Lue keskustelun säännöt.
En jaksa tungettelevia vanhempiani, aina tunkemassa kylään kun työviikko loppuu
15.01.2023 |
Heillä ei ole mitään tekemistä eläkkeellä, joten he vaan odottavat perjantaita että vapaudun töistä ja sitten tunkevat kylään täynnä energiaa. Olen itse todella väsynyt työviikon jälkeen enkä jaksa olla heidän seurassaan. Olen yrittänyt sanoa tätä, mutta tuntuu että he loukkaantuvat. Olen myös yrittänyt keksiä heille jotakin harrastuksia viikolle, että saisivat kulutettua energiaansa siellä, mutta eivät tee mitään vaan odottavat perjantaita että pääsevät kyläilemään ja purkamaan viikon patoutuneen energian. Ja minä olen itkuisen väsynyt ja mustilla silmänaluksilla kun en jaksaisi. Nytkin meni viikonloppu ihan pilalle ja huomenna taas töihin.
Kommentit (71)
Puhuminen vanhempieni kanssa oli tuuleen huutamista. Lopulta katkaisin välit kokonaan ja tuntui siltä kuin olisin vapautunut kahleista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen joskus valehdellut, mutta sitten täytyy keksiä missä muka on ja selvittää sitä. Joskus olen lähtenyt viikonloppuna reissuun ihan vain siksi että saan omaa aikaa. Tästäkin on vähän närkästytty, koska mukaankin olisi voinut pyytää.
Tiedän että tämä kuulostaa nyt todella oudolle, mutta jotenkin se vaan meni tähän kun jäivät eläkkeelle. He ovat passivoituneet täysin ja tukeutuvat kaikessa minuun. He eivät edes halua yrittää harrastaa mitään, vaan odottavat että pääsevät luokseni viikonloppuna tai minun pitää mennä sinne.
ap
???????????????????????? Vanhempasi eivät vaikuta ihan täysijärkisiltä. Kuka hemmetin hullu odottaa että 35-vuotias lapsi kutsuu vanhempansa mukaan jollekin viikonloppureissulle?????????????
Olette ajautuneet ihan sairaaseen tilanteeseen, osaksi siksi että olet selkärangaton tossu. Kasva hyvä ihminen aikuiseksi. Muuten olet vielä viisikymppisenäkin samassa tilanteessa.
Eihän tuollaisessa hommassa ole edes seurustelukumppanille tilaa, kai sellaisenkin ehkä haluaisit?
Mun anoppi. Hänen mieleetään hänet mm pitäisi ottaa mukaan risteilylle.
Juu, meillä sama. Ei tämä todellakaan ole mitenkään poikkeuksellista. Etelän reissuunkaan ei pääse ilman että anoppi loukkaantuu kun ei kutsuttu mukaan. Sitten on kuin pikkulapsi että "ei ne meitä vanhuksia halua" ja sitten pitää lepytellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin itseäni tuohon tilanteeseen ja totesin, että varmaan sanoisin että olen ihan hirvittävän väsynyt, menen nyt nukkumaan. Yrittäkää olla hiljaa siihen asti kun herään.
Omat vanhemmat kyllästyisivät äkkiä siihen hiljaaoloon ja häipyisivät.
Omat vanhempani eivät. He tuijottavat vaikka seinää sen ajan ja odottavat. Sitten kun herään, alkaa hälinä ja sama touhu.
Kirjoitin tämän aloituksen kiukkuisena, mikä vähän harmittaa nyt. Taidan mennä ottamaan nyt unet kun saan olla rauhassa edes tänään. Kiitokset vastauksista kaikille.
ap
Samaistun tilanteeseesi täysin. Mietipä mitä tapahtuu, jos ja kun saat perheenlisäystä.
Toi pitää ratkaista kahdella tasolla
1 su pitää itsenäistyä psykologisesti ja alkaa asettaa rajoja. Itseapuoppaista voi aloittaa, tai lähde heti terapeutista liikkeelle, jos haluat enemmän tukea
2. Vanhempien rajaton käytös pitää estää nyt, ennen kuin palat loppuun tossa. Ota avuksi vaikka noi valkoiset valheet ensin, kunnes löydät oikeasti vapauden sanoa EI.
