Lue keskustelun säännöt.
Minulla on dissosiaatio ja PTSD, haluatko kysyä jotain traumadiagnooseihin liittyvää?
Disso
20.01.2023 |
Olen itse lukenut täältä palstalta muutamia kysely- ja vastailuketjuja erilaisista aiheista, ja ne on olleet mielestäni mielenkiintosia, ja osa myös opettavaisia. Joten ajattelin että voisin kantaa oman korteni kekoon, jakamalla tietoa hieman harvinaisemmista diagnooseista, ja vastailemalla ihmisten (asiallisiin) kysymyksiin, josko täältä löytyy muita kaltaisiani joiden mielestä uusista asioista oppiminen on mielenkiintoista.
Vastailen ja kertoilen mielelläni avoimesti aiheesta, mutta pyrin jättämään liian yksilöivät tiedot sanomatta.
Onko kysymyksiä? =)
Kommentit (82)
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako dissosiaatio että sinulla useampi persoonallisuus?
Samaa mietin minä mitä? Mitä tuo lause edes tarkoittaa mielen sirauksia vai sisäelin sairauksia?Usein puhutaan läkeistä nimellä? Kaikki ei syö läketä ja ei tiedä niden nimistä mitään.Sen enempää kaiklla ei täällä olijoilla ole mielterveys tietoja tai vaivoja.Ei läketietelistä koulutustakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käytätkö mitään self help -metodeja? Jos käytät, mitä ja onko sinulla suosikkeja Youtube kanavissa?
Käytän joskus musiikkia apunani siihen että saan kosketuksen omiin tunteisiini, tai nostettua jonkun tietyn tunteen pintaan jos huomaan että se on dissoblokin takana jumissa. Tätä keinoa itseasiassa käytin jo varhaisteininä, ennenkuin olin saanut yhtäkään diagnoosia tai ikinä tavannut ketään ammattilaista koskien vointiani. Kutsuin sitä silloin nuorena "itke kerran kuukaudessa" metodiksi. Jolloin siis ihan tarkoituksella kuuntelin musiikkia joka nosti surun tunteita pintaan, tai katsoin surullisia elokuvia, jotta sain itkun tulemaan ja jotenkin purettua omaa kehoon ja mieleen kasaantunutta pahaa oloa ja painetta. Tämän muistaminen aikuisiässä oli itse asiassa todella mielenkiintoista. Olen siis jo hyvin nuorena jotenkin tiedostanut sen että oma keho-mieli yhteys ei ole toiminut ihan niin kuin sen olisi kuulunut, ja olen päätynyt keksimään tuollaisen ratkaisukeinon ongelmaan, jonka olemassa olemista en ole silloin vielä mitenkään voinut oikeasti edes tietää.
Nykyisin käytän musiikkia myös innostamaan, en ainoastaan surullisten tunteiden käsittelyyn, vaan myös siihen että saan itselleni nostatettua fiilistä ja energiaa että jaksan vaikka hoitaa jonkun vähän tylsemmän tai vaikeamman askareen. Musiikin ja laulamisen avulla saan myös helpommin luotua yhteyden omiin tunteisiini, kuin ainoastaan puhumalla asioista. Laulaminen toimii erityisen hyvin itsellä turvallisena kanavana etenkin agressiivisten tunteiden pintaan päästämiseen ja purkamiseen. Tätä olenkin joutunut aikuisena paljon opetella, että asioista saa myös suuttua, ja suuttumuksen saa ilmaista. Se kun lapsena oli minulta täysin kiellettyä, niin pitkän aikaa vihaisuus eli piilotettuna ja haudattuna tunteena itsessä, joka sitten varastoitui kehoon ja ilmeni erilaisina kehollisina kireystiloina ja vastaavana oireiluna.
Tykkään myös kuunnella erilaisia ohjattuja meditaatioita tai rauhoittumistallenteita, joiden aikana voi pysähtyä itsensä ja oman kehonsa ääreen. Näistä löytyykin yksi ihan ehdoton lemppari Youtubesta, josta pidän paljon koska siinä yhdistyy usein sekä erilaiset äänimaailmat että puhe, ja lukijoiden/kertojien äänet miellyttävät itseäni.
https://www.youtube.com/@TheHonestGuys
-Ap
Oletko kokeillut sellaisia kanavia kuin esimerkiksi Crappy Childhood Fairy tai Kati Morton? Oletko lukenut kirjallisuutta? Mitä tavoitteita sinulla on vointisi suhteen?
