviä. Ehdottomasti tärkein keskittymistutkimuksen osio on vanhemman haastattelu ja opettajan palaute. Ne voisi kerätä aivan yhtä hyvin telkkari tai lääkäri.
Nykyinen tilanne on monissa kunnissa se, ettei jatkotaho (nepsytiimi, psykiatria) ota lähetettä vastaan ilman psykologin arviota, vaikka oikeasti niiden terveysasioiden ja kehityshistorian haastattelu olisi lääkärin tonttia.
Argh.
ADHD on muotisairaus ja oikeastaan koko sairauden olemassaoloa voi kritisoida siten kuin tässä videossa on tehty:
Psykologia on VALE-TIEDE-
Se ei perustu yhtään mihinkään- paitsi puppu-kirjoihin jotka nämä ihmiskiduttaja-psykologit uskovat todeksi.
Psykologi ei tasan tarkkaan määrää yhtäkään lääkettä.