Onko sinulla nastakengät?
Vai pärjäätkö talvella pelkillä perustalvikengillä? Itselläni ei oo vielä ollu nastakenkiä, mutta on sen verran tullut liukasteltua noilla tavallisilla kengillä että oon miettiny, että pitäskö ne nastakengät kuitenkin ostaa. 🤔
Kommentit (408)
Minä ostin viime talvena nastakengät, mutta en saanut niihin askellustuntumaa, ja pelkäsin että liukastun ja lipeän niillä. Toimii ehkä parhaiten ihan jäisellä tiellä, lumipintaisella niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Ei sovellu lainkaan portaikkoon eikä lattiapinnoille, ainakaan se kenkämalli.
Ostin nastakengät, joitten pohjassa on erilaisia nastoja, toiset ovat kivikovaa materiaalia mutta toiset painuvat hieman alaspäin. Se kuulemma antaa pitoa myös silloin kun menee muille alustoille kuin jäätielle. Aion kyllä hankkia nuo irroitettavat pohjalliset, jotta voin käydä kaupoissa.
Kaaduin kitkakengilläni viime talven tosi liukkailla keleillä. Lonkkakeikkaus jouduttiin tekemään ja toipuminen on kestänyt pitkään. Väittävät, ettå nastat pitävät paremmin.
Vierailija kirjoitti:
ostaisin heti, jos joutuisin kävelemään yhtään pidemmälle/enemmän kuin postilaatikolle tai autolle.
Ihan sama kuin että ei sitä turvavyötä tarvitse käyttää lyhyillä matkoilla..........
terv. rappusilla kaatunut ja lonkan murtanut...
Mono kirjoitti:
Ostin nastakengät, joitten pohjassa on erilaisia nastoja, toiset ovat kivikovaa materiaalia mutta toiset painuvat hieman alaspäin. Se kuulemma antaa pitoa myös silloin kun menee muille alustoille kuin jäätielle. Aion kyllä hankkia nuo irroitettavat pohjalliset, jotta voin käydä kaupoissa.
Kaaduin kitkakengilläni viime talven tosi liukkailla keleillä. Lonkkakeikkaus jouduttiin tekemään ja toipuminen on kestänyt pitkään. Väittävät, ettå nastat pitävät paremmin.
Minulla on kitkakengät peruspakkaskeleille. Nastakengät taas ovat ehdottomat pääkallokeleillä. Ne ovat joskus epäkäytännölliset sisällä mutta otan ne sitten vaikka mieluummin kokonaan pois siksi aikaa, jos tarve on.
Mulla on ilmoitustaululla,hampaissa,renkaissa ja kengissä nastat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha ostaa nastakenkiä, kun helposti kenkiin kuin kenkiin laitettavat ja yhtä helposti irrotettavat nastalliset liukastumisesteet maksaa alle kympin.
Nastakengillä ei saa edes mennä moniin kauppoihin.
Itse ostin tällaiset viikonloppuna ja Cittarissa oli 25-30 euroa sellaiset, joissa oli enemmän kuin muutama nasta (kaksi mallia, joissa nähdäkseni oli vain hinta erona). Oli kuitenkin tarve, niin en jäänyt selvittelemään tarkemmin. Jalassa oli vanhat Icebugit, mutta ne on ihan hajalla ja nastoja ei juurikaan jäljellä, olivat kyllä hyvät alunperin. Näissä liukuesteissä luki, että kolme talvea saisi käyttää, en tiedä, mikä niissä sitten hajoaa.
K-kauppias tarvii tililleen rahaa. Minulla on lähes kymmenen vuotta vanhat liukuesteet ja on ollut joka talvi käytössä ja sitä paitsi niitä saa n.10e:lla
T. jalaton torso
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ilmoitustaululla,hampaissa,renkaissa ja kengissä nastat ja kaulassa natsat sekä housussa paska.
On nastakengät ja todella hyvät.Kun murtaa nilkkansa liukastuessaan niin löytyy nastakengät jalkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Turha ostaa nastakenkiä, kun helposti kenkiin kuin kenkiin laitettavat ja yhtä helposti irrotettavat nastalliset liukastumisesteet maksaa alle kympin.
Nastakengillä ei saa edes mennä moniin kauppoihin.
Itse ostin tällaiset viikonloppuna ja Cittarissa oli 25-30 euroa sellaiset, joissa oli enemmän kuin muutama nasta (kaksi mallia, joissa nähdäkseni oli vain hinta erona). Oli kuitenkin tarve, niin en jäänyt selvittelemään tarkemmin. Jalassa oli vanhat Icebugit, mutta ne on ihan hajalla ja nastoja ei juurikaan jäljellä, olivat kyllä hyvät alunperin. Näissä liukuesteissä luki, että kolme talvea saisi käyttää, en tiedä, mikä niissä sitten hajoaa.
K-kauppias tarvii tililleen rahaa. Minulla on lähes kymmenen vuotta vanhat liukuesteet ja on ollut joka talvi käytössä ja sitä paitsi niitä saa n.
Mullakin oli tuo hintamielikuva (jostain viidentoista vuoden takaa tms.), mutta tosiaan oli myös tarve eikä olisi kuin Prisma ollut auki enää siihen aikaan, niin otin sitten nuo ja tulivat käyttöön heti viikonloppuna myös. Tänne voi varmaan näistä laittaa suosituksia silti vastaisen varalle.
Vierailija kirjoitti:
On nastakengät ja todella hyvät.Kun murtaa nilkkansa liukastuessaan niin löytyy nastakengät jalkaan.
Näin kävi mulle. Liukastuin ja jalkapöydästä kolme luuta poikki, leikkaus, kipsi, kipsikenkä, fysio....meni 5kk, että opin jotenkin kävelemään.
Sen jälkeen, jo toipilasaikana ostin nastakengät ja olen aina tarpeen vaatiessa käyttänyt.
Enkä ole mummoikäinen, mutta opin kerrasta!
On enkä luovu. Pelkään ylikovaa kaatumista 🤸
On sekä nastakengät että taviskenkiin kiinnitettävät liukuesteet.
Nastakengät ovat hyvät, jos lähtee ulkoilemaan. Jos lähtee kävellen asioille, niin ovat viheliäiset, kun nastat sitten rapisee lattioihin sisätiloissakin.
Jåå, on mulla nastatkenkä. Ej ole mitään paha siinä.
--Ädlercröiz
Nastoilla ei saa joka paikkaan mennä, joten siksi ei ole. Niitä irrotettavia nastaläpysköjä taas löytyy aika ajoin teiltä, eli eivät tunnu pysyvän kengässä kiinni.
Muistakaahan sit nastakenkäilijät ottaa ne nastat pois sisätiloissa ja sulalla kovalla pinnalla kävellessä! Viime talvena todistin yhtä lonkan murtumista, kun ikäihminen nastakengissä liukastui kaupan ovilla kuivilla laatoilla astellessaan. Kauhea kraaaps ääni vaan kuului, kun ei niillä nastoilla ollut mitään mihin kunnolla pureutua sillä alustalla.
Ei oo nastakenkiä, mutta liukuesteet löytyy kyllä. Ne on kätevät kengissä, osoitti jo viime talvena toimivuutensa.
Tavallisilla kuljen mutta jos käyn vetäsemässä ylämäki treenit niin silloin on oltava nastakengät.
Tuolla kadulla pystyn vaikka juosta jäällä jos tarvii ilman nastoja.
M41
Nastat, kitkat ja irtopohjia nastoilla, kelin ja tilanteen mukaan