Oletko tekemisissä traumojesi aiheuttajien kanssa? Miten se vaikuttaa vointiisi?
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millaiset kortisoliarvot ovat olleet?
En tähän hätään muista mitään tarkkoja arvoja, mutta voin kertoa että yleisesti ottaen ihmiset joilla on traumataustaa kärsivät muita helpommin korkeista kortisoliarvoista, koska keho on usein stressitilassa. Itselläkin on ollut joissain tutkimuksissa arvot koholla.
-Ap
Tutkimusten mukaan tilanne on päinvastoin. PTSD:tä kärsivillä tavataan matalampia kortisoliarvoja siksi, että traumasta johtunut stressitila on kestänyt pitkään ja kortisolin tuotanto munuaisten kuorikerroksissa on vioittunut.
Ap. Otitko aiheen pyrkiäkseen läkikseen ? Eli likenut ihan kirjoja. En usko pätkääkän aloituksesi on sinun diaknosi.Hyvin kirjasi olet lukenut.
Tämä oli mielenkiintoinen tieto, kiitos siitä. Kerroin oman vastaukseni sen perusteella mitä lääkärit ovat itselle sanoneet. Onko sinulla olemassa jotain linkkiä kyseisen aiheen tutkimustietoon? Mielelläni lukisin aiheesta lisää. Aina voi oppia uutta. =)
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt ollut puhetta mm kortisoliarvoista.
Itsellä matala verenpaine ja leposyke ja aloin keskustelun myötä miettimään, onko yhteyttä näihin sairauksiin. Kehon normaalilämpökin vain 35-36.
Siis voiko tuo stressaaminen aiheuttaa sen, että lepotilassa elimistö jotenkin kompensoi ja ns ylijäähdyttää ja hidastaa itseään 🤔
Onko sulla nää arvot millaisia?Ikävä kyllä en näistä aiheista tiedä tarkemmin. Siitä on niin pitkä aika kun on viimeksi otettu mitään labrojakaan, etten muista ollenkaan millasia arvoja on ollut. Tosin tuon tunnistan että itsellä on myös todella alhainen ns. normaali ruumiinlämpötila. Jos se nousee 37 olen jo aivan poikki, ja kuumelukemissa 37,4 olen jo sänkypotilas. En tiedä onko tällä mitään yhteyttä sairauksiini.
Mutta pulssi mulla on taas aina ollut todella korkea. Leposykekkin on jo lähemmäs 80, ja pienessäkin rasituksessa, esim reipas kävely, saattaa se huitoa jo 160. Myös verenpaineen alapaineissa on ennemmin ollut vaikeuksia liian korkean paineen kanssa.
Mielenkiintoisia on kyllä nämä kehon ja mielen yhteydet, miten ne voivat vaikuttaa toisiinsa.
-Ap
Kuulostaa omalta keholta tuo mitä kirjoitat. Oma dissosiaationi on vaan sellaista, että ainoastaan katoan jonnekin eli päivästä katoaa minuutteja, tunteja jne, en saa silloin juuri mitään aikaiseksi. Minulla on myös allergioita ja autoimmuunisairauksia.
Harmillista kuulla että sinua vaivaa noin vaikeat poissaolokohtaukset. :/
Tiedän kokemuksesta miten kamalaa se voi olla kun ei kykene pysymään läsänolevana. Ja myös pelottavaa. Joskus useita vuosia sitten, ennenkun olin päässyt traumaterapiaan, saatoin saada tuollaisia poissaolokohtauksia jopa niin että vaikka julkisessa liikenteessä havahduin kesken kaiken jostain aivan muualta kun minne olin ollut matkalla, eikä ollut havaintoa siitä miten olen sinne päätynyt. Se oli aika kamalaa aikaa. Pelottavinta oli se että en itse havahtuessani muistanut sitä mitä olin muistanut tai tuntenut kohtauksen aikana, eli tavallaan en tiennyt missä olin ollut sen ajan, olin vaan ollut "poissa".
