Parisuhteessa olevat; miten pitää yllä läheisyyttä pitkässä liitossa?
Minua mietityttää läheisyyden ja rakkauden tunteen ylläpitäminen parisuhteessa. Kertokaa, mitä te muut naiset odotatte/saatte/annatte läheisyyteen, rakkauteen ja romantiikkaan liittyen?
Meillä haasteena se, että mies vaatii seksiä ilman muuta läheisyyttä tai kosketusta. Koskee ainoastaan silloin kun haluaa seksiä. Kosketus on ronskia (tartutaan tissiin ja ilmoitetaan että nyt panemaan). Minulla on naisena vaikeuksia suhtautua tähän ja halut ovat menneet.
Kommentit (73)
Jouduin opettamaan miehen, että haluan aina aloittaa nukkumisen halausasennossa, jonka jälkeen siirrtyään lusikkaan. Kun mies kääntyy toiselle kyljelleen, painaudun minä selkään kiinni.
Meilläkin menee noin, että kun tarrataan kiinni,niin tietää, mitä mies haluaa. Minä siis olen sanonut, että haluan itse muutakin.
Ap lisää vielä, että meillä ei koskaan katsota mitään telkkaria yhdessä, ei mennä nukkumaan yhtä aikaa, ei olla millään tavalla toisiimme kosketuksissa. Mies ei viihdy eikä halua sellaista, jos ei hän ole jossakin menoissaan, niin kotona ollessaan istuu omassa tuolissaan.
Ollaan oltu miehen kanssa yhdessä 12 vuotta ja olemme keskustelleet juuri tästä. Meillä on toiminut siksi, että puhumme todella paljon. Juttelemme päivistämme, mitä tuli nähtyä tai tehtyä, halusta tehdä jotain, tv-sarjoista, kirjoita, ruuasta, matkailusta, musiikista, jne. Puhumme vain tosi paljon. Tunnemme toisemme läpikotaisin koska olemme niin avoimia toistemme kanssa. Vietämme aikaa yhdessä ja kokeilemme aina uusia asioita. Pyrimme aktiivisesti aina osoittamaan rakkauttamme toisillemme koskettamalla, halailemalla, pussaamalla, antamalla pieniä lahjoja jne. Jos joku asia vaivaa, olemme avoimia sen kanssa, kuuntelemme emmekä tuomitse toisiamme. Emme koskaan mene vihaisina nukkumaan. Annamme toisille tilaa, kun sitä tarvitsee. Toisin sanoen teemme molemmat aktiivisesti työtä sen eteen, että ylläpidämme rakkautta suhteessamme.
Numero neljä; kuulosta tosi hyvältä:
Kuitenkin teillä Pyrimme aktiivisesti aina osoittamaan rakkauttamme toisillemme koskettamalla, halailemalla, pussaamalla, antamalla pieniä lahjoja
Jos nuo elementit puuttuisivat, suhteenne olisi enemmän hyvä ystävyyssuhde. Itseäni mietityttää juuri tuo.
Viettämällä aikaa toisen kanssa ja menemällä lähelle. Mies ei tee aloitetta läheisyyteen, mutta pitää kyllä kainalossa ja paijailee.
Välillä on läheisyyttä enemmän, sitten taas on kausia, jolloin sitä on vähemmän. Vaihtelee ihan kaverillisesta kämppissuhteesta kiihkeään rakkaussuhteeseen. Molempia ääripäitä on ollut useita tässä 25 vuoden aikana. Yleensä kiihkeä vaihe alkaa hyvin nopeasti, ja hiipuu vähitellen.
Harrastamalla seksiä säännöllisesti. Kai tämä on kaikille ihan pläkkiselvää. Jos ei ole fyysistä läheisyyttä ei ole kohta parisuhdetta.
Halailalan ja pussaillaan aina ennen nukkumaanmenoa. Ei tämä aina johda seksiin. Joskus mies ei halua ja joskus minä en. Kuitenkin on kivaa halailla. Muutenkin päivän mittaan halailallaan joskus tai pieniä pusuja.
Mitä väliä sillä, kuka ottaa askeleen lähemmäksi. Pääasia, että se otetaan. Olen itse se, joka yleensä lähestyy ja tiedän, että mies pitää siitä ja odottaa sitä. Pörrötän tukkaa, pussaan korvaa, meen kainaloon, kuiskaan korvaan, silitän niskaa JA höpötän kivoja juttuja. Samankaltainen huumori ja sen ylläpitäminen on tärkeää meillä.
No, numero 8, miten sitä seksiä harrastetaan säännöllisesti, jos potee haluttomuutta siksi, ettei ole mitään kosketusta/läheisyyttä/hellyyttä ilman seksitarkoitusta?
Ap
Oon kyllä huomannut että miehillä alkaa se arkipäivän hellyys nopeasti unohtumaan mutta seksiä silti halutaan ja monesti suoraan asiaan. Jatkuvasti saa muistuttaa miestä siitä että tarvitsen sitä hellyyttä ja kosketusta arjessa jotta seksihalut säilyy. Pitä kyllä hyvänä kunhan muistuttaa ja tyrkkäytyy hollille. Ja silloin seksikin luistaa. Mutta jos en aktiivisesti hae läheisyyttä niin sitä en saa ja sitten seksikin alkaa takuamaan ja mies on äkäinen kun naista ei kiinnosta.
