Tänään kuunneltuani 70 plus äitini valitusta ja aivoituksia en yhtään ihmettele vanhusten yksinäisyyttä

Semmoinen sinustakin tulee jos elossa pysyt siihen asti. Eipä tarvii sitten ihmetellä kun kukaan ei ota yhteyttä.

Mun äiti alkaa kanssa muuttua tollaseksi. Loukkauksia ja naljailua satelee, samalla marttyroi, kun lapset ei jatkuvasti käy kylässä. Varmaan pitää sanoa seuraavalla kerralla suoraan, mistä kiikastaa, vaikka sitten varmaan olen hävytön ja kiittämätön.

Ei ole oma äiti elossa eikä itselle lapsia, joten säästyn tuolta kaikelta 😅

Minun äitini otti eläkkeelle jäätyään (tai homma alkoi jo työaikana?) kymmenientuhansien pikavipit, lainat, luottokorttilainat, Ellos laine yms.

Velat paisuivat niin suuriksi ettei kyennyt niitä maksamaan. Ajautui yli 70v ulosottoon 🙄.

Nyt on velkojat roistoja, kun omiaan perivät.

Lähettelee ministereille ja kansanedustajille sähköpostia ahdingostaan ja kertoo niissä miten on ikänsä veroja maksellut, eikä nyt saa velkojaan anteeksi.

No pelastus on velkajärjestely, mutta muori on tuolloin jo 80v kun vj päättyy.

Minun äidilläni sama ja koen että hän kipuilee nyt elämättä jäänyttä elämäänsä. On laitettu omat tarpeet aina sivuun eikä vielä tässäkään iässä löydetä sinne omiin mielenkiinnon kohteisiin sitten. Valitetaan mutta ei osata tehdä valintoja jotka johtaa ei-harmittavaan elämään. Uskon että seuraavalla sukupolvella tulee menemään paremmin.

Jaa. Minun 80-vuotias äitini on aika skarppi. Ja ennen kaikkea elämäänsä tyytyväinen.

Me ollaan tosi läheisiä.

Murrosikä jatkuu joillakin koko ajan. Minkähän takia ne äidit jättäneet oman elämän sivuun? Ehkä 70+ olleet vielä vastuuntuntoisia, työt, koti, lapset on hoidettu eikä ajateltu omaa viihtymistä kuntosaleissa, baareissa, omissa harrastuksissa.

Oletko vinkannut äidillesi vauvapalstasta?

Harmi että äitisi epäonnistui kasvatuksessasi.

Etköhän sinäkin, ap, ole ollut ihan tarpeeksi hankala lapsena ja murrosiässä, mikä tosin tuntuu jatkuvan edelleen.

Nyt on äitisi vuoro olla hankala, kasva sinä nyt aikuiseksi ja kestä se.

Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.

Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.

Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.

Oma äitini ei kyllä 66v:nä ole yhtään tuollainen. Tuota elämättömän elämän surua on kyllä havaittavissa (nyt hän pystyisi kyllä matkustelemaan jo jos vain haluisi, mutta seuraa puuttuu).

Mutta koskaan ei lapsiinsa pura sitä ainakaan mitenkään toistuvasti ja puhu tuollaisia höpöjä. Liekö koulutustasolla myös vaikutusta miten aikaisin höperöityy?

Säkin olet jo keski-iässä. En tiedä. Yleensä ihminen alkaa silloin hiffata miksi vanhat on sellaisia kuin on.

Mutta sun tuuletus kuulostaa max 25n tekstiltä.

Voisitko vähän yrittää kaivaa itsestäsi ymmärtämystä kuitenkin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan se on. Mutta tuo ei päde vanhusikåisiin miehiin. Ihan normaalia keskustelua politiikasta, urheilusta, joskus naisistakin. Ja äijät yleensä osaavat keskustella, eli ei mitään puolen tunnin monologeja.

No höpö höpö. Vanhat miehet ne vasta itsekeskeisiä ovatkin. En enää jaksa soittaa enkä käydä isäni luona, koska hän ei koskaan kysy mitä kuuluu eikä kuuntele mitään, mitä sanon. Puhelimessakin hänen kanssaan "keskustelu" on hänen monologinsa kuuntelemista, mistä ei tulisi ikinä loppua. Kaikki on pielessä, joka paikkaa kolottaa ja sydämestäkin ottaa, televisio-ohjelmat ovat huonoja, poliitikot ahneita, ruoka pahaa, sähkö kallista, koko maailman kun pitäisi tietenkin pyöriä hänen napansa ympärillä. Sitten selitetään joidenkin epämääräisten sukulaisten (joita en ole edes koskaan tavannut) edesottamuksia. Jos yritän vaihtaa puheenaihetta, hän keskeyttää ja puhuu päälle. Jos kerron jotain olennaista mitä itselleni on tapahtunut, hän jatkaa aiempaa omaa aihettaan rytmin yhtään muuttumatta. Jos sanon, etten halua kuunnella hänen tarinointiaan koska hän ei ole yhtään kiinnostunut minun elämästäni, niin sitten suuttuu.

En vastaa enää hänen soittoihinsa, siinähän ihmettelee miksi.

