Mistä johtuu aikuisen ihmisen lapsellisuus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Luulenpa, ettet tahtoisi elää yhteiskunnassa, jossa muille ei aseteta rajoja ja että itsekin asetat niitä. Olet nimittäin juuri kommentissakin niitä asettamassa. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, täytyy muistaa että lapsellisuus ja lapsenomaisuus ovat eri asioita. Henkilö voi olla ulkoisesti vaikka kuinka aikuismainen ja silti kiukutella kuin pikkulapsi ja nähdä asiat mustavalkoisesti. Tätä kutsun lapsellisuudeksi. Sitten voi olla joku iältään aikuinen joka edelleen ulkoisesti elää kuten nuorena, mutta näkee maailman laaja-alaisemmin ja ymmärtää että mustan ja valkoisen välissä on kaikki harmaan sävyt.

Ja kaikenlaisia ihmisiä tältä väliltä.

Ei voi siis vetää yhtäläisyysmerkkejä että ulkoisesti tällainen henkilö on oikeasti aikuinen ja tämä toinen ei.

Adjektiivit ovat aina sikäli ongelmallisia, että niille annetaan erilaisia sisältöjä eli ne eivät kaikille tarkoita samaa. Osittain aiheessa on siis kyseessä sekin mitä tarkoittaa "oikeasti aikuinen" ja millaisia sisältöjä sille annetaan.

Kyse on myös arvoista, jota sivun jo aikaisemmin, kun kirjoitin ideaali-ihmisen/naisen/miehen kuvaa laventavista poikkeusyksilöistä. Äkkiä jokin aivan muunlainen ihmisyys on nähty tavoiteltavana, koska arvot ovat muuttuneet. Ap

Mutta ihmiset, eli ihmisyys, niitä arvojakin muuttaa.

Niin, en minäkään usko jumalalliseen väliintuloon. Ap

Kaikista lapsellisempia ihmisiä ovat ne, jotka työelämässä/muualla puhuu pahaa muista ihmisistä ja tekee muiden elämästä sillä tavalla vaikeaa.

Empatian saa ilmasiks, mutta kateus pitää ansaita.

Muistakaa se työpaikkojen hyeenat

Jos ette uskalla puhua suoraan, mikä ottaa päähän vaikka jossain ihmisessä, niin olkaa ees hiljaa. Mikään ei oo nolonpaa, kun kuulla sitä shaipaa mitä olette puhuneet muilta. Muistakaa, että joltain sen aina kuulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

Olen tästä aivan samaa mieltä. Rajojen asettaminen tarkoittaa joskus myös muiden rajoittamista, mikä koetaan ikävän ihmisen merkkinä. Lapsellinen ihminen kokee muut herkästi vanhemman roolissa, joko hyväksyvänä tai tuomitsevana, ja jakaa sen mukaan ihmisen hyviksiin ja pahiksiin.

Minusta vaikuttaa, että nykyajan lapsellisuus on juuri tuota edellä mainittua hyvin pitkälti. Kun hyväksyntää ja hyväksyvää katsetta ei ole ajallaan saanut, sitä haetaan sieltä, mistä sitä ei koskaan tule herumaan (kuten yleisestä mielipiteestä tai hyväksynnästä), koska omat rajat pitää itse asettaa ja ylläpitää. Ap

Täysin samaa mieltä. Ja jos sitä hyväksyvää katsetta ei ole saanut niin silloin aikuinen ihminen hoitaa tuon asian kuntoon eikä hae sen asian hoitamista esimerkiksi parisuhteiden kautta jossa hakee loppuviimein vain helpotusta tuohon lapsuuden vaillejäämiseensä. Sellainen kertoo kyvyttönyydestä arvostaa toista ihmistä koska tuollainen ihminen käyttää toista silloin vain esineenä ja välineenä omien traumojen hoitamiseen ja se ei ole aikuisen vaan lapsellisen ihmisen merkki.

Ei sitä lapsuuskorttia tarvii joka asiaan käyttää.

Aikuinen ihminen osaa myös ajatella rationaalisesti asioita, eikä piiloutua "mulla oli niin vaikee lapsuus" kortin taakse aina.

Omaa käytöstään pystyy ja voi hallita, jos pää on kunnossa.

Ja, kyllä. Mulla oli monella tapaa pska lapsuus.

Kuvittele siihen kaikki pahuus, mitä on.

Ja silti en syytä sitä kaikesta,miten itse toimin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap

Vierailija kirjoitti:

Ei sitä lapsuuskorttia tarvii joka asiaan käyttää.

Aikuinen ihminen osaa myös ajatella rationaalisesti asioita, eikä piiloutua "mulla oli niin vaikee lapsuus" kortin taakse aina.

Omaa käytöstään pystyy ja voi hallita, jos pää on kunnossa.

