Lyhytkasvuinen haluaa baarihenkilökunnan auttavan itseään vessassa
Mielestäni liikaa vaadittu baarin henkilökunnalta. Eikö Elina voisi itse huolehtia esimerkiksi ottamalla jakkaran mukaan tai kysymällä, voisiko jakkaran sijoittaa baarin vessaan pysyvästi?
Kommentit (201)
Juuri tuota jakkaraa minäkin ajattelin tai sitten voisi pitää aina mukanaan naisille suunniteltua pieneen tilaan taiteltavaa matkapissapulloa ja kaataa virtsat siitä pönttöön.
Tai sit muut asiakkaat voi kuulemma auttaa. Juuei.
Jutun asiantuntija sanoo että vessan vetäminen on pieni palvelus, jonka voisi tehdä asiakkaalle kuin asiakkaalle.
Kuinka perustelet avustamista vessassa nuorelle, konka sait houkutelluksi vähäisellä palkalla tiskin taakse?
Jossain sairaalassa tuo olisi pieni palvelus mutta vessassa auttaminen olisi monelle muulle kuin hoitajalle aikamoinen shokki.
Esteettömät veskit olisivat kivoja mutta kenellä on varaa panostaa tuhansia asiakasryhmään, jotka tuovat mitättömän kassavirran?
Näillä veroilla!
Vähän sama kuin takavuosien kaikilla on oikeus seksiin.
Onko siis niin, että jollain on velvollisuus antaa seksiä esim vammaisille, jotka eivät muuten saisi?
Ymmärrän kyllä ongelman, mutta aika kalliiksi tulisi jokaiseen baariin jokaisen erilaisia tarpeita varten asentaa uusi vessa.
Kun tuntuu jo olevan vähän vaikeaa edes naisille saada omaa vessaa.
Se oli pyytänyt käsipaperia, ei muuta
"Kurvi kertoo käyneensä baarin wc:n invakopissa vessassa ja pyytäneensä käsipaperia muilta vessassa olleilta, koska se oli ainoa asia, johon hän ei ylettänyt.
Vierailija kirjoitti:
Ja ihan pakko on päästä YKSIN baariin viettämään aikaa? Eihän suurin osa muistakaan ihmisistä mene yksin baariin, vaan kaverin kanssa. Jotkut ei mene koskaan baariin, vaikkei olisi mitään rajotteita. Ja kun on se kaveri mukana, niin eiköhän hän sitten auttele.
Sama kun joku valittaisi, ettei uskalla mennä kännissä baariin yksin, kun tarvii jonkun pitämään tukasta kiinni, kun oksentaa. Parempi olla menemättä sitten tai otettava se kaveri mukaan, joka pitää sitä tukkaa.
Ja edelleen, ei kukaan tai hyvin, hyvin harva ihminen ylipäätään menee baariin yksin, mutta näköjään tuostakin pitää tehdä ongelma jollekin.
Sä nyt ymmärrät baarit aika rajoitetusti. Moni käy ihan päiväsaikaan ja juo esim. kahvin.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin takavuosien kaikilla on oikeus seksiin.
Onko siis niin, että jollain on velvollisuus antaa seksiä esim vammaisille, jotka eivät muuten saisi?
Heille on maksullisia seksipalveluja. Tai välineitä. En ole varma kuuluuko joka hoitajalle, mutta hoitajan työhön kuuluu avustaa esim. seksissä. Nostaa oikeaan asentoon jne. Tästä löytyy ainakin yksi lopputyökin.
