Minulla on dissosiaatio ja PTSD, haluatko kysyä jotain traumadiagnooseihin liittyvää?

Vierailija kirjoitti:

Useinhan dissosiaatiohäiriötä ei heti osata tunnistaa. Saitko sinä ennen näitä traumadiagnooseja muita diagnooseja oireittesi perusteella?

Vertaistukikuvioissa olen huomannut että ihan lääkäristä riippuu saako epävakaan, sekamuotoisen pershärön vai traumadiagnoosin. Monella on diagnoosilistassa ahdistus/paniikkihäiriö/masennusdiagnoosit myös mikä on tavallaan vähän hassua kun on päivänselvää että näistä kärsivillä on masennus-ja ahdistusoireilua.

T. eri kuin aloittaja

Ollaan samiksia.

Tuutko mun kaveriksi?

Vierailija kirjoitti:

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset kortisoliarvot ovat olleet?

En tähän hätään muista mitään tarkkoja arvoja, mutta voin kertoa että yleisesti ottaen ihmiset joilla on traumataustaa kärsivät muita helpommin korkeista kortisoliarvoista, koska keho on usein stressitilassa. Itselläkin on ollut joissain tutkimuksissa arvot koholla.

-Ap

Tutkimusten mukaan tilanne on päinvastoin. PTSD:tä kärsivillä tavataan matalampia kortisoliarvoja siksi, että traumasta johtunut stressitila on kestänyt pitkään ja kortisolin tuotanto munuaisten kuorikerroksissa on vioittunut.

Tämä oli mielenkiintoinen tieto, kiitos siitä. Kerroin oman vastaukseni sen perusteella mitä lääkärit ovat itselle sanoneet. Onko sinulla olemassa jotain linkkiä kyseisen aiheen tutkimustietoon? Mielelläni lukisin aiheesta lisää. Aina voi oppia uutta. =)

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko vauvapalstalla pyöriminen mielestäsi psyykkistä terveyttäsi tukevaa toimintaa?

Tämä on mielestäni ihan asiallinen kysymys, eli vastaan. Koen että kaikki sellainen joka tuo jonkinlaista mielekkyyttä arkeen ja olemassa oloon on psyykkistä terveyttä tukevaa. Vauvapalstalta löytyy usein paljon hyviäkin keskusteluja yhteiskunnallisesti tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista, ja kuten aloitusviestissäni kerroin niin olen itse kokenut mielenkiintoisena esimerkiksi juuri tällaiset kysely ja vastailuketjut ja olen niistä oppinutkin paljon uutta.

Tottakai täällä navigoiminen vaatii silmää sille että osaa olla lukematta asioita jotka ovat vaan provosoivia ja jättää omaan arvoonsa sellaiset kirjoittelijat ja keskustelunaiheet jotka eivät tuo mitään lisäarvoa itselle omaan elämäänsä.

Aikaisemmin olen tosin vaan passiivisena lukijana täällä selaillut keskusteluja, enkä osallistunut mihinkään, joten en sinänsä koe täällä "pyöriväni". Tänään sattui olemaan sellainen päivä ja olotila että aattelin tämän aloituksen tehdä. Jatkossa siirryyn varmaan taas takaisin siihen normaaliin, että silloin tällöin selailen palstaa ja silmäilen löytyykö jotain mielenkiintoisia aiheita. Vähän vastaavasti kun selailisi sanomalehteä ja sieltä valikoi tarkempaan lukemiseen ne jutut jotka itselle resonoi.

-Ap

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vauvapalstalla pyöriminen mielestäsi psyykkistä terveyttäsi tukevaa toimintaa?

Tämä on mielestäni ihan asiallinen kysymys, eli vastaan. Koen että kaikki sellainen joka tuo jonkinlaista mielekkyyttä arkeen ja olemassa oloon on psyykkistä terveyttä tukevaa. Vauvapalstalta löytyy usein paljon hyviäkin keskusteluja yhteiskunnallisesti tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista, ja kuten aloitusviestissäni kerroin niin olen itse kokenut mielenkiintoisena esimerkiksi juuri tällaiset kysely ja vastailuketjut ja olen niistä oppinutkin paljon uutta.