En tiedä tuoko se tähän hetkeen sinulle mitään helpotusta, mutta voin ainakin omasta kokemuksesta kertoa että tuon tyyppinen oireilu voi helpottaa oikeanlaisen avun ansiosta todella paljon. Itselläni poissaolokohtaukset ja ajan hukkuminen alkoi vähitellen lieventymään ja helpottamaan sen myötä kun traumaterapiassa turvallisessa tilassa sain käydä läpi omia traumaattisia kokemuksiani, ja tavallaan tuoda ne osaksi nykyistä elämänpolkuani ja tietoista persoonaallisuuden osaani. Mitä enemmän näitä vanhoja vaikeita, vaiettuja traumatapahtumia sain työstettyä, sen vähemmän tuli arjessa enää tilanteita joissa upposin jonnekkin omiin muistikuviini, ja tunnetiloihini ja kadotin yhteyden nykyhetkeen.
Toki tuo on sen verran sisäänrakennettu ja automaattinen suojamekanismi, että tuskin siitä oireesta koskaan tulen ihan täysin eroon pääsemään, mutta nykyään onneksi poissaolo tai "jumittaminen" ei välttämättä kestä enää edes minuutteja, vaan ne saattaa olla vaan lyhyitä hetkiä kun ns. "yhteys katkeaa" ennenkun havahdun taas siihen asiaan mitä olin tekemässä tai sanomassa.
Toivottavasti myös sinulla oireilu joskus tulevaisuudessa helpottaa. Tsemppiä!
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sulautuuko persoonasi ikäänkuin niiden ihmisten persoonaan, joiden kanssa kulloinkin olet tekemisissä tai joita haluat miellyttää?
Todella hyvä kysymys! En ole ikinä edes tullut ajatelleeksi tuollaista vaihtoehtoa. Eli rehellinen vastaus kysymykseen on, en tiedä.
Siitä tosin olen tietoinen että imen todella helposti itseeni toisten ihmisten tunnetiloja, ja olen herkästi jopa yliempaattinen. Tavallaan tuntosarvet on koko ajan vähän pystyssä siitä että mitä ympärillä tapahtuu, ja jos jollain on todella vahvasti läsnä joku tietty tunnetila niin omaksun helposti sen tunteen myös itselleni. Mutta en ole koskaan ajatellut että tämä liittyisi mitenkään persoonallisuuteen. Tämä on ehkä asia jota tarvitsee pohtia vähän pidemmän aikaa. Mielenkiintoinen näkökulma kyllä, kiitos sen esille tuomisesta.
-Ap
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sulautuuko persoonasi ikäänkuin niiden ihmisten persoonaan, joiden kanssa kulloinkin olet tekemisissä tai joita haluat miellyttää?
Todella hyvä kysymys! En ole ikinä edes tullut ajatelleeksi tuollaista vaihtoehtoa. Eli rehellinen vastaus kysymykseen on, en tiedä.
Siitä tosin olen tietoinen että imen todella helposti itseeni toisten ihmisten tunnetiloja, ja olen herkästi jopa yliempaattinen. Tavallaan tuntosarvet on koko ajan vähän pystyssä siitä että mitä ympärillä tapahtuu, ja jos jollain on todella vahvasti läsnä joku tietty tunnetila niin omaksun helposti sen tunteen myös itselleni. Mutta en ole koskaan ajatellut että tämä liittyisi mitenkään persoonallisuuteen. Tämä on ehkä asia jota tarvitsee pohtia vähän pidemmän aikaa. Mielenkiintoinen näkökulma kyllä, kiitos sen esille tuomisesta.
-Ap
Eipä mitään :). Minulla itselläni on tuota paljon ja uskon sen liittyvän dissosiaatioon. Diagnoosia minulla ei ole, mutta menen johonkin tiloihin lähes päivittäin ja se tuo haasteita työelämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko eläkkeelle pääseminen vaikeaa?
Itselläni myös dissokäytöstä ja PTSD, olen selvinnyt lapsena ja nuorena kahdesti perhes u r man yrityksestä. Ensin isällä oli tarkoitus am-pua meidät, mutta äiti sai hänet puhuttua pois ajatuksesta ja aseen takaisin kaappiin. Sen jälkeen äidillä pimeni vintti, pikkusisarukseni otettiin huostaan kun hän oli vauva, minun kai ajateltiin isompana pärjäävän. Ollessani teini-ikäinen, äiti päätti ottaa hengen ensin minulta ja sitten itseltään, tekovälineenä oli kirves ja loukkaannuin, mutta pääsin pakoon. Siitä alkoi oma PTSD-taival ja rikkonainen elämä ilman ketään läheistä aikuista.
