Mikan perheessä lainakulut nousivat yli tuhannella eurolla ja lähes kaikesta pitää säästää
Iltasanomien seuraava köyhä perhe Espoosta.
Espoolainen Mika asuu vaimonsa ja kolmen kouluikäisen lapsen kanssa hiljattain valmistuneessa omakotitalossa. Vaimo on töissä varhaiskasvatuksen alalla, Mika yksityisellä puolella. Perhe on hieman keskituloista kotitaloutta parempituloinen.
Taloprojektin takia lainaa on paljon, ja lyhennykset ovat nousseet peräti yli tuhat euroa kuukaudessa.
Se on ihan hurjaa. Palkkataso ei ole vastaavasti noussut, mutta esimerkiksi ruuan hinta on. Meidän pitää ihan tosissaan katsoa, mitä ruokakaupasta ostetaan. Ensimmäistä kertaa tällainen tilanne, että tonnikalapurkkeja katselee, no opiskeluaikoina viimeksi.
Jauhelihaa, kanankoipia, ne ovat halpoja. Kirjolohi on valtavan kallista. Joulupöytään jäi savulohi ostamatta.
Kaupparyhmää on vaihdettu halvempaan.
Mika kertoo, että perhe on joutunut säästämään myös vaatehankinnoissa.
En ole paitojakaan hetkeen ostanut. Alkaa kaulukset jo kulumaan, kohta hihat risaisena varmaan mennään tuolla asiakkaiden kanssa, hän heittää.
Perhe on tottunut käymään Lapissa kevättalvella.
Nyt se ei onnistu, eikä myöskään etelänreissulle pystytä lähtemään ainakaan tänä vuonna, jos ei ihmeitä tapahdu.
Joskus olemme jouluna lentäneet pohjoiseen, nyt menimme omalla autolla. Eikä menty hotelliin matkan varrella, vaan siskon luona yövyimme.
Kommentit (1482)
Vierailija kirjoitti:
On se kamala kohtalo, kun ei pääse enää Lappiin lomalle eikä etelän reissulle.
Näitä kun tulee tarpeeksi, se on kova kohtalo mm Lapin yrittäjille, ravintoloille, kaupoille jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pääasia että eläkeläislle korvattiin inflaation vaikutukset heti täysimääräisinä kun työssäkäyvät saavat tyytyä 2% korotuksiin. Ei Suomessa kannata työtä tehdä.
Takavuosina, kun palkat nousivat jopa 10% joka vuosi, me eläkeläiset saime jonkun 1-1,3% korotuksen. Olen ollut eläkkeellä jo yli 30 v ja eläkkeeni ostovoima on huvennut ihan valtavasti. Aluksi eläkkeeni oli "hyvä", nyt ei tosiaankaan. Tuo uusi satasen nettokorotus on lähinnä vitsi menneiden vuosikymmenien mahalaskulle.
Suomessa minimielä on 922 netto eikä mene veroa ja eläke tulee joka kuukausi ja myös silloinkin jos käy töissä.
Työtön saa työkokeilussa 700, kun tekee 20 päivää kuukaudessa töitä ja muulloin 570 netto ja voi tulla karenssi. Jos menet töihin niin työttömyystuet menevät sekaisin ja voi joutua olemaan pari kuukautta ilman rahaa. Ja työttömillä on nykyään tutkinnot.
Tosin eläkeläinen joutuu maksamaan palveluista, jos tarvitsee apua.

Mitähän omakotitalon siivous maksaa?

Ai että vallan diplomityötön.

Yleensä ansiosidonnaista joutuu odottamaan 2 kuukautta, kun työ päättyy. Jos on 6 kuukautta töitä 2200 bruttopalkalla niin pitää muistaa säästää 2 kuukauden vuokra- ja ruokarahat.
Täällä monet vielä naureskelee kuinka Mika perhe on tehnyt elämässään liian kalliita valintoja, eikä ymmärrä seuraamuksia. Saatte pian nähdä kuinka taantuma syvenee ja mm. kaikki palvelualojen ammattilaiset itkee työttömyyttään, kun nämä Mikat lyö rahahanat kiinni.

Ja ansiosidonnainen on 1000 netto 2 lapsikorotuksella eli noin 900 jos ei ole lapsia.
