Nykyajan kolmekymppisten pitää tottua siihen, ettei vakituisia töitä ole. On vain pätkätöitä, joista et saa kunnon eläkettäkään...

Tuttavapiiristä on jo monet muuttaneet työn perässä ulkomaille. Ei tähän konkurssimaahan kannata jäädä jos ei ole pakko

Ei ongelmaa kun elää sillai että kuolee noin 50 vuotiaana. Ei tartte miettiä eläkepäivien kurjuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmaa kun elää sillai että kuolee noin 50 vuotiaana. Ei tartte miettiä eläkepäivien kurjuutta.

 

Niinpä, nuoriso ymmärtää sitten omalla kohdallaan tehdä oikean ratkaisun ennen eläkeikää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sellainen yhteiskunta on millaiseksi sen itse rakennatte. Syyllinen löytyy peilistä.

 

Oletko yksinkertainen.

Kukaan ei yksin pysty rakentamassa yhteiskuntaa.

Kyllä suuret ikäluokat pystyi prkle! Hiihtivät kouluunkin stana

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman väen täytyy tottua myös siihen, että ei ole myöskään asunnonostajia, lapsia eikä tulevia eläkkeenmaksajiakaan.

Pääasia että suurten ikäluokkien eläkkeet maksetaan. Se saa maksaa, sen täytyykin maksaa, sillä he hiihtivät kouluun ja löysivät työpaikalleen. 

Niinpä.. oma äitini sai vakituisen työpaikan jo nuorena ja ollessaan työhaastattelussa viimeisillään raskaana! Itse olen 36 vuotias ja juuri muutama viikko sitten sain elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan. Toki edessä on nyt puolen vuoden koeaika. (Vanhemmillani se on ollut neljä viikkoa :D)

Kesälomaahan ei toki ole tiedossa... koska olen ollut määräaikaisena määräaikaisen perään. 

Työllistämisen kustannusten alentaminen täytyiisi toteuttaa sosiaalisesti kestävälllä tavalla, mikä ei toteudu, jos osakkeeenomistajat ja optioeduista nauttivat työntekijät eivät samalla vastaaavasti pienennä osuuttaan yritysten tuloksista. 

Työllisyyyttä voitaisiin parantaa erilaisten julkisten työllistämistukien avulla, mikäli ne suunnataan matalan tuottavuuuden aloille. 

Innovatiivisuuden, luovuuden ja kokeilukulttuuurin avulla voimme menestyä työelämässä parhaiten.

Kun työelämä monimuotoistuu, vaatii se oman ajattelun kriittistä tarkastelua sekä tarvittaessa asennemuutosta.

Tarvitaan dialogista vuorovaikutusta rakentaa yhteyksiä eri näkökulmien välillle ja yhteisen keskustelun tarkoituksena on saavuttaa yhteisymmärrys. 

Tuottavuuden mittaamiseen tulisi lisätä laadullisia tekijöitä, jotka ovat tärkeitä jaksamisen kannalta. Laadullisuuteen liittyvät kohtuullistaminen sekä huomion kiinnittäminen palautumiseen.  Oman käytöksen ja elämäntapojen vapaaehtoinen muuttaminen enemmän omien arvojen ja voimavarojen suuuntaan lisää työelämän laatua sekä vähentää haitallista stressiä.

Alasta ja asuinpaikasta kiinni. Sotealan ammattilainen pk-seudulla saa käytännössä aina vakkarityöpaikan, jos sellaisen haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ongelmaa kun elää sillai että kuolee noin 50 vuotiaana. Ei tartte miettiä eläkepäivien kurjuutta.

 

Niinpä, nuoriso ymmärtää sitten omalla kohdallaan tehdä oikean ratkaisun ennen eläkeikää.

Tämä kyllä vaatii sellaisen päätöksen, että esimerkiksi alle 20 vuotiaana aloittaa melko rajun alkoholinkäytön, johon ei paljoa työnteko kuulu. Paitsi hetkittäin.

Tämmöiset kaverit elää noin 50 vuotiaaksi. Siltikin osa voi elää melkein normaaliin ikään, vaikka kuinka huonoilla elintavoilla.

Mun 20-vuotiaalla lapsella on vain lukio käytynä ja on vakituisessa työssä Alkossa. Palkka ihan ok, kertyy lomat, saa bonuksia ja työnantaja kouluttaa.

