9v ei hyväksy uutta kumppania

Vierailija kirjoitti:

Oikein, hyvä lapsi. Vietä aikaa erikseen lapsen kanssa ja erikseen miehen kanssa. 9v osaa tehdä jo paljon itsekin asioita. Se on hänen koti, ei vieraan miehen. Ehkä mies on luonteeltaan sellainen, ettei kemia kohtaa pojan kanssa? Pakottaa ei voi.

Minkä pojan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein, hyvä lapsi. Vietä aikaa erikseen lapsen kanssa ja erikseen miehen kanssa. 9v osaa tehdä jo paljon itsekin asioita. Se on hänen koti, ei vieraan miehen. Ehkä mies on luonteeltaan sellainen, ettei kemia kohtaa pojan kanssa? Pakottaa ei voi.

Minkä pojan?

Niin joo. Lapsi ei välttämättä määrittele ja koe itseään pojaksi. Tänään ainakaan. Huomenna ehkä.

Tilanne voi olla pysyvä, se kannattaa hyväksyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein, hyvä lapsi. Vietä aikaa erikseen lapsen kanssa ja erikseen miehen kanssa. 9v osaa tehdä jo paljon itsekin asioita. Se on hänen koti, ei vieraan miehen. Ehkä mies on luonteeltaan sellainen, ettei kemia kohtaa pojan kanssa? Pakottaa ei voi.

Minkä pojan?

Niin joo. Lapsi ei välttämättä määrittele ja koe itseään pojaksi. Tänään ainakaan. Huomenna ehkä.

Niin tai ihan sitten vain tyttö.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu. Miehen poika käyttäytyy samanlaisesti ja olemme seurustelleet mieheni kanssa nyt kuutisen vuotta. En tyrkytä itseäni ja käyttäydyn asiallisesti. Näemme joka viikko. Tympii, kun joka lause alkaa "iskä,... ". Kuin en olisi olemassakaan. Pikku hiljaa on alkanut tuntua siltä, että ennenkuin murrosikä alkaa, minä nostan kytkintä. Miksipä en jo aiemmin...

Uusperheet eivät toimi

Siksi emme asukaan yhdessä. Meillä on omat kodit.

No sitten jätät sen kumppanin ja etsit paremman.

Onpa todella harmittava tilanne ap.

Ihan vaan heille, jotka eivät usko, että nämä uusperhekuviot koskaan voisi mennä hyvin: minulla on 9 vuotias tytär, joka tulee oikein hyvin juttuun miesystäväni kanssa. Juuri valitsivat yhteisen harrastuksen ja tytär odottaa positiivisena miehen muuttoa meille. Olemme seurustelleet sen kaksi vuotta. Tyttärellä myös oikein hyvä suhde isäänsä, joka tosin asuu niin kaukana, että näkevät vain joitakin kertoja vuodessa. Miesystävälläni  on myös ihan hyvät välit jo kotoa poismuuttaneisiin vanhempiin lapsiini, suhtautuvat puolin ja toisin avoimen ystävällisesti toisiinsa. Kaikki lapseni ovat iloisia puolestani, että minulla on uusi hyvä parisuhde. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oikein, hyvä lapsi. Vietä aikaa erikseen lapsen kanssa ja erikseen miehen kanssa. 9v osaa tehdä jo paljon itsekin asioita. Se on hänen koti, ei vieraan miehen. Ehkä mies on luonteeltaan sellainen, ettei kemia kohtaa pojan kanssa? Pakottaa ei voi.

Minkä pojan?

Niin joo. Lapsi ei välttämättä määrittele ja koe itseään pojaksi. Tänään ainakaan. Huomenna ehkä.

Niin tai ihan sitten vain tyttö.

Mahdollisesti, jos lapsi on itse sitä mieltä, että on (tänään) tyttö.

Ei mulla muuta kirjoitti:

No sitten jätät sen kumppanin ja etsit paremman.

