Lue keskustelun säännöt.
Olen liian herkkä tähän maailmaan. Ahdistaa elää täällä, suurin osa tästä on pelottavaa ja täynnä riskejä, haasteita ja epäonnistumisia. En vain kestä olla täällä.
16.01.2023 |
Olen jo eristäytynyt. Elämässä on ollut niin paljon kaikkea kamalaa, että en oikeasti uskalla tehdä enää paljon mitään. Koko maailmankuvasta on muodostunut sellainen, että täällä turvatonta olla ja rakkaudettomuus loistaa.
Ihmiset inhoavat toisiaan ja keksivät toisilleen asioita, mistä voisivat aiheuttaa kärsimystä ihan tahallaan.
Ketään ei aidosti kiinnosta toisten hyvinvointi, elämä vaikuttaa enemmänkin pelkältä pyrkimykseltä olla toistaan pahempi ja rikkaampi. En vaan jaksa olla täällä, en kestä tätä paikkaa. Tauteja, sairauksia, rahaa, kylmyyttä, väkivaltaa, pornoa ja jatkuvaa työntekoa, orjuuttamista. Tää ei ole yhtään oma paikkani.
Sitä vain toivoisi kuolevansa kun on ymmärtänyt tämän maailman todellisen menon.
Kommentit (80)
Vierailija kirjoitti:
Onneksi voi ajaa rekan alle niin tarvitse olla tässä hullujen huone maapallossa ainakaan elävänä.
Älä sellaista tee, olet arvokas.
Kaikkea hyvää ja voimia elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän pitkään meni ketjussa, ennen kuin palstan sadistit taas tulivat tämänkin pilaamaan.
Samoin ajatuksin täälläkin. Ihmisten julmuus ja suoranainen pahuus iski kasvoille jo lapsena, ja kun niistä kotioloista selvisin, niin maailmalta löytyi lisää itsekkäitä hyväksikäyttäjiä. Ihmisiä tuntuu kiinnostavan lähinnä raha, status ja se kuinka voisi hyötyä toisista.
Nykyään olen poissa oravanpyörästä, mutta aika yksinäistä tämä on. Kunpa jostain löytyisi samanhenkinen ystävä, jonka kanssa voisi kaikessa rauhassa parantaa maailmaa teemuki kourassa vaikka koko illan. Mutta ihmiset, joita tunnen, ovat koko ajan kiiruhtamassa jonnekin, harrastuksiin, kynsihuoltoon ja salille ja dinnerille ja kaikesta pitää tietysti tehdä myös somepäivitys. Koska muuten ilmeisesti putoaa jostain sosiaalisesta pelistä pois.
Onneksi on eläimet. Heillä on aina aikaa hengailla yhdessä eikä tarvitse miettiä, onko tämä nyt aitoa ystävyyttä vai ei.
Sama täällä. Mietin itsemurhaa päivittäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Raamatussa puhutaan lopunajoista ja monet profetiat ilmestyskirjasta ovat käyneet toteen nyt. Siellä puhutaan kun synti kasvaa niin suureksi ja pahuus niin ihmiset muuttuvat kylmäksi vahaksi = ''zombeiksi'' eli eläviksi kuolleiksi. Paras paikka onkin olla kotona ja kotonta seurata tätä maailman menoa. Tuo Eveliinan tapaus antoi vain vahvistusta sille että kotona on paras olla. Aikanaan täältä pääsee onneksi pois.
Ei tämä maailma ole meidän koti. Ei ainakaan meidän kristittyjen.
Totta, joka sana! 🙏
Voi ihminen rakas. Traumatisoituminenhan se tuota tekee. Et todellakaan paini ajatustesi kanssa yksin. Tarvitset aikaa, toipumisrauhaa. Ei ole nyt kiire mihinkään (tiedän kyllä että järjestelmä voi olla paineita aiheuttava.) Sydämestäni toivon että saisit kaiken avun ja tuen mitä tarvitset. Joskus pienetkin jutut voi auttaa paljon (esim. äänikirjat, liikunta tavalla tai toisella ei-suorittaen.) Voimia, samassa veneessä ollaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama täällä. Mietin itsemurhaa päivittäin.
