Huonoissa suhteissa pitkään olleet: mitä hälytysmerkkejä et huomioinut jo alkuvaiheissa?

Jokaisen viikonlopun ainoa kohokohta ja tekeminen oli vetää kalsarikännit kotona pillukuvia koneelta katsoen ja koneen ääreen sammuen.

Miehen sivusuhdetta. Puolet avioliitosta miehellä on ollut toinen, minä halusin säilyttää kulissit. Menin jopa samaan työpaikkaan, jossa mies on. Esitän edelleen ystäville, sukulaisille ja somessa, että kaikki on kunnossa, vaikka ollaan enää vain kämppäkavereita ja yhteinen talo. Järjestin jopa hiljattain itselleni 45-vuotissyntymäpäiväjuhlat, ja teeskentelin, että mies hoiti järjestelyistä suurimman osan; pidin vain huolta, että mies oli juhlissa esillä näyttävästi, ja kiittelin häntä vuolaasti juhlien instagram-tilillä. Meni läpi kuin häkä, ja kaikki kehuvat, kuinka ihana ja huomaavainen mies minulla onkaan. Kiristän miestäni oman lapseni tapaamisoikeudella, vaikka tiedän, että se on katteeton kiristys.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehen äitiin kannattaa tutustua hyvin.

jos äiti oli yh, niin ei kannata odottaa mitään pysyvää loppuiän luotettavaa parisuhdetta.



Yhtä lailla p*skoja vanhempia löytyy niistä, jotka ovat perinteisesti yhdessä. 

En huomioinut ex-miehen perheen moniakaan sairaita piirteitä. Tosin alkuun heidät tavatessani heillä oli ihana kulissi. Vasta vuosien kuluessa aloin nähdä totuuden sen takana. Vanhempien välillähän ei ollut rakkautta, anoppi jopa vihasi appea, olisin vihannut kyllä itsekin. Siis marttyyriäiti ja itseään täynnä oleva isä. Miehen sisko oli perheen "musta lammas" kun ei joka oikkuun taipunut ja piti sopivaa etäisyyttä. Puhuivat hänestä pahaa kiihtyvään tahtiin. Kai sitä olisi voinut alkuun ihmetellä kuinka perheen isä niihin väleihin suhtautui, oli kohtuuttoman loukkaantunut, ei surrut. 

Vika miehessä itsessään... jos itkin (suhteen alussa tai lopussa) miehen osuttua arkaan paikkaan, kyllä kylmäsi. 0 pistettä empatiaa tai tukea. Päästyäni yli pahasta olosta mies sovitteli hieman, jälkeenpäin mietittynä antoi asioille oman selityksensä ja koulutti minua. Muissa ihmissuhdeasioissa mies taas asettui puolelleni tuttuani vastaan vaikkei mitään puolia olisi kaivattu. Mies toivoi muiden suhteideni etääntymistä ja päättymistä. En toki ymmärtänyt hänen motiivejaan alkuun ollenkaan. Erityisesti vanhempani olivat miehelle ongelma ja vuosien mittaan hän toi esille kaikki heidän vikansa, alkuun hän puhui näitä näkemyksiä "huolehtiessaan puolestani, vanhempieni vaikutuksesta". Viimeisinä vuosina mies vaikeutti todella paljon yhteydenpitoa perheeseen, ystäviin, töissä käyntiä, opiskelua... jos hän alkuun tuntui kannustan minua ja uskovan minuun, hän alkoi järjestää esteitä elämääni. Niistä hän syytti kaikkia, jotka jotenkin uhkasivat hänen asemaansa kaiken keskipisteenä.

Mutta ei hänestä sitä tietenkään vaikka ensimmäisinä kuukausina osannut lukea. Ei hän niiden aikana esimerkiksi loukkaantunut tai suuttunut mistään, ei puhunut pahaa eikä kiirehtinyt mitään. Oli melkolailla normaali. Silloin nuorena. Vuosien jälkeen on mahdotonta nähdä hänen antavan yhtä syytöntä vaikutelmaa kun niin moni asia kaipaisi selitystä.

Vierailija kirjoitti:

Chinaski kirjoitti:

 

Yllätyslahjat ja "ulos vieminen" kuulostavat vähän 50-luvun amerikkalaiselta elokuvalta. Mielestäni ei nykyaikaisessa suomalaisessa tasa-arvoisessa suhteessa ei sellaisia tarvita. 

 

Yllätyslahjoja on vaikeampi ostaa, varsinkin jos siitä tulee oletus ja paineita että pitäisi säännöllisesti yllättää. 

Ulos vieminen taasen on parasta touhua mitä voi tehdä ja helppoa kuin mikä. Pyytää toista laittamaan tietyt vaatteet päälle, mennään tänään ulos syömään. Ihmisen parasta aikaa ja piristää arkea. Ei tarvitse olla kynttiläillallisia, menee vaikka naughty burgeriin kaljan/viinin/veden kanssa nauttimaan. Rahaa kyllä vaatii mutta normaalilla työssäkäyvällä kyllä budjetti riittää.

Kesällä vaikka metsäretki eväineen olisi ihana, niin että toinen olisi laittanut kaikki valmiiksi ja mennäänkö.