Vanhemmat syö sinun energiasi ja olemisesi, minusta toi on vaarallista. Fake it til you make it.
Jos tässä on sellainen catch, että itse riiput jollain tavalla vanhemmissasi esim tarttet apua tai taloudellista tukea niin nämä siteet katkot tietty omalta puoleltasi. Osta auton öljyn vaihdot, älä pyydä isää jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta vähän tuntuu, että tuohon ei auta kuin kylmän rauhallinen, päättäväinen suora puhe. Istuta heidät alas ja sano suoraan ettette voi viettää kaikkia viikonloppuja yhdessä. Olet itsekin jo keski-ikää lähestyvä ja haluat oman elämän. Haluat tehdä viikonloppuisin omia juttuja tai vaikka vain levätä työviikon jälkeen. Kenties hekin voisivat tehdä jotain kivaa, vaikkapa juuri matkustaa tai harrastaa kuten sanoit. Voisit jatkossa esim. kerran kuussa käydä heidän luonaan vierailulla. Ja vielä lopuksi, että tämä ei tarkoita, että rakastaisit heitä yhtään sen vähempää ja ovat yhtä tärkeitä sinulle edelleen.
Voi kun minä olen kateellinen sinun vanhemmillesi! Ei ollut sinulla uhmaikää eikä murrosikää niin, että olisit oppinut sanomaan vastaan vanhemmillesi.
Yhdelle lapsistani "enkä" oli melkein ensimmäinen sana, jonka hän oppi. Ei kävisi pienessä mielessäkään tunkea hänen luokseen, jos erikseen kieltäisi, eikä kyllä muidenkaan.
Joskus on vaan aikuistuttava. Eikö se olisi nyt sinunkin kohdallasi ajankohtaista? Ja minkä ihmeen takia he hyökkäävät sinun luoksesi, jos samalla paikkakunnalla asuvat? Tämä oli se kohta, joka saa uskomaan provoksi.
AP:n ja muutaman muun kannattaa tehdä tämä yksi pikku juttu heti maanantaiaamuna: soittakaa lähimpään lukkoliikkeeseen ja pyytäkää laittamaan oveenne lukko. Sen jälkeen teidän kotiinne tule enää kukaan ilman teidän lupaanne! Tuskin teillä mitään niin arvokasta on, että edes murtovaras viitsisi vaivautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajattelin itseäni tuohon tilanteeseen ja totesin, että varmaan sanoisin että olen ihan hirvittävän väsynyt, menen nyt nukkumaan. Yrittäkää olla hiljaa siihen asti kun herään.
Omat vanhemmat kyllästyisivät äkkiä siihen hiljaaoloon ja häipyisivät.
Omat vanhempani eivät. He tuijottavat vaikka seinää sen ajan ja odottavat. Sitten kun herään, alkaa hälinä ja sama touhu.
Kirjoitin tämän aloituksen kiukkuisena, mikä vähän harmittaa nyt. Taidan mennä ottamaan nyt unet kun saan olla rauhassa edes tänään. Kiitokset vastauksista kaikille.
ap
Samaistun tilanteeseesi täysin. Mietipä mitä tapahtuu, jos ja kun saat perheenlisäystä.
Mihin tuossa tilanteessa mahtuu edes mieheen tutustuminen tai seurustelu? Sitähän nämä ko. vanhemmat nimenomaan tässä yrittävät estää, ilmeisen onnistuneesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitat harrastuksesta, jossa kokoontumiset ovat perjantaisin klo xx, harrastus ontuetty valkoinen valhe.
Minusta teillä on outo suhde, kun omille vanhemmille ei voi sanoa, että nyt ei sovi, olen uupunut töistäni ja haluan levätä.Meillä ei ole koskaan voitu puhua suoraan enkä minä ole koskaan voinut sanoa mitä haluan tai mitä mieltä olen. Niin se vaan on aina ollut. Tiedän ettei se ole normaalia, mutta sen kuvion rikkominen on nyt todella hankalaa, koska se on muodostunut lapsesta saakka. He tulkitsevat sen ihan väärin ja ottavat suoranaisena hylkäämisenä jos sanon että ei sovi nyt. Haluaisin että näkisimme esim kerran kuussa, ei joka viikonloppu, mutta se ei vaan ole mahdollista.