Öö...meillä lyhennykset korkojen kanssa olleet viimeiset 10v. noin 1800 kuussa, eikä mitään rikkaita olla oltu. Rahaa keskitulojen verran ja ollaan silloin tällöin päästy (3 lasta) pidemmälle lomailemaan ja lapset ovat saaneet mm. lätkää harrastaa. Olemme vain olleet tarkkoja rahan suhteen muuten. Ostatneet käytettyjä ,kun mahdollista yms. oikeastaan aina. Asutaan radan vieressa Keski-Uusimaalla. Vaikka kustannukset ovat nousseet jne., niin jutun perusteella Mika voisi katsoa muijansa kanssa peiliin ja kysyä vastausta sieltä, että saa rahat riittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tienataan 2000 eur + 4000 eur netto ja ollaan tingitty vaatteista. Kaikki ostetaan secondhandina ja kaiken löytää paria poikkeusta lukuunottamatta Zadaasta.
Muutoin meillä on asiat mitoitettu "worst-case-scenarion"-mukaan, niin ei tarvitse mistään tinkiä. Enkä vitussa ala näiden ylivelkaantuneiden kulissiliitäjien aivoituksia maksamaan. Koko sähkötuki oli aivan perseestä meitä kohtaan, jotka ymmärtävät elämän realiteetit ja osaavat elintavat siihen ja tulevaisuuden näkyviin suhteuttamaan.
Teidän tulot ovat suuret, 6000e nettona on paljon. Me tienaamme 5000e nettona, kaksi lasta ja maksamme vielä pitkään konkurssista tullutta lainaa ja asuntolainaa. Tiukalla taloudenpidolla pärjätään mutta kyllä tulevaisuus huolettaa.
Meillä tulot yhteensä 2500 netto ja tuossa on lapsilisät mukana. Ei saa vuokra-asuntoon noilla tuloilla asumistukea eikä toimeentulotukea ja meitä siis 4.
Höpö höpö. jos toinen saa työttömyys päivärahaa 500 e/kk ja toinen 2000 e/ kk palkkaa, asutaan vuokralla muualla kuin isommissa kaupungeissa ja vuokra on 450 e/kk siis lämmityksen, mutta ei vettä ja sähköä niin näillä spekseillä 4 henkinen perhe saa asumistukea n. 150 e/ kk.
Vierailija kirjoitti:
Meillä maksoi perinteinen putkiremontti 25 000e samalla uusivat kylpyhuoneen ja vessaan hanat sekä uusi pönttö ja keittiöön uusi hana. 40 neliöinen asunto minulla on.
Mitä isompi asunto on niin sitä enemmän noi maksaa, uskon kyllä että johonkin 80 neliöiseen asuntoon perinteinen putkiremontti maksaa sen 40 000 euroa.
Perinteisen putkiremontin neliöhinnat vaihtelee 600e-1000e väliltä.
Perinteinen putkiremontti eli kaikki matalaksi ja uutta tilalle.
Näin siis vuonna 2020.
Tätä asiaa juuri monet eivät tajua kun ne ostavat asuntoa taloyhtiöstä koska taloyhtiöissä remonttien hinnat sekä yhtiövastike määräytyy neliöiden mukaan. Jos tulee nyt vaikka putkiremontti jonka hinta on 800 euroa neliöltä niin se maksaa 40 neliön asuntoon 32 000e ja 80 neliön asuntoon 64 000 euroa eli ero on huomattavan suuri. Tämä on se yksi syy sille miksi pienet asunnot ovat suosiossa koska niihin nuo remontit ovat paljon edullisempia kuin isoihin asuntoihin.
Myös yhtiövastike on neliöiden mukaan eli mitä isompi asunto niin sitä suurempi yhtiövastike.
Vierailija kirjoitti:
Tuon uutisen laskurin mukaan asuntolainan lyhennys muuttuu minulla 340e/kk summaan 400e/kk.
Tällä hetkellä siis lyhennän asuntolainaa 340e/kk ja korot jos nousee 3,5% niin lyhennän sitten asuntolainaa 400e/kk. Miksi näin pienestä asiasta on tehty näin iso juttu?
Ei ne korot pienissä lainoissa tunnu missään. Mutta aika monella on lainaa se 300000€ ja jos maksuaika on tavallinen 25 vuotta, niin lyhennys on 1000€/kk. Nollakorkojen aikaan tuosta on maksettu pelkkää marginaalia. Tavallinen marginaali on 0,5% ja korkoja on maksettu siis 125€/kk. Lainanhoitomenot ovat olleet yhteensä 1125€/kk.