Voimia sinulle, ystävä. Muista että olet tärkeä ja arvokas. Rukoilen puolestasi! 💟
Minä olenkin jättäytynyt pois oravanpyörästä jo kauan sitten. Elän puolierakkona maalla. Elämäni on ihan mukavaa.
Uskon JEESUKSEEN JA IANKAIKKISEEN ELÄMÄÄN. 🙏
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samanmoinen helläsydäminen erakoituja täälläkin. Mukava lukea, että on muitakin ns vääränlaisia :D. Olisi ihanaa löytää kindred spirits ystäviä, mutta tämäkään ei ole turvallinen paikka. Tietoisuus siitä että on...., se on vähän lämmittävää.
Tekstin kirjoittaminen kesti jonkin aikaa, netistäkään kun ei löydy turvallista saareketta (hyvin sanottu, siellä aiemmin), niin itse joutuu sen luomaan omaan sfääriin ja yhteydessä esim. juurikin luontoon ja luotettaviin ihmisiin, jos sellaisia tuntee.
Olen ihan kahden vaiheilla miten kauan jaksan enää. Nykyään olen koko ajan mennyt kuolemaa kohti ihan systemaattisesti ja lakannut välittämästä elämästäni.
Olen parannuksiakin yrittänyt tehdä mutta kun merkityksellisyys on niin kadoksissa, että se on vaikeaa. En tiedä suostunko enää edes yrittämään kuulua ja sopeutua. En jaksa ainakaan tällä hetkellä muuta kuin hengittää, lukea, kirjoittaa ja itkeä tuskasta. Onneksi on edes tunteet palanneet sillä tavalla, että pystyn purkamaan.
En oikeastaan tiedä olenko kuolemassa henkisesti ja siksi tämä tuntuu niin elämää ravistelevalta ja kaikki tuntuu menneen. Onko tällä tarkoitus? Koska en ole koskaan joutunut pysähtymään niin ettei kehokaan vain enää muuta kuin pistä hanttiin jos yritän nousta. Ihan kuin olisi pakko käydä tämä läpi ja sitten jokin uusi aikakausi alkaa. Tai sitten tämä on vain lopun alkua.
Välillä en vain tiedä kuinka kauan enää kestän. Tekisi mieli joskus sammuttaa aistit ja ajatukset, meditaatio joskus hetkellisesti helpottaa mutta tuska kyllä on nyt ihan melkein sietämätöntä nykyään syystä joka ei minulle avaudu. Tulee fiilis etten vain yksinkertaisesti kuulu tänne etenkin kun voimaa ei ole edes pyrkiä parempaan.
Kiitos teille tosi paljon. Emme me yksin ole ja yhdessä tässä kärsimme, olisi kuitenkin ihanaa jos oikeasti olisi elämä erilaista ja luonnollisempaa, yhteisöllisempää, normaalia. Paljon hyvää muillekin herkille.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mikä sua täällä pidättelee?
Mitä sinulle on tapahtunut että aloit vauvapalstahäiriköksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Jossain vaiheessa nuoret ihmiset kärsivät maailmantuskasta. Oletko nuori? Jos olet, ohi se menee. Täytyy vaan olla rohkea ja ottaa riski ja elää tätä elämää. Minusta on hyvinkin hauskaa toisinaan....
Enpä tiedä. Oli joskus hauskaa kieltämättä kun vaan meni mitään ajattelematta mutta tuli oltua kyllä liian sinisilmäinen. Sitten sitä vain on pala kerrallaan kaikki romuttunut elämässä. Pelottaa jos tätä ei enää nouse, pelottaa aivan toden teolla, että en rohkaistu ja jään tähän tilaan. Kaikki valuu ohi vain.
Olen alle 30v. En tiedä miten tulen jaksamaan kaikkea, hyvä että edes nytkään jaksan vaikka en edes enää tee mitään. Hajosin vain kaiken kiireen ja paineen, väkivallan ja päihteiden keskellä tällaiseksi pelkuriksi ja tunnen valtavaa riittämättömyyttä elämässä. En luota muihin mutta en myöskään siihen, että osaan itse ohjata elämästäni parempaa.
On ihan tyhjän päällä ajelehtimassa.
Se lohduttaa kyllä hetkeksi kun mietin, että on ainakin katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, vettä tulee ja sitä rataa. Muuten en kyllä tiedä miksi olen näin kauhean araksi ja pelokkaaksi tullut. Elämä on omassa päässä kuin yhtä kauhunäyelmää, jossa on surua ja kaikenlaista epämiellyttävää.