Minun on siis oltava tässä se 20-30 vuotta. Sitten olenkin itse jo vanha. Näin ajattelen joskus katkerasti.
ap
Sori, mutta nyt ei irtoa kyllä empatiaa sinulle. Olet aikuinen yhteiskunnassa normaalisti toimiva ihminen, etkä kykene sanomaan omille vanhemmillesi, että nyt ei vierailu valitettavasti sovi, koska he "suuttuvat"?! Mitä sitten, jos suuttuvat? Ei maailma siihen kaadu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rajat tietenkin heti. Tapaatte vaikka sunnuntaisin. Eka ehkä suuttuvat, mutta se on heidän asiansa. Jos alkavat kettuilla, sekin on heidän asiansa. Olen jo oikeasti aikuinen (raja menee nykyään jossain 28:n vuoden paikkeilla keskimäärin). Rajat voi vetää todella ystävällisestikin.
Oma äitini ei käynyt koskaan ansiotyössä, vaan hoiti kotia. Hän aina suureen ääneen halveksi sitä, miten duunarit väsyvät työhönsä. Oli taas paraskin sanoja, kun ihan virtuaalikokemuksesta muita arvioi. Tulipahan vain mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Musta vähän tuntuu, että tuohon ei auta kuin kylmän rauhallinen, päättäväinen suora puhe. Istuta heidät alas ja sano suoraan ettette voi viettää kaikkia viikonloppuja yhdessä. Olet itsekin jo keski-ikää lähestyvä ja haluat oman elämän. Haluat tehdä viikonloppuisin omia juttuja tai vaikka vain levätä työviikon jälkeen. Kenties hekin voisivat tehdä jotain kivaa, vaikkapa juuri matkustaa tai harrastaa kuten sanoit. Voisit jatkossa esim. kerran kuussa käydä heidän luonaan vierailulla. Ja vielä lopuksi, että tämä ei tarkoita, että rakastaisit heitä yhtään sen vähempää ja ovat yhtä tärkeitä sinulle edelleen.
Kun se keskustelu ei kaikkien kohdalla auta. Osa ei yksinkertaisesti osaa keskustella tai ottaa palautetta vastaan. He saattavat vaikka alkaa irvistelemään kesken kaiken, käyttäytymään omituisesti, katse voi alkaa harittaa ja silmät seistä päässä. Sellaisia hienoja sanoja kuin "rakkaus" ei näille ihmisille voi sanoa, koska he eivät käsitä sen merkitystä ja hämmentyvät/ahdistuvat. Loppujen lopuksi kaikilla on ahdistunut ja vaikea olo, mutta sitä ei saada auki. Ja koko homma haudataan alitajuntaan kuten kaikki muutkin ikävät asiat.
Suomalaisten, varsinkin vanhempien ikäluokkien ongelma on sairaalloiset tunnelukot ja kykenemättömyys kommunikointiin. Kaikki on vaistonvaraista, koskaan ei mietitä toiminnan alkusyitä ja juuria. Siksi herkistä asioista keskustelu tai keskustelu ylipäänsä on monesti yksinkertaisesti mahdotonta ja sen yrittäminen vain pahentaa asiaa, koska toinen osapuoli ei pysty sitä käsittelemään. Tulee täydellinen blackout.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lue jotain kansantajuista kirjallisuutta aiheesta, koska tuntuu, että et ole ihan kartalla läheisriippuvuuden suhteen. Ota vaikka Tommy Hellstenin käsittelyyn tai jotkut muut vastaavat. Kysy kirjastosta. On aika kasvaa aikuiseksi. Aikuisuuteen liittyy selkeät rajat sukupolvien välillä (niillä rajoilla ei ole mitään tekemistä ilkeyden tai pahuuden kanssa, päin vastoin)
52: juu, tiedän tuon kyllä. Sodanjälkeinen sukupolvi ei saanut psykoedukaatiota kuten me, jotka imetään sitä naistenlehdistä, äänikirjoista ja koulutuksestamme (tms.). Heillä on juuri keskimäärin tuo ymmärtämätön ote, mikä aina tyrmää tällaisen keski-ikäisen (sitten on toki niitäkin +70-v., jotka selvittävät asioitaan, mutta harvassa ovat).