Tuollaisessa lainassa viitekoron nousu kolmeen prosenttiin tarkoittaa sitä, että aiemman 125€/kk sijaan maksetaan korkoja 875€/kk, nousua on siis 750€ aiempaan ja lainanhoitomenot uudella korkotasolla ovat 1875€. Monessa perheessä 750€ on sellainen menolisäys, mikä tuntuu.
Vierailija kirjoitti:
Täällä monet vielä naureskelee kuinka Mika perhe on tehnyt elämässään liian kalliita valintoja, eikä ymmärrä seuraamuksia. Saatte pian nähdä kuinka taantuma syvenee ja mm. kaikki palvelualojen ammattilaiset itkee työttömyyttään, kun nämä Mikat lyö rahahanat kiinni.
Vuosien 1990–1993 lamalla oli syvä vaikutus koko 1990-luvun Suomen talouteen (erityisesti työttömyyteen), kulttuuriin, politiikkaan ja ilmapiiriin. Sen aikana bruttokansantuote laski 13 prosenttia ja työttömyys nousi 3,5 prosentista 18,9 prosenttiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No pääasia että eläkeläislle korvattiin inflaation vaikutukset heti täysimääräisinä kun työssäkäyvät saavat tyytyä 2% korotuksiin. Ei Suomessa kannata työtä tehdä.
Takavuosina, kun palkat nousivat jopa 10% joka vuosi, me eläkeläiset saime jonkun 1-1,3% korotuksen. Olen ollut eläkkeellä jo yli 30 v ja eläkkeeni ostovoima on huvennut ihan valtavasti. Aluksi eläkkeeni oli "hyvä", nyt ei tosiaankaan. Tuo uusi satasen nettokorotus on lähinnä vitsi menneiden vuosikymmenien mahalaskulle.
Suomessa minimielä on 922 netto eikä mene veroa ja eläke tulee joka kuukausi ja myös silloinkin jos käy töissä.
Työtön saa työkokeilussa 700, kun tekee 20 päivää kuukaudessa töitä ja muulloin 570 netto ja voi tulla karenssi. Jos menet töihin niin työttömyystuet menevät sekaisin ja voi joutua olemaan pari kuukautta ilman rahaa. Ja työttömillä on nykyään tutkinnot.
Tosin eläkeläinen joutuu maksamaan palveluista, jos tarvitsee apua.
Ai että vallan diplomityötön.
Nythän on yt-neuvotteluita. Onko 2 kuukauden sähkölasku - ja lainarahat säästetty?
Vierailija kirjoitti:
Öö...meillä lyhennykset korkojen kanssa olleet viimeiset 10v. noin 1800 kuussa, eikä mitään rikkaita olla oltu. Rahaa keskitulojen verran ja ollaan silloin tällöin päästy (3 lasta) pidemmälle lomailemaan ja lapset ovat saaneet mm. lätkää harrastaa. Olemme vain olleet tarkkoja rahan suhteen muuten. Ostatneet käytettyjä ,kun mahdollista yms. oikeastaan aina. Asutaan radan vieressa Keski-Uusimaalla. Vaikka kustannukset ovat nousseet jne., niin jutun perusteella Mika voisi katsoa muijansa kanssa peiliin ja kysyä vastausta sieltä, että saa rahat riittämään.
Toki koko juttu kertoi siitä, miten Mika on saanut rahansa riittämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tienataan 2000 eur + 4000 eur netto ja ollaan tingitty vaatteista. Kaikki ostetaan secondhandina ja kaiken löytää paria poikkeusta lukuunottamatta Zadaasta.
Muutoin meillä on asiat mitoitettu "worst-case-scenarion"-mukaan, niin ei tarvitse mistään tinkiä. Enkä vitussa ala näiden ylivelkaantuneiden kulissiliitäjien aivoituksia maksamaan. Koko sähkötuki oli aivan perseestä meitä kohtaan, jotka ymmärtävät elämän realiteetit ja osaavat elintavat siihen ja tulevaisuuden näkyviin suhteuttamaan.
Teidän tulot ovat suuret, 6000e nettona on paljon. Me tienaamme 5000e nettona, kaksi lasta ja maksamme vielä pitkään konkurssista tullutta lainaa ja asuntolainaa. Tiukalla taloudenpidolla pärjätään mutta kyllä tulevaisuus huolettaa.