Ristiriitainen juttu. Itse vältän paikkoja, joissa en pärjää . Mutta entäs kun se on koko elämän laajuinen ja joka asiaa koskeva? Kuinka paljon yhteiskunnan oletetaan auttavan? Esim järjestää jonkun kotiin ja työpaikalle hänen tarvitsemat apuvälineet yms. Entä kuinka paljon odotetaan kanssaihmisten auttavan? Ymmärrän, että pulassa autetaan, mutta onko jollain oikeus hankkiutua pulaan tieten tahtoen. Esim tässä mennä baariin ajatellen, että joku aina auttaa? Ja kuka baarissa auttaa työnsä puolesta? Luonnollista olisi että se olisi poke. Jos ei ole pokea, niin onko se tarjoilijoiden tehtävä? Joissain kahviloissa ollaan yksin. Entä kauppakeskus? Pyydetään vartija mukaan vessaan? Tai ottamaan kaupoissa hyllyiltä tavaraa. Entä kuinka paljon ollaan valmiita maksamaan avustajina vammaisille? Kuinka monta kertaa viikossa saa käydä kaupassa, baarissa, harrastuksessa yms? Entä ulkomaanmatkan? Maksetaanko avustajia niille? Entä annetaanko yksi avustaja kouluun vai yhdelle vammaiselle? Ja monessa paikassa avustaja pääsee ilmaiseksi esim Linnanmäellä. Voidaanko velvoittaa firmat päästämään ilmaiseksi ihmisiä. Sivistyksen mitta on kuinka tasa-arvoisesti ihmisiä kohdellaan.
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin takavuosien kaikilla on oikeus seksiin.
Onko siis niin, että jollain on velvollisuus antaa seksiä esim vammaisille, jotka eivät muuten saisi?
Miten joku laittaa tälläisen kysymyksen tänne? Ihan oikeasti vai v-uillakseen?
Riippuu tietenkin minkälaista apua pyydetään. On multakin joskus tukevassa kännissä oleva ihminen pyytänyt vessassa avaamaan farkun napit, kun ei itseltään enää onnistunut. Eri asia sitten jos pitää alkaa takapuolta pyyhkimään tai pytylle toista nostamaan. Oletusarvoisesti kuitenkin mielestäni kaikilla pitäisi olla mahdollisuus viettää samalaista elämää, mutta mistä yrittäjät repivät rahat vessojen remontointiin? Uusiin rakennuksiin pitäisi kaikki vessat tehdään jo valmiiksi esteettömiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin takavuosien kaikilla on oikeus seksiin.
Onko siis niin, että jollain on velvollisuus antaa seksiä esim vammaisille, jotka eivät muuten saisi?
Miten joku laittaa tälläisen kysymyksen tänne? Ihan oikeasti vai v-uillakseen?
Mielestäni kenelläkään ei ole velvollisuutta antaa seksiä kenellekään.
Eikö HopLop voisi pitää baari-iltoja lyhytkasvuisille?
Minulla on taustaa hoitoalalta, joten henkilökohtaisesti en kokisi ongelmaksi avustaa toista ihmistä vessatoimissa. Baarissa en kuitenkaan lähtisi fyysisissä toimissa avustamaan, koska johan se on vaarallistakin kun aletaan kännissä riehumaan toista ihmisitä pöntölle ja pois.
Öööööö eikö tuo älyä, että baarin henkilökunnan työtehtäviin ei kuulu henkilökohtaisen avustajan työt????
Vierailija kirjoitti:
Vähän sama kuin takavuosien kaikilla on oikeus seksiin.
Onko siis niin, että jollain on velvollisuus antaa seksiä esim vammaisille, jotka eivät muuten saisi?
Ei peräkammarinpojatkaan saa, eikä kilttikset.
Vierailija kirjoitti:
Öööööö eikö tuo älyä, että baarin henkilökunnan työtehtäviin ei kuulu henkilökohtaisen avustajan työt????
Suomi on ajautunut siihen pisteeseen, että marginaali määrää miten valtaosan tulee toimia.
Vierailija kirjoitti:
Vastaus olisi esteettömät vessat mutta mistä yrittäjä ne maksaa?
Sinänsä erikoista, että uudet asunnothan täytyy jo rakentaa esteettömiksi, samoin kaupat, kirjastot, sairaalat yms., mutta sitten kapakoihin ei ole samanlaisia vaatimuksia käsittääkseni ollut.
Vastaus olisi esteettömät vessat mutta mistä yrittäjä ne maksaa?