En haluaisi olla tällainen, voi kun sitä jotenkin tästä pääsisi yli ja heräisi elämään kiinni takaisin.
-ap
Oletko kumminkin nyt jättänyt päihteet ja poistanut elämästäsi ne väkivaltaiset ihmiset? Olisiko aika etsiä ihan ammattiapua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Jossain vaiheessa nuoret ihmiset kärsivät maailmantuskasta. Oletko nuori? Jos olet, ohi se menee. Täytyy vaan olla rohkea ja ottaa riski ja elää tätä elämää. Minusta on hyvinkin hauskaa toisinaan....
Enpä tiedä. Oli joskus hauskaa kieltämättä kun vaan meni mitään ajattelematta mutta tuli oltua kyllä liian sinisilmäinen. Sitten sitä vain on pala kerrallaan kaikki romuttunut elämässä. Pelottaa jos tätä ei enää nouse, pelottaa aivan toden teolla, että en rohkaistu ja jään tähän tilaan. Kaikki valuu ohi vain.
Olen alle 30v. En tiedä miten tulen jaksamaan kaikkea, hyvä että edes nytkään jaksan vaikka en edes enää tee mitään. Hajosin vain kaiken kiireen ja paineen, väkivallan ja päihteiden keskellä tällaiseksi pelkuriksi ja tunnen valtavaa riittämättömyyttä elämässä. En luota muihin mutta en myöskään siihen, että osaan itse ohjata elämästäni parempaa.
On ihan tyhjän päällä ajelehtimassa.
Se lohduttaa kyllä hetkeksi kun mietin, että on ainakin katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, vettä tulee ja sitä rataa. Muuten en kyllä tiedä miksi olen näin kauhean araksi ja pelokkaaksi tullut. Elämä on omassa päässä kuin yhtä kauhunäyelmää, jossa on surua ja kaikenlaista epämiellyttävää.
En haluaisi olla tällainen, voi kun sitä jotenkin tästä pääsisi yli ja heräisi elämään kiinni takaisin.
-apOletko kumminkin nyt jättänyt päihteet ja poistanut elämästäsi ne väkivaltaiset ihmiset? Olisiko aika etsiä ihan ammattiapua.
Sivusta. Osaatko sanoa sanottavasi herkälle ihmiselle muuten kuin tylysti. Olisiko aika miettiä, mitä ja miten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Jossain vaiheessa nuoret ihmiset kärsivät maailmantuskasta. Oletko nuori? Jos olet, ohi se menee. Täytyy vaan olla rohkea ja ottaa riski ja elää tätä elämää. Minusta on hyvinkin hauskaa toisinaan....
Enpä tiedä. Oli joskus hauskaa kieltämättä kun vaan meni mitään ajattelematta mutta tuli oltua kyllä liian sinisilmäinen. Sitten sitä vain on pala kerrallaan kaikki romuttunut elämässä. Pelottaa jos tätä ei enää nouse, pelottaa aivan toden teolla, että en rohkaistu ja jään tähän tilaan. Kaikki valuu ohi vain.
Olen alle 30v. En tiedä miten tulen jaksamaan kaikkea, hyvä että edes nytkään jaksan vaikka en edes enää tee mitään. Hajosin vain kaiken kiireen ja paineen, väkivallan ja päihteiden keskellä tällaiseksi pelkuriksi ja tunnen valtavaa riittämättömyyttä elämässä. En luota muihin mutta en myöskään siihen, että osaan itse ohjata elämästäni parempaa.
On ihan tyhjän päällä ajelehtimassa.
Se lohduttaa kyllä hetkeksi kun mietin, että on ainakin katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, vettä tulee ja sitä rataa. Muuten en kyllä tiedä miksi olen näin kauhean araksi ja pelokkaaksi tullut. Elämä on omassa päässä kuin yhtä kauhunäyelmää, jossa on surua ja kaikenlaista epämiellyttävää.
En haluaisi olla tällainen, voi kun sitä jotenkin tästä pääsisi yli ja heräisi elämään kiinni takaisin.
-apOletko kumminkin nyt jättänyt päihteet ja poistanut elämästäsi ne väkivaltaiset ihmiset? Olisiko aika etsiä ihan ammattiapua.