Meillä tulot yhteensä 2500 netto ja tuossa on lapsilisät mukana. Ei saa vuokra-asuntoon noilla tuloilla asumistukea eikä toimeentulotukea ja meitä siis 4.
Höpö höpö. jos toinen saa työttömyys päivärahaa 500 e/kk ja toinen 2000 e/ kk palkkaa, asutaan vuokralla muualla kuin isommissa kaupungeissa ja vuokra on 450 e/kk siis lämmityksen, mutta ei vettä ja sähköä niin näillä spekseillä 4 henkinen perhe saa asumistukea n. 150 e/ kk.
Asumistuki lasketaan bruttopalkasta eli ei saatu. Palkka 2400 brutto ja 1700 netto, mutta tuossa on lomarahat eikä tule veronpalautusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon uutisen laskurin mukaan asuntolainan lyhennys muuttuu minulla 340e/kk summaan 400e/kk.
Tällä hetkellä siis lyhennän asuntolainaa 340e/kk ja korot jos nousee 3,5% niin lyhennän sitten asuntolainaa 400e/kk. Miksi näin pienestä asiasta on tehty näin iso juttu?
Ei ne korot pienissä lainoissa tunnu missään. Mutta aika monella on lainaa se 300000€ ja jos maksuaika on tavallinen 25 vuotta, niin lyhennys on 1000€/kk. Nollakorkojen aikaan tuosta on maksettu pelkkää marginaalia. Tavallinen marginaali on 0,5% ja korkoja on maksettu siis 125€/kk. Lainanhoitomenot ovat olleet yhteensä 1125€/kk.
Tuollaisessa lainassa viitekoron nousu kolmeen prosenttiin tarkoittaa sitä, että aiemman 125€/kk sijaan maksetaan korkoja 875€/kk, nousua on siis 750€ aiempaan ja lainanhoitomenot uudella korkotasolla ovat 1875€. Monessa perheessä 750€ on sellainen menolisäys, mikä tuntuu.
Se on täysin heidän oma vikansa kun he ovat ottaneet niin suuren asuntolainan. Nyt pitäisi kysyä että miksi he ovat ottaneet noin suuren asuntolainan? Ei heru yhtään sympatiaa näitä kohtaan jotka ovat itse omalla toiminnallaan aiheuttanut ongelmia itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tienataan 2000 eur + 4000 eur netto ja ollaan tingitty vaatteista. Kaikki ostetaan secondhandina ja kaiken löytää paria poikkeusta lukuunottamatta Zadaasta.
Muutoin meillä on asiat mitoitettu "worst-case-scenarion"-mukaan, niin ei tarvitse mistään tinkiä. Enkä vitussa ala näiden ylivelkaantuneiden kulissiliitäjien aivoituksia maksamaan. Koko sähkötuki oli aivan perseestä meitä kohtaan, jotka ymmärtävät elämän realiteetit ja osaavat elintavat siihen ja tulevaisuuden näkyviin suhteuttamaan.
Teidän tulot ovat suuret, 6000e nettona on paljon. Me tienaamme 5000e nettona, kaksi lasta ja maksamme vielä pitkään konkurssista tullutta lainaa ja asuntolainaa. Tiukalla taloudenpidolla pärjätään mutta kyllä tulevaisuus huolettaa.
Meillä tulot yhteensä 2500 netto ja tuossa on lapsilisät mukana. Ei saa vuokra-asuntoon noilla tuloilla asumistukea eikä toimeentulotukea ja meitä siis 4.
Höpö höpö. jos toinen saa työttömyys päivärahaa 500 e/kk ja toinen 2000 e/ kk palkkaa, asutaan vuokralla muualla kuin isommissa kaupungeissa ja vuokra on 450 e/kk siis lämmityksen, mutta ei vettä ja sähköä niin näillä spekseillä 4 henkinen perhe saa asumistukea n. 150 e/ kk.
Asumistuki lasketaan bruttopalkasta eli ei saatu. Palkka 2400 brutto ja 1700 netto, mutta tuossa on lomarahat eikä tule veronpalautusta.