Olen saanut tarpeeksi niistä suhteista, joissa olin yksin vetovastuussa ihan kaikesta. Jos johonkin mentiin, niin minunhan kaikki oli pitänyt suunnitella ja järjestää, toinen lähti vain tyytyväisenä mukaan.

Jos haluaa toisen kyllästyvän suhteeseen nopeasti, niin silloin kannattaa olla passiivinen ja kohdella toista itsestäänselvyytenä. Jos ei halua, niin silloin pitäisi tasapuolisesti suhteeseen panostaa. 

Ylitsevuotavat rakkaudenosoitukset.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyyttä, välinpitämättömyyttä minun asioitani kohtaan. 

Jauhoi jatkuvasti ystävistään ja jopa eksästään vaikka kuinka monesti pyysin ettemme puhuisi edellisistä kumppaneista, ja minun puhuessani omista asiostani pyöritteli silmiään, tai joskus jopa haukotteli teatraalisen liioitellusti. 

Ai hitto että kuulostaa tutulta :D 

Omassa tapauksessani osti itselleen kakun syntymäpäivänäni, eli juuri sen tyyliin ainoan josta olin sanonut etten pidä. Niin sai sitten onnessaan itse syödä. 

Exästä jauhaminen oli oikeastaan se suurin syy eroon, tunsin itseni enemmänkin parisuhdeterapeutiksi kuin naisystäväksi.

Vierailija kirjoitti:

Valkoiset valheet.

Tämä.

Ajattelin et "nehän on pieniä ja harmittomia. Raukka varmasti vain koki häpeää".

Ei. Rehdeille pikkuvalekin on vale, eivätkä käytä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valkoiset valheet.

Tämä.

Ajattelin et "nehän on pieniä ja harmittomia. Raukka varmasti vain koki häpeää".

Ei. Rehdeille pikkuvalekin on vale, eivätkä käytä niitä.

Itselleni taas seliteltiin valheista kiinni jäädessä "No ku sä oisit kuitenki suuttunu"

Kaikkea sitä onkin nuorena suostunut suhteessaan katsomaan, vaan jotta olisi kadehdittavan pitkä parisuhde ja ettei eroaisi "ihan liian helposti" 🙄

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä naisia vaivaa, kun olette vuosiakin yhdessä tuollaisten sekopäämiesten kanssa?!

Hyvä kysymys, ja erittäin hyvä kysymys, miksi ulkopuoliset ihmiset arvostelevat toisten eroja. Tässä ollaan nyt nimittäin eroamisen syiden alkulähteillä. 

Miksi en itse jättänyt poikaystävääni, vaikka suhde oli pielessä juuriaan myöten alusta saakka? Koska olin nuori, kiltti ja vaatimaton. Ja hyvin empaattinen, eli en halunnut pahoittaa toisen mieltä. Lisäksi poikaystävä sälytti syyn esim. kaikkiin riitoihimme minulle. Ajattelin, että syy ja ratkaisu ongelmiin piilee minussa, minusta pitää tulla parempi ja sietää enemmän. Olla kärsivällisempi. Ei kurotella kuuseen, vaan olla kiitollinen. Mies ei sentään ole täysi hirviö eikä totaaliluuseri. On vain tunne-elämältään vaurioitunut. Ja sitähän ei nuorempana edes ymmärtänyt!

Ärsyynnyn valtavasti lukiessani tältä palstalta ihmisten moralisointia toisten eroista. Kuinka tietävät näiden itsekkäiden eroajien vain kyllästyvän, haluavan irstailua, ja olevan  lastensa elämän tuhoajia. 

Itse olen kokenut terveen parisuhteen, onnellisuuden ja normaalin seksielämän vasta erottuani tuosta pitkästä suhteesta vuosien henkisen painin jälkeen. Älkää v**** tulko kertomaan minulle tai muille eronneille, kuinka paha teko se on kun niin ihanan miehen jättåä ja jopa löytää rakkauden sen jälkeen.

Oli lähtenyt monesta edellisestä suhteesta suoraan uuteen, osa suhteista oli jo alkanut, ennen kuin edellinen oli päättynyt.

Suolikaasujen avoin päästely paljasti suhteen kuivettumisen.

Menetti malttinsa ihan mitättömistä asioista ja suuttuessaan taantui ihan pikkupojaksi.

Edellinen suhde päättynyt myrskyisesti, välit exään oli sekavat vielä suhteemme alettuakin.

Ei kyennyt juomaan vaan yhtä. Aina lipesi yhdellä käyminen kunnon känneiksi.

Ei ketään kaveria lapsuudesta. Kaikki kaverit oli tavattu aikuisena tärkeilijöiden piireissä, joissa yritti kiipiä itsekin. Nuokin ihmiset naureskelivat hänelle. Ainoat elämänmittaiset ihmissuhteet oli äiti ja isä, ja hekin olivat ihan tärähtäneitä.

Ulkonäkööni kohdistuvat ovelat piikit, jotka oli sitten aina vaan vitsejä. Myöhemmin nämä menivät ikävämmiksi, esim. alapäätäni kommentoi törkeästi.

