Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Aikoinaan tapasin naisen joka oli omien sanojensa mukaan biseksuaali. Siihen aikaan tuo oli uutta, eikä tuosta oltu paljoa mediassa puhuttu. Ajattelin että tuo kertoo paljon ihmisestä, että hän ymmärtää parisuhteen päälle ja ymmärtää toista ihmistä kun osaa tuntea itsensä. Olin väärässä. Hän ei ymmärtänyt ihmisistä mitään, ei myöskään itsestään.

Hänellä ei ollut yhtään ystävää. Tai oli yksi ystävä, mutta tuo ystävä oli ”vaikea”. Hänelläkään ei ollut ystäviä, vaan ystävinä oli koirat.

Kun meillä oli suhde vakiintunut, kysyin että ketä hän rakastaa eniten. Hän listasi että tädin edesmennyttä lasta ja sitten edesmennyttä kissaansa ja sitten pikkusisaruksiaan ja jossain sen jälkeen tulin minä. Minun listalla hän oli ensimmäisenä.

Hän lähti opiskelemaan uudelleen kolmeksi vuodeksi ja taas sama juttu. Häntä kiusattiin ja mollattiin ja siellä oli vain yksi ”ystävä” joka sieti häntä. Samaan aikaan kotipaikkakunnalla hän oli tutustunut jumpassa kahteen naiseen jotka oli alkuun ”ihan huippumukavia tyyppejä ja parhaita ystäviä” ja vuoden jälkeen ”se aina sanoo niin ja näin ja on jotenkin narsistinen”. Tuossa vaiheessa aloin huomaamaan samanlaisen kuvion, eli ensi alkuun oli aina joku uusi tyyppi ”ihan älyttömän mukava ja maailman paras ystävä” ja vuoden päästä alkoi löytymään vikoja.

Samaan aikaan meillä kotona, seksiä ei ollut ellen sitä itse ehdottanut ja seksi kaikkineen oli aivan uskomattoman huonoa ja itsekästä. Jossain vaiheessa, kysyin uudestaan että ketä hän rakastaa eniten ja sillä kerralla listalla olin viidentenä ja meidän kissa oli paremmalla sijalla. Kun tuosta mainitsin alkoi kovat selittelyt. Siinä vaiheessa aloin tajuta että kun me asuimme yhdessä, koti ei ollut hänelle koti vaan sekä pelkkä ”tukikohta”, eli suojapaikka missä oli katto pään päällä ja ruokaa tarjolla, että myös statussymboli, josta hän saattoi esimerkiksi ”nettiystäville”, mainita että hänellä on mies. 

Kotona mitään asioita hän ei laittanut paikoilleen, vaan ne jäivät siihen mihin sattuivat jäämään. Jopa kaapin ovet ja vetolaatikot jäivät auki. Siksi tavarat oli usein hukassa. Roskapussikaan ei ollut roskakaapissa, vaan kaapin ovessa ja joka syksy hän sai pikkukärpäsarmeijan aikaiseksi vaikka siitä lopulta raivostuin.

Kun olin alkanut mainita siitä että mikään ei mene takaisin paikoilleen, tuossa vaiheessa hän alkoi laatimaan listoja siitä mikä minussa on vikana ja kuinka en muka auta kotitöissä jne. Kun kaikki kääntyi aina minun viaksi, kuten esimerkiksi se ettei hän ollut tehnyt koskaan aloitteita seksiin. Tajusin että minusta oli tullut se joka oli ollut alkuun ”Ihan huippuhyvä tyyppi” ja sittemmin vain täynnä vikoja ja ”narsismia.” Olin useasti varoittanut että minun rakkauden liekki alkaa hiipua, mutta se ei häntä haitannut tippaakaan ja lopulta sitten kun hän kysyi että olenko onnellinen, sanoin etten ole. Tuo ”olenko onnellinen” oli myös kysymys jonka hän esitti usein. Hän ei koskaan kysynyt että rakastanko häntä tms. Jopa tuon hän ulkoisti minulle. Kun hän uuden koulun jälkeen aloitti erään harrastuksen sekä meni samaan aikaan eräälle kurssille, ja taas kävi sama juttu ”huipputyyppien” kanssa, että heistä tulikin pelkkiä vikoja, annoin koko ihmisen olla. Olin yrittänyt neuvoa ja tukea häntä ihmissuhteissa koska häntä oli ”aina kiusattu”, mutta tajusin että hän oli itse narsisti, joka ei välitä muista ihmisistä vaan ne ovat pelkkiä statussymboleja jotka voi käyttää kerran ja sitten heittää menemään.