Työmarkkinatuki on 700, kun 2 lasta. Mutta täytyy ottaa huomioon, että puoliso tekee 40 tuntia viikossa vuorotyötä esim. joka toinen viikonloppu töissä ja tarvitsee auton työssä käymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö tajua jutun pointtia. Se, että keskituloisilla ei enää rahat riitä mihinkään ylimääräiseen (kotimaan matkat, ravintolat, kotimainen ruoka) on suoraan pois niiltä (pienempituloisilta), jotka näillä aloilla työskentelevät/yrittävät. Tässä kaatuu yrityksiä ja ihmiset menettävät palvelualoilta työpaikkoja. Ja tämä kaikki vaikuttaa suoraan Suomen talouteen. Joo, voi voi, että täytyy hotellin sijaan yöpyä sukulaisilla. Kaikilla ei ole koskaan ollut tähän varaa, mutta jos enää kenelläkään ole varaa, niin miten niiden tämän alan yritysten ja työntekijöiden käy? Ja on iso laina ja siihen kuuluu korot, mutta kun KAIKKI kallistuu samaan aikaan. Tällöin keskituloiset säästää matkailusta ja hyvinvointipalveluista, joista taas moni on tässä maassa leipänsä saanut.
Etkö sä tajua, että se pienituloinen saa palkan tilalle asumistuen ja toimeentulotuen ja jatkaa vuokralla asumista entiseen malliin.
Etkö sä tajua, että tukia leikataan kun kulut nousevat liikaa eikä maksajia enää ole.
Sitten leikataan. Moni saa eläkettä 1600 netto mutta heidän asunto on arvoton ja naapurit on vastuussa naapureiden yhtiölainoista eli taloyhtiöitä menee konkurssiin ja silloin myös eläkeläiset menettävät asuntonsa.
Kerrostalossa ei riitä, että maksaa omat lainat. On vastuu myös naapureiden yhtiölainoista eikä vuokralaisia välttämättä saa.
Uusissa kerrostaloissa kulut nousee 1000 euroa, ei kukaan muuta sellaiseen taloon vuokralle ja maksa jättivuokraa.
Eihän noita yhtiölainoja nyt automaattisesti jokaisessa kerrostalossa ole lainkaan tai korkeintaan vähän toisin kuin täällä ainoana totuutena jankuttajat hokevat.
Vanhemmissa ei ole, mutta viime vuosina rakennetuissa uusissa taloissa on käytännössä kaikissa.
Kyllä vanhemmissakin on yhtiölainaa remonteista.
Eikä kannata ostaa asuntoa taloyhtiöstä missä remontit tekemättä.
Ei kannata ostaa asuntoa taloyhtiöstä jossa ihmisillä ei ole maksukykyä.
No meidän taloyhtiössä vähän vanhemmat isännät oikein kisaavat kuka saa ekana maksettua lainaosuutensa. Eihän pikkukaupungin miehelle sovi jos naapurit tietävät että on velkaa. Voivat vielä luulla ettei ole maksukykyä. Minä yksi harvoista joka en ole remonttilainoja heti maksanut koska en ole nähnyt sitä järkevänä. Talossa asuu poikkeuksellisen paljon 50+ väkeä joilla omat ajatusmaailmat ja osa jo sitten eläkeläisiä. Heillä ilmeisesti hyvät säästöt kun aina maksavat kerralla. T
Nuo menevät purettavaksi, kun eläkeläiset kuolevat.
En ostaisi asuntoa talosta missä paljon eläkeläisiä. Omaiset voi olla vaikka työttömiä.
Vuokralaisia varmaan löytyy koska kaupungin keskustaan alle kilometri. Remontit tehty ja ja hyvin hoidettu taloyhtiö. Miksi ihmeessä purettaisiin? Toistaiseksi tosiaan suurin osa omistusasuntoja mutta ne muutamat vuokra-asunnot menevät käytännössä heti. Sairaalan työntekijät erityisen kiinnostuneita koska lyhyen kävelymatkan päässä keskussairaalasta ja toisaalta he ovat vuokranantajien haluamia vuokralaisia. Yleensä nuoria naisia jotka eivät hölmöile ja tuhoa asuntoa. Itsekin olen samassa työpaikassa ja täydellinen taloyhtiö asua.
Onko tuo se sama Mika jonka faijalla oli BMW?
Kaikki perustuu siihen kuinka tehokkaasti kukakin osaa rahansa törsätä eli on hyvä käyttämään rahaa eri asia on miten sitä käyttää. :)