En saanut aikanaan mitään lääkitystä, psykiatrin mukaan kannattaa vaan yrittää pyristellä ja elää normaalia elämää, käydä koulut jne. Niin teinkin. Oman perheellistymisen myötä elämä on kuitenkin mennyt vaikeaksi, jatkuvia takaumia, unettomuutta, fyysisiä oireita... Selitykseksi tarjotaan masennusta ja lääkitystä siihen. Olen kuulemma liian terve psykoterapiaan, koska olen pärjännyt näin hyvin.
Haluaisin myös eläkkeelle, mutta en tiedä miten tätä lähteä työstämään kun pahaa oloani ei oteta tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut sellaisia kanavia kuin esimerkiksi Crappy Childhood Fairy tai Kati Morton? Oletko lukenut kirjallisuutta? Mitä tavoitteita sinulla on vointisi suhteen?
Oletko tekemisissä traumojesi aiheuttajien kanssa? Miten se vaikuttaa vointiisi?
Ei ole itselleni tuttuja nuo kanavat, pitääpä jossain vaiheessa tutustua kun on sopiva hetki. Kiitos vinkistä.
Psykologia, ihmisen mielen toimintamekanismit ja erilaisten ihmisten sisäänopitut käytös-, ja reaktiomallit on kaikki aiheita jotka kiinnostavat itseäni suuresti, myös omien diagnoosieni ulkopuolelta ja ihan yleisestikkin.
Katson usein dokumentteja jotka liittyvät jotenkin ihmisen toimintaan, tai erilaisiin sairauksiin. Katson mielelläni myös fiktiivisiä sarjoja joissa sivutaan jollain tavalla mielen erilaisia toimintamalleja, tai joissa on joku tietty hahmo jolla on mielenkiintoinen tai erilainen persoonallisuus.
Kirjallisuutta en ole lukenut ihan niin paljoa. Mutta yhden teoksen voisin nostaa suositteluun joka oli itselleni hyvin merkittävä lukukokemus, ja joka vaikutti siihen miten myöhemmin päätin toimia koskien omaa tilannettani.
Vuonna 2015 julkaistu Satu Lidmanin - Väkivaltakulttuurin perintö
Tällä hetkellä omat tavoitteet voinnin suhteen keskittyvät enemmän uuden neurologisen diagnoosin aiheuttamiin oireisiin ja niiden kanssa elämiseen, ne ovat tällä hetkellä elämässäni vahvemmin esillä kuin taustalla olevat mt-diagnoosit. Niistä en kuitenkaan tässä yhteydessä puhu enempää, kun eivät ole tämän keskustelun aiheita.
En ole tekemisissä traumojeni aiheuttajien kanssa. Se vanhemmistani joka lapsuudessa harjoitti fyysistä ja henkistä väkivaltaa on jo menehtynyt. Vanhojen koulukiusaajien kanssa en ole ollut missään tekemisissä peruskoulun päätyttyä, ja pahoinpitelyrikoksen tekijä jonka uhriksi jouduin oli minulle entuudestaan tuntematon henkilö, jota en ole nähnyt sen jälkeen kun kohtasin hänet oikeudenkäynnin yhteydessä.
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oliko eläkkeelle pääseminen vaikeaa?
Itselläni myös dissokäytöstä ja PTSD, olen selvinnyt lapsena ja nuorena kahdesti perhes u r man yrityksestä. Ensin isällä oli tarkoitus am-pua meidät, mutta äiti sai hänet puhuttua pois ajatuksesta ja aseen takaisin kaappiin. Sen jälkeen äidillä pimeni vintti, pikkusisarukseni otettiin huostaan kun hän oli vauva, minun kai ajateltiin isompana pärjäävän. Ollessani teini-ikäinen, äiti päätti ottaa hengen ensin minulta ja sitten itseltään, tekovälineenä oli kirves ja loukkaannuin, mutta pääsin pakoon. Siitä alkoi oma PTSD-taival ja rikkonainen elämä ilman ketään läheistä aikuista.