Ja, kyllä. Mulla oli monella tapaa pska lapsuus.

Kuvittele siihen kaikki pahuus, mitä on.

Ja silti en syytä sitä kaikesta,miten itse toimin.

Just näin. Aikuinen ihminen joka on itsenäistynyt normaalisti ei vetoa lapsuuteensa selittäkseen vastuutaan pois omitsa teoistaan.

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla tapaa usein sellaista eli kuvataan omaa elämää tai elämän ihannetta, joka kuulostaa samalta kuin normaalilla teini-ikäisellä?

Miesten kohdalla haaveillaan irtoseksistä ja kavereiden kanssa ryypäämisestä ja hengaamisesta, naisten kohdalla murehditaan jotain aivan sekopäisiä romansseja, joissa jokaiselle ulkopuoliselle on selvää, että mies vain hakee helppoa seksiä. Normaalisti nainen mielestäni käsittää jo teini-iässä, ettei tuollaisiin kannata aikaansa tuhlata.

Lasten kannalta on ongelmallista, jos aikuinen on kuin teini, mutta kaipa se niin on, että tuo jatkuu sukupolvesta toiseen. Pidetään normaalina elämäntapaa, joka on kuin teinin elämäntapa, odotetaan viikonloppua ja bailaamista. Yhden tällaisen aikuisen tunnen työelämästä, ikää yli 50, monessa avioliitossa ollut. Mutta en ollut käsittänyt, että se on jopa melko yleistä?

Koen olevani iästäni (34) huolimatta lapsellinen, mutta mielestäni lapsellisuus ei ole sama asia kuin irtoseksiä, ryyppäämistä, hengailua vailla velvollisuuksia ja teiniperseilyä.

Mulla lapsellisuus näkyy siinä, että innostun joka ikinen talvi kuin pieni lapsi lumileikkeihin ja pulkkamäkeen. Kesäisin juostaan minä ja omat lapseni yhtä kovaa kiljuen ja leikitään vesileluilla. Voisin leikkiä lapsieni kanssa tuntikausia legoilla ja My Little Ponyilla, jos aikuisuuden velvollisuudet eivät rajoittaisi aikaa. Olin jo lapsena eläimiä pelastava pörriäinen, nyt aikuisena sitä vasta olenkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tällä palstalla tapaa usein sellaista eli kuvataan omaa elämää tai elämän ihannetta, joka kuulostaa samalta kuin normaalilla teini-ikäisellä?

Miesten kohdalla haaveillaan irtoseksistä ja kavereiden kanssa ryypäämisestä ja hengaamisesta, naisten kohdalla murehditaan jotain aivan sekopäisiä romansseja, joissa jokaiselle ulkopuoliselle on selvää, että mies vain hakee helppoa seksiä. Normaalisti nainen mielestäni käsittää jo teini-iässä, ettei tuollaisiin kannata aikaansa tuhlata.

Lasten kannalta on ongelmallista, jos aikuinen on kuin teini, mutta kaipa se niin on, että tuo jatkuu sukupolvesta toiseen. Pidetään normaalina elämäntapaa, joka on kuin teinin elämäntapa, odotetaan viikonloppua ja bailaamista. Yhden tällaisen aikuisen tunnen työelämästä, ikää yli 50, monessa avioliitossa ollut. Mutta en ollut käsittänyt, että se on jopa melko yleistä?

Koen olevani iästäni (34) huolimatta lapsellinen, mutta mielestäni lapsellisuus ei ole sama asia kuin irtoseksiä, ryyppäämistä, hengailua vailla velvollisuuksia ja teiniperseilyä.

Mulla lapsellisuus näkyy siinä, että innostun joka ikinen talvi kuin pieni lapsi lumileikkeihin ja pulkkamäkeen. Kesäisin juostaan minä ja omat lapseni yhtä kovaa kiljuen ja leikitään vesileluilla. Voisin leikkiä lapsieni kanssa tuntikausia legoilla ja My Little Ponyilla, jos aikuisuuden velvollisuudet eivät rajoittaisi aikaa. Olin jo lapsena eläimiä pelastava pörriäinen, nyt aikuisena sitä vasta olenkin!

Kuulostat hyvältä vanhemmalta.

Tykkää innostua aina uusista asioista, loputon mielenkiinto kaikenlaiseen ,kai tuo  on sitä lapsellisuutta?lapsenomaisuutta?

