Lue keskustelun säännöt.
Mistä johtuu aikuisen ihmisen lapsellisuus?
13.01.2023 |
Tällä palstalla tapaa usein sellaista eli kuvataan omaa elämää tai elämän ihannetta, joka kuulostaa samalta kuin normaalilla teini-ikäisellä?
Miesten kohdalla haaveillaan irtoseksistä ja kavereiden kanssa ryypäämisestä ja hengaamisesta, naisten kohdalla murehditaan jotain aivan sekopäisiä romansseja, joissa jokaiselle ulkopuoliselle on selvää, että mies vain hakee helppoa seksiä. Normaalisti nainen mielestäni käsittää jo teini-iässä, ettei tuollaisiin kannata aikaansa tuhlata.
Lasten kannalta on ongelmallista, jos aikuinen on kuin teini, mutta kaipa se niin on, että tuo jatkuu sukupolvesta toiseen. Pidetään normaalina elämäntapaa, joka on kuin teinin elämäntapa, odotetaan viikonloppua ja bailaamista. Yhden tällaisen aikuisen tunnen työelämästä, ikää yli 50, monessa avioliitossa ollut. Mutta en ollut käsittänyt, että se on jopa melko yleistä?
Kommentit (258)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut kiinni siltä, mikä on ap:n ongelma.
Vierailija kirjoitti:
En saanut kiinni siltä, mikä on ap:n ongelma.
Ei ap:lla näytä olevan ongelmaa vaan tuo näkemyksiään fiksun rauhallisesti esiin tässä ketjussa. Hyvää debattia ollut tärkeistä asioista. Lisää tällaista keskutelua mitä tässä ketjussa on ollut tarvittaisiin tälle palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä omat rajat on hyvä kommunikoida aina. Koskaan ei kannata olla rajaton kynnysmatto. Siitä ei seuraa itselleen eikä muille koskaan mitään hyvöä.
Mutta tuomitseminen on omien rajojen venyttämistä muiden päälle. Muutenhan olisi luonnollista havainnoida, että tuo ajattelee noin, ja minä eri tavoin, koska meidän rajat ovat omamme. Ei pelkoa, ei defenssiä, vaan toteamus. Tuomitseminen on yritys muuttaa toisen rajoja, havainnointi antaa niiden olla. Hyväksyä ei tarvitse, mutta se on oikeastaan enemmän henkilökohtainen ongelma, kuin sen toisen velvoite muuttua.
Itse näen että kun ihmiset kommunikoivat omat rajansa eivätkä tee oletuksia siitä että jokin asia olisi itsestäänselvyys on aina parempi ratkaisu. Miksi olettaa ja olla puhumatta omista ajatuksistaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En saanut kiinni siltä, mikä on ap:n ongelma.
Ei ap:lla näytä olevan ongelmaa vaan tuo näkemyksiään fiksun rauhallisesti esiin tässä ketjussa. Hyvää debattia ollut tärkeistä asioista. Lisää tällaista keskutelua mitä tässä ketjussa on ollut tarvittaisiin tälle palstalle.
Se on ihan hyvä. Itselläni ei ole erityisempää kommentoitavaa, koska en mieti muiden tekosia. Olen oppinut, että toisia on turha yrittää muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Olen eri kirjoittaja, mutta minunkin mielestäni ap:n koko aloitus on lähinnä kummallista ylenkatsomista ihmisiä kohtaan, joilla on erilainen luonne tai jotka ovat eri elämäntilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä omat rajat on hyvä kommunikoida aina. Koskaan ei kannata olla rajaton kynnysmatto. Siitä ei seuraa itselleen eikä muille koskaan mitään hyvöä.
Mutta tuomitseminen on omien rajojen venyttämistä muiden päälle. Muutenhan olisi luonnollista havainnoida, että tuo ajattelee noin, ja minä eri tavoin, koska meidän rajat ovat omamme. Ei pelkoa, ei defenssiä, vaan toteamus. Tuomitseminen on yritys muuttaa toisen rajoja, havainnointi antaa niiden olla. Hyväksyä ei tarvitse, mutta se on oikeastaan enemmän henkilökohtainen ongelma, kuin sen toisen velvoite muuttua.