Kukaan ystävistäni ja läheisistäni ei pitänyt hänestä.

Exän valokuva kirjahyllyssä ja jääkaapin ovessa kun tavattiin. Jätti minut kun oltiin seurusteltu 6 kk ja sanoi, ettei tiedä rakastaako minua. Ei halunnut muuttaa yhteen millään. Ei siis sitoutunut koskaan minuun kunnolla. Katselin tuollaista touhua läpi 7 vuotta, oman vakavan sairastumisen jne. Ihan paska koko suhde.

Söi suurimman osan ruoista,jääkaapin tyhjäksi melkein joka kerta kun oli käymässä ja silti oli jatkuvasti nälkäinen! Epäilin jotain lapamatoa..monesti sanoin että mun pitää jakaa tuo ruoka moneen päivään koska palkkapäivä tiettynä päivänä vasta eikä ole varaa ostaa enempää. Monesti suutahti "jaahas ei saa syödä siis" mökötti, murjotti, osti harvoin tilalle mitään monesti jos osti niin niitä halvempia valmisaterioita jotka haisivat tosi pahalle! Halvinta kahvia jota ei juo pirukaan ja alennuksesta olevaa leipää joka oli jo alkanut homehtumaan. Rahat menivät suurimmaksi osaksi sen ruokkimiseen, kun erottiin itkin helpotuksesta kun rahaa jäi hyvin käyttöön eivätkä menneet jokapäiväiseen kaupassakäyntiin!! Vihdoinkin pystyy säästämään sen leikkelepaketin pitemmäksi kuin 2-3 päiväksi, eikä tarvitse stressata että mitä seuraavan päivän ruoaksi että töihinkin riittäisi evääksi!

kaikki lisääntyi hiljalleen, siksi vaikea huomata. esimerkiksi muiden ihmisten väheksyminen läpällä. ei se ollutkaan (huonoa) huumoria, vaan ihan todellinen asenne. kärsimättömyys, kun minä olisin kertonut asioistani (ei millään skaalalla lähestulkoonkaan tasapuolista). kilpailu ihan joka asiassa, vaikka sairastelussa voitti minut (voi luoja, pääasia oli, etten minä mitään huomiota tarvinnut). mustasukkainen ystävistäni ja siitä, että ihmiset kohtelivat minua ystävällisesti (hän karkotti kyllä omia tuttavuuksiaan  tehokkaasti pois, uusia ja vanhoja). määräsi rahan käytön (ja samalla vttuili huonopalkkaisesta työstäni). en jaksa enempää luetella. tämä oli jo aika karmeaa. mikähän minulla oikein oli, kun vielä lapsetkin piti tuon kanssa tehdä.

Valehtelu pikkuasioissa.

No sepäs osui... Kyllähän käytöstavoiltaan normaali ihminen pyytää anteeksi, jos on tarvetta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä, ettei ikinä pyydä anteeksi.

 

Hyvä poiminta! Näitä ihmisiä on paljon ja tiivis yhteiselo on kyllä käytännössä mahdotonta jos tämä taito puuttuu. Siinäkin tuntuu olevan yhteys että ne ketkä eivät ikinä pyydä anteeksi, ovat juuri niitä jotka tekevät usein jotain toista loukkaavaa.

 

Suomalaisessa kulttuurissa on aika yleistä, ettei esitetä mitään varsinaista anteeksipyyntöä. Silti voi olla pahoillaan ja olla enää tekemättä sitä loukkaavaa tekoa.

Vierailija kirjoitti:

rockmyballsfiremylight kirjoitti:

Miten voi muka joku ajautua tälläseen tilanteeseen?

Kysynpä vain, olisiko vaikka se kuuluisa virhearvio.

Miksi niin paljon näitä ns epäpareja on suomessa? eikö pistä miettimään, ja useasti se on nainen joka on ollut tälläisessä tilanteessa , toki miehiäkin mutta pienemmässä määrin.

Ja sit on niitä, jotka kiertää ns kaivoa ympäri kunnes uppoaa totaalisesti tietävät sen mutta eivät käännä suuntaa. MIKSI?. en ymmärrä.

otsikko on minusta vain se mikä kuvaa suomalaisten tyhmyyttä lajin jatkon kannalta.

 

Se, että suurempi osa uhreista on naisia ja tekijöistä miehiä, on tässä aika olennainen asia.

Ihan tavallisetkin ei-narsistimiehet on todella erilaisia suhteen alussa ja suhteen vakiinnuttua. Miehet ei ole aitoja eikä näytä todellista minäänsä, edes ne kunnolliset. Se on se ongelma. 

Hmmm... Yhtä paljon miehiä ja naisia, ihan elämän varrella havaittua. Miehet turvautuvat useammin fyysiseen väkivaltaan ja naiset henkiseen.

Ja kyllä se olemme me naiset, jotka pitävät todellista minäänsä piilossa pidempään ja negatiiviset piirteet pääsevät esille, kun ensi huuma on ohi...

14 yritystä soittaa kymmenen minuutin sisälle, ja kauhean vihainen kun soitin takaisin vasta, kun tulin vessasta pois.