Kyllä olen suurilta osin. Alkoholia hyvin harvoin enkä huumeita ole koskaan käyttänytkään.
Apua täällä ei oikeasti saa paljoa eikä läheskään tarpeeksi usein niin kuin monet kuvittelevat. Milloinkohan ihmiset siihenkin heräävät?
Kyllä olen ollut avun piirissä ja jonotan edelleen psykiatrialle b-lausuntoa varten ja sitten terapian etsintään ja sitten kelan prosessi. Olen vuoden odottanut pelkästään jo psykatrille, jonot ovat valtavia. Kertonee sekin jotain.
-ap
Muista että sinä voit olla se toisenlainen voima sitä vastaan jota inhoat.
Vierailija kirjoitti:
Muista että sinä voit olla se toisenlainen voima sitä vastaan jota inhoat.
Tämä kuulostaa sellaiselta neuvolta, jossa toinen nähdään lähteenä. Hyvänä lähteenä jonka esim narsisti näivettää ja tuhoaa tyhjiin. Miten ajatella lähteen hyväksi?
Silloin häntä ei kehoteta lähteeksi, vaan elämään niin että hänkin saa hyvää ja toivotaan oikeasti parasta myös hänelle, ei nähdä häntä siis välineenä jonkun toisen eteen.
Se toinen on vastuussa siitä, mitä syytää, ja hänellä muuttuu aurinko paistamaan, kun hän alkaa kohdella muita niin miten haluaa itseään kohdeltavan. Uhreja eteensä ei tarvita. Ajatellaan kaikkien parasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi voi. Jossain vaiheessa nuoret ihmiset kärsivät maailmantuskasta. Oletko nuori? Jos olet, ohi se menee. Täytyy vaan olla rohkea ja ottaa riski ja elää tätä elämää. Minusta on hyvinkin hauskaa toisinaan....
Enpä tiedä. Oli joskus hauskaa kieltämättä kun vaan meni mitään ajattelematta mutta tuli oltua kyllä liian sinisilmäinen. Sitten sitä vain on pala kerrallaan kaikki romuttunut elämässä. Pelottaa jos tätä ei enää nouse, pelottaa aivan toden teolla, että en rohkaistu ja jään tähän tilaan. Kaikki valuu ohi vain.
Olen alle 30v. En tiedä miten tulen jaksamaan kaikkea, hyvä että edes nytkään jaksan vaikka en edes enää tee mitään. Hajosin vain kaiken kiireen ja paineen, väkivallan ja päihteiden keskellä tällaiseksi pelkuriksi ja tunnen valtavaa riittämättömyyttä elämässä. En luota muihin mutta en myöskään siihen, että osaan itse ohjata elämästäni parempaa.
On ihan tyhjän päällä ajelehtimassa.
Se lohduttaa kyllä hetkeksi kun mietin, että on ainakin katto pään päällä ja ruokaa kaapissa, vettä tulee ja sitä rataa. Muuten en kyllä tiedä miksi olen näin kauhean araksi ja pelokkaaksi tullut. Elämä on omassa päässä kuin yhtä kauhunäyelmää, jossa on surua ja kaikenlaista epämiellyttävää.
En haluaisi olla tällainen, voi kun sitä jotenkin tästä pääsisi yli ja heräisi elämään kiinni takaisin.
-ap
Hei,
Väkivalta masentaa ja saa pelokkaaksi kenen tahansa normiherkänkin. Ei tuossa ole mitään outoa, että eristäydyt eikä mikään kiinnosta. Apua on onneksi tarjolla, oikein valittu mukava terapeutti (suositusten mukaan) voi auttaa hirveästi. He erikoistuvat näihin asioihin.
Et ole toivottomassa umpikujassa, kun uskallat myöntää asioita. Ja herkän tuleekin suojautua. Niitä kausia tarvitaan.
Tsemppiä - alle 30 on tosi, tosi nuori vielä ja elämällä on vaikka mitä erilaisia käänteitä tarjottavana, jotka tuovat täysin uutta perspektiiviä, vaikka sitä silloin nuorena ei mitenkään pysty kuvittelemaan.
Onneksi voi ajaa rekan alle niin tarvitse olla tässä hullujen huone maapallossa ainakaan elävänä.