Sanoit sen paremmin kuin itse osasin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mutta kyllä omat rajat on hyvä kommunikoida aina. Koskaan ei kannata olla rajaton kynnysmatto. Siitä ei seuraa itselleen eikä muille koskaan mitään hyvöä.
Mutta tuomitseminen on omien rajojen venyttämistä muiden päälle. Muutenhan olisi luonnollista havainnoida, että tuo ajattelee noin, ja minä eri tavoin, koska meidän rajat ovat omamme. Ei pelkoa, ei defenssiä, vaan toteamus. Tuomitseminen on yritys muuttaa toisen rajoja, havainnointi antaa niiden olla. Hyväksyä ei tarvitse, mutta se on oikeastaan enemmän henkilökohtainen ongelma, kuin sen toisen velvoite muuttua.
Itse näen että kun ihmiset kommunikoivat omat rajansa eivätkä tee oletuksia siitä että jokin asia olisi itsestäänselvyys on aina parempi ratkaisu. Miksi olettaa ja olla puhumatta omista ajatuksistaan?
Tämäkin on totta. Mutta käytännössä niin aina tapahtuukin eli samantyyppiset menevät samoihin porukoihin ja muut muualle. Vaikka joku tässä aiemmin puhuikin ihanteena tilanteesta, missä "moniarvoisesti" ollaan kaikki samaa jengiä, niitä sitä ei käytännössä tapahdu. Kyse ei silti ole siitä, että sen toisen porukan tekemiset olisi välttämättä tuomittu tai normitettu. Ap
Uskoisin, että ihmisen "aikuistuu" sitä mukaa mitä tulee uusia velvollisuuksia. Esimerkiksi työelämässä pitää näyttää edes ulospäin siltä että tietää mitä tekee. Siinä tulee urasta riippuen mukana niitä uusia kiinnostuksenkohteitakin, pitää pukeutua oikealla tavalla, hankkia uskottavampia harrastuksia ja ystäviä. Kun ihminen tiedostaa paikkansa sosiaalisessa hierarkiassa, useimmille tulee tarve nousta siinä ylöspäin ja alkaa käyttäytyä sen mukaan.
Sitten kun ihminen saa lapsia, on vähän pakkokin olla yhtäkkiä se aikuinen talossa. Vastuu on sinulla, haluat tai et, ja se täyttää ison osan päivästä.
"Aikuistuuko" kukaan, ellei ole pakko? Ellei ole jotain elämässä mikä tönii siihen suuntaan? Minä olen yksinäinen keski-ikäinen ihminen, ja ainakin minun kiinnostuksenkohteeni ovat hyvin samanlaisia kuin teini-ikäisenä. Tosin minua ei silloinkaan kiinnostanut mikään bilettäminen tai miessuhteet. Mutta epäilemättä minua pidetään lapsellisena varmaan hautaan asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Olen eri kirjoittaja, mutta minunkin mielestäni ap:n koko aloitus on lähinnä kummallista ylenkatsomista ihmisiä kohtaan, joilla on erilainen luonne tai jotka ovat eri elämäntilanteessa.
En pysty kyllä näkemään ylenkatsomista. Miksi koet noin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Minäkin kuulisin mielelläni. Olen kyllä kertonut jo ne useampaan kertaan, mutta keskustelu laajeni paljon mielenkiintoisempaan ja yleisempään suuntaan siitä onko muiden erilainen mielipide omasta elämäntavasta tuomio, normittamista tai muulla tavalla uhkaavaa. Vai kenties sittenkin aivan normaali arkielämän ilmiö, joka määrittää mm. omia sosiaalisia kontakteja. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että ihmisen "aikuistuu" sitä mukaa mitä tulee uusia velvollisuuksia. Esimerkiksi työelämässä pitää näyttää edes ulospäin siltä että tietää mitä tekee. Siinä tulee urasta riippuen mukana niitä uusia kiinnostuksenkohteitakin, pitää pukeutua oikealla tavalla, hankkia uskottavampia harrastuksia ja ystäviä. Kun ihminen tiedostaa paikkansa sosiaalisessa hierarkiassa, useimmille tulee tarve nousta siinä ylöspäin ja alkaa käyttäytyä sen mukaan.