Tottakai täällä navigoiminen vaatii silmää sille että osaa olla lukematta asioita jotka ovat vaan provosoivia ja jättää omaan arvoonsa sellaiset kirjoittelijat ja keskustelunaiheet jotka eivät tuo mitään lisäarvoa itselle omaan elämäänsä.

Aikaisemmin olen tosin vaan passiivisena lukijana täällä selaillut keskusteluja, enkä osallistunut mihinkään, joten en sinänsä koe täällä "pyöriväni". Tänään sattui olemaan sellainen päivä ja olotila että aattelin tämän aloituksen tehdä. Jatkossa siirryyn varmaan taas takaisin siihen normaaliin, että silloin tällöin selailen palstaa ja silmäilen löytyykö jotain mielenkiintoisia aiheita. Vähän vastaavasti kun selailisi sanomalehteä ja sieltä valikoi tarkempaan lukemiseen ne jutut jotka itselle resonoi.

-Ap

Ok, hyvä homma. 🙂 Pyydän anteeksi että oletin sinun pyörivän täällä jatkuvasti (moni mt-haasteista kärsivä tekee niin ja halusin vähän herätellä kaikkia niitä joiden päivä meinaa luisua liialliseen netissä pyörimiseen.)

Vierailija kirjoitti:

Useinhan dissosiaatiohäiriötä ei heti osata tunnistaa. Saitko sinä ennen näitä traumadiagnooseja muita diagnooseja oireittesi perusteella?

Kyllä. Ja juuri tämä onkin syynä sille että minulla on takana todella pitkä ja vaihteleva hoitohistoria, koska monia vuosia, miltei vuosikymmen, hoidettiin ainoastaan oireita, ilman että paneuduttiin siihen mikä oireita aiheuttaa. Ihan ensimmäinen diagnoosi jonka sain jo hyvin nuorena oli paniikkihäiriö, ja myöhemmin listaan lisättiin myös masennus.

Oikean diagnoosin sain vasta siinä vaiheessa kun ensimmäinen psykoterapia ei tuottanut tuloksia ja päädyin osastohoitoon. Vasta osastolla töissä ollut psykologi alkoi tekemään kattavia psykologisia tutkimuksia, ja niitten pohjalta sitten löytyi aivan selkeänä tämä dissosiaatiohäiriö.

Sitä ennen oli vuosikausia syötetty yhtä jos toista lääkitystä ja nostettu annoksia kerta toisen jälkeen ja ihmetelty että miksi mikään ei muutu. Onneksi lopulta sain oikean diagnoosin ja siihen suunnattua hoitoa.

-Ap

Miten pitkään jouduit olemaan kuntoutustuella ennen eläkettä? Olen itse saman sairauden vuoksi kuntoutustuella eikä hoito tunnu toimivan.

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset kortisoliarvot ovat olleet?

En tähän hätään muista mitään tarkkoja arvoja, mutta voin kertoa että yleisesti ottaen ihmiset joilla on traumataustaa kärsivät muita helpommin korkeista kortisoliarvoista, koska keho on usein stressitilassa. Itselläkin on ollut joissain tutkimuksissa arvot koholla.

-Ap

Tutkimusten mukaan tilanne on päinvastoin. PTSD:tä kärsivillä tavataan matalampia kortisoliarvoja siksi, että traumasta johtunut stressitila on kestänyt pitkään ja kortisolin tuotanto munuaisten kuorikerroksissa on vioittunut.