Kyllä. Vanhat ukot esitelmöi kilpaa. Kukaan ei kuuntele ketään. Välillä turjotetaan hiljaa, sit jokainen palaa omaan teemaansa. Huhhuh.

Minun äitini, yli 90 v, ei ollut koskaan negatiivinen, vaikka aihetta olisi ollut!

Eli omaa, aika pientä elämäänsä, tyytyväisenä.

Joillain ihmisillä vaan on se lasi aina puolityhjä eli negaation kautta liikkeelle. Raskasta seuraa ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noinhan se on. Mutta tuo ei päde vanhusikåisiin miehiin. Ihan normaalia keskustelua politiikasta, urheilusta, joskus naisistakin. Ja äijät yleensä osaavat keskustella, eli ei mitään puolen tunnin monologeja.

No höpö höpö. Vanhat miehet ne vasta itsekeskeisiä ovatkin. En enää jaksa soittaa enkä käydä isäni luona, koska hän ei koskaan kysy mitä kuuluu eikä kuuntele mitään, mitä sanon. Puhelimessakin hänen kanssaan "keskustelu" on hänen monologinsa kuuntelemista, mistä ei tulisi ikinä loppua. Kaikki on pielessä, joka paikkaa kolottaa ja sydämestäkin ottaa, televisio-ohjelmat ovat huonoja, poliitikot ahneita, ruoka pahaa, sähkö kallista, koko maailman kun pitäisi tietenkin pyöriä hänen napansa ympärillä. Sitten selitetään joidenkin epämääräisten sukulaisten (joita en ole edes koskaan tavannut) edesottamuksia. Jos yritän vaihtaa puheenaihetta, hän keskeyttää ja puhuu päälle. Jos kerron jotain olennaista mitä itselleni on tapahtunut, hän jatkaa aiempaa omaa aihettaan rytmin yhtään muuttumatta. Jos sanon, etten halua kuunnella hänen tarinointiaan koska hän ei ole yhtään kiinnostunut minun elämästäni, niin sitten suuttuu.

En vastaa enää hänen soittoihinsa, siinähän ihmettelee miksi.

Eipä noita sinunkaan ihmissuhdetaitoja pääse kehumaan.

Vierailija kirjoitti:

Anopilta ryöppyää negatiivisuutta, masennusta ja ahdistusta päälle. Yritetään käydä, mutta velvollisuudentunteesta. Mikään rauhoittelu tai iloisista asioista puhuminen ei auta, kun kaivaa joka aiheesta jotain negatiivista tai syyn murehtimiseen.

Herkälle ja empaattiselle ihmiselle on vaikeaa kestää negatiivisuusryöppyjä, kun imee toisen tunnetilaa liikaa itseensä. Menee aina pari päivää toipua.

Oma äitini on perustyytyväinen ja iloinen ihminen. Hänen kanssa oikein haluaa olla tekemisissä.

Niinhän se menee. Muista, että äitisi on puolisosi anoppi. Ehkä on eri mieltä, ei tosin uskalla sitä sanoa.

Tuo ap:n kertomus äidistään on niin suomalainen. Valitetaan kaikesta, vaikka kaikki on hyvin. Olen 75-vuotias. Minulla on tyttö ja poika ja lisäksi viisi lastenlasta ja vävy ja miniä.

Kerron heille aina, että elän nyt elämäni parasta aikaa. Mieskin on vielä hengissä.

Perheeni on parasta, mitä minulla on. Lapseni ovat ihania ja olen heistä ylpeä. Kaikki lapsenlapset ovat hienointa elämässäni. Loisto vävy, ihana miniä. Kerron sen myös heille. Tv:stä katson mielelläni huumorin sävyttämiä ohjelmia, että saa nauraa.

Ruokaa on kaapissa ja rahaa tulee, vaikka makais selällään sängyssä.

Elämä on valmis. Ylimääräisellä rahalla voin joskus auttaa opiskelevia lastenlapsilleni.

Elämä on ihanaa.

Mun äiti istuu kylässä ja ihan yllättäen alkaa "muistella" ja suurennella elettyä elämäänsä ja luettelemaan tekemiään asioita kuin ne olisivat jotain ihmetekoja joihin kukaan muu ei ole pystynyt. Eikä noilla muistelmilla ole edes mitään totuuspohjaa. Saattaa sanoa vaikka opettaneensa koko kylän tytöt virkkaamaan vaikka oikeasti kyseessä oli minä ja kaverini. Ja se vielä sanotaan oikein rehentelevästi "Sepä olin minä kun opetin koko kylän tytöt virkkaamaan!" Sitten omahyväisesti hymyillen siinä odottaa kehuja muilta kuulijoilta...

Ap. Tuollaiseksi tulee kun koko elämänsä laittaa kaikki muut itsensä edelle eikä kehitä lainkaan omaa persoonaansa. Ei tuolla ole tyhminä, tylsinä höperöinä naisia jotka eli itselleen hyvän elämän. Höperönä on ne paremmat naiset ja äidit jotka teki kaiken niin kuin yhteiskunta käski, hyvät äidit ja vaimot mitkä on ikänsä ollut kynnysmattoina ja palvelijoina.