Sitten kun ihminen saa lapsia, on vähän pakkokin olla yhtäkkiä se aikuinen talossa. Vastuu on sinulla, haluat tai et, ja se täyttää ison osan päivästä.
"Aikuistuuko" kukaan, ellei ole pakko? Ellei ole jotain elämässä mikä tönii siihen suuntaan? Minä olen yksinäinen keski-ikäinen ihminen, ja ainakin minun kiinnostuksenkohteeni ovat hyvin samanlaisia kuin teini-ikäisenä. Tosin minua ei silloinkaan kiinnostanut mikään bilettäminen tai miessuhteet. Mutta epäilemättä minua pidetään lapsellisena varmaan hautaan asti.
Hyvä kommentti. Minäkin näen aikuisuuden siten, että näköalat ovat laajemmat riippumatta siitä millä tavalla ulkoisesti ne laajemmat ovat. Näkökulmien laajeneminen tapahtuu varmasti monesti juuri siksi, että on pakko, vaikka kaikki eivät sittenkään aikuistu, koska kuka tahansa saa esimerkiksi tehdä lapsia. Mutta jos työelämässä pääsee tai joutuu esimiehen rooliin, tulee laajemman näkemyksen omaksuminen välttämättä eteen. Kun taas elämänpiirin kapeutuminen vaikkapa jonkun kroonisen sairauden tai diagnoosin myötä voi kapeuttaa näköaloja käytännön syistä eli mahdollisuudet laajentaa näkemyksiään jäävät pienemmiksi. Ap
Vierailija kirjoitti:
Uskoisin, että ihmisen "aikuistuu" sitä mukaa mitä tulee uusia velvollisuuksia. Esimerkiksi työelämässä pitää näyttää edes ulospäin siltä että tietää mitä tekee. Siinä tulee urasta riippuen mukana niitä uusia kiinnostuksenkohteitakin, pitää pukeutua oikealla tavalla, hankkia uskottavampia harrastuksia ja ystäviä. Kun ihminen tiedostaa paikkansa sosiaalisessa hierarkiassa, useimmille tulee tarve nousta siinä ylöspäin ja alkaa käyttäytyä sen mukaan.
Sitten kun ihminen saa lapsia, on vähän pakkokin olla yhtäkkiä se aikuinen talossa. Vastuu on sinulla, haluat tai et, ja se täyttää ison osan päivästä.
"Aikuistuuko" kukaan, ellei ole pakko? Ellei ole jotain elämässä mikä tönii siihen suuntaan? Minä olen yksinäinen keski-ikäinen ihminen, ja ainakin minun kiinnostuksenkohteeni ovat hyvin samanlaisia kuin teini-ikäisenä. Tosin minua ei silloinkaan kiinnostanut mikään bilettäminen tai miessuhteet. Mutta epäilemättä minua pidetään lapsellisena varmaan hautaan asti.
Mutta ei tuosta kuulosta että sinun itse kokemasi lapsellisuus olisi johtanut muiden ihmisten loukkaamiseen tai käyttämiseen johonkin tarkoitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Hetkellinen ylemmyydentunto ja sitä palveleva raaka yleistäminen. Siinä meni niin teinit, miehet kuin naisetkin. Ja sitten puhutaan yleisestä ilmiöstä tuoden esille rivien välistä tämän edustavan mahdollisesti tulevaisuuden uhkaavaa kehityssuuntaa. Sana normaali toistuu 3 kertaa, eikä kyse ole oletetuista/ toivotuista normeista? Voi olla täysin tiedostamatonta ja arvelen ajattelun muuttuneen jo tämän ketjun myötä. Toki voisi olla tarkoituksella kärjistävä aloitus, mutta se yleensä myönnetään tehokeinona, joten en tässä usko siihen.