Avioeron jälkeen ei saa mennä uusiin naimisiin. Pappikaan ei vihi. Se on Herralle kauhistus.

Miksei eronneet voi odottaa kunnes lapset ovat muuttaneet omilleen?

Vierailija kirjoitti:

Miksei eronneet voi odottaa kunnes lapset ovat muuttaneet omilleen?

Koska sielunvihollinen houkuttelee himon ja hekuman syntiin.

Jopas tänään pukkaa uusperheongelmaprovoja.

Vierailija kirjoitti:

Jumalan rankaisu avioerosta. Avioero on syntiä.

"Minkä Jumala on yhteen liittänyt, sitä älköön ihminen erottako."

Pappi he on vihkineet, ei Jumala. Miten ihminen eli pappi voi luoda jumalallista liittoja?

Lapseni tapaa isäänsä epäsäännöllisesti ja isän käytöksen takia muutimme ylipäänsä pois ja otin eron, ollaan eletty monta vuotta entisen miehen vallan alla, hän oli aggressiivinen ja rikkoi paikkoja suuttuessaan, uhkasi tappaa ja kuritti lasta pelottavilla tavoilla. Nykyinen kumppani on lapsilleni (2 kpl) ystävällinen ja turvallinen, ei huuda tai uhkaile tai satuta. Silti nuorempi lapsistani ei suostu miestä hyväksymään. Ollaan asuttu yhdessä jo vuosi eikä tässä ole mitään merkkejä paremmasta suunnasta, lapsi kärsii kun joutuu luimistelemaan, ja mä oon ensimmäistä kertaa parisuhteessa jossa on hyvä ja turvallista olla. Tuntuisi hirveältä joutua päättämään lasten ja miehen väliltä, ja toisaalta lapsille olen hyvän lapsuuden velkaa, en kestäisi kuulla vuosien päästä että lapsi joutui kumppanini takia olemaan ahdistunut ja tästä seuraisi varmasti monenlaisia ongelmia muutenkin. Miten parantaa näiden kahden suhdetta, kun lapseni stressaa miehen seuraa, pelkää ja osoittaa sen olemalla tyly ja vetäytynyt?

Ap

Luota lapsen vaistoon. Ei aikuinenkaan tykkää jos kotio tuodaan uusi ihminen ja pakotetaan pitämään tästä ja viihtymään yhdessä.

.. Ja omatuntoni on vaivannut erosta lähtien, en itsekään hyväksy eroa. Kuitenkin ulkopuoliset olivat sitä mieltä että ero on ehdoton, ex-miehen kanssa elämä muuttui vuosi vuodelta pahemmaksi ja lapset kärsivät.

Nyt olen näiden lasten kanssa, yritän korjata mitä on rikottu, lasten isää ei juuri kiinnosta lasten näkeminen, kerran 2-3 viikkoon näkevät pari tuntia kerralla.

Ap

Lapsi pelkää, kun on nähnyt isänsä raivoavan. Älä pakota miesten lähelle. Miksi tämä mies on muuttanut teille jos lapsi pelkää??

Mä en antaisi lapsen päättää seurustelustani. Toki viettäisin lapsen kanssa aikaa myös ilman miestä ja puhuisin lapsen kanssa hänen tuntemuksistaan.

Lapseni tuli hyvin toimeen alkuun, mutta kun muutimme yhteen, ongelmat alkoivat. Olin varma että tasainen suhde tuo lapselle paremman kokemuksen miehistä, mutta nyt en enää tiedä onko tämä hyväksi.

Se sun miesystävä on lapselle täysin vieras aikuinen. Etkö itse ahdistuisi jos lapsesi toisi yht äkkiä jonkun vieraan aikuisen teidän kotiin ja sun pitäisi automaattisesti rakastaa tätä ja tykätä? Ihan typerä ajatus. Luota siihen lapsen intuitioon, keskity siihen lapseen. Seurustella voit kun lapsi on kasvanut/aikuistunut.