Tämä oli mielenkiintoinen tieto, kiitos siitä. Kerroin oman vastaukseni sen perusteella mitä lääkärit ovat itselle sanoneet. Onko sinulla olemassa jotain linkkiä kyseisen aiheen tutkimustietoon? Mielelläni lukisin aiheesta lisää. Aina voi oppia uutta. =)

-Ap

PubMedistä löytyy ihan hyvin. Esimerkiksi:

Lapsuuden trauma, PTSD ja aamukortisoli https://pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/35466100/

PTSD ja endokriiniset seikat https://www.sciencedirect.com/science/article/abs/pii/S088985291300039X…

Parhaiten voisi aueta katsomalla Standordin professori Sapolskyn Stress, portrait of a killer- video

Mikäli aihe kiinnostaa todella paljon, kannattaa katsoa koko Stanfordin luentosarja aiheena Human Behavioral Biology

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millaiset kortisoliarvot ovat olleet?

En tähän hätään muista mitään tarkkoja arvoja, mutta voin kertoa että yleisesti ottaen ihmiset joilla on traumataustaa kärsivät muita helpommin korkeista kortisoliarvoista, koska keho on usein stressitilassa. Itselläkin on ollut joissain tutkimuksissa arvot koholla.

-Ap

Tutkimusten mukaan tilanne on päinvastoin. PTSD:tä kärsivillä tavataan matalampia kortisoliarvoja siksi, että traumasta johtunut stressitila on kestänyt pitkään ja kortisolin tuotanto munuaisten kuorikerroksissa on vioittunut.

Tämä oli mielenkiintoinen tieto, kiitos siitä. Kerroin oman vastaukseni sen perusteella mitä lääkärit ovat itselle sanoneet. Onko sinulla olemassa jotain linkkiä kyseisen aiheen tutkimustietoon? Mielelläni lukisin aiheesta lisää. Aina voi oppia uutta. =)

-Ap

Tässä myös hyvin suomennettu Sapolskyn esitys TED:ssä

"The biology of our best and worst selves | Robert Sapolsky"

Oliko oikean diagnoosin saaminen helpotus vai järkytys vai jotain muuta?

Itselle oli nimittäin aikamoinen "heureka"-hetki kun aloin terapeutin vinkistä lukemaan asiasta ja moni asia lapsuudesta saakka sai selityksen. Olin masennus- ja ahdistusoireiden takia terapiassa ja hän hoksasi muutamista mainitsemistani jutuista, että 1) kyseessä on traumatausta (todennäköisimmin cptsd eli kompleksi ptsd), ja 2) ne oudot "tilani" ovat dissosiointia.

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia ovat yleisimmät dissosiaatio- ja ptsd- oireet sulla? Onko terapia auttanut oireisiin? T. Toinen ptsd/dissosiaatiopotilas.

PTSD:n osalta suurin osa oireistani on jo helpottanut, itseasiassa jos tänä päivänä diagnooseja tehtäisiin en usko että sitä enää minulle annettaisiin. Mutta aikanaan kun jouduin pahoinpitelyn uhriksi niin oireeni menivät melko tyypilliseen tapaan. Ensin suljin pois tapahtumat mielestäni miltei kokonaan, ja jatkoin elämääni ihan normaalisti eteenpäin, kuvitellen että kaikki on ok. Kunnes minulle läheiset ihmiset kertoivat että unissani huudan ja puhun ja saatan tarttua kiinni vieressäni nukkuvaan jne.

Tämän jälkeen alkoi vähitellen tulemaan muistikuvia läpi traumatapahtumista myös valveilla ollessa, jolloin pahimmillaan elin kauhun hetkiä uudestaan aivan kuten olisin taas siinä samassa tilanteessa jossa minua pahoinpideltiin. Näitä flashbackeja saattoi triggeröidä äänet, hajut, tai jokin muu ympäristössä oleva asia, jota tietoisesti en osannut yhdistää tapahtumahetkeen, mutta jotka alitajuntani selkeästi tunnisti.