Pääasiassa tämäkin ongelma palautuu yksinkertaiseen juurisyyhyn ja se syy on Adolf Hitler.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan ap:n kuvaaman ilmiön ja siihen liittyvät tunteet. Mutta itselläni vertailu ja muiden ihmisten sekä asioiden arvottaminen kuului selvästi vahvemmin nuoruuteen. Stereotyypittely. Vaikeus sietää tai ymmärtää erilaisuutta (vaikka ajattelisi, ettei tämä liity siihen, kyllä se liittyy). Oikein ärsytti eri arvoja edustavat ihmiset ja niitä piti ihmetellä. Nykyisin näen sen tunnekokemuksena neutraalimpana erilaisten ilmiöiden ja syy-seurausten tarkasteluna. Näkee epäkypsyyttä monessa eri yhteydessä, näkee tunnekypsyyttä yllättävissäkin tilanteissa. Harva asia on juuri kuten sen itse tulkitsee. Kun näkee tarpeeksi erilaisia ihmisiä, ei pysty enää itselleen uskottelemaan, että "tuo on juuri noin", tulee uteliaisuus luokittelun tilalle. Suhteellisuuden taju ja ymmärrys, että olemme erilaisia, miljoonista eri syistä johtuen.

Erilaisuutta voi ja pitääkin ymmärtää sekä olla utelias. Mutta nuo edellämainitut eivät estä sitä että ihmisellä on selkeä käsitys oikeasta ja väärästä.

Joskus olen nähnyt näitä ns erilaisia ihmisiä jotka erilaisuutensa nimissä arvostelevat aivan päivänselviä arvoja oikeasta ja väärästä.

No toki tekoja voi arvostella ja esimerkiksi vastuu lapsista on toki asia, johon voi pienimmän haitan periaatetta perustellusti soveltaa. Mutta muuten ihmiset kyllä sekoittavat usein oikean ja väärän, sekä mielipiteet. Tämä korostuu, jos näitä alkaa kyseenalaistaa syvällisemmin ja kysyy, "miksi?" ja vastaus on yleensä kuitenkin tasoa, "koska itsestä tuntuu siltä". Päivänselvä = usein huonosti perusteltu, kognitiivista dissonanssia pakenevan pelkistysyritys. Samanlainen normiehdottomuus liittyy kiinteästi uskontoihin ja valtasuhteisiin. Ilmiöitä voi tarkastella. Päivänselvänä niiden pitäminen kertoo, ettei niitä kyetä syvällisesti tarkastelemaan, ei ehkä halutakaan.

Olen nähnyt, että ihmiset eivät ole staattisia olentoja. Aina lapsellisia, aina aikuisia, aina kilttejä, aina pahoja. Samat ihmiset voivat olla elämän varrella monenlaisissa tilanteissa, eikä tämä kaikilla mene tietyn suunnan ja kaavan mukaan, myös kokemukset ja ympäristö vaikuttaa. Itse tulen sellaisesta oudosta paikasta että olen hieman erilainen mutta olen sopeutunut. Mikä tarkoittaa, että koska itse voin ennakkoluuloja noudattaa, voi joku muukin niitä noudattaa tai vastustaa. Ilman että se on totuus ihmisestä. Eli oikeastaan ne ovat vain niin totta, kuin niihin uskova ihminen ajattelee.

Hmm. Jatkan pohdintojasi siten, että joskus voi olla myös niin, että jokin asia näyttää siltä mitä se onkin. Esimerkiksi minä itse todella voin olla kaavoihini kangistunut ennakkoluuloinen kääkkä, joka ruotii muiden lapsellisuutta netissä näkemättä omaa lapsellisuuttaan. On vähän vaikea puhua asioista ja olla mieltä, jos ei saa sanoa "totuuksia", koska niistä keskustelu ja ajattelu syntyy. Ei olisi kirjallisuutta, taidetta eikä juuri mitään hauskaa kuten politiikkaa, jos varottaisiin liikaa olemasta ennakkoluuloinen ja jotain mieltä. Ap

Saahan sitä mielipiteitä, näkemyksiä ja ajatuksia esittää. Olemme niin erilaisia, että se on mielenkiintoista ja opettavaista. Siitähän se keskustelu ja mielipiteiden vaihto syntyy. Mutta on hyvä kyetä myös perustelemaan mielipiteensä, muuten ne jäävät vain irrallisiksi heitoiksi ja keskustelu tyrehtyy.

Sanoisin vielä, että yllättävän harva osaa keskustella eli vaihtaa mielipiteitä. Usein muita käytetään pikemminkin peilinä ja takaisin heijastuu vain omat näkemykset, tarkastellaan otetaanko ne vastaan vai ei. Uteliaisuus puuttuu, haetaan vahvistusta tai vastakkainasettelua, ei uutta tietoa tai omaa ymmärrystä laajempaa näkemystä. Keskustelun "taso" määrittyy myös osaanottajien kyvyssä joustavaan itsereflektioon muiden toiminnan arvioinnin rinnalla.

Totta. Siinä vaiheessa jos keskustelussa asetetaan jonkun toimesta kiellettyjä sanoja, lauseita tai ilmaisuja niin silloin aito mielipiteiden vaihto tyrehtyy ja vastakkainasettelu vain lisääntyy.