En saanut aikanaan mitään lääkitystä, psykiatrin mukaan kannattaa vaan yrittää pyristellä ja elää normaalia elämää, käydä koulut jne. Niin teinkin. Oman perheellistymisen myötä elämä on kuitenkin mennyt vaikeaksi, jatkuvia takaumia, unettomuutta, fyysisiä oireita... Selitykseksi tarjotaan masennusta ja lääkitystä siihen. Olen kuulemma liian terve psykoterapiaan, koska olen pärjännyt näin hyvin.
Haluaisin myös eläkkeelle, mutta en tiedä miten tätä lähteä työstämään kun pahaa oloani ei oteta tosissaan.
Olen todella pahoillani siitä että olet joutunut kokemaan hoitavien tahojen osalta tuollaista vähättelyä. Se on niin väärin että ihmiset jotka jo valmiiksi ovat heikommassa tilanteessa joutuvat vielä kohtaamaan hoitohenkilökuntaa joilla ei ole minkäänlaista ymmärrystä traumataustoihin, ja jotka eivät ota tosissaan sitä mitä potilas yrittää heille kertoa.
Itse olen myös kohdannut tuota että hoitotaho on ollut sitä mieltä että "olen niin hyvinvoivan oloinen" kun totuus on ollut se, että lääkärien tai hoitajien kohtaaminen on ollut niin pelottava ja stressaava tilanne että olen ollut vastaanotolla aivan täydellisessä dissoblokissa, jossa olen sulkenut pois kaiken yhteyden omiin tunteisiini, ja olen toiminut vaan robottimaisessa suorittamismoodissa, joka on antanut täysin virheellisen kuvan siitä mikä vointini todellisuudessa on. Jälkeenpäin olen saattanut kotona täysin romahtaa, ja olla loppupäivän toimintakyvytön.
Jostain syystä jos et itke, riehu tai raivoa vastaanotolla niin helposti vaan todetaan että hyvinhän sulla näyttää menevän. Ja se on väärin.
Jos mitenkään löydät voimia siihen, niin yritä vielä uudestaan päästä jonkin toisen lääkärin vastaanotolle, jolla olisi tietotaitoa traumataustoista. Jos tie on noussut pystyyn esimerkiksi työterveydessä, niin kokeile vaikka julkista puolta. Tai jos sekään ei onnistu niin harkitse vaikka yksityistä psykiatrian vastaanottoa? Tai ole yhteydessä johonkin mielenterveyden yhdistykseen? Kolmannelta sektoriltakin löytyy jonkun verran toimijoita.
Koska kuulostaa kyllä siltä että olisit todella akuutisti oikeanlaisen ja oikea-aikaisen avun tarpeessa. Ehkäpä Traumaterapiakeskuksen sivuilta voisi löytyä jotain vinkkejä siitä mitä kanavia on olemassa joiden kautta löytää itselleen hoitotaho jolla on olemassa traumasairauksien tietämystä. Älä jooko kuitenkaan luovuta, vaan yritä löytää voimia vaatia itsellesi asianmukaista hoitoa, vaikka se ihan varmasti vaikeaa ja voimia vievää onkin.
Niin ja mitä tulee kysymykseesi eläkkeelle pääsystä, niin se ei todellakaan ollut helppoa. Itsellä kesti siitä kun sain ensimmäistä kertaa nuorena mt-diagnoosin, siihen että pääsin lopulta työkyvyttömyyseläkkeelle melkein 20 vuotta. Siinä välissä ehti olla lukuisia eri hoitotahoja, kursseja, ryhmiä, kuntoutusta, terapiaa, työhönvalmennusta, päiväsairaalaa ja osastohoitojaksoja.
Tie on ollut pitkä ja kivikkoinen, mutta onneksi nykyään elämä on melko hyvässä tasapainossa, pitkälti juuri sen takia että lopulta pääsin eläkkeelle, eikä enää tarvitse tapella byrokratian rattaiden parissa.
Toivottavasti myös sinulla on vielä helpommat ajat edessä!
-Ap
Tässä vaiheessa iltaa kiitän suuresti kaikkia keskusteluun osallistuneita!