PTSD oireet helpottivat aikanaan yhdistelmästä unilääkkeitä, traumaterapiaa, ja ns. pelkojen kohtaamishoitoa, missä esimerkiksi suunnitellusti palasin takaisin rikoksen tapahtumapaikalle. Toki myös se että asia oikeudenkäynnissä todettiin tapahtuneeksi ja tekijä syylliseksi auttoi paljon paranemisprosessissa. Tekijän kohtaaminen oikeussalissa auttoi paljon, koska sitä ennen oli suuri osa arjestani ollut sitä että alitajuisesti koko ajan pelkäsin sitä että kohtaisin hänet uudestaan jossain kaupungilla. Nyt kun kohtaaminen tapahtuikin hallitusti turvallisessa tilassa niin se vei pois mielestä jonkun verran niitä pahimpia kauhuskenaarioita mitä oli ehtinyt mieli luomaan tapahtuman sirpaleisista muistikuvista.

Dissosiaatio-oireita on taas paljon vaikeampi kuvata, koska niistä ei ole ihan samalla tavalla olemassa sellasta selkeää asiaa. Se on kohdallani mm. vaikeutta olla läsnä kunnolla hetkessä, alitajunta lähtee helposti harhailemaan, tai jumittuu johonkin omiin ajatuksiin ja muistikuviin, jolloin ajantaju ja ajan hallinta helposti häiriintyy. Ongelmia on paljon myös muistin kanssa. Vaikeuksia nukahtaa iltaisin, ja herkästi heräilyä yön aikana erilaisiin ääniin tms. Vaikeuksia rentoutua, kehoon kerääntyy helposti jumituksia ja kolotuksia kun on alitajauisesti jossain stressitilassa ja kiristää lihaksiaan tietämättään. Aikaisemmin kerroin jo myös tuosta keho-mieli yhteyden katkeamisesta, että en aina tunnista omia tarpeitani tai tunteitani. Joko ihan fyysisesti että en tunne nälkää tai janoa, ja siksi unohdan syödä ja juoda, joskus myös unohdan nielaista. Saatan myös pidättää pissaa tosi pitkiä aikoja koska en tunnista sitä tarvetta kehossani että pitäisi mennä vessaan. (vähän henkilökohtaista aihetta, mutta tätä on todellisuus) Tunnepuolella ongelmia on siinä että en aina ymmärrä mitä tunnen, tai miksi tunnen mitä tunnen. Se on vähän vastaavanalaista oireilua kun PTSD:n flaschbackit. Eli joku ulkopuolinen triggeri saattaa aiheuttaa tunnereaktion johonkin asiaan joka ei millään tavalla liitty siihen hetkeen missä todellisuudessa olen. Sitten saatan havahtua siihen että huomaan vaikka kehoni olevan aivan lukossa ja mieltäni ahdistavan, mutta en ollenkaan tiedä miksi.

Minulla on myös taipumusta helposti ylianalysoida asioita ja tilanteita jotka muille ehkä ovat normaaleja, koska en aina ymmärrä asiayhteyksiä koska tunteeni, ajatukseni ja reaktiomallini saattavat olla ristiriitaisia keskenään.

Todella vaikeata yrittää jotenkin kuvailla näitä kaikkia asioita! Toivottavasti saat edes jotenkin koppia osasta.

-Ap

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkälaisia ovat yleisimmät dissosiaatio- ja ptsd- oireet sulla? Onko terapia auttanut oireisiin? T. Toinen ptsd/dissosiaatiopotilas.

PTSD:n osalta suurin osa oireistani on jo helpottanut, itseasiassa jos tänä päivänä diagnooseja tehtäisiin en usko että sitä enää minulle annettaisiin. Mutta aikanaan kun jouduin pahoinpitelyn uhriksi niin oireeni menivät melko tyypilliseen tapaan. Ensin suljin pois tapahtumat mielestäni miltei kokonaan, ja jatkoin elämääni ihan normaalisti eteenpäin, kuvitellen että kaikki on ok. Kunnes minulle läheiset ihmiset kertoivat että unissani huudan ja puhun ja saatan tarttua kiinni vieressäni nukkuvaan jne.

Tämän jälkeen alkoi vähitellen tulemaan muistikuvia läpi traumatapahtumista myös valveilla ollessa, jolloin pahimmillaan elin kauhun hetkiä uudestaan aivan kuten olisin taas siinä samassa tilanteessa jossa minua pahoinpideltiin. Näitä flashbackeja saattoi triggeröidä äänet, hajut, tai jokin muu ympäristössä oleva asia, jota tietoisesti en osannut yhdistää tapahtumahetkeen, mutta jotka alitajuntani selkeästi tunnisti.