Ei mitenkään. Mies inhoaa läheisyyttä, kosketusta, keskustelua ja on muutenkin hyvin itsekäs. Jos hän koskettaa, tiedän jo mitä haluaa. Ja sen jälkeen ei halua olla lähellä.
Tunnen itseni arvottomaksi. Kuitenkin vielä pahemmalta tuntuu lasten puolesta. Heille läheisyyden torjunta on arkipäivää, mutta kyllä sen huomaa, miten kaiholla katsovat ystäviensä isejä, jotka halivat. Välillä myös sanovat suoraan minulle, että tuntuu pahalta. Isälle onkin sitten turha sanoa mitään. Kimpaantuu vain.
Ja kohta joku kysyy, miksi menimme yhteen. Toinen kertoi syyn, miksi ei halua olla lähellä ja kertoi, ettei ole normaalisti sellainen. Tilanne aiheuttaa. Sen jälkeen olimme etäsuhteessa, läheisyyttä oli tavatessa ja menimme naimisiin ja siitä perhe.
Tyhmä olin.
Ap lisää; jos itse menisi koskemaan, osoittamaan lämpimiä tunteita, niin se tulkitaan seksialoitteeksi
Vierailija kirjoitti:
Mitä väliä sillä, kuka ottaa askeleen lähemmäksi. Pääasia, että se otetaan. Olen itse se, joka yleensä lähestyy ja tiedän, että mies pitää siitä ja odottaa sitä. Pörrötän tukkaa, pussaan korvaa, meen kainaloon, kuiskaan korvaan, silitän niskaa JA höpötän kivoja juttuja. Samankaltainen huumori ja sen ylläpitäminen on tärkeää meillä.
Sitä väliä, että kun kuulee väistöliikkeen kera kerta toisensa jälkeen esim.:
* onko pakko puuttua?
* lopeta!
* suksi v'ttuun!
Ja kun asiasta puhuu, pyytää anteeksi, selittää taas jotakin, ei halua erota ja plaa plaa. On vain kuulemma tapa.
Vierailija kirjoitti:
Ap lisää; jos itse menisi koskemaan, osoittamaan lämpimiä tunteita, niin se tulkitaan seksialoitteeksi
Sama. Ja jos en haluakaan, saan haukut, koska itse "ehdotin".
Vierailija kirjoitti:
No, numero 8, miten sitä seksiä harrastetaan säännöllisesti, jos potee haluttomuutta siksi, ettei ole mitään kosketusta/läheisyyttä/hellyyttä ilman seksitarkoitusta?
Ap
En ole numero 8, mutta vastaan silti: Kun on löytänyt niin seksikkään kumppanin, että haluaa hänen kanssaan seksiä, vaikka ei jatkuvasti kosketeltaisikaan.
Tiedän, kaikilla ei ole ollut yhtä hyvä tuuri. Mutta "kyllä kannatti pienen tytön onneaan odottaa, eikä mennä ensimmäiseen sylin nukkumaan ...."
Olisiko liian kova paikka myöntää itsellesi, että mies ei rakasta sinua, ap?
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta ja mieheni on paras ystäväni. Meillä on seksiä 1-2 kertaa viikossa molempien aloitteesta, mutta silloinkin seksin ehdottaminen on mukavaa, ei mitään "mies tarttuu tisseihin" juttuja. En olisi katsonut yhtään sellaista miestä, joka toimii kuin apina.
Läheisyyttä ja ystävällisyyttä on koko ajan, molemmat myös kunnioittavat toisiaan ja hyvää huumoria meillä on aina. Keskustelemme paljon ja ihan kaikesta, puuhaamme erilaisia asioita yhdessä ja menemme lähes joka ilta samaan aikaan nukkumaan, jolloin nukahdamme käsi kädessä.
Tänään olimme yhdessä kävelemässä läheisessä kansallispuistossa muutaman tunnin ajan, mutta emme menneet mitään yleisiä polkuja pitkin, vaan ihan omia polkuja, joten saatoimme jutella kaikkea rauhassa. Kotiin tullessa teimme ruokaa yhdessä. Nyt mies istuu tuossa lähellä lukemassa ja pidän jalkojani hänen sylissään.
Perheemme teinit ovat saaneet meidän parisuhteestamme varmasti todella hyvät lähtökohdat tuleviin ihmissuhteisiinsa.
Sano sille miehelle, että toivoisit enemmän läheisyyttä. Henkistä läheisyyttä, eli puhumista sekä fyysistä, eli halailua ym. joka ei johtaisi aina seksiin. Jos ei mene kaaliin eikä mies vaikuta haluavan edes yrittää, jätä se.
Meillä on käyty tätä samaa keskustelua lähinnä seksialoitteista. Se että minua puristetaan eläimellisesti tissistä ei saa minua kovin kiihkeäksi vaan täytyy keksiä muita tapoja ilmaista halunsa. Läheisyyttä meillä on muutoin paljon, sekä puhumista että halailua/pussailua/silittelyä, mutta näissä seksialoitteissa on ollut pientä informaatiokatkosta välillä.
Menen kainaloon telkkaria katsoessa. Halaan usein, silitän, pussaan.