Silti: ei meidän ikäpolviemme ole tarkoitus uhrata mitään menneille sukupolville. Voimme pysyä kohteliaan ystävällisinä ja silti vetää rajamme. Osalla meistä tuo rajanveto johtaa vaikeuksiin, koska monella sodanjälkeisellä on persoonallisuushäiriö (ei ihme, koska sota jylläsi ihmismieliä). Omalla kohdallani jouduin monien vuosien tiedonhaun ja selvittelyn kierteeseen, koska tajusin, että omat vanhempani ovat kuin kivimuuri rajojen ymmärtämättömyydessään. Kaikilla tilanne ei ole näin paha.
Anna täydellisen blackoutin olla heidän ongelmansa. Sehän ei ole sinun ongelmasi lainkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suosittelen muuttamaan jonnekin paljon kauemmaksi vanhemmistasi. Sen lisäksi keksit jonkun harrastuksen, jossa olet aluksi niin että kun vanhempasi ovat tulossa niin sinä oletkin juuri silloin lähdössä siihen harrastukseen tai alat vaikka käymään jossain konserteissa pe/la/ su ja jotain sellaista musiikkia mihin vanhempasi eivät tunge mukaan. Jos ei muuta niin menet vaikka naapurikaupunkiin hotelliin lepäämään tai varaat airbnb:n.
Kunhan muutama kuukausi on mennyt niin tajuavat, että sulla on oma elämä. Sen jälkeen saat olla rauhassa.
Vanhempasi eivät taida olla ihan normaaleja jos eivät tajua päästää irti.
Vierailija kirjoitti:
Musta vähän tuntuu, että tuohon ei auta kuin kylmän rauhallinen, päättäväinen suora puhe. Istuta heidät alas ja sano suoraan ettette voi viettää kaikkia viikonloppuja yhdessä. Olet itsekin jo keski-ikää lähestyvä ja haluat oman elämän. Haluat tehdä viikonloppuisin omia juttuja tai vaikka vain levätä työviikon jälkeen. Kenties hekin voisivat tehdä jotain kivaa, vaikkapa juuri matkustaa tai harrastaa kuten sanoit. Voisit jatkossa esim. kerran kuussa käydä heidän luonaan vierailulla. Ja vielä lopuksi, että tämä ei tarkoita, että rakastaisit heitä yhtään sen vähempää ja ovat yhtä tärkeitä sinulle edelleen.
Minun äitini kanssa keskusteleminen on samaa kuin seibälle puhuisi.
Hän nyökyttelee ja myöntäilee, on sopivinaan ja 10 sekuntia myöhemmin sama jyrääminen ja oman mielen mukaan toimiminen alkaa taas.
Korkea aika katkaista napanuora ja laittaa rajat. Opettele sanomaan ei, ja ilmaise omat tunteesi, ja että kaipaat omaa rauhaa ja lepoa työviikon jälkeen. Vanhempasi voivat pahoittaa mielensä, mutta se on heidän ongelmansa. Tekee heille itselleenkin lopulta pelkästään hyvää keksiä itselleen muuta ohjelmaa kuin pelkästään sinun luonasi vierailun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoitat harrastuksesta, jossa kokoontumiset ovat perjantaisin klo xx, harrastus ontuetty valkoinen valhe.
Minusta teillä on outo suhde, kun omille vanhemmille ei voi sanoa, että nyt ei sovi, olen uupunut töistäni ja haluan levätä.Meillä ei ole koskaan voitu puhua suoraan enkä minä ole koskaan voinut sanoa mitä haluan tai mitä mieltä olen. Niin se vaan on aina ollut. Tiedän ettei se ole normaalia, mutta sen kuvion rikkominen on nyt todella hankalaa, koska se on muodostunut lapsesta saakka. He tulkitsevat sen ihan väärin ja ottavat suoranaisena hylkäämisenä jos sanon että ei sovi nyt. Haluaisin että näkisimme esim kerran kuussa, ei joka viikonloppu, mutta se ei vaan ole mahdollista.