PTSD oireet helpottivat aikanaan yhdistelmästä unilääkkeitä, traumaterapiaa, ja ns. pelkojen kohtaamishoitoa, missä esimerkiksi suunnitellusti palasin takaisin rikoksen tapahtumapaikalle. Toki myös se että asia oikeudenkäynnissä todettiin tapahtuneeksi ja tekijä syylliseksi auttoi paljon paranemisprosessissa. Tekijän kohtaaminen oikeussalissa auttoi paljon, koska sitä ennen oli suuri osa arjestani ollut sitä että alitajuisesti koko ajan pelkäsin sitä että kohtaisin hänet uudestaan jossain kaupungilla. Nyt kun kohtaaminen tapahtuikin hallitusti turvallisessa tilassa niin se vei pois mielestä jonkun verran niitä pahimpia kauhuskenaarioita mitä oli ehtinyt mieli luomaan tapahtuman sirpaleisista muistikuvista.

Dissosiaatio-oireita on taas paljon vaikeampi kuvata, koska niistä ei ole ihan samalla tavalla olemassa sellasta selkeää asiaa. Se on kohdallani mm. vaikeutta olla läsnä kunnolla hetkessä, alitajunta lähtee helposti harhailemaan, tai jumittuu johonkin omiin ajatuksiin ja muistikuviin, jolloin ajantaju ja ajan hallinta helposti häiriintyy. Ongelmia on paljon myös muistin kanssa. Vaikeuksia nukahtaa iltaisin, ja herkästi heräilyä yön aikana erilaisiin ääniin tms. Vaikeuksia rentoutua, kehoon kerääntyy helposti jumituksia ja kolotuksia kun on alitajauisesti jossain stressitilassa ja kiristää lihaksiaan tietämättään. Aikaisemmin kerroin jo myös tuosta keho-mieli yhteyden katkeamisesta, että en aina tunnista omia tarpeitani tai tunteitani. Joko ihan fyysisesti että en tunne nälkää tai janoa, ja siksi unohdan syödä ja juoda, joskus myös unohdan nielaista. Saatan myös pidättää pissaa tosi pitkiä aikoja koska en tunnista sitä tarvetta kehossani että pitäisi mennä vessaan. (vähän henkilökohtaista aihetta, mutta tätä on todellisuus) Tunnepuolella ongelmia on siinä että en aina ymmärrä mitä tunnen, tai miksi tunnen mitä tunnen. Se on vähän vastaavanalaista oireilua kun PTSD:n flaschbackit. Eli joku ulkopuolinen triggeri saattaa aiheuttaa tunnereaktion johonkin asiaan joka ei millään tavalla liitty siihen hetkeen missä todellisuudessa olen. Sitten saatan havahtua siihen että huomaan vaikka kehoni olevan aivan lukossa ja mieltäni ahdistavan, mutta en ollenkaan tiedä miksi.

Minulla on myös taipumusta helposti ylianalysoida asioita ja tilanteita jotka muille ehkä ovat normaaleja, koska en aina ymmärrä asiayhteyksiä koska tunteeni, ajatukseni ja reaktiomallini saattavat olla ristiriitaisia keskenään.

Todella vaikeata yrittää jotenkin kuvailla näitä kaikkia asioita! Toivottavasti saat edes jotenkin koppia osasta.