Oli mukavaa huomata että asian tiimoilta tuli asiallisia kysymyksiä, ja ihmiset toivat myös itselleni uutta tietoa ja omia näköulmiaan esille. Tämä oli oikein miellyttävä tapa viettää yhtä kotona oleskelu päivää, tämän aihepiirin keskuudessa.
Toivottavasti myös muut saivat tästä jotakin irti. =)
Nyt siirryn muihin puuhiin tämän päivän osalta, enkä välttämättä lupaa palata enää takaisin vastailemaan uusiin kysymyksiin. AInakaan ihan näin suuressa ja aikaa vievässä mittakaavassa. Kenties käyn jossain vaiheessa kurkkaamassa onko vielä tullut jotain jatko kommentteja jo käynnissä oleviin keskusteluihin.
Toivotan kaikille tätä keskustelua seuranneille, ja siihen osallistuneille oikein hyvää viikonloppua, ja valoisampia hetkiä elämän poluillenne. <3
-Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko normaalissa työelämässä? Vaikuttaako nämä sairaudet jokapäiväiseen elämääsi?
En ole. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Kyllä vaikuttavat, mutta sitä millä tavalla on kovin vaikea selittää. Dissosiaatioon kun voi liittyä todella laaja oirekuvasto, sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Itsellä suurimpia arjen hankaloittajia on esimerkiksi ajantajun havainnointiongelmat, on vaikeaa pitää aikatauluista kiinni. Sekä kehon ja mielen yhteyden puuttuminen tietyissä asioissa. En esimerkiksi tunne koskaan nälkää, ja unohdan helposti syödä, mikä tottakai johtaa vireystilan laskuun ja muihin ongelmiin kehossa. Toisaalta saattaa käydä myös päinvastoin että en tunne/tajua että olen väsynyt tai kehoni voi huonosti, vaan porskutan vaan menemään täydellä teholla, vaikka voimavaroja ei oikeasti ole, ja lopputuloksena voi tulla sitten yhtäkkinen totaalinen stoppi kun akut lopulta vaan loppuvat kesken.
On siis vaikeaa ylläpitää sopivaa vireystilaa, ja tiedostaa missä kohtaa omaa ns. sietoikkunaa menee pitkin päivää. Joskus tilanteita ja omaa jaksamistaan arvioi väärin, ja joko alisuorittaa tai ylisuorittaa.
Tässä nyt muutama esimerkki laajasta ongelmasta jota ei ole niin helppoa selittää ja kuvailla.
-Ap
Mikä on suurin syy työkyvyttömyyteesi? Täällä toinen jolla samat diagnoosit, eikä ole aikomustakaan jäädä pois työelämästä.
Kuulostaa mielenkiintoiselta, pitää varmaan itsekkin alkaa harrastaa mt- juttuja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako dissosiaatio että sinulla useampi persoonallisuus?
Ei. On olemassa myös sellainen diagnoosi kuin DID (englanniksi dissociative identity disorder) jota aikaisemmin kutsuttiin multiple personality disorderiksi, siinä henkilö voi kokea että hänellä on useampi persoonallisuus.
Itselläni kuitenkaan ei ole tätä diagnoosia vaan "tarkemmin määrittelemätön dissosiaatio" ja minulla on vain yksi personaallisuus, mutta se on pilkkoutunut useampaan eri osaan. Kaikki osat ovat siis minua, mutta ehkä helpoiten selitettävissä niin että niiden tunnereaktio ja ajattelutavat kuvastavat jotain tiettyä ajanjaksoa ja/tai ikäluokkaa menneestä elämästäni. Joten saatan joskus kokea kyllä ristiriitoja omissa ajatuksissa, toiveissa, reaktio- tai käytösmalleissa.
Siinä mielessä joskus voi tuntua siltä kun olisi useampi persoonallisuus, mutta tiedostan että siitä ei ole kyse, ainoastaan eri puolista omaa persoonaallisuutani joka on jonkun verran pilkkoutunut.
-Ap
Minulla on DID ja PTSD
Vierailija kirjoitti:
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko normaalissa työelämässä? Vaikuttaako nämä sairaudet jokapäiväiseen elämääsi?
En ole. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä.