Minun on siis oltava tässä se 20-30 vuotta. Sitten olenkin itse jo vanha. Näin ajattelen joskus katkerasti.
ap
oletko vanhempiesi ainoa lapsi? Varmasti. Saamattomia nahjuksia kaikki kolme.
Kyllä ne vanhemmat tottuvat vaikka ensin mieli pahoittuisikin. Heitä on sentään kaksi, eikä vain yksi iäkäs vanhempi joka olisi oikeasti yksinäinen.
Nyt jos ovat vielä terveitä heitä pitäisi aktivoida omatoimisuuteen sen päivän varalle kun toimintakyky alkaa haurastua.
Sovitte kompromissin tapaamisille ja jos se toimii hyvin menette etelään yhdessä vaikkapa ja he voisivat innostua käymään keskenäänkin auringossa. Tsemppiä!
En yhtään epäile etteikö AP:n aloitus voisi olla totta. Kyllä tällaisia ihmisiä todella on olemassa.
AP, jos vielä olet täällä, niin millainen tapa kyläillä teidän perheessä oli, kun olit lapsi? Entä onko havaitaksesi tapa jotenkin muuttunut vanhempiesi osalta niiltä ajoilta?
Tuli vain mieleen, että eri perheissä kyläilykulttuuri vaihtelee todella paljon. Ehkä asuinpaikalla (maaseutu, kaupunki tai joku tietty alue) voi olla omat erityispiirteensä, en tiedä.
Kun itse olin lapsi, asuimme kaupungissa. Yllättävät kyläilyt eivät olleet tapana muuten kuin naapuruston lasten kesken, ja silloinkin usein soitettiin puhelimella ja kysyttiin, sopiiko tämä. Toki saattoi olla, että kyläilyt sovittiin huomattavasti nykyistä lyhyemmällä varoitusajalla, mutta sovittiin kuitenkin.
Yllättäen tapasin nykyisen puolisoni, ja ostimme hänen suvussaan olleen tilan maaseudulta. Miehen suvussa ja tällä paikkakunnalla (Etelä-Pohjanmaalla) on ollut tapana kyläillä yllättäenkin. Tästä on aiheutunut ikäviä tilanteita, koska itse en ollut alkujaan ollenkaan tottunut tällaiseen. Mies ymmärsi minua eikä itsekään näitä yllätyskäyntejä rakasta.
Niinpä mies sanoi sukulaisilleen niin kuin asia on; olette tervetulleita, kunhan asiasta sovitaan etukäteen. Osa loukkaantui, osa ymmärsi. Ne loukkaantujat eivät ymmärrä vieläkään, vaan tulevat oikeasti meille ihan yllättäen, ihmisten aikaan nyt sentään, mutta kuitenkin.
Talvisin on vähän hiljaisempaa... Mutta meillä ei yleensä ole ovi lukossa kesäpäivisin, kun paljolti oleskellaan pihalla, pikkulapsiakin meillä kaksi kappaletta on, joten edes takaisin kulkevat hekin. Kun sitten oleskellaan vaikka pihalla ja mies (useimmiten se on juuri mies, koska kyseessä on nimenomaan miehen sukulaiset, jotka tätä yllätys vierailua harrastaa) sanoo että nyt ei oikein sovi, porukka jää jankuttamaan että mutta täällähän te nyt olette, miksei sovi.
Tai jos meitä kysytään kylään ja meillä on omia suunnitelmia (usein lähinnä rauhoittumista kotona, koska arki on hektistä), samat ihmiset pölähtää meille että "No me tultiin teille kun te ette tulleet meille". Voi jumalauta jaa. Selitä siinä sitten, kun toiset eivät vain ymmärrä, vaikka mieskin useita kertoja sanonut suoraan että miksi nyt ei käy.
Ja siis ollaan kyllä mielellään sukulaisten kanssa tekemisissä, mutta ihan aina ei vain jaksa. Meillä on suvun lisäksi myös ystäviä, joita on mukava nähdä :)
Enpä siis tiedä, mikä avuksi, kun joskus vain käy niin että toiset eivät halua ymmärtää.
Mun anoppi. Hänen mieleetään hänet mm pitäisi ottaa mukaan risteilylle.