Vierailija kirjoitti:

1990 luvulla alkoi pätkätyöt. Ei ne pätkätyöt ole nykyisten 30 kymppisten ongelma. 90 luvulla ei ollut edes kesätöitä tarjolla.

Kolkyt kymppinen? Aika vanha :D

Vierailija kirjoitti:

Lähihoitajilla on vakituisia töitä. Monikaan ei vaan halua lähihoitajaksi vaan lähtee opiskelemaan jotain "unelma-alaa".

Ootko sinä ja muut hoitaja jankkaajat nyt oikeesti sitä mieltä että te laittaisitte 500,000 ihmistä hoitotyöhön, ja kunta ja valtio maksaa sitten heidän palkat?

Vierailija kirjoitti:

Erikoinen ajatusrakennelma, että pätkätyöt olisivat vain nykyisten kolmekymppisten uusi ongelma. Olen 60-lukulainen, ja valtaosa mun työsuhteista aina 70- luvun lopusta oli pätkätöitä, ja vielä pätkittynä siten, ettei niistä kertynyt eläkettä. Lisäksi kaikki alta 23v tehdystä työstä pudotettiin pois eläkekertymästä. Toki tunnen heitä, jotka ovat ikänsä olleet yhdellä ja samalla työnantajalla heti vakipaikalla, mutta itse en todellakaan kuulu siihen joukkoon, eikä moni muukaan.

Ei todellakaan ole vain kolmekymppisten ongelma. Valmistuin opiskelukaveredeni kanssa yliopistosta 1990-luvun lopussa ja olemme nyt siis noin 50-vuotiaita. Olen oikeastaan ainoa meistä noin kymmenen kaverin piiristä, joka on työskennellyt pitemmän aikaa samalla työnantajalla (toki itsellänikin on työantajan yksikkö ja tehtävät vaihtuneet monta kertaa, monia organisaatio muutoksia jne.). Kaikilla muilla ooiskelukavereilla on ollut pätkätyösuhteita lähes koko tämän ajan. Ei todellakaan ole vakituinen työpaikka mikään itsestäänselvyys ja itsekin olen onnellinen suhteellisen vakavasta tilanteesta.

Ei työsuhteen pituus vaikuta eläkkeeseen. Vaan sillä on merkitystä, että tienaa.

Pätkätyöläinenkin voi ajoittaa tekemisensä niin, että kun edellinen alkaa loppua, uusi on alkamassa. tollohan se on joka työn hakemisen aloittaa vasta, kun edellinen loppuu.

Terveisin määräaikaisia putkeen jo 12 vuotta, työttömänä 5 pv.

Mä olen 46-vuotias. Tein 40-vuotiaaksi pelkkiä pätkätöitä. Mieheni halusi odottaa lastenhankintaa siihen saakka, että saan vakituisen työpaikan, mutta kun 36-vuotiaana siitä ei ollut tietoakaan, päätin että lapset tulee nyt tai ei koskaan. 40-vuotiaana, kahden lapsen perhevapaiden ja työttömyysjakson jälkeen, sain suoraan vakituisen työsuhteen. Hassuinta tässä oli, että tällä kertaa haastattelija ei edes tavannut minua, hän teki päätöksen pelkkien papereiden perusteella.

Meillä oli perheessä alunperin se ajatus, että mies olisi ollut lasten kanssa kotona - hän oli leipiintynyt silloiseen työhönsä ja minulla taas haluja tehdä uraa. Mutta koska määräaikaisuuteni sitten hassusti loppuikin raskauden toisella kolmanneksella (kaikilla muilla kyllä jatkui) - jäin työttömäksi ja en saanut uutta työtä ennen kun kuopukseni oli 1,5 vuotias. Rakastan lapsiani ja olen kyllä ihan tyytyväinen, että olen ollut heidän kanssaan kotona niin pitkään, mutta samalla koen, että suomalainen yhteiskunta ja työelämä pakotti meidät tähän perinteiseen perhemalliin. Jos vaimo hoitaa lapset ja mies elatuksen. 

No jaa. Oon 30 vuotta tehnyt sijaisuuksia ja viime vuosina keikkaa. Vakkariksi en ole enää 10 vuoteen edes halunnut. Paljon enemmän vapaita ja lomatkin siellä missä haluan ja niin pitkään kuin haluan.

1968 syntyneenä sain vakituisen viran kun täytin 50 vuotta. Töitä toki oli mutta kaikki oli määräaikaista.