Kyllä vaikuttavat, mutta sitä millä tavalla on kovin vaikea selittää. Dissosiaatioon kun voi liittyä todella laaja oirekuvasto, sekä psyykkisiä että fyysisiä oireita. Itsellä suurimpia arjen hankaloittajia on esimerkiksi ajantajun havainnointiongelmat, on vaikeaa pitää aikatauluista kiinni. Sekä kehon ja mielen yhteyden puuttuminen tietyissä asioissa. En esimerkiksi tunne koskaan nälkää, ja unohdan helposti syödä, mikä tottakai johtaa vireystilan laskuun ja muihin ongelmiin kehossa. Toisaalta saattaa käydä myös päinvastoin että en tunne/tajua että olen väsynyt tai kehoni voi huonosti, vaan porskutan vaan menemään täydellä teholla, vaikka voimavaroja ei oikeasti ole, ja lopputuloksena voi tulla sitten yhtäkkinen totaalinen stoppi kun akut lopulta vaan loppuvat kesken.
On siis vaikeaa ylläpitää sopivaa vireystilaa, ja tiedostaa missä kohtaa omaa ns. sietoikkunaa menee pitkin päivää. Joskus tilanteita ja omaa jaksamistaan arvioi väärin, ja joko alisuorittaa tai ylisuorittaa.
Tässä nyt muutama esimerkki laajasta ongelmasta jota ei ole niin helppoa selittää ja kuvailla.
-Ap
Mikä on suurin syy työkyvyttömyyteesi? Täällä toinen jolla samat diagnoosit, eikä ole aikomustakaan jäädä pois työelämästä.
Ihan oikeasti kiinnostaa, miksi niin moni tuntuu jäävän pois työelämästä kokonaan. Ymmärrän, jos sosiaaliset tilanteet kuormittavat, mutta miksi ei esim varastotyötä tai vastaavaa voi tehdä?
Onkohan ap vielä kuulolla?
Olisi mukava vaihdella kokemuksia.
Terkuin yksi jolla todettu ptsd hyväksikäytön seurauksena ja dissosiatiivisia oireita myös.
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ap vielä kuulolla?
Olisi mukava vaihdella kokemuksia.
Terkuin yksi jolla todettu ptsd hyväksikäytön seurauksena ja dissosiatiivisia oireita myös.
Oletko saanut diagnoosin dissosiaatioon liittyen? Minulla on muutama todennut, että oireita siitä on, diagnoosia en ole saanut.
Disso kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoittaako dissosiaatio että sinulla useampi persoonallisuus?
Ei. On olemassa myös sellainen diagnoosi kuin DID (englanniksi dissociative identity disorder) jota aikaisemmin kutsuttiin multiple personality disorderiksi, siinä henkilö voi kokea että hänellä on useampi persoonallisuus.
Itselläni kuitenkaan ei ole tätä diagnoosia vaan "tarkemmin määrittelemätön dissosiaatio" ja minulla on vain yksi personaallisuus, mutta se on pilkkoutunut useampaan eri osaan. Kaikki osat ovat siis minua, mutta ehkä helpoiten selitettävissä niin että niiden tunnereaktio ja ajattelutavat kuvastavat jotain tiettyä ajanjaksoa ja/tai ikäluokkaa menneestä elämästäni. Joten saatan joskus kokea kyllä ristiriitoja omissa ajatuksissa, toiveissa, reaktio- tai käytösmalleissa.
Siinä mielessä joskus voi tuntua siltä kun olisi useampi persoonallisuus, mutta tiedostan että siit
Mikä on aiheuttanut PTSD:n?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onkohan ap vielä kuulolla?
Olisi mukava vaihdella kokemuksia.
Terkuin yksi jolla todettu ptsd hyväksikäytön seurauksena ja dissosiatiivisia oireita myös.
Oletko saanut diagnoosin dissosiaatioon liittyen? Minulla on muutama todennut, että oireita siitä on, diagnoosia en ole saanut.
En virallisiin papereihin, mutta tätä on puitu psykiatrin kanssa.
En muista kaikkea tapahtunutta, ja muutakin ikään kuin kummallista oiretta tähän liittyen joten aika voimakkaat epäilyt.
Lähinnä kiinnostaisi että minkälaisia oireita muilla on, jotta pääsisi ikään kuin kartalle tästä.
Sulautuuko persoonasi ikäänkuin niiden ihmisten persoonaan, joiden kanssa kulloinkin olet tekemisissä tai joita haluat miellyttää?