Mielenkiintoista kuitenkin kaikenkaikkiaan, ilmiöitä ilmiöiden sisällä ja samalla vähän käsiteanalyysia :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Hetkellinen ylemmyydentunto ja sitä palveleva raaka yleistäminen. Siinä meni niin teinit, miehet kuin naisetkin. Ja sitten puhutaan yleisestä ilmiöstä tuoden esille rivien välistä tämän edustavan mahdollisesti tulevaisuuden uhkaavaa kehityssuuntaa. Sana normaali toistuu 3 kertaa, eikä kyse ole oletetuista/ toivotuista normeista? Voi olla täysin tiedostamatonta ja arvelen ajattelun muuttuneen jo tämän ketjun myötä. Toki voisi olla tarkoituksella kärjistävä aloitus, mutta se yleensä myönnetään tehokeinona, joten en tässä usko siihen.
Mielenkiintoista kuitenkin kaikenkaikkiaan, ilmiöitä ilmiöiden sisällä ja samalla vähän käsiteanalyysia :)
Rivien välistä mitä uhkaavaa kehityssuuntaa? Avaatko vähän tarkemmin mitä tarkoitat?
Missä on mielestäsi ylemmyydentuntoa ja raakaa yleistämistä?
Sana normaali. Mikä tässä sanassa on ongelmallista?
Tästä piirtyi tietynlainen kuva ihmisestä ja se herätti pohtimaan seuraavaa.
On aikuisia ihmisiä ja myöskin teini-ikäisiä ihmisiä, joille toisen ilo ja onnellisuus on uhka. He kokevat sen olevan heiltä itseltään pois.
Joillekin ihmisille toisten ilo tai jonkilainen huolettomuus on katkera pala. Toisaalta myöskin ihmisen tyytyväisyys itseensä ja elämäänsä saattaa herättää tuota samaa kalvavan katkeraa tunnetta, jota sitten helpottaakseen tehdään milloin mitäkin.
Syitä sille että toisten ilo ja huolettomuus koskettaa negatiivisella tavalla voimakkaasti, voi löytyä vaikka lapsuuden suorituksia painottavasta kasvuympäristössä tai siitä että lapsi ei ole saanut osakseen ehdotonta rakkautta. Rakastettu lapsi tuottaa iloa vanhemmilleen pelkällä olemassa olollaan. Tämänkaltainen vanhemman rakkaus kantaa pitkälle lapsen elämässä ja luo rautaisen perustan ihmisen itsetunnolle, jota toki kaikki tuleva muokkaa lisää.
Aina voi miettiä miksi joku tietty aihe koskettaa siinä määrin että siitä on päästävä tekemään aloitus keskustelupalstalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille.
Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.
On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.
Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?
On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.
Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.
Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap
Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.
Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap
Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.
Ei se välttämättä ole kumpaakaan, neutraalia tai hankalaa, vaan vaikkapa vain havainto, josta itse kullakin on omat mielipiteensä sen mukaan millainen itse on.
Tässä tullaan jälleen siihen jo käsiteltyyn asiaan eli siihen, että pelkästään oman mielipiteen tai ajatuksen esille tuominen koetaan tuomiona, vähättelynä, normin asettamisena jne. Kun taas itse näen sen ihan arkisena ja tavanomaisena, että omat elämänvalinnat tai asiat voivat herättää muissa mitä erilaisempia reaktioita ja mielipiteitä. En näe sitä henkilökohtaisena tuomiona tai muutenkaan negatiivisena niin kuin sinä tunnut näkevän? Ap
No kyllä aloitustekstistä vähättelevät vibat tulivat, vaikken itse edusta mitään siinä kuvattua ilmiötä. Valitettavasti näen sen sanoman tarkoitusperien läpi aivan selkeästi.