-Ap

Unohtui sanoa vielä että kyllä terapiasta oli minulle todella suuri hyöty, kävin 5v traumaterapiassa jossa käsiteltiin sekä tuota pahoinpitelyrikosta, että myös varhaisen elämän tapahtumia jotka kohdallani johtivat dissosiaation syntyyn. Minulla oli todella ymmärtäväinen ja kärsivällinen terapeutti joka osasi ohjata minua hellästi ja varovaisesti kohtaamaan kaikkein vaikeimpia muistojani ja saamaan ne tuotua osaksi minun nykyistä tietoista itseäni. Asioita joita olin piilotellut jopa itseltäni, koska ne oli niin vaikeita hyväksyä ja ymmärtää oikeasti tapahtuneeksi. Tämä vaati kuitenkin pitkän hoitosuhteen jossa sai vähitellen rakennettua luottamussuhdetta, jotta noihin kaikkein vaikempiin asiohin ylipäänsä päästiin käsiksi.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Miksi et hankkisi pientä lisätienestiä eläkkeesi oheen kirjoittamalla, kun osaat kirjoittaa noin hyvin ja selkeästi?

Voi kiitoksia paljon kauniista kohteliaisuudesta. <3

Joskus olen miettinyt jotain vastaavaa, mutta todennut että minulla ei ainakaan tällä hetkellä ole tietotaitoa tai resursseja alkaa työstämään jotain pitkää tekstiä jonka rakenteiden pitäisi olla kunnossa. En usko että minulla oireitteni kanssa olisi mahdollisuuksia pitää kasassa jotain niin suurta kokonaisuutta.

Tällainen omien ajatusten kirjottaminen ylös alitajunnanvirtana, on kuitenkin aivan eri asia, kuin hallitusti ja suunnitellusti tuottaa jotain pidempää tekstikokonaisuutta.

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Ollaan samiksia.

Tuutko mun kaveriksi?

Kavereita ei koskaan voi olla liikaa! Mutta, en oikein tiedä millä tavoin tällaisesta anonyymistä palstasta voisi edetä johonkin toisenlaiseen yhteydenpitomuotoon.

Itse en ainakaan tänne laittaisi mitään yhteydenottotietoja näkyviin. (jos sellaisia edes saisi jakaa? En ole täysin varma palstan säännöistä)

-Ap

Vierailija kirjoitti:

Disso kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko vauvapalstalla pyöriminen mielestäsi psyykkistä terveyttäsi tukevaa toimintaa?

Tämä on mielestäni ihan asiallinen kysymys, eli vastaan. Koen että kaikki sellainen joka tuo jonkinlaista mielekkyyttä arkeen ja olemassa oloon on psyykkistä terveyttä tukevaa. Vauvapalstalta löytyy usein paljon hyviäkin keskusteluja yhteiskunnallisesti tärkeistä ja ajankohtaisista aiheista, ja kuten aloitusviestissäni kerroin niin olen itse kokenut mielenkiintoisena esimerkiksi juuri tällaiset kysely ja vastailuketjut ja olen niistä oppinutkin paljon uutta.

Tottakai täällä navigoiminen vaatii silmää sille että osaa olla lukematta asioita jotka ovat vaan provosoivia ja jättää omaan arvoonsa sellaiset kirjoittelijat ja keskustelunaiheet jotka eivät tuo mitään lisäarvoa itselle omaan elämäänsä.

Aikaisemmin olen tosin vaan passiivisena lukijana täällä selaillut keskusteluja, enkä osallistunut mihinkään, joten en sinänsä koe täällä "pyöriväni". Tänään sattui olemaan sellainen päivä ja olotila että aattelin tämän aloituksen tehdä. Jatkossa siirryyn varmaan taas takaisin siihen normaaliin, että silloin tällöin selailen palstaa ja silmäilen löytyykö jotain mielenkiintoisia aiheita. Vähän vastaavasti kun selailisi sanomalehteä ja sieltä valikoi tarkempaan lukemiseen ne jutut jotka itselle resonoi.

-Ap

Ok, hyvä homma. 🙂 Pyydän anteeksi että oletin sinun pyörivän täällä jatkuvasti (moni mt-haasteista kärsivä tekee niin ja halusin vähän herätellä kaikkia niitä joiden päivä meinaa luisua liialliseen netissä pyörimiseen.)

Kiitokset lisäviestistä, ja anteeksi pyynnöstä. Vaikka en koekkaan että olisi mitään anteeksipyydettävää. Ihan asiallisesti esitit kysymyksen.