Tässäkin on hyvä huomioida, ettei kyseenalaistaminen ole tyrmäys tai kielto, vaikka se siltä saattaa tuntua.

Kyseenalaistaminen ei välttämättä ole edes kritiikkiä, vaikka usein on myös sitä.

Tuossa reaktiossa on kyse juuri siitä mistä jo kirjoitin eli että muut koetaan rajoittavan tai hyväksyvän vanhemman roolissa. Kyseenalaistaminen koetaan silloin hyvin tuomitsevana ja painavana reaktiona, vaikka se olisi vain merkki siitä, että arvot ja kokemusmaailma poikkeavat toisistaan eikä sen enempää. Ap

Ap:lle kiitos hyvän ketjun teolle. Ketjussa on tosi hyviä kommentteja myös siitä mitä lapsellisuus on terveellä tavalla aikuisuudessa. Antaa varmasti monille paljon ajateltavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap

Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Ap:lle kiitos hyvän ketjun teolle. Ketjussa on tosi hyviä kommentteja myös siitä mitä lapsellisuus on terveellä tavalla aikuisuudessa. Antaa varmasti monille paljon ajateltavaa.

Kiitos palautteesta. Ja kiitos myös ahkerille kommentoijille. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap

Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.

Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap

Mutta kyllä omat rajat on hyvä kommunikoida aina. Koskaan ei kannata olla rajaton kynnysmatto. Siitä ei seuraa itselleen eikä muille koskaan mitään hyvöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap

Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.

Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap

Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jopa keski-ikäiset ovat siinä mielessä lapsellsia, että laittavat rajoja muille. 

Rajattomuus on lapsenomaista. Terveiden, selkeiden ja kommunikoitujen rajojen asettaminen kertoo kypsästä, itsenäistyneesta ja henkisesti tasapainoisesta aikuisesta.

On rajattomuutta asettaa muille rajoja, koska sillä haetaan niitä omia rajoja joita ei omata omasta takaa. Mitä selkeämmät omat, henkilökohtaiset rajat ovat, sitä vähemmän kokee tarvetta kontrolloida muiden elämää tai ajatuksia. Siinä ei ole ristiriitaa tai uhkaa, jota tarvitsee hallita.

Katsotko siis että rajoista ei koskaan tarvitse puhua? Eikö kuitenkin konmunikaatio näistä ole vain hyvä asia?

On eri asia sanoa, että tässä ovat minun rajani, kuin olettaa tai vaatia että muilla on oltava samat rajat, samassa kohtaa tai samojen asioiden suhteen. Voi katsoa, etteivät muut ylitä asettamiasi rajoja suhteessa sinuun, muttei voi vaatia, että muut rajaavat asiat tavallasi muissakin yhteyksissä, jotka eivät suoraan sinuun liity.

Jos kaikki ajattelisivat samoin, ei omia rajoja tarvitsisi miettiä. Ei tarvitsisi pohtia, onko jollain enemmän tilaa tai vihreämpi palsta. Se on kai se viehätys, arvo- ja tunnesosialismin takana.

Samaa mieltä. Paitsi tuota viimeistä lausetta en ymmärtänyt? Ap

Sosialismi= kaikki pyritään jakamaan samoin ja tasaisesti, tätä säädellään koska vähemmän yllättäen ihmisten tarpeet ja halut vaihtelevat yksilöittäin. Samaa kaikille, saman verran. Ja tästä joku muu päättää. Samat jaetut arvot, ei tunneristiriitoja, ei yksilöllisyyttä. Ei epävarmuutta.

Eli tasajako on tavallaan turvattoman ihmisen ratkaisu, joka ei kestä sitä, että selkeitä raameja ei ole, vaan jokaisen on itsensä työstettävä oma elämä ja vastattava siitä. Vanhemman roolissa voi tosiaan olla jokin ideologiakin, missä rajat sanotaan ääneen ja niitä pakotetaan muillekin yhteiseen hyvään vedoten. Esimerkkinä vaikkapa sosialismi, uskonnollisuus tai erilaiset vähemmistöideologiat tai utopiat. Ap

Juuri tätä hain takaa. Sama koskee muitakin yhteiskunnan arvoja, kuten ketjun aihettakin. Onko neutraalia tai hankalaa, että muut elävät eri tavoin kuin itse, vaikka tämä ei itseen konkreettisesti vaikuttaisi? Kuinka pitää elää ja tätä normia tuodaan myös mielipide-eroissa esille. Jopa oikeana tai vääränä, aatteena.

Olen itse arvoliberaali. Siihen kuuluu se että elä niinkuin elät mutta ole aina rehellinen siitä miten haluat elää äläkä loukkaa muita tai käytä heitä johonkin mitä ikinä se onkaan. Siitä syntyy onnelisuus omasta itsestään lähtöisin olevana.