Mikä on sun mielestä viittaamasi sanoman tarkoitusperät?
Hetkellinen ylemmyydentunto ja sitä palveleva raaka yleistäminen. Siinä meni niin teinit, miehet kuin naisetkin. Ja sitten puhutaan yleisestä ilmiöstä tuoden esille rivien välistä tämän edustavan mahdollisesti tulevaisuuden uhkaavaa kehityssuuntaa. Sana normaali toistuu 3 kertaa, eikä kyse ole oletetuista/ toivotuista normeista? Voi olla täysin tiedostamatonta ja arvelen ajattelun muuttuneen jo tämän ketjun myötä. Toki voisi olla tarkoituksella kärjistävä aloitus, mutta se yleensä myönnetään tehokeinona, joten en tässä usko siihen.
Mielenkiintoista kuitenkin kaikenkaikkiaan, ilmiöitä ilmiöiden sisällä ja samalla vähän käsiteanalyysia :)
Rivien välistä mitä uhkaavaa kehityssuuntaa? Avaatko vähän tarkemmin mitä tarkoitat?
Missä on mielestäsi ylemmyydentuntoa ja raakaa yleistämistä?
Sana normaali. Mikä tässä sanassa on ongelmallista?
Monta viittausta tämän ilmiön (lapsellisuus?) lisääntymiseen yhteiskunnassa. Ongelmallinen, ei toivottava trendi. Mutta mitä muuta siihen sisältyy? Onko ennen eletty ideaalissa? Ovatko arvot muuttumassa, näkyykö se nyt eri tavoin, vai onko aina ollut niin? Viitataan johonkin abstraktiin, nimettömään uhkaan erilaisten arvojen ja valintojen kohdalla. Käytetään myös propagandan keinona.
Yleistämisestä kertoivat mitä - ilmeisesti tietynlaiset - miehet, naiset ja teinit tekevät. Normaali teini tajuaa, ettei noin eletä, joten normaali aikuinen sitten tietää sen. Miehillä tämä lapsellisuus ilmenee tietyllä tavalla, naisilla tietyllä tavalla. Kyseessä on ilmiö, josta ap on muka perillä, vaikka kertoo ettei itse tunne kuin yhden kuvittelemansa esimerkin tästä yleistetystä joukosta. Tuntuu ohuehkolta havainto-otannalta joka melkein pakosti perustuu vain ennakkoluuloihin joitakin erilaisia valintoja kohtaan. Sitten kyseessä onkin jo ilmiö.
Normaali -termi ei sinänsä ole ongelmallinen. Se voi muuttua ongelmalliseksi jos sitä vastaan on epänormaali, muka, vaikka puhutaan siis normaalista vaihtelusta ihmisten elämässä. Halutaan siis leimata.
Tämä kaikkihan on hirveän normaalia ihmisille, subjektiivisuus ja itseltäkin piilossa olevat asenteet ja niiden vaikutus tulkintaan. Kuitenkaan se ei ole enää normi, vaan normit alkavat suosia monimuotoisuutta, vapautta ja yksilöllisyyttä. Normaali ei tarkoita, että se olisi hyvä, oikein tai toivottavaa. Se on neutraali enemmistö ja normitkin muuttuvat, jolloin entisestä normista voi tulla epänormaalia ja silti joku jankkaa että se entinen on se normaali tila.
Eli asenteita, asenteita, niistä oli aloitus tehty. No, nyt ne on myös tehty näkyviksi.
Mutta tuomitseminen on omien rajojen venyttämistä muiden päälle. Muutenhan olisi luonnollista havainnoida, että tuo ajattelee noin, ja minä eri tavoin, koska meidän rajat ovat omamme. Ei pelkoa, ei defenssiä, vaan toteamus. Tuomitseminen on yritys muuttaa toisen rajoja, havainnointi antaa niiden olla. Hyväksyä ei tarvitse, mutta se on oikeastaan enemmän henkilökohtainen ongelma, kuin sen toisen velvoite muuttua.