Ja toki olen kanssasi samaa mieltä että monesti ihmiset uppoutuvat netin syövereihin helposti. (oli sitten sairaustaustaa tai ei) Ja on ihan ok herätellä miettimään sitä, että onko elämässä tarpeeksi muutakin mielekästä sisältöä.

-Ap

Yritettiinkö sinua kuntouttaa työelämään millä tavoin sairaspäivärahakauden jälkeen? Kävitkö työkykyselvityksessä yms.?

Toimivatko mielenterveyspalvelut mielestäsi hyvin alueellasi? Oletko saanut avohoidosta aina apua niin usein kuin tarvitset?

Kuinka usein tapaat lääkäriä tässä vaiheessa kun vointisi on ilmeisesti vakaa? Onko lääkäri tilanteessasi aina psykiatrian erikoislääkäri? Kuinka usein tapaat psykiatrista sairaanhoitajaa nyt? Entä silloin kun vointisi oli huonompi? Oliko avohoitoaikoinasi pääasiassa sama hoitaja vai vaihtuivatko hoitajat usein?

Vierailija kirjoitti:

Miten pitkään jouduit olemaan kuntoutustuella ennen eläkettä? Olen itse saman sairauden vuoksi kuntoutustuella eikä hoito tunnu toimivan.

Tosi ikävä kuulla, olen pahoillani. :/

Nyt täytyy rehellisesti sanoa että en millään muista tuota, ellen menisi etsimään vanhoista papereista kyseistä tietoa. Mutta kyllä olin useamman vuoden kuntoutustuella, eli niin sanotusti määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä, jolloin tilanne arvioitiin uudestaan aina kerran vuodessa, ennenkuin minulle haettiin tätä pysyvää eläkettä. Ainakin koko sen ajan kun kävin traumaterapiassa pahoinpitelyrikoksen uhriksi joutumisen jälkeen, olin kuntoutustuella, ja terapia kesti 5v.

Kun en pitkästä terapiajaksosta huolimatta ollut edelleenkään saavuttanut työkykyä niin lääkäri suositteli itse pysyvän eläkkeen hakemista. Sen läpimenemiseen vaikutti varmaankin se että olen sairastunut jo niin nuorena että en ole onnistunut hankkimaan itselleni koskaan mitään ammattia, ja että olin siinä vaiheessa ollut poissa työelämästä jo miltei 15 vuotta.

Tosiaan, minuahan hoidettiin virheellisellä/puutteellisella diagnoosilla melkein vuosikymmen, joten hoitohistoriani on todella pitkä, ja siitä on nyt jo miltei 20 vuotta aikaa kun viimeksi olin kokopäivätyössä. Ja tuolloin alkuaikoina niin palloteltiin edestakaisin sairaslomia, ja sitten työttömänä työnhakijana, mutta työvoiman ulkopuolella, ennenkun edes pääsin kuntoutustuelle.

Eli kyllä tässä on kovinkin pitkä ja kivikkoinen tie takana.

Toivottavasti sinulle löytyisi jotain apua tilanteeseesi, joko onnistuneemman hoidon muodossa, tai sitten että pääsisit siirtymään kuntoutustuelta eläkkeelle. Paljon voimia!

-Ap

Muistatko sä mitä kirjoittelet tänne?

Itsellä täysin samat diagnoosit ja oireet.

Mun täytyy jonkun kanssa jutellessa oikeasti tarkistella jatkuvasti mitä mä olen sanonut ja mihin toinen nyt on vastaamassa.

Onko sulla fyysisiä tuntemuksia?

Itsellä juuri nyt on pää puutunut vasemmalta (aina se on toi vasen) puolelta, päässä sirisee ja tuntuu, kuin olisi ylimääräisiä varpaita. Usein tuntuu, että raajat on monimetriset ja jalat ei kosketa maata.

Oisko sulla jotain "maadoitus"-harjoituksia, joilla vois